Projektipäällikkö Janne Wikström: Liipolan tunnelin tekniset järjestelmät on rakennettu kesään mennessä

Kuva: Patomäen tunneli alkaa näyttää jo valmiilta. Loppukevään aikana tunneli saa asfalttipinnan


Lahden eteläisen kehätien projektipäällikkö Janne Wikström kertoo, että Liipolan tunnelissa on tällä hetkellä menossa niin sanottu talonrakennusvaihe. Louhintatyöt päättyivät jo loppukesästä ja nyt tunnelissa asennetaan kaapeleita ja turvatekniikkaa sekä rakennetaan yhdyskäytäviä. Teknisten järjestelmien ensimmäiset pistetestit alkavat jo helmikuun lopulla.
– Kaikki tekniset järjestelmät tunnelissa on rakennettu valmiiksi alkukesään mennessä. Niiden testijakso huipentuu elokuun lopussa.

Silloin koko Liipolan tunnelin tekninen järjestelmä testataan ja osoitetaan viranomaisille, että se toimii kokonaisuutena.
– Myös Patomäen tunnelilla työt etenevät kiitettävällä vauhdilla. Tunnelin itäpään otsapalkki on siellä valamatta.

Projektipäällikkö kertoo, että jo puolet Lahden eteläisen kehätien asfalttipinta-alasta on päällystetty.
– Loppukevään aikana asfalttipäällysteen saavat myös Liipolan ja Patomäen tunnelialueet. Kehätien kaksi alinta asfalttikerrosta on jo olemassa Launeen alueella ja lähes koko Hollolan puolen ST -urakassa.

 Kaikki nelostien kaistat käytössä

 Lotilassa Vanhanradankatu jatkuu nelostielle saakka ja siellä ei ole enää ylimääräisiä liikennejärjestelyjä. Kevään aikana alueella joudutaan kuitenkin tekemään pieniä viimeistelytöitä lähinnä yöaikaan, mutta vilkkaiden tuntien liikennettä rakennustyöt eivät enää häiritse.
– Etelään ja pohjoiseen suuntautuvat rampit ovat jo liikenteellä nelostiellä.

Okeroisissa Destian urakka-alueella puretaan vanhoja siltoja.
– Destian urakan kaikki kehätien suuntaiset sillat on jo valettu. Keväällä tällä työmaa-alueella päällystetään tienpintaa asfaltilla ja tehdään muita viimeistelytöitä.

Kukonkosken eteläisempi silta valettiin ennen joulua ja pohjoisempaa siltaa valetaan parhaillaan. Helsingintien sillan muotti- ja raudoitustyöt etenevät kovaa vauhtia ja niiden valu tapahtuu maaliskuussa.
– Kesäkuun aikana on tarkoitus saada tämä kiertotie pois käytöstä ja liikenne palautettua tulevalle Nikulan eritasoliittymän sillalle.

Projektipäällikkö Wikström myöntää, että rakentajat ovat olleet säiden suhteen onnekkaita tänä talvena.
– Betonityöt ovat arkoja koville pakkasille ja silloin myös lämmityskustannukset nousevat. Nollakeli tai korkeintaan viiden asteen pakkanen on paras mahdollinen siltojen valukeli.

Eteläisen kehätien rakennusprojektia on vielä vuosi jäljellä.
– Meillä on tavoitteena ottaa Lahden eteläinen kehätie käyttöön joulukuussa. Sitä ennen monen pienemmän ja suuremman osakokonaisuuden tulee toteutua suunnitelmien mukaan.

Liipolan ja Nikkilän alueen ulkoilureitit palautetaan asukkaiden käyttöön vuoden 2021 aikana.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
ARKISTO