Kahvit, tee ja omenapiirakka oli katettu Liipolan kirjaston lähes tyhjien kirjahyllyjen väliin viime perjantaina. Vuonna 1975 kirjaston vihkiäisissä olleet opettaja Pirjo Lehtinen ja kirjaston evp johtaja Eila Jokinen muistelivat haikeudella kirjaston tilojen käyttöä nykyisille kirjaston virkailijoille.

Kirjaston toiminta loppuu kesäajaksi, kun koko Liipolan ala aste joudutaan purkamaan homeongelmien takkia. Koulu rakentui 1970-luvun ensimmäisinä vuosina, ja lapset saatiin Anttilanmäen koulusta ja parakeista oman alueen kouluun. Lisäksi vanhemmat iloitsivat sinne saadusta kirjastosta ja nuorisotiloista.

Meitä uudisasukkaita Luhtikadulla ja Pihtikadulla hieman askarrutti sen aikuinen rakennustekniikka. Koulun länsipuolelle, kaivantoon, puhkesi suuri lähde, oliko lie pohjavesisuoni. Sitä ei käsityksemme mukaan saatu kokonaan tyhjennettyä, ennen kuin koulurakennuksen osio rakennettiin sen päälle. Eipä meidän maallikkojen mielestä ollut mikään ihme, kun kirjaston vieressä pohjakerroksessa olleet nuorisotilat jouduttiin jo vuosia sitten sulkemaan kosteusongelmien takia.

Kaupunki oli kasvava ja rakennusmiehiä tarvittiin ehkä muualla. Viisaat suunnittelijat lienee kuvitelleen, että veden pulppuaminen loppuu ajan mittaan maan uumenissa. Valitettavasti kosteusongelmat ovat tämäkin rakennuksen tuho. Liipolan koulun lisäksi Jalkarannan koulu joudutaan myös purkamaan homeongelmien takia. Launeen koulua uhkaa lehtitietojen mukaan sama ongelma. Toivottavasti rakentamiselle saataisiin tulevaisuudessa säädökset, jotka asettavat rakennusurakalle myös vaatimukset materiaalien ja rakennuspohjien laadusta.

Onneksi kirjastotoimen johto ja kaupungille tiloja suunnittelevat virkamiehet ovat ottaneet tosissaan liipolalaisten ja ympäristön toiveet saada kunnon väistötilat eli tilapäinen kirjasto sitä käyttäville. Liipolan seurakuntakeskuksesta löytyi Launeen seurakunnan mahdollistamat tilat, jotka kirjasto vuokraa käyttöönsä. Syyskuuhun mennessä niiden pitäisi olla asiakkaitten käytössä.

Liipolan kirjaston johtaja Suvi Haikola ja kirjastovirkailija Elena Olkonen ryhtyvät pakkaamaan kesäkuussa työpaikkansa kirjat muuttolaatikoihin odottamaan tilapäisen kirjastotilan remontin valmistumista nettiyhteyksineen. Tietokoneet ovat olleet kirjaston asiakkaitten ahkerassa käytössä, ja niille toivotaan löytyvän edelleen tilat seurakuntakeskuksen tiloissa. Kirjasto auto pyörähtää Liipolassa kesäkuukausina.

Marja-Liisa Niuranen

Heitä oli kymmenittäin, Renkomäen koulun suurella näyttämöllä. Peikkojen hännät huiskivat ja välillä varpuluutakin, peikkokuninkaalliset ylvästelivät kruunut päässä purppuraviitoissaan ja keijut välkkyvin siivin lepattivat harsohameissaan ja vedeneläjät olivat myös mukana. Ihmisten lapset ”Kädet laske kiville”- musikaalissa kaipasivat tylsän, koulun jälki-istunnon virkistykseksi jotain muuta, ipad-tietsikan näppäilykin taisi jo kyllästyttää!

Renkomäen koulun kaikki runsas 270 oppilasta, opettajat ja vanhemmatkin ovat olleet tekemässä suurta, ”Kädet laske kiville” musikaalia viime syksystä alkaen. Mitään muuta ei esitykseen lainattu kuin ohjaaja ja vähän ehkä roolivaatteita. Laulujen ja muun musiikin sävellys oli omasta takaa samoin käsikirjoitus samoin näyttelijät ja muusikot olivat viime viikkoisessa kolmessa esityksessä koulun omia oppilaita.
– Ne, jotka eivät harjoitellen roolisanoja, tekivät lavasteita ja roolivaatteita. Töitä riitti koko talven ajaksi. Ohjaaja Ninni Parviainen lainattiin Timotei – teatterista, kertoi koulun opettaja Petteri Paappanen. Kolmessa näytöksessä, joissa jokaisessa yleisöä oli salin täydeltä, vaihdettiin myös roolihenkilöitä.

Musikaaliin työryhmien tekemät sanat lauluihin ja sävellykset olivat koulun omien muusikoiden soittamia, samoin äänitykset tehtiin itse sekä kuvaukset. On katsojan kannalta kiitokseksi sanottava, että sävellykset olivat korvia hyväileviä, eivät mitään nykypäivän disco-jumputusta. Omintakeisten äänitteiden lisäksi soittajia oli myös esityksessä mukana. Oppilaitten jälki-istunnossa, mistä näytelmä alkoi, oli opettajan määräyksellä etsittävä laulu kevätjuhlaan.

Kuinka ollakaan, musiikkikirjan välistä löytyi vanha lähimetsän kartta. Jälki-istunto sai jäädä, kun oppilaat Emilia Iina Urpalainen / Siiri Hiltunen, Riku Evert Mäki / Valtteri Kallio, Sandra Kaisa Kaarna / Inka Sarikka, lähtivät hakemaan lähimetsän karttaan merkittyä kahta kiveä. Mutta kiviä taputellessa oppilaille tapahtui jotain merkillistä. He joutivat seikkaillun, missä Ridolf, Peikkojen kuningas Aleksanteri Palo / Kasper Sallinenjoukkoineen teki parhaansa saadakseen lapset Peikkolaan. Päällikkökeiju ja lasten suojelija Linnea Leivo / Saga Lehtinen joukkoineen voittivat taistelun ja saivat lapset takaisin valon maailmaan Ennätti siinä tulla Emilialle ipadia ikävä, vaikka lavalla kyseltiinkin, että mitä vatia tyttö kaipaa, kun mokomaa ihmismaailman härveliä ei tunnistettu.

Opettajilla ja oppilailla on ollut todella työtehot päällä sata ja kymmenen prosenttisesti, kun musikaali ”Kädet laske kiville” on saatu ensi-iltaansa. Opettaja Petteri Paappanen kiitti koko Renkomäen kyläyhteisöä yhteen hiileen puhaltamisesta, lähes joka talossa oli joku, joka oli mukana yhteisessä tavoitteessa.

Marja-Liisa Niuranen

Harvassa eurooppalaisessa suurkaupungissa voi uida ja ottaa aurinkoa keskellä kaupunkia. Nizza on sellainen paikka ja hyvin pitkälti siitä syystä se onkin ollut yksi suosituimmista lomakohteista kautta aikojen. Lisäksi Nizza on kuuluisa ruokakulttuuristaan ja vilkkaasta yöelämästään. Myös Monacon ja Cannesin läheisyys houkuttelee monia, sillä ne sijaitsevat vain lyhyen junamatkan päässä.

Monet ystäväni ovat kehuneet Nizzaa, joten pitihän sinne sitten lähteä tutustumaan. Varsinkin kun Suomessa kevät oli myöhässä, oli päästävä jonnekin hieman lämpöisempään paikkaan nauttimaan hieman etukäteen kesäsäästä. Toukokuu on hyvä kuukausi tutustua Nizzaan, sillä turisteja ei ole läheskään niin paljon kuin keskikesällä. Lisäksi lämpötila pyörii kahdenkympin tienoilla eli sopivan lämmintä, muttei mitään tukahduttavan kuumaakaan. Lisäbonuksena oli vielä suorat lennot eli pois jäivät inhottavat välilaskut ja odottamiset ja jonottamiset lentokentillä.

Jos on matkustanut paljon eurooppalaisissa kaupungeissa, ei Nizza tarjoa mitään extraihmeellistä uutta katsottavaa. Ehkäpä Nizzan viehätys piileekin juuri siinä, ettei siellä tarvitse ravata ”pakko nähdä”- nähtävyyksien perässä, vaan voi rauhassa nauttia vaikkapa vanhankaupungin tunnelmasta ja jos tulee liian kuuma, voi helposti käydä välillä pulahtamassa meressä ja palata takaisin kaupungille, sillä vanhakaupunki ja meri sijaitsevat aivan vierekkäin.

Pitkän rantakadun, Promenade des Anglais’n varrella ravintolat ja kahvilat täyttyvät päivittäin turisteista. Rantakatu on myös erittäin suosittu lenkkeilijöiden keskuudessa ja mikä onkaan juostessa, kun samalla voi ihailla alla kimaltelevaa turkoosia merta. Rantojen ainoana miinuksena on niiden kivisyys, sillä hienosta hiekasta unelmoiva joutuu pettymään.

Toukokuun alussa rannat olivat vielä aika tyhjät, sillä myös Nizzassa kevät oli myöhässä ja paikalliset kertoivatkin tänä keväänä sataneen harvinaisen paljon. Meitä sen sijaan onnisti tällä kertaa ja saimme nauttia neljän päivän ajan auringonpaisteesta. Jopa siinä mitassa, että ensimmäisen päivän jälkeen huomasin otsani ja käsivarsieni punoittavan uhkaavasti, josta jopa tarjoilijat jaksoivat vitsailla. Merivesi oli jo lämpötilaltaan uitavassa kunnossa, tosin meidän kahden hengen seurueesta siellä pulikoi vain 50 % ja se 50 % en ollut minä.

Nähtävyyksistä vanhankaupungin lisäksi kannattaa nähdä pieni vaiva ja kiivetä kaupungin vieressä kohoavalle linnakukkulalle, josta on todella upeat maisemat yli kaupungin. Myös kukkulalla sijaitseva hautausmaa on upea hienoine hautakivineen. Mielenkiintoinen paikka oli myös modernin taiteen museo Mamac, jossa pääsi ilmaiseksi tutustumaan nykytaiteeseen. Myös Monacossa kävimme tekemässä pienen kuuden tunnin päiväretken.

Nizzan hintataso yllätti, sillä se ei ollutkaan niin korkea kuin etukäteen luulin. Monessa paikassa tarjoiltiin turistimenu, joka pitää sisällään alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan. Hintahaitari liikkui 15- 25 euron välillä. Hieman skeptisenä tilasin tälläisen menun vanhankaupungin aukiolla, mutta yllätyin iloisesti, sillä ainakin siinä paikassa jokainen ruokalaji oli kuin gourmet-annos. Näin ei ollut sitten seuraavassa paikassa, joten hieman onnenkaupalla turisti joutuu ruokapaikkansa Nizzassa etsimään. Ostoskatujen haravointi jäi meidän tapauksessamme sunnuntaille, mikä tarkoitti sitä, että suurin osa kaupoista oli kiinni. Näin ei käsittääkseni ole heinä-elokuun aikana, jolloin turistitulva on suurimmillaan.

Nizzaa voi hyvillä mielin suositella lomakohteeksi niille , jotka haluavat yhdistää ranta- ja kaupunkiloman.
Ei elämää suurempia nähtävyyksiä, vaan rentoa hengailua upeissa maisemissa.

Pete Salomaa

Talvi on taittunut ja kauden lopettajaistilaisuuksia pidetään eri yhteisöissä. Kunnallispolitiikassa ja eduskunnassa työ jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Lahden kaupunginvaltuusto käsittelee ensi maanantaina jälleen kauppatorin alle mahdollisesti rakennettavan parkkihallin rahoitusta ja tietysti sen rakentamista.
Eduskunnassa on jälleen keskustelussa STX-Turun telakan kohtalo, kun eteläkorealainen telekkayhtiö on konkurssin partaalla. Yhtiön Turun telakalle pitäisi rahoitus löytyä Suomesta, muuten on jälleen tiedossa suuri joukko laivantekijöitä työttömänä.

Etelä-Lahden sosialidemokraatit keskustelivat talvikauden päätöskokouksessaan viime sunnuntai-iltana näistä kaikista ongelmista sekä Launeen koulun kunnosta. Koulua on tavalla tai toisella korjattu viimeiset neljäkymmentä vuotta, siis ainakin viisivuotisjaksoina se on ollut yhdistyksen esityslistoilla ja toimenpide-ehdotuksina yhdistyksen kaupunginvaltuutetuille tiedoksi saatettuna.

Sunnuntain tilaisuudessa yhdistys halusi kiittää Etelä-Lahden sosiaalidemokraatit ry:n pitkäaikaista puheenjohtaja, kansanedustaja Jouko Skinnaria työstä yhdistyksen ja alueen kehittämisen hyväksi. Hänelle luovutettiin SDP:n korkein kunniamerkki, Rafael Paasio mitali ja rintamerkki sekä yhdistyksen kunniapuheenjohtajan nuija. Se on puinen, tehty käsityönä Pro Puussa toimivassa puusepän verstaassa.
Rafael Paasio mitali on kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnittelema, pronssiin lyöty mitali. Skinnari on eduskunnan valtiovarainvaliokunnan työ- ja elinkeinojaoston puheenjohtaja. Jaostolla riittää työsarkaa tämän päivän talouselämän laskusuhdanteesta johtuvien paineiden takia.

Marja-Liisa Niuranen

Côte d’Azur eli Ranskan Riviera on kautta aikojen ollut Euroopan jetsetin lomakohde.Varsinkin Monacon yllä leijuu luksuksen ja helpon elämän tuntu. Monacossa tuloveroa ei peritä lainkaan, mikä tekee siitä rikkaiden ja kuuluisien keskuudessa suositun asuinpaikan. Piskuinen maa ( 36 000 asukasta, pinta-ala vain 2 km² ) on kuuluisa formula-kisoistaan, Monte Carlo-rallista sekä tietenkin kasinostaan. Juorulehtiä lukevat ovat varmasti tulleet tutuksi myös Monacon hallitsijasuvun kanssa, sen verran tiuhaan Grimaldin suku jetset-piireissä ja paparazzien linsseissä pyörii. Pakkohan se oli kyseiseen maahan tutustua, varsinkin, kun olimme jo valmiiksi Nizzassa.

Monacoon pääsee kätevästi junalla Nizzasta, sillä matka kestää vain noin 20 minuuttia, eikä rasita kukkaroakaan kuin muutaman euron.
Heti Monacon juna-asemalta lähtien on selvää, mikä on pelin henki, sillä autoparkista löytyy lähinnä Ferrareita ja Rolls Royce-merkkisiä autoja. Maan pääelinkeino on turismi ja toukokuun päätapahtuma on tietenkin Monacon Grand Prix 23.-26.5., jota varten katsomorakenteet olivatkin jo paikoillaan. Tosin en tiedä, ovatko katsomot siellä aina vai puretaanko ne välillä. Varsinkin moni formula-fani kiersi legendaarisen radan kävellen. Niin teimme mekin, ainakin osittain. Sataman kohdalla moni katseli kadehtien toinen toistaan upeampia luksusjahteja, joista epätoivoisesti mekin yritimme bongata Holllywood-tähtiä tai maailmankuuluja urheilutähtiä. Ei näkynyt. Ei edes Räikkösen Kimiä.

Vähän vanhempaa maan kulttuuria löytyy ylhäällä kallioilla keskustan kupeessa sijaitsevasta Palais Princieristä eli ruhtinaan linnan alueelta. Palatsin tienoilta löytyvät Monacon vanhankaupungin korttelit ja niiden kotoisat pienet kahvilat. Palatsin alueelta on komeat näkymät kaupungin yli kaikkiin ilmansuuntiin. Meillä kävi niin ruhtinaallinen onni, että näimme ruhtinas Albert II:n aivan lähietäisyydeltä, kun hän mustassa autossaan palasi linnaansa juuri, kun olimme palatsin pihalla. Kyllä siinä tälläinen tavallinen rahvas tunsi itsensä pieneksi…

Palatsilta suuntasimme alas kasinolle, jonka etupihalla Ferrarit jo kilpaa kiiltelivät. Kasinoon pääsi tutustumaan ihan sisällekin, tosin ilmaiseksi pääsi vain eteisaulaan, joka oli kyllä upea. Palanen luksusta on aina tarpeen itsekullekin, joten istahdimme nauttimaan cappucinot kasinon viereiselle terassille, jotta näkisimme, jos paikalle sattuisi tulemaan joku merkittävä julkkis. Julkkiksia ei täälläkään näkynyt, mutta hinta ainakin oli luksusta, sillä kaksi cappucinoa veden kera maksoivat 23 euroa. No kaikki ei tietenkään Monacossakaan maksa maltaita, sillä löysimme Monacon ainoan Mc Donaldsin, jossa hinnat olivat sopivan maltilliset meille taviksille.

Kaiken kaikkiaan vietimme Monacossa noin kuusi tuntia, jossa ajassa kyllä maan tärkeimmät nähtävyydet helposti ehtii kiertämään. Monaco on hieno paikka upeine maisemineen, jossa kannattaa käydä, jos sattuu siellä päin olemaan. Ymmärrän hyvin niitä kuuluisuuksia, jotka paikassa tykkävät asua tai käydä. Ehkäpä muutamme vielä itsekin sinne, kunhan lotossa napsahtaa seitsemän oikein.

Pete Salomaa

Keväiseksi perinteeksi muodostunut Mäkilähtö kesään-tapahtuma järjestettiin jälleen Liipolan seurakuntakeskuksella viime lauantaina. Tarjolla oli edellisvuosien tapaan ohjelmaa koko perheelle aina poniratsastuksesta ja kasvomaalauksesta monenlaisiin myyntipöytien herkkuihin ja muihin tuotteisiin. Tapahtuman järjestivät Launeen seurakunta ja Liipolan aluetyöryhmä.

– Tarkoituksenamme on ennen kaikkea koota liipolalaisia yhteen viettämään aikaa, kertoo Launeen seurakunnan diakonissa Tarja Vilkman.
Vilkmanin mukaan paikalla oli tänä vuonna ihmisiä suurin piirtein saman verran kuin vuosi sitten.
– Tämänlaisen pienen tapahtuman suosio on vahvasti sidottu säähän ja kaupungin muihin tapahtumiin.

Liipolan liikkuva kirjasto esiteltiin

Liipolan alueella loppukesästä kierroksensa aloittava kirjastoauto Pegasos oli myös tapahtumassa esitteillä lauantaina. Kirjastonhoitaja Suvi Haikolan mukaan kirjastoauton aikataulut lyödään lukkoon vasta 1.8., mutta Liipolan alueella tulee olemaan kaksi pysäkkiä.
– Ihmisiä kirjastoauto tuntuu vielä hieman mietityttävän verrattuna tavalliseen kirjastoon, Haikola pohtii.

Kirjastoauton palveluvalikoima ei aivan vastaa peruskirjastoa.
– Esimerkiksi tietokoneella asiointimahdollisuutta ei ole, vaikka muut peruskirjastopalvelut pystymmekin tarjoamaan.

Haikola uskoo kuitenkin, että ajan kanssa myös kirjastoauto löytää omat asiakkaansa, vaikka se onkin eräänlainen väliaikaisratkaisu. Vuonna 2015 Liipolaan on määrä valmistua uusi monitoimikeskus, joka tulee pitämään sisällään uuden kirjaston lisäksi koulun ja päiväkodin.

Mikko Blomberg

Launeen omakotiyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin torstaina 4.4.2013 Launeen kirjaston tiloissa.
Kokous aloitettiin valitsemalla uusi puheenjohtaja nykyisen puheenjohtajan Marjo Liukkosen pyydettyä eroa tehtävästä. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Erika Himilä, varapuheenjohtajaksi Päivi Granlund ja sihteerinä jatkaa Annastiina Lilja.
Hallituksen muut jäsenet vuonna 2013: Marjo Liukkonen, Pekka Kuuslahti, Jarkko Felin, Salla Palmi-Felin, Thomas Lilja, Riina ja Aleksi Mannerkivi, Mikael Himilä ja Helena Juutilainen.

Kevätrieha lauantaina 25.5. klo 10–13

Toiminta jatkuu jo perinteeksi muodostuneella KEVÄTRIEHALLA.  Kevätrieha järjestetään yhteistyössä Launeen kirjaston ja Launeen Marttojen kanssa. Kirjasto on poikkeuksellisesti avoinna lauantaina 25.5. Yksi Kevätriehan kohokohdista on Vuoden launeelaisen julkistaminen. Tänä vuonna Kevätriehaa vietetään merirosvoteeman merkeissä.

Merirosvoteeman merkeissä järjestetään lapsille piirustuskilpailu ja aarteenetsintää. ”Oikea merirosvo” laulattaa ja leikittää lapsia sekä aikuisia klo 11-11.45, luvassa myös yllätyksiä. Yleisöä pyydetään pukeutumaan teeman mukaisesti.

Kevätriehassa on lisäksi mahdollisuus maksuttomaan myyntipaikkaan autokirppiksellä, mölkkykilpailu, aikuisten hyppynarukilpailu, kasvomaalausta, arpajaiset, muurinpohjalettuja, kahvia, makkaraa, mehua, ym. ym.

Lisätiedot:
LAUNEEN OMAKOTIYHDISTYS RY
www.laune.fi
www.facebook.com/omakotiyhdistys

Yllättävän usein kuulee puhuttavan, ettei nykynuoria työnteko kiinnosta. On kuulemma helpompaa pyytää rahaa äidiltä tai isältä tekemättä mitään. Varmasti tälläisiäkin nuoria löytyy, mutta Omalähiön jakeluorganisaatiosta löytyy aivan päinvastaisia esimerkkejä nykynuorista, sillä Aleksi Mattila (17) ja Veikka Lyttinen (15) ovat molemmat ahkeria ja reippaita nuoria miehiä, jotka eivät karsasta joidenkin halveksimaa jakelualaa ja jopa pitävät työstään.
– Lehdenjakaminen on mukavaa työtä ja on kiva saada omaa rahaa, jonka voi sitten käyttää mihin haluaa eli ei tarvi olla porukoista riippuvainen kertoo Aleksi, joka mm. maksaa itse omat puhelinlaskunsa työllä saamillaan rahoilla.
– Sekin hyöty tästä työstä on, että kun jossain vaiheessa hakee vakituista työtä, on aina eduksi että on jo nuoresta pitäen oppinut tekemään töitä. Se tekee yleensä vaikutuksen työnantajiin ja antaa etua muihin hakijoihin verratessa tuumii Aleksi.

Aleksi jakaa tällä hetkellä kolmea eri piiriä. Usein hän jakaa ensimmäisen piirin jo ennen koulun alkamista, kun muut vetelevät vielä unia kotisängyssään. Aleksi on muutenkin erittäin aktiivinen ihminen, sillä viikko kuluu uintiharjoitusten parissa, joita viikkoon mahtuu peräti kymmenen.

– Joka päivä on uintitreenit, paitsi perjantaisin, jolloin on Omalähiön jakopäivä. Siitä saa tarvittavan päivittäisen liikunta-annoksen perjantaipäivälle selventää Aleksi.

Usein ilmaisjakelulehtien jakamisen yhteydessä nousee esiin palkka tai lähinnä sen pienuus. Myös Omalähiön jakeluorganisaatiossa on törmätty vanhempiin, jotka ilmoittavat, ettei heidän lapsensa lähde noin pienellä palkalla jakohommiin. Sekä Aleksi, että Veikka ovat kuitenkin tyytyväisiä palkkaansa.
– Olen laskenut, että tuntipalkka pyörii siinä kympin tienoilla ja se on mielestäni ihan hyvä palkka työuransa alussa olevalle nuorelle kertoo Veikka, joka on jakanut Omalähiötä jo kuusi vuotta eli 9-vuotiaasta lähtien aluksi tietenkin äitinsä apupoikana toimien. Eihän kyse ole kuitenkaan kuin yhdestä päivästä viikossa, jolloin töitä on ja minun jakoreittinikin kestää vain kolmisen tuntia jatkaa Veikka.

Myös Veikka on törmännyt joidenkin nuorten nurjiin ennakkoasenteisiin jakelutyötä kohtaan.
– Jotkut jaksavat vähän väliä ihmetellä, miksi en yksinkertaisesti vain pyydä rahaa äidiltä, kun jakopalkka on niin pieni, ettei sen eteen kuulemma kannattaisi työtä tehdä. No jokainen tyylillään, naureskelee Veikka, joka liikkuu aktiivisesti pyörällään jopa 150 kilometriä viikossa. Mopo ei kuulemma ole Veikan tulevaisuuden suunnitelmissa, sillä nuori mies nauttii liikunnasta, jota myös jakelutyö tarjoaa.

Tässä on tullut esiin paljon jakelutyön hyviä puolia, niin löytyykö siitä mitään ikävää?
– Silloin on hieman ikävämpi lähteä jakamaan, kun on oikein surkea sää esim. rankkasade tai sitten kova pakkanen, mutta sekin on vain pukeutumiskysymys sanoo Aleksi, joka jakaa lehdet vaikka -30 asteen pakkasessa pyörällään.
– Huonolla säällä tosiaan työ on hieman ikävämpää kuin kauniissa auringonpaisteessa. Kerrostaloissa on ikävä häiritä asukkaita painamalla ovisummereita, mutta pakkohan sitä on sisään päästä, jotta saa työn tehtyä. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät, eivätkä suutu toivoo Veikka

Petri Salomaa

Lahden keskustaan lähivuosina tehdyt kaavoitussuunnitelmat ovat saaneet kaupunkilaisilta ruusuja ja risuja lehdistössä ja yleisötilaisuuksissa.Nykyinen Ranta-Kartanon suunnitelma ei ole perusajatukseltaan uusi. Edesmennyt kaupunginarkkitehti Erik Liljeblad oli Lahden kasvuvuosien 1975-93 aikana tehnyt kaavoitussuunnitelmia nykyisen Ranta-Kartanon eli linja-autoaseman pohjoispuoliselle alueelle aina Pikku-Vesijärveen saakka. Hänen suunnitelmastaan kertoi Lahden kaupunkikulttuuriseuran puheenjohtaja, arkkitehti Pentti Wilkman viime maanantaina seuran teemaillassa Lahti Lahdeksi pääkirjaston auditoriossa kaupungin kehityksestä kiinnostuneelle kuulijakunnalle.

Kaupunginarkkitehti Liljebladin näky oli osa sitä, mikä viime vuosikymmenen vaihteen Ranta-Kartanon kaavan arkkitehtuurikilpailussa on näkyvissä. Hänen 1993 tekemänsä kaupunkisuunnitelma vei rakentamisen lähelle Pikku-Vesijärven rantaa, Vesijärven lahti Lahteen liittymäideana. Liljebladin suunnitelmassa vesielementtejä oli piirretty portaittain nousemaan Jalkarannantien eteläpäähän aina Konserttitalon lähistölle. Voittanut kaava on tukkoisempi ja vesielementtejä siinä ei ole. Lahden museo- ja taideyhdistyksen väkeä kiinnostaa tänä päivänä, toteutuisiko taidemuseo vihdoin Lahteen linja-autoaseman suojellun osan ja Kartanomuseon väliin. Tämä on uudessa kaavassa piirretty, mutta aihion työnimeltä Tajumo – museokeskus tarvitsee vielä rahasta vastaavat tahot puolelleen.

Huonekaluteollisuuden menneeseen kukoistukseen loi katsauksen sisustusarkkitehti, SIO, Risto HalmeHuonekalumuseosäätiön hallituksesta. Elämäntyönsä kalusteiden suunnittelijana tunnettu Halme toi, huonekalualan historiallisen katsauksen lomassa, toiveen saada koko maata kattavan huonekaluteollisuudenmuseon Lahteen ja uuden museon tiloihin.

Tikkula on hauska nimi Pro Puu ry:n kotipaikalle, Satama- ja Vesijärvenkadun kulmassa, Lahti Aquvan päädyssä, entisen tulitikkutehtaan tiloissa. Muotoilun tuomisesta näkypäivään kertoi Pro Puu ry:n puheenjohtaja Markku Tonttila, jonka edustama yhdistys on tuottanut Ankkurissa olevan myymälän ja puusepänverstaiden lisäksi yhteistyön oppilaitosten kanssa. Näkyvä maamerkki yrityksen edessä on professori Mauno Hartmanin veistämä hirsinen Troian hevonen. Toinen suunnistajan rasti on punatiilisen rakennuksen päädyssä seisova lautataapeli, minkä katoksen alle helmikuussa sahattiin jälleen näytösluonteisesti lankkuja kaupungin puistoista kaadetuista puista. Sahureilla oli kiinnostuneita oppipoikia ammattioppilaitoksista runsaasti. Lankut jalostetaan myöhemmin puusepänverstaitten materiaaleiksi.

Ensi kesäkuussa Pro puu ry järjestää jälleen Enonsaareen lapsille ja nuorille työpajat muotoiluleirinä. Järjestelyssä ovat mukana Taide- ja muotoilukoulu Taika, Muotoilukeskus Velma ja Messilä Campingin. Päiväkotien lasten kanssa yhdistys on valmistanut näyttelyitä. Päiväkodeissa järjestettiin piirustustapahtumia, mistä valittiin 150 lasten piirtämiä kalusteaiheisia kuvia piirustusnäyttelyyn. Kuvista valittiin 12, jotka työstettiin muotoilumalleiksi.Tällä idealla yhdistys teki yhteistyötä Pietari-Helsinki näyttelyssä. Yhteistyössä Lahden kaupungin ympäristötoimen kanssa yhdistys on tehnyt Kariniemen arboretumin, puukasvien uuden alueen, puulajipolun, joka johtaa Kariniemenmäelle ja Pikku-Vesijärven puistoon. Alueelle on istutettu uusia puulajeja kotimaasta ja muualta.

Marja-Liisa Niuranen

Perinteinen miesten tapaaminen Liipolassa kokosi ennakkoon odotetun ja toivotun 200 miestä kuulemaan sanaa ja säveltä. Aiemmasta poiketen ohjelmaan sisällytettiin kaksi kahvitaukoa joka mahdollisti keskustelua ja kommentointia ohjelman sisällöstä ja tietenkin vanhojen tuttujen tapaamisen.
Hyvinhän joukko jaksoi istua ja kuunnella, kun Veijo Vierumäki oli hankkinut maittavaa vatsantäytettä, juuri oikean määrän sekä herne- että lohikeittoa tykotarpeineen. Yleisesti luullaan että hernekeitto on juuri miehille mieluisinta mutta niin vain kävi että lohikeitto loppui ensin.

Runsaan joukon kokoontumisen sai aikaa ehkä se että ensimmäistä kertaa tilaisuudessa oli selkeät julkisuuden henkilöt. Joel Hallikaisen kaikki yhdistävät takavuosien televisiossa esiintymisiin ja Leo Louhivaara taas tunnetaan vuoden 1989 tangoprinssinä. Yhdessä esiintyminen oli heidän ensimmäinen julkisuudessa. 1½ tunnin ohjelman sisältö Miehen Kyyneleet oli juuri Lähteellä tapahtumaan sopiva. Kumpikin kertoi elämänsä nousuista ja laskuista aina kyyneliin asti. Evankelista Ilkka Puhakan osuus oli vahvempaa sanaa. Ilon Aiheet-otsikon alla hän toi esiin miten iloa löytyy sieltä mistä sitä vähiten voisi kuvitella löytyvän.

Tapahtuma aloitettiin joitakin vuosia sitten Lahden neljän seurakunnan yhteisenä mutta kehitys on kulkenut niin että Launeen miestenpiiri hoitaa sekä tehtävät että kustannuksetkin yksin. Alustavasti on ajateltu että jatkossa näin toimitaankin vaikka tapahtumaa markkinoidaan koko Päijät-Hämeeseen. Sana oli kyllä kiirinyt kauemmaksikin sillä paikalla oli miehiä aina Mäntsälää ja Helsinkiä myöten. Saatujen kokemusten ja palautteen perusteella on päädytty siihen että jatkossa tapahtuma on syksyisin, seuraava siis syksyllä 2014.

Heikki Laine