Miko Kivisen ( ei siis Mikko Kivinen!) traaginen kreisikomedia naurattaa ja toisaalta ei naurata. Ensimmäinen näytös tuo Kivisen tekstin esille hyvinkin humoristisessa sävyssä, kun taas toinen näytös on hyvin tummanpuhuva ja jopa synkkä. Nimenomaan tuo näytöksien vastakohtaisuus hämmentää pientä teatterikävijää. Luultavasti Kivinen on halunut tuoda esiin ristiriidan onnentavoittelun ja elämän realiteettien välillä. Näytelmän peruskysymys ”Jos pystyisi täydellisesti hallitsemaan tunteitaan, olisiko ihminen onnellisempi?” tulee kyllä hyvin esille. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen? Toisaalta onko ihminen tarkoitettu olemaan koko ajan onnellinen?

Lähitulevaisuuteen sijoitettu näytelmä kertoo biotekniikan professori Mikaelista (Tapani Kalliomäki), joka on juuri lanseeraamassa markkinoille sirun, jonka avulla ihminen voi valita, mitä haluaa tuntea. Suurin osa näytelmän hahmoista on elämässään onneton ja välittää lähinnä omasta onnestaan, elämä kun on mennyt pieleen itse kultakin. Muiden ongelmat eivät kiinnosta, joten ifeel (eräänläinen jatkumo iphonelle) olisi oiva ratkaisu, kunhan laite vain toimisi kunnolla. Aivoihin sijoitettavaaan siruun voi ladata itselleen tunteita, joita voi sitten kännykällä hallita. Ainakin siihen asti, kunnes Fatal error tulee…

Kivinen on löytänyt näytelmäänsä hyvin tämän ajan hengen, sillä näytelmässä ei 99,78%:n onni riitä, vaan irti on saatava vähintään 110 %. Aika tuttua tänä päivänä, kun mikään ei tunnu riittävän ja yleisesti puhutaankin juuri vähintään 110 % suorituksesta. Näytelmän loppu on selvä viittaus Paasilinnan Jäniksen vuoteen ja muutenkin jänikset ( =koekaniinit) ovat näytelmässä tärkeässä roolissa, vaikka jänisten ilmestyminen ensi kertaa isolle screenille hämmensikin allekirjoittaneen mieltä.

Roolisuorituksista jäivät parhaiten mieleen pääosan esittäjä Kalliomäen lisäksi professori Mikaelin vaimoa esittävä Anna Pitkämäki, jonka näyttelemisessä oli sopivaa raivoa. Myös ongelmanuorta Jonnaa esittävä Elsa Saisio oli sisäistänyt roolinsa hyvin ja medianomi Timoa esittävä Mika Piispa teki roolistaan juuri sopivan nyhverön medianomiksi (mikä se on…?). Liekö saanut rooliinsa vinkkejä Benny Hill showsta, sillä sen verran paljon ulkoinen habitus muistutti kyseistä edesmennyttä brittiveijaria baskeri päässään. Muutkin roolit oli jaettu osaaville näyttelijöille, joita Lahden kaupunginteatterissa tuntuu tänä päivänä löytyvän pilvinpimein. Toisaalta teksti jätti loput näyttelijät lähinnä statistin rooliin, kun päähuomion veivät Kalliomäki ja Pitkämäki.
Ohjaaja Samuli Reunanen oli ottanut käyttöönsä kohtalaisen paljon videotekniikka, joka tuntuu olevan tällä hetkellä in teatteripiireissä. Muutenkin lavastus oli onnistunut kaikessa karuudessaan.
Vaikka kyseessä onkin ns.traaginen kreisikomedia, niin kovin kepeästä komediasta ei ole kyse. Kepeähkön pinnan alta löytyi lopuksi mielenkiintoinen näytelmä, jonka sanoma mietitytti vielä seuraavana päivänäkin ja sehän ei ole lainkaan huono asia.

Petri Salomaa