The Renegades, Eero, Jussi & The Boys, Blues Section, Jormas, Kirka, Sleepy Sleepers, Bamboo…Kovia nimiä vuosien takaa. Tiesitkö, että kyseiset artistit ovat esiintyneet teinikuntien järjestämissä konvissa Lahden kouluissa 60-70 – luvuilla? Peruskouluun siirtyminen käytännössä lopetti teinikuntien toiminnan ja konvat 70-luvun puolivälissä, mutta konvien jälkilöylyt heitettin vielä 70-80 lukujen vaihteessa ainakin Salinkalliolla ja silloin pääosassa olivat koulujen omat bändit ja vanha kunnon 50-luvun Rock’n’Roll

Konvien kulta-aika 1965 – 1975

Alunperin konvat olivat teinikunnan koulussa järjestämiä illanviettoja ja tanssiaisia. Konvien kulta-ajan voidaan katsoa alkaneen 60-luvun puolestävälistä, jolloin niin nuorisokulttuuri kuin -musiikkikin rantautuivat todella kovaa Suomeen. Konvia järjestettiin Lahdessa ainakin Lyseossa, Tiirismaalla, Kannaksessa ja tietenkin Launeen Yhteislyseossa eli nykyisessä Salinkallion koulussa. Jossain piti sen ajan nuortenkin päästä tapaamaan toisiaan, tanssimaan ja tietenkin nauttimaan hyvästä musiikista. Samalla bändien keikat koulun konvissa olivat monelle nuorelle se ensimmäinen ja tajunnanräjäyttävä kokemus rock-bändin liveaktista.

– Siihen aikaan saimme esiintyjiksi todella kovan luokan esiintyjiä. Pari kerta Launeen yhteislyseossa esiintyi maineikas brittibändi The Renegades, joka oli jossain vaiheessa se kaikkein kovin bändi maassamme. Myös mm. ruotsalaisia bändejä nähtiin Launeen konvissa useammankin kerrran. Lisäksi konvissa kävivät ainakin Eero, Jussi & The Boys sekä Blues Section kertoo 60- ja 70-lukujen taitteessa Launeen Yhteislyseon konvien ohjelmasta vastannut Juha Hilpinen, jonka titteli oli silloin komeasti teinikunnan puheenjohtaja.

Muissakin Lahden kouluissa nähtiin maamme sen ajan eturivin bändejä ja artisteja, kun Lyseossa esiintyivät ainakin Kirka ja Kannaksessa Jormas.

– Hauska muistikuva Launeen konvista on se, että meidän piti tanssia sukkasillaan ettei lakattu puulattia olisi mennyt pilalle naurahtaa Hilpinen

Hilpisen valmistuttua ylioppilaaksi vuonna 1971 Launeen yhteislyseon ja itse asiassa hieman muidenkin koulujen konvien ”seremoniamestarin” viitan otti vastaan Joni Heinonen, jonka isän, manageri Leksa Heinosen suhteilla oli jo aikaisemmin saatu hankittua esiintyjiksi edellämainittuja isoja nimiä. Joni ei jäänyt isäänsä huonommaksi, vaan konvissa nähtiin lavalla mm. legendaarinen Sleepy Sleepers, sen ajan teini-ihme Bamboo sekä Amulet.

– Launeen yhteislyseon konvat pidettiin koulun käytävällä, jonne rakennettiin lava. Käytävälle mahtui kyllä hurjasti porukkaa muistelee Heinonen konvien suosiota.

Heinosella oli merkittävä rooli 70- ja 80-luvuilla discokulttuurin rantautumisessa Lahteen ja ylipäätään Suomeen. Sittemmin Heinonen on luonut pitkän ja merkittävän uran monen artistin ja bändin managerina sekä lahtelaisena radiopersoonana.

Peruskoulu muutti konvien luonteen

Launeen yhteislyseon muuttuminen Salinkallion peruskouluksi vuonna 1975 muutti merkittävästi konvien luonnetta. Teinikuntia ei enää ollut, joten konvien järjestämisen vastuu lankesi luokille. Samalla konvia alettiin kutsumaan yleisimmin disco-illoiksi. Maamme eturivin artistit siirtyivät lopullisesti tanssilavoille ja ravintoloihin esiintymään. Konvien perinnettä kuitenkin jatkettiin ja esiintymään tarvittiin bändejä. Tämä tarve synnytti aivan uudenlaisen, omavaraisen musiikkikulttuurin Salinkalliolle.

The Dynamites, Whipped Cream, The Killers, LadyKillers, South Coyotes, Eddie & His Kidguards, The Chargers, SOS… Kuulostaako tutulta? Ei vai? 70-luvun lopulle tultaessa konvien esiintyjät muuttuivat huippunimistä koulun omien oppilaiden perustamiin bändeihin. Se mikä kenties ammattitaidossa hävittiin, voitettiin suurella innolla ja yhteisöllisyydellä.

Rakkaudesta 50-luvun rokkiin…ja tyttöihin

Samaan aikaan 70-luvun loppupuolella koettiin Suomessa suuri fifties-buumi, jonka kärkiniminä viipottivat mm. Teddy & The Tigers, Crazy Cavan, Matchbox ja Stray Cats. Yhtä aikaa esillä ollut punk-aalto jäi Salinkalliolla selkeästi altavastaajan rooliin, sillä sen ajan bändeistä ainoastaan Timo Kainulaisen ja Pekka Kostensalonluotsaama SOS-yhtye voidaan jollain tapaa luokitella punkin tai uuden aallon musiikiksi. Muut bändit keskittyivätkin sitten enemmän tai vähemmän 50-luvun Rock ’n’ Rolliin ja myöhemmin rockabillyyn.

