Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Nikkilän korpeen kaavoitettiin rintamamiestaloja heti sodan jälkeen – Siitä lähti kaupunginosan kasvuprosessi liikkeelle


Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistys perustettiin sodan jälkeen olympiavuonna 1952. Lähteen monitoimitalolla vietettiin 28.8. yhdistyksen 70-vuotisjuhlia. Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli Onni Tossavainen. Nikkilässä asuu 600 taloutta tällä hetkellä ja joka neljäs heistä kuuluu yhdistykseen.

Puheenjohtaja Anneli Peltokukka kertoi juhlapuheessaan, että Lahdessa oli sodan jälkeen tonttipula.
– Kartanon maat olivat siirtyneet kaupungille ja sen jälkeen Nikkilän korpeen kaavoitettiin rintamamiestaloja.

Ensimmäiset asukkaat ovat tuoneet rakennustarvikkeet Nikkilään joko hevosilla tai henkilökohtaisesti kantamalla.
– Tiet puuttuivat Nikkilästä ja niiden rakentaminen alkoi vasta vuonna 1947.

Sirpa Tetri, Heikki Iivonen ja Juha-Pekka Forsman palkittiin juhlassa yhdistyksen standardilla vuosikymmenten pituisesta työstä Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistyksessä.

Trubaduuri Sofia Takalan isän ja isoisän juuret ovat Nikkilässä.

Lapset muuttavat Nikkilään takaisin aikuisina

Sirpa Tetri on asunut Nikkilässä vuodesta 1949 lähtien. Hän kertoo, että Nikkilä on muuttunut paljon vuosikymmenten aikana.
– Muutama maatalo oli silloin Nikkilässä, kun tänne muutin. Myös rintamamiestaloja oli jo rakennettu.

Tetri kertoo, että tontteja kaavoitettiin pienemmiksi 1960-luvulta lähtien.
– Kaupunginosien suosion aallonharjalla Nikkilä ratsasti 1980-luvulla, kun lapsiperheet halusivat muuttaa luonnonläheiseen ja rauhalliseen paikkaan.

Ikinikkiläläinen Tetri on iloinen siitä, että useaan taloon Nikkilässä on jo muuttanut seuraava sukupolvi asumaan.
– Se on todella virkistävää huomata.

Vanha talo ja iso piha ovat pitäneet Tetrin Nikkilässä.
– Pihalla saa olla pitkin tai poikin. Myös luonto on lähellä Nikkilän eri puolella. Siksi minä viihdyn täällä.

Ismo ja Marko Haavisto asuivat Nikkilässä Orvokkitiellä 1980-luvulla. Bluesmies Jönsson seikkaili Yhdysvaltain syvän etelän sielunmaisemissa juhlan yhteydessä.

Rauhassa omakotitalossa

Jani ja Maija Oravala etsivät omakotitaloa 12 vuotta sitten ja silloin unelmien koti löytyi Nikkilästä.
– Olen asunut koko ikäni Launeella ja sen vuoksi emme halunneet kauaksi Etelä-Lahdesta, yhdistyksen sihteeri Jani Oravala kertoo.

Nikkiläläinen haluaa Oravalan mielestä asua omakotitalossa rauhassa.
– Paikalliselle on tärkeää, että asuinalueella voi vielä nähdä myös perinteistä peltomaisemaa.

Maija Oravala liputtaa kauniin luonnon puolesta ja vihreää luontoa voi havaita kaupunginosan joka osassa.
– Täältä on myös helppo lähteä ostoksille esimerkiksi keskellä viikkoa, jos jääkaappi tarvitsee jotain täydennystä.
– Uskon, että lapsiperheitä muuttaa Nikkilään lisää, koska meillä on nyt uusi hieno koulu.

Ohitien myötä liikunta- ja lenkkeilymahdollisuudet paranivat alueella huomattavasti.
– Toivottavasti reiteillä tehdään työt nopeasti loppuun. Olisi hyvä, jos reiteille saataisiin myös valaistus kuntoon.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Emmi Lintonen: Uskon, että EU-politiikalla pystyy vaikuttamaan ihmisten parempaan ja kestävämpään arkeen
Palveluesihenkilö Mika Kantele: Roinaralli kerää pois kotitalouksien metalliromut, sähkölaitteet ja vaaralliset jätteet
Kirjailija Kalle Veirto: Urheiluesseekokoelma on katsaus lahtelaiseen urheiluun ja sen menneisyyteen
Asemakaava-arkkitehti Markus Lehmuskoski Logistisen sijainnin vuoksi kaupunki on keskittänyt voimavaroja Pippo-Kujalan alueelle
In Memoriam: Juhani Melanen 1948 – 2024
Tappara-baarin omistaja Petteri Lintunen: Suomen ainoassa Tappara-baarissa liputetaan vain Pelicansin puolesta
Vaikuttava dokumentti Ukrainan puolustajista valloittaa maailmaa
Puksu-junalla Laune tutuksi
Petri Saraste kirjoitti kirjan isänsä sotavankeudesta – Sotilaan kuuluu kuolla, eikä antautua
Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen ei esitä Lahti Energian myymistä
Liikenneinsinööri Matti Heikkinen: Katujärjestelyjen osalta liikenteen turvallisuus paranee Renkomäen monitoimitalon läheisyydessä
Elokuvaohjaaja Tia Kouvo: Mummola ei ole perinteinen jouluelokuva
Onko kapitalismi syrjäyttänyt markkinatalouden suurten pääomasijoittajien takia?
Ohjaaja Petri Liski: Kärsimystie-näytelmä on vaikuttava historian oppitunti
Nuoret lähtevät helposti uusiin ilmiöihin mukaan – Sähkötupakka koukuttaa lapsia ja nuoria
Hanna Nikolska: On todella tärkeää, että suomalaiset lähettävät apua Ukrainaan
Palvelupäällikkö Toni Kranttila: Biojätteen lajittelulla on mahdollista säästää keräyskuluissa
Kansanedustaja Ville Skinnari 50 vuotta
Muusikko Marko Haavisto: Baddingin biisit ovat yhä edelleen selkärankani ytimessä
Kunnossapitopäällikkö Pasi Leppäaho: Aikainen talvi on ollut haasteellinen katujen kunnossapidolle
ARKISTO