Keskikesä on kauneimmillaan. Ilmassa tuoksuu raikas vapaus. Tuuli hellii auringon lämmittämiä kasvojani. Sininen taivas hymyilee, metsät kuiskivat omaa salaperäistä kieltään. Vesi kimmeltää tyynenä ja puhtaana. Kokko roihuaa intohimoisena yöttömässä yössä.

Kaikki tämä on pelkkää roskaa. Pelkkää kaunokirjallista kuraa, joka ei ole mitään. Miten luonto onkin näin ruma ja helvetillinen paikka? Miksi juuri minun täytyy kärsiä? Miksi juuri minä olen tällä kertaa se idiootti, joka on kulkenut Kotipokin kassan kautta ykkösoluet kangaskassissa? Juhannus on pilalla, kaikki on.

Aloitetaanpa alusta, puhtaalta pöydältä, valaistuneina ja onnellisina. Keskikesä on rumimmillaan. Ilmassa tuoksuu karrelle palanut Lidlin grillimaisterimakkara, Suomi-viina ja hyttysmyrkky. Taivas räkii naamallemme ja nauraa vahingoniloisesti. Metsät huutavat kirosanoja korviimme. Vesi paiskoutuu märkinä mutaklimppeinä lahkeisiimme. Kokko sammuu kun siihen oksennetaan. Eipähän pääse tuli leviämään.

Täydellistä. On juhannus.

Luotetuin tiedonlähteeni, paras ystäväni ja uskottuni, Wikipedia, kertoo muun muassa seuraavaa keskikesän juhlasta: ”Meluaminen ja juopuminen ovat jo varhain kuuluneet juhannuksen viettoon. Niiden on uskottu tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä.
Kaikenlaiset oudot tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Aaveiden ajateltiin vaeltavan ja aarnivalkeiden palavan.” Jos siis meluamiselta ja juopumiseltasi kerkeät huomaamaan, että puhelimesi on yhtäkkiä täysin käsittämättömästä syystä järvessä, on syytä epäillä yliluonnollisia demonipirulaisia.

Jos mietimme juhannusta, kuten usein tähän aikaan vuodesta mietimme, mieleemme tulee ensimmäisenä perinteet. Suuntaamme mökille, koska juhannuksena kuuluu olla luonnossa. Lämmitämme saunan, koska saunanraikkaana on hyvä ryömiä pitkin peltoja etsimässä tulevaa rakastaan (ja itseään). Syömme uusia perunoita ja lettuja, koska juominen on pitkästyttävää ilman ruokaa. Teemme juhannustaikoja kierimällä alasti niityillä, koska siten luulemme saavamme rutkasti naimaonnea. Ainoa mitä saamme, on borrelioosi, mutta kaipa sekin on parempi kuin ei mitään.

Minusta tuntuu, että olisi syytä keskustella juhannustaioista vähän enemmänkin. Perinteisesti meillä suomalaisilla on ollut juhannuksena tapana harjoittaa kaikennäköisiä epäilyttäviä rituaaleja, kuten halkokasaan alasti peruuttamista ja toisten pelloilla nakuna juoksemista. Alastomuus on tärkeä osa näitä saatanallisia muinaisuskontoriittejä.
Juhannusta onkin vietetty paitsi yöttömän yön juhlana, keskikesän juhlana ja juopumisen juhlana, myös hedelmällisyyden juhlana. Mutta sopivatko vanhat taiat tämän päivän kriittiselle suomalaisjuhlijalle, jonka mielestä avioliitto ylipäänsä on vanhentunut instituutio? Ajatteleeko kukaan homon naimaonnea? Entä missä ovat ne kaikki hc-feministit, jotka huutavat yhteen ääneen juhannusmiehiä hirteen? Joku roti tähän taikuritouhuun.

Minä kuitenkin ajattelin unohtaa nykymaailman yhdeksi yöksi ja ryhtyä taikauskoiseksi hölmöksi. Jos taikausko ei kiinnosta, myös tavallisen hölmön viitta on juhannuksena vapaana.

Hyvää juhannusta!
    Elina Salomaa

Loviisan Pässin päiväkerhossa vietettiin tällä viikolla mediaviikkoa. Kyseiseen teemaan liittyen sain minäkin kutsun saapua kertomaan lapsille mitä kaikkea toimittajan ihmeellinen työ pitää sisällään. Olin kovin otettu siitä, että kutsu tuli meille Omalähiöön, eikä jollekin suurelle maakuntalehdelle.

Saavuttuani paikalle huomasin, että nähtävästi minua oli oikein odotettu, sillä pieni huone oli jo täynnä pieniä tiedonjanoisia tulevaisuudenlupauksia. Onnekseni paikalla oli myös muutama päiväkerhon täti ja setä, ettei tilanne karkaisi käsistä ja lapset veisivät minua kuin kuoriämpäriä.

Kun olin käynyt läpi toimittajan työn kaikki vaiheet läpi ( siihen ei kauan mennyt ), päästiin itse asiaan eli lasten kysymyksiin. Lapset olivatkin valmistelleet paljon hyviä kysymyksiä liittyen toimittajan työhön, joihin sitten yritin parhaani mukaan vastailla.
Tunsin itseni suureksikin tähdeksi, kun kymmenet kysymykset sinkoilivat tiiviissä tahdissa läpi pienen huoneen.
Tältäköhän suurista tähdistäkin tuntuu lehdistötilaisuuksissa?

– Mikä on lempijäätelösi?
– Missä asut?
– Missä toimittajat syö?
– Monta vuotta sä olet?
– Missä voi opiskella toimittajaksi?
– Miltä tuntuu itse olla haastateltavana?
– Mikä on ollut hauskin juttusi?  Jne. jne.

Hyviä kysymyksiä riitti kokonaiseksi tunniksi. Suurta hupia lasten keskuudessa tuntui aiheuttavan se, että olen äitini kanssa samassa työpaikassa ja että työhuoneeni on se sama, jossa pienenä poikana kotona asustin. Niinpä joku aiheellisesti kysyikin, onko oltava sukua, että pääsee Omalähiöön töihin. No, ei siitä ainakaan haittaa ole…

Tilaisuuden ykkösaiheeksi muodostui loppujen lopuksi se kysymys, miksi Omalähiössä ei ole sarjakuvia. Kun kerroin, ettei budjettiin ole varattu rahaa sarjakuvia varten, ihmettelivät lapset miksi en piirrä itse. Muutama lapsi kyllä tarjosi omaa sarjakuvaansa lehteemme, mutta hintaneuvottelut kariutuvat, kun hintapyyntö nousi jo heti kättelyssä 8000 euroon. Loppujen lopuksi lapset saivat minut melkein vakuuttuneeksi kyvyistäni tikku-ukko sarjakuvapiirtäjänä, kun asiaan oli tarpeeksi monta kertaa palattu. Täytynee joku päivä yrittää.

Toinen erittäin tärkeä asia oli aprillipilan tekeminen lehden sivuilla. Siitäkin sain monen monituista hyvää ohjetta tulevaisuutta varten.
Lisäksi sain tietää, että mieluiten lehdistä luetaan juttuja eläimistä ja urheilusta. Löytyipä paikanpäältä yksi kulttuurinkin ystävä.

Loppuviikosta Loviisan Pässin päiväkerho tutustui mediaviikollaan mm. YLE:n paikallisradioon. Näinköhän lapset saivat vallattua radioaallotkin?
Minut he ainakin saivat vakuuttuneiksi siitä, että heissä asustaa valoisa tulevaisuus.

Petri Salomaa

– 40 vuotta sitten kuntoutujat pähkäilivät, että Lahdessakin tarvittaisiin potilasyhdistystä mielenterveyskuntoutujille. Ensimmäiset 10 vuotta yhdistyksen tilat olivat Onnelantiellä, mutta viimeiset 30 vuotta Miete ry on toiminut Kerintiellä Lahden kaupungilta vuokraamassaan kodikkaassa omakotitalossa kertasi yhdistyksen taivalta toiminnanjohtaja Riikka Salmi.

– Päivittäin Kerintiellä käy aktiivisesti noin 40 henkeä viettämässä yhteistä aikaa muiden kuntoutujien kanssa. Useimmat viihtyvät täällä koko päivän ja joillekin Kerintien toimintapisteestä on muodostunut melkeinpä toinen koti. Tänne voi kuka vain tulla tutustumaan toimintaamme aukioloaikojen puitteissa. Ketään ei käännytetä portilla lupaa Salmi. Tosin alkoholia emme täällä suvaitse, joten siinä menee raja.

– Kesäisin teemme paljon erilaisia retkiä. Syyskuusta toukokuuhun toiminta painottuu enemmän vertaistukiryhmiin (esim. keskustelu- ja liikuntaryhmiä), joita vetää vertaisohjaaja eli myös ohjaajalla on oma kokemus kuntoutuksesta kertoo toiminnanjohtaja Riikka Salmi

– Jäsenmäärä on kokoajan kasvussa, sillä ajat ovat nyt sellaiset, että yhteisöllisyyttä tarvitaan paljon tässä yhteiskunnassa linjaa yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Ingelin, jolla on omakohtaistakin kokemusta mielenterveyskuntoutuksesta. Kuntoutuminen on aina yksilöllistä eli ei voida sanoa milloin kuntoutus kenelläkin on lopullisesti ohi. Itse jäin kuntoutukseni jälkeen näihin hommiin kertoo Ingelin. Useasti kuntoutujat jäävätkin vertaisohjaajiksi mukaan toimintaan, joka on tärkeää toiminnan jatkumiseksi ja kun ohjaajalla on oma kokemus asiasta, helpottaa se suhtautumisessa kuntoutujaan ja hänen ongelmiinsa.

Pääasiassa rahoitus Miete ry:n toimintaan tulee raha-automaattiyhdistykseltä ja Lahden kaupungilta järjestöavustuksen muodossa.
– Ainahan sitä avustusta saisi kaupungilta enemmänkin tulla, mutta olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että olemme päässeet järjestöavustuksen piiriin linjaa Salmi. Lisätoivomuksena puheenjohtaja Ingell heitti, että yhdistys saisi edelleen jatkaa toimintaansa Kerintien kiinteistössä, jossa vuokranantajana Lahden kaupunki toimii.
– Lisäksi meillä on käytössämme kesämökki Jalkarannassa Monotiellä, jota jäsenet voivat vapaasti varata kolmen päivän pätkiksi. Se on myös kaupungilta vuokralla kiittelee Ingell

Toimintaa moneen makuun

– Täällä keskustellaan, tuetaan toisiaan, pelataan mölkkyä, maalataan, askarrellaan, tehdään retkiä, huovutetaan…ihan kaikkea mahdollista mukavaa toimintaa, jossa saa olla yhdessä muiden kuntoutujien kanssa kertoo Kirsti Kokko-Kurho esitellen samalla yhdistyksen taloa. Varsinaista ohjattua toimintaa ei meillä ole, sillä Miete on vertaistukiyhdistys, jossa aina joku meidän jäsenistä vetää ryhmää vertaisohjaajana jatkaa oman runonsa juhlassa esittänyt Kokko-Kurho.
– Keittiössä riittää kiirettä, sillä jokapäiväinen ruoka noin 40 henkilölle ei ole mikään ihan pikku juttu. Mukavaa, kun kesällä pääsee ulos, niin tungos ei ole niin valtava nauraa Kokko-Kurho.

Miete tekee tärkeää työtä mielenterveyskuntoutujien parissa ja voisi kuvitella, että Lahden kaupunki tukisi toimintaa enemmänkin kuin nyt. Onhan yhdistyksen työ juuri sitä ennaltaehkäisevää toimintaa, jolla säästettäisiin pitkä penni tulevaisuudessa potilaskuluissa.

– Nyt pitäisi herätellä ihmisissä tulevaisuudenuskoa, vaikka ajat vaikeat ovatkin. Meillä on Lahden kaupungissa varattu avustuksiin ihan liian vähän määrärahoja. Toimeentulomenot kasvavat työttömyyden kasvun mukana. Jos järjestön avustus on pieni, voisi olla syytä miettiä olisiko se ostopalvelua. Tämä asia tullee lähiaikoina pohdittavaksi.
Miete ry:n toiminta on kaupungin peruspalvelua tukevaa ja erittäin tärkeää sellaista. Tämä on juuri sellaista ennaltaehkäisevää toimintaa, jota ei riittävästi kaupungin tasolla ole olemassa linjasi Lahden kaupungin tervehdyksen juhlaan tuonut sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja Kari Lempinen puheessaan, joten kyllä kaupungintalollakin on pantu merkille Miete ry:n upea työ vuosien saatossa.

– Petri Salomaa –

Astun Liipolan parturi-kampaamon ovesta sisään minuutin myöhässä. Vastassani on nainen, jota asia ei todellakaan häiritse. Hän hymyilee kukkamekossaan ja toivottaa minut tervetulleeksi. Hän on liipolalaisten hiuspehkojen pelastus Leila Salokoski.

Jos sallitte, hyvät lukijat, sinuttelen Leilaa tästä eteen päin. Teen sen siksi, että Leilan kanssa puhuminen on luontevaa, aivan kuin olisimme tunteneet vuosia. Istumme Leilan backstagelle, hänen taukohuoneeseensa. Huoneen seiniä koristaa erilaiset kortit ja sarjakuvapätkät sekä hymyn arvosta muistuttavat mietelauseet. Liekö lausahdusten ansiota, mutta hymyilemään Leilaa ei tarvitse kehottaa.

Leilan pitkä ura parturi-kampaajana alkoi, kun hän valmistui ammattiin vuonna 1969. Kuten usein kliseisesti sanotaan, alku aina hankalaa. Niin myös Leilan tapauksessa. Nuori, innokas, opiskelijanalku sairastui nokkosrokkoon, eikä ihotautilääkärin tuomio kuulostanut hyvältä. Lääkärin mukaan allergisen tyttö-paran olisi turha lähteä opiskelemaan parturi-kampaajaksi.

– Ajattelin, että joo joo, ja menin vaan. Permanentteja sitten tein sormenpäät verillä ja kirveli niin maan perusteellisesti, Leila naurahtaa.
Nykyään parturi-kampaajien ei tarvitse liottaa käsiään samalla tavalla happamissa ja emäksisissä aineissa, joten Leilan intohimo ei onneksi enää ole käsien vihollinen.

Kymmenen vuotta valmistumisensa jälkeen, ja muutaman työpaikan kokeiltuaan, Leila päätyi Liipolan parturi-kampaamoon. Silloin työntekijöitä oli omistajan lisäksi neljä, ja tila oli jaettu kahtia kampaamopuoleen ja parturipuoleen. Noususuhdanteen ansiosta Liipolan ostari loisti elinvoimallaan: parturi-kampaamon lisäksi oli kauppoja, pankki, posti ja kukkakioski sekä tietenkin Villiruusu, joka parturin ohella on nykyisen ostarin ainoa alkuperäisasukas.

1995 Leilan asema työpaikallaan muuttui, kun hän osti parturi-kampaamon itselleen. Yhden unelmansa saavuttaneella naisella ei ollut aavistustakaan, kuinka kivistä tietä hän tulisi seuraavina vuosina tarpomaan. Ylitsepääsemättömältä tuntuva kallio asettui tielle syyskuussa 1999, kun Liipolan ostarin pizzeriasta alkunsa saanut tulipalo tuhosi kaiken tieltään; mukaan lukien parturi-kampaamon ja sen uudet joulutuotteet. Tapahtuman muisteleminenkin tekee pahaa.
– Se oli semmoinen lamaannuttava juttu. Vähään aikaan ei oikein tiennyt, että mitä sitä tekee, kun ei oikein osannut tehdä yhtään mitään muuta kuin itkeä.

Vaikka kaikki näyttäisi toivottomalta; vaikka taivas sylkisi päällemme ja maa tuntuisi vajoavan jalkojemme alta; silti asioilla on usein tapana järjestyä. Leila pääsi parturi-kampaamoineen väliaikaisesti viereisestä rakennuksesta poistuvan R-kioskin tiloihin. Puolen vuoden evakon jälkeen parturi palasi vanhaan rakennukseen, tosin pienempänä.
– Villiruusu halusi isommat tilat kuin aiemmin, ja minä taas pienemmät. Nykyinen liiketilamme on siis entisen Villiruusen eteinen ja narikka.

Samoihin aikoihin ostari hiljeni. Launeen suuret marketit söivät ostoskeskuksen elämää viemällä esimerkiksi apteekin mukanaan. Leilan leipää marketit eivät sen sijaan ole vieneet.
– Eihän tämä mikään kultakaivos ole, mutta hengissä ollaan selvitty.

Leila työskentelee nykyään yhdessä poikansa, Pasin, kanssa, joka päätyi äidilleen töihin erilaisten vaikeuksien kautta.
– Sanoin pojalleni, että molemmat tulee autettua, jos tulet oppisopimuksella töihin.

Vuosikymmeniä työskennelleen naisen toiveena on päästä joskus eläkkeelle. Suunnitelmissa on, että Leilan jatkajana nähdään sekä hänen poikansa että miniänsä. Aktiivinen nainen ei kuitenkaan vielä kuulosta lopullisen valmiilta viettämään laiskanpulskeita eläkepäiviään, vaan kertoo aikovansa jatkaa työntekoa harrastuspohjalta – ihan vain huvikseen.

Liipolan asukkaista Leilalla ei ole pahaa sanottavaa.
– Nykyään työttömyys vaikuttaa siihen, että jostain on pakko tinkiä. Ennen oli leppoisampaa. Kantaliipolalaiset ovat kuitenkin aina olleet sellaisia, että ne elää ja antaa toistenkin elää, Leila kuvailee.

Monet asiakkaat ovat käyneet Liipolan parturi-kampaamossa pikkunassikasta lähtien, ja tuovat nyt omia lapsiaan Leilan taitaviin käsiin. Suuresta osasta asiakkaista on tullut ystäviä, melkein sukulaisia.
– Monet asiakkaat tykkäävät, että tänne tuleminen on vähän kuin Leilan lepotuoliin tulisi: samalla hoidetaan hiukset ja mieli, Leila nauraa.

Leila teki aikoinaan väliaikaisesti töitä myös Liipolan päiväkodissa, mutta työhön ei löytynyt samanlaista intohimoa kuin hiusten leikkaamiseen.
– Työskentelen mieluummin aikuisten kanssa. Parasta työssäni on, että saan toteuttaa itseäni. Tärkeää on myös, että pääsen kosketuksiin ihmisten kanssa.

Liipolalaisten hiusten kesyttäjä teki töitä hetken myös muutamassa muussa Lahden parturi-kampaamossa, mutta Liipola on aina ollut se kaikkein rakkain. Siitä osoituksena lupaus, jonka hän antoi palattuaan Liipolan parturi-kampaamoon:
– Jos liipolalaiset eivät jätä minua, niin minä en jätä heitä.

– Elina Salomaa –

Sunnuntaina Patoseudun Toimarin kesäjuhlissa makkara tuoksui ja musiikki raikasi.
Pitkän tauon jälkeen ensimmäisen kerran järjestetty kesäjuhla keräsi mukavasti väkeä viettämään aurinkoista kesäpäivää. Ohjelmassa oli esimerkiksi Gospel-kuoron esityksiä, ulkopelejä ja lapsille poniratsastusta.

Mira Korhonen, Pertti Vuolukivi ja Reijo Kivelä ottivat pihamaalla toisistaan mittaa petankkissa ja nauttivat tunnelmasta.
– Tällaiset kesäjuhlat keräävät hyvin paikallista väkeä yhteen. Tämä on erinomainen paikka tavata ystäviä ja harrastaa erilaisia aktiviteetteja, Korhonen sanoo.

Patoseudun asukkaat ovat ottaneet Toimarin omakseen. Toimarin toiminnasta vastaava Matti Hirvonen kertoo, että Toimarissa tapahtuu viikon jokaisena päivänä. Maanantaisin ja perjantaisin on ohjelmassa Toimarin lahjoituselintarvikejakelu, joka kerää viikosta toiseen paikalle runsaasti väkeä. Muina päivinä muun muassa pelaillaan erilaisia pelejä, jumpataan ja harrastetaan käsitöitä. Nuppupeittokerhossa valmistetaan peitteitä Päijät-Hämeen keskussairaalalle. Viikonloppuisin Toimarin tiloja vuokrataan syntymäpäivien, rippijuhlien tai muiden juhlapäivien viettoa varten. Hirvonen paljastaa, että tulevan syksyn haasteena on marttatoiminnan viritteleminen Toimarin ohjelmaan.

Kesäjuhla järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.
– Tapahtumalla halusimme osoittaa, että Toimari on toimiva Patoseudun keskus, jonne kaikki ovat tervetulleita, Hirvonen kiteyttää.

Toimarin tarkoituksena ei ole voiton tavoittelu, vaan lähiasukkaiden saaminen liikkeelle. Uusia kontakteja on tärkeä solmia, sillä niiden mukana mahdollisuudet erilaisten tapahtumien järjestämiseksi kasvavat. Hirvonen on mielissään, että Toimari on saanut uutta potkua tummahkojen vaiheiden jälkeen.
– Nuoret perheenäidit ovat tuoneet mukanaan toimintaamme uutta ilmettä ja uusia toimintamalleja.

Ympäristöneuvontaa aikuisille ja lapsille

Toimarin kesäjuhlassa oli paikalla myös Kestävän kehityksen ohjaaja Sari Knuuti Lahden seudun ympäristöpalveluista. Patoseudun asukkaille jaettiin vinkkejä siitä, miten omissa arjen toimissaan voisi suojella ympäristöä. Knuutin mukaan maksuton ympäristöneuvonta on kaupungin tehtävä.
– Jätelajittelu ja luontoasiat kiinnostavat ihmisiä. Myös ympäristötietämyksen määrä on lisääntynyt, mikä johtaa usein siihen, että myös luonnosta halutaan pitää parempaa huolta, Knuuti huomauttaa.

Lehmusreitin uusi kartta on ollut Knuutin mukaan suosittu alkukesästä.
– Uudessa kartassa on merkittynä reitit helposta haastavaan. Ihmiset voivat valita oman kuntonsa ja mielenkiintonsa mukaan kuinka haastavaa maastoa haluaa kulkea.

Toimarin kesäjuhlassa lapsille oli ohjelmassa neljän rastin luontopolku, jossa kuunneltiin luonnon ääniä ja tehtiin ympäristöstä erilaisia aistihavaintoja. Knuuti kertoo, että ympäristöneuvonnan tiloista lainattava luontopolku on suosittu paitsi monien kesätapahtumien, myös päiväkotien ohjelmassa.

– Elina Salomaa –

Mölkyn suosio on kansainvälisessä mittakaavassa edelleen hyvässä kasvussa. Esimerkiksi viime viikonvaihteessa jo 10. kerran pelattu Tallinna Open turnaus keräsi ennätysmäärän osanottajia, mukana helteisessä heittourakassa oli 73 joukkuetta.

Suomalaisjoukkueet taistelivat oivasti, mutta himoittu turnausvoitto jäi Eestiin, sikäläisen tarkkakäsiparin Vetik & Rannus viedessä ykköspokaalit jo toistamiseen. Kakkospokaalit pokkasi lahtelainen Wood Pub -pari Timo Kemppisekä Toivo Vihervaara, kolmospystien matkatessa Hollolaan Sanna Koskimaan ja Ilkka Horttanaisenmukana.

Alkulohkovaiheen jälkeen pudonneille joukkueille järjestetyn B-finaalin voiton vei lahtelaispari Suvi Soini ja Juha Keinonen. Soini voitti myös oheiskilpailuna käydyn tarkkuusheittokilpailun naisten sarjan. Miesten sarjassa paras tarkkuusheittäjä oli darts -areenoiltakin tuttu Ville ”Osuma” Petäjämäki.

Menestysjoukkueiden lisäksi hyviä suorituksia tehtailivat muutkin lahtelaisporukat, joista mainittakoon uutta kansainvälistä sykettä peliinsä saaneet Kaameat Apinat ja MM-kisoista tuttu Touch. Hyvin olivat pelissä mukana myös Liipolan oma joukkue Duracell, sekä aina aktiivinen Ylä-Karjala Kerho, vain muutamia mainitakseni. Päivän parhaat tuuletukset esitti puolestaan suuri yllättäjäkaksikko Kimmo Koskela sekä Esko Kortelainen.

Eestissä järjestetään tämän sesongin aikana vielä useita kaikille avoimia turnauksia, joita voi vilpittömästi suositella matkailuhaluisille. Varsinainen huipentuma koetaan sitten ensi maaliskuussa, kun Tallinnassa järjestetään lajin ensimmäinen EM-turnaus.

Jake Ropponen

Yli-Marolan kotieläinpihassa järjestetään huomenna lauantaina taidetta tallissa -tapahtuma, joka toimii samalla näyttelyn avajaisena. Tapahtumassa pihassa pidetään päivän aikana kaksi työpajaa, kello 11 ja kello 13, joissa keskitytään graffittimaalaukseen ja yhteisötaiteeseen.
Paikalle saapuvat vieraat pääsevät työpajoissa osallistumaan taiteen tekemiseen. Työpajat vetää Lahden kaupungin elävöittämiseen keskittyneiden Inspis-hankkeen edustajat. Kotieläpinpihan vs. toiminnanjohtaja Anna Puolakka kertoo, että tapahtuma on luonnollista jatkoa viime vuoden Tinga tinga – taidenäyttelylle.
– Tapahtuman ja näyttelyn kantanava ajatuksena on esittää graffitit muunakin kuin vain sotkemisena, ja antaa nuorille mahdollisuus ilmaista itseään.
Kuten viime vuodenkin esillepano, on näyttely myös tällä kertaa auki lauantaista lähtien koko kesän.

Vuosi vuodelta kiireisempää

Puolakan mukaan pihassa on riittänyt yleisöä parin ensimmäisen viikon aikana reilusti, keskimäärin noin 200-300 kävijää päivässä.
– Hyvät kelit ovat varmasti vaikuttaneet tämän kesän kävijämääriin positiivisesti, mutta kävijöitä on ollut vuosi vuodelta muutenkin koko ajan enemmän.

Yli-Marola on houkutellut paikalle vieraita myös Lahden ulkopuolelta. Puolakan mukaan tänäkin kesänä kävijöitä idylliseen pihapiiriin on saapunut muunmuassa Hämeenlinnasta ja Helsingistä.

– Usein kuulee ihmisten sanovan, että aivan kuin mummolan pihaan olisi saapunut.

Pihan asukkaina on tänäkin vuonna tuttu kaarti vuohista, lampaista, vasikoista ja alpakoista possuun, kukkoon ja kanoihin sekä uusiin tulokaisiin, Shetlanninponeihin Kaunisrannan Irwyniin ja Kodaan. Puolakka kertoo, että pihan henkilökunta on uudistunut, joten pihan toimintatavoissakin on tapahtunut joitakin muutoksia. Piha pyritään Puolakan mukaan kuitenkin pitämään samanlaisena rentouttavana keitaana kuin edellisvuosinakin.

Työtä harjoittelemassa

Yli-Marolan kotieläinpiha on 4H-yhdistyksen ylläpitämä. Yhdistys järjestää samalla nuorille mahdollisuuden työkokeiluihin ja -harjoitteluihin pihassa. Askeleet eteenpäin- hanke mahdollistaa nuorille monipuolisia töitä eläintenhoidosta ja toimistotöistä kiinteistöhoitoon. Valtaosa tämänkin kevään henkilökunnasta on Yli-Marolassa nimenomaan työharjoittelijoina. Puolakka antaa työharjoittelijoille tunnustusta:
– Tämän pihan toiminta ei pyörisi ilman työharjottelijoiden panosta.

Mikko Blomberg

Rivakka ja nopea toimittajaystäväni poistui keskuudestamme 9.5.2013. Hän oli erittäin toimelias,tarkka ja hyvävainuinen lehtimies, joka ei pelännyt haasteita. Harri aloitti toimittajauransa Etlarin urheiluavustajana vuonna 1975, vaikka työskenteli samaan aikaan postissa päätoimisena. Silti
hän uskalsi lähteä uudelle uralle ja perusti Uutispalvelu Harri Hulkko nimisen yrityksen vuonna 1981.

Freelancerina hän oli ahkera journalisti, joka avusti vakituisesti lukuisia lehtiä, kuten Etelä- Suomen Sanomia, Turun Sanomia, Aamulehteä ja Hufvudstadsbaldettia kaikesta Lahden urheilusta. Erityisesti hän oli kysytty kirjoittaja silloin, kun Lahdessa pelattiin vierasmatseja. Pyyntöjä tuli ympäri maata ja tätä jatkui noin 3o vuotta. Lehtikirjoittelun ohessa hän toimi Lahden urheilutoimittajien Lunnin sihteerinä sairastumiseensa saakka.

Harille ja koko hänen perheelleen urheilu oli intohimo ja nuorempana hän pelasi jalkapalloa Starsissa. Harri tuli monille lahtelaisille tutuksi Lahden urheiluympyröistä ja urheilukatsomoista. Luonteenomaista Harrille oli se, että vaikka töitä ei joka urheilutapahtumista tilattukaan, hänet kohtasi Kisamontusta tai Kisapuistosta urheilu-uutisia metsästämässä leveä hymy huulillaan. Lomia Harri ei juuri pidellyt, vaan töitä hän teki sairastuttuaankin.

Sairaseläkkeellä hän avusti monia lehtiä ja teki napakoita juttuja meidän omaan Omalähiöömmekin useita vuosia. Harri osasi jutustella jouhevasti ja monikaan ei tiennyt, että hän toimi myös kirpputoriyrittäjänä. Harri oli luonteeltaan kiltti ja monet ihmiset myös hyödynsivät
tätä ominaisuutta joskus itsekkäästikin.

Harri asusti viime vuodet isänsä Laurin kanssa Liipolassa ja osallistui sieltä käsin kaikkiin mahdollisiin paikallisiin kissanristiäisiin; usein myös raportoiden niistä meille etelälahtelaisille. Harri oli helposti lähestyttävä ja niin kiire hänellä ei koskaan ollut ettei juttujen kertomiselle olisi ennättänyt.

Harria jäivät kaipaamaan tytär Heidi, isä ja siskot Hannele ja Pirjo perheineen. Kuollessaan Harri oli 57-vuotias.

Juhani Melanen

Launeen omakotiyhdistys ja Launeen Martat järjestivät jälleen jo perinteiseksi muodostuneen kevättempauksen Launeen kirjastolla viime lauantaina. Ohjelmassa oli muun muassa aarteenetsintää lapsille piraattiteemalla, mölkky- ja hyppynarukilpailu, vuoden launeelaisen julkistaminen sekä arpajaiset ja tarjoilujen puolesta muurinpohjalettuja sekä tietysti kahvia ja makkaraa.

Lämpimässä kevätsäässä läpi viety tapahtuma vetikin alueen ihmisiä paikalle sankoin joukoin. Launeen omakotiyhdistyksen puheenjohtaja ja tapahtuman järjestäjiin lukeutunut Erika Himilä oli mukana tempauksessa nyt kolmatta kertaa.
– Tapahtumalle näyttää muodostuneen oma jalansija ja paikka. Tänne on kaikenikäisten ihmisten helppo tulla viihtymään.
Tapahtuman väkimäärä onkin Himilän mukaan lisääntynyt vuosi vuodelta. Osaansa tämän vuoden suosiossa näytteli suoraan postilaatikkohiin jaetut esitteet sekä mainostus Omalähiössä. Tapahtumasta ei ole kuitenkaan tarkoituskaan luoda enää paljonkaan isompaa.
– Näyttää siltä, että tapahtuma kehittyy kuin itsestään. Ajatuksena on pitää tempaus ennen kaikkea lastentapahtumana myös jatkossa, Himilä toteaa.

Tempaus kaipaa Himilän mukaan kuitenkin lisäesiintyjiä: vaikkapa soittajia ja laulajia.
– Tapahtuma antaa meille mahdollisuuden mukavaan yhdessäoloon. Toivoisin myös, että tämänlaisten kokoontumisten myötä alueen yhteisöllisyys kehittyisi ja alueen asukkaiden ajatukset ja ideat pääsisivät kuuluville.

Marjo Liukkonen on vuoden launeelainen

Launeen omakotiyhdistyksen toiminnassa yli 10 vuotta mukana ollut Marjo Liukkonen palkittiin tapahtumassa vuoden launeelaisena. Yllättynyt palkittu näki Launeen nykytilan kohtalaisen hyvänä.
– Launeen tulevaisuus näyttää kirkkaalta. Tänne muuttaa paljon lapsiperheitä ja alue on arvostettu lahtelaisten keskuudessa.

Myös Launeen siisteys ja idyllisyys saivat Liukkoselta suitsutusta. Uhkakuvina Launeelle Liukkonen kokee ET-12 -tiehankkeen sekä Launeen kirjaston epävarman tulevaisuuden. Tiestä on olemassa suunnitelmat, mutta ratkaisuja suuntaan tai toiseen ei ole vielä tehty.
– Olemme olleet yhteydessä ympäristöministeriin ja keränneet nimiä hankkeen peruuttamiseksi. Launeella ollaan harvinaisen yksimielisesti tiehanketta vastaan.

Syiksi hankkeen vastustamiselle Liukkonen kertoo esimerkiksi alueella väistämättä lisääntyvät saasteet sekä idyllin rikkoutumisen. Esimerkiksi taloja jouduttaisiin purkamaan tien tieltä.
Vuoden launeelaiseksi valittu Liukkonen halusi viestittää alueen asukkaille aktivoivaa viestiä:
– Toimikaa alueen hyväksi. Tämä on sen arvoinen.

Autokirppis veti pihan täyteen ja vähän päälle

Paikalla nähtiin reilusti myyjiä, koska tapahtumaan kuului oleellista myös autokirppis. Puoli kymmeneltä tapahtuman teeman mukaisesti piraateiksi pukeutuneiden tyttäriensä Fannyn ja Nellyn kanssa paikalle saapunutJaana Heimonen ei enää saanut paikkaa sisäpihalta, koska se oli jo ehtinyt täyttyä.
– Kauppa on silti käynyt ja ihmisiä on piisannut silmämääräisesti edellisvuotta enemmän.
Heimoset myivät omalla kirppispöydällään ennen kaikkea lasten vaatteita ja käyttämättömiksi jääneitä leluja. Heimoset kertoivatkin myyvänsä tavaroita mieluiten ihmisten keskuudessa.
– Me oikein odotamme, että pääsemme tänne keväisin myymään käyttämättömiksi jääneitä tavaroitamme ja tapaamaan ihmisiä.

Mikko Blomberg

Launeen perhepuistossa oli menoa ja vilskettä viime sunnuntaina, juuri ennen sadepilven saapumista puiston päälle. Kaunis keskipäivä oli varmasti Launeen Leijonien tilaus säänhaltijoille. Laajalla puistoalueella oli paikoittain tungosta, kun ihmiset kerääntyivät herkullisesti tuoksuvien ruokatelttojen läheisyyteen tai esiintymislavan tapahtumia seuraamaan.

Vaikka ohjelma esiintyjineen vaikutti täyteen ahdetulta neljän tunnin mittaiseen tilaisuuteen, ei iltapäivällä enää ollut suurta hälinää, mutta ihmisiä, jotka suunnistivat makkaranpaito- voveli- ja kahvikeitaiden äärelle. Palo- ja poliisiautot saivat ansaitsemansa huomion, ja isot ja pienet ponit ratsastajansa.

Vaahteramäen Eemeli-näytelmän roolihenkilöt saivat varmasti tervehdyksellään katsojia Taaborinvuoren kesäteatteriin myöhemmin kesällä. Tärkeintä tapahtumassa on sen rahallinen tuotto, jolla Launeen Leijonat auttavat vähävaraisia nuoria. Tuotto menee myös tämän tilaisuuden osalta lyhentämättömänä nuriostyöhön.

Marja-Liisa Niuranen