Kuva: Something Rotten Lahden kaupunginteatterissa kuva: Aki Loponen

---

Teatterinjohtajamme Ilkka Laasonen on myynyt sielunsa musikaaleille. Tämä on myös näkynyt Lahden teatterin ohjelmistossa hänen aikanaan huimina produktioina, joissa on saatu maistella toinen toistaan herkullisimpia kermakakkuja kaikilla mausteilla.

Lahden musikaalien yhteinen nimittäjä on ilo! Lahtelaisten teatterintekijöiden ilo ja kyky heittäytyä täysillä kulloiseenkin esitykseen on tuonut estradille myös valon, joka säteilee ainutlaatuisena tunnekokemuksena katsomoon asti.

Nyt koko esityksen visuaalinen ilme ja huikaisevat tanssikohtaukset olivat täysin kansainvälistä tasoa. Musiikkikomedian kaikki osatekijät toimivat saumattomasti. Mieleen jäivät erityisesti vauhdikkaat steppinumerot, jotka suorastaan häikäisivät näennäisellä helppoudellaan, mutta joiden takaa paljastuu varmasti armoton työnteko ja sisukkuus.

Ohjaaja Ilkka Laasonen pisti nyt koko osaamisensa peliin. Tämän hän haluaa varmasti jättää meille lahtelaisille eräänlaiseksi perinnöksi siirtyessään eläkkeelle tämän esityskauden jälkeen. Toivottavasti emme tuhlaa tätä perintöä tulevaisuudessa Lahdessa ja sorru helppohintaisiin näennäisratkaisuihin pyrkiessämme säilyttämään nyt saavutettua huikaisevan visuaalista musikaalimainettamme.

Nyt kuohukermassa ja samppanjassa saa kylpeä koreografi Jyrki Numminen. Hänen pettämätön silmänsä sijoitti velmuun tarinaan irtonaisia ja näyttäviä tanssinumeroita, joilla esitykseen luotiin rento progressiivinen draivi ja vekkulimainen ilme. Napakymppi!
Sari Suomisen puvut loistavat ja korostavat ”baletin” eri sävyjä yksilöllisinä taideteoksina, jotka hurmasivat meidät kaikki. Pekka Korpiniityn upea pyörivä lavastus korosti Shakespearen ajan Lontoon interiöörin tummia sävyjä, mutta toimi samalla oivasti erinomaisena estradina, jossa temmellettiin, tanssittiin ja laulettiin valloittavasti.

Harri Peltonen myötävaikutti vahvasti esityksen mahtavaan visuaaliseen ilmeiseen, loihtimalla valoillaan nyt näyttävän ilotulituksen vailla vertaa! Rottenin käsikirjoittajat John O`Farrelin ja Karey Kirkpatrickin nokkela teksti näyttää meille hauskasti ja ilkikurisesti Shakespearen ajan hengen: kaikki on kaupan tai ainakin varastettavissa.

Pikantti yksityiskohta oli kertoa musikaalin synty munien avulla. 1500-luvulla ei kukaan valvonut kirjoittajien tekijänoikeuksia, joten lainaaminen tai suoranainen varastaminen oli enemmänkin tapa silloisissa teatteripiireissä. Tässä oli se idea, jonka ympärille rakennettiin koko tämä vahva ja elävä lahtelaismusikaali.

Kirkpatrickin veljesten (Karey ja Wayne) musiikki on menevää poljentoa ja sisältää sävykkäitä nyansseja. Mieleen jäivät nyt Welcome to America ja The Black Death. Mutta pääosissa olivat taas kerran lahen omat näyttelijät vahvistettuina hienoilla vierailijoina. Mikko Pörhölä, (Retu Perä), painaa kaasua koko ajan ja saa epätoivoiseen teatterinjohtajaansa myös kivoja humoristisia aineksia. Mikael Saari säväyttää esitystä upealla laulutaidollan ja letkeällä keikistelyllään rakastuneena Ruune Peränä. Kierona Shakespearena ja kukkona tunkiolla pörhistelee loistavasti nyt Tuomas Korkia-Aho. Hän saa rooliinsa sävykkäitä ja viehkoja vihvahteita.

Erityisen hyvä oli myös ennustaja Nostredamus Tomi Enbuska, joka tuntuu olevan koko ajan pihalla kuin lumiukko, mutta syytää huimia ennustuksiaan esille verevästi ja taidolla.
Mikko Jurkka valloittaa taas tulisena ja äkkivääränä kirkonmiehenä näyttämön. Hän on näyttelijä, joka osaa hyödyntää maneerinsa kerta kerran jälkeen aina häikäisevästi. Pistäpäs tähän joku muu! Verevän juutalaisen Shylockin rooli istuu Aki Raiskiolle kuin hansikas: pirullisuus ja teatterirakkaus paistavat kirkkaina. Myös naiset vakuuttivat. Henna Wallin oli upea sankarivaimo Bea Perä ja Tuuli Paju vilpitön ja palavasti rakastunut Portia.

Tämä raikas tunteenpalo ja sielukkaan verevä musikaali ei olisi onnistunut ilman Tampereen ammattikorkeakoulun häikäiseviä musiikkiteatterilaisia. Nyt he olivat täällä lainassa, koska Lahti lopetti tyhmyydessään loistavan musiikkilinjansa.

Juhani Melanen