Lahden Kunnallistekniikan vihertoimi poistaa asukastoiveisiin perustuen Patoseudun katualueilta puita loka-marraskuussa 2012. Asukkailla oli mahdollisuus ilmaista puiden kaatoon liittyviä toiveita keskiviikkona Patomäessä ja Patoniityssä järjestetyssä maastokatselmuksessa.
Katselmusta haittasivat sateinen sää ja jopa raekuurot, mutta silti alueen asukkaat ottivat innokkaasti osaa katselmukseen.

– Alueelta on tullut paljon pyyntöjä kaadettavista puista, niin puolesta kuin vastaankin. Tällä kertaa käymme läpi ainoastaan katualueet, sillä ruuhka vihertoimessa on todella kova. Tarkoituksena on, että loppukesästä pääsemme käymään läpi myös Patoseudun vanhat metsäalueet. Nyt merkitsemme ainoastaan puut, jotka ovat vaarallisia tai vanhoja ja lahoja totesi katselmusta suorittanut vihertyön johtaja Markku Saari Lahden seudun kuntatekniikasta.
Puut poistetaan aikataulun mukaisesti loka-marraskuussa. Syksyllä saattaa muutama patomäkeläinen saada noottia kaupungilta metsäaluiden tarkastuksen yhteydessä, sillä kuulopuheiden mukaan jotkut tontit ovat rönsyilleet kaupungin puolelle. mm. puutarhajätettä on kärrätty kaupungin maille ja onpahan muutama grillikatos ja terassikin kuulemma rakennettu kaupungin puolelle yli oman tontin rajan.
Vaikka maastokatselmus on nyt tehty, on asukkailla edelleen mahdollisuus ilmaista puiden kaatoon liittyviä toiveita sähköpostitse apulaiskaupunginpuutarhuri Kirsi Kujalalle (kirsi.kujala@lahti.fi)
Petri Salomaa