Mikkelinpäivänä kirkossa muistetaan enkeleitä. Monelle ensimmäisenä enkeleistä tulee varmasti mieleen lapsuuden kiiltokuvien vaaleakiharaiset hymyilevät kasvot ja valkoiset siivet. Myös iltarukouksessa on ehkä rukoiltu enkelien varjelusta. Raamatussa enkeleistä puhutaan Jumalan lähettiläinä, esimerkiksi 2. Mooseksen kirjassa Herra sanoo lähettävänsä enkelin ”kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkallasi.” Taannoin iskelmässä kyseltiin, enkeleitä onko heitä? Riippumatta siitä, uskooko enkeleihin, voi ajatella, että niihin liittyy lohdullinen ajatus Jumalan huolenpidosta. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, niin kuin psalmissa sanotaan.

Enkelit ovat suojelijoita, varjelijoita ja vierellä kulkijoita. Ne on Luoja lähettänyt luoduilleen turvaksi ja lohdutukseksi, saattajiksi elämänpoluille. Enkelit ovat myös Jumalan sanansaattajia, viestintuojia.

Enkeliaiheisessa virressä lauletaan ”maan korvessa kulkevi lapsosen tie.” Varsinkin näin syksyisin joskus tuntuu, että vaellamme pimeässä korvessa. Ilmat alkavat viiletä ja illat pimentyä. Voi tuntua, että samalla kun päivänvalo katoaa, ulkoinen pimeys tunkeutuu ihmisen sisälle asti. Koko ajan väsyttää, arki painaa ja tuntuu etteivät voimat riitä mihinkään.

Pimeän keskelle Jumala lähettää enkelinsä meistä huolehtimaan. Enkelit kulkevat vierellämme ja kuiskivat korviimme lohdun ja toivon sanoja kertoen näin Jumalan rakkaudesta. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että siellä missä erityisesti kaivattaisiin enkelin kosketusta, jää suojelus puuttumaan. Kaikki ei aina mene niin kuin itse haluaisimme. Jumalan rakkaus on kuitenkin totta ja aivan erityisesti läsnä siellä, missä on murtunut mieli ja särkynyt sydän.

Ilon ja surun hetkinä voimme rukoilla virren 496 sanoin:
”Enkelit, Jeesus, lähetä kulkemaan aina vierellä.”

Maija-Reetta Katajisto
Launeen seurakunta