Näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundán ( 1969 – 2006) eli lyhyen, mutta tuotteliaan elämän. Hän ennätti ottaa kantaa ihmisten sosiaalis-taloudelliseen elämään 1980 – 2006 väliseen aikaan liittyvillä kirjoillaan ja näytelmäkäsikirjoituksillaan sekä teatteriohjauksillaan. Hänen elämänsä päättyi 36 vuotiaana, kun aivokasvainta ei saatu poistettua eivätkä hoidot tehonneet. Lahden kaupunginteatterissa, Juhani-näyttämöllä oli maaliskuussa Lundánin näytelmän Aina joku eksyy ensi-ilta. Näytelmä on kuvaus perheestä pienellä paikkakunnalla ja varuskuntakaupungissa.
Rinteen perheen isä, Ripa, (Aki Raiskio), jää yksinhuoltajaksi, kun äiti haluaa kouluttautua ammattiin, mikä taitaa jäädä haaveksi. Näytelmän ohjaaja Anna-Maria Klintrupin ohjaus keskittyy Rinteen perheen äidin taustatarinaan ja lasten kasvuun urheilija- sotilas – sän kanssa. Kieltämättä perheen vaiheita oli hiukkasen vaikea seurata, kun en lukenut käsiohjelman roolihenkilöluetteloa ennen näytöksen alkua tarkasti. Liekö johtunut teatterin ” niukkas-budjetista” vai sivuroolien lyhyistä näyttämöllä käynneistä, kun samat näyttelijät olivat useissa rooleissa. Tämä sekä ensimmäisen näytöksen karusellimainen ajan pyöritys tekivät vähän vaikeaksikin seurata esitystä, vaikka se oli pääosaltaan tuttu jo KOM-teatterin esityksestä vuosia sitten Tampereen Teatteri-kesässä nähtynä.
Pääroolit kantoivat Rinteen kaksoset Aki, (Jarkko Miettinen), ja Liisa, (Liisa Loponen), jotka sisar-rakkaudessaan välillä kiistelivät välillä tukivat voimakkaasti toisiaan myös aikuiselämässä. Perheen äidin hahmoja oli kaksi, nuori äiti Hanna, (Lumikki Väinämö) ja alkoholisoitunut dementiaan sairastunut vanhempi äiti, (Mirja Räty). Tämä näki dementoituneena haamuja äidistään, (myös Loponen), ja isästään, (Miettinen). Perheen historian ajankulku oli kuvattu haamujen lisäksi haudalla ja montun reunalle kerääntyneillä seppeleillä. Väinämö ja Räty ovat taitavia näyttelijöitä. Katsoja ei välillä tietänyt itkeäkö vai nauraa sängyn laidalla, sukkaa kutovalle vanhalle muorille, Räty, tai loistavasta tulevaisuudesta puhuvalle nuorelle Hannalle tai heidän koululaishahmoileen.
Kirjailijalta sai aimo annoksen kritiikkiä maalaiskunnan, liekö ollut Lundánin kotipitäjän Janakkalan koululaitos. Opettajan, (Laura Huhtamaa), ajoittain ylinäytteli hysteerisesti tämän hahmon vauraan talon tytärtä, Räty, suosivana opettajana. Paras osio oli hänen suorituksissaan yksinäinen opettaja, joka kyläläisten käyttäytymisvaatimuksista otti vapaata ja riehaantui upseerikerholla: ”kolmen vermutin jälkeen alkaa tehdä mieli semmoista, mitä aamulla katuis”.
Kaksosten elämää ryyditti perheen lapsuudessa ja nuoruudessa suunnistus- ja hiihtokilpailut sekä ainainen rahapula, jonka pankkina toimi eno, Tuomo Vehmanen,(Mikko Jurkka),leppoisa ja hyväntahtoinen hahmo lasten tukena. On todettava, että Jurkka ottaa tilansa näyttämöllä, vaikka ei pääroolissa olekaan. Hänen varjoonsa jäi Jarkko Miettinen urheilevana ja lapsistaan huolehtivana isänä. Rahapulan lopun odotuksen toivetta kuvasivat loton viralliset valvojat yksi ja kaksi Teemu Palosaari ja Kai Kokko.
Juhani näyttämö on hivenen liian iso Aina joku eksyy -näytelmälle, intiimimpi tunnelma olisi Eerolla. Edelleen pahoittelen Juhani-näyttämön niukkaa lavastusta. Olisiko lavastaja ja puvustaja Pirjo Liiri-Larva saanut näyttämön taustaksi, suunnistuskilpailuun hahmoteltua edes pari männyn käppyrää ja kiven murikkaa? Koululaisten vaatetuksesta nousivat muistikuvat oman ympäristön koulukkaista. Kaikesta huolimatta Reko Lundánin teksti kestää vielä tämänkin päivän yli.
Marja-Liisa Niuranen