Täyttävätkö Lahti Eventsin ja KymiRingin salailukytkennät rakenteellisen korruption kriteerit?

En kirjoittaisi tätä, jos Lahden valtuutetut, johtavat virkamiehet ja KymiRingin hallitus olisivat pelanneet rehtiä peliä ja myöntäneet virheensä avoimesti. Lahden veronmaksajat olisivat antaneet heille anteeksi, tosin pitkin hampain, mutta he syyllistyivät asiassa pahimpaan: salailuun ja peittelyyn. Ongelmat yritettiin lakaista maton alle periaatteella: kansa ei tarvitse muuta kuin leipää ja sirkushuvia. He luottivat vakaasti siihen, että heillä olisi tarvittava voima selittää asiat parhain päin suurelle passiiviselle lahtelaiselle veronmaksajajoukolle. Yritys ja kunta ovat täysin erilaisia toimijoita.

Jenkeissä opiskelut tyttäreni kertoi, että siellä kaikki olisi kerrottu heti, pyydelty anteeksi osakkeenomistajilta, kääritty hihat ja yritetty selvitä tilanteesta mahdollisimman nopeasti, koska siellä tutkiva journalismi oikein odottaa tilaisuuksia, jotta se pääsisi tonkimaan haisevaa salailutunkiota. Omalta osaltani tongin asiaa varmasti nyt viimeisen kerran. Miksi? Tässä välittyy varmasti nyt vastaukseni, jonka katson olevani velkaa kotikaupunkini veronmaksajille.

Idea Kymiringistä, Suomen moottoriurheilun Las Vegasina Iitissä, oli mahtava. Yksityiset puhalsivat hankeen käyntiin, mutta huomasivat heti alussa, että mukaan tarvitaan myös ”hyödylliset idiootit” eli valtio 6,3 miljoonalla eurolla ja innokas tapahtumayrittäjä Lahti Events Oy arviolta 8 miljoonan euron investointiavuilla. Yrittäjä Antti Aarnio-Vihuri näki vaarat ja vetäytyi heti pois.

Aloitin Lahti Eventsin liiketoiminnan arvostelun Lahdessa ensimmäisenä vuonna 2017. Henkilökohtaisesti minä olisin halunnut, että upeat moottorikisat olisivat onnistuneet. Ne olisivat tuoneet tälle eläköityvälle kunnalle sitä taloudellista potkua, jota Lahdessa nyt lamassa kipeästi tarvittaisiin.

Ladataan nyt vielä kerran tarvittavat faktat peliin:
1. Vakuudettomat KymiRingille myönnetyt ratamaksujen ennakot eivät ole lainaa, vaan lahjoitus Lahti Eventsin johdolta. Tämä on Suomen kuntalaissa selvästi kielletty ja kriminalisoitavaa toimintaa. Miksei tästä ollut mainintaa Eventsin sisäisessä tarkastuksessa lainkaan?
2. Harhauttaako toimiva ja aktiivinen kaupunginjohtajamme Pekka Timonen KymiRingin lainapuheillaan valtuustoa ja lahtelaisia, koska on ”oudon tietämätön” tytäryhtiönsä toiminnasta, vaikka juuri hänellä on yhtiön seuranta ja valvontavastuu?

Tiivistän ohessa tämän Lahden kaupungin Kymirig- skandaalin tapahtumat aikajanalla:

Marraskuu 2018
Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Juha Rostedt ja kaupungin yhteysjohtaja Mari Kuparinen osallistuivat MotoGP oikeudet omistavan espanjalaisen Dorna Sportsin kestittämälle Valencian matkalle marraskuussa. Matkalasku meni tietysti Lahden piikkiin. Mitään muistiota matkasta ei löydy? Mutta jo tällöin oli varmaa, että siellä puhuttiin yli 6 miljoonan lisenssimaksuista sekä TV-luvista että muista järjestämisoikeuksista, koska näitähän Dorna nyt perii Eventsiltä oikeudessa?
Toukokuu 13.5.2019
Lahden kaupunginvaltuusto päätti yhtiöittensä kautta pääomittaa Kymiringiä vastoin kuntalakia.
Toukokuu 27.5.2019
Kuusi lahtelaisvaltuutettu tekee valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle lahtelaisten valtuutettujen KymiRing-päätöksestä.
Kesäkuu 5.6.2019
Hämeenlinnan hallinto-oikeus päätti valtuuston päätöksen täytäntöönpanokiellosta.
Marraskuu 22.11.2019
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen tekee viranomaispäätöksen myöntää Lahti Eventsille 2,8 miljoonaa pitkäaikaislainaa ilman tarvittavia vakuuksia.
Toukokuu 8.5. 2020
Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi EU-säännösten vastaisena valtuuston päätöksen KymiRingin pääomittamisesta.
Vuonna 2020
Lahti Events rahoittaa Kymiringiä maksamalla tälle ilman vakuuksia 2 miljoonaa euroa ”ratavuokrana” ennakkona.
2020-2022 aikana
Lahti Events on rahoittanut/ rakentanut tapahtumainfraa KymiRingille sadoilla tuhansilla euroilla.
Heinäkuu 2022
Lahden konserni- ja tilajaosto tekee päätöksen hallitusta alasajo-suunnitelmasta.

