Suomalaiset ovat keskustelleet poikkeuksellisen innokkaasti kolikoista. Kyse ei ole ollut siitä, että kansalaisilla eivät kolikot enää riittäisi, koska se on jo vanha uutinen, vaan Rahapajan juhlarahasarjasta, joka oli tarkoitus julkaista Suomen satavuotispäivän kunniaksi.
Juttuhan on niin, että mitä enemmän uimme uutisten virrassa, sen enemmän takerrumme tietoihin, jotka ovat vain pintakuohua. Median keskinäisessä kilpailussa nopeudesta on tullut itseisarvo. Syventäviä analyysejä harrastetaan joukkotiedotusvälineissä entistä vähemmän. Jopa Yleisradiossa leikataan ensimmäiseksi tutkivasta journalismista. Printtimedian puolella Suomen Kuvalehden tai Imagen kaltaiset analyyttiset viikkolehdet eivät nauti samanlaista yleisönsuosiota kuin Seiska.
Juhlarahakohussa kaikki lähti liikkeelle siitä, että muotoilija Ilkka Suppanen sai tehtäväkseen suunnitella viiden kolikon sarjan, jossa kukin kolikko kuvaisi 20 vuoden periodilla Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Työ toteutettiin ja se sai kaikkien tahojen siunauksen. Sitten joku vinkkasi valtiovarainministeri Petteri Orpoa katsomaan kolikkoja tarkemmin. Sen jälkeen juhlarahahanke tuomittiin yhtä yksimielisesti kuin oli aikaisemmin hyväksyttykin. Syynä oli raha, jonka toinen puoli kuvasi kansalaissotaa.
Korostan, että en ota nyt kantaa puolesta tai vastaan minkään yksittäisen kolikon klaava- tai kruunapuolen kuvaan. Suppasen mukaan rahasarjan ideana on, että kukin kolikko kuvaa kyseisen aikakauden suurinta haastetta ja saavutusta. Siinä hän mielestäni onnistui vähintäänkin kelvollisesti. Lopputulos oli tehtävänannon mukainen. Kansalaissotaa ei siis ole mitenkään tarkoitus juhlistaa, vaan se tuodaan esiin. Eikö keskustelu aihevalinnasta osoita, että sisällissota, kansalaissota, vapaussota – tai miten sitä halutaankaan kutsua – on meille trauma edelleenkin. Kipeä mätäpaise, joka pitäisi jollain tavalla puhkaista.
Harva tiedotusväline yleensäkään kertoi, mitä oli kolikon toisella puolella, eli sitä positiivista asiaa, saavutusta. Jos saksalaiset olisivat tilanneet vastaavanlaisen työn, olisiko niin vain voitu ohittaa holokaustia, joka on ollut maan historiassa yhtä keskeinen ja leimaava tapahtuma kuin Berliinin muurin murtuminen, mutta luonnollisesti kipeydessään vertaansa vailla? Tuskinpa amerikkalaisetkaan olisivat omaa sisällissotaansa unohtaneet, jos olisivat kolikkoja lyöneet.
Toisenkin Suppasen suunnitteleman kolikon kääntöpuoli kirvoitti keskustelua, mutta jäi pienemmälle mediahuomiolle. Sen pohjana oli uutiskuva Välimereen hukkuneesta, kolmevuotiaasta Aylan Kurdista. Kuva, josta tuli saman tien pakolaiskriisin symboli. Rahassa on teksti: ”Globaali oikeudenmukaisuus.” Eikö globaali oikeudenmukaisuus ole nimenomaan yksi kansakuntamme suurimpia haasteita tällä hetkellä? Ainakin keskustelu aiheesta käy valtoimenaan. Tässäkään tapauksessa kolikon kääntöpuoli ei saanut juuri nimeksikään huomiota. Kiista kulminoitui, kun unohdettiin, että käsittelyn alla pitäisi olla kokonainen rahasarja, jossa kolikkoja on viisi ja niiden puoliskoja kymmenen.
Muistutettakoon nyt siis, että kansalaissotaa kuvaavan kolikon toisella puolella oli kuva vuonna 1938 valmistuneesta Helsingin olympiastadionin tornista ja globalisuusaiheisen rahan kääntöpuolella kuva tulevasta Helsingin keskustakirjastosta. Ehdotankin, että jos suunnitellaan uutta juhlarahasarjaa tämän nyt jo hyllytetyn tilalle, taiteilija valittaisiin kolikkoa heittämällä. Näin säästettäisiin yhteiskunnan varoja – osa poliitikoistahan joutuu joka tapauksessa aina naurunalaiseksi. Esimerkiksi nykyhallitusta kuvaisi parhaiten kolikko, jossa olisi toisella puolella hallituksen myönteinen kanta ja toisella puolella kielteinen kanta, kulloinkin käsiteltävänä olevaan asiaan. Kokoavana teemana voisi olla tuulessa heiluva takki.
Ilkka Isosaari