Tiistaina Lahdessa järjestettiin Päijät-Hämeen omaishoidon messutapahtuma. Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry tukee omalla ansiokkaalla toiminnallaan koko maakunnan palvelutuotantoa. Emme tulisi toimeen Hyvinvointiyhtymässä ilman tätä yhteistyötä. Yksinäisyys on yksi suurin ongelma ikäihmiselle.

Omaishoitajat ovat arvokas voimavara koko yhteiskunnassamme. Omaishoidon tukeen nähden omaishoitajat tekevät todella arvokasta työtä. Omaishoito on myös investointi, joka säästää kuntien eli veronmaksajien rahaa. Tästä näkökulmasta on kohtuutonta laittaa yhdistystoiminta niin tiukalla kuin se nyt on. Ministeriön apurahajärjestelmästä on tullut liian raskas pienille toimijoille. Yhdistyksen avainhenkilöt eivät voi keskittyä päätoimeensa, vaan aika menee hallinnon koukeroiden selvittämiseen. Se ei ole oikein ja vaarantaa koko yhdistystoiminnan tulevaisuuden.

Omaishoitajien asemaa tulee parantaa. Omaishoidon tulee aina olla vapaaehtoinen valinta. Ketään ei saa pakottaa omaishoitajaksi, koska muita vaihtoehtoja ei ole. Omaishoitajilla pitää olla myös mahdollisuus pitää vapaata. Omaishoitajan jaksamisesta ja hyvinvoinnista pidettävä huolta: Esimerkiksi iäkäs omaishoitaja saattaa väsyä ja hänen oma hyvinvointinsa kärsiä, jos hänelle tulee liian suuri vastuu läheisestään. Myös omaishoitajilla pitää olla aito mahdollisuus saada tukea kotiin ja omaan arkeen. Heitä ei saa jättää yksin.

Omaishoidon lakia uudistettiin 2016. Tavoitteena on aivan oikein luoda alueellisia omais- ja perhehoidon keskuksia, jotka vastaavat valmennuksesta, koulutuksesta, omais- ja perhehoitajien ja heidän sijaistensa rekrytoinnista.

Vanhusneuvostoja on kuultava paremmin

Tutkimuksen mukaan omaishoidossa olevien vanhusten palveluihin kului vuodessa keskimäärin 20 000 euroa vähemmän rahaa kuin niiden henkilöiden hoitoon, joiden pääasiallinen hoitovastuu oli yksinomaan kunnalla. Meidän on kuunneltava vanhusneuvostoja nykyistä paremmin. Vanhusneuvostojen lausunnot on otettava huomioon päätöksiä tehtäessä – tämä koskee myös Lahtea ja Päijät-Hämettä.
Monessa tapauksessa omaishoitajien arkea voidaan parantaa pienilläkin parannuksilla, esimerkiksi varmistamalla, että sairaalasta kotiin palaava ikäihminen saa riittävästi vaippoja mukaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen (2014) mukaan Suomi on hyvä paikka vanheta. Tutkimuksessa ilmenee, että ulkopuolisen avun tarve alkaa 80 ikävuoden jälkeen. Valitettavasti apua ei saada kunnalta, vaan lähinnä lapsilta tai puolisolta.

Omaisten antama apu onkin vanhusten kotona pärjäämisen kivijalka. Vain joka viides yli 80-vuotias sai tutkimuksen mukaan apua kunnalta. Kuntien on kiinnitettävä enemmän huomiota vanhuspalveluiden saatavuuteen ja alueensa omaishoitajien jaksamiseen ja hyvinvointiin. Puolisot ovat monesti myös omaishoitajia ilman sopimusta ja etuja. Heillekin pitäisi tarjota palveluja, kuntoutusta ja virkistystä.

Esimerkiksi Hollannissa vanhusten asumispalvelut ja asuminen on tuotu keskustoihin. Näiden palvelukeskusten tilat toimivat koko alueen olohuoneena kahviloineen ja kulttuuriharrastusmahdollisuuksineen. Asukkaille yksilöllisesti räätälöity toiminta ja turvateknologia mahdollistavat aiempaa aktiivisemman elämän.

Ville Skinnari

Tuomio, katastrofi, maailmanloppu, kriisi.
Media on nykyään täynnä huonoja uutisia, onnettomuuksia, väkivallantekoja, katastrofeja. Lisäksi uutisoidaan valtavalla volyymilla julkkisten yksityiselämän ongelmista. Tämä huonojen uutisten tulva luo mielikuvaa maailmasta, jossa ei tapahdu hyviä asioita. Maailmanparantamiseen ei kenenkään kannata vaivautua.

Muille tapahtuneista onnettomuuksista lukeminen tosin tuottanee perspektiiviä oman elämän ongelmiin. Suurtulviin, väkivaltaan, kotien ja läheisten menetyksiin verrattuna omat ongelmat saattavat tuntua jo siedettäviltä.
Tänä päivänä on muodikasta olla vähän sellainen, ettei mikään tunnu missään. Yksilöllisyyttä arvostetaan yli kaiken. Eikä mihinkään kannata reagoida, ei ainakaan tunteellisesti. Tälläiset asenteet johtavat välinpitämättömyyteen ja itsekkyyteen.

Kristinusko oli alun perin protestiliike. Siksi meitäkin tänään kutsutaan vastavirtaan kulkijoiksi! Maailma tarvitsee nyt rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat asettua yhteisöllisyyden puolelle, tehokkuutta vastaan ystävällisyyden ja välittämisen puolelle. Maailmaa on mahdollista muuttaa. Jokaisessa kohtaamisessa on mahdollisuus sekä hyvään että pahaan. Valinta on meidän: kohdellako lähimmäistä arvokkaana ihmisenä vai kävelläkö ohi tai yli.

Tuomiosunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo, että tulee päivä, jolloin meitä haastetaan vastaamaan kaikista teoistamme. Viimeistään silloin ei ole yhdentekevää, miten on aikansa käyttänyt. ”Kaiken, mitä olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle vähimmistä, olette tehneet tai tekemättä jättäneet minulle”, sanoo Jeesus. Teoistamme ja tekemättä jättämistämme iloitsee tai kärsii myös Jumala. Tämä ajatus saisi olla ohjaamassa meitä joka päivä.

Tuomio, katastrofi, maailmanloppu, kriisi. Näihin liittyy myös mahdollisuus muutokseen. Uusia toimintatapoja ja teitä voi etsiä silloin, kun vanhat osoittautuvat toimintakelvottomiksi. Kristittyinä Jeesuksen seuraajina meitä kutsutaan jatkuvasti miettimään, toteutuuko oikeudenmukaisuus, tulevatko ihmiset kohdatuiksi ja todesta otetuiksi ympärillämme.

Tällä tiellä kanssamme on Jumala, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Parempaa opasta ja rinnalla kulkijaa on vaikea kuvitella.

Kati Saukkonen
Launeen srk

Suomessa on meneillään uskomattoman paljon erilaisia oikeustapauksia, joissa on syytettynä lukuisia henkilöitä väärennettyjen taulujen kaupasta. Suomen taideytimessä todella tuulee kovaa.

Aitous on aina ollut taiteen historian suuri varjopuoli! Mutta mikä ja mitä aitous oikein sitten on?  Mestaritaiteilijoiden teoksia on aina kopioitu ja kopioidaan. Suurten mestareiden tiedetään vain signeeraavan oppilaittensa töitä. Näin toimi ainakin Rembrandt Alankomaissa ja Venäjällä merimaalari Aiwazovski teki samoin. Siis maalasivatko he signeeraamansa taulut itse ja nostattivat tahallaan niiden hintaa?

Taiteen arvon kehitys on aina manipuloitavissa ja röyhkeydellä ei tässä ole rajaa. Tunnetuimpia ja uskomattomimpia on italialaisen taiteilija Piero Manzonin tapaus. Vuonna 1960 hän taltioi omaa ulostetaan siis PASKAA 90 säilykepurkkiin. Jokaisen purkin kyljessä luki komeasti Merda d´artista eli taiteilijan paskaa. Manzoni hinnoitteli ne painon mukaan kullan hintaisiksi. Tällöin noin 30 gramman purkillisen hinta oli 37 dollaria, sillä sen verran kultaunssi maksoi vuonna 1961.

