LISTATEN
Elina Salomaa
-Kirjoittaja listaa huomioita maailmasta, jossa uskoo elävänsä-

Unelma-ammattina julkkis (30.1.2015)

Nykyisen elämänmenon päivittely on kenen tahansa 25-vuotiaan vanhuksen mielipuuhaa. Jonkun vieläkin vanhemman mielestä voi kuulostaa naurettavalta, kun aloitan seuraavan lauseen sanoilla ”ennen vanhaan”. Ennen vanhaan lapset halusivat huippujalkapalloilijoiksi tai maailman parhaiksi kitaristeiksi. Nykyään lasten unelma-ammattina on julkkis. Julkkispäivittely on päivittelyä parhaimmillaan, siksi listaan tänään nykyaikaisia julkkistyyppejä. Television realitytähdet alkavat olla jo historiaa, nyt julkisuuteen noustaan sosiaalisessa mediassa, missäpä muualla.

1) Bloggaajat ja vloggaajat. Tähän ryhmään on helppo kuulua kenen tahansa, joka uskoo, että ihmisiä kiinnostaa kuulla työttömän päivästä kotisohvalla tai siitä, kuinka paljon Karjala kuohuu verrattuna Koffiin. Vloggaajat eli videobloggaajat kertovat usein päiväkirjamaisesti Youtuben välityksellä elämästään, kun taas usein bloggaajilla on jokin teema, kuten sisustus, ruoka tai äitiys. Parhaimmillaan vloggaamisella voi päästä Hollywoodiin, kuten Kielinaiseksi mediassa ristitty kaupan kassa teki viime vuonna.

2) Valavuori-tyyppinen kaikkien alojen asiantuntija. No, kaikki tuntevat Aleksi Valavuoren. Epämääräisiä ”urheilupersoonan” ja ”liikemiehen” titteleitä kantava Twitter-kingi, jonka mielipiteellä on väliä – asiassa kuin asiassa. Koripalloasiantuntija, joka ilmeisesti sillä verukkeella jakelee asiantuntemustaan myös esimerkiksi jääkiekkostudiossa.

3) Instagramissa brändätty tavis. Instagram on sovellus, johon kuka tahansa voi ladata ottamiaan kuvia. Suomalainen tavispoika Benjamin Peltonen ui teinityttöjen päiväuniin pelkkien kuviensa ansiosta. Suosion tasaisesti kasvaessa Benjaminille päätettiin luoda syy julkisuuteen. Hänestä tehtiin laulaja. Paraskaan laulaja ei ole julkkis ilman brändiä, mutta brändi voi olla julkkis ilman varsinaista sisältöä.

Kyllä kai sitä on itsekin joskus haaveillut julkisuudesta. Mutta julkisuus on ollut sivutuote, ei itseisarvo. Se on ollut välttämätön osa olympiavoittoani (joka antaa vielä valitettavasti odottaa itseään). Nykypäivän julkisuus on kadottanut loistonsa ja ainutlaatuisuutensa, siitä on tullut arkipäiväistä. Se on lähempänä tavallista, urheilullisesti tai musikaalisesti lahjatonta ihmistä. 2000-luvun nuorille julkisuus ei tarkoita suunnatonta lahjakkuutta. Se tarkoittaa sitä, että on olemassa.

Joukko liikenteessä (16.1.2015)

Näppiskansaa kuohuttavat ilmiöt ovat yleensä ennakoitavissa, sillä ne toistuvat samoina vuodesta toiseen tiettyinä vuodenaikoina. Keväällä kävellään aina samaan koirankakka-ansaan, talvella teitä aurataan liian vähän, liian paljon, liian aikaisin tai väärästä kohtaa, syksyllä hämäännytään heijastittomista kulkijoista ja kesällä pahuuden ruumiillistumat kuivattavat pyykkinsä ulkona sunnuntaisin. Heinäkuun alusta lähtien lahtelaiskulkijoiden mieltä on painanut erityisesti uudistunut joukkoliikenne. Itse olen tutustunut Lahden seudun uudistuneeseen liikenteeseen kunnolla vasta säiden muututtua sietämättömän kylmiksi, sateisiksi ja pimeiksi. Empiirisen tutkimustyöni jälkeen olen listannut vinkkejä linkkuliikenteeseen.

1) Pukeudu lämpimästi. On todella hienoa, että nykyaikana kaikki informaatio on käden ulottuvilla. LSL:n nettisivujen reittiopas on kätevä keino löytää nopeasti tiedot nopeimmasta reitistä, lähimmästä bussipysäkistä ja bussien aikatauluista. Yksi pikkuinen jekku tähän reittioppaaseen kuitenkin sisältyy: sen ilmoittamat aikataulut eivät pidä paikkaansa. Tavallaan se on eräänlaista uhkapeliä. Jokaiseen päivään saa hippusen jännitystä, kun pysäkillä viimeisillä lämpimillä aivonosillaan pohtii, onko bussi mennyt, onko se tulossa vai pitäisikö sittenkin tilata taksi.

2) Varaa aikaa. Näppiskansaa on aikatauluttomuuttakin enemmän potuttanut linja-autojen uudet reitit. Nyt, kun kaikki bussit kulkevat matkakeskuksen ja torin kautta, ovat lahtelaisten työmatkat saattaneet pidentyä jopa puoli tuntia. Vaikka aikaa kuluu ehkä enemmän kuin ennen, on uudistus tältä osin mielestäni kuitenkin onnistunut. Kyllä jokaisen itseään kaupungiksi kutsuvan kyläpahasen rautatieasemalta pitää olla jatkoyhteyksiä kaikkialle kaupunkiin.

3) Älä luota nykyaikaan. Vaikka eletään aikakautta, jolloin ruokaostokset on mahdollista tilata kotiin ja mobiilisovellukset toimivat kunto-ohjaajina, on linja-autossa maksaminen aivan samanlaista kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Edelleenkään siellä ei käy pankkikortti, plussakortti tai lahjakortti. Bussikortti käy, ja sellainen on kaikilla – paitsi minulla. Minä painelen bussipysäkille yleensä huomatakseni, ettei lompakossa ole käteistä. Jos ehtii ajallaan automaatille ja sieltä takaisin bussipysäkille, täytyykin seuraavaksi jännittää sitä, kuinka vastenmielisen katseen bussikuski luo kaksikymppisellä maksavaan satunnaismatkaajaan.

4) Älä muuta toimivaa kaavaa. Vaikka Lahden liikenteessä on tapahtunut paljon muutoksia, yhdestä hyväksi havaitusta kirjoittamattomasta säännöstä ei tingitä: älä istu kenenkään viereen. Näin on aina ollut ja tulee ehkä aina olemaankin. Hyvä, että joistain traditioista sentään pidetään kiinni.

Aina on syytä juhlaan (21.11.2014)

Joulu, uusivuosi, vappu ja juhannus. Loppiainen, pyhäinpäivä ja pääsiäinen. Eikä siinä vielä kaikki. Ei todellakaan. Näiden juhlien lisäksi on olemassa kokonainen liuta mitä erikoisimpia muita juhlia ja teemapäiviä, kuten maailman tuulivoimapäivä, kansainvälinen shakin päivä ja maailman turismipäivä.

Vaikka teemat saattavat tuntua irrallisilta, ovat ne empiirisen tutkimukseni mukaan jaettavissa selvästi tietynlaisiin aihepiireihin. Jätän suosiolla laskuista kaikenlaiset uskonnolliset päivät, koska en uskalla mainita uskontoa näin kevyessä kolumnissa. En myöskään ole listannut suomalaisten merkkihenkilöiden päiviä, koska isänmaan petturina unohdin. Tässä kuitenkin melko kattava lista juhlanaiheista:

1) Sukupuoli. Sukupuoleen liittyy aina kysymys tasa-arvosta. Naistenpäivä kehitettiin, jotta yhteiskunnassa kiinnitettäisiin huomiota naisten epätasa-arvoiseen asemaan. Sitten kai tajuttiin, että jos yksi päivä on naisten, niin kaikki muut päivät ovat miesten. Ja sehän ei ole kovin tasa-arvoista. Siksi kehitettiin myös miestenpäivä, joka laitettiin samalle päivälle kansainvälisen käymäläpäivän kanssa. Ihan varmuuden vuoksi, tasoittamaan naisten kokemaa vääryyttä.

2) Ammattiryhmät. Sairaanhoitajille, kätilöille, palomiehille ja opettajille on omat teemapäivänsä. Muut, ihan oikeata työtä tekevät, juhlivat sitten kunnon työn päivänä.

3) Sairaudet/poikkeavuudet. Näitä muistetaan kaiketi samasta syystä kuin naisia aikoinaan: ne poikkeavat jollakin tavalla tavallisuudesta, mutta se on ihan okei, me ollaan tukena. Esimerkiksi näkövammaisille, kehitysvammaisille, änkyttäjille ja astmaatikoille on omat päivänsä. Niin, ja tietysti vasenkätisille.

4) Kielto- ja käskypäivät. Älä osta mitään -päivä ja älä laihduta -päivä, autoton ja tupakaton päivä ovat niin kutsuttuja kieltopäiviä. Maailman tervehdyspäivän ja kansainvälisen orgasmipäivän voi halutessaan (ja miksipä ei haluaisi) lukea käskypäiviksi. Kielto- ja käskypäivät ovat nykyajan trendi, joihin odotan tulevina vuosina erityisesti Päivi Räsäsen panosta.

5) Mitä pirua (tai jokin vahvempi ilmaus, jota ei tässä yhteydessä tohdi käyttää) -päivät. Näihin lukeutuu esimerkiksi sellaiset päivät kuin kansainvälinen kananmunan päivä ja pyyhepäivä. Valitettavasti en osaa kertoa näistä sen enempää. Näiden päivien edessä jää jotenkin täysin sanattomaksi.

Kirjallisuus ja kirjojen sisällöt kiinnostavat lukijoita kirjastojen kirjallisuuspiireissä. Launeen, Liipolan ja Renkomäen kirjastoissa istahdetaan keskimäärin kerran kuukaudessa vaihtamaan mielipiteitä ennalta sovitusta kirjasta. Liipolan nykyisen, väliaikaisen kirjaston tilat ovat ahtaat, ja sieltä venäjänkielisen kirjallisuuden ystävät ovat siirtäneet uutta kirjastotilaa odotellessa kirjallisuuspiirin Multi-Cultin tiloihin, missä he keskustelevat omalla äidinkielellään luetuista kirjoista.

Launeen kirjaston lukupiiriläiset kokoontuvat kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona kertomaan lukemastaan. Kirjat lukijoille on varannut vastaava kirjastonhoitaja Jenni Laine. Tammikuun kirja oli nastolalaisen kirjailija Timo Sandbergin Mustamäki. Se innoitti lukijoita muistelemaan Lahden Reunanpalstan ja vanhan Paavolan puutaloaluetta, minkä kaupungin päättäjät päästivät lähes kokonaan rapistumaan viime vuosisadalla. Samalla mietittiin, miten paljon kirjailija oli kahlannut 1900-luvun alkuvuosien historiaa ja oliko hän mahdollisesti ennättänyt jopa haastatella nyt jo manan majoille menneitä Reunanpalstan mökkiläisten jälkeläisiä. Kirjan kuvaus oli elävää.

Ensi viikon kirjailija on jo edesmennyt yhdysvaltalaiskirjailija Richard Yetes ja hänen 1961 ilmestynyt esikoisromaaninsa Revolutionary Road. Maaliskuussa siirrytään ruotsalaisen Kerstin Ekmanin Herran armo-teoksen myötä lukemaan Svea-mamman vahvoista naisista kertovaan historialliseen romaaniin. Huhtikuussa on vuorossa myös pohjoisruotsalaisen Torgny Lidgrenin ruokakulttuurista kertova Pylssy, ja kevään viimeinen lukuelämys on Sirpa Kähkösen Hietalehto.

