Aurinko paistoi, väkeä ja hauskuutta riitti Nikkilän Puuhapäivässä

Kuva: Pomppulinna ja sirkusvälineet olivat ahkerassa käytössä


Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistyksen viime sunnuntaista koko perheen kesätapahtumaa suosi aurinkoinen ja lämmin sää. Muutaman vuoden tauon jälkeen järjestetyssä puuhapäivässä väkeä kävi runsaasti paikalla ja tekemistä riitti. Ilonankadun leikkipuiston normaalitoimintojen ohella lapset saivat hyppiä Sipi-pellen pomppulinnassa ja testata taitojaan paikalle tuoduilla sirkusvälineillä – etenkin pikkuruiset polkupyörät herättivät lapsissa kiinnostusta ja kokeilunhalua. Makeannälkäisille oli tarjolla hattarakoulua ja innokkaasti lapset testasivatkin sokeripilvien pyörittämistä.

Paikalla oli myös taidokkaita kasvomaalauksia tekevä Sari Karhu, jonka pisteen edessä halukkaita maalattavia oli välillä tungokseen asti. Mehu- ja piparitarjoilun yhteydessä pääsi tutustumaan viime vuonna julkaistuun Nikkilän alueen ja sen asukkaiden historiasta kertovaan kirjaan. Kirjan hankintaa koskevat yhteystiedot löytyvät yhdistyksen facebook-sivuilta.

Tapahtumapaikalta sai myös ajankohtaista tietoa kierrätysasioista. Salpakierron kierrätyskoutsi Johanna Ilmanen opasti asukkaita jätteiden lajittelussa ja antoi neuvoja kotitalouksien jätteiden käsittelyyn liittyvissä pulmissa. Lapsetkin saivat näyttää osaamistaan, kun pääsivät lajittelemaan jätteitä omiin astioihinsa.

Nikkilän puistojumppia järjestettiin yhdistyksen toimesta tänä kesänä yhteensä 10 kertaa. Suosittuja Ilonankadun leikkipuiston liikuntatunteja veti tänä kesänä liikunnanohjaaja Anne Jääskeläinen.

Päivi Hurri

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
Ukrainalaiset tuovat joulun Lahteen – lasten juhlaa, perinteitä ja yhteisön voimaa sodan varjossa
Kun maailma tuntuu pimeältä, niin joulu kutsuu pysähtymään
Lotta Jensen: Joulu on meille vuoden kiireisintä aikaa, mutta myös kaikkein tärkeintä
Nuoret jäävät väliinputoajiksi, kun Lahti taistelee rakenteellisen työttömyyden varjoa vastaan Lahdessa
Salinkallion koulun tulevaisuus ratkeaa kaavoituksessa
Nuoriso-ohjaaja Jari Karjalainen: Pelaaminen ei itsessään ole ongelma, mutta balanssi voi joskus horjua
Lahtelainen kulttuurin moniottelija Markku Koski täytti 80 vuotta – ”Toimittajan uteliaisuus ei katoa koskaan”
Kaupunki istutti karppeja Launeen keskuspuiston Sorsalampeen – yhtään havaintoa ei ole tehty istutuksen jälkeen
Ikinuori Martta Korhonen täytti 100 vuotta – karjalanpiirakat ja positiivinen elämänasenne kantavat yhä
Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
ARKISTO