Joskus biisintekijöille jää takataskuun kappaleita, jotka eivät välttämättä sovellu oman orkesterin tarpeisiin tai ne eivät vaan sovi levylle, mutta hakevat paikkansa uudelle esilletulolle ajan saatossa.
Joskus vierailu toisen bändin keikalla ja varsinkin keikan jälkeiset tapahtumat saattavat johtaa ideoihin, joista suurin osa ei koskaan toteudu. Tai sitten toteutuu. Kaarle Viikate ja Marko Haavisto yhdistivät voimansa Francinesta tutun kitaristi Antti Kukkolan kanssa. Kun rumpuihin löytyi yksi Suomen parhaista rumpaleista Kepa Kettunen, niin tarina oli valmis alkamaan.
Helmikuussa ilmestyi Kaarle Viikatteen & Marko Haaviston albumi ”Laulu tuohikorteista” ja kokoonpano lähti pienimuotoiselle rundille asian tiimoilta.

Mistä tuli idea tehdä yhteistyötä Haaviston Markon kanssa, Kaarle Viikate?
-Albumin nimibiisi ”Laulu Tuohikorteista” oli taltioitu Viikatteen toimesta jo kaksi kertaa (Petäjäveräjät- ja Kymijoen lautturit -sessiot), kun se putosi taas albumikokoonpanosta. Kappale oli kuitenkin niin onnistunut, ettei sitä sopinut jättää unholaan. Tämä oli siis runko erilaisen albumikokonaisuuden tekemiseksi. Viikate sitä ei kuitenkaan pystynyt tekemään, sillä lakisääteinen lomailukausi oli tosiasia kohtuullisen työrupeaman vuoksi. Maaliskuusta 2012 -syyskuuhun 2014 välisenä aikana tehtiin kolme studiolevyä + irtobiisit (Adventti-single Kotiteollisuuden kanssa ja Eppu Normaali-tribuutti) sekä 120 keikkaa. Tästä syystä almanakassa oli iskemälevyn mentävä aukko. Markon kanssa ollaan törmäilty varmaan kymmenen vuoden ajan ja jossain kohtaa on alkanut muhia ajatus yhteistyöstä. Tämän aikaa se näköjään otti.

Bändissä on tuttuja soittajaniekkoja? Kuinka he löytyivät? 
– Kukkolan Antti on taas vuosien takaa samoilta keikoilta ja löytyyhän levyhyllystä myös pari peukalohangallista Francine levyjä. Jollain Francinen keikalla polkaisin yhtyeen takahuoneeseen juomaan heidän virvoitusjuomiaan. Samassa yhteydessä asia taisi tulla puheeksi ja vastaus oli myönteinen. Marko tunsi taas Kepan, joka kahden sekunnin miettimisen jälkeen oli vastannut kanssa kyllä.

Helmikuussa ilmestyi pitkäsoitto. Kerro sen teosta? 
– Kahdet harjoitukset lokakuussa, kaksi viikkoa äänityksiä ja kaksi viikkoa miksausta marraskuussa + masterointi ja albumi oli valmis tehtaalle. Se oli nopeaa ja kivutonta toimintaa kuin eturauhastähystys siis. Soitot taltioitiin Petraxilla Hollolassa, laulut Astialla Lappeenrannassa kuten myös miksaus. Yhteen hiilen puhaltaminen oli tosiasia ja onhan noin kovien ukkojen työnteon seuraaminen selkeä etuoikeus.

Kuinka kuvailisit teidän esittämää musaa? Iskelmää rautalankakitaroin western-tyylillä, vai mistä on kyse?
– Sellaista pohjattoman kaipauksen ja räkätwistin yhdistelmää matkalla Kolmen kolikon kaupunkiin eli kyllä nuo stetsonitikin ovat tanassa, eivätkä kannuksetkaan kolise tyhjyyttään.

Entäs nuo biisit? Käsittääkseni siinä on teikäläisen tekemiä ralleja? Olivatko ne varta vasten tähän projektiin tehtyjä, vai oliko kyse sellaisista biiseistä jotka eivät sopineet Viikatteelle?
– Homman perusta oli siis tuo nimikappale, muut kappaleet olivat pääsääntöisesti uutta materiaalia. ”Kivi itkee vihreää” on aikoinaan julkaistu Viikatteen ”Surut pois ja kukka rintaan” -levyllä 2003 instrumentaalina. Nyt tein siihen tekstin, jonka Marko tulkitsee tuottaja Miitri Aaltosen sanoin ”kuin Badding aikoinaan”.

Mitkä ovat omia suosikkikappaleita ja miksi? 
– ”Alla ajopuun” kitarateema on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Samoin ”Kivi itkee vihreää” on hyvin onnistunut kappale. Kukkolan Antin soolo ”Missä olet, Annina” -twistissä käy lapikkaalle kuin yleinen syyttäjä. Toisin sanoen jokaisessa rallissa on jokin asia, joka voisi nostaa sen levyn parhaaksi ralliksi.

Yllättikö levyn vastaanotto? Sehän nousi myyntilistoillekin Top 10:een että heilahti.
– Täysin. Itse arvelin sijoituksen olevan jossain kahdenviiden huitteilla. Myös kaksi viikkoa putkeen Rumban listan kolmosena kertoo, että fyysiset levyt liikahtavat kaupoista.

Kuinka keikat ovat sujuneet? Kuinka jengi on ottanut teidät vastaan keikkapaikoilla?
– Yleisö on ollut luonnollisesti tarkkaavaista, mutta loppua kohden yhä tanssialttiimpaa. Yhteissoitossa ei ole ollut hetkeäkään valittamista. Ensimmäisellä keikalla Turussa oli pientä mailan puristamista, mutta aika pian sekin jännitys laukesi.

Keikkoja tehdään helmi- maaliskuussa seitsemän. Eikö niitä olisi kannattanut tehdä enemmänkin? 
– Kenties niitä olisi tehty hyvinkin paljon enemmän, mutta orkesterin kaikki neljä tyyppiä ovat almanakkojensa kanssa jo nyt niin kusessa, että tuo seitsemän päivän rypistys oli maksimi, joka passasi kaikille.

Jääkö tämä kuvio keikkojen jälkeen kokonaan unholaan, vai onko mahdollista että keikkailette vielä myöhemmin kun kaikkien aikataulut vaan antavat siihen mahdollisuuden?
– Kappaleethan ovat ajattomia. Mutta tällä erä lisää yhteistoimintaa ei ole sovittuna. Sikäli, että seuraava levy jossain vaiheessa tulee ajankohtaisesti, luulen että kaikki neljä hanua ovat käsi pystyssä käytettävissä.

Teksti: Vesa Kontiainen

Kun huippu-urheilija lopettaa uransa, on hänellä helposti vaarana jäädä ns. tyhjän päälle. Vuosikymmeniä kestänyt treenauskulttuuri ja kiireinen aikataulutus pelimatkoineen jää taakse. Yhtäkkiä onkin rutkasti vapaa-aikaa, muttei välttämättä mitään mitä tehdä. Ei edes töitä. Lahtelainen jääkiekkoikoni Toni Koivunen lopetti aktiiviuransa vuonna 2012 kauteen Ranskassa. Koivusella oli onnekseen selvät sävelet aktiiviuran loppuessa.

– Olin tehnyt lopettamispäätöksen jo joulun tienoilla, mutta kyllähän se playoff-ottelun viimeinen takaiskumaali oli kuin märkä rätti päin kasvoja, kun sen maalin merkitys realisoitui samalla koko uran päättäväksi. Pari viikkoa meni ennen kuin asian täysin tajusi, ettei enää tarvi mennä treenaamaan seuraavaa kautta varten. Itse asiassa meni vuosi ennen kuin seuraavan kerran menin salille muistelee Koivunen uransa lopettamista muutama vuosi sitten.

Koivunen ei kuitenkaan jäänyt tyhjän päälle. Pian Suomeen palattuaan työt perintätoimisto Kontiolla alkoivat ja laskeutuminen normiarkeen tapahtui yllättävänkin helposti.
Vuosi sitten kuitenkin työt Kontiolla loppuivat, kun yrityspuolen myynti lopetettiin. Kävi kuitenkin niin, kuten monesti käy. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.

– Skinnarin Ville soitti lasten pelikyytiasioissa. Samalla Ville kertoi, että ovat perustamassa Lahteen kiekkokauppaa, mutta vetäjää kaupalle ei tunnu löytyvän. Totesin siihen, että jäin tässä juuri pari päivää sitten työttömäksi, että kyllähän minua kiinnostaisi tuo kaupan vetäjän homma muistelee Koivunen onnekasta yhteensattumaa.

Näin nopeassa tahdissa Toni Koivunen huomasi yhtäkkiä olevansa Hockey Unlimitedin osakas ja liiketoimintajohtaja. Koivusen vahvuuksia ovat tietenkin tunnettavuus sekä kontaktit niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

– Kyllä tälläisen hockey-kaupan perustaminen on ollut minulla jo pitkään suunnitteilla ja eräänlaisena haaveena. Muistan jo vuonna 1997 kun pelasin Jyväskylässä suunnitelleeni kauppaa lätkänpelaajille. Silloin se ei kuitenkaan ollut mahdollista pelikiireiden vuoksi muistelee Koivunen.

Koivunen ei ole ainoa tunnettu kiekkokasvo Hockey Unlimitedissä. Taustajoukoista löytyvät mm. sellaiset kaikille tutut nimet kuin Pasi Nurminen ja Leo Komarov, joten osaamista ja kontakteja alalta löytyy laajalta rintamalta. 
Hockey Unlimited ei ole pelkästään jääkiekkoilijoiden liike, sillä jääkiekon lisäksi kaupasta löytyvät kaukalopallon, ringetten-, taitoluistelun ja salibandyn kaikki tunnetut ja parhaat tuotemerkit.

– Pietarista löytyy kaksi Hockey Unlimited -liikettä, joissa on osaksi samaa omistajapohjaa kuin Lahdenkin liikkessä. Viime vuonna avasimme kauppakeskus Valossa liikkeen ja mukavasti on homma lähtenyt käyntiin, vaikkei koko maan taloustilanne kovin mairitteleva olekaan. Kaupan lisäksi merkittävässä roolissa on nettikauppa, jonka kautta saamme myytyä tavaraa ympäri Suomea kertoo Koivunen

Tunnettavuutta yritys on pyrkinyt lisäämään mm. kolmen viikon takaisella Pietarin KHL-matkalla, joka järjestettiin yhdessä Omalähiön ja Ruotin kanssa.
– Matka sai hyvän vastaanoton ja niitä varmasti järjestetään lisää tulevaisuudessa uskoo Koivunen.

Tunnettavuutta varmasti lisää myös ensi kesäksi suunniteltu tossulätkäturnaus kauppakeskus Valon pihassa. Tarkka ajankohta on vielä avoin, mutta tapahtumasta on tarkoitus tehdä samalla ikäänkuin uuden lätkäkauden avaus. Paikalle odotetaan kovia nimiä niin kotoisesta SM-liigasta sekä KHL- ja NHL- pelaajia. Tietenkin sen mukaan, miten kesäkiireiltään paikalle ehtivät. Tunnetustihan kiekkoilijat ovat kesäisin kovin kysyttyä riistaa.

– Mitään nimiä ei voi tietenkään vielä mainita, sillä päivän suunnittelu on vasta alkutaipaleella, mutta tarkoitus olisi saada mm. suomalaisia NHL-pelaajia pelaamaan pihalla näytösottelu ja jakamaan nimikirjoituksia. Saas nähdä, ketkä Komarov ja Nurminen saavat suhteillaan paikalle rahdattua naurahtaa Koivunen.

Kun kyseessä on lahtelainen jääkiekkoikoni, on lopuksi vielä pakko kysyä mitä miettii vanhan liiton sentteri lahtelaisesta ja yleensä suomalaisesta jääkiekosta tänä päivänä.

– Tänä päivänä lätkätarjonta on kova. On Liiga, CHL, KHL, NHL, maajoukkuepelit jne. Tuotteen pitää olla kunnossa. Eihän kukaan mene katsomaan huonoa elokuvaa tai huonoa näytelmääkään. Katsojan pitää saada rahoillensa vastinetta, varsinkin tässä taloustilanteessa.
Esim. Jokereiden lippujen hinnoittelu kotiotteluissaan on järkevämpi kuin liigan lipunhintapolitiikka. Ensi kaudeksi moni joukkue on pienentämässä pelaajabudjettiaan ja se taas tarkoittaa sitä, että kokeneemmat pelaajat suuntaavat ulkomaille ja vapautuvat pelipaikat täytetään omilla junnuilla, joka taas helposti tarkoittaa sitä että pelin taso laskee.

– Enemmän joukkueisiin pitäisi saada yksilöosaamista tai sitten vastaavasti vahvoja persoonia, joita tultaisiin seuraamaan. Jos valmentajan ohjeet on, että vedä kiekko sinisen jälkeen päätyyn ja tule vaihtoon, niin ei sitä kukaan mene katsomaan.
Muistan, kun Lahdessa tultiin katsomaan mitä neloskentän Komarov-Heino-Sihvonen -trio tällä kertaa keksivät. Ja kyllähän ne pojat aina jotain keksivätkin naurahtaa Toni Koivunen, joka on mukana Pelicansin B-junnujen valmennustiimissä. Näinköhän sieltä kasvaisi niitä tulevia kiekkokaukaloiden persoonia?

Pete Salomaa

Renkomäen sorakuoppa on aiheuttanut jonkin verran eripuraa Renkomäen asuinalueella jo 60-luvulta asti, jolloin soranotto nykyisellä sorakuopalla alkoi. Alueella tehdyn asukaskyselyn perusteella n. 50 % vastaajista kokee hankkeen vaikutuksen alueen melutasoon erittäin negatiivisena ja n. 40 % negatiivisena. Tosin kyselyn otanta oli vain parisataa taloutta eli noin 10% koko Renkomäen talousmäärästä.

Melutaso ei ole ainoa ongelma, sillä nyt esiin on noussut uusi epäily soranoton vaikutuksista alueen lähellä oleviin taloihin. Peräti seitsemästä Renkokadun talosta on löytynyt vakavia vaurioita, joita asiantuntijat ovat käyneet tutkimassa. Asukkaat syyttävät vaurioista sorakuopan työmaata.

– Talon ulkoseinän tiilivuoraus on murtunut Tarolankadulle olevalta puolelta ikkunan alta sokkeliin asti noin 2-3mm verran, samanaikaisesti pesuhuoneen lattialaatta on jännittynyt niin että lattialinkkeri on irronnut keskeltä lattiaa laasteineen lattiapohjasta ja noussut ylöspäin noin 1 sentin verran noin neliön alueelta. Vakuutusyhtiöstä paikalla kävi vahinkovakuutustarkastaja joka totesi, ettei kyseinen vaurio johdu vesivahingosta eikä näytä siltä että se olisi roudan aiheuttamakaan kertoo yksi Renkokadun asukkaista, joka on jo viemässä asiaa eteenpäin. Vahinkoilmoitus Rudukselle on lähetetty tammikuussa.

Lahden kaupungin rakennustarkastajan mielestä kyseessä ei ole routavaurio tai talon rakenteista johtuva kyseisen tyyppinen vaurio, joka on ilmestynyt vasta nyt. Sen sijaan hän oli sitä mieltä, että kyseiset vauriot olisivat ilmaantuneet jo huomattavasti aikaisemmin jo talon rakentamisen jälkeen 1986.

Renkomäessä soranotto saattaa päättyä jo kesällä 2017, jolloin nykyinen maa-aineslupa umpeutuu. Soranottajat eli Lahden kaupunki ja Rudus Oy haluaisivat kuitenkin laajentaa nykyistä ottoaluetta, jolloin hyödynnettävän soran määrä kasvaisi. Rudus ja Lahden Kaupunki ovat yhdessä tehneet soranoton ympäristövaikutusten arvioinnin viimeksi vuonna 2013. Finnrock Consulting kävi yhdessä Renkokadun talossa suorittamassa vauriokatselmuksen. Siinä päädyttiin seuraavanlaiseen johtopäätökseen:
”Työmaalla ei suoriteta toimenpiteitä jotka aiheuttaisivat ympäristön maaperään laajalti leviävää tärinää, joka vaurioittasi talojen rakenteita. Työmaan ja esitettyjen vaurioiden välillä ei ole syy-yhteyttä. Asiassa ei työmaan osalta ole aihetta jatkotoimenpiteisiin.”

Renkokadulla ei selvityksen tuloksia ihan helposti niellä. Kuinka talojen vauriot ovat sitten voineet syntyä? Ohiajavista rekoistako?
– Tarolankadun etelänpuoleinen maaperä omakotialueella on pääosin savea jossa on hiekkataskuja. ELY -keskus Tuomo Korhosen mukaan maa-aines on helpommin liikkuvaa ja tärinän siirtokyvylle alttiimpaa kun siinä on savipitoista maata, jossa on hiekkataskuja mutta pääosin savea. Tiedetään, että sorakuopalla suoritetaan murskausta ja kiviainesten seulontaa ja toisinaan irtokivien iskuvasarointia ja nähtävästi se aiheuttaa tärinää. Se tarina, että tärinät aiheutuisivat ohimenevistä rekoista ei pidä paikkaansa. Eivät rekat saa laseja tärisemään kaapeissa ja ikkunoita helisemään. Kyllä perussyy löytyy sorakuopan työmaalta uskotaan Renkokadulla.

Rudus ei usko soranoton olevan syynä vaurioihin

Ruduksella ollaan tietoisia Renkokadulta tulleesta vahinkoilmoituksesta.
– Ilmoituksia toiminnan vaikutuksista tulee erittäin harvoin. Soranjalostustoiminta aiheuttaa jonkin verran ääntä ja silloin tällöin pölyämistä. Vuosien aikana alueella on ollut hyvä keskusteluyhteys alueen asukkaiden ja varsinkin Renkomäen omakotiyhdistyksen kanssa. Kanssakäyminen asukkaiden kanssa on ollut luontevaa, avointa ja asiallista kertoo Ruduksen Itä-Suomen aluejohtaja Kimmo Rantanen

Rantanen on hämmästynyt Renkokadulta kantautuneista epäilyistä:
– Meillä ei ole käsitystä talovaurioiden syystä. Mielestämme toiminnastamme ei synny sellaista vaikutusta, joka aiheuttaisi kyseisenlaisia vaurioita. Tutkitutimme vauriot asiantuntijalla ja hänen näkemyksensä tuki meidän omaa näkemystämme siitä, ettei toiminta aiheuta sellaisia tärinöitä, jonka vuoksi taloihin syntyisi vaurioita. Esimerkiksi lumien putoaminen katolta aiheuttaa isomman tärinäpiikin mittauksiin kuin kivien murskaus, jota meillä tehdään todella harvoin.
Toiminta on luvanvaraista ja valvonta on säännöllistä ja dokumentoitua. Myöskään valvovalla viranomaisella ei ole ollut mitään huomautettavaa toiminnastamme. Alueen maaperää on tutkittu useasti ja sen on todettu olevan soraa ja kalliota. Tutkimusten mukaan savea ei soranottoalueella ole. Aluetta ei ole kaivettu myöskään liian syvälle kertoo Rantanen

Miten yrityksessä suhtaudutaan mahdollisiin vahinkoilmoituksiin jatkossa ja kuinka kiusallista tälläinen vaurioepäily on, varsinkin kun toimintalupa on katkolla vuonna 2017?
– Renkomäen sora-alueen kehittämiseksi on tehty paljon töitä. Kyseessä on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä kiviainesvaranto. Alueella on arviolta 20 miljoonan euron arvosta kaivettavaa.
Toimintaluvat viranomainen ratkaisee selvitysten ja lakipykälien mukaan, ei tunteella tai mielipiteiden mukaan. Sinänsä asiakaspalaute ei koskaan ole meille kiusallista, vaan kaikenlainen palaute on meille erittäin tärkeää ja tervetullutta. Siten voimme kehittää toimintaamme ja vähentää vaikutuksia ympäröivään asutukseen ja luontoon.
Hyvä esimerkki on laskiaisena avattu pulkkamäki, josta olemme saaneet erinomaisen positiivista palautetta. Jatkamme suunnittelua alueen hyödyntämiseksi lähivirkistysalueena laajemminkin linjaa Rantanen

Summa summarum: 
Se, mistä talojen vauriot ovat syntyneet, on siis hämärän peitossa. Tosiasia on kuitenkin se, että jostain vauriot ovat taloihin tulleet. Onko syy maaperässä, soranotossa, rakennustavasta tai jossain muussa, jää vielä arvoitukseksi.

