Aarre Salmensuo: Takataskusta lähtee aina iloisin mielin pois

Kuva: Aarre Salmensuo ja Takataskun johtava työntekijä Olli Kopo ovat tyytyväisiä Takataskun yhteisölliseen meininkiin


– Löysin Monitoimitalo Takataskun palvelut kauan sitten sellaisessa elämänvaiheessa, kun oli työttömänä. Osaan valmistaa ruokaa, mutta pakotin itseni silloin liikkeelle ja löysin Monitoimitalo Takataskun palvelut, Aarre Salmensuo kertoo.

Mies on käyttänyt aktiivisesti yhteisön palveluja jo 15 vuoden ajan ja matkan varrella hän on tuonut joukkoon myös useita kavereita mukaan.
– Sosiaaliset verkostot ja kavereiden näkeminen on minulle tärkeitä asioita. Siksi viihdyn täällä.

Salmensuo ruokailee ja viettää Takataskussa aikaa pari tuntia päivässä.
– Täältä lähtee aina iloisin mielin pois.

Salmensuo pelaa aktiivisesti yhteisön joukkueessa mölkkyä ja osallistuu perjantaisin yhteislaulutilaisuuteen.
– Takataskuun on helppo tulla bussilla tai esimerkiksi pidemmän matkan päästä junalla, koska toimipiste on aivan rautatieaseman läheisyydessä. Sen lisäksi tässä on paljon palveluasumista lähellä.
– Sisätiloissa on helppo liikkua, koska siellä on hissi ja esteetön kulku esimerkiksi yläkerran tiloihin.

Yhteisöllinen meininki tärkeää

– Emme kysele ovella, että kuka olet ja miksi tulit tänne, Monitoimitalo Takataskun johtava työntekijä Olli Kopo toteaa.

Yhteisön palveluja käyttää 200-400 ihmistä päivittäin.
– Tyypillisin asiakkaamme on yli 64 -vuotias eläkeläisnainen.

Takataskun toiminta-ajatukseen on kirjattu, että sen palvelut on ensisijaisesti tarkoitettu eläkeläisille sekä työttömille.
– Sosiaaliset suhteet ja elämänkokemusten jakaminen yhteisöllisesti ovat asiakkaillemme tärkeitä asioita.

Yhteislaulutilaisuudet ovat suosittuja

– Joka perjantai Takataskussa järjestetään ruokailun jälkeen yhteislauluhetki. Se kerää aina lähes 50 ihmistä mukaan, Kopo sanoo.

Helmikuun alussa talossa alkaa uusi muisteluryhmä ja myös tähän ryhmään odotetaan paljon asiakkaita.
– Järjestämme muutaman kerran vuodessa omakustannushintaa päivämatkoja Etelä-Suomen alueelle.

Johtava työntekijä Kopon mukaan tilat ovat heidän toiminnalleen optimaalisia.
– Etelä-Lahdessa asuu paljon kohderyhmäämme kuuluvia ihmisiä ja paikka sijaitsee loistavasti bussireittien läheisyydessä.

Monitoimitalo Takataskussa on erittäin laaja-alainen kattaus erilaisia harraste- ja virikekerhoja.
– Järjestämme atk-kursseja, bingoja, lauluhetkiä, paritanssia, pöytätennistä ja tuolijumppaa. Sen lisäksi meillä voi opiskella ruotsin kieltä.
– Jos sinut lomautettu tai olet joutunut työttömäksi, niin silloin kuulut eläkeläisten lisäksi kohderyhmäämme. Neljän seinän sisään ei kannata jäädä murjottamaan vaan silloin kannattaa lähteä ihmisten pariin ja hankkia sosiaalisia kontakteja. Meillä niitä saat aivan varmasti.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
Ukrainalaiset tuovat joulun Lahteen – lasten juhlaa, perinteitä ja yhteisön voimaa sodan varjossa
Kun maailma tuntuu pimeältä, niin joulu kutsuu pysähtymään
Lotta Jensen: Joulu on meille vuoden kiireisintä aikaa, mutta myös kaikkein tärkeintä
Nuoret jäävät väliinputoajiksi, kun Lahti taistelee rakenteellisen työttömyyden varjoa vastaan Lahdessa
Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
ARKISTO