Renkomäen kirjastosta informaatikko Maiju Haapaniemi kertoi, että siellä tammikuun viimeisenä tiistaina pohdittiin yhdysvaltalaisen kirjailija Barbara Kingsolverin teosta Myrkkypuun siemen ja helmikuussa on vuorossa Johanna Sinisalon fantasiakirjaa Enkelten verta, missä maailma ei ole enää nykyisellään, mehiläisetkin ovat kadonneet. Renkomäkeläiset ovat valinneet Haapaniemen mukaan luettavakseen kirjan, jonka sisältö on ”oman mukavuusalueen” ulkopuolelta.

Renkomäen koulun viidesluokkalaiset ovat myös mukana kirjaston omassa lukupiirissään joka kuudes viikko. Siellä on käsitelty Saku Heinäsen nuorten kirjaa Zaida ja lumienkeli sekä Tomi Kontion Iskusanat. Viimemainitun kirjan tapahtumia esitetään lukupiirissä oppilaitten voimin tapahtumia.

Torstaina 29.1. täytti Liipolan kirjaston venäjänkielinen kirjallisuuspiiri Kirjan tunti viisi vuotta. Liipolan Onni -monitoimitalon rakentamisvuosina kirjakerho on kokoontunut monikulttuurikeskus Multi-Cultin tiloissa, mutta juhlallinen kirjallisuusilta vietetään Lahden pääkirjaston uudistuneessa monitoimitilassa, kertoi kirjastovirkailijaElena Olkkonen Liipolan kirjastosta. Kirjan tunti-iltoja järjestetään muutama vuodessa.

Tämän talven aikana kirjan illoissa käsitellään venäjäksi käännetyistä kirjoista esimerkiksi seuraavia teoksia: Donna Tartt: Štšegol (Tikli); Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä; Paolo Coelho: Adjulter (Uskottomuus); Viktor Pelevin: Ljubov’ k trjom tsukerbrinam (Rakkaus kolmeen tsukerbriniin) ja Diana Menšova: Jesli by tebja ne bylo (Jos sinua ei olisi olemassa). 
Iltaan aina kuuluu myös lahtelaisten luovan kirjoittamisen harrastajien proosaa ja runoutta. Tilaisuuksiin saapuu keskimäärin 15 – 20 osallistujaa.
Marja-Liisa Niuranen

Lähes viisikymmentä miestä oli aloittamassa Launeen seurakunnan miestenpiirin kevätkautta kirkolla.
Miestenpiirin kokoukset avaa alkusanoilla Jorma Matikainen, niin tälläkin kertaa. Alkusanoissa hän käsitteli tällä kerralla ystävyyden teemaa. Se ei ole pieni asia, yhteisöllisyyden kautta ja avulla me saamme paljon sellaista joka kantaa arjessa, silloinkin kun moni muu on jättänyt. Hengellisen ravinnon suhteen olemme samalla tavalla riippuvaisia kuin fyysisen ravinnon suhteenkin. Tarvitsemme ravintoa jatkuvasti, emme tule toimeen sillä mitä saimme viime viikolla, viime vuonna tai joskus aiemmin. Tämä riippuvuutemme kuljettaa myös miehet kokoontumaan Sanan ja ystävyyden yhteyteen. Joka toinen maanantai on Launeen kirkolla miestenpiirin-ilta klo 18-20.

Miestenpiirillä on kummilapsi Kolumbiassa, häntä avustetaan kuukausittain rahasummalla, joka mahdollistaa mm. koulutuksen. Veijo Vierumäki luki kirjeen, jossa kummilapsi kertoi tapahtumistaan ja kouluasioistaan. Kivoja terveisiä saimme kuulla kaukaa ja tuntemattomasta.
Maanantai kokoontumisten lisäksi miehet tekevät erilaisia käytännön puuhia esimerkiksi linnunpönttöjä, puutalkoita ja rakennustöitä. Jumalanpalveluksissa miehet toimivat messuavustajina. Uutena toimintana alkaa Karaoke-Kahvila, se on yhteistyötä seurakunnan aikuistyön kanssa.

Kevätkauden aloituspäivä oli Heikin nimipäivä, paikalla oli peräti kolme Heikkiä. Komea kahvipöytä oli katettuna. Kirkkoherra Heikki Pelkonen opetti Raamatun henkilöistä, tutustutti kuulijat tuntemaan; apostolit, Jeesuksen opetuslapset ja evankeliumien kirjoittajat nimiltä. Vahva virrenveisuu on miestenpiirin yksi tunnus, siihen pääsee helposti mukaan. Kirkkoherra avasi illan oman osuutensa herkällä laululla ja kitaran soitolla. Hengelliset laulut ja virret avaavat portin, joka mahdollistaa elävän veden virtaamisen, kuten evankeliumin julistamisesta joskus sanotaan.

Yllätysvieras tuli iltaan. Illan yllätyksenä oli huuliharpunsoiton 3-kertainen Euroopan-mestari ja MM-kakkonen Aimo Mantere, joka musisoi huuliharpulla,  Heikki -papin kompatessa kitaralla. Mestarilla oli salkullinen huuliharppuja, joista hän valitsi kappaleisiin sopivimman soittopelin.

Seuraavalla kerralla, 2.2. on miestenpiirin vieraana esikoislestadiolaiset ry:n edustaja Raimo Airamo. Esikoislestadiolaiset pitävät kokouksia Tapparakadulla, aidan toisella puolella. Miestenpiiriläiset haluaa tutustua herätysliikkeisiin ja vierailijat aloittaa lähinaapuri. Viime aikoina on sanomalehtien otsikoissa ollut sakramentti kysymykset esikoislestadiolaisten suhteen. Saamme varmaankin kuulla tämän hetken tilanteesta. Airamo on Rauhan Side – lehden päätoimittaja, lehti on esikoislestadiolaisten oma julkaisu.