Viime vuonna yksi Manzonin säilykepurkeista myytiin milanolaisessa Il Ponte-taidekaupassa ennätyshintaan yksityiseen brittikokoelmaan 375 000 eurolla. Kullan hinta oli samaan aikaan 1250 dollaria unssilta, joten arvonnousu oli melkoinen. Valitettavasti taiteilija itse päässyt nauttimaan taiteensa eli paskansa arvonnoususta, sillä hän kuoli 29 vuotiaana vuonna 1963.

V niin kuin väärennös oli Orson Wellesin elokuva, joka kuvasi taideväärentäjä Elmyr de Horya. Se on upeaa katsottavaa ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille.  ”Taide on valhe, joka auttaa meitä ymmärtämään totuutta” Tämä Pablo Picasson lause ja väittämä oli elokuvan tärkein johtoajatus. De Horyn väitetään myyneen yli tuhat väärennöstä, jotka riippuvat nyt maailman taidegallerioissa. Taidekriitikot saavat kyytiä ja pilkkaa, mutta kylmä totuushan on, että kun väärennökset saavat riippua tarpeeksi kauan taidemuseoissa, ne muuttuvat itse taideteoksiksi.

Nyt Suomen pienillä taidemarkkinoilla käy kuhina, eikä taidekauppa juuri käy lainkaan, koska kukaan ei enää tiedä, mitkä ovat aitoja ja mitkä taulut väärennöksiä niin museoiden kuin yksityisilläkin seinillä. Suosittelen alasta kiinnostuneita lukemaan toimittaja Marko Erolan kirjan ”Vilpitön mieli”. Erolan kirjoittamassa kirjassa käsitellään taidekauppias Jouni Rannan tekemiä taidekauppoja.

Siis taidetta on arvioitu vilpittömin mielin, mutta asialla ovat olleet asiantuntemattomat amatöörit ja väärennökset ovat mennet kaupaksi kuin kuumille kiville. Suomessa on Hagelstam-Hörhammer mafia, joka myy kaikkea ”mitä maalataan” . Hagelstam on asiantuntija vailla mitään alan koulutusta todistamassa väärennösoikeudenkäynneissä. Paul Hörhammer teki itsemurhan, joten häntä ei saada enää syytteeseen.

Lahtelaiselta majuri-taidekauppiaalta ilmestyy kohta huikea kirja, josta paljastuu koko Suomen taidekaupan uskomattomat kuviot. Majurin saama tuomio oli täysin kohtuuton ja harkittu ylilyönti. Veli Seppä on maalannut ja tehtaillut suomalaisia klassikoita aina viime vuosiin saakka. Nyt juttu alkaa purkautua ja lika lentää.

Maailman kallein myyty taulu on Da Vincin ”Salvador Mundi”. Se myytiin 348 miljoonalla eurolla. Ostajaa ei tiedetä, mutta Malskin uusi taidemuseo pyörisi kyseisellä rahasummalla kepeästi 30 vuotta.

Juhani Melanen
toimittaja

Anttilanmäki elää – Eläköön Anttilanmäki historiateos ilmestyi viime keväänä. Tämän viikon torstaina Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksen puheenjohtaja Ulla Tuominen ja historiateoksen työryhmän jäsen Jarkko Hellstenluovuttivat 10 kirjaa lahtelaisten koulujen käyttöön.

– Sanoisin, että tämä historiateos on taidokkaasti kirjoitettu. Kun ihminen kertoo tarinaa, niin kirjasta tulee silloin elämänmakuinen. Se kulkee koko Anttilanmäen historian halki, Tuominen kertoo.

Puheenjohtaja toivoo, että kirjasta moni koululainen saa tärkeää tietoa paikallisesta historiasta.
– Ilman historiaa ei ole tulevaisuutta. Se meidän täytyy aina muistaa.

Yli 1000 valokuvan kirja

– On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka paljon tälläkin alueella on tapahtunut 150 vuoden aikana erilaisia asioita. Anttilanmäki on ollut elinvoimainen aina ja sen välittömässä läheisyydessä on ollut monia merkittäviä yrityksiä, Hellsten viestittää.

Hellsten kuului työryhmään, joka keräsi ja kokosi materiaalia kirjaa varten.
– Rautatieyhteyden synty ja kantatilojen muodostuminen Lahden paljon jälkeen ovat olleet sellaisia asioita, jotka ovat minua erityisesti kiinnostaneet.

Vuodesta 1990 asti Anttilanmäellä asunut Hellsten toteaa, että historiateos on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja siihen sisältyy yli 1000 valokuvaa.
– Tämä kirja sopii kenen tahansa luettavaksi. Tietoisuus oman asuinalueen menneisyydestä on tärkeä asia niin nuorelle kuin jo hieman varttuneemmalle väestönosalle. Paikallinen kuuluisuus Jepulis Benjamin on myös päässyt tämän kirjan kansien väliin.

Petri Görman

Urheiluselostaja Tapio Suominen meni samaan halpaan kuin monet muut alan miehet aikaisemmin. Ja nyt tarkoitan alalla aivan jotain muuta kuin urheilua. Jos vähänkin epäilee omaa ajokuntoaan, aamukankkusessa, ei kannata mennä auton rattiin puhumattakaan, että luottaisi omaan laskupäähänsä. Suominen oli viemässä autoaan aamulla huoltoon, kun poliisi pysäytti hänet rutiininomaisessa ratsiassa. Mies puhalsi vähän ennen yhdeksää alkometriin 0,27 milligramman lukemat, eli perinteisemmin ilmaistuna reilut 0,6 promillea, mikä on lievästi yli rattijuopumusrajan.

Suominen totta kai pahoitteli tekoaan, mutta selitti, ettei tuntenut aamulla oloaan mitenkään poikkeuksellisen huonoksi. Silti hän oli nauttinut ennen rattiin menoa puoli litraa olutta! Minkä ihmeen takia? Onko se urheilumiehen perinteinen aamupala vai puhutaanko niin sanotusta korjaussarjasta? Tätä ei somessa ahkerasti kirjoitteleva Suominen selvittänyt millään tavalla.

Suomisen vierestä nähneenä, hän ei vaikuta mitenkään jättikokoiselta hahmolta, joten häneen voi huoletta soveltaa Alkonkin julkaisemaa promilletaulukkoa, jonka mukaan alkoholi palaa 80 kiloa painavassa miehessä kaksi tuntia per ravintola-annos. Sanon tarkoituksella miehessä, koska naisilla viina poistuu verestä hitaammin, eikä se ole mikään tasa-arvokysymys, vaan liittyy sukupuolien välisiin fysiologisiin eroihin. Keskiolutpullollinen esimerkiksi vastaa yhtä ravintola-annosta, samoin 12 senttilitraa mietoa viiniä tai neljän sentin paukku.

Suominen kertoo nauttineensa illalla yhden vahvan oluen, lasillisen viiniä ja puoli pulloa viskiä. Karkeasti ottaen se tekee 8-10 ravintola-annosta, joiden palaminen kestäisi tilastohenkilöllämme vähintään 16 tuntia. Päästäkseen nollaan promilleen tai milligrammaan aamuyhdeksään mennessä, esimerkkihenkilömme olisi pitänyt aloittaa pämppääminen viimeistään viiden aikaan edellisenä iltapäivänä. Suominen ei ole kertonut tarkkaa kellonaikaa, koska hän on ensimmäisen kerran pullon korkannut, mutta hän puhuu ympäripyöreästi illasta. Emme voi myöskään tietää juomien tarkkoja määriä, koska Suominen on kaatanut ne olutta lukuun ottamatta luultavasti vapaalla kädellä, jos hän on juopotellut kotona. Miksi hän muuten puhuisi ympäripyöreästi puolesta pullollisesta viskiä?

Jos Suominen olisi ollut aamulla vesiselvä herätessään, puolen litran olutaamiaisen ei pitäisi heittää alkometriä vielä rangaistaviin lukemiin saakka. Krapula on pahimmillaan juuri nollaa lähestyttäessä, eli kun viimeisimmätkin höyryt ovat poistumassa, joten Suominen on pelannut nestemäistä aamiaista nauttiessaan koko ajan riskirajoilla. Aamuolut oli vihoviimeinen naula arkkuun ratsiaa ajatellen. Avainkysymys kuuluu edelleenkin, kuka törppö parantaa ajokuntoaan aamulla isolla oluella? Varsinkin, jos on tuntenut olonsa normaaliksi. Laulajatähti Jari Sillanpää kärähti jonkin aika sitten ratista huumepöllyssä ja puolusteli tekoaan sanomalla, että metamfetamiinia oli nautittu vain vähän. Jos Suominen saa rattijuopumustuomion, kyse ei ole vahingosta.

Mikäli mies on muistanut noinkin tarkkaan nauttimansa alkoholiannokset, hän olisi pienellä laskutoimituksella voinut päätellä, ettei ole ajokunnossa ja voinut yhdellä puhelinsoitolla siirtää autonsa huollon myöhäisempään ajankohtaan. Sen päälle hän olisi voinut nauttia hyvällä omallatunnolla vaikka toisenkin oluen ja painua pehkuihin. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Huterasta laskupäästä taas maine, entisten törttöilyjen lisäksi.

Mediaa on pitkään ja aiheellisesti arvosteltu siitä, että se nostaa negatiivisia uutisaiheita esille positiivisten kustannuksella. Tapio Suomisen rattikärykin oli sellainen. Viime viikon iloisin uutinen oli kuitenkin mahtunut jopa Yleisradion uutisten päälähetykseen: Cheek lopettaa!

Ilkka Isosaari

Lahdessa on noussut keskusteluun Matkakeskuksen opasteet ja niiden heikkous. Ulkopaikkakuntalaiset eivät löydä oikeaa pysäkkiä, eivätkä aina kaikki paikallisetkaan. Helsinki-Vantaan lentoaseman uudella juna-asemalla seikkailee sielläkin päivittäin aasialaisia turisteja. Kehäradan molemmat raiteet vievät Helsinkiin. Kumman reitin valitset? Tikkurilan vai Huopalahden? Lahden rautatieaseman ja matkakeskuksen taksiasema on ruuhka-aikana vaarallinen paikka. Se on yksinkertaisesti väärässä paikassa. Niin on muuten Tikkurilankin uuden aseman.

Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää se, että suunnittelijoiden mielestä mitään ongelmaa ei ole. Asiakkaat eli me palveluiden käyttäjät olemme vain väärässä. Asenne on täysin väärä ja ei toimisi ikinä esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä asiakas on aina oikeassa. Palvelukulttuuri on sisäänrakennettua. Matkailun kehittämisestä puhutaan ja se on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi työllistäjä. Mitä jos Lahdessa kävisi oikeasti paljon turisteja? Helsinki-Vantaalla käy ja nämäkin ongelmat siksi näkyvät. Suomessakin pitäisi jo herätä. Sanotaan, että politikkojen ei pitäisi sekaantua kaikkiin yksityiskohtiin, mutta tähän asiaan aioin sekaantua, koska muuten mikään ei muutu.

Terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa on sielläkin samaa tautia. Tänään viimeksi luimme Etelä-Suomen Sanomista potilaan järkyttävästä kohtelusta. Tällaisille virheille pitää olla ehdoton nollatoleranssi. Olen kysynyt HYKY:n organisaatiossa miten tämä on mahdollista? Henkilöstö on kovilla ja eurojen leikkaukset näkyvät. Silti sekään ei ole eikä saa olla selitys. Kysymys on myös asenteesta asiakasta ja ihmistä kohtaan. Uudistuksia on tehty organisaatiot edellä. Johtajia on kiinnostanut enemmän oman asemansa varmistaminen kuin asiakkaat. Ihminen ei ole ollut keskiössä.

Kirjoitin tällä viikolla Etelä-Suomen Sanomiin, että asiakaskeskeisen toimintamallin luominen ja asiakasohjauksen tulee olla koko sosiaali – ja terveydenhuoltouudistuksen keskipiste. Vasta sen jälkeen voimme puhua todellisista kustannusten eli eurojen säästöistä. Sama koskee kaikkea muutakin tekemistämme. Olemme valtion liikuntaneuvostossa kirjaamassa valtion tukien edellytykseksi jatkossa kuntalaisten kuulemisen. Pitää varmaan lisätä samaa asiaa muuhunkin lainsäädäntöön, koska muuten emme ehkä koskaan Suomessa opi kuuntelemaan aidosti ihmisiä.

Ville Skinnari

Valvomisen sunnuntai ei ole teini-ikäisten toivepäivä, jolloin saa valvoa ihan niin myöhään kuin haluaa. Se on kirkkovuoden toiseksi viimeinen pyhä, jolloin mietitään valveilla oloa hengellisessä mielessä. Miten uskoni pysyy elossa? Miten voin olla valmis omaan kuolemaan? Kuinka voi valmistautua kaiken loppuun?

Jeesus opettaa meitä valvomisesta vertauksen avulla. Hän kertoi kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottivat sulhasta. Heillä oli mukanaan öljylamput, sillä sulhanen voi tulla vaikka keskellä yötä. Ja niin hän tulikin. Sillä hetkellä kaikki morsiusneidot nukkuivat. Valvominen ei merkinnyt alituista hereillä sinnittelyä vaan valmiina olemista. Viidellä tytöllä oli varattuna lamppuihin öljyä, viisi puolestaan ei ollut varautunut. He eivät saaneet lamppujaan kuntoon ja siksi nämä tyhmäksi kutsutut neidot eivät päässeet mukaan sulhasta vastaanottamaan.

Viisautta on miettiä elämäänsä vähän pitemmälle kuin vain tähän hetkeen. Viisaat varautuvat tulevaan, niin että elämässä on polttoainetta, tärkeät asiat ovat kunnossa ja suhteet selvillä niin ihmisiin kuin Jumalaankin.

Jeesus haluaa itse olla meidän elämämme voimanlähde. Hän antaa mieluusti lamppuihimme öljyä: antaa armoa, johdattaa ja rohkaisee. Hänen varassaan olemme valmiita mihin vain. Usko ei ole omaa tekoa, vaan sitä että suostumme ottamaan lahjoja vastaan. Meidän ei siis tarvitse lähteä kaupasta ostamaan öljyä uskon lamppuun, saamme sen lahjana Jumalalta sanassa ja rukouksessa, seurakunnan tilaisuuksissa ja omassa hiljaisuudessa. Saamme voimia ehtoollispöydästä, jossa Jeesus itse ravitsee meitä. Heikollakin uskolla olemme valmiina, sillä meitä kantaa vahva Jumala.

Riitta Särkiö

A-N-T-E-E-X-I hirveästi, jos loukkasin jotakin ja plääp- plääp-lää ja ralla-la-laa! Media ja monet yksityiset toimittajat leikkivät pyöveleitä lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Poliitikon tai julkkisen päätä vaaditaan välittömästi vadille, jos hän erehtyy vitsailemaan establishmentista poikkeavia lausuntoja twitterissä tai facebookissa. Tämä johtuu monesti siitä, että vastaanottajilla ei ole medialukutaitoa ja ironia ja iva koetaan tahalliseksi loukkaukseksi.

Viimeksi tällaisen mielettömän ajojahdin kohteeksi joutui Helsingin kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra, joka kirjoitti omalle facebook-sivulleen maalla asumisesta mielestäni erittäin osuvasti ja napakasti: ”Metsässä on ankeata, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua”.  Tähän tarrasi kepun yhden miehen trollitehdas Mikko Kärnä ja jupakka oli valmis. Vihreät vetivät herneen nenäänsä ritari Touko Aalto kuittasi sen huumoriksi ja puoluesihteeri Kaisa Hernberg kiiruhti  julistamaan sen ”asiattomaksi, tuomittavaksi ja huonosti harkituksi” Mutta MIKSI?

Minä en ainakaan olisi pyytänyt. Tottahan tämä kaikki on, mutta mustaan huumoriin käärittynä. Kepu eli Keskustapuolue on Suomen historian korruptoiduin, häikäilemättömin ja ahnein oman edun tavoittelija puolue, joka jakaa maaseudulle tukijaisia miljardeja euroja joka ikinen vuosi Etelä- Suomen pussista.

Ja näitä anteeksi pyytäjiähän riittää! Suomen valtio pyysi anteeksi erittäin asiallisesti siitä, miten 40- ja 50-luvuilla Suomen koulukodeissa oppilaita kohdeltiin. Tämä oli asiallista julkista anteeksipyyntöä, mutta mihin jäi persujen natsikansanedustaja Janne Hirvisaaren eduskunta avustajan Helena Erosen anteeksipyyntö, kun hän ehdotti ”ulkomaisille hihamerkkejä”. Tällä hän kai yritti vitsailla poliisin harjoittamasta etnisestä profiloinnista. Nimittäin karu totuus Suomen raiskauksista on se, että maahanmuuttajien tilille niitä menee tilastollisesti muita enemmän kuin kantasuomalaisten.

Stubb erehtyi hallintarekisteri asiassa vain 90 prosenttia ja pyyteli nöyrästi anteeksi! Miksi? Nythän on Paratiisin papereista selvinnyt, että yli 300 suomalaista varakasta liikemiestä on piilotellut varojaan laittomasti Suomen veroja kiertääkseen. Kokoomus kannattaa veroparatiiseja! Mitä tästä anteeksi pyytelemään.

Erityisen herkkähipiäisiä ollaan silloin, kun liikutaan seksuaalialueilla. Aleksi Valavuori pyysi anteeksi lausuntoaan”Espoo Unitedissa ei homoja valita”. Miksi? Saahan seuralla linjansa olla!  Nalle Österman kulki pride kulkueessa kyltti ”Transujen tuska” kädessään ja sai sapiskaa heti.

Anteeksipyyntöjä valvotaan mediassa tarkasti. Twirrerissä elää uskomaton käsitys, että sanojalla on vastuu kaikkien mahdollisten kuulijoidensa tulkinnoista? Kuka vastaa Trumpista ja hänen möläytyksistään? Mikään ei naurata ihan tosissaan enemmän kuin se, että jonkun hörhön sanomisista aletaan johtaa rakenteellisia diskurssianalyysejä fasismista, orjuuden historiasta ja muukalaisvihasta. Intia intiaaneille!
Pärkkeleen pärkkele!

Jussi Melanen

– Saattaa olla niin, että monikaan ei tiedä, että tämän talon alkuperäinen nimi oli Launeen väliaikainen koulu. Tässä rakennuksessa päättyi koulutoiminta 1990-luvun alussa ja sen jälkeen siitä tuli kirjasto, puheenjohtaja Olavi Lehtinen kertoi muisteluillassa Launeen kirjastolla.

Useat iltaan osallistuneet ihmiset kertoivat, kuinka Launeenkadun varrella oli ollut muinoin vilkasta yritystoimintaa.
– Mustanmäenkadulla oli vielä 1960-luvun lopulla nakkikioski, jonka omistaja oli Pertti Suhonen, joka myöhemmin perusti Farmariteollisuuden, Pentti Oravala totesi.

Launeen terveysaseman kohdalla on ollut vielä sodan jälkeen lampi, jonka rannalla varsinkin pojat viihtyivät kivisotaa leikkimässä.
– Tielinja kaavoitettiin jo 1950-luvulla nykyiselle paikalle. Silloin myös lasten keskusteluissa puhuttiin, että lentokenttä rakennetaan Launeelle.

Kirjasto Säästöpankintalossa

Launeen kirjasto toimi aikaisemmin Säästöpankin talossa Launeenkadun varressa, kunnes se siirtyi nykyiselle paikalleen 1990-luvulla.
– Sielläkin lainaustoiminta oli vilkasta ja kirjasto oli kovassa käytössä, keskustelussa todettiin monen osallistujan suulla.

Nykyisen terveysaseman kohdalla on ollut lampi ja sitä ympäröivä alue on ollut suoperäistä.
– Se oli oikein upottava suoalue, Oravala muisteli.

Launeen vartiokonttori eli poliisilaitos sijaitsi vastapäätä Launeen pumppuasemaa. Siitä riittikin monta tarinaa illan aikana.
– Alesmaan-kauppa Pajusillankadulla oli myös paikka, jossa kaikki launeelaiset asioivat.

Salomaan perheelle ensimmäinen väritelevisio

– Omalähiötä vieläkin kustantava Salomaan perhe asui 1970-luvun alussa Mäntsäläntien ja Korsitien risteyksessä. Heille hankittiin ensimmäinen väritelevisio Launeella, Lehtinen totesi.

Tarinan mukaan Munchenin Olympiakisoja ja Lasse Virenin juoksuja seurattiin Salomaan olohuoneessa niin tiivisti, että yhtään ylimääräistä ihmistä ei olisi sinne enää mahtunut.

– Nikkilässä ei ole enää niin sanottuja I-järviä, jotka löytyvät vielä vanhoista kartoista. Ne ovat kadonneet sieltä ajan saatossa, keskustelijat totesivat.

– Mineraalivesi Laune oli kuuluisa Mallasjuoman tuote ja sen myötä Etelä-Lahden helmi eli Laune sai paljon myös valtakunnallista huomiota, Lehtinen muistutti.

Petri Görman