Asukas Juha Hokkanen: Asukkaiden on päästävä liikkumaan talvella esteettömästi kotipihallaan

kuva: Juha Hokkanen toivoo, että huoltoyhtiö tekisi lumityöt jatkossa paremmin, jotta pihalla voisi liikkua turvallisesti.


Etelälahtelainen Juha Hokkanen on pettynyt siihen, että Lahden Talot Oy:n alihankkijana toimiva huoltoyhtiö ei ole hoitanut lumitöitä asianmukaisesti Vähätalonkatu 17:sta piha-alueella. Helmikuun alussa piha-alueella tapahtui vaaratilanne, kun ambulanssi ei päässyt hätäpoistumistien kautta piha-alueelle vaan juuttui lumeen kiinni. Taloyhtiön turvallisuusvastaavana toimiva Hokkanen sanoo suoraan, että tilanteen on muuttuva nopeasti.
– Valtteri-myrskyn jälkeen meni neljä päivää ennen kuin pihalla kävi huoltoyhtiön mies lumitöissä. Poikkeuksellisen runsasluminen talvi vaatii, että piha-alueet hoidetaan kunnolla, että ihmiset pääsevät liikkumaan.

Hokkasen mukaan Vähätalonkadun asuntoja on mainostettu esteettömiksi, mutta se ei ole toteutunut piha-alueella kuluneen talven aikana.
– Omien laskelmieni mukaan huoltoyhtiö on tehnyt lumityöt piha-alueella vain viisi kertaa tämän talven aikana. Se ei riitä!

Turvallisuusvastaava Hokkanen on ollut yhteydessä vuokranantajaansa, mutta mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut.
– Pyörätuolilla ja rollaattorilla pitää päästä liikkumaan myös talvella. Ei kukaan voi jäädä oman kotinsa vangiksi.

Halvat urakkatarjoukset syy

– En tiedä, ovatko halvat urakkahinnat syy siihen, että lumityöt jää hoitamatta, mutta ala-arvoista se on ollut koko talven ajan.

Hokkanen kysyy, miksi halvin tarjous hyväksytään aina, vaikka tiedetään, että siten ei kuitenkaan saada hyvää palvelua?
– Huoltoyhtiö on vieraillut taloyhtiömme piha-alueella vain viidesti tämän talven aikana ja joka kerta siellä on ollut työssä eri työntekijä.

Hokkanen uskoo, että suomalaiset ammattilaiset osaavat varautua myös runsaslumiseen talveen, mutta jossain mättää nyt pahasti, kun sovittuja töitä ei tehdä.
– Viikonloppuna satoi lunta 20 senttimetriä, eikä koneita näkynyt. Asukkaat kolasivat piha-alueenkulkureitit auki.

Hokkasta on huvittanut se, että isännöitsijän mukaan lumimäärätiedot otetaan viralliselta säähavaintoasemalta.
– Jokainen keski-ikäinen ihminen tietää, että lumimäärät voivat vaihdella paljon kilometrin säteellä.

Lumitilanne on ollut haastava

– Tämän talven lumitilanne on ollut haastava kaikille ja se on luonnollisesti työllistänyt talvikunnossapitoa koko kaupungin teiden ja kiinteistöjen osalta, isännöintipäällikkö Matti Koskinen toteaa.

Lahden Talot Oy:n isännöintipäällikön mukaan Vähätalonkadulla olevan kiinteistön pihalla ei ole juurikaan lumen läjityspaikkoja ja lumitöitä on tehty tilanteen sallimissa rajoissa.
– Lumen poisajoa tontilta on myös tehty kahteen eri otteeseen.

Koskisen mukaan he keskustelevat säännöllisesti ja aktiivisesti yhteistyökumppaneiden kanssa.
– Se on normaali toimintatapamme.

Lahden Talot Oy on saanut palautetta kiinteistön lumitöistä.
– Kuuntelemme sitä ja parannamme palveluamme tarvittaessa. Kerromme myös miten lumityöt hoidetaan arkena ja viikonloppuisin sekä mikä on aurauksen aloittamisen lumiraja.
– Kiinteistöhuollon kanssa olemme käyneet asiasta palautekeskusteluja, ja olemme ottaneet kyseisen kiinteistön talvikunnossapitoasiat erityisseurantaan.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO