Päivi Peltonen: Biokaasulaitoksesta ei ole puhuttu kaavoituksen yhteydessä

Kuva: Jokimaan biokaasulaitoksen ympäristöluvan kuulemistilaisuus keräsi paikalle yli 100 asiasta kiinnostunutta asukasta


Jokimaan biokaasulaitoksen ympäristöluvan kuulemistilaisuus oli Jokimaan ravikeskuksessa 7.5. Kuulemistilaisuus kiinnosti erityisesti Tuomenojan ja Oksasen alueella asuvia ihmisiä. Tilaisuuteen osallistui yli 100 asiasta kiinnostunutta paikallista asukasta.
– Asemakaavan tarkoituksena on ollut Jokimaan ravikeskuksen toiminnan tarkastelu ja hevosurheilualueen kehittämisen mahdollistaminen.

Asemakaavassa sallitaan hevosenlantaa käyttävän lämpölaitoksen toteuttamisen. Biokaasulaitoksesta ei ole puhuttu kaavoituksen yhteydessä, Kyläkunnantiellä asuva Päivi Peltonen kertoi asukkaiden kuulemistilaisuudessa Jokimaan ravikeskuksessa.
Peltosen saamien tietojen mukaan Lahden kaupungin kaavoitusarkkitehdillä Markus Lehmuskoskella ei ole ollut tietoa biokaasulaitoksesta, kun asemakaavaa on valmisteltu.
– Silloin on keskusteltu vain hevosenlannan hyötykäytöstä.

Ympäristöalalla työskentelevä Peltonen kertoi, että biokaasulaitoksen hajumallinnuksessa on käytetty Helsinki-Vantaan lentoaseman tuulidataa, eikä esimerkiksi Launeen havaintoasemalta saatavia paikallisia ja relevantteja arvoja.
– Lentoaseman tuulidata ei ole Etelä-Lahdessa vertailukelpoinen. Hajumallinnoksessa ei ole siis käytetty oikeaa tuulidataa.

Hakemuksen perusteella Peltoselle oli jäänyt sellainen käsitys, että monitoimihallissa olisi käytössä vain hajuhaittoja vastaan biosuodatin.
– Sekä aktiivihiili- ja biosuodin on käytettävissä monitoimihallissa, projektipäällikkö Janne Ekholm totesi.

Ympäristöasiantuntija Peltosen mukaan on hyvä, että hajuhaittoja ehkäistään kahdella eri tavalla.
– Jos biokaasulaitoksen hajuhaittoja poistaisi vain biosuodin, niin sen käytössä olisi paljon haasteita. PH-arvojen ja lämpötilojen tulisi pysyä jatkuvasti samalla tasolla laitoksen sisäpuolella.

Asukkaat tulisi myös huomioida

Tuomiojalla asuva Ilkka Halinen lähetti Lahden kaupungin virkamiehille terveiset, että biokaasulaitoksen lähialueella asuvia ihmisiä tulisi myös kuunnella.
– Asianosaisina tässä yhteydessä ovat kaikki ne ihmiset, jotka asuvat viiden kilometrin sääteellä mahdollisesta biokaasulaitoksesta.

Halinen muistutti, että ei se hajuhaitta rajoitu johonkin tiettyyn metrimäärään.
– Meistä jokainen on muuttanut alueelle ennen mahdollista biokaasulaitosta. Olemme sijoittaneet huomattavan summan pääomia koteihimme. Kyllä asukkaillakin on oltava oikeus mielipiteeseen.

Tuomenojalainen Halinen kysyi suoraan, että kenen mielestä on kiva saada biokaasulaitos takapihalleen.
– Tämä on ihan asiallista, että me valitamme, kun biokaasulaitosta suunnitellaan liian lähelle asuinaluetta.

Lupahakemus on vasta käsittelyssä

– Lupahakemus on vasta käsittelyssä ja sitä ei ole vielä käsitelty. Rakennus- ja ympäristölautakunta harkitsee vielä tätä asiakokonaisuutta, Lahden kaupungin ympäristöpäällikkö Tarja Laitinen sanoi.

Lautakunnassa päätetään, onko nyt osoitetulle paikalle mahdollista myöntää ympäristölupaa ja millä ehdoin.
– Haluamme, että otatte asiaan nyt kantaa. Tutustumme virkamiehinä vakavasti argumentteihinne ja pyrimme parhaamme mukaan vastaamaan niihin.

Lahden kaupungin ympäristösuojeluntarkastajan Elina Mäkelän mukaan samanlaista biokaasulaitosta ei ole missään muualla Suomessa.
– Tällaisesta laitoksesta ei ole olemassa kokemusperäistä tutkimustietoa sen vuoksi.

