Espanjan Fuengirolassa vilisee suomalaisia ja lomalainen voi nauttia aamukahvin kotoisen vastaleivotun pullan kanssa seurakuntakeskuksessa ennen uimarannalle menoaan. Lahden poliisilaitokselta oli lähtenyt kaamosharmaata marraskuuta pakoon aurinkorannikolle komisario Riku Karhumaa vaimonsa kanssa. Kirjan tekstistä päätellen on Karhumaa-sarjaa kirjoittava Lahden rikospoliisin evp. päällikkö Aimo Ojanen vieraillut Malagan alueella useamman kerran.
Ojasen uusin dekkari Komisario ja Fuengirolan varas kertoo ikävistä sattumista, joita suomalaiset turistit kohtaavat aurinkorannikolla ja varkaista, jotka elättävät itseään taskuvarkauksilla Fuengirigolassa ja Torremolinoksessa. Mahtuupa joukkoon viattomia neitojakin, joita paikalliset huumediilerit yrittävät saada kuriireiksi. Kirjan suomalaiset päähenkilöt eivät käy kovin runsaasti museoissa ja taidenäyttelyissä, mutta toreilla ja ostoskortteleissa he viihtyvät pusero-ostoksia tehden. Tekstistä päätellen ei marraskuu ole välimerelliseen uiskenteluun enää kovin lämmin, mutta aurinkoa siellä keholle saa, kun kävijä osaa valita suojaisan paikan.
Henkilöille, joille turistikeskukset eivät ole tuttuja, Aimo Ojasen ohuehko omakustanne on hyvä oppikirja taskuvarkaitten ja huumekauppiaitten käyttäytymisestä. Suomalaiset turistit osaavat ottaa paikallisia viinejä ja olutta ehkä kohtuuttomastikin ja tulevat ryöstetyiksi. Turistiksi aurinkorannikolle tullet ja pysyvästi sinne jääneet, vähän reppanat kaverukset Juuso ja Kale ovat kehittäneet lomalaisten puhdistamisesta elinkeinon. Eikä heitä huonommaksi jää Tallinnan poliisin tuntema Vallu, joka syyllistyy rikoksista katalimpaan eli kavereittensa ryöstöjen varastamiseen. Siitä hän saa aikanaan kohtuuttomalta tuntuva rangaistus, vähän kuin oman käden kautta maamiehensä Kaljun asumuksen portailla. Ennen Vallun kuolemaa, ovat kaverukset ja komisario Karhumaa kulkeneet muutaman kerran ihan oikeaa junaa käyttäen rannikkokaupunkien välillä Malagan maakunnassa.
Fuengirollassa Karhumaa tekee tuttavuutta ryöstettyjen suomalaisten apuna paikallisen poliisilaitoksen kanssa. Hän on vuosien aikana opeteltu espanjankielen kohtuullisen taidon, mikä tuo kansainvälisyyttä poliisien toimintaan Suomessakin. Muutamia lausahduksia tekstistä löytyy espanjaksi. Komisario ja hänen puolisonsa Mari kulkevat lomakaupungissa kuin kotikaupungissa ikään. Kirjoittajalle tuntuu olevan vallan luonnollista, että lomallakin tehdään vähän töitä, ja ajetaan oletettujen roistojen perässä ravia turisteja tavallisesti rauhallisesti hevosen vetämillä kieseillä. Viimeiset vauhdikkaat tapahtumat ovat lentokentällä, kun Karhumaat ovat kotimatkalle lähdössä.
Komisario ja Fuengirolan varas on vuoropuheluiltaan tavallista arkikieltä, mikä tekee tekstistä ilmeikkään. Huumoria olisin lukijana kaivannut tekstin joukkoon enemmän sekä kuvauksia muistakin ympäristön tapahtumista kuin shoppailusta. Oletan, että kirjoittajalle on vuosikymmenien aikana poliisin ammatissa ollessaan kertynyt takataskuun erilaisia sattuvia sanontoja, työpaikkaslangia, niillä tekstiä voisi piristää. Kirjansa Aimo Ojanen on kirjoittanut tapahtumapaikkoja hyvin tuntien. Jos lukijalla on Malagan alueen turistikartta käytössään, hän voi seurata kirjan tapahtumia katu kadulta.
Marja-Liisa Niuranen