RS

Olen aina pitänyt itseäni äijänä. En nyt sentään ihan samassa mittakaavassa kuin Jone Nikula tai Jouni Hynynen, mutta kuitenkin. Äijät tykkäävät lätkästä, kaljasta ja kaikenlaisesta ryskeestä mihin kuuluu esimerkiksi kovaääninen Rock-musiikki. Mikään taiteeseen tai korkeakulttuuriin viittaava ei kiinnosta. Eikä saa kiinnostaa. Äijien kunnioitusta ei voiteta kertomalla ooppera- tai baletti-kokemuksista.

No, joskus pitää tehdä sellaistakin, mitä ei normaalisti tekisi. Tämän vuoksi päätin heittäytyä rohkeasti mukavuusalueeni ulkopuolelle ja hommasin liput balettiin. Tosin tähän tarvittiin paremman puoliskoni ”henkinen tuki”. Tuskinpa olisin ihan yksikseni balettiin lähtenyt. Kyseessä oli Sibelius-talon lavalla maanantaina esitetty Joutsenlampi-baletti, jonka esittäjänä toimi Pietarilainen St.Petersburg Festival Ballet. Sen mainoslause kuuluu: ”St Petersburg Festival Ballet tunnetaan yhtenä parhaista venäläisen klassisen baletin seurueista, jonka herkkään eleganssiin antaa oman lisänsä modernimpi tuulahdus”. Tietojeni mukaan, joita netistä kaivoin, Venäjä on yksi baletin emämaista, joten nähtävästi nyt olisi mahdollisuus nähdä korkeatasoista balettia Lahdessa. Siispä hieman parempaa päälle ja Sibbe-talolle mars!

Sali täyttyi pikkuhiljaa ja valot pimenivät. Sitten kajahtivat ämyreistä ilmoille Tsaikovskin ensi sävelet. Harmi sinänsä, että musiikki tuli ämyreistä, sillä liveorkesterin soittamana musiikki olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa, mutta samalla produktion ja samalla myös lipun hinta olisi varmasti ollut eri luokkaa. Nyt CD:ltä soitetusta musiikista jäin kaipaamaan ainakin lisää alakertaa eli botnea. Musiikillisestihan teos on todella upea ja varmasti moni muukin ”äijä” tunnistaa Joutsenlampi-teeman, onhan siitä tehty jopa rautalankakitara-versioitakin.

Lavastus ja valaistus oli upea, jotenkin satumainen, mutta kohtalaisen simppeli, sillä pääosassa olivat tanssijat. Ensimmäisen tanssijan astellessa lavalle, ajatukseni valtasi tieto siitä, että tuollaisiin balettihousuihin ei meikäläisen vartaloa kannattaisi verhota. Ei näyttäisi kovinkaan hyvältä. Kun tästä ajatuksesta pääsin eroon, sujuikin loppu kuin itsestään. Aluksi ihmettelin missä välissä saa aplodeerata, mutta muita seuraamalla siitäkin selvittiin.

Tanssijat olivat todella upeita, varsinkin pääosan esittäjä ja ykköstanssija Margarita Zhuchina oli taidollisesti muita päätä pidempi ja etevämpi. Erittäin vakuuttava esiintyjä ja heittäytyminen dramaattiseen rooliin oli täydellinen, vaikken baletista oikeastaan mitään edes ymmärrä. Miespääosan esittäjä jäi hieman varjoon, vaikka ammattimies vaikutti kyseessä olevankin. Sen verran hallitseva ja dramaattinen Zhuchinan esittämä Odette todellakin oli.

Itse tarina on simppeli, joten jopa tälläinen ensikertalainen ymmärsi pääosin mitä kulloinkin näyttämöllä tapahtuu, vaikkei sanaakaan vaihdettu. Ehkä asiassa auttoi loistava elokuva ”Black Swan” muutaman vuoden takaa, sekä wikipediasta etukäteen kurkittu juoni. Kyseessä on perus satu. Tarina kertoo prinssi Siegfriedistä sekä ilkeän velhon Rothbartin, joutseniksi taikomista neitokaisista. Neidot saavat ihmismuotonsa takaisin vain öisin ja taika raukeaa, mikäli joku lupaa rakastaa neitoa ikuisesti. Prinssi rakastuu yhteen joutsenista, Odetteen, joka kertoo tälle taiasta, ja prinssi lupaa pelastaa hänet. Asiat eivät kuitenkaan suju ongelmitta, mutta lopulta kaikki päättyy rakkauden voittoon.

Näytös kesti kaksi tuntia plus 20 minuutin väliajan. Yllätyksekseni aika meni nopeasti, enkä missään vaiheessa ollut pitkästynyt. Ammattitaitoisten tanssijoiden esitystä oli suorastaan nautinto seurata. Kyllä ihmisvartalolla pystyy tekemään kaikkea ihmeellistä tanssin nimissä. Tanssijat olivat olemukseltaan hyvällä tavalla melkoisia ”kuivan kesän oravia”, eläväthän balettitanssijat todella askeettista ja kurinalaista elämää, jopa suuremmissa määrin kuin useimmat huippu-urheilijat.

Mitäpä sitten ”äijälle” jäi baletista käteen? Ihan mukava kokemus, mutta jos ja kun seuraavan kerran löydän itseni baletista, pidän huolen siitä, että paikalla on elävä orkesteri, joka huolehtii musiikista. Silloin nautinto lienee kaksinkertainen? Mediaseksikkäästi sanoen: Itsensä haastaminen mukavuusalueensa ulkopuolelle kannatti tälläkin kertaa ja jälleen kerran sitä ollaan yhtä mielenkiintoista kokemusta rikkaampia.

Pete Salomaa

Loppiaisena 6.1 Launeen kirkossa messun yhteydessä oli vaikuttava hetki, Pasi Kostiaisen ja vaimonsa Soilen matkaansiunaaminen vapaaehtoistyöhön Israeliin. Tosin matkaanlähtö tapahtuu vasta helmikuun 28 päivänä. Runsas kuukausi on aikaa valmistautua. Tehtävä on näillä näkyminen kolmen kuukauden mittainen eli toukokuun lopulla on paluu takaisin Suomeen. Matkan järjestäjänä on Suomen Lähetysseura.

Toimintakohde on lähetysseuran Shalhevetjah-keskus Jerusalemissa. Levottomuuksien ja ristiriitojen täyttämässä maassa ihmiset tarvitsevat rauhallisen ja turvallisen paikan tulla ja kokoontua. Juuri sellainen on lähetysseuran toimintakeskus. Se on avoin kaikille kansallisesta identiteetistä ja uskonnollisesta tai etnisestä taustasta riippumatta. Keskus tarjoaa kokoontumispaikan kahdeksalle erikieliselle seurakunnalle, joilla ei ole omaa kirkkoa. Myös ruotsin- ja suomenkieliset seurakunnat kokoontuvat siellä. Keskuksella tehdään myös diakonia ja perhetyötä, joista vastaa Lähetysseuran yhteistyöjärjestö Machaseh eli Turvapaikka. Meillä Suomessa jotenkin vastaavaa on Turvakotitoiminta.

Pasi Kostiainen on ollut mukana miestenpiirin toiminnassa usean vuoden ajan ja tehnyt vapaaehtoistyötä sen kautta paitsi Lahdessa niin myös ystävyyskaupunki Venäjän Hatsinassa ja Lohjan Vivamossa. Nyt kyseessä oleva toimintakohde miestenpiiriläiselle on paitsi kaukaisin, myös varmasti haasteellisin. Matkaan lähtee kuitenkin varmuudella tehtävänsä osaava pari. Vaimo Soile on koulutukseltaan diakonissa mutta on kouluttautunut niin Tampereen kuin myös Helsingin Yliopistossa sosiaalityöntekijäksi ja koulukuraattoriksi. Mitä siellä tarkkaan ottaen toiminta tulee olemaan, sitä lähtijät eivät vielä tiedä. Jotain työtä rauhan ja sovinnon puolesta. Soile on joskus kauan sitten käynyt Israelissa mutta Pasille matka on ensimmäinen.

Pasi Kostiainen on allekirjoittaneen entinen pelikaveri Lahden Mailaveikoissa 70-luvun alkupuolella, sittemin Suomen mestari Helsingin Punamustissa. Siitä johtuen kysyin, josko hän ottaisi mailan mukaan ja opettaisi kansallispeliämme sikäläisille nuorille. Jotenkin ymmärsin ettei hän uskalla ottaa koska mailalle saattaisi tulla väärinkäyttöä. Miestenpiirin puolesta toivotan Soilelle ja Pasille turvallista ja onnistunutta matkaa.

Heikki Laine

Kalle on erikoistunut nimenomaan kirjoittamaan nuorille ja lastenmielisille. Onneksi raati nyt viimein tajusi, kenelle tämä palkinto olisi jo pitänyt antaa jo hivenen aikaisemmin, sillä ehdolla palkinnonsaajaksi , hän on ollut kolme kertaa.

Nyt se tuli kirjalla ”Säbätalvi”, mutta olisi voitu myöntää jo tyylillisistä ja empaattisista Henkka & Kivimutka
nuorten dekkareista, joita hän on takonut urallaan jo 12.

Kalle on sangen tuottelias ja tasokas ”hengen kohottaja”, joka on kirjoittanut myös kolme Viirupaidat-sarjan teosta sekä kolme aikuisten romaania. Itse olen lukenut hänen tuotannostaan vain ”Vilttiketjumiehen” ja tykästyin tekstiin välittömästi.

Kalle on tarkka ja älykäs kaikenlaisen kasvun niin henkisen kuin muunkin kuvaaja. Hän löytää helposti tekstissään päähenkilöidensä kipupisteitä ja osaa osoittaa myös selviytymiskeinoja ahdingoista.

Kallen teoksista löytyy aina tavalla tai toisella urheilu, mikä ei olekaan ihme, sillä hän kirjoitti vuosia Etlariin urheilutoimittajana. Jo silloin hän oli esseisti ja näki urheilua tavallista rivitoimittajaa laajemmin. Tämän työnhän Etelä- Suomen Sanomat sitten palkitsi potkuilla.

Onneksi Kalle itse ei jäänyt värjöttelemään vilttiketjuun, vaan ponkaisi varsin nopeasti kirjailijan vaativalle uralle ja alkoi ansaitsemaan särvintä pöytään lahjakkaana nuorten kirjailijana.

Kalle on löytänyt oman kohderyhmänsä fiksuista lukevista nuorista ja saanut heiltä myös ansaittua palautetta. Kallen henkilökohtaisesti tuntevana ja häntä arvostavana kirjailijana, jään Omalähiön lukijoiden kanssa odottamaan häneltä nyt entistä enemmän myös ”viihdettä varttuneille!”.

Jussi Melanen

Liipolan kaupunginosa on ollut tiedotusvälineitten lemmikki vuosia. Se on kuulunut tutkimusten piiriin, missä korkeakoulujen tutkijat ovat selvittäneet keski-ikäisten kaupunginosien asukaslähtöistä viihtyvyyttä sekä lähiöiden palvelurakennetta.

Lahden Liipolassa on useita lasten päiväkoteja, seurakuntakeskus sekä tämän vuoden aikana valmistuva uusi monitoimirakennus ala-asteineen, kun 1970-luvulla valmistunut homevaurioinen koulu purettiin. Ikääntyvälle väestölle on Liipolan Lähiöseura ry järjestänyt monimuotoisia toimintoja vuodesta 1996 alkaen.

Asukastuvan käsityöryhmä on eräs seuran tärkeimmistä työmuodoista. Kun seuran toiminnot muuttivat lähiön ostoskeskukseen perustettuun Toimelaan Ostoskadulle, saivat käsityön harrastajat sieltä tilat, tosin ahtaammat kuin Pihtikadun asukastuvalla. Pienissä tiloissa, vanhassa myymälän tavaraeteisessä surraavat nyt ompelukoneet. Kahdet kangaspuut ovat näkyvillä Toimelan suuren salin sopessa, missä hyllyt ovat täyttyneet joulun jälkeen uusista lähiöseuran naisten ahkerien käsien tuotteista. Niistä saadut myyntitulot käytetään muun muassa hyväntekeväisyyslahjoituksiin.

Myös pienimuotoinen vaihtorekki ja pieni hyllykkö vaatteille löytyy heti Ostoskadun pääoven luota. Se toimii tavaravaihdon periaatteella kuten ennenaikainen oravannahkakauppa. Jos tuot nurkkaukseen jotakin, niin viet sieltä vastaavasti vaatteita tai muuta sellaista pois.
– Me käsityön harrastajat vaihdamme ihmisten vaatteisiin esimerkiksi vetoketjut tai lyhennämme housunlahkeet tai mekon ja takin helmen pientä korvausta vastaan, kertoo ompelualan eläkkeellä oleva ammattilainen Sisko Kekkonen.

Hän korostaa, että käsityön tekijät tekevät vapaaehtoistyötä. Työpalkkiot käytetään materiaalien hankintaan. Siskolta saa neuvoja myös oman ompelukoneen omistaja, kun sen käytössä tulee ongelmia; aluslanka on mennyt sekaisin puolakotelon sukkulassa tai päällyslanka ei tee yhteistyötä aiotun ompeleen kanssa. Ompelusopessa saa vasta-alkaja ompelukoneen käyttäjä perustietoa, sillä useimmat ompeluryhmän rouvat ovat tehneet pitkän päivätyön edesmenneiden lahtelaisten vaatetustehtaitten työpöytien äärellä.

Perustajajäsenistä Mirja Autio virkkaa koreita, kiiltäviä kaulapusseja, joihin voi piilottaa puhelimen. Liipolalaisia ja muita lähiseudun käsitöiden tekemisestä innostuneita ihmisiä toivotaankin tulevan Toimelaan, jos työn alla oleva sukan kantapään teko takkuaa tai peukalo valmistuukin ”keskelle lapasen kämmentä”. Neulomisen eli kutomisen sekä virkkauksen alkeet opetetaan sopessa kädestä pitäen, mutta pitsinnyplääjiä ei käsityöryhmäläisissä tällä kertaa ole, huudahtavat paikalla olleet rouvat. Kangaspuitten käytön alkutaipaleelle, kuten loimen laittoon ja niisimiseen on saatu apua Toimelan henkilökunnalta.

Suuri huoli on seuraavasta vuodesta varmasti koko Liipolan Lähiöseuran väellä ja johtokunnan puheenjohtaja Jouni Ikosta myöden. Toimelassa tapahtuva asukastoiminta on suunniteltu kaupungin taholta päättyvän kuluvan vuoden 2015 lopulla. Liipolan monitoimikoulun tiloista löytyy varmasti iltaisin seuralle toimintatilaa, mutta pääosa asukastoiminnasta on viime vuosien aikana tapahtunut aamusta iltapäivään. Varsinkin vuoden pimeimpinä viikkoina ihmiset eivät mielellään liiku mäkisessä kaupunginosassa. Käsityöryhmäläiset ovat Toimelassa arkisin klo 09 – 12, tervetuloa mukaan käsityön harrastajat.

Marja-Liisa Niuranen

Joulun ja uuden vuoden juhlinnan aiheuttama vatsan turvotus ja liikakilot ovat saaneet taas näin vuoden alussa monet aloittamaan liikunnan ja terveemmät elämäntavat, ainakin hetkeksi.
– Kyllä alkuvuodesta nämä ns. uudenvuodenlupaus-liikkujat ovat näkyvä ryhmä, mutta siinä ei ole mielestäni mitään pahaa. On hienoa, että ihmiset tekevät lupauksia ja edes vähän aikaa kokeilevat liikkua hieman enemmän ja muuttaa elämäänsä terveellisempään suuntaan. Jotkut jaksavat onneksi vähän pitempäänkin, kun taas toisilla kyseessä on vain hetken hurma ja innostus. Tärkeintä olisi aloittaa liikuntaharrastus maltilla ja rauhassa, niin ettei yritä muuttaa kaikkea kerralla, jolloin pala voi olla liian iso nieltäväksi ja into hiipuu nopeasti. Suotavaa olisi myös, että liikkuminen olisi mielekästä, eikä mitään pakkopullaa tietää liikuntavastaava Hanna Liikka liikunta- ja hyvinvointikeskus Lumosta.
– Vaikka alkuvuosi onkin ruuhkainen, niin meillä aamut ovat aina vetäneet hyvin porukkaa, koska aamuvalikoimamme on hyvin monipuolinen. mm. vuorotyöläiset ja seniorit ovat tottuneet käyttämään aamuvuorojamme kertoo Liikka.

Liikunta- ja hyvintointikeskus Lumo aloitti tammikuussa perhejumpan. Mistä oikein on kyse?
– Monesti nuoret äidit saattavat kokea jopa hieman syyllisyyttä siitä, että käyvät salilla ja lapsi jää kotiin, vaikka tosiasiassa se, että äiti pitää huolta kunnostaan ja jaksaa paremmin, on hyvä asia koko perheelle. Meillä lapsen voi ottaa mukaan harrastukseen. Aikaisemmmin meillä oli vauvajumppa, mutta se osoittautui liian marginaaliseksi ryhmäksi ja nyt päätimme kokeilla tälläistä koko perheelle suunnattua jumppaa, jossa voi jumpata yhdessä lapsen kanssa tai myös ilman lasta. Kaikki vaaraa aiheuttavat välineet on poistettu ja musiikkikin soi hiljempaa kuin normaalisti. Lisäksi meillä on myös satujumppa, joka on suunnattu noin 4-6 vuotiaille. Kun lapset ovat mukana salilla, oppivat he jo nuorina nauttimaan liikunnasta ja saavat kenties itsekin kipinän liikkumiseen kertoo Liikka.

Ennen vanhaan kuntosalit miellettiin vain nuorten hyväkroppaisten ja hyväkuntoisten temmellyskentäksi. Enää asia ei ole näin, ainakaan Lumossa, jonka käytävillä, laitteissa ja oleskelutiloissa käyskentelee paljon tyytyväisen oloisia senioreita.
– On todella upeaa, että nykyään seniorit uskaltautuvat mukaan kuntosalitoimintaan. Lumossa senioritoiminta on todella aktiivista ja he ovatkin merkittävä osa tätä kuntosalia ja sen henkeä sanoo Liikka tyytyväisenä. Jotain senioreiden saliyhteisön yhteishengestä kertoo sekin, että Liikan jäädessä äitiyslomalle, senioriryhmä lahjoitti hänelle mm. itsekudottuja vauvantossuja ja lapasia.
– Senioreille tärkeää on myös toiminnan sosiaalisuus. Täällä he tapaavat tuttuja ja tutustuvat uusiinkin ihmisiin. Samalla oma kunto kohenee ja mieli virkistyy. Heille liikuntatunnin jälkeinen kahvihetki oleskelutilassa on ihan yhtä tärkeää kuin varsinainen liikunta kertoo Lumon toimitusjohtaja Juhani Lahti.

– Monesti kynnys salille lähtemiseen on liian korkea. Odotetaan, että pitäisi olla tietyllä tavalla pukeutunut trendivaatteisiin ja pitäisi näyttää jo valmiiksi hyvältä. Tätä kynnystä olemme Lumossa pyrkineet tietoisesti alentamaan, koska tärkeintä on saada ihmiset liikkumaan ja samalla myös viihtymään salilla. Salikäynnin pitää olla elämys ja miellyttävä kokemus. Tänä päivänä monet kyllä liikkuvat enemmän kuin ennen, mutta toisaalta on myös enemmän ihmisiä, jotka eivät liiku ollenkaan. Ennen liikuttiin jo työnkin puolesta paljon sekä liikuttiin metsissä marjastamassa tai sienestämässä ym. Tänä päivänä suurin osa työstä on toimistossa tai autossa istumista ja elämäkin tuntuu olevan kiireisempää kuin ennen, joten liikunnan saaminen osaksi elämää olisi kaikille ensiarvoisen tärkeää linjaa Lahti.

Televisiossa suosittuja formaatteja ovat tänä päivänä kokkiohjelmat, mutta toisaalta myös erinäiset ”irti läskeistä”- ohjelmat ovat vallaneet ruudun. Mitä tämä kertoo yhteiskunnastamme ja liikuntatavoistamme?
– Kyllä tämä kertoo siitä, että ihmiset haluavat nauttia hyvästä ruuasta ja viineistä, mutta samalla halutaan olla hyvässä kunnossa ja myös näyttää hyvältä. Itse en pidä noista TV-ohjelmien kolmen kuukauden superkuureista, joissa pudotetaan mahdollisimman paljon kiloja hirveällä rääkillä, sillä mitä nopeammin kilot pudotetaan, sitä nopeammin ne yleensä tulevat myös takaisin. Painonpudotus kannattaisi aina tehdä maltilla pikkuhiljaa ja pidemmällä tähtäimellä. Tärkeämpää olisi saada aikaiseksi pysyvä elämänmuutos ja löytää oikea tasapaino liikunnan ja ruuan suhteen. Suoda itselleen välillä se berliinin munkki tai vaikkapa olut ilman suuria tunnontuskia sanoo Lahti.

Pete Salomaa

Omalähiö verestää vanhaa kunnon lukijamatka-kulttuuria ja tekee helmikuun puolivälissä lukijamatkan Pietariin. Samalla kyse on myös KHL-matkasta, sillä matkaohjelmaan sisältyy Pietarin SKA- Jokerit-ottelu, joka pelataan Pietarin upeassa Jäähovissa sunnuntaina 15. helmikuuta.

Matka toteutetaan yhdessä kauppakeskus Valossa toimivan jääurheilun erikoisliikkeen Hockey Unlimitedin kanssa, josta mukaan saamme kaksi jääkiekkoasiantuntijaa mukaamme. Toni ”Bobi” Koivunen on lahtelainen jääkiekkoikoni, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Toinen asiantuntijamme on Ville Skinnari, jolla on jääkiekkotaustan lisäksi myös Pietarin tuntemusta tilillään.

Matkan kokonaishinta on 185 euroa henkilöltä, joka sisältää ryhmäviisumin, bussimatkat tutulla ja turvallisella Ruotin turistibussilla, ottelulipun, majoituksen hotelli Moskovassa kahden hengen huoneissa aamiaisineen sekä menomatkalla nautittavan buffet-aterian. Matkaan lähdemmme sunnuntai-aamuna 15.2. noin klo 6.30 ja tavoitteena on olla Pietarissa viimeistään klo 16, kun ottelu alkaa.

Ottelun jälkeen majoittuminen ( jos emme ehdi ennen peliä) ja loppuilta onkin vapaamuotoista toimintaa upean Pietarin kaduilla ja ravintoloissa. Seuraavana aamuna lähtö kohti Lahtea aamiaisen jälkeen noin klo 9 -10 . Takaisin Lahdessa olemme maanantai-iltapäivällä. Toivomme runsasta osanottoa, jotta voisimme tehdä lukijamatkoista mukavan tradition Omalähiölle sen sijaan, että niitä tehdään vain noin kerran 10 vuodessa. Nähdään reissussa!

Petri Salomaa

Kansanedustaja ja Hollolan kunnanvaltuutettu Anne Louhelaisella oli elämässään torstaina merkittävä merkkipaalu. Tuona päivänä ikää Annen mittariin tuli tasan 50 vuotta ja tuo ikä tuntuu aina saavan ihmiset tutkiskelemaan hieman mennyttä ja elettyä aikaa.
– Kyllä sitä on tullut mietittyä, että mitä sitä on tähän mennessä saanut elämässään aikaan. Matkaahan on todennäköisesti nyt kuljettu enemmän kuin sitä on edessä ja onhan tässä vähän totuttelemista, että osaa sanoa olevansa viisikymppinen naurahtaa Louhelainen.

Louhelainen ei nuorena ajatellut olevansa viisikymppisenä mukana aktiivisesti politiikassa. Ei vaikka isä Mikko Vainio olikin aikanaan eduskunnassa SMP:n riveissä 70- ja 80-luvuilla.
– Vuonna 1985 olin eduskunnassa kyllä työharjoittelussa tietopalvelun puolella ja sieltä tarjottiin vakinaista työtä, mutta Helsinkiin muuttaminen ei silloin tuntunut hyvältä ratkaisulta. Vuonna 2008 päätin kuitenkin lähteä kunnalllisvaaliehdokkaaksi ja vuonna 2011 sitten eduskuntavaaleihin.
Puoluevalinta oli Louhelaiselle selvä, sillä perussuomalaiset jatkavat SMP:n perinteitä, joten ideologia ja ajatusmaailma oli tuttu jo lapsuuskodista.
– Olin 5-vuotias, kun meillä kotona käytiin ensimmäisiä eduskuntavaaleja vuonna 1970, joten sitä vaalikampanjointia on tullut nähtyä aika läheltä vuosien varrella muistelee Louhelainen

Itse eduskuntatyö yllätti Louhelaisen kovalla intensiteetillään. Uusi edustaja sai heti alkuun massiivisen yhteydenottovyöryn erilaisilta yhdistyksiltä, organisaatioilta, kansalaisilta, yrityksiltä ym. jotka kaikki vaativat huomiota omalle asialleen. Onneksi kokeneemmat kansanedustajat neuvoivat Louhelaista priorisoimaan yhteydenotot niin, että hoitaa vain ne joihin pystyy ja haluaa vaikuttaa. Kaikkea ei voi yksinkertaisesti hoitaa ja parantaa. Ei edes kansanedustaja.
– Aika pian oppi huomaamaan, että asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia kun aluksi ajatteli. Monissa asioissa on monta eri puolta, jotka pitää huomioida, koska päätökset saattavatkin vaikuttaa sellaiseen, johon ei haluttu vaikuttaa. Hyvänä esimerkkinä uusi alkoholilaki, jonka tiukat tulkinnat ovat yllättäneet jopa monet lakia säätämässä olleet kertoo Louhelainen kansaedustajan arjesta.

Louhelainen sai viime eduskuntavaaleissa komeat yli 6000 ääntä ja tuli valituksi eduskuntaan. Mistä moinen suosio juontaa juurensa?
– Kyllä se juontaa juurensa isääni, joka oli jo aikoinaan rakentanut hyvän verkoston vaalityötä ja kampanjointia varten, jota sain sitten hyödyntää. Lisäksi lapsieni kautta sain varmasti myös nuorten ääniä miettii Louhelainen

Tänä keväänä on edessä taas uudet eduskuntavaalit. Louhelainen suuntaa niihin luottavaisena vanhoilla, jo hyviksi koetuilla teemoillaan.
– Näen että suomalaisten ja Suomen omat asiat menevät kaiken muun edelle. Meillä eivät rahat riitä muun maailman pelastamiseen, mutta koti-Suomessa voitaisiin tehdä paljon hyvää. Olkoon esimerkkinä vaikkapa juuri nyt esillä oleva Kreikan kriisi, jonne valtion rahaa on syydetty todella paljon. Toinen tärkeä mietinnän paikka on se, miten ja mistä suomalaisille saataisiin lisää työtä linjaa Louhelainen.

Puheenjohtaja Soinin usein esiintuoma ajatus EU:sta irtaantumisesta ja markan paluusta ei saa silti Louhelaiselta varauksetonta kannatusta.
– Se ei ole ihan yksinkertainen juttu, sillä Suomi on kytkeytynyt EU:hun niin moneen sopimuksen kautta, että se olisi kyllä melkoinen vyyhti purettavaksi. Mutta tietenkin, jos isänmaan etu niin vaatii, niin miksipä ei sanoo Louhelainen

Louhelainen vietti lapsuutensa ja nuoruusaikansa pääosin Lahdessa, mutta vuonna 1992 tehty muutto teki hänestä hollolalaisen ja myöhemmin vuonna 2008 myös Hollolan kunnanvaltuutetun. Viime vuonna väännettiiin paljon kättä kuntaliitoksista. Mikä Lahden ja Hollolan välejä oikein hiertää?
– Hollolan ja Lahden poliittinen kulttuuri on erilainen. Hollolassa halutaan tehdä asioita ja päätöksiä yhdessä yli puoluerajojen, niin valtuutetut, kunnanjohtaja kuin virkamiehetkin ja päätöksiä myös saadaan aikaan, vaikka joskus ne ovatkin ikäviä. Muutenkaan yhteistyö Lahden ja Hollolan välillä ei ole toiminut niin hyvin kuin olisi pitänyt. Pienellä kunnalla on aina se pelko, että isompi kunta vie ja pienet vikisevät perässä sanoo Louhelainen.

Poliitikon elämä on varsin kiireistä, joten vapaa-aikaa ei juurikaan ole viime vuosina Louhelaiselle jäänyt. Silloin on hyvä, että se pieni henkireikä kuitenkin löytyy tarvittaessa tässä hektisessä maailmassa.
– Vapaa-ajalla suuntaan mielelläni saksanpaimenkoirani Cessun ja sileäkarvaisen noutajani Cimin kanssa metsään ja nautin puhtaasta luonnosta, jota meillä Hälvässä riittää naurahtaa iloinen päivänsankari Anne Louhelainen lopuksi.

Petri Salomaa