Yhteisölliset pikkujoulut kokoavat aina väkeä kirjastolle

Launeen omakotiyhdistys ja paikallinen kirjasto ovat järjestäneet alueen asukkaille jo pitkään pikkujouluja yhdessä. Tänäkin vuonna lainaustoiminnan oheen nivoutui ohjelmallinen sekä toiminnallinen kokonaisuus, jota kävi seuraamassa useampi kymmentä launeelaista lasta sekä heidän huoltajiaan.
– Ihmiset odottavat aina näitä pikkujouluja. Tämä kokoaa meidät launeelaiset yhteen kerran vuodessa, Launeen omakotiyhdistyksen hallituksen jäsen Helena Juutilainen kertoo.

Juutilaiselle on kerrottu, että ensi kevään aikana kirjastolla järjestetään ainakin viisi erillistä tapahtumaa paikallisille ihmisille. Kevätkarnevaalit ovat Juutilaisen mukaan se odotetuin tapahtuma.
– Jos kirjastotoiminta päättyy, niin tapahtumillekin käy huonosti.

Lainausmäärien pohjalta asiaa ajatellen Launeen kirjastolla ei pitäisi olla huolta huomisesta.
– Tiedän, että täältä lainataan keskimäärin yli 500 kirjaa päivässä. Sen pitäisi riittää myös päättäjillekin.

Joustava henkilökunta kaiken a ja o

Kirjasto on kodikas paikka, jonne on helppoa ja turvallista tulla esimerkiksi lapsien kanssa.
– Yhteiset pikkujoulut ovat hyvä esimerkki päättäjille siitä, kuinka kirjasto palvelee etelälahtelaisia ihmisiä ikään katsomatta.
– Tästä tapahtumasta on ilmoitettu ainoastaan paikallislehdessä ja somessa. Siitäkin huolimatta paikalla on yli 50 lasta ja heidän vanhempaansa.

Pikkujoulujen odotetuin ohjelmanumero on ollut joka vuosi joulupukki.
– Joulupukin vuoksi minäkin toin Jirka -pojan tänne pikkujouluihin, launeelainen Mira Arbelius kertoo.

Paikalliset yhdistykset kokoontuvat ja kokoustavat myös aktiivisesti Launeen kirjastolla.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
Joululaulut yhdistävät ihmisiä yhä edelleen
ARKISTO