Kiinnostus ruoan lähituotantoa, omavaraisuutta ja uudenlaista yhteisöllisyyttä kohtaan on kasvussa nyky-yhteiskunnassamme. Yhtälailla meitä kiinnostaa yhä enemmän tietää mikä on ruoan todellinen alkuperä.

Tähän kysyntään vastaamaan, jopa pienen buumin lailla ympäri Suomea, on perustettu ruokaosuuskuntia, joista ensimmäinen näki päivänvalonsa viime vuonna Helsingisssä.

Nyt myös Lahteen on perustettu 15.2. ruokaosuuskunta, jonka päätavoitteena on yhteisöllinen ruoan kasvatus ja viljely. Tällainen toiminta on hieno esimerkki uudesta yhteisöllisyydestä, jota moni tänä päivänä kaipaa.

Tähän tarkoitukseen osuuskunta vuokraa Aaltosen puutarhalta 0,7 hehtaaria peltoa sekä kasvihuoneen ja palkkaa puutarhurin.
Viljelyssä pyritään biodynaamiseen toimintamalliin. Kasvihuoneessa tullaan kasvattamaan tomaattia, kurkkua ja kirsikkatomaattia. Pellolla viljellään mm. perunaa, porkkanaa ja punajuurta.

Osuuskunta rahoittaa toimintansa jäseniltä kerättävällä satomaksulla, joka vuonna 2013 on 300 euroa. Osuuskunnan osuusmaksu on 50 euroa ja lisäksi peritään 50 euron liittymismaksu. Halutessaan osuuskunnan jäsen voi ostaa useammankin sato-osuuden maksamalla useamman satomaksun.

Satomaksua vastaan osuuskunnan jäsen saa osuuden sekä pellon että kasvihuoneen sadosta.Sato-osuuksia on myynnissä yhteensä 75, mutta jo 50 takaa riittävän rahoituksen.

Riskin sadon onnistumisesta ottaa osuuskunta. Puutarhuri saa palkkansa sadon määrästä riippumatta. Sadon onnistuessa voidaan mahdollinen ylijäämä myydä esimerkiksi Lahden seudun luomuruokapiirin jäsenille tai torilla. Osuuskunnan jäsenet pääsevät myös perheineen osallistumaan viljelyyn talkoiden muodossa, ensimmäiset järjestetään jo maaliskuussa kasvihuoneella.

Lisätietoja: Ekokahvila MeaManna ( www.meamanna.fi)
tai Katariina Broman, lahdenruokaosuuskunta@gmail.com

Kevään yhteishaut tulevat taas. Haku alkaa ensi maanantaina 25.2, ja kestää maaliskuun puoleen väliin asti. Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijapalveluiden johtaja Riitta Murtorinne uskoo, että ammatilliseen koulutuksen hakevien määrä Lahdessa ja lähikunnissa noudattelee edellisvuosien kaavaa. Salpauksen tarjonnassa on Murtorinteen mukaan vuosi toisensa jälkeen pintansa pitäviä kestosuosikkeja, joihin hakijoita odotetaan reilusti myös tänä vuonna.

– Kauneudenhoito-, pintakäsittely-, auto-, logistiikka- ja kultaseppäala ovat olleet suosittuja jo vuosia, ja tuskinpa tämäkään kevät tekee poikkeusta.
Äärimmäisin esimerkki tietyn linjan suosiosta on kauneudenhoitoala, johon hakijoita on noin viisinkertainen määrä aloituspaikkoihin nähden. Myös sosiaali- ja terveysala on suosittu linja, mutta toisaalta alalla on myös saatavilla runsaasti töitä.
Sen sijaan esimerkiksi luonnonvara-alalle Asikkalaan kaivattaisiin lisää opiskelijoita, joita kiinnostaisi tulevaisuudessa esimerkiksi ympäristönhoitajien ja luonto-ohjaajien työt, Murtorinne kertoo.

Lisää opiskelijoita kaivattaisiin Murtorinteen mukaan myös esimerkiksi suunnitteluassistenttilinjalle sekä kone- ja metallialalle. Syitä tiettyjen alojen suurelle suosiolle voi etsiä esimerkiksi mediasta, joka antaa monista ammateista epärealistisen kuvan.
– 15-16 vuotiaiden nuorten näkemys työstä ja työelämästä on useimmiten vielä hieman hakusessa. Haasteenamme onkin välittää nuorille realistista tietoa heidän mahdollisuuksistaan opinnoissa ja tulevassa työelämässä.

Vääränlainen ennakkoasenne opintoja ja alaa kohtaan johtaa joskus opintojen keskeyttämiseen. Murtorinne kokee, että kyseessä on myös markkinoinnin haaste: miten mainostaa opintoja samaan aikaan positiivisesti ja realistisesti. Myös peruskoulujen opinto-ohjaajat ovat avainasemassa peruskoulun jälkeistä jatko-opintopaikkaa etsittäessä, koska he ovat yhdeksäsluokkalaisten lähiohjaajia.
– Tavoitteenamme on tarjota peruskoulujen opinto-ohjaajille mahdollisimman paljon infotilaisuuksia ja koulutuspäiviä, jotta heidänkin tietämyksensä pysyy ajan tasalla.

Lisäksi Salpauksen edustajat käyvät kiertämässä peruskouluja ja pyrkivät käyttämään hyväkseen kaikki viestintäkanavat, joka tarkoittaa nykypäivänä etenkin netin kokonaisvaltaisempaa hyödyntämistä.

Muutoksia luvassa

Viime keväänä Salpaukseen haki yhteishaussa 3330 ensisijaista hakijaa, joista opinnot aloitti reilut 2100. Tämän kevään hakijoiden määrän odotetaan olevan Murtorinteen mukaan samanlaisissa lukemissa, mutta ylimääräistä kiirettä Salpauksen kevääseen aiheuttavat tekniikan alan pääsykokeet, joita ei vielä viime vuonna järjestetty. Luvassa on muutaman lähivuoden aikana muitakin muutoksia, koska opinto- ja kulttuuriministeriö on esittänyt Lahden alueelta vähennettävän noin 600 opiskelunpaikkaa.

– Olemme alkaneet jo valmistautumaan leikkauksiin esimerkiksi siten, että metalliartesaani- ja veneenrakennuslinjoille ei oteta enää uusia opiskelijoita.

Väistämättömät muutokset aiheuttavat myös entistä tarkempaa talouden tarkastelua. Muutoksien on määrä astua voimaan vuosien 2014 ja 2016 välillä. Myös yhteiskuntatakuu tulee aiheuttamaan muutoksia Salpauksen toimintaan ja varsinkin sisään tulevien opiskelijoiden ikään.
Yhteishaun kriteerien muuttuessa yhteiskuntatakuun myötä suoraan ylä-asteelta tulevien opiskelijoiden määrä tulee todennäköisesti kasvamaan vanhempien, usein jo toista tutkintoaan suorittavien, opiskelijoiden kustannuksella.

Kevään yhteishaun kannalta Murtorinteellä on terveisiä opiskelemaan hakeville nuorille ja heidän vanhemmilleen.
– Toivoisimme, että nuoret miettisivät tarkkaan ensimmäisen hakutoiveensa. Edellisvuosien sisäänpääsyyn vaadituista pisteistä ei kannata vetää lopullisia johtopäätöksiä, sillä rajat vaihtelevat vuosittain reilusti. Ei kannata olla liian pessimistinen.

Peruutuspaikoiltakin saattaa paikka koulupaikka vielä irrota, joten kirvestä ei kannata heittää kaivoon, vaikka suoraa opiskelupaikkaa ei onnistuisikaan saavuttamaan. Linjan vaihtaminen koulun sisällä ei ole helppoa, joten vain itseään aidosti kiinnostavaan koulutukseen kannattaa hakea.

Mikko Blomberg

Lahden Reunanpalsta herää vuosikymmenien takaiseen eloon dekkaristi Timo Sandbergin uusimmassa jännitysromaanissa Mustamäki. Nyt on päähenkilönä etsivä Kekki, jonka työpaikka on uudehkon Lahden kaupungintalon kammareissa. Sandberg on kääntänyt historian lehtiä tuntuvasti taaksepäin. Kirjan sivuilla kuvataan kansalaissodan jälkeisen ajan vähävaraisten ensimmäisen polven kaupunkilaisten elämää Reunanpalstan jo ammoin puretuissa puutaloissa. Kirjailija tunnetaan viimevuosilta komisario Heittola dekkareista.

Kariston kustantama, tammikuussa ilmestynyt, viittä vaille kolmesataasivuinen kirja ei nosta jännittävyydellään lukijan niskatukkaa pystyyn, mutta kieltolain aikainen ympäristökuvaus on tarkkaa työtä. Sandberg lienee istunut muutaman tovin kaupungin vanhojen karttojen äärellä ja sanomalehtien sivuja lukien. Hän on varmasti omin korvin kuunnellut nuoruuttaan 1920-luvulla eläneiden kaupunkilaisten kertomuksia. Kirjassa kulkevat ristikkäin ihmisiin kansalaissodan jättämät arvet, valkoisen armeijan mainingit ja kieltolain aikainen pirtukauppa.

Poliisit Otso Kekki, Mäkelä ja Mantere katselevat ihmisiä eri näkökulmista. Kaksi viimeksi mainittua ja poliisimestari ovat tiukasti kansalaissodan valkoisten upseerien hengenheimolaisia, vaikka poliisien oletettiin kohtelevan tasa-arvoisesti kansalaisia. Isokokoisen Kekin päämääränä on saattaa pirtukauppiaitten ohella Mustallamäellä, Metelinmäen naapurissa ammuttujen nuorten vasemmistolaisten miesten teloittajat kiinni. Pirtukanisterit; lahnat ja varpuset matkaavat Loviisan kapearaiteista rautatietä Loviisasta Vesijärven sataman kautta Jyväskylään. Poikamies-etsivä Kekki löytää lempensä kohteeksi venäläiskaunottaren Veran tutkimustensa yhteydessä, mutta rakkaus kaunottareen on monisärmäinen.

Lahtelaisten legendana tuntema sontakuski Jebulis Benjamin on päässyt Mustamäki-teokseen lausumaan omia kuolemattomia kommenttejaan vauraan väen tuotoksista huusin alusissa. Mies luo lantaa ja laulaa rattailla ooppera-aarioita ja on opettanut hevosensa istumaan kuin koiran taukohetkinä.

Sandberg kuvaa Reunanpalstan ihmisiä elävästi ja lämmöllä. Pienten talojen pihapiirissä röhkivät siat ja kaakattavat kanat. Poliisit käyttävät ajuri Savanderin vossikkakyytiä ja pirtutrokareitten moottoriveneet Vesijärvellä ovat tavoittamattomia, kun poliisilla ei yksinkertaisesti ole varojen puutteen takia ei autoa eikä moottorivenettä. Tuleepa siinä sivussa lukijalle lyhytkurssi suutarinverstaassa ja sepänpajan ahjolla tapahtuvasta työstä.

Kirjoittaja ei unohda kertoa suutari Augustin kokemuksia punaisten vankileiriltä Tammisaaresta, tämän tyttären Tyynen ja toisen punakaartilais-naissotilaan tappoa Mustamäellä. Augustin vaimo Hilda on pesijänä kaikkien kulman asukkaitten käyttämässä Kiirolan saunassa, missä tapahtuu lopullinen viinatrokareitten ja tappajien oikeudenkäynti.

Teos on parasta Sandbergia lahtelaisesta näkökulmasta katsottuna. Ihmisten ja tapahtumien kuvausten lisäksi minua ovat lukijana ilahduttaneet kirjailijan luontokuvaukset. Ne muistuttavat kerronnaltaan Eeva Kilven, toki laajamittaisempia luonnon kauneuden ylistyksiä.

Marja-Liisa Niuranen

Launeen market-alueelle Ajokadulle on kaikessa hiljaisuudessa kertynyt todella vaikuttava keskittymä kirpputoreja. Syksyllä siirtyi Launeelle SPR:n Kontti ja nyt viimeisimpänä kamppeensa Liipolan ostoskeskukselta Launeelle siirsi Pelastusarmeija, jonka kirppiksen avajaisia vietettiin viime perjantaina. Tällä hetkellä alueelta löytyy puolenkymmentä toimivaa kirpputoria.

– Olimme etsineet uusia tiloja myymälälle jo jonkin aikaa ja nyt onnistuimme löytämään Launeelta tälläisen meille sopivan kokoisen ja entistä tilaa toimivamman myymälätilan hyvältä paikalta. Lisäksi parkkitilat tässä ovat erinomaiset. Varmasti ei haittaa sekään, että pienellä alueella on nyt monta kirpputoria. Ainakin ihmisten on helppo kiertää kaikki liikkeet samalla reissulla, joten kyllä tämä ”kirpputorikeskittymä” varmasti auttaa kaikkia kirpputoreja yhtäläisesti nostamaan kävijämääriään uskoo Pelastusarmeijan kierrätystoiminnan johtaja Hannu Arhippainen

Sanotaan, että taloudellisen laman tai taantuman tunnistaa siitä, että silloin kirpputoritoiminta kukoistaa. Arhippainen on ollut mukana toiminnassa jo 30 vuotta ja on oikea mies arvioimaan onko näin:
– Kyllähän huonot taloudelliset ajat näkyvät aina kirpputoritoiminnassa kaupan vilkastumisena. Kirpputorien kulta-aika oli 90-luvulla, jolloin konkurssiin menneiden pankkien saleja muutettiin realisointikeskuksiksi ja kirpputoreiksi. Myös tänä päivänä kirpputorit ovat vahvasti esillä, osalle ihmisistä täysin taloudellisista syistä, osalle vintage-tavaroiden keräilyn vuoksi kertoo Arhippainen.

Pelastusarmeijan kirpputori on toiminut Suomessa jo 40 vuotta. Toiminta perustuu täysin lahjoituksiin.
– Pääosin saamme lahjoituksina vaatteita, joita tulee päivittäin. Isommat lahjoitukset esim. huonekalut noudamme omalla autollamme asiakkailta. Kaikki ehjä, puhdas ja käyttökelpoinen kelpaa meille. Pelastusarmeijan ideologiaan kuuluu, että kirpputorin tuotto menee kokonaisuudessaan avustustyöhön. Avustustoimiston kautta jaamme mm.ruokapaketteja sekä vaatteita ja huonekaluja huonompiosaisille linjaa Arhippainen.

Perjantain avajaisissa kävi arvioilta noin 400 ihmistä nauttimassa avajaiskahveista. Asiakkaiden palaute uudesta liiketilasta oli Arhippaisen mukaan erittäin positiivinen.
– Tuotteet saadaan täällä paremmin esille ja asiakkaiden palveleminen onnistuu paremmin. Tänne on myös helpompi löytää kuin Liipolan ostarille, joka tuntui olevan hieman syrjässä. Toivottavasti niin uudet kuin vanhatkin asiakkaamme löytävät meidät tuumii Arhippainen.

Petri Salomaa

Rock-musikaalit tuntuvat olevan tämän päivän kuumin buumi, kun jo keski-ikään ehtinyt rock-sukupolvi kilvan äityy muistelemaan nuoruutensa eli 70- ja 80-luvun rocksankareita. Tuoreessa muistissa on ainakin Vuonna 85- Manserockmusikaali, joka on jo ehditty filmatakin. Lähipäivinä ensiesityksensä niin ikään Tampereella saa Hurriganes-musikaali. Paljon on Paskurinojassa vettä virrannut sen jälkeen, kun Sleepy Sleeperseiltä Lahden keikat kiellettiin, sillä nyt yhtyeen musiikki palaa komeasti suoraan lahtelaisen kulttuurin kehtoon eli Sibeliustaloon.

Sleepy Sleepers -yhtye on osa lahtelaista historiaa. Se on ilmiö, joka ravisteli yhteiskunnan rakenteita. Sleepy Sleepers on jotakin, mistä myös lahtelaiset voivat – ainakin näin neljänkymmenen vuoden perspektiivin jälkeen- olla todella ylpeitä.

Mutta miten kaikki alkoi, keitä oli mukana, keitä jäi kyydistä pois? Näihin kysymyksiin vastaa samanniminen uusi kotimainen rock-musikaali, Kuka Mitä Häh? Musikaali kertoo tarinan 70-80 -luvun vaihteen lahtelaisista kaveruksista, jotka eivät turhia jarrutelleet. Se on kertomus rohkeudesta ilkkua auktoriteeteille sen ajan Kekkoslandiassa, hulluista ideoista ja niiden toteuttajista, mutta ennen kaikkea se on lahtelainen aikalaistarina popparien, rokujen ja poliisien selvitellessä välejään. Mitä pisnes-siti oli sen ajan Suomessa, johon Sleepy Sleepers tuntui olevan liikaa?

– Jossain vaiheessa ehdotettiin jopa lakia, joka kieltäisi Sliipparit. Sitä bändissä odoteltiin vesi kielellä, sillä se olisi ollut parasta mitä olisi voinut tapahtua bändille. Sitten oltaisiinkin muutettu Amerikkaan rikkaina miehinä, kun oltaisi oltu ensimmäinen bändi, joka olisi ihan lailla kielletty naureskeli yhtyeen aiheuttamia kohuja nokkamies Mato Valtonen.

Musikaalin näkökulmahenkilönä ja kertojana on Pulu, tuo legendaarinen Sliippari-dj-roudari-yleismies, jonka silmin bändin matkaa menestykseen kerrotaan. Pulun roolissa taituroi monissa rock-musikaaleissa kouliutunut Markku Häkkinen.

Tarinaan liittyvät vahvasti toki myös kaverukset Sakke ja Mato, joiden rooleissa nähdään Roope ” Epun poika” Salminen sekä Ilari Hämäläinen. Molemmat edustavat tämän päivän muusikkonäyttelijä-kombinaatiota. Ilari Hämäläisen energistä rockmusaa kuultiin ja nähtiin Uuden Musiikin Kilpailussa. Roope Salminen paitsi näyttelee tv:ssä, improvisoi Kolina Klubissaan sekä musisoi suositussa Roope ja Koirat -yhtyeessään.
– Madon rooli on hieman erikoinen musikaalirooliksi, sillä roolissa ei tarvitse osata laulaa eikä tanssia hekotteli Salminen.

Sliippareihin Roope tutustui jo pienenä isänsä kautta. Isä Eppuhan on kunnostautunut monella Sliipparikeikalla esiintymällä lavalla ns. Aatamin asussa. Musikaalin naispääosassa, Saaran roolissa, nähdään Mira Luoti, supersuositun PMMP-yhtyeen laulajatar.

Kuka Mitä Häh? -musikaali ei ole dokumentti Sleepy Sleepersistä, vaan tosielämään perustuva fiktiivinen kertomus lahtelaisista kaveruksista. Tyylilajiltaan musikaali on komedia, mutta ei varmastikaan ihan perinteinen musiikkiteatteriesitys. Sen lupaavat käsikirjoittajat Mato Valtonen, Sakke Järvenpää sekä Jalle Niemelä, joista viimeinen myös ohjaa esityksen.

Koreografia on Hilppa Lammen ja musikaalin kapellimestarina toimii legendaarisessa Popeda-yhtyeestä tuttu, mutta myös Sleepy Sleepersissä kitaroinut Costello Hautamäki.
Musikaalin musiikkina soikin tunnetuimmat Sliippari-hitit, ei kopioiden, mutta kunnioittaen.
– Musiikki tulee olemaan ehtaa Sliippareita. Emme lähde bändin kanssa tekemään mitään pliisuja musikaaliversioita, vaan biiseissä pidetään yllä samaa anarkiaa kuin alkuperäisissä esityksissä lupaa Hautamäki.

Ensi-ilta on tiistaina 8.10.2013 Lahden Sibeliustalon Pääsalissa.
– Kaiken kaikkiaan 10 esitystä on sovittu, mutta jos suosio on hyvä, on jatkokin mahdollista. Onhan Tampereellakin katsottu Manserock-musikaalia jo 6 vuotta muistuttaa ohjaaja Niemelä lopuksi.

Pete Salomaa

Tammikuun viimeisellä viikolla jalkaantui Palvelualojen ammattiliiton, PAM:n, toimistojen henkilökunta sekä PAMin aktiivit tapaamaan jäsenistöään heidän työpaikoillaan. Lahdessa vieraillut liiton toinen varapuheenjohtaja Kaarlo ”Kalle” Julkunen kävi Kaakkois-Suomen aluepäällikkö Kimmo Nikulan kanssa tervehtimässä Lahdessa jäsenistöä. Kierros käsitti City-Marketin Launeella, Liikekeskus Sykkeen eri liikkeet ja tutustumiskierros päättyi Osuuskauppa Hämeenmaan uuteen Kivimaan ABC-liikennemyymälän henkilökunnan tapaamiseen Holman Prisman naapurissa

Kaupan ala on yksi suurimmista työnantajista ja PAM sen työntekijöitten ammattiliitto. Palvelualojen ammattiliitto on neljänneksi suurin jäsenistöltään maassamme. Ammattiliiton kokonaisjäsenmäärä on noin 250 000, mistä alle 30 vuotiaita on 65 000 eri palvelualoilla työtään tekevää jäsentä.

Aluepäällikkö Kimmo Nikula kertookin, että liittoa voisi asiallisesti kutsua yhdeksi Suomen suurimmaksi nuorisojärjestöksi, nuoremman jäsenistön iän perusteella. Liitolla on nuorisotoimintaa sekä nuorisovaltuusto. Kaakkois-Suomen aluetoimiston asemapaikka on Lahdessa Rautatienkadulla. Sen toimialue käsittää Päijät-Hämeen lisäksi Etelä-Karjalan, Kouvolan-Kotkan ja Haminan seudut eli Kymenlaakson, missä sillä on kaakkoisalueen suurin jäsentihentymä.

Liitto täytti nykyisessä kokoonpanossaan viime vuonna 10 vuotta. Siihen yhdistyivät kaupanalan-, hotelli- ja ravintola- ja kiinteistöalan sekä teknisten- ja erikoisammattien ammattiliitot. Uuteen ammattijärjestöön on vuosikymmenen aikana liittynyt useita muitakin yksityisen alan ammattiryhmiä kuten esimerkiksi Alkon työntekijät. Liiton ensimmäinen puheenjohtaja on Ann Selin, joka toimii myös Kansainvälisen Palvelualan ammattijärjestön, UNI, hallituksessa.

Työpaikkojen henkilöstön työhyvinvointi on tämän hetken tärkeimpiä kysymyksiä jäsenistön edunvalvonnan alueella. Kimmo Nikula on tyytyväinen, kun Päijät-Hämeen alueella sitä on kiitettävästi lähtenyt kehittämään Osuuskauppa Hämeenmaa. Siellä on kiinnitetty huomio ikääntyvien työntekijöitten jaksamiseen työssä ja esimiesten koulutukseen. Viimeksi mainittu koulutus on jäänyt monesti työnantajalta liian vähälle huomiolle.

Ilman asiallista, käytännön työtä ja työntekijää ymmärtävää työnjohtoa ei työntekijät pysty parhaaseen työpanokseen nykyisessä kiivastahtisissa ja muuttuvissa tehtävissä. Yritysten johdolta ja työterveysasemien henkilökunnilta Nikula haluaisi saada enemmän panostusta käytännön työelämään sekä tutustumiskäyntejä työpaikoilla. Yhteistyössä henkilöstön kanssa heidän pitäisi paneutua työympäristön kehittämiseen, sen ergonomiaan.

Ammattiliiton toimitsijoiden tehtävänä on valvoa jäsenistönsä työehtosopimusten ja henkilökohtaisten työsopimusten noudattamista työnantajien ja työntekijöitten välillä. Toimitsijoita ja palveluneuvojia työllistävät vuosittain työnantajien kanssa selvitettävät nuorten tietämättömyydessään tekemät työsopimukset sekä kielitaidottomien maahanmuuttajien sopimukset.

– Palvelualoilla tarkastellaan tiukasti myös työnantajia, jotka tahallisesti tai mahdollisesti myös tietämättömyyttään eivät sovella työaikalisiä oikein kuten ilta-, yölisiä tai lauantai- ja pyhätyökorvauksia. Työntekijöiden kielilisät, esimerkiksi ruotsin, saksan englannin ja venäjän kielen taitoisille, on kirjattu työehtosopimukseen, mutta työnantajat yrittävät korvausta kiertää, pahoittelee Nikula

-Ammattikorkeakouluista valmistuu nykyisin palveluammatteihin runsaasti alemman korkeakoulututkinnon tradenomeja, mutta työelämä kaipaa myös käytännöllisen ammattikoulutuksen saaneita keittäjiä, kokkeja myyjiä, kaupan kassoja, varasto- ja siivoushenkilöstöä. Esimieskoulutuksen saaneista korkeakoulututkinnon suorittaneista ei aivan kättelyssä löydy hyvää ruoanlaittajaa ravintolaan. Käytännön osaajista alkaa Suomessa olla pulaa, meillä eläköityvät ne ihmiset, jotka ovat oppineet ammattinsa työtä tekemällä. Nuoret ihmiset pitäisi saada ymmärtämään, että käytännön ammattioppi on hyvä turva, ja työnantajat tulisi, Saksan mallin mukaan, saada innostumaan oppisopimuskoulutuksesta, miettii Kaakkois-Suomen PAM:n aluepäällikkö Kimmo Nikula ammattialojen taitajien tulevaisuutta.

Marja-Liisa Niuranen

Tänään viisikymmenvuotispäiväänsä viettävä Heikki Pelkonen on musiikista ja luonnossa harrastamisesta kuten suunnistuksesta, metsästyksestä, kalastuksesta ja Riikka-vaimonsa kanssa hiihtämisestä nauttiva mies. Kuten edellisestä lauseesta käy ilmi, hän on naimisissa. Hänellä on neljä lasta.

Pelkosella on suomalaisesta luonnosta, sen metsistä ja järvistä, lukuisia hyviä muistoja, mutta eräs kalajuttu nousee kysyttäessä muiden ylitse.
– Olimme Siikaniemessä tuulastamassa vuosi sitten syksyllä ja sieltä tuli peräkkäisillä kerroilla ensin kuusikiloinen hauki, seuraavalla kerralla seitsenkiloinen ja seuraavalla kahdeksankiloinen. Osa kahdeksankiloisen painosta johtui kylläkin siitä, että sillä oli noin puolikiloinen hauki osittain sulaneena vatsassa, mutta oli se silti melkoinen hauki.

Kaiken tämän lisäksi Heikki Pelkonen on pappi. Hän on toiminut Launeen seurakunnan kirkkoherrana nyt viitisen vuotta. Siinä missä pappeus on ammatti, on se Pelkosen mukaan myös sellainen osa häntä, jota ei voi kytkeä pois päältä pistämällä liperit naulaan työpäivän päätteeksi.
– Minulla on monia erilaisia rooleja. Olen pappi, puoliso, isä ja lapsi. Olen lähtenyt papiksi kutsumuksesta, jotta voisin palvella ihmisiä evankeliumilla. Olen pappi niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

Se, että pappeus on asia, jota Pelkonen edustaa jossain määrin koko ajan, ei ole hänelle painolasti. Pelkonen kokee, että hän papin poikana hän on löytänyt tasapainon kahden roolinsa välillä luontevasti.
– Riski tässä asiassa voi olla tietysti esimerkiksi työuupumuksen iskeminen. Mihin työn rajat vedetään? Sen näkisin asiassa ainoana negatiivisena puolena.

Pelkonen on tietoinen siitä, että jotkut toiset haluavat pitää siviilielämänsä enemmän piilossa kuin hän.
– Liikkuessani eri paikoissa jotkut ihmiset tunnistavat minut papiksi, mutta se ei häiritse minua. Se on osa minua.

Pelkonen ei kuitenkaan koe olevansa asemansa vuoksi roolimalli.
– Olen huono malli ihmisille. Minulla on sellainen ajatus, että varsinkin vanhemmat ihmiset nostavat minua jalustalle. Minun täytyy jatkuvasti pitää viran kunnioitus ja persoonan kunnioitus erossa toisistaan. Tämä virka-asema saattaa ruokkia ihmisen narsistista puolta, jos sitä ei osaa varoa. Oma vajavaisuutensa ja raadollisuutensa pitää muistaa tunnustaa, ja niinpä sananpalvelijan virka onkin julistaa Jumalan armoa myös elämässään epäonnistuneille ja syntiin joutuneille ihmisille.

Evankeliumin sanoma on Pelkosen mukaan sanoma Jumalan armosta.
– Siitä, että me ihmiset koemme alimittaisuutta. En halua olla sellainen malli, että olen hyvin onnistunut elämässä. Itsekin saan elää siitä asiasta, että tällaiselle ihmisille puutteineni ja vikoineni Jumalan rakkaus yltää ja riittää.

Katsellen ja haistellen eteenpäin

Aiemmin Pelkonen on ollut kirkkoherrana Padasjoella, jossa hän yhä käy aika ajoin metsästämässä. Padasjoelle hän päätyi, mistäs muualta kuin Launeelta, jossa hän toimi vajaat kaksi vuotta seurakuntapastorina.
– Näin on ollut hyvä. Olen viihtynyt sekä Launeella että Padasjoella oikein hyvin.

Launeella kirkkoherra viihtyy monista syistä.
– Meillä on seurakunnassa hyvä työyhteisö, seurakuntaelämä on kotoista ja läheistä, ja täällä on siinä mielessä paljon hyviä asioita, tietynlaista kylämäisyyttä.

Pelkosen 24 vuotta kirkon palveluksessa kestäneen työuran aikana on seurakuntaelämässä tapahtunut muutoksia.
– Kirkon sanoma on sama, mutta esimerkiksi kirkon toimintatavat ovat muuttuneet. Samoin suomalaisten kuuluminen kirkkoon on kokenut muutoksia: muutama vuosi sitten oli tämä kirkosta eroamisten buumi. Näiden asioiden lisäksi ihmiset näyttävät yllättyvän usein positiivisesti käydessään kirkossa. Se johtunee siitä, että heillä on joku mielikuva kirkosta vuosikymmenten takaa. Kirkkoa pidetään yhä vanhanaikaisena ja autoritäärisenä.

Kirkkoherra Pelkonen uskoo että nykyajan niin sanotut postmodernit ihmiset haluavat itse määrittää omat arvonsa ja määränpäänsä.
– Kirkkoon on perinteisesti liittynyt ajatus siitä, että kirkko sanoo miten asiat ovat. Ja kyllähän me sanommekin, mutta yksilöiden omille ajatuksille annetaan myös nykypäivän kirkossa tilaa.

Pelkonen käyttää esimerkkinä lausahdusta: ”Kyllähän minä Jumalaan uskon, mutta en kuten kirkko opettaa.”
– Jos sitten kysyn, että mitä se kirkko sitten Jumalasta opettaa, niin siitä on ihmisillä usein hieman jäsentymättömämpi käsitys. Osa haluaa itse määritellä oman uskonsa, mutta myös vastakkaisia mielipiteitä esiintyy. Joitain ihmisiä kiinnostaa selkeä uskonnollisuus ja elämänkatsomus, se että asiat ovat selkeitä. Me ihmiset olemme keskenämme erilaisia siinäkin suhteessa.

Seuraavat 50 vuotta kirkkoherra aikoo viettää samalla tavalla kuin hän on viettänyt tähänkin asti.
– Etenen elämässä haistellen ja katsellen avoimin mielin mitä päivät tuovat tullessaan ja mihin Jumala johdattaa. Nyt tuntuu hyvältä, eikä sen pidemmälle ole syytä miettiä.

Miehellä ei ole varsinaisia syntymäpäivälahjatoiveita.
– Koska en ole missi, niin en voi toivoa maailmanrauhaa lahjaksi. Vieraillessani Angolassa olen nähnyt siellä tehtävän työn tarpeellisuuden. Minulla itselläni on niin paljon, että jos joku haluaa minua muistaa, niin keräämme juhlassa kolehdin Angolaan koulu- ja terveydenhuoltotyöhön. Siihen kolehtiin osallistuminen ilahduttaisi minua.

Liipolan seurakuntakeskuksella pidetään kaikille avoin syntymäpäivävastaanotto huomenna lauantaina kello 15. Ohjelmassa on musiikkihetki ja tietysti syntymäpäiväkahvit.

Mikko Blomberg

Jostain syystä, jota minä en tajua, Suomen kansa tuntuu rakastavan Hella Wuolijoen kirjoittamia Niskavuori-näytelmiä kuin hullu alushousujaan. Toistuvin välein ne esiintyvät suomalaisten teattereiden ohjelmistoissa kuin pakollinen postimerkki kirjekuoressa. Onko meillä suomalaisilla todella niin suuri rakkaus näihin varsin yksipuolisiin ja ”intohimo, rakkaus ja pettymys”- draamoihin ettei muuta tarvitakaan. Miten vain.

Maarit Pyökärille kiitos siitä, että musiikkiteatteri Suomessa ja erityisesti Lahdessa voi hyvin. Mika Muranenon astunut suuriin saappaisiin ja haastaa Niskavuoren naisilla meidät uuteen tyylilajiin musiikkiteatteriin Lahden uudessa esityksessä. Musiikin sovittanut ja harjoittanut Antti Vauramo on yhtä tärkeässä roolissa. He ovat uskalikkoja ja haluavat aukoa uusia visioita meille lahtelaisille teatterin kuluttajille ja hyvä näin.

Tuttuakin tutumpi kolmiodraama saa mielenkiintoisia perusjännitteitä ja suuret tunteet leiskuvat lavalla lihallisuuden ja suuren rakkauden paatoksena. Musiikki korostaa tätä draaman henkilöiden tunnelatausta oivallisesti ja 13 laulua auttavat katsojia samaistumaan näytelmän päähenkilöiden ajatusmaailmoihin jopa paremmin kuin normaaleissa esityksissä.

Niskavuori tällä kertaa musikaaliversiona. Mukana mm. Anna Vihanto, Maarit_Peltomaa, Maija_Rissanen, Anna Pukkila, Liisa Loponen, Lumikki_Vainamo ja Elsa Saisio

Dramatisointi on silti tehty kunnioittaen Wuolijoen draaman henkilöiden sisäistä dynamiikkaa rikkaiden laulujen siivittämin keinoin. Muranen haluaa oikeasti tuoda henkilöidensä hädän, pelot ja kaikki voittavan puhtaan rakkauden esille herkissä lauluissaan, joissa pelkistyy kaikki oleellinen: yksilö vastaan yhteisö.

Kuulemme esityksessä Eino Leinon runojen lisäksi lauluyhtye Rajattoman sovittamia kappaleita ja kohtauksissa kuljetaan mielenkiintoisessa äänimaailmassa ja instrumentaaliversioiden luomissa jännitteissä, joissa maalataan hieno Niskavuorelainen mielikuvamaailma näyttämölle.
Erityisesti kappaleista jäivät mieleen Simolan isän Aurinkolaulu sekä vanhan emännän Onni viisu. Niissä yhdistyivät draaman parhaat palat ja musiikin voima tunteeseen.

Lauluissa soi rakkaus ja pettymys, mutta myös kaipaus oikealla tavalla. Näin luodaan vahvaa tunnekehystä päähenkilöiden ympärille ja saadaan myös katsoja samaistumaan henkilöiden tunnerekistereihin. Esityksestä paistoi ennakkoluulottomuus ja kyky muovata raakamateriaalista jännitteinen näyttämökuva, jossa oli mukana ”kyyneltakuu” elementti.

Vahvat näyttelijät varmistivat lopputuloksen. Minni eli Mirja Räty tekee nyt elämänsä roolin Niskavuoren vanhana emäntänä. Hän on tavoittanut
rooliinsa elämää ylhäältä katsovan tahtoihmisen, jolle pysyvyys ja omaisuus ovat arvoja sinänsä, muut toisarvoista. Mirja polkee kovalla sykkeellä ja rajulla teknisellä osaamisella muut hajuraon päähän. Siistiä!

Kai Vanne Aarne Niskavuorena on komea ilmestys, joka osaa myös laulaa. Marttana häärii Elsa Saisio, joka puristaa rooliinsa aitoa mustasukkaista hehkua tulikiven katkuisella vyörytyksellään. Tarkka työ. Rakastuneena opettajana Maija Rissanen työstää vaikean roolin Ilonana selkeästi ja vaivattomasti.Myös muut näyttelijät onnistuvat hyvin.

Tärkeintä on, että lavastus, koreografia ja valosuunnittelu tukevat esitystä mainiosti. Tästä on helppo jatkaa, vaikka Maarit Pyökäri siirtyykin Tamperelle!

Juhani Melanen

Keskiviikkona 23.1. 2013 Pidettiin Patoseudun Toimintakeskuksen kannatusyhdistys ry sääntömääräinen vuosikokous. Paikalle oli saapunut ”vakioporukan” yllätykseksi asiasta kiinnostuneita lähialueen asukkaita. Kokousasiat käsiteltiin jouhevasti Jouni Ikosen, Aatos Suomilammen ja Ulla Järvisen johdolla yhdistyssääntöjen mukaisesti.

Runsaimmin keskustelua aiheutti tietysti uuden kannatusyhdistyksen hallituksen kokoonpano vuodelle 2013. Muutama entinen jäsen pyysi eroa muihin luottamustoimien kiireisiin vedoten. Koska uusia jäseniä hallitukseen tarvittiin, voitiin avoimet paikat täyttää naisenergialla.

Hallituksesta muodostui seuraavanlainen. Puhuheenjohtajaksi valittiin Matti Hirvonen, varapuheenjohtajana jatkaa Tuomo Torkkel, myös Aatos Suomilammi sai jatkopestin yhdistyksen sihteerinä.
Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Aino Isoluoma, Tuua Jäppinen, Päivi Laaksonen. Hallituksessa jatkavat Jukka Suomilammi, Pekka Laaksonen ja Ulla Järvinen.

Uuden hallituksen tavoitteena on aktivoida Toimintakeskus entitistä mukavammaksi koko Patoseudun tapaamispaikaksi. Tervetuloa vaikkapa ”skandinavian” edullisimmalle pullakahville.Nähdään Toimarilla!

MH

Eläkkeellä voi harrastaa kaikkea sellaista kivaa, mihin työelämässä ei ole ollut riittävästi aikaa. Kuten vaikkapa heittäytyä innolla laulumiehiksi, perustaa kuoro tai lauluyhtye.

Omat Pojat on Lahden eläkkeensaajiin noin 15 vuotta sitten perustettu 15 miehen lauluryhmä. Mukaan on lähdetty siksi, että laulu piristää, musiikki on useille ollut jo ”entisessä elämässä” tärkeää ja nyt sille on löytynyt uudenlainen toteuttamistapa. Jokaviikkoiset harjoitukset ovat myös sosiaalista kanssakäymistä, joka sekin on tärkeää. ”Ei eläkkeellä olo tarkoita sitä, että jäädään kotiin olemaan” kiteytti eräs miehistä. Ryhmän vetäjänä toimii Uolevi Karhima ja juontajana Pentti Helläkoski. Vakituisena säestäjänä on vuodesta 2005 ollut hanuristi Voitto Anttila.

Esiintymisiä miehillä on melko paljon. Kaupungin palvelutaloissa ja sairaaloissa vieraillaan noin kerran kuukaudessa, oman yhdistyksen jäsentilaisuuksissa Kasisalilla kuukausittain. Muutaman kerran on esiinnytty Tallinnan laivoillakin. Minulla oli tilaisuus päästä seuraamaan miesten vierailua Jalkarannan sairaalassa.

Talon valoisa ja tilava aula täyttyi nopeasti. Oli asukkaita pyörätuoleissaan tai hoitajien saattamina, oli henkilökuntaa. Ulkona korkean lasiseinän takana tuprutti lunta, mutta sisällä kajahtivat alkajaisiksi Päijänne -valssin sävelet. 45 minuutin pituiseen ohjelmistoon kuului iskelmiä ja lauluja vuosikymmentenkin takaa. Ja väki kuunteli. Jalat löivät tahtia lattiaan tanakasti. Moni asia on saattanut kadota muistista, mutta tutut sävelet ovat säilyneet mielessä.

Pyörätuolissa istuva vanha herra innostui laulamaan mukana kertosäettä Vanhaan kulkuriin ja Äänisen aallot innosti useammankin hyräilemään mukana. Viimeinen laulu, Kultainen nuoruus, kuulosti komealta Omien Poikien ja yleisön yhdessä laulamana. Hymyistä ja taputuksista päätellen laulajat olivat tarjonneet talon asukkaille iloisen tuokion arkeen.

Sairaaloilla ja palvelutaloilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia palkata vierailevia esiintyjiä, kertoi ohjaaja Anne Ala-Nikula ennen konserttia. Siitä syystä vapaaehtoiset esiintyjät ovat kuin lahja. Jalkarannassa oli tehty kysely, millaisia esiintymisvierailuja eniten toivotaan. Musiikki oli ehdottomana ykkösenä.

Omat Pojat on kehittänyt harrastuksestaan hienon tavan tehdä vapaaehtoistyötä nimenomaan laitoksissa, joiden päivärutiinit ymmärrettävästi toistuvat samankaltaisina vuorokaudesta toiseen. Jokainen vierailu on tuulahdus ulkomaailmasta ja sellaisena arvokas.

Vapaaehtoistyön voisi määritellä niin, että on ilo, kun voi tuottaa toisille iloa. Sitä tuottivat Eläkkeensaajien Omat Pojat lumisena keskiviikkona Jalkarannan sairaalassa.

Eila Jokinen