Talojen omistajilla on oma näkemyksensä, joka tulisi jollain tavoin saada todistettua. Yrityksellä ei siis tässä tilanteessa ole velvollisuutta hankkia asiantuntijoita kumoamaan asukkaiden epäilyjä. Epäilyn todistaminen todeksi onkin siis asukkaiden harteilla.

Jotta asiaan saataisiin jonkinlainen selvyys ja vaurioiden laajuus saataisiin kartoitettua, olisi hyvä, jos sorakuopan läheisyydessä asuvat tarkistaisivat talonsa mahdolliset vauriot. Vauriot, jos sellaisia löytyy, ovat täysin maallikonkin huomattavissa, joten varsinaisia asiantuntijoita ei paikalle tarvita, ainakaan näin aluksi. Jos löydät talostasi outoja halkeamia sokkelista, ikkunoiden alta tai vaikkapa takasta, pitää maa-aineslain mukaan ensin tehdä vahinkoilmoitus epäillylle aiheuttajalle.

Petri Salomaa

Kirjailija, professori Ilmari Turjan ehkä tunnetuin näytelmä on Särkelä itte, savikukon tekijän ja mökin pojan kasvu tehtailijaksi. Se on nähty kotimaassa monella näyttämöllä, Suomen kansallisteatterissa ensi-ilta oli 1944. Ilmari Turja ( 1901-1998 ) oli koulutukseltaan juristi, mutta hän ei istunut oikeutta kuin opiskelun vaatimat käräjäistunnot. Hän oli koko elämänsä tuottelias ja aktiivinen kirjoittaja. Paitsi kirjailijana ja näytelmäkirjailijana hän tuli suomalaisille tutuksi Suomen Kuvalehden ja Uuden Kuvalehden päätoimittajana.

Lahden kaupunginteatterin tiedotustilaisuudessa, ennen tammikuista Särkelä itte komedian ensi-iltaa, ohjaaja Jussi Helminen kertoi, että Turjan näytelmissä on vaikutteita niin Moliérin kuin Shakespearen teksteistä, kuten Särkelä itte on kunnon juonellinen kansannäytelmässä. Sen keskipiste on kylän joen yli rakennettu uusi betonisilta, mihin on ärsyttävän suora näkymä Särkelän komean talon funkkis-ikkunoista. Silta on vihkimistä vaille. Se on kartanonomistajan, vanhan Fallstenin (Tapio Aarre-Ahtio) ja pitäjäläisten aikaansaannos, mistä tehtailija on ärtynyt.

Julius Särkelää (Mikko Jurkka) voisi kuvata nykyaikaiseksi machomieheksi, joka olettaa elämän pyörivän hänen persoonansa ympärillä. Kun Jurkka on näytelmän muihin miesrooleihin verrattuna mittasuhteiltaan kookas, korostuu tiiilimaakarin, tiilitehtaan omistajan patruunamainen olemus isännän vaatetuksen ja äänen käytön ohella.

Oma komea talo on hänen lintukotonsa, missä on Herojan isännän mukaan ”kuivat huoneet”. Sinne saavat vain harvat ja valitut kutsun, muut menköön tehtaan konttorille. Eipä mennyt konttorille itsepäinen Herojan talon vanha isäntä, mainion roolityön tehnyt Taisto Reimaluoto, jonka kävelykepit lensivät lattialle, kun Särkelä suostui vihdoin maksamaan toimitetut puupinot.

Palvelijatar Fiinu (Satu Säävälä) ja erehdyksessä taloon saapunut ”Ameriikassakin ” työssä ollut Margit Granqvist (Mirja Räty) ovat näytelmän koomikoita. Säävälä on pienillä eleillä touhuava, isäntää passaava palvelijatar, ja Räty sopivasti liioitteleva, maailmaa nähnyt, tuleva tohtorin sisäkkö.

Isännän tahtoon näennäisesti alistuva rouva Emmi Särkelä, (Laura Huhtamaa), sovittelee kainon viehkeästi miehensä särmikkyyttä, mutta voimaa roolissa saisi olla enemmän. Tytär Saara Särkelä (Liisa Loponen), uskaltaa uhmata isäänsä ihan vain lyhyellä Turun voimistelukurssilla ja rakastumalla nuoreen Fallsteniin (Jarkko Miettinen).

Särkelän mieli muuttuu sillan suhteen, kun hänen ihailemansa, lukenut mies, kunnanlääkäri Antti Kosonen, (Teemu Palosaari) ja nuori Fallsten juonivat imartelulla isännän kyläjuhliin mukaan. Tämän jälkeen koko tehtailijan maailma muuttuu, kun maaherrakin (Mikko Pörhölä), on yöpynyt Särkelän vieraskamarissa.

Särkelä itte-näytelmä tapahtuu pääasiassa Minna Välimäen lavastamassa Särkelän salissa, jonka arkkitehtuuria voisi kuvata 1930-luvun funkkis-vaikutteiseksi, selkeäksi ja huonekalut ovat tyyppiä Bilnäs. Samalta aikakaudelta ovat Välimäen vaatteiden suunnittelu. Harri Peltosen valosuunnittelussa ja Sami Järvisen äänisuunnittelussa on samaa selkeyttä. Näytelmän käsiohjelma on tiedostoltaan vauras, Turja-Suomi -Sanakirjasta löytyvät sekä murre- että vierasperäisille sanoille suomennokset.

Marja-Liisa Niuranen

  LISTATEN

Elina Salomaa

-Kirjoittaja listaa huomioita maailmasta, jossa uskoo elävänsä-

 

Jos Suomea ei olisi juostu maailmakartalle, se olisi mitä todennäköisimmin hiihdetty sinne. Jollakin tavalla talviurheilu on aina liitetty vahvaksi osaksi suomalaisuutta. Hiihto, mäkihyppy, jääkiekko ja lumilautailu ovat olleet suomalaisten lajeja. Niissä on taisteltu ja niissä on voitettu. Vaan ei enää.

Suomalaisten vaatimaton menestys varsinkin hiihtolajeissa on alkanut huolestuttaa. Muun muassa maastohiihdon, alppihiihdon ja ampumahiihdon MM-kisojen kunniaksi olen selvittänyt keinot, joilla menestyminen voi tulevaisuudessa olla mahdollista.

1) Panostetaan dopingiin.
Kurja aloittaa tällaisella epärehellisellä keinolla, mutta tänä(kin) päivänä kilpaurheilu on paljon muutakin kuin lahjakas urheilija ja luistavat sukset. Tämä keino tosin on pelkästään nolo, jos se päättyy kuten eräs Similä-case. Similä-rukka kun ei koskaan mitään voittanut, mutta kärähti silti. Vuonna 2017 Lahdella on maineenpuhdistamisen paikka. Jos doping kuuluu tuolloin MM-kisasuunnitelmiin, niin hoitakaa se verenvaihto tällä kertaa niin, ettei siitä jää kiinni.

2) Panostetaan tuntemattomaan.
Näinhän itse asiassa on jo tehtykin. Kun keskitytään uusiin lajeihin (nykyisistä lajeista nostettakoon esille esimerkiksi alamäkiluistelu), joissa osanottajamaita on sadan sijaan viisi, on meillä paljon paremmat mahdollisuudet palkintopallille. Vielä paremmat mahdollisuudet menestykseen on, kun kehitellään kokonaan uusi laji. Miltä kuulostaisi vaikkapa hiihdon ja pesäpallon yhdistelmäkilpailu? Ei hassummalta minustakaan.

3) Panostetaan naapurimaihin.
Aika sotaisa ehdotus, johon tarvitaan hyvä armeija. Valloittamalla ensi alkuun vaikkapa Norja ja Ruotsi, ollaan jo aika pitkällä. Muuten toimiva suunnitelma, mutta kansallinen identiteetti olisi romuna. Jos Suomi ei voi olla enää ”pieni ja sisukas”, niin mitä sen sitten olisi? Vanhojen myyttien romuttuminen voisi olla turmiollista koko kansakunnalle.

4) Panostetaan naapurimaiden geenivarkauksiin.
Hedelmällisessä iässä oleville suomalaisnaisille voisi tarjota ilmaismatkoja Norjan vuonoille. 20 vuoden päästä meillä olisi kokonainen joukkueellinen norjalaisgeenein varustettuja suomalaisvoittajia. Tällainen rodunjalostus kuulostaa kylläkin vähän erään viiksekkään kansallissosialistin ajatukselta, joten jätänkin ideoinnin tästä aiheesta tähän.

5) Panostetaan valmennukseen, treenin laatuun ja oikeanlaiseen huoltoon.
Ja mitä