Omalähiö vei kolme tuon ajan elänyttä musikanttia Salinkallion koululle muistelemaan noita 70-80 – lukujen vaihteen musiikkikuvioita. Miksi bändien musiikkityyliksi valikoitui vanha Rock’n’Roll?

– Silloin piti olla diinari tai punkkari. Punk ei kiinnostanut ja kolmen soinnun vanha Rock’n’Roll oli helppo omaksua nopeasti vähän pienemmälläkin harjoittelulla ja siinä olikin tuon musiikkityylin suurin vahvuus. Ei tarvitse olla soitinvirtuoosi saadakseen keikkoja ja yleisön villiintymään.

– Ja helpottihan se, että yleisö oli jo valmiiksi samanhenkistä eli silloinhan melkein kaikki Salinkalliolla olivat fiftareita tai diinareita. Lisäksi se, että oltiin yleisön kanssa luokka- tai koulukavereita, loi uskomattoman tunteen ”Meidän bändistä”. Läheinen side yleisön ja esiintyjien välillä oli jo siis valmiiksi olemassa.
– Keikoilla oli aina hyvä henki ja loistava meininki muistelee Esko ”Eddie” Kolsi, joka oli Whipped Cream -yhtyeen laulaja ja keulakuva.
Myöhemmin bändin nimi tosin vaihtui Eddie and His Kidguardsiksi – koska se oli nimenä fiftari-buumiin sopivampi hymähtää Kolsi.

Esko ”Ese” Yrjölä nyökyttelee hyväksyvästi vieressä. Esen kitaraa kuultiin ainakin The Chargers-yhtyeessä. Ese kävi koulua omaksi harmikseen Launeen koulussa, mutta mies oli tuttu näky kaikissa Salinkallion konvissa ja luokkajuhlissa. Konviin piti päästä. Jos se ei onnistunut soittajana, hyppäsi hän roudarin rooliin tai viimeisenä keinonaan, nuori mies kiipesi salaa sisään ruokalan ikkunasta, sillä ainakin luokkajuhliin oli toisten koulujen oppilailta pääsy kielletty.

– Pari kertaa yritin vaihtaa kouluakin, muttei se onnistunut. Silloin kaikki mielenkiintoinen tapahtui Salinkalliolla ja Launeen koulussa ei tapahtunut juuri mitään muistelee Yrjölä

Totuuden nimissä on kuitenkin mainittava, että musiikin alkeet, niin Kolsi kuin Yrjöläkin, saivat Launeen koulusta, jossa koulun musiikinopettajat Kari Kalliomaa ja Yrjö Juhani Renvall kannustivat nuoria tarttumaan soittimiin. Salinkalliolla jatkui sama linja, kun Hannu Korhonen piti huolen siitä, että kaikilla jotka haluavat, oli mahdollisuus soittaa.

– Saatiin treenata musaluokassa ja saimme myös käyttää keikoilla koulun HJN-merkkisiä hienoja äänentoistolaitteita muistelee Kolsi.

Bändikuvioita miesten kanssa muistellessa esiin nousee muutamia tuttuja nimiä, tosin hieman eri yhteyksistä kuin luulisi. The Chargersin riveissä soitti rumpuja eräs nuori mies nimeltä Ismo Lius.

– Yksissä treeneissä Ispi oli kovin vaisunoloinen. Treenien jälkeen Ispi kertoi, että futisvalmentaja oli käskenyt valitsemaan jalkapallon ja musiikin välillä. Kuten tiedetään, Ispi valitsi futiksen. Näin jälkikäteen täytyy myöntää, että oikean valinnan Ispi silloin teki hymyilee Yrjölä.

Tepi Heinonen toimi basistina mm. LadyKillers-yhtyeessä, jota Jukka Surkka ansiokkaasti liidasi. Bändin kitaristina toimi nykyään Lahden kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiva Juha Rostedt

– Juhalla oli muistaakseni Ile Kallion vanha Gibson SG. Sillä hän soolojaan veteli. Kokoonpanoja oli siihen aikaan kyllä hurjan paljon. Aina joku pyysi johonkiin bändiin soittamaan ja minähän menin. Ja mikä tahansa soitin kelpasi naurahtaa Heinonen.

Kovin pitkäikäisiä tuon ajan bändit eivät olleet. Yleensä yhtyeen elinkaari oli pari vuotta, jos sitäkään. Ammattiakaan musiikista ei kenellekään tullut, mutta se ei kaiketi tähtäimessä ollutkaan?

– Kyllä siinä ihan harrastuspohjalla mentiin, eikä suuria kuvitelmia mistään Rock-tähteydestä tai ammattilaisuudesta ollut. Suurin osa keikoista oli koulun bileissä, kun kellään ei vielä ollut ajokorttia, että oltaisiin voitu lähteä kauemmas keikalle. Tärkeintä oli saada tytöiltä huomiota ja siihen hommaan bändissä soittaminen oli kyllä omiaan. Terkkuja vaan kaikille Salinkallion tytöille naurahtavat Yrjölä, Kolsi ja Heinonen kuin yhdestä suusta.

Sittemmin Kolsin ja Yrjölän musiikinharrastus on jatkunut mm. kantri-yhtye Honky Tonk Teamin riveisssä. Niinhän se on, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Teksti: Pete Salomaa
Kuvat: Pete Salomaa & Esko Kolsi

HUOM! Omalähiö ei takaa eikä väitä, että kaikki artikkelissa esiintyvät bändit, keikkapaikat, nimet ja vuosiluvut olisivat täydellisesti oikein. Tiedot perustavat vain ja ainoastaan haastateltavien ja allekirjoittaneen hatarien muistikuvien varaan…