– Tällä hetkellä meillä ei ole sodanuhkaa suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta ihmiset kyselevät paljon väestönsuojista, johtuen Ukrainan sodasta, Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen valmiusmestari Mika Nevalainen kertoo.
Valmiusmestarin mukaan yhteiskuntaan saattaa kohdistua kyberuhka tai koronapandemian jälkiaalto.
– Korona vaikuttaa yhteiskuntaamme edelleen ja myös maahanmuutto aiheuttaa toimia monille.
Nevalainen toteaa, että muista uhkakuvista esimerkiksi talouden ongelmat ovat näkyvimmin esillä.
– Kaikista uhista ihmisen pitäisi kuitenkin selviytyä. Viimeinen uhkakuva on aina sota. Sodan ja rauhan välille mahtuu paljon erilaisia häiriötilanteita. Vain sotatilanteessa puhutaan väestönsuojelusta ja väestönsuojista.
– Etelä-Lahdessa on väestönsuojia rakennettu kerrostaloihin, teollisuusrakennuksiin sekä suurimpiin kauppoihin. Tällä hetkellä kaikkiin yli 1200 neliömetriä oleviin rakennuksiin tehdään suojia.
Lahtelaiset pääsevät suojaan sotatilanteessa tai sen uhatessa kohtuullisen hyvin.
– Meillä on Lahdessa paikka 110000 ihmisille.
Ei ole korvamerkittyjä paikkoja
– Jos sinulle ei ole suojapaikkaa työpaikassa tai omassa taloyhtiössä, niin silloin yritetään löytää väestösuojapaikka lähialueelta.
Valmiusmestarin mukaan kenelläkään ei ole korvamerkittyjä suojapaikkoja, jos ei sitä ei ole omassa taloyhtiössä tai työpaikalla.
– Väestösuojan pitäisi olla 500 metrin päässä kodista tai työpaikasta. Sen pidemmälle ei ehdi nopeassa ja yllättävässä kriisitilanteessa.
Suojien rakentamista ohjaavat määräykset sekä säännökset.
– Haja-asutusalueella väestösuojia on vähemmän, koska siellä kaikki yhteiskunnallisesti merkittävät toiminnot sijoittuvat laajalle alueelle.
Valmiusmestari kertoo, että siellä voi suojautua kellareihin tai muihin tilapäisiin väestösuojiin.
– Mikäli on mahdollista, niin kriisitilanteessa voi mennä mökille tai vaikkapa muualle Suomeen sukulaisten luo.
Kansallisesti on myös mahdollista määrätä väestönsiirtoja riskialueilta pois.
– Ihmisiä on mahdollista siirtää muualle Suomeen asuinsijoiltaan kriisitilanteissa. Tällaisia asioita on harjoiteltu.
Varaa kolmen päivän kotivara
Suomalaisia on valistettu hankkimaan joka kotiin niin sanottu 72 tunnin kriisipaketti.
– Olisi hyvä, että joka kodissa olisi aina sellaiset perustarvikkeet, joilla talous selviytyy kolmen päivän ajan.
Valmiusmestari suosittelee, että kotona olisi elintarvikkeita, jotka eivät pilaannut helposti.
– Ruokaa ja juomaa tulee olla aina riittävästi. Se pitää muistaa, että ruoan voi myös syödä kylmänä, jos kriisi yllättää.
Makuupusseja ja lämpimiä vaatteita olisi myös hyvä olla joka kodissa, koska kriisitilanteessa myös lämmönjakeluun voi tulla keskeytyksiä.
– Kriisitilanteessa ruoka tulee valmistaa turvallisesti. Sisätiloissa ei saa koskaan käyttää esimerkiksi retkikeitintä.
Petri Görman
Lue lisää netistä kolmen päivän kotivarasta: https://72tuntia.fi/