Kaupungingeodeetti Juha Helminen muisteli, että kaavoitusprosessin yhteydessä vuonna 2015 ei ollut puhetta biokaasulaitoksesta.
– Sen jälkeen keskustelut biokaasulaitoksen vasta alkoivat. Keskustelut aktivoituvat noin 1½ vuotta sitten.

Biokaasulaitoksen paikaksi suunniteltu alue on vielä Lahden kaupungin omistuksessa.
– Tätä hanketta on viety eteenpäin valtakirjalla. Minulla kaupungingeodeettina, eikä kaavoitusarkkitehti Lehmuskoskella ollut täyttä tietoa hankkeen sisällöstä. Sen vuoksi päädyimme tähän menettelytapaan, että haluamme keskustella ensiksi.

Helmisen mukaan virkamiehet tutkailevat poikkeuslupamenettelyn yhteydessä sitä, että onko hanke kaavanmukainen vai ei.
– Jos poikkeuslupamenettelyn ja ympäristölupamenettelyn jälkeen asia on hankkeen kannalta positiivinen, niin vielä sen jälkeen lautakunnan käsittelyyn.

Tästä ei aiheudu haittaa kenelläkään

Luvanhakijan puheenvuoron kuulemistilaisuudessa piti hankkeen projektipäällikkö Janne Ekholm.
– Tämä hanke lähti liikkeelle vuonna 2017 marraskuussa. Biokaasulaitoksen rakentamista lähdettiin selvittämään Hevosvoimia hevosenlannasta -hankkeen myötä.

Ympäristöministeri on ottanut tämän hankkeen esille sellaisena innovaationa, jolla voisi olla myös vientipotentiaalia.
– Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää tukea uusiutuvalle energialle. Heidän neuvostaan olemme hakeneet biokaasulaitoshankkeelle korotettua investointitukea.

Ekholmin mukaan biokaasulaitoksen takana on myös runsas joukko lahtelaisia poliitikkoja.
– Biokaasulaitos ei ole yksittäisen ihmisen yritys. Projektin takana ovat vastuulliset sijoittajat, jotka varmasti haluavat kantaa huolen siitä, että tästä ei aiheudu haittaa kenelläkään.

Biokaasulaitoksen päärahoittaja on Lahti Energia. Sen lisäksi mukana ovat Orimattilan lämpö sekä Jokimaan ravikeskus.
– Ensi viikolla kerromme, että tunnettu suomalainen polttoaineyhtiö on lähdössä myös mukaan tähän projektiin.


Jokimaan omakotiyhdistyksen varapuheenjohtaja Markus Partanen:
”En halua biokaasulaitosta takapihalleni”

Jokimaan omakotiyhdistyksen varapuheenjohtaja Markus Partanen myhäili tyytyväisenä Jokimaan biokaasulaitoksen kuulemistilaisuuden jälkeen.
– Yleisöstä en kuullut yhtään puolustavaa kommenttia biokaasulaitokselle, Partanen toteaa.

Partanen muistuttaa, että pääsääntöisesti keskustelijat arvostelivat biokaasulaitosta sekä Lahden kaupungin virkamiesten menettelytapaa tämän asian kanssa.
– Lupa-anomukset ovat lähteneet kaupungin virkamiesten käsittelyyn aika hatarin perustein.

Keskustelun aikana kävi ilmi, että biokaasulaitokseen ei ole pakko rakentaa viemäröintiä, vaikka siellä pestään kolme kuorma-autoa päivässä.
– Omakotirakentajat pakotetaan rakentamaan autotalliinsa vesipiste ja sen lisäksi niissä pitää olla öljynerotuskaivot ja muut viemäröinnit viimeisen päälle. Tällaiset ratkaisut kuulostavat todella oudoilta, Partanen kertoo.

Partasen mielestä oli naurettavaa, että Lahden kaupungin ympäristölupapäällikkö Tarja Laitinen yritti rajoittaa ihmisten puheenvuorot kahteen minuuttiin.
– Todella moni on herännyt viime hetkillä ottamaan kantaa asiaan. On hyvä, että asioista on otettu selvää ja niitä kerrotaan eteenpäin. Tämä on ainoa tapa vaikuttaa.

Partaselle kuulemistilaisuuden yleisöpaljous ei ollut yllätys, koska asia koskettaa pienellä alueella varsin suurta joukkoa.
– Saimme kuulla tämän hankkeen kannalta aika raskauttavia argumentteja ja niihin eivät toisella puolella olevat ihmiset osanneet oikein perustella mitään.
– En usko, että biokaasulaitosta rakennetaan Jokimaalle. Ympäristölupahakemus on perusteltu todella hatarasti ja tämä kokonaisuus vaikuttaa varsin heppoiselta.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO