Joskus biisintekijöille jää takataskuun kappaleita, jotka eivät välttämättä sovellu oman orkesterin tarpeisiin tai ne eivät vaan sovi levylle, mutta hakevat paikkansa uudelle esilletulolle ajan saatossa.
Joskus vierailu toisen bändin keikalla ja varsinkin keikan jälkeiset tapahtumat saattavat johtaa ideoihin, joista suurin osa ei koskaan toteudu. Tai sitten toteutuu. Kaarle Viikate ja Marko Haavisto yhdistivät voimansa Francinesta tutun kitaristi Antti Kukkolan kanssa. Kun rumpuihin löytyi yksi Suomen parhaista rumpaleista Kepa Kettunen, niin tarina oli valmis alkamaan.
Helmikuussa ilmestyi Kaarle Viikatteen & Marko Haaviston albumi ”Laulu tuohikorteista” ja kokoonpano lähti pienimuotoiselle rundille asian tiimoilta.
Mistä tuli idea tehdä yhteistyötä Haaviston Markon kanssa, Kaarle Viikate?
-Albumin nimibiisi ”Laulu Tuohikorteista” oli taltioitu Viikatteen toimesta jo kaksi kertaa (Petäjäveräjät- ja Kymijoen lautturit -sessiot), kun se putosi taas albumikokoonpanosta. Kappale oli kuitenkin niin onnistunut, ettei sitä sopinut jättää unholaan. Tämä oli siis runko erilaisen albumikokonaisuuden tekemiseksi. Viikate sitä ei kuitenkaan pystynyt tekemään, sillä lakisääteinen lomailukausi oli tosiasia kohtuullisen työrupeaman vuoksi. Maaliskuusta 2012 -syyskuuhun 2014 välisenä aikana tehtiin kolme studiolevyä + irtobiisit (Adventti-single Kotiteollisuuden kanssa ja Eppu Normaali-tribuutti) sekä 120 keikkaa. Tästä syystä almanakassa oli iskemälevyn mentävä aukko. Markon kanssa ollaan törmäilty varmaan kymmenen vuoden ajan ja jossain kohtaa on alkanut muhia ajatus yhteistyöstä. Tämän aikaa se näköjään otti.
Bändissä on tuttuja soittajaniekkoja? Kuinka he löytyivät?
– Kukkolan Antti on taas vuosien takaa samoilta keikoilta ja löytyyhän levyhyllystä myös pari peukalohangallista Francine levyjä. Jollain Francinen keikalla polkaisin yhtyeen takahuoneeseen juomaan heidän virvoitusjuomiaan. Samassa yhteydessä asia taisi tulla puheeksi ja vastaus oli myönteinen. Marko tunsi taas Kepan, joka kahden sekunnin miettimisen jälkeen oli vastannut kanssa kyllä.
Helmikuussa ilmestyi pitkäsoitto. Kerro sen teosta?
– Kahdet harjoitukset lokakuussa, kaksi viikkoa äänityksiä ja kaksi viikkoa miksausta marraskuussa + masterointi ja albumi oli valmis tehtaalle. Se oli nopeaa ja kivutonta toimintaa kuin eturauhastähystys siis. Soitot taltioitiin Petraxilla Hollolassa, laulut Astialla Lappeenrannassa kuten myös miksaus. Yhteen hiilen puhaltaminen oli tosiasia ja onhan noin kovien ukkojen työnteon seuraaminen selkeä etuoikeus.
Kuinka kuvailisit teidän esittämää musaa? Iskelmää rautalankakitaroin western-tyylillä, vai mistä on kyse?
– Sellaista pohjattoman kaipauksen ja räkätwistin yhdistelmää matkalla Kolmen kolikon kaupunkiin eli kyllä nuo stetsonitikin ovat tanassa, eivätkä kannuksetkaan kolise tyhjyyttään.
Entäs nuo biisit? Käsittääkseni siinä on teikäläisen tekemiä ralleja? Olivatko ne varta vasten tähän projektiin tehtyjä, vai oliko kyse sellaisista biiseistä jotka eivät sopineet Viikatteelle?
– Homman perusta oli siis tuo nimikappale, muut kappaleet olivat pääsääntöisesti uutta materiaalia. ”Kivi itkee vihreää” on aikoinaan julkaistu Viikatteen ”Surut pois ja kukka rintaan” -levyllä 2003 instrumentaalina. Nyt tein siihen tekstin, jonka Marko tulkitsee tuottaja Miitri Aaltosen sanoin ”kuin Badding aikoinaan”.
Mitkä ovat omia suosikkikappaleita ja miksi?
– ”Alla ajopuun” kitarateema on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Samoin ”Kivi itkee vihreää” on hyvin onnistunut kappale. Kukkolan Antin soolo ”Missä olet, Annina” -twistissä käy lapikkaalle kuin yleinen syyttäjä. Toisin sanoen jokaisessa rallissa on jokin asia, joka voisi nostaa sen levyn parhaaksi ralliksi.
Yllättikö levyn vastaanotto? Sehän nousi myyntilistoillekin Top 10:een että heilahti.
– Täysin. Itse arvelin sijoituksen olevan jossain kahdenviiden huitteilla. Myös kaksi viikkoa putkeen Rumban listan kolmosena kertoo, että fyysiset levyt liikahtavat kaupoista.
Kuinka keikat ovat sujuneet? Kuinka jengi on ottanut teidät vastaan keikkapaikoilla?
– Yleisö on ollut luonnollisesti tarkkaavaista, mutta loppua kohden yhä tanssialttiimpaa. Yhteissoitossa ei ole ollut hetkeäkään valittamista. Ensimmäisellä keikalla Turussa oli pientä mailan puristamista, mutta aika pian sekin jännitys laukesi.
Keikkoja tehdään helmi- maaliskuussa seitsemän. Eikö niitä olisi kannattanut tehdä enemmänkin?
– Kenties niitä olisi tehty hyvinkin paljon enemmän, mutta orkesterin kaikki neljä tyyppiä ovat almanakkojensa kanssa jo nyt niin kusessa, että tuo seitsemän päivän rypistys oli maksimi, joka passasi kaikille.
Jääkö tämä kuvio keikkojen jälkeen kokonaan unholaan, vai onko mahdollista että keikkailette vielä myöhemmin kun kaikkien aikataulut vaan antavat siihen mahdollisuuden?
– Kappaleethan ovat ajattomia. Mutta tällä erä lisää yhteistoimintaa ei ole sovittuna. Sikäli, että seuraava levy jossain vaiheessa tulee ajankohtaisesti, luulen että kaikki neljä hanua ovat käsi pystyssä käytettävissä.
Teksti: Vesa Kontiainen