Tiistaina monitoimikeskus Takataskun alakerran kahvila Cafê Eila oli ääriään myöten täynnä, kun keskuksessa juhlittiin 10-vuotisjuhlia kakkukahvien ja iloisen haitarimusiikin kera. Monitoimikeskus Takatasku on lahtelainen palvelutyöpaja, joka edistää ihmisten työllistymistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Toiminnan pyörittämisestä vastaavat Lahden Seurakuntayhtymä ja Lahden kaupunki yhdessä.Vuosittain noin sata henkilöä saa tukea työllisyyspolulleen Takataskun kautta. Takatasku aloitti toimintansa Työttömien toimintakeskuksena jo lamavuosina joulukuussa 1993, joten nyt juhlittiin nimenomaan Huovilankadun tilan 10-vuotisjuhlia.
– Alkuvuodet toimimme Vesijärvenkadulla. Maaliskuusta 2006 alkaen toiminta on järjestetty täällä nykyisissä tiloissa Huovilankadulla. Meillä on täällä monenlaista toimintaa, joka vetää ihmisiä paikalle, joista mainittakoon mm. aamuinen leipäjakelu, edullinen lounas ja ATK-koulutukset senioreille. Pyrimme myös koko ajan kehittämään palvelujamme. Esimerkiksi aprillipäivänä järjestämme perhepäivän ja tietenkin toivomme, että kotona lasten kanssa olevat löytäisivät sillon tänne tutustumaan keskuksen toimintaan kertoo toimintakeskuksen johtaja Olli Kopo, joka on ollut mukana työttömien toiminnassa jo 90-luvulta lähtien.
Takataskun asiakkaista 75 prosenttia on eläkeläisiä. Tämä vaikuttaa palvelujen järjestämiseen ja tuo näkökulman asiakaspalveluun.
– Palveluihin osallistumiskertoja tilastoitiin viime vuonna 90 690, joten kävijöitä on ihan mukavasti. Takataskun valttikortti on se, että hinnat ovat edulliset pienempituloisellekin. Moni palvelu tarjotaan jopa ilman maksua muistuttaa Kopo.
Eila Lehti ja Airi Paakki ovat jo Takatasku-konkareita, sillä he ovat olleet mukana alusta lähtien Takataskun muutettua Huovilankadulle
Kakkukahveista ja tiiviistä tunnelmasta nauttivat myös ystävykset Eila Lehti ja Airi Paakki. He ovat käyttäneet Takataskun palveluja päivittäin siitä lähtien, kun keskus Huovilankadulle muutti.
– Ruoka on todella hyvää ja henkilökunta on oikein mukavaa. Torstaisin käymme yhdessä kävelylenkillä isomman ryhmän mukana ja kaikenlaisia muitakin mukavia aktiviteetteja on tarjolla meille ikäihmisille. Lisäksi täällä näkee paljon tuttuja, joiden kanssa on mukava vaihtaa kuulumisia kehuvat Lehti ja Paakki kuin yhdestä suusta.
Petri Salomaa