Lahden eteläisen kehätien suunnittelua ja siihen liittyviä selvityksiä on tehty vuosikymmenten ajan. Kehätien päälinjausvaihtoehtoja on tutkittu runsaasti eri suunnitteluvaiheissa.
Liikennevirasto on hyväksynyt ns. Launeen vaihtoehtoon perustuvan yleissuunnitelman mukaiset ratkaisut jatkosuunnittelun pohjaksi 24.5.2011. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja yleissuunnitelmien laadinnan yhteydessä on selvitetty myös kehätien ympäristövaikutukset mm. liikennemelun, ilmanlaadun, pohjavesien ja hulevesien osalta.
Keskustelu kehätien Launeen vaihtoehdon hyödyistä ja haitoista on kuitenkin jatkunut edelleen. Keskustelussa on noussut esiin myös kehätien vaihtoehtovertailujen päivitystarve uusien liikenne-ennusteaineistojen pohjalta.
Lahden eteläinen kehätie on nimetty Liikennepoliittisen selonteon suunnittelua ohjaavaan ohjelmaan 2016-2022 keskeisten pääväylien parantamiskohteisiin. Näiden kohteiden suunnitteluvalmiutta edistetään ja jatkosuunnittelussa arvioidaan vaihtoehtoisia ratkaisuja ja monipuolisten keinojen hyödyntämistä.
Liikennekäytäväselvityksen tavoitteena on ollut osoittaa valtatien 12 vaikutusalueen liikenteen keskeisimmät ongelmat, arvioida niiden kehittymistä tulevaisuudessa sekä arvioida erilaisten liikennejärjestelmän ja liikenneverkon kehittämistoimien vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta näiden ongelmien ratkaisemiseksi ja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Työssä on päivitetty eri linjausvaihtoehtojen liikenteelliset vaikutukset sekä kustannustehokkuutta koskevat arviot.
Linjausvaihtoehtojen arviointiyhteenveto:
• LAUNE ( L )
Yleissuunnitelman mukainen tavoiteratkaisu.
Sisältää: Kehätie 2+2 -kaistaisena Nopeustaso 100 km/h maantien 296 länsipuolella ja 80 km/h itäpuolella. Nykyinen vt 12:n osuus ennallaan.
Kustannusarvio yhteensä 156 milj.eur.
Vahvuudet:
– Täyttää hyvin asetetut tavoitteet
– Parhaat liikenteelliset vaikutukset
– Hyvä liikennöitävyys valtatien 12 suunnassa
– Parhaat maankäytön kehittämisedellytykset
– Kaavojen mukainen
– Tarkimmat suunnitelmat
Heikkoudet:
– Kallein
– Uuden tielinjan rakentamisen aiheuttamat haitat luonnonympäristölle.
• PARANNETTU PERUSVERKKO ( 0+ )
Sisältää: Maantien 296 parantaminen 1+1-kaistaisena (mm. nopeustason nostot Salpakankaan päässä 50->60 km/h ja Renkomäen päässä 60->70 km/h), Kokoojakatu maantien 296 ja Uudenmaankadun välillä (tasoliittymät, 50 km/h), Mytäjäisten liittymän parantaminen eritasoliittymäksi , Kujalan eritasoliittymä
Kustannusarvio yhteensä noin 40 milj. eur
Vahvuudet:
– Investoinneiltaan edullisin
– Myönteisiä vaikutuksia paikalliseen liikenteeseen
– Vaikutukset luonnonympäristöön jäävät pieniksi
Heikkoudet:
– Ei täytä useimpia asetettuja tavoitteita
– Valtatieyhteys jää nykyiselle paikalle, eikä parane merkittävästi
– Heikoimmat liikenteelliset vaikutukset
– Heikoimmat maankäytön kehittämisedellytykset
– Melu- ja päästöhaitat jäävät suuriksi
• KEHÄTIE SORAMÄKI-OKEROINEN, OKEROINEN- RENKOMÄKI NYKYISEN MAANTIEN 296 LINJAUKSELLA ( R/0+ )
Sisältää: Kehätiejakso Soramäki-mt 296 (2+2, 100 km/h), Maantien 296 parantaminen 2+2-kaistaiseksi välillä Nikula-Renkomäki (nopeustason nosto Renkomäen päässä 60->70 km/h), Kokoojakatu maantien 296 ja Uudenmaankadun välillä (tasoliittymät, 50 km/h), Mytäjäisten liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Kujalan eritasoliittymä
Kustannusarvio yhteensä noin 88 milj.eur
Vahvuudet:
– Pääosin hyvät liikenteelliset vaikutukset paikallisen ja seudullisen liikenteen osalta
Heikkoudet:
– Valtatieliikenteen laatutaso jää puutteelliseksi
– Melu- ja päästöhaitat jäävät suuriksi
– Maantien 296 eteläosan järeä parantaminen haastava toteuttaa
• RENKOMÄKI JA RENKOMÄKI ETELÄINEN VAIHTOEHTO ( R, R/e )
Sisältää: Kehätiejakso Soramäki-Renkomäki (2+2, 100 km/h), Renkomäen liittymän parantaminen, Kokoojakatu kehätien ja Uudenmaankadun välillä (tasoliittymät, 50 km/t), Mytäjäisten liittymän parantaminen eritasoliittymäksi, Kujalan eritasoliittymä. Lisäksi eteläisessä vaihtoehdossa eritasoliittymä vt 4:lle
Kustannusarvio yhteensä noin 129 milj.eur
Vahvuudet:
– Pääosin hyvät liikenteelliset vaikutukset
– Hyvä liikennöitävyys valtatien12 suunnassa
Heikkoudet:
– Valtatien 12 yhteys pitenee selvästi
– Luonnonympäristön suhteen haastava
– Ei maakunta- tai yleiskaavojen mukainen
– Suunnitelmat eivät ole ajan tasalla
– Toteutettavuusriskit
ARVIOINTIYHTEENVETO:
Lähde: ELY-keskus/ VT 12 Lahden eteläinen kehätie, liikennekäytäväselvitys, loppuraportti 14.6.2013