Kirkkoherra Heikki Pelkonen: En etsi valtaa loistoa joululaulu on myös aito rukous

kuva: Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkonen kertoo, että papeille ja muille seurakunnan työntekijöille joulua edeltävä aika on vuoden kiireisintä aikaa. – Joulu rauhoittaa ihmismielen monella eri tavalla.


Launeen seurakunnan kirkkoherralle Heikki Pelkoselle joulu on niin iso juhla, että hän haluaa olla myös silloin töissä. Seurakunnassa on seitsemän pappia, joten tilaisuuksien suuri määrä ei rasita ja jokaiselle jää jouluna myös vapaata. Pelkoselle joulupäivä on vapaapäivä.
– Jouluna on mukava nähdä, kun ihmiset liikkuvat paljon ja vierailevat myös kirkoissa. Meilläkin on erilaisia tilaisuuksia joulunpyhien aikana.

Kirkkoherra on vastuussa musiikkipainotteisesta jouluvesperistä, mutta jouluyön jumalanpalvelus on muiden pappien vastuulla.
– Launeen kirkko on kaunis ja tunnelmallinen. Vanhaan kirkkoon on helppo luoda joulutunnelma.

Hän muistuttaa, että kristityille joulussa on tärkeintä sanoma, että Jeesus-lapsi on syntynyt maailmaan.
– Lähimmäisen rakkauden voi aistia sekä kirkossa että suomalaisessa yhteiskunnassa jouluna. Ihmiset haluavat silloin huomioida hädänalaisia ja toisiaan erityisesti. Tiedän, että monen seurakunnan jäsenen mielessä ovat Ukrainan asiat tänä jouluna.

Musiikilla on iso merkitys perheelle

Pelkosen perheessä lauletaan aattona joululauluja ja luetaan jouluevankeliumi ennen kuin lahjapaketit avataan.
– Kun lapset olivat pieniä, niin he toivoivat mahdollisimman lyhyitä lauluja, jotta he pääsisivät avaamaan joululahjansa nopeammin.

Jokainen launeelainen tietää, että kirkkoherra on musikaalinen. Hän säestää myös joululaulut perheessä joko kitaralla tai pianolla.
– En osaa nimetä merkityksellisintä joululaulua, koska ne saavat erilaisia merkityksiä vuodesta toiseen. En etsi valtaa loistoa -laulu puhuttelee minua nyt Ukrainan sodan vuoksi. Tämä joululaulu kuulostaa aidolta rukoukselta.

Pelkonen muistuttaa, että Euroopassa on sota ja laulussa pyydetään rauhaa päälle maan.
– Yhä edelleen nämä sanat pysäyttävät ajattelemaan, vaikka ne on kirjoitettu yli 100 vuotta sitten.

Yhdessä oloa ja lautapelejä

– Meidän perheemme eli viime jouluna koronakurimuksessa ja emme nähneet lapsiamme. Se oli siinä mielessä todella outo ja poikkeuksellinen joulu.

Pelkosen perheessä on kaivettu jo lautapelit esille joulua varten ja nyt joulusta otetaan kaikki ilo irti yhdessä.
– Kylmäsavulohen valmistaminen on uskottu perinteisesti minulle ja se on jo valmistettu joulua varten.

Launeen ex-kirkkoherran Jaakko Ripatin uusi kirja odottaa joulua jo Pelkosen yöpöydällä.
– Sen lisäksi olisi tarkoitus hiihtää joululoman aikana.

– Jouluna on tärkeintä rauhoittua ja olla yhdessä läheisten kanssa.

Petri Görman


Kirkkoherra Heikki Pelkosen joululaulusuosikit:

En etsi valtaa loistoa
Arkihuolesi kaikki heitä
Sydämeeni joulun teen
Tulkaa kaikki laulamaan
Tulkoon joulu


 

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
Metsänhoitotyöt jatkuvat Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän alueilla
Ilvesten määrä kasvaa Lahden seudulla
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Niuranen 1943 – 2026
Renkomäessä rakennetaan turvallisempia koulumatkoja lapsille
Kaustinen nostaa romanimusiikin esiin: Hilja Grönfors & Latšo Džinta valittiin Vuoden yhtyeeksi
”Meitä vaivaisia odotellessa bussit myöhästyvät” – lahtelainen Tero Jokinen kokee uuden maksun epäoikeudenmukaiseksi
Sysmässä kaikki tietävät, miltä hyvä sahti maistuu ja miksi 100 litraa ei riitä mihinkään
ARKISTO