Jostain syystä, jota minä en tajua, Suomen kansa tuntuu rakastavan Hella Wuolijoen kirjoittamia Niskavuori-näytelmiä kuin hullu alushousujaan. Toistuvin välein ne esiintyvät suomalaisten teattereiden ohjelmistoissa kuin pakollinen postimerkki kirjekuoressa. Onko meillä suomalaisilla todella niin suuri rakkaus näihin varsin yksipuolisiin ja ”intohimo, rakkaus ja pettymys”- draamoihin ettei muuta tarvitakaan. Miten vain.

Maarit Pyökärille kiitos siitä, että musiikkiteatteri Suomessa ja erityisesti Lahdessa voi hyvin. Mika Muranenon astunut suuriin saappaisiin ja haastaa Niskavuoren naisilla meidät uuteen tyylilajiin musiikkiteatteriin Lahden uudessa esityksessä. Musiikin sovittanut ja harjoittanut Antti Vauramo on yhtä tärkeässä roolissa. He ovat uskalikkoja ja haluavat aukoa uusia visioita meille lahtelaisille teatterin kuluttajille ja hyvä näin.

Tuttuakin tutumpi kolmiodraama saa mielenkiintoisia perusjännitteitä ja suuret tunteet leiskuvat lavalla lihallisuuden ja suuren rakkauden paatoksena. Musiikki korostaa tätä draaman henkilöiden tunnelatausta oivallisesti ja 13 laulua auttavat katsojia samaistumaan näytelmän päähenkilöiden ajatusmaailmoihin jopa paremmin kuin normaaleissa esityksissä.

Niskavuori tällä kertaa musikaaliversiona. Mukana mm. Anna Vihanto, Maarit_Peltomaa, Maija_Rissanen, Anna Pukkila, Liisa Loponen, Lumikki_Vainamo ja Elsa Saisio

Dramatisointi on silti tehty kunnioittaen Wuolijoen draaman henkilöiden sisäistä dynamiikkaa rikkaiden laulujen siivittämin keinoin. Muranen haluaa oikeasti tuoda henkilöidensä hädän, pelot ja kaikki voittavan puhtaan rakkauden esille herkissä lauluissaan, joissa pelkistyy kaikki oleellinen: yksilö vastaan yhteisö.

Kuulemme esityksessä Eino Leinon runojen lisäksi lauluyhtye Rajattoman sovittamia kappaleita ja kohtauksissa kuljetaan mielenkiintoisessa äänimaailmassa ja instrumentaaliversioiden luomissa jännitteissä, joissa maalataan hieno Niskavuorelainen mielikuvamaailma näyttämölle.
Erityisesti kappaleista jäivät mieleen Simolan isän Aurinkolaulu sekä vanhan emännän Onni viisu. Niissä yhdistyivät draaman parhaat palat ja musiikin voima tunteeseen.

Lauluissa soi rakkaus ja pettymys, mutta myös kaipaus oikealla tavalla. Näin luodaan vahvaa tunnekehystä päähenkilöiden ympärille ja saadaan myös katsoja samaistumaan henkilöiden tunnerekistereihin. Esityksestä paistoi ennakkoluulottomuus ja kyky muovata raakamateriaalista jännitteinen näyttämökuva, jossa oli mukana ”kyyneltakuu” elementti.

Vahvat näyttelijät varmistivat lopputuloksen. Minni eli Mirja Räty tekee nyt elämänsä roolin Niskavuoren vanhana emäntänä. Hän on tavoittanut
rooliinsa elämää ylhäältä katsovan tahtoihmisen, jolle pysyvyys ja omaisuus ovat arvoja sinänsä, muut toisarvoista. Mirja polkee kovalla sykkeellä ja rajulla teknisellä osaamisella muut hajuraon päähän. Siistiä!

Kai Vanne Aarne Niskavuorena on komea ilmestys, joka osaa myös laulaa. Marttana häärii Elsa Saisio, joka puristaa rooliinsa aitoa mustasukkaista hehkua tulikiven katkuisella vyörytyksellään. Tarkka työ. Rakastuneena opettajana Maija Rissanen työstää vaikean roolin Ilonana selkeästi ja vaivattomasti.Myös muut näyttelijät onnistuvat hyvin.

Tärkeintä on, että lavastus, koreografia ja valosuunnittelu tukevat esitystä mainiosti. Tästä on helppo jatkaa, vaikka Maarit Pyökäri siirtyykin Tamperelle!

Juhani Melanen