Kategoria: Arkistoidut

Lahtelainen muusikko Pekka ”Devil” Virtanen on nähnyt ja kokenut suomalaisessa rock´n rollissa hyvin paljon. Kitaristina mies on ollut Sleepy Sleepersissä, Freud, Marx, Engels & Jungissa, Leningrad Cowboysissa, Pelle Miljoona Rockersissa sekä monissa muissa kokoonpanoissa. Mies on soittanut myös kymmenillä levyllä ja tuottajankin hommia Virtanen on tehnyt , mm. Marko Haaviston levyillä.

Helmikuussa Virtanen saavuttaa miehen iän eli 50 vuotta tulee täyteen. Kuinka soittohommat alkoi?
-Viulunsoitolla aloitin 5- vuotiaana eli kaksi vuotta ennen kouluunmenoa. Osasin nuotit ennemmin kuin kertotaulut. Kitaransoitto alkoi 12-vuotiaana. Ekat keikat oli konvakeikkoja Salpausselän koulussa.

Mikä oli ensimmäinen virallinen bändi, missä soitit?
-Kykkäsen Ollin ja Marjarannan Joren kanssa oli sellainen bändi kuin Rosewood. Se oli sellaista Amerikan rokkia. Siinä oli myös Hukkasen Masa ja Salmisen Veka. Kovasti 8-salilla treenailtiin ja tehtiin nauhoituksia. Sitten alkoi tulla Jorelle soolouraa nimellä Jore Singapore. Sehän teki ainakin pari sinkkua, ihan asiallista meininkiä.

Kuinka liittymisesi Sleepy Sleeperseihin tapahtui?
-Taisin olla 19- vuotias, kun liittyin Sleeppareihin. Ravintola Torvessa oli jotkut jamit ja Valtosen Mato tuli kysymään miesten vessan ovella, tuutko bändiin. Ilman muuta, totesin.Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Ensimmäinen keikkani Sleeppareissa taisi olla Metsäkylässä. Mun kanssa soitti bändissä samaan aikaan sellainen kitaristi kuin Tampereen Albert eli Jyrkkäkosken Janne silloin syksyllä 1983. Se sai nimensä siitä, koska se osasi soittaa kaikki Albert Järvisen levylle soittamat Sleepparibiisit yksi yhteen, ja todella hyvin.

Millaista aika Sleeppareissa oli?
-Reippaita ja lahjakkaita poikia oltiin. Erinomaista ja hauskaa aikaa. Päällimmäisenä jäi mieleen Ari ”Pulu” Asunmaa. Keikkareissuilla oltiin Pulun kanssa huonekavereita ja kaikkea tapahtui. Sen jutut oli päätähuimaavia. Jälkeenpäin oon tajunnut, että Puluhan oli Suomen John Belushi. Tuon aikainen Sleeppari-kuvio oli paljolti Pulun ideoimaa. Kun tehtiin ” Born in the SAVO”-levyä Karjaalla, ja tultiin yöllä ravintolassa pienessä laitamyötäisessä niin Puluhan sai tietysti keskellä yötä huiman idean ja kertoi hänellä olevan hyvän biisin ”Kaksi tapaa keittää kahvia”. Alettiin tehdä sitä heti yöllä. Pulu käski soittaa sellaista Moulinex-komppia. Ihmettelen, mistä on kyse. Siis sellaista, mikä oli ollut samannimisessä kahvinkeitinmainoksessa.

-Sleeppareissa tuli oltua kuusi vuotta. Tosin siinä välissä kävin intin. Muistan myös, kun tehtiin Leningrad Cowboysien kanssa ”Thru the Wire” ja ”L.A.Woman”. Silloin laulajana oli Nicky Tesco. Sävelsin ensin mainitun kappaleen ja siitä tuli hyvä. Oltiin biisillä Levyraadissa, joka voitettiin huippupisteillä. Klaus Järvinen kummasteli, miten hyviä soittajia oli sillä biisillä, johon Jukka Virtanen totesi, ”äää..ne on sun entisiä oppilaita”.

Mikä Sleeppari-levyistä onnistui parhaiten? 
-Helmiä on joka levyllä ja sitten on täyttä kuraakin. ”Born in the SAVO:n” aikakausi oli huikeaa. ”Sings Matti ja Teppo” oli todellista huippuaikaa. Siitä tullut suosio kolahti kovaa. Levy möi 70 000 kpl. Muistan kun oltiin Provinssirockissa kakkoslavalla ja 25 000 oli katsomassa meidän keikkaa. Silloin Sleepparit oli ehkä kovimmassa suosiossa kuin koskaan aiemmin ja tuo levy oli hyvä idea. Slepparithan oli enemmänkin teatteriseurue kuin tavallinen rokkibändi ja se bändi toimi ideoilla. Saatiin joku idea, jota lähdettiin kehittelemään. Levyn pohjat tehtiin kolmessa päivässä. Maanantaina aloitettiin, keskiviikkona oli soitot tehty ja laulut oli perjantaihin mennessä purkitettu. Tuollainen onkin mielestäni oikea tapa tehdä levyä. Turhat hieromiset jätettiin pois, eikä sellaisesta ole juuri koskaan mitään hyötyä, tehtiin vaan.

Miksi lähdit Sleepy Sleepersistä pois?
-Taisin olla siinä bändissä toiseksi pitkäaikaisin soittaja Pitkä Lehtisen jälkeen. Leningrad Cowboys goes American jälkeen alkoi piisata. Halusin tehdä musiikillisesti paljon muutakin. Järvenpään Sakke tarjosi mulle pullon Coca Colaa kuuden vuoden palveluksesta.

Seuraavaksi tuli keikat Irwin Goodmanin kanssa. Miten tämä oikein tapahtui?
-Vuoden verran olin ollut hissun kissun. Irwin Goodman esiintyi Lahdessa Ravintola Tirrassa ja Viihde Vatasen( mm. Raggars-yhtyeestä tuttu) piti olla kitaroimassa. Se soitti mulle, ettei hän pääse, menisinkö minä. Meninhän minä. Irwin tarjosi lappuja(nuotteja) ja ilmoitin sille, etten tarvitse niitä. Se jäi Irwinille mieleen ” jaa että herra vetää ulkoa , ei laput kelpaa”. Siitä alkoi hänen kanssaan kahden vuoden yhteistyö. Tehtiin hurjat määrät keikkoja, 250 keikkaa/ vuosi. Illan kesto oli 2 x 20 minuuttia eli eihän ne itse keikat nyt niin pitkiä olleet. Irwin oli kaikin puolin mahtava heppu. Yksi parhaita työkavereita, mitä mulla ikinä on ollut. Hänhän oli kaksijakoinen ihminen. Oli se Irwin- koko kansan juoppo, mutta oli se Antti joka oli siviilissä ujo,hiljainen ja arka, mutta hyvin luotettava, ja luotettava palkanmaksaja. Jännä persoona kaikin tavoin ja siinä miehessä jos kenessä oli karismaa.On varmasti suomalaisen kevyen musiikin historian mieleenjäävimpiä henkilöitä.

Sinähän olit mukana myös viimeiseksi jääneellä keikkareissulla.
-Kyllä. Tehtiin viimeinen keikka Joroisissa, Hotelli Joronjäljessä tammikuun 11.päivä. Matkalla käytiin lääkärissä, koska Irwin oli jo mennessä huonossa kunnossa ja kipeänä.Sieltä lähdettiin ajamaan Viipuriin, jossa suomalainen rakennusryhmä oli tekemässä asuntoalueelle taloja, jonkinlaista mökkikylää ja oli harjannostajaiset, joihin meidät oli tilattu ohjelmanumeroksi. Myöhästyttiin siltä keikalta noiden lääkärireissujen vuoksi ja mentiin sitten Hotelli Drushbaan, jossa oltiin pari päivää. Vodka maistui meille muille, mutta Irwin ei liikkunut hotellihuoneestaan mihinkään, koska oli erittäin kipeänä. Sen olo pahentui koko ajan. Mun mielestä se teki siellä parin päivän ajan kuolemaa.
Minusta on turha syytellä Neuvostoliiton tulliviranomaisia, koska Irwin oli jo matkalla sinne päin, ja hotellissa, todella huonossa kunnossa. Totta kai, kun rajalle tultiin takaisin ja oltiin Suomeen menossa niin tulliviranomaiset katseli, että takapenkillä ollut Irwin olisi umpikännissä, vaikkei se ollutkaan. 4-5 tuntia meillä meni tullijonossa, mutta ei siihen aikaan muutenkaan tultu tullista läpi tuosta vaan, kyllä silloinkin sai varata paljon aikaa rajanylitykseen. Suomen puolella tullissa ei ollut mitään ongelmia. Matkalla Haminaan Irwin sitten kuoli ja yksi ajanjakso oli päättynyt.

Sen jälkeen menit Freukkareihin?
-Niin, seuraava bändi oli sitten Freukkarit. Oli kova kesähelle ja olin Pitkäpubin terassilla ja kännykkä soi, mulla oli jo silloin kännykkä. Kinnusen Jussi soitti ja kyseli, osaanko pikata? Sanoin, en todellakaan. No ei se mitään, lähdetkö Freukkareihin? Pajukallio halusi ilmeisesti siihen rokimman kitaristin kuin mitä siinä aiemmin oli ollut. Kyse oli kuitenkin outlaw-countrysta ja tarvittiin rock-tyyppistä kitaristia. Käytiin tekemässä oikein levykin Jenkeissä vuoden 1999 puolella, Austinissa,Teksasissa. Tuon levyn nimi oli Hittihökkeli. Pari vuotta olin Freukkareissa ja siitä siirryin Pelle Miljoona Rockersiin, joka oli harmonisen mukava ryhmä. Se taas loppui siihen, kun jouduin hirvikolariin. Tulin keikalta Forssasta ja matkalla ajoin hirvikolarin heinäkuun 5.päivä klo. 05.00. Sairaalassa olin viikon verran, mutta toipuminen kesti kauan. Siihen meni vuoden verran. Pelle kyseli, että kun kykenet, tuutko takaisin. Olin sitä mieltä, koska olin ollut jo niin kauan pois, ei olisi ollut mitään järkeä palata takaisin.Onnettomuus katkaisi meidän hienon yhteistyön.

Aikaa kului jonkun verran ja taas sinua tiedusteltiin seuraavaan bändiin.
-Joo, Kinnusen Hate soitti ja pyysi tulemaan mukaan Lapinlahden Lintuihin. Mietin ja taisin sanoa etten taida lähteä kun siinä bändissä tapeltiin aika lailla. No, Rekku Rechardt oli lähtenyt tekemään keikkaa Wigwamin kanssa ja mua pyydettiin sitten tekemään tuurauskeikkoja. No, niihin suostuin. Sitten huomattiin, että olen ollut bändissä enemmän kuin Rekku ja bändi teki periaatepäätöksen ja vakinaisti pestini. Lapparimeininki oli vähän samaa kuin Sleepparit. Se oli pyörien päällä oleva hullujenhuone. Toki ryhmä oli rankkaa, mutta aika Lappareissa oli erittäin hauskaa. Olin etuoikeutettu, kun sain olla mukana huumoribändeissä. Joskus bändeissä on liian vakavaa meininkiä ja se ei ole aina hyvä asia. Sitten Kinnusen Hate lähti Turoihin ja minä aloin tekemään yhteistyötä Haaviston Markon kanssa. Olin tuottanut Markon levyjä ja soitin niillä kitaraa. Se sujui kuin letunpaisto. Edelleenkin tehdään keikkoja Markon kanssa duona.

Entäpäs Los Bastardos Finlandeses?
-Kykkäsen Olli soitti ja kysyi lähdetkö bändiin mukaan, kun siinä soittaa rumpuja Twist Twist Erkinharju ja bassoa Jussi Kinnunen. Mehän tehtiin ensin jonkinlainen muistosinkku, koska oli olemassa Vitikaisen Jaskan laulua jollain nauhalla. Tehtiin ”So cold”. Kaikkiaan kolme pitkäsoittoa tehtiin. Sen jälkeen iski paha kyllästyminen ja jäin ensin pois ja heti perään jäi pois Kinnusen Jussi.

Viime syksynä oli Kuka, mitä, häh?-musikaali Lahden Sibeliustalossa. Millainen fiilis siitä jäi?
-12 näytöstä tehtiin ja 10 000 katsojaa. Siitä jäi upeat fiilikset. Ajattelin ensin, että soitettaisiin Costin( Costello Hautamäki) kanssa puolet kitarasooloista. Costi sanoi ei, soita sä vaan kaikki soolot, hän komppaa. Epäilen sen johtuvan siitä, sillä Costi tiesi ettei pääse kaikille keikoille mukaan. Sitä kautta jäi soolot mulle. Keväällä tehdään kuusi näytöstä lisää: helmikuussa tehdään Lahdessa kolme näytöstä ja maaliskuussa Helsingissä Peacockissa tehdään niinikään kolme näytöstä.

Kuinka v. 2014 etenee?
-Keikkaa teen kun kohdalle sattuu, esim. Marstion kanssa, samoin Laitisen Kikan. Sitten on tällainen kokoonpano kuin Keräilyerät. Soittohommien ohella mä oon ajanut taksia jo parin vuoden ajan.

Teksti: Vesa Kontiainen

Devil Virtanen viettää 50-vuotispäiviään sunnuntaina 23.2. klo 15 alkaen Möysän Essolla

Liipolan Toimelassa järjestettiin viikko sitten perjantaina ystävänpäivätilaisuus. Päivän aikana puuhattiin monenlaista yhteisöllisessä hengessä: mukana oli koululaisten lauluesitys, yhteislaulua, sekä vielä musiikin saralta myös Mailis ja Lasse Könösen tunnin mittainen musiikkiesitys. Musiikin lomassa Astrid Pellikka ehti kertomaan paikalla olijoille Liipolan historiasta. Lapsetkin oli huomioitu useammalla aktiviteetilla, ja he pääsivät muun muassa käsitöiden pariin askartelunurkassa, jossa syntyi jos jonkinlaista korua ja koristetta, kuten korva- ja käsikoruja.

Toimelan Arja Honkarilan mukaan pikkuväkeä riitti askartelunurkassa koko päivän ajan.
– Välillä on pitänyt vähän jakaakin lapsia ryhmiin, että kaikki ehtii valvomaan ja neuvomaan korujen kanssa.

Honkarila oli muutoinkin tapahtuman vetovoimaan tyytyväinen.
– Väkeä on riittänyt ilahduttavan paljon, vaikka tarkkaa lukumäärää emme olekaan laskeneet. Pelkäsimme vähän sitä, että ihmiset eivät löytäisi tähän
tapahtumaan, mutta aktiivinen mainostus vaikuttaa sittenkin purreen.

Toimelassa oli perjantaina myös mahdollisuus tutustua uuden monitoimitalon 3D-mallinnukseen tietokoneella. Tarkasta mallista pääsi tutkimaan talon
sisustaakin, jota pystyi myös purkamaan ohjelmalla vaikka seinä kerrallaan.
– Olemme tänään kieltäneet lasten tietokoneiden käytön, jotta aikuiset pääsisivät rauhassa tutkimaan mallinnuksia, Toimelan Aleksandr Korolev kertoo.

Mallinnuksiin pääsee myös jatkossa vapaasti tutustumaan Liipolan Toimelassa.
Iltapäivästä reippaimmat suuntasivat vielä läheiselle Liipolan laavulle, jossa paistettiin makkaraa ja tutustuttiin asukastoimintaan yhdessä Lahdenseudun ympäristöpalvelujen kanssa.

Liipolan Toimela

Liipolan asuinalueohjelman keskipisteenä toimii Liipolan ostarilla, aivan koulun ja kirjaston vieressä, Liipolan Toimela. Liipolan Toimelassa elvytetään kylähenkeä, vapaaehtoistyön ja talkootyön arvostusta nostetaan yhdessä tekemällä, ja siellä pyritään löytämään uudenlaisia sosiaalisia innovaatioita liipolalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Väliaikaisessa asukas- ja harrastetilassa järjestetään kaikenikäisille liipolalaisille mielekästä aktiviteettia. Kaikki toiminta lähtee asukkaiden toiveista ja aktiivisuudesta. Toimela tarjoaa tilat ja välineitä sekä ohjausta henkilökunnan vahvuuksien mukaan. Toiminnan järjestäjinä toimivat kaupunki, erilaiset järjestöt, seurat ja muut vapaaehtoiset. Liipolaan on rakenteilla monitoimitalo, johon tulee koulu, päiväkoti ja kirjasto. Toimelan toiminnot on tarkoituksena siirtää monitoimitaloon sen valmistuessa 2015.

Mikko Blomberg

Outoa valoilmiötä ihmeteltiin keskiviikkona Etelä-Lahdessa sosiaalista mediaa myöten. Syynä eivät tälläkertaa olleet vieraat ulkoavaruudesta, vaan ”valopäät”, jotka valloittivat Patomäen alueen hetkellisesti. Reilut 60 suunnistuksen ystävää osallistui Yökuppi ry:n järjestämään Korttelikupin osakisaan, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Patomäen alueella. Yökuppi ry:n Heikki Jokinen kertoo lisää:

– Yökuppi ry järjestää iltarastityyppisiä yösuunnistustapahtumia. Keväisin ja syksyisin järjestämme yökuppia, ja talvisin korttelikuppia.

Korttelikuppi on suunnistuksen urbaanimpi muoto. Metsät ovat yleensä tähän aikaan vuodesta paksussa lumipeitteessä, joten talvella suunnistustapahtumat järjestetään kaupunkiympäristössä.

– Suunnistusreitit kulkevat esimerkiksi kävely- aja pyöräteillä sekä koiranulkoilutusreiteillä, Jokinen kertoo.

Niin yökuppi kuin korttelikuppikin ovat usean osakisojen sarjoja. Korttelikupissa on 6 osakilpailua, ja yökupissa 15. Kauden loputtua pisteet lasketaan yhteen, jotta osallistujat saadaan järjestykseen. Kyseessä ei silti ole turhan ryppyotsainen kilpailu.

– Kyseessä on harrastetoimintaa, josta kuitenkin otamme kaikki tulokset ylös. Pääasia on liikkua ulkona ja pitää hauskaa suunnistuksen merkeissä.

Lahdessa tai lähialueilla järjestettävät osakisat ovat vetäneet suunnistajia mukaan parhaimmillaan peräti yli 100.
– Suunnistajien aktiivisuus tapahtumissa on ollut ehdottoman positiivinen yllätys.

Yö- ja korttelikuppaja järjestetään yhteistyön voimin.

– Kyselemme vuoron perään halukkaita järjestäjiä tapahtumalle. Vaikka kyseessä onkin vain parin tunnin rykäisy, pitää järjestäjän ensin suunnitella reitti ja viedä rastit maastoon.

Patomäen alueesta ei ole olemassa suunnistuskarttaa. Yökuppi pystyy kuitenkin hyödyntämään uusinta tekniikkaa, sillä käyttöön on otettu Jarkko Ryypön toteuttama Karttapullautin. Sen avulla on mahdollista luoda suurinpiirtein suunnistuskartan veroinen kartta mistä tahansa alueesta. Kaupunkiympäristössä myöskään maanomistajilta ei tarvitse kysellä lupia, sillä suunnistusreitit sijoittuvat yleisille teille ja alueille. Patomäelle tehtiin kolme rataa: linnuntietä mitattuna rata A oli reilu 6 kilometrinen, rata B reilu 4 kilometrinen ja rata C reilu 2 kilometrinen. Osallistujat saivat vapaasti päättää mille reitille he osallistuivat.

– Kuka tahansa saa ilmoittautua mille reitille haluaa, oman kunnon ja valmiuksien mukaan.

Kun valopäät säntäsivät Luhdantaustan alueelta matkaan sumuisena keskiviikkoiltana, ei mennyt aikaakaan kun kaikki olivat jo kadonneet Patomäen iltaan, vain otsavalojen välkkyessä pimeässä.

-Mikko Blomberg-

Suomi-rokin ehdottomia kärkinimiä 90-luvulta saakka on ollut Jarkko Martikainen. Jarkko tuli tutuksi suomalaiselle rockyleisölle YUP-yhtyeestä, joka nautti suosiota ympäri maan niin 90- kuin 2000-luvullakin. YUP:n mentyä telakalle, mies on jatkanut ansiokkaasti uraansa sooloartistina ja tasaisin väliajoin on ilmestynyt tasokkaita sooloalbumeita, joista ihmiset pitävät. Jarkon uusin, viides studiolevy ”Koirien taivas” nousi ilmestyttyään Suomen albumilistan sijalle 2.

Milloin aloit tuota levyä tekemään? Oliko se pitkäkin prosessi?
– Yleensä alan tehdä levyä heti edellisen ilmestyttyä; siihen liittyvän keikkailun lomassa jo katselee, mihin suuntaan seuraavaksi voisi mennä, mikä tuntuisi lupaavalta.Varsinaista treenaus-, levytys- ja miksaustyötä tehtiin reilun vuoden verran, mutta kyllä levylle päätyneet laulut ja lopulta pois jääneet – ehkä etenkin ne – olivat mielessä kolmisen vuotta.

Missä tuota levyä teit? 
– Kaikki kivijalat – rummut, basso, piano ja kitaroita sekä parin kappaleen laulut – äänitettiin Finnvoxilla. Levyhän soi melko perinteisellä tavalla, niin ettei se määrittyisi siltä osin esimerkiksi vuoden 2014 levyksi – melkeinpä sen olisi voinut tehdä samansointiseksi vuonna ´84 tai ´94, ja siksi pää-äänittäjän pestiin oli tärkeää saada asian varmasti osaava mies. Hemmin Risto, joka sekä äänitti perusteet että miksasi koko jutun, on ollut tekemässä monia suosikkilevyjäni. (Muun muassa Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki (1981) ja Laman debyytti (1982) ovat kaksi hänen tallentamaansa klassikkoa.) Hänen äänityksiensä lisäksi Samae tallensi kitaroita, perkussioita, taustalauluja ja muita yksityiskohtaisuuksia Kerttusaurus Rex -studiollaan, ja laulut äänitimme erään kaverin kansakoulun ylähuoneessa. Niin, ja mina itse äänitin Pekka Kuusiston viulut omassa pikkustudiossani, ja olen ensikertalaisena erityisen ylpeä taltiointijäljestä.

Kuinka valikoit soittajat levylle?
– Tässä oli kyse luonnonvalinnoista. Emalla kertoi, että tahtoisi soittaa enemmän, mutta ettei ole löytänyt soittokavereita, joilla olisi aikaa ja intoa soittamiseen. Kiinnitin miehen siltä istumalta, sillä meillä on vanhaa yhteissoittotaustaa ja pidän persoonallisesta rumpaloinnistaan. Samae taas oli tarjoutunut tekemään vastapalveluksen, koska olin auttanut häntä vuoden verran ”Kuuluuko, kuuntelen” -kolmossoolonsa tekstien kanssa. Kolmikkona sovitimme laulujen perusteet kuntoon ja levytystä varten etsittiin vielä muutama hyvä mies ja yksi hyvä nainen päällekkäisäänityksiä varten. Se, siis etsintä, tehtiin Koskisen kanssa kahdestaan ja hyvä niin.

Millaisella aikavälillä esimerkiksi tämän levyn biisit syntyi? Oliko joukossa ns. vanhempia biisejä vai oliko kaikki materiaali varta vasten levylle tehtyä?
– Pari vanhempaakin, esimerkiksi Uskolle epäsopivaa juttua on mukana.
Lauluntekoni on tuottanut vuosien varrella kaikenlaista, ja aina tulee vastaan muutamia sellaisia yksilöitä, joista pidän ehkä enemmänkin kuin jostain levylle päätyvästä laulusta, mutta kokonaisuuden vuoksi en ole tahtonut laulua levylle. Laulun pitää siis olla olennainen, melko vaikeasti selitettävällä tavalla täydentävä osa kulloistakin levyä. Tuo päämäärä on minulle tärkeä, ja niinpä myös Koirien taivaalta jäi pois ainakin pari laulua, jotka saattavat kuulua parhaimpiini, mutta eivät perussävynsä, tempomaisemansa, aiheensa tai jonkun muun syyn takia vielä olleet valmiita lopulliselle levylle.

Teetkö paljon kappaleita esim.levyjen välissä, ns.varastoon vai onko niiden tekeminen sulle kausittaista?
-Teen lauluja läpi vuosien. Varastossa on paljon kaikenlaista, joskin osa saa siellä pysyäkin, aivan hyvästä syystä. Mutta mitä muuta lauluntekijä tekisi kuin laulujaan? Toki välillä pitää antaa alitajunnan tehdä omaa työtään, ja silloin ei kannata pakottaa raakilekappaleita ulos piiloistaan, mutta kun viikko tai kaksikin on ohi, alan jo katsella, mistä voisi tehdä laulun.

Tämä oli viides studiolevysi ja kun live otetaan laskuihin niin kuudes. Onko joku näistä levyistä kohonnut sulle tärkeämmäksi muihin levyihisi verrattuna, vai onko se niin että jokainen levy on tärkeä?
-Pitkällä kantamalla katsoen jokaisella on merkityksensä. Ensimmäinen (Mierolainen) on aina ensimmäinen, ja siksi arvokas jo liikkeellepotkaisuna sekä myöhemmin lisää omaa musiikkia ruokkineena voimana. Jotain puolikkaan askeleen makua siinä ehkä on, mutta silloin kaikki paras yritys tuli levyyn laitettua, joten en nyyhki edes läikkynyttä maitoa. Rakkaus onnistui jotenkin aivan erityisellä tavalla, ja sen studiolive -tallennusmalli määritti koko trilogian linjan. Rakkaudella taisin myös löytää yhden entistä voimakkaamman oman kertojanääneni.

Toivo, kolmas kerta, oli metodilevy, sillä se pitää sisällään vain minut. Levy oli tarkoituksellisesti riisuttu kaikesta silloin turhaksi kokemastani ja etenkin kirjaversio Toivosta on kokonaistaideteos, jollaisia toivoisin kaikkien levyjeni olevan. Toivo on varmaankin ollut kylmäpäisin kokeiluni ja sillä on omat kuulijansa, jotka tulevat kiittelemään juuri sen sointia ja lauluja. Usko, neljäs levy, on Vellu Halkosalmen sovittajantaidonnäyte ja sisältää monia kappaleita, joista pidän sekä alkuperäisdemoina että etenkin Vellun värikkäiden ja ymmärtävien sovitusten ansiosta. Huippusoittajista puhumattakaan. Trilogian ja studiolivelevyjen päätösosa, monessa mielessä rakas sellainen.

Ja sitten on Koirien taivas. Siinä on ainakin suuri otanta parhaita laulujani, ja niin, että ne kommentoivat toinen toisiaan, mikä on tärkeä päämäärä minulle. Samae teki kiitettävää ja kiitoksen arvoista työtä tuottaja-sovittaja-soittaja-laulajana, ja monet muut, Kuusiston Pekka etunenässä toivat lauluihin sellaisia pieniä lisäarvoja, joita ilman kappaleet eivät olisi niin tosia kuin ne ovat nyt.

Edessä on siis kiertue, jossa on sekä truba- että bändikeikkoja? Millä ajatuksella valitsit soittajat keikkakokoonpanoon?
-Puskaradion kautta, sieltä on aiemmikin kuullut monet parhaat jutut. Kitaristi Anssi Salmista kiitteli Saaren Jarmo, ja parien treenien jälkeen summasin, että Anssi on oikea kaveri. Anssi taas suositteli basisteja, joista niinsanotulla mutu -tuntumalla kutsuin Luisin treeneihin. Kiitän sisustuntumaani, oikeaan osui. Joitain soolokeikkoja soitan myös. Vuosien saatossa moni paikka – ja etenkin niihin saapuvat yleisöt – ovat muodostuneet niin arvokkaiksi, että olisi hulluutta lopettaa moinen nyt, kun viihdyn myös soolosoittajana Tässä on tekemisissä kahden itselle sopivan rinnakkaistodellisuuden kanssa.

Olet tehnyt myös tuottajan hommia aikojen saatossa mm. Timo R ja Mokoma. Onko näitä hommia näköpiirissä lähiaikoina? Jos niin mitä?
– Tällä erää ei niin mitään. En ole kuullut uusia tekijöitä, joille voisin uskoa antavani jotain heidän tarvitsemaansa, ja muun muassa Timo pärjää nyt hyvin, kun Valtteri sekä säveltää että tuottaa seuraavankin levynsä. Toki on kyse myös ajankäytöstä: kaikkeen ei ehdi.

Entä kirjallisuuspuoli? Onko siltä rintamalta mitään luvassa?
-Alan pian runnomaan taas yhtä novellia muotoonsa, joten mahdotonta se ei onneksi ole. Tahdon kuitenkin julkaista kirjallisuutta, ja se tähtäin mielessäni minun kannattanee olla realisti ja sanoa, että on pieni ihme, jos saan vuodessa tai kahdessa kolmoskirjaani valmiiksi. Tähtäin kun on kuudennessä levyssä. Mutta ihmeitäkin tapahtuu, sanotaan.

Musiikkiala on muuttunut paljon siitä kun itse aloitit. Mitkä ovat olleet konkreettisemmat muutokset sinun mielestäsi?
– Oli aika, jolloin elimme Eldoradossa, ymmärtämättä että elimme siellä. Kaikenlaisia keikkapaikkoja riitti ympäri laajan maan ja levymyynnit olivat historiallisen korkeat. Radiotkin soittivat jopa YUP:n levytyksiä, vaikka ainahan yhtyeemme oli tavallaan marginaalibändi, ainakin sieltä kotoisin. Puhun siis 90 -luvun loppuvaiheiden ja 2000 -luvun puolivälin vuosista. Sittemmin puitteet ovat taas karaistuneet, ja vaikka musiikkia kulutetaan varmaankin enemmän kuin koskaan aiemmin, on monien vanhojen tuttujen ollut jo mahdotonta enää kiskoa leipäänsä irti näistä hommista.
Mutta tämäkin murros saavuttaa jonkin lakipisteensä ja koittaa uusi aluntapainen, enkä ole ertiyisen huolissani huomisista.

Teet paljon trubakeikkoja. Mistä tähän tuli innostus? Mikä trubakeikoissa viehättää?
– Koska halusin kuulla, onko minusta siihen. Se oli ensimmäinen päämäärä. Äkkiä nälkä kuitenkin kasvoi, ja tahdoin kehittyä lajissa; kokeilla, voinko mennä vaikeimmankin illan läpi, löydänkö yhteyden yleisöön ja onnistunko pitämään sen yllä, silloinkin kun muita soittajia, siis turvaverkkoa, ei yhtäkkiä olekaan. Trubaduurikuviota on sanottu kuningaslajiksi, ja minun kokemukseni mukaan se on sitä. Haasteellinen, ajoittain aika vaikeakin, mutta hyvin palkitseva esiintymisen muoto. Hieman kuin hyvä elämä kokonaisuudessaan: ei tasainen, mutta mielekäs matka.

Onko sinulta kysytty paljonkin mahdollisuudesta YUP:n paluukeikkoihin? Jos on, mitä olet kyselijöille vastannut?
– Aika ajoin sitä kysellään. Vastaan, että ei sitä arkkua ole naulattu kiinni. Tai että pyyhe on kyllä kehässä, mutta ehkä se vielä kerran poimitaan sieltä. Tuon isompaa lupausta en kuitenkaan anna YUP:n soitoista. Voihan hyvinkin olla, että taukomme jatkuu siihen asti kun joku meistä on jossain toisessa todellisuudessa ja silloin edes vanhojen muisteleminen on myöhäistä. Parasta oikeastaan on, että yhtyettämme muistetaan hyvällä ja että on niitä, jotka tahtoisivat (ainakin teoriassa) kuulla meitä vielä keikallakin.

Kuinka Jarkko Martikaisen vuosi 2014 etenee, siis muutenkin kuin keikkaillen?
– Vanhan kotimaan, siis Saksan, kamaralle olisi aie lähteä, kunhan kalenterissa tulee vastaan kylliksi tyhjiä aukeamia. Taidenäyttelyäkin olen miettinyt vielä tälle vuodelle, ja sellaiseen tarvitsen lisää hyviä töitä, joten maalaus- ja puuveistoshommia se tietää. Ei kuitenkaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa, etenen jatkossakin itselleni arkisissa merkeissä.

Teksti: Vesa Kontiainen
Kuva: Tomi Palsa

”Kerromme AA- ryhmä Harjulan aloittaneen toimintansa 14.2 1958. Alkajaistilaisuudessa oli mukana 10 pesunkestävää ja tittelinsä lunastanutta alkoholistia. Tässä alkajaiskokouksessa sovimme, että ryhmä tulee toimimaan täysin omavaraisena ohjeenaan AA:n 12 perinnettä ja ohjelmanaan AA:n 12 askelta. Näin ryhmä on toiminutkin. Kokouksia on 2 kertaa viikossa, joka maanantai ja perjantai-ilta.”

Lainaus on AA-ryhmä Harjulan tervehdyskirjeestä Rovaniemellä juhannuksena 1958 pidetylle valtakunnallisille kesäpäiville.
Harjula- ryhmä perustettiin 56 vuotta sitten ja siitä on dokumenttina edellä oleva kirje. Miehet saivat Harjulan setlementin johtajan, pastori Ensio Partasen suosiollisella avustuksella kokoontua Harjulan setlementin jo puretun entisen päärakennuksen tiloissa keräämällä keskuudestaan huonetilan vuokrarahat. AA-toiminnan periaatteena on aina ollut, että ryhmät vastaavat itse taloudellisesta toiminnastaan.

Lahtelainen kasvatustieteen lisensiaatti, VTM, Erkki ”Ekku” Nieminen teki AA-ryhmistä eli Nimettömien alkoholistien toiminnasta ja historiasta väitöskirjan Henki vastaan alkoholi, AA-toiminnan synty ja kehitys Lahdessa 1950-1995. Väitöstilaisuus oli Itä-Suomen yliopistossa viime perjantaina. Vastaväittäjinä toimivat professori Arto Jauhiainen ja dosentti Lauri Kemppinen Turun yliopistosta sekä kustoksena professori Päivi Atjonen Itä-Suomen yliopistosta. Väitöskirja on Suomessa ensimmäinen AA:n sisäistä ryhmätoimintaa käsittelevä tutkimus, jonka avainsanat ovat Alcoholics Anonymous’ten eli nimettömien alkoholistien ryhmätoiminnan sisältöä, joka on hengellisyys, toipuminen, yhtenäisyys ja palvelu. Tarkastelun kohteena on Lahden talousalueella tapahtunut toiminta 35 vuoden ajan sekä liitteenä tietoja toiminnasta 2013.

Niemisen tarkasteli kasvatustieteen gradu- sekä lisensiaattitöissään Helsingin yliopistossa AA-toimintaa alkoholismin hoitomuotona ja liikkeen palveluanalyysia Lahden alueella. Hän kertoo yllättyneensä lahtelaisten AA-ryhmien pöytäkirjoja ja muita muistiinpanoja lukiessaan, että varsinainen ensimmäinen ryhmä perustettiin Lahteen vasta 1958. Yhdysvalloissa oli jo 1930-luvulla perustettu alkoholisteille omaehtoisia kotiryhmiä, joitten periaatteena oli kasvattaa viinaksiin sortunut henkilö pois itseään ja lähimmäisiä tuhoavasta kierteestä henkisellä kasvulla. Lahdessa on tehty työtä ihmisten viinan kiroista raitistumiseksi jo 1800-luvun lopulta alkaen raittiusseuroissa ja poliittisten järjestöjen raittiusosastoissa, mutta AA-toiminta alkoi Suomessa 1948 ja Lahdessa järjestäytynyt toimintaa aloitti 1950-54 toiminut AA Auttajat ry.

Ennen kasvatustieteen pauloihin joutumista väitöskirjantekijä oli jo suorittanut kansakoulupohjalta rakennusmestaritutkinnon 1961 ja työssä ollessaan lukion iltalinjan. Työn ohella hän sai valtiotieteen maisterin paperit 1988. Miksi miehestä ei tullut sosiologia, johtui siitä, että Helsingin yliopiston avoin korkeakoulu aloitti Lahdessa kasvatustieteen opetuksen ja Ekku Nieminen lähti aikuisopiskelijaksi uuteen opinahjoon. Nykyäänkin hyväkuntoinen tohtori on useassa yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana. Nuoruuden kilpaharrastuksen hiihdon ja mäkihypyn jälkeen hän on toiminut viimeiset runsaat kaksi vuosikymmentä Lahden hiihtoseuran johtokunnassa sekä Lahden kaupungin valtuutettuna. Lähitulevaisuudessa tohtorinhattua kantava, opinnoissaan sitkeästi edennyt mies, on opiskellut lähes yhtäjaksoisesti 36 vuotta ja saavuttanut päämääränsä.

AA-ryhmistä vanhimmat ja pysyvimmät ryhmät Lahdessa ovat esimerkiksi Harjula-, Laune-, Anttilanmäki-, ja Hämy- ryhmät. Ryhmillä on ollut vuosien aikana joko asuinalueeseen tai kokoontumispaikkaan liittyviä nimiä kuten Pumppu, Puun ja Kiven sisällä, Elo ja Ryhmä 60. Ryhmäläiset käyttävät edelleenkin jäsenistöstään lempinimiä kuten Kapu, Pänä, Kolumbus, Monica tai Teka. Ryhmien ikä on vaihdellut, ja Nieminen on niiden päiväkirjoja lukiessaan listannut jäsenistön täysraittiuden juomakierteen jälkeen, retkahdukset ja ryhmiin takaisin paluun. Verrattuna kunnallisiin päihdehuollon yksikköjen vaateisiin AA-ryhmien tavoite on täysraittius toisilla kohtuullisuus alkoholin käytössä.

AA-toiminta sopii kaikille alkoholi- ja nykyisin myös huumeriippuvaisille niin ateisteille, agnostikoille kuin vapaa-ajattelijoillekin, päämääränä on täysi raittius.

Marja-Liisa Niuranen

Hennalan päiväkodin takana sijaitsevaan metsään nousi maanantaiaamuna tukku havumajoja. Majoja olivat innokkaiden päiväkodin lasten lisäksi rakentamassa Hennalan päiväkodin ympäristömummo Helena Juutilainensekä Paavolasta vierailulle tullut ympäristövaari Lauri Ojanen. Päiväkotien ympäristömummot ja -vaarit on Lahdessa Kymppi-hankkeessa luotu ympäristökasvatusta tukeva asukastoiminnan malli. Vapaaehtoiset käyvät omassa päiväkodissaan tukemassa päiväkotien luonto- ja ympäristökasvatusta antaen samalla mummon ja vaarin mallia lapsille.

– Me olemme lasten kanssa ajan viettämisestä ja heidän kanssaan tekemisestä nauttivia eläkeläisiä, jotka tekevät tätä vapaaehtoisesti, summaa ympäristövaari Ojanen.

Ojanen kertoo, että lasten kanssa harrastetaan, leikitään ja vietetään aikaa monipuolisesti. Ojanen itse lähtee lasten kanssa mieluiten ulos luontoon.
– Olemme käyneet esimerkiksi sieni- ja ympäristöretkillä. Vaikka ajatus on myös valistaa lapsia, he innostuvat usein ulkoilusta niin, etteivät välttämättä näe eivätkä kuule aivan kaikkea.

Lasten villiintyminen luonnossa kuuluu Ojasen mielestä asiaan.
– Ja yleensä kun sanon, että ”taluttakaas nyt vaaria, kun alan olla jo vähän huonojalkainen”, niin lapsetkin rauhoittuvat hieman auttamaan minua.

Sadepäivisin ympäristövaari keksii tekemistä sisätiloissa.
– Luen lapsille usein esimerkiksi satuja sadepäivän sattuessa.

Sekä Ojanen, että ympäristömummo Helena Juutilainen ovat mielissään siitä, että he saavat yhdessä päiväkodin kanssa suunnitella ohjelmaa vapaasti. Lasten kanssa on käyty eräässä lahtelaisessa päiväkodissa jopa pilkillä. Siellä olivat kaikki kaksivuotiaista lähtien mukana järven jäällä, jonka jälkeen lapset pääsivät vielä kalavaarin kanssa avaamaan kaloja.

Oppeja sukupolvelta toiselle

Yksi toiminnan kantavista ajatuksista on oppien, taitojen ja elämänkokemuksen välittäminen uusille sukupolville.
– Kaikilla lapsilla ei ole omia isovanhempia, joten ympäristömummo tai -vaari saattaa olla lapselle hyvin tärkeä kontakti varttuneempaan väestöön, Juutilainen muistuttaa.

Asian voi tietysti kääntää myös toisinpäin, sillä eihän kaikilla eläkeläisillä ole omia lastenlapsia, joiden kanssa voisi viettää aikaa. Ojasen mielestä vapaaehtoistoiminnan kulmakivi onkin molemminpuolinen tekemisen mielekkyys.
– Olen sopinut olevani paikan päällä lasten kanssa kerran viikossa, ja lähden joka kerta mielelläni päiväkodille. Se on aina tärkeä päivä.

Ajatus on se, että jokainen mummo ja vaari saavat itselleen oman ryhmän, jolloin ryhmäläiset oppivat tuntemaan vapaaehtoistyöntekijän.
Päiväkodit ovat ottaneet toiminnan avosylin vastaan, sillä se tuo heidänkin arkeensa positiivista muutosta, apuvoimia ja ideoita. Kymppi-hankkeen projektikoordinaattori Anne Meronen kertoo, että toiminta on jatkunut nyt reilun vuoden.

– Mukana on tällä hetkellä seitsemän eläkeläistä, joista neljä on naisia ja kolme miehiä. Hankkeen parissa on kaiken muun lisäksi kehitelty uusia toimintamalleja ympäristökasvatukseen ja ympäristöneuvontaan. Mukaan kaivataan vielä lisää eläkeikäisiä, jotka haluavat viettää aikaa ja puuhailla lasten kanssa, Meronen kertoo.

Vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Kymppi-hankkeen projektikoordinaattori Anne Meroseen: anne.meronen@lahti.fi,
p. 050 383 6493.

Mikko Blomberg

Keskiaikainen yhteiskunta eli muutoskautta 1200-1300 luvuilla läntisessä kristikunnassa Keski- ja Etelä-Euroopassa. Rahatalous teki tuloaan kaupunkilaistuneisiin yhdyskuntiin, yliopistoja perustettiin, ja oppineet miehet muodostivat uusia ammattikuntia. Pohjois-Eurooppa ei vielä ollut kehityksessä mukana. Uusien ammattien harjoittajat lääkärit, asianajajat, korkeammin koulutetut opettajat ryhtyivät myymään tietojaan heidän palveluksiaan tarvitseville. Mutta tuon ajan kirkollisen käsityksen mukaan ”Tieto oli Jumalan lahja” eikä sitä saanut solidi- tai sous-rahasta myydä.

Lahden kaupungin pääkirjaston media- ja musiikkipalvelujen johtava informaatikko, FM Salla Palmi-Felin tutki historian alaan kuuluvassa väitöskirjassaan keskiaikaisen ammatillisen tiedon myynnistä koituneita ristiriitoja kaupunkilaistuvassa yhteiskunnassa. Hän väitteli aiheesta viime lauantaina Tampereen yliopistossa. Kun väitöskirja käsitti sekä lakiasioihin että teologiaan liittyvää aineistoa, oli vastaväittäjiä kaksi, dosentit Pauli Annala ja Maiju Lehmijoki-Gardner, Helsingin yliopistosta. Viimeksi mainittu opettaa teologiaa myös Baltimoren Loyola yliopistosta ja kustoksena toimi dosentti Kristian Krötzl Tampereen yliopistosta. Väitöskirja on kirjoitettu englanniksi. Tulevalla filosofian tohtorilla on pätevyys kirjasto- ja museoalan virkoihin, mutta oma mielenkiintonsa hänellä on edelleen tutkijan tehtäviä kohtaan. Hän on mukana kansainvälisessä historian tutkijaryhmässä.

Palmi-Felinin perhe asuu Launeella. Salla kirjoitti ylioppilaaksi Lahden Lyseosta ja opiskeli Tampereen yliopistossa. Osan väitöskirjan kirjoittamisajasta hän oli työssä Kouvolan pääkirjastossa. Hän hymyilee, että Tampere viehätti kovasti, mutta aviopuolison mukana asuinkunnaksi tuli Lahti. Nuorella pariskunnalla oli eräänä täällä asumisen kriteerinä löytää korjauskelpoinen, mutta alkuperäinen omakotitalo kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Launeelta 1950-luvun alussa rakennettu talo löytyikin, ja sitä puolisot ovat remontoineet alkuperäisiä rakennusratkaisuja kunnioittaen. Väitöskirjan ohella on taloon syntynyt nyt viisivuotias perheen esikoinen.

Väitöskirjan aineiston Tuomas Akvinolaisen sitaatin mukaisen ”Jumalan lahjaa ei voi myydä” tutkimuspaikkana Sallalla oli yhden lukuvuoden ajan Vatikaanin Roomassa sijaitsevat kirjasto ja arkisto. Hän asui Suomen Rooman instituutin opiskelijoille tarkoitetuissa tiloissa. Jo maisteriksi opiskelun aikana hän suoritti latinan- ja paleografian opinnot pystyäkseen lukemaan käsinkirjoitettuja rippi-isille kirjoitettuja ohjekirjoja.

1200-luvulla käytiin läntisessä kristikunnassa katolisen kirkon, fransiskaani- ja dominikaaniveljeskuntien ja etenkin oppineiden lakimiesten ja lääkärien välillä tiukkaa keskustelua siitä, onko ammattilaisilla oikeus ottaa maksua tekemisistään töistä yksityisille ihmisille. Lääkärit eivät hoitaneet ihmisten sieluja vaan yrittivät parantaa sairastunutta kehoa. Lakimiesten, advokaattien, tietoja tarvittiin, kun yhteiskunta kaupunkilaistui ja esimerkiksi sukujen välille tuli perintöriitoja. Syntyi myös uusia ammatteja, joitten harjoittajat tarvitsivat työstään palkkaa elättääkseen itsensä.

Vuonna 1215 kirkko julkaisi neljännen Lateraanikonsiilin, mikä määräsi kansan vuosittain ripittäytymään. Ihmisten ripittäytyminen toi papeille uudenlaisia maallisiakin asioita selvitettäviksi, mihin papit tarvitsivat rippi – isien ohjekirjat. Niiden tarkoituksena oli ohjata ammattien edustajia ripissä, ja ohjata heidän sielunsa pelastautumaan, varsinkin jos he myivät tietojaan. Lopulta ammattien harjoittajien tiedon myynti hyväksyttiin, sanottiinhan raamatussakin, että työmies on palkkansa arvoinen. Ammattien osaajat myivät tietojaan kovalla hinnalla, esimerkiksi lakimies saattoi saada työstä palkan, mikä oli englantilaisen papin palkkaan verrattuna kaksinkertainen.

Loppupäätelmässään Salla Palmi-Felin näkee runsaasti yhteneväisyyksiä keskiajan ihmisten ja nykyajan yhteiskunnassa. Köyhät ihmiset joutuivat keskiajalla lopuksi kirkon vastuulle, nyt leipäjonoissa pyydetään myös kirkon osallistumista varattomien toimeentuloon. Me kauhistelemme edelleen esimerkiksi lääkäreitten ja lakimiesten ansioita. Heikoilla tiedoilla varustettuja lääkärin ammatissa toimivia ihmisiä oli, meillä on valelääkäreitä.

Meillä syntyy uusia ammatteja vanhojen teollisuusalojen tilalle. Ne vaativat oman aikansa ennen kuin ne hyväksytään ja arvostetaan. Myös pätkätyöläisyys on verrattavissa keskiajan yhteiskunnan muutoksiin, ihmiset joutuivat kiertämään ja hakemaan toimeentulonsa matkojen päästä kotiseuduiltaan. Euroopan kansat ja yhteiskunnat ovat muuttuneet kohtuullisen vähän tuhannen vuoden aikajaksolla.

Marja-Liisa Niuranen

Yksi Suomen iskelmätaivaan vuosikymmenten suosikeista on ehdottomasti Markku Aro. Hän aloitti uransa jo 60-luvulla voittamalla laulukilpailut, josta hänet bongasi legendaarinen keikkamyyjä/ manageri Tauno ” Tappi” Suojanen.
Ensimmäinen levy ilmestyi loppuvuodesta 1968, Käyn uudelleen eiliseen, josta tuli ykköshitti talven aikana. Siitä alkoi huikea hittiputki läpi vuosikymmenten. Kukapa ei tietäisi kappaleita Hyvännäköinen, Oo- mikä nainen, Jestas sentään, Oma kultasein, Anna kaikkien kukkien kukkia, Ollaan lähekkäin, Etsin kunnes löydän sun ja Keskiyön aikaan jne.

Keikkoja on takana useita tuhansia kuuden vuosikymmenen ajalta. Edelleen Markku Aro tekee keikkaa ja suosio on koko ajan tasaisen kova. Hän on haluttu artisti tanssilavoille, ravintoloihin ja tapahtumiin sillä miehen äärettömän kova ammattitaito yhdistettynä yleisön toiveet huomioonottavana artistina on tehnyt hänestä kestosuosikin.
Vaan vieläkö miehellä on muistikuvia uran alkuajoilta, Kristiina Hautalan kesäkiertueesta 1968 ja ensilevytyksestä samalta vuodelta?
-Muistikuvat on edelleenkin kirkkaat. Keväällä sain levytyssopimuksen Toivo Kärjen tallista. Muistan, kun Markku Suominen ja minä mentiin Topin huoneeseen peräkanaa, ensin minä ja sitten Suominen, ja molemmat saatiin levytyssopimus. Sitten Euroviisujen 1968 jälkeen starttasi Kristiina Hautalan kesäshow, jossa olin mukana. Kristiinahan edusti Suomea Euroviisuissa- kappaleella Kun kello käy. Hyvät muistot kiertueesta on. Soittajina oli mm. Hietasen Pedro. Tuo show kesti toukokuusta aina syyskuulle asti ja keikkoja tehtiin todella paljon.
Syksyllä kävin levyttämässä Engelbert Humperdinckin kappaleen Les bicyclettes `de Belsize, joka oli suomeksi Käyn uudelleen eiliseen. Mulle soitettiin se levyltä ja kysyttiin sopisiko tällainen biisi sulle, mitäs pidät. Pidinhän minä siitä valtavasti ja mullehan sopi. Marraskuussa levytettiin, ja se meni kauppoihin ja se alkoikin soida Paalosmaan Matin listaohjelmassa hyvin alkuvuodesta. Kappale nousi ensin sijalle 7, sitten se nousi kuudenneksi ja lopulta meni kärkeen. Oli se hieno tunne, kun kuuli radiosta oman kappaleensa. Kyllä kainalot kostui.
Syksyllä 1968 kasasin ensimmäisen oman bändin ja eikun omille keikoille. Mukana oli Hietasen Pedro ja muita tamperelaisia soittajia. Suojasen Tappi möi keikat. Hän oli kova-ääninen ja hyväsydäminen mies. Hirmuinen juomaan Dry Vodkaa ja punaista jaffaa, mutta ennenkaikkea kova työmies. Hän möi vaikka vanhat kalsarit jalastaan, mikäli joku olisi ostanut.

Itsekin olit Suomen Euroviisu- edustajana v.1971 kappaleella Tie uuteen päivään. Millaiset muistikuvat siitä jäi?
-Itse Euroviisut oli loistava tapahtuma. Oli todella iso bändi ja mukana oli kapellimestarina Ossi Runne, myös Lehtisen Rauno oli mukana ja taustakuorossa sekä tanssityttöinä Koivistolaiset. Englantilaiset tykkäsivät meistä kovasti ja saatiin siellä päin paljon julkisuutta. Eikä meillä hassummin mennyt, sillä sijoituttiin peräti sijalle 8. mikä oli hyvin. Ei siitä edustuksesta sen kummemmin hyötyä ollut uralleni. Paremminkin Hyvännäköinen oli kappale, joka nosti suosion ihan uudelle tasolle.

Kuinka paljon keikkamaailma on muuttunut 60-luvulta näihin päiviin?
-Nykyään ihmiset tanssii tanssilavoilla enemmän kuin mitä esimerkiksi 70-luvun alkupuolella. Silloinkin porukka tanssi, mutta enemmänkin taaempana. Lavan eteen tultiin katsomaan illan esiintyjää. Mutta nykyäänkin yleisö haluaa tulla elävän musiikin tilaisuuksiin niin kuin ennenkin. Nykyään paikat ovat suurentuneet ja vähentyneet ja ns. pienet puumuttteritlavat ovat poistuneet käytössä. 60-luvulla saattoi olla pieniä lavoja yli 300, kun nykyään niitä on 20. Aikoinaan arkikeikkoja tehtiin paljon, mutta nykyään niitä on kovin vähän. Muistan kun discomusiikki otti vallan 70-luvulla ja silloin puhuttiin, että se on elävän musiikin tuho. Ei niin käynyt, sillä aina Suomen kansa on tykännyt käydä tanssimassa ja katsomassa esiintyjiä. Nykyään myös järjestäminen on ammattimaistunut. Toki on sanottava, että 60-luvulla oli paljon lavoja, missä hommat toimi erinomaisesti. Artistit otettiin huomioon eikä pullakahveitta tarvinnut jäädä missään.

Mitkä voisivat olla urasi kolme tärkeintä laulua?
-Ehdottomasti Käyn uudelleen eiliseen on tärkein, koska se on ensimmäinen levyni ja siitä kaikki alkoi. Lisäksi muita tärkeitä kappaleita ovat myös Hyvännäköinen, Etsin kunnes löydän sun ja Keskiyön aikaan. Jokainen tietää ne kappaleet ja niistä minut tunnetaan.

Sulla kun on hittejä siunaantunut muutamia kymmeniä niin eikö keikkasettien laatiminen ole vaikeaa? Teetkö keikkasetit yleensäkin paikkojen mukaan?
-Kyllä teen. Silloin kun ollaan lavalla niin se on hieman erilaisempi ja sama juttu tanssiravintoloissa ja tapahtumissakin. En kuitenkaan laula kaikkia iskelmähittejäni, sillä haluan laulaa myös paljon tanssimusiikkia. Se on myös velvollisuuteni. Yleensä keikkasetti koostuu iskelmähiteistäni sekä tanssikappaleista. Yleisöä täytyy palvella. Jos paikassa on hyvin paljon tanssikansaa ja laulan vaan iskelmäkappaleita kaksi tuntia niin tanssikansa kyllästyy ja saattaa lähteä pois. Kaikkea pitää olla tasaisesti.

Olit lokakuussa Syksyn Sävel-kilpailussa jo kahdeksatta kertaa. Olet ollut kahdesti toinen ja kahdesti kolmas. Millaiset tunnelmat jäi tämän vuotisista kisoista?
-Nykyinen Syksyn sävel-kisa eroaa paljonkin siitä vanhasta. Aikoinaan Irwin saattoi tulla kisaan kalsareissa, lätsä päässä, hivenen maistissa ja voitti kilpailut ihan pystyyn. Nykyään nämä kappaleet on survottu ihmisten mieliin radion voimasoitoilla ennenkuin koko kisa on edes ollut. Maku ei ole enää sama. Minusta olisi hyvä palata tällaisissa kisoissa vanhaan käytäntöön. Olisi livebändi ja kappaleita ei saisi esittää etukäteen, silloin kaikki olisivat lähtökohtaisesti samalla viivalla. Lisäksi vanha kunnon postikorttiäänestys olisi poikaa eikä mitään puhelinkikkailua. Vanha formaatti olisi kaivettava esiin eikä mitään playbackeja vaan livetilanne jokaiselle, niinkuin aikoinaankin.

Ketkä ovat urasi tärkeimmät henkilöt?
-Ehdottomasti Toivo Kärki, sillä hän mahdollisti tämän kaiken. Lisäksi tulee mieleen Vexi Salmi, Esa Nieminen, Kassu Halonen ja Veikko Samuli. Lisäksi tärkeitä ovat olleet hyvät bändini sekä ohjelmatoimistot, mitkä ovat keikkoja hommanneet.