Juridiikkaa lahtelaisille veronmaksajille KymiRingistä

1. Lahden konsernipankin ilman valtiontukilainsäännösten huomioimista ja vakuuksia on tapahtunut Lahti Eventsin ( kuten muiden Lahden tytäryhtiöiden) lainoitus, on ollut selkeästi kuntalain 129 & vastaista. Miksi? Hyvä kysymys, sillä asiaa tutkii nyt poliisi.
2. Olen seurannut Lahden toimintaa KymiRing-asiassa jo vuosia, enkä voi välttyä etteikö oikeustermi ” reasonable doubt” eli riittävä epäily rakenteellisesta korruptiosta ole varjostanut jo kauan Lahden toimia.
3. Paras epäily korruptiosta saattaa olla se, että tilintarkastuksen Eventsistä teki sellainen yhtiö, jolla ei ole siihen kykyä ja asiantuntemusta eli Kuusisto ja Sahlstedt. Omalaatuiseksi asian tekee se, että kaupunginjohtajamme toimii samaan aikaan Tapahtumateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana. Myöskään kaupungin takauksetonta 2 miljoonan lainaa ei näy tässä tilintarkastuksessa missään?
4. Lahden kaupungin omistajanohjauksesta vastaavat kaupunginjohtaja, häntä sijaistanut konsernipalvelujohtaja ja kaupunginhallitus.

Me lahtelaiset veronmaksajat vaadimme KymiRingin laillisuuden selvittämistä

Seuraavat asiat on jo tehty:
12.10.2021 kantelu oikeuskanslerille
19.5.2022 ratkaisu.
Apulaisoikeuskansleri ei ryhdy toimiin ja arvioimaan kaupungin menettelyä Lahti Events asiassa ennen kuin poliisitutkinta antaa ratkaisunsa. Tärkeintä on selvittää, onko kaupungin virkamiesjohto syyllistynyt virkatehtäviensä laiminlyönteihin? Onneksi asiaa selvitellään nyt oikeissa instansseissa. Ketään ei kannata leimata ennen kuin oikeus on tutkinut asiat.

Asiassa on kokonaan vielä tekemättä Lahti Eventsin toimien laillisuuden ja vastuiden selvittäminen. Onko yhtiö kertonut totuutta tilastaan kaupungin johdolle ja miksi johto on koko ajan lisännyt panostustaan KymiRingissä, vaikka useat tahot, kuten tutkiva media, on kertonut jo vuosia, miten paljon riskiä tapahtumajärjestelyyn liittyy? Tappiot ovat tällä hetkellä 6,7 miljoonaa euroa, joka on jo kirjanpidossa. Vastuiden pelossa yhtiötä ei uskalleta päästää konkurssiin, koska konkurssipesän tehtävä olisi periä oikeusteitse Kymiringille ilman turvaavia vakuuksia annettu kahden (2) miljoonan ennakkomaksu ja muu aiheutettu vahinko.

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Emmi Lintonen: Uskon, että EU-politiikalla pystyy vaikuttamaan ihmisten parempaan ja kestävämpään arkeen
Palveluesihenkilö Mika Kantele: Roinaralli kerää pois kotitalouksien metalliromut, sähkölaitteet ja vaaralliset jätteet
Kirjailija Kalle Veirto: Urheiluesseekokoelma on katsaus lahtelaiseen urheiluun ja sen menneisyyteen
Asemakaava-arkkitehti Markus Lehmuskoski Logistisen sijainnin vuoksi kaupunki on keskittänyt voimavaroja Pippo-Kujalan alueelle
In Memoriam: Juhani Melanen 1948 – 2024
Tappara-baarin omistaja Petteri Lintunen: Suomen ainoassa Tappara-baarissa liputetaan vain Pelicansin puolesta
Vaikuttava dokumentti Ukrainan puolustajista valloittaa maailmaa
Puksu-junalla Laune tutuksi
Petri Saraste kirjoitti kirjan isänsä sotavankeudesta – Sotilaan kuuluu kuolla, eikä antautua
Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen ei esitä Lahti Energian myymistä
Liikenneinsinööri Matti Heikkinen: Katujärjestelyjen osalta liikenteen turvallisuus paranee Renkomäen monitoimitalon läheisyydessä
Elokuvaohjaaja Tia Kouvo: Mummola ei ole perinteinen jouluelokuva
Onko kapitalismi syrjäyttänyt markkinatalouden suurten pääomasijoittajien takia?
Ohjaaja Petri Liski: Kärsimystie-näytelmä on vaikuttava historian oppitunti
Nuoret lähtevät helposti uusiin ilmiöihin mukaan – Sähkötupakka koukuttaa lapsia ja nuoria
Hanna Nikolska: On todella tärkeää, että suomalaiset lähettävät apua Ukrainaan
Palvelupäällikkö Toni Kranttila: Biojätteen lajittelulla on mahdollista säästää keräyskuluissa
Kansanedustaja Ville Skinnari 50 vuotta
Muusikko Marko Haavisto: Baddingin biisit ovat yhä edelleen selkärankani ytimessä
Kunnossapitopäällikkö Pasi Leppäaho: Aikainen talvi on ollut haasteellinen katujen kunnossapidolle
ARKISTO