Lahden kaupunginteatterin edessä oleva Kivettymä -työ oli kuvanveistäjä Olavi Lanun ensimmäinen julkinen betonityö.
Lahden Kariniemestä löytyy Lanu-puisto, jossa on lahtelaisen kuvanveistäjän Olavi Lanun (1925-2015) 12 betonista valmistettua veistosta. Tätä kokonaisuutta kuvataiteilija rakensi neljän vuoden ajan vuodesta 1988 lähtien.
– Hän oli taiteilija, joka ei koskaan halunnut nostaa itseään jalustalle, leski Tarja Lanu kertoo.
Leski muistelee, että arki taiteilijan rinnalla ei koskaan ollut tavallista.
– Olli oli taiteilija kaiken aikaa, aamusta iltaan ja myös vapaa-ajalla.
Lanun koti Patoniityssä oli kaikkea muuta kuin tavallinen perheasunto.
– Talossa oli kolme kerrosta. Sillä oli seitsemän metriä leveyttä ja kaksikymmentä metriä pituutta. Ylimmässä kerroksessa oli asunto. Keskikerros ja kasvihuoneet toimivat työhuoneina. Alakerrassa oli varastoja ja sauna.
Vain kolmannes talosta oli varsinaista kotia.
– Kaikki muu kodin kokonaispinta-alasta oli omistettu taiteelle.
Työpäivät olivat tiukasti rytmitettyjä.
– Kello seitsemältä syötiin puuro ja sen jälkeen siirryttiin tekemään töitä. Olli teki töitä joka päivä. Vain jouluna levättiin kunnolla.
Lanu ei koskaan hankkinut ajokorttia ja se teki työvälineiden ja materiaalien kuljettamisesta haastavaa.
– Ostimme Toyota Hiacen ja hoidin sillä kaikki tärkeät työhön liittyvät kuljetukset. Minä vein teoksia näyttelyihin ja hain materiaalit. Ne jäivät kuitenkin sodan vuoksi kesken.
Inspiraatioita pyöräretkiltä ja Punkaharjun luonnosta
Lanun arkeen kuului aina pyöräily.
– Sitä ei saanut koskaan suorittaa hikilenkkinä. Hidas luonnon tarkkailu oli pyörälenkkien tärkein asia.
Hartsia ja lasikuitua sisältävien töiden jälkeen Lanu totesi usein, että nyt on lähdettävä selvittämään omaa kurkkuansa.
– Silloin tiesin, että mies lähtee pyöräilemään.
Viimeisinä vuosinaan Lanu omisti kaksi polkupyörää.
– Hän nosti silloin pyöränsä ohjaustankoja ylemmäs, jotta voisi ajaa selkä suorana ja nähdä maiseman paremmin.
Toinen tärkeä ympäristö Lanulle oli Punkaharju.
– Perhe vietti kesät Kaitasuolla, ilman sähköä ja kaupunkielämän mukavuuksia. Siellä ei saanut olla yhtään kaupunkilaisia asioita, paitsi kamera.
Lanu käytti luontoa sekä inspiraationa että materiaalilähteenä.
– Kanaverkoista, sammaleesta ja savesta syntyi uusia muotoja, joista osa säilyi vain grafiikan kautta ja valokuvina.
Kuvanveistäjä Lanu suunnitteli Punkaharjulle veistoksia betonista, mutta hän päätti olla tekemättä niitä sinne.
– Olli ei halunnut rikkoa luonnon rauhaa kesäpaikassaan. ihmiset olisivat löytäneet silloin Kaitasuon silloin Punkaharjun kesäpaikassa ei olisi ollut enää rauhaa.
Raskaat materiaalit ja suuret ideat
Venetsian Biennalen menestyksen jälkeen Lanu alkoi tehdä teoksia, joissa luonnonmuotoja jäljiteltiin kestävämmillä aineilla.
– Ensimmäinen luonnonmateriaalia jäljittelevä lasikuitutyö syntyi juuri tuon näyttelyn jälkeen. Siitä tuli hänen tavaramerkkinsä.
Betonin pariin Lanu siirtyi samoihin aikoihin.
– Betonista hänellä oli kokemusta jo nuoruusvuosilta. Lanu koulutettiin betonilaborantiksi välirauhan aikana. Sen vuoksi hän osasi käsitellä materiaalia kuin ammattilainen.
Kuopion yliopistolle hän toteutti suuren punasavesta tehdyn tilaustyön, joka oli nimeltään Metamorphosis.
– Se koostui 20 männynrungosta ja niissä oli myös ihmishahmoja. Monet keraamikot epäilivät projektin onnistumista.
Lanu hallitsi kuitenkin materiaalien käyttäytymisen ja kuivumisen.
– Hänellä oli luovuutta myös teknisessä mielessä. Hän osasi ratkaista ongelmat, joita muut pitivät mahdottomina.
Suurten teosten toteuttaminen vaati aina työvoimaa ja työryhmän.
– Muotoiluinstituutin Taideinstituutin opiskelijoita oli aina mukana. Minä autoin myös aina, kun ehdin omilta töiltäni avuksi.
Tarja Lanu eli arkea myös miehensä töidensä kanssa.
– Olin apuna siirroissa ja kuljetuksissa. Se oli meidän yhteistä arkeamme.
Lanu-puisto oli neljän vuoden projekti
Kariniemen Lanu-puisto on tunnetuin osa kuvataiteilija Olavi Lanun elämäntyötä.
– Projekti alkoi vuonna 1988, kun Lahden kaupunki teki sopimuksen siitä. Neljän vuoden aikana valmistui kaksitoista suurta betoniteosta, jotka sulautuvat maisemaan kuin olisivat aina olleet siellä.
Patoniityn kotipihassa tehtiin muotit, ja valutyöt toteutettiin Renkomäen sorakuopalla yhteistyössä Ruduksen kanssa.
– Betonivalut tehtiin aina varhain aamulla, jotta väribetonit ehdittiin pestä pois autosta ennen kuin tavallisen betonin kuljetus alkoi klo 7 aamulla. Olli käyttämä betoni oli aina tasaisenväristä, kun se tuotiin sorakuopalle.
Jokaisesta työstä tehtiin erilaisia värimalleja.
– Olli käytti säkkikaupalla pigmenttejä etsiessään oikeaa sävyä.
Lanu halusi, että veistokset elävät luonnon kanssa.
– Siksi ne eivät ole vain kiveä tai betonia, vaan niissä on myös väriä, joka on vuorovaikutuksessa luonnonmaiseman kanssa.
Projektin jälkeen taiteilija oli uupunut, mutta tyytyväinen.
– Hän sai toteuttaa yhden suuren haaveensa kotikaupunkiinsa. Se oli hänelle tärkeää. Samalla se jäi hänen viimeiseksi todella suureksi taiteelliseksi kokonaisuudeksi.
Vaatimattomuus oli kuvanveistäjän tavaramerkki
Kariniemeen valmistuneen Lanu-puiston jälkeen taiteilija siirtyi pienempiin teoksiin.
– Hän teki grafiikkaa, lasikuitutöitä ja pieniä betoniveistoksia.
Mukkulan Lehtiojan palvelutalon pihalle sijoitetut kolme veistosta jäivät Lanun viimeisiksi betonitöiksi.
– Samassa paikassa Lanu vietti elämänsä viimeiset kaksi kuukautta. Siinä on jotain symbolistista.
Lanu ei halunnut muistella menestystään, eikä hän koskaan nimennyt yhtään teosta tärkeimmäksi.
– Kiinnostavin työ on se viimeisin.
Loppuvuosina hän sanoi vain, ettei tee enää mitään.
– Hän halusi olla eläkkeellä ja katsella luontoa usein Toyota Hiacen kyydissä.
Petri Görman