Mitä sellaista vielä haluaisit tehdä urallasi, mitä et kuitenkaan ole tehnyt?
-Jos voittaisin lotossa, kasaisin bändikseni RNO:n(Riku Niemi Orchestra) ja kiertäisin heidän kanssaan läpi Suomen tehden konserttisalikiertueen, jossa laulaisin Toivo Kärkeä, Nat King Colea, Frank Sinatraa ja Tom Jonesia. Jatsia, soulia ja viihdemusiikkia sekä iskelmääkin.

Mitä suunnitelmia on luvassa tälle vuodelle?
-Ei sen ihmeempiä. Kevät ja kesä tehdään tiiviisti keikkaa. Kesällä tehdään Kajaanissa eräässä tapahtumassa yhteiskeikka Paula Koivuniemen, Antti Matikaisen ja Dannyn kanssa. Loppuvuosi tehdään tanssiravintolakeikkaa. Sen suurempia lomia ei ole tullut pidettyä. Huilailla ehtii hyvin keikkojen välissäkin.

Teksti: Vesa Kontiainen

Tammikuu on perinteisesti aikaa, jolloin ihmiset haluavat ottaa uuden startin elämälleen. Joulun mässäilyt näkyvät ikävästi vyötäröllä ja muutenkin pitäisi elämä laittaa uusille raiteille, kun vuosikin on taas vaihtunut. Tämä näkyy selkeästi myös kuntosalipuolella, sillä tulijoita on melkein enemmän kuin voidaan ottaa.
– Kyllä tammikuusta voidaan puhua eräänlaisena kultakautena kuntosaleille. Tammikuussa ihmiset ovat aktiivisemmin liikenteessä ja meilläkin on tähän varauduttu tuntitarjontaa lisäämällä. Lisäksi meille on tällä viikolla tulossa uusinta uutta olevia funktionaalisia kuntolaitteita, jollaisia ei ainakaan muualta Päijät-Hämeestä löydy. Näillä uusilla laitteilla saadaan paremmin koko kehon tukilihakset mukaan suorituksiin ja liikkeet ovat tehokkaampia kertoo Liikunta- ja hyvinvointikeskus Lumon toimitusjohtaja Juhani Lahti.

Vaikka tammikuussa kysyntä onkin kuntosaleilla kova, eivät suomalaiset sentään mitään himokuntoilijoita ole, ainakaan kuntosaleilla, sillä ainoastaan alle 10% suomalaisista kuntoilee salilla säännöllisesti.
– Monelle kynnys tulla kuntosalille on edelleen korkealla. Koetaan, että pitäisi olla oikeanlaiset vaatteet tai laitteet koetaan vaikeakäyttöisiksi ym. Lisäksi monella on mielessä kuva kylmästä ja kolkosta kellaritilasta, jossa nostellaan hiki hatussa painoja. Tätä rimaa olemme Lumossa tosissamme pyrkineet alentamaan ja haluamme motivoida ihmisiä liikkumaan iloisella mielellä. Monesti kuntoilu aloitetaan liian tosissaan ja liian kovalla tempolla. Niinpä jo parin kuukauden jälkeen monella kone alkaa piiputtaa niin fyysisesti kuin henkisestikin ja sen jälkeen moni lopettaakin harjoittelun. Minun visioni kuntosaliharjoittelusta on se, että sen pitäisi olla helppoa, hauskaa, mielekästä, motivoivaa ja virikkeellistä ja siihen me täällä Lumossa pyrimmekin. Ei tavallisen ihmisen tarvitse treenata kuin ammattilaisen. Olen useasti sanonutkin, että yksikin kerta viikossa on paljon enemmän kuin ei yhtään kertaa viikossa linjaa Lahti.

Lumossa on selkeästi onnistuttu luomaan Lahden toivomaa rentoa henkeä, joka houkuttelee ns. tavallisia kuntosalikävijöitä.
– Kyllä se rento asenne lähtee jo henkilökunnasta. Ei täällä tuijotella oikeanmerkkisten vaateiden tai tossujen perään. Kaikki ryppyotsaisuus loistaa poissaolollaan. Lisäksi meiltä löytyy niin televisiot kuin internetitkin, jos ei treenien jälkeen ole kiire kotiin. Voi vaikka juoda kupposen kahvia treenikavereiden kanssa. Meillä saa aina apua laitteiden käytössä, joten ensikertalaisenkin on helppo tänne tulla toteaa Lahti tyytyväisenä.

Kuntoilualalla koetaan usein monenlaisia trendejä, jotka tulevat ja menevät. Milloin on nosteltu hikisenä kahvakuulia, milloin taas tanssittu kiivaasti Zumbaa jne. Tällä hetkellä eniten liikkujia kiinnostaa kuitenkin kuntoilun ja oikean ruokavalion välisen tasapainon löytäminen. Moni on oivaltanut, että esim. painonpudotuksessa on kysymys muustakin kuin tiukasta hikitreenistä.
– Uudessa kampanjassamme on kakun kuva. Sillä haluamme tuoda esiin sen, että voi nauttia elämästä ja silti elää terveellisesti ja olla hyvässä kunnossa toteaa Lahti.

Ihmiset ovat nykypäivänä myös kovin kiireisiä. Niinpä yksi nykytrendeistä onkin lyhyemmät ryhmäliikuntatunnit ja ohjattu harjoittelu (personal training), sillä tuloksiakin halutaan nopeammalla syklillä kuin aikaisemmin. Siksi myös Lumossa on aloitettu viime syksynä pienryhmäharjoittelu , jossa ohjaaja eli Lumo Trainer voi paneutua ryhmän jäsenten harjoitteluun huomattavasti paremmin kuin isoissa ryhmissä. Pienryhmässä on yleensä kuusi treenaajaa kerralla.
– Suuri osa Lumo Trainereiden asiakkaista on tavallisia liikkujia, jotka haluavat saavuttaa tulokset varmemmin ja hyvällä motivaatiolla. Lumo Trainerin käyttö on yhä suositumpaa, koska se tuottaa tuloksia riippumatta kuntotasosta tai iästä. Seuraavat ryhmät alkavat meillä helmikuussa vinkkaa Lahti.

Lumossa on satsattu paljon myös senioreihin, joiden tunnit ovat niin suosittuja, ettei niille aina edes mahdu mukaan. Sen vuoksi Lumossa onkin tulossa senioreille jatkossa lisätilaa ja -aikaa.
– Seniorit ovat mielestäni sisäistäneet hyvin Lumon kuntoiluvision ytimen. Kuntoilu on heille osa elämää, ei sen tarvitse olla huippu-urheilua, joka vie kaiken ajan. Samalla se on sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumiset. Kroppa voi paremmin ja jo pienellä kuntoilulla jaksaa jokapäiväiväistä elämää paremmin. Voi jopa syödä sen kakkupalankin ihan hyvällä omallatunnolla. Toisin sanoen rentoa ja helppoa liikkumista elämän ehdoilla naulaa Lahti teesinsä lopuksi.

Petri Salomaa

Musiikkiala on täynnä erilaista toimijaa. Tärkeä osa niin bändeille kuin keikkajärjestäjille on keikkamyyjät. Suomessa on alan toimistoja useitakymmeniä. Tällä kertaa tutustumme nykyisin joensuulaiseen alan arvostettuun toimijaan, Kimmo Hirvoseen, joka vastaa mm. Apulannan ja Viikate- yhtyeen keikkamyynnistä.

Koska aloitit toimimisen keikkamyyjänä. Kuinka kaikki tapahtui, Long Play Musicin Kimmo Hirvonen?
-Aloitin keikkamyyjänä heinäkuussa 1997. Olin tutustunut -90 luvun alussa Tiaisen Arskaan punkkikeikoilla. Muutaman vuoden aikana törmäiltiin paljonkin ja soiteltiin samoilla keikoilla. Kun koulut oli käyty, kysyin Arskalta olisiko pyörittämässään Levy-yhtiössä hommia. Arska sanoi, ala myymään keikkoja. Epäröin etten varmaan osaa ja Arska sanoi, että opettelet. Seuraavana päivänä aloitin opettelun. Sillä tiellä ollaan. Vuonna 2001 laitettiin pystyyn Longplay Music, jolla aloitettiin pyörittelemään Viikatteen keikkoja ja merchandisea(tuotemyyntiä). Arskan laitettua Levy-yhtiö telakalle siirtyi Apulannan keikat Longplay Musicin alle. Muut Levy-yhtiön orkesterit olivat jo lopettaneet keikkailun.
– Levy-yhtiön artistit olivat Apulanta, Lehtivihreät, Punaiset Messiaat ja Tehosekoitin. Heidän keikkojen buukkailulla homma alkoi. Tällä hetkellä järjestelen esiintymisiä seuraaville ryhmille: Apulanta, Impaled Nazarene, Koljosen Tiekiista, Part Time Killer, Terveet Kädet ja Viikate.

Minkälaisessa syklissä keikkamyynti menee? Ajatellaan vuoden 2014 keikkamyyntiä. Milloin keikat myydään/varataan?
– Nämä artistit, joiden kanssa puuhaan, syklit menevät levyjen mukaan. Kun levy on ilmestynyt, tehdään levyrundi jonka kesto ja keikkamäärä katsotaan yhtyeen kanssa. Tällä hetkellä ei ole yhtään bändiä, joka olisi koko ajan keikoilla käyden välillä tekemässä uuden levyn. Vuoden 2014 osalta kevään rundin Viikatteelle tein pitkin syksyä tarkoituksena tehdä mahdollisimman paljon paikkakuntia, joita ei ollut syysrundilla. Onnistumisprosentti oli hyvä. Apulanta ei keikkaile keväällä ollenkaan ja Koljosen Tiekiistan kanssa meni tällä kertaa niin, että ensin sovin keikat keväälle, sitten katottiin mihin kohtaan keikat asettuivat ja mihin mennessä levy pitää olla julkaistu. Kesäkeikkoja olen sopinut pitkin syksyä. Apulanta ei hirveästi niitä tee, joten siellä on kaikki jo aika pitkälti sovittuna, Viikatteella on vielä joitakin kysymysmerkkejä, mutta nekin hahmottuu kevään mittaan. Tammikuun aikana katsotaan bändien kanssa, miten syksyllä keikkaillaan jos keikkaillaan. Niitä alan sitten samantien sopimaan. Tosi paljon tulee kokoajan kyselyitä ja pyyntöjä. Kirjaan kaikki muistiin ja kun kiertueaikataulut selviää, käyn nämä kyselyt aina ensisijaisesti läpi. Kaikkiahan ei voida tehdä vaikka miten haluaisi. Tarkoituksena on aina kiertää Suomea mahdollisimman laajalti. Noin puoli vuotta aikaisemmin keikat sovitaan.

Mitä epäkohtia olet joutunut kokemaan alalla?
– Tosi pieniä epäkohtia on onneksi matkan varrelle sattunut. Pieniä erimielisyyksiä sopimuksista, jotka on kuitenkin saatu aina selvitettyä ilman prosesseja. Välillä tulee vastaan todella erikoisia tyyppejä, joilla on kummalliset tavat hoitaa asioita mutta sekin on vaan mukavaa, kun saa toimia erilaisten ihmisten kanssa. Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että kun järjestäjän kanssa sopimus tehdään niin molemmat osapuolet tietävät mitä tehdä ja sovitut asiat hoidetaan. Ihan muutaman kerran olen vuosien varrella joutunut korottamaan ääntä puhelimessa, kun ei olla välitetty kaikista sopimuksessa olevista kohdista, mutta kaikista on päästy sopuun.

Kuinka paljon ala on muuttunut 90-luvun lopulta näihin päiviin?
– On se muuttunut tosi paljon. Ammattimaisuus, järjestelmällisyys, päämäärätietoisuus yms on lisääntynyt paljon joka osa-alueella ja se on hyvä. Nuoria bändejä kun seuraa, huomaa että mietitään tarkkaan asioita mihin laitetaan nimi alle ja mihin lähdetään mukaan. Se on mahtavaa. Tietynlainen husiminen on jäänyt sivuun. Keikkapaikat on muuttuneet sekä parantuneet huikean paljon. Työskentelytavat ovat muuttuneet paljonkin. Tekniikka on tuonut mukanaan helpotusta yhteydenpitoihin, lipunmyyntiin, tiedottamiseen ja vaikka mihin. Esiintymisien kustannukset ovat nousseet hurjasti. Itse pääasia ei ole muuttunut.

Onko alalla vielä ”liimataisia” joilta saa odottaa keikkaliksoja?
– Khyyl meil on maksaviikii asiakkait, heh. On semmoista liimataisuutta välillä ilmoilla. Tosi harvoin kuitenkin. Tässä toimitaan vuodesta toiseen paljon samojen toimijoiden kanssa niin ei siinä kukaan halua eikä voikaan vedättää. Sana kulkee hyvin nopeasti, jos jollain taholla alkaa ilmaantua maksuvaikeuksia. Loppuu toiminta nopeasti. Jos ilmaantuu toimija josta ei ole tietoa, on nykyään niin helppo tarkastaa maksukyky. Selkärankainen toimija hoitaa aina sovitut asiat vaikka jäisi pakkasen puolelle.

Minkä ihmeen takia festarihinnat ovat lähes tuplat verrattuna normikeikkaan, jonne yhtyeet tuovat omat äänentoistot ym., kun taas festareilla tarvitaan ainoastaan backline(eli soittimet ja basso/kitaravahvistimet)?
– Ei kai se sentään tuplia ole?( Kyllä ne muuten on , kirj.huom.) Yleisömäärään ja suosioon ne palkkiot perustuu. Eihän sitä suoraan voi laskea, että meidän yhtye toi tänne 600 lipunostajaa mutta kierrellessä tapahtumia saa hyvän käsityksen artistin tapahtumasukseesta. Onko teltta puolityhjä, kenttä täynnä vai jotain siltä väliltä. Palkkioon on kuitenkin jo valmiiksi tanakka perstuntuma omilta rundeilta ja aiemmista tapahtumakeikoista. Lipun ostajan lipunostopäätökseen festivaalilla vaikuttaa kokonaisuus eikä niinkään yksittäinen bändi seassa. Onneksi niitäkin on paljon, jotka ostavat lipun vain yhden esiintyjän vuoksi.

Olet huolehtinut myös tuotemyyntipuolesta? Vieläkö porukat ostaa paljonkin t-paitaa, levyä ja hupparia keikoilta?
– Mä oon jäänyt kenttätyöstä sivuun mutta kokoajan seuraan numeroita papereilla ja kyllä fanit ostaa yhtyeiden fanituotteita. Paita on se kysytyin tuote, mutta erikoisempiakin tuotteita menee. Levyjä ostetaan isompien bändien keikoilla vähemmän, kun taas pienempien bändien keikoilla levyjä myydään enemmän kuin levykaupasta. Paljon sitä tavaraa kuitenkin myydään keikoilla ja netissä. Erikoistuotteita tupsahtelee tasaisin väliajoin. Viimeisin hieno tuote Viikate- tuoteperheeseen on syyskuussa lanseerattu tervalikööri. Sen myymiseen meillä itsellä ei riitä luvat, mutta anniskeluravintoloista ja pitkäripaisesta sitä löytyy.
– Tuotemyynti on hyvä tulonhankintalisä tai merkittävä tulo tekemisen kannalta. Monesti esim. pienemmillä punkkiryhmillä paitamyynnin tulo on suurempi kuin keikkaliksa ja sillä tulolla katetaan keikkojen kustannuksia.

Teikäläinen on tuttu myös Koljosen Tiekiista-bändistä( Kaarle Viikate ja Ari Taiminen Viikate-yhtyeestä sekä Kimmo Hirvonen)? Mitä sille bändille kuuluu?
– Koljosen Tiekiistalle kuuluu hyvää. Uusi levy on juuri masteroitu ja siitä tuli ärhäkkä pläjäys. Keväällä julkaisussa ja sen tiimoilta tehdään keikkoja. Tuleva levy on kolmas studiolevy. Niiden lisäksi on yksi livelevy ja pari pikkulevyä. Musa on rivakkaa rokkia suomen kielellä kovasti Fakta Homma- tv-sarjaan kumarrellen. Koljosen Tiekiista julkaisee levyjä ja keikkailee tasaisesti koko ajan.

Minkälaisena näet suomalaisen rockin keikkabisneksen tulevaisuuden? Onko havaittavissa nousua vai laskua( tarkoitan keikkapaikkoja ja niiden yleisömääriä)? Onko lippujenhinnoittelu ja keikkapalkkiot karannut käsistä? Entä viikkokeikat? 
– Tulevaisuus näyttää hyvältä. Omien artistien syysrundeihin peilaten näyttäisi olevan nousua, mutta hitusen taitaa olla yleisömäärät laskeneet rokkikeikoilla. Se on ihan mahdollista, sillä tarjontaa on paljon ja tällä hetkellä rock musiikki ei ole kaikkein suosituin genre. Hyviä biisejä ja hyviä levyjä kehiin vaan niin siinä se rokki jyllää niin kuin ennenkin.
Pienemmille bändeille on hankalampi saada omia keikkoja, mutta niissäkin kun tekee parin kolmen bändin kimpan niin kyllä se porukka paikalle löytää. Ihmisillä on rajallinen määrä rahaa käytettävissä lippuihin, mutta kyllä ne keikoilla käyvät. Lipun hintoja kannattaa seurailla ettei karkaa ihan käsistä, mutta asiallinen lipun hinta pitää olla. Ihmiset ostaa lipun, kun esiintyjä on hyvä.
– Me on tehty aika vähän viikkokeikkoja viime aikoina, joten mulla ei ole siihen niin hyvää tuntumaa. Olen niistäkin monien järjestäjien kanssa puhunut ja monet ovat olleet sitä mieltä, että viikolla ihmiset lähtee paljon huonommin liikkeelle kuin viikonloppuna. Aikaistuneet soittoajat viikolla on varmasti auttaneet, että ihmisten on helpompi käydä keikka katsomassa ja mennä seuraavana aamuna töihin. Konserttisalien viikkokeikat on loppuunmyytyjä, ulkkareiden viikkokeikat klubeissa on loppuunmyytyjä, monet suomalaiset artistit myy viikolla klubikeikat loppuun. Hyvä tilanne ja hyvät esiintyjät vetää yleisöä.
– Jonkinlainen taantuma nyt taitaa olla tosin meneillään. Bändihinnoittelussa pitää ilman muuta huomioida, jos bändi ei enää kiinnosta ihmisiä entiseen malliin. Syynä voi olla moni muukin asia kuin taantuma. Mutta aina pitää hinnoittelun kulkea käsi kädessä suosion mukaan, oli taantumaa tai ei.

Teksti:Vesa Kontiainen