Erkki Nieminen: Liisu on liian kallis ja kehitys menee väärään suuntaan


Lahdessa on jo pitkään ollut havaittavissa sellainen kehitys, että kaikkeen, mikä liittyy rakentamiseen ja suunnitteluun, virkamiehet vievät ja päättäjät vikisevät. Eniten keskustelua on aiheuttanut Liisu-hanke ja sen ympärillä tapahtunut liikehdintä. Liisu-hanke etenee valtuustossa kuin pikajuna ja valmistelevat virkamiehet painavat päälle kuin yleiset syyttäjät, koska katsovat, että edellisen valtuuston päätös Liisun
toteuttamisesta sitoo myös nykyistä uutta valtuustoa. Viime kunnallisvaaleissa Erkki ”Ekku” Niemisellä oli vain yksi agenda eli vastustan Liisua. Tavoitimme ikinuoren Lahden kaupunginhallituksen jäsenen ja kysyimme häneltä, mitä Liisulle kuuluu ja miten hän aikoo toimia saadakseen hankkeen torpattua?

1. Miksi Liisu-hanke olisi saatava peruttua?
– Koska veronmaksajia on pitkään suututtanut retuperällä oleva liikennesuunnittelu. Se on kallista ja kehitys menee väärään suuntaan. Yrittäjien ja muiden kansalaisten mielipidettä ei ole kysytty, vaikka niin on väitetty. Suurin kritiikki kohdistuu kaupunkikehän katujen kaventamiseen. Myöskään bussiterminaalin sijoitus Trion risteykseen ei miellytä lahtelaisia veronmaksajia. Poliisin juuri tekemän tutkimuksen mukaan Suomen turvattomin ja vaarallisin katupätkä on Lahden Vesijärvenkadulla Harju- ja Vuorikadun välillä. Tähän ei Liisu kiinnitä mitään huomiota.

2. Onko nyt jo liian myöhäistä toimia ja sitooko edellisen valtuuston päätös Liisusta nykyisiä päättäjiä?
– Ei ole myöhäistä. Huonoja päätöksiä on ennenkin kumottu, esim. pormestarimalli. Valtuusto on ylin päättävä elin ja tekee haluamallaan tavalla. Tämä on tärkeää nyt, kun uusi valtuusto on aloittanut. Uusi asiantuntijalautakunta, ympäristö ltk, on yksimielisesti päättänyt keskeyttää Liisun suunnittelun. Tähän on kaupungin kehitysjohtaja käyttänyt veto-oikeuttaan perustelunaan edellisen valtuuston päätös. Voi hyvä Sylvi! Kyllä virkamiesten täytyy toteuttaa asioita, joita esimiehet (veronmaksajat, ltk, nyk. valtuusto) edellyttävät.

3. Mitä mieltä olet kehitysjohtajan ja virkamiesten asenteesta Liisun valmistelussa ja sen toteuttamisen jyräämisessä kaikin keinoin vastoin mahdollista valtuuston enemmistön mielipidettä?
– Lahdesta puuttuu aiemmin käytössä ollut hyviä tuloksia tuottanut keskitetty kaupunkisuunnitteluvirasto ja -lautakunta. Liikenne suunniteltiin suoraviivaiseksi ja turvalliseksi ilman vaikeita mutkia ja töyssyjä. Nykyisten virkamiesten jääräpäisyys vaikuttaa surkeisiin päätöksiin, mikä päätetään se toteutetaan. Suunnittelijoiden suuri vaihtuvuus ja riittämätön kaupunkituntemus heijastuvat tuloksiin, varsinkin kun monet
virkamiehet ylintä porrasta myöten eivät ole lahtelaisia veronmaksajia. Vielä voi rasitteena mainita valitettavan suuren perässähiihtäjien joukon.

4. Miten aiot toimia Lahden kaupunginhallituksessa henkilökohtaisesti Liisu-asiassa?
– Lunastan joka käänteessä lupauksia, joita olen Liisu-asiasta antanut. Selvyyden vuoksi otan esille vielä Liisuun varsinaisesti kuulumattoman sairaalaparkin, joka on saatava heti liikkeelle. Siinä on levitelty käsiä jo liian kauan.


Kysyimme myös Lahden kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja Francis McCarronilta hänen näkemystään virkamiesten ja luottamushenkilöiden välisestä kemiasta kaupungissamme.

1. Mistä arvelet tämänlaatuisen virkamiesten käytöksen johtuvan? Tässähän valtuutetut asetetaan ikään kuin tapahtuneiden tosiasioiden eteen, ilman mahdollisuutta muuttaa tai edes yrittää vaikuttaa ennalta virkamiesten sanelemiin päätöksiin?
– Itse valtiotieteilijänä katson asiaa yksinkertaisesti lakien pohjalta. Viranhaltija valmistelee itsenäisesti ja riippumattomasti, mutta hänen työtään ohjaa valtuuston päätökset ja strategiset linjaukset. Vastaavasti me luottamushenkilöt päätämme itsenäisesti ja suvereenisti kuten parhaaksi katsomme. Asian pitäisi olla päivänselvää kaikille. Viranhaltijat valmistelee, luottamushenkilöt päättää.

2. Miten tähän pitäsi puuttua ja muuttaa käytäntöjä?
– Ehkä parasta on muistuttaa kaikkia heidän rooleistaan, niin viranhaltijoita kuin meitä luottamushenkilöitäkin. Avoin keskustelu siitä mitä valmistelusta halutaan, on tärkeää. Luottamushenkilöiden pitää käyttää mahdollisuuksiaan poliittiseen ohjaukseen heti prosessien alkaessa, ei vasta viimeisessä päätöskokouksessa. Vastaavasti viranhaltijoiden tulee muistaa heidän roolinsa nimenomaan valmistelijoina, ei päättäjinä.

3. Miten Lahden virkamiesten ja päättäjien pitäisi rakentaa välinsä, että menetetty luottamus kyettäisiin palauttamaan?
– En vielä heittäytyisi junan alle, toivoa asioiden saamiseksi raiteilleen on. Tarvitaan lisää avointa keskustelua poliittisten päättäjien ja virkavalmistelun välille. Kuntavaalit toivat hyvin erilaiset poliittiset voimasuhteet kaupunginvaltuustoon. Pidetään tästä tai ei, on tämä tosiasia huomioitava myös valmistelussa. Poliittisessa vastatuulessa olevia ideologisia hankkeita ei pidä yrittää jyrätä valmistelussa läpi, vaikka kuinka asiaansa uskoisi. Kansa on puhunut, pulinat pois.

4. Kuinka yleistä virkamiesvalta ja omavaltaisuus on muissa Lahden kaupungin hallintoelimissä?
– Meillä on pääasiassa hyvät viranhaltijat, mutta aina voi tulla ylilyöntejä kun tosissaan, sydämellä ja valitettavasti välillä ideologisesti asioita tehdään. Usein on harmillisesti myös niin, että osaamattomat ja/tai mukavuudenhaluiset luottamushenkilöt eivät hoida tehtäviään ja näin antavat heille kuuluvan päätösvallan liikaa valmistelijoiden käsiin. Sitten huudetaan sosiaalisessa mediassa, että meitä on huijattu, kun itse ei ole osattu hommia hoitaa. Itse pidän minulle luottamustehtävieni myötä myönnetystä vallasta tiukasti kiinni, enkä anna ulkopuolisten tulla lähellekään reviiriäni. Keskustelua käydään paljon ja aina, mutta roolit ovat selvät. Luottamushenkilön mandaatti on saatu kaupunkilaisilta, se on mandaateista tärkein.

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Launeen kirjaston kohtalosta päätetään syksyn aikana
Kirjailija Markku Koski: Populismi on demokratian varjo
Kirjailija Kalle Veirto: Säilytetään edes pieni pala hyvinvointiyhteiskunnan kulta-aikaa Launeella
Virve Jämsen: Kieliohjelman kaventaminen vaatii sivistyslautakunnan erillisen päätöksen
Yrittäjä Ville Järvinen: Iän myötä harrastuksista ovat vähentyneet vauhti ja riskit
Saksala-Seura vastustaa periaatepäätöksestä lakkauttaa Saksalan uimahalli vuonna 2028, kerää nimiä kansalaisadressiin
Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas: Patomäessä pelataan jalkapalloa ensi kesänä
Joukkoliikennepäällikkö Lauri Jokinen: Yhteydet Jokimaalle paranevat, kun Lempi-linjat aloittivat liikennöinnin
Puheenjohtaja Timo Vento: Maanpuolustustyö kiinnostaa kansalaisia yhä enemmän
Aurinko paistoi, väkeä ja hauskuutta riitti Nikkilän Puuhapäivässä
Superhost Leena Holmberg-Koski: Airbnb on yleensä halvempi vaihtoehto kuin hotelli
Yrittäjä Tuua Jäppinen: Laune on Lahden uusi keskusta
Kirjailija Marjo Ahlsten: Valkeakosken naiskaartilaiset näyttivät, että he olivat urheita ja hyviä sotilaista
Muusikko Kaarle Viikate: Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät asiansa, mutta minä olen ehdottomasti kesäihminen
Kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen: Lahtelaiset selvästi positiivisempia ja rennompia kesällä
Marja-Leena Vierumäki: Lauluilta Salinkalliolla -tapahtumassa virittäydyttiin juhannus- ja kesälomafiiliksiin
Kauppias Mikko Puhakka: En usko, että alkoholilain uudistus tuo mukanaan lisähaittoja
Kari Kitunen: Oli iso askel siirtyä näytelmätekstistä proosaan
Harri Pikkarainen: Ympäristönsuojelu ja ilmastopolitiikka pitää olla mukana kaikessa päätöksenteossa
Pekka Komu: On vauhditettava alueiden tukemista, jotta voimme panostaa vahvemmin vihreän siirtymän toteuttamiseen
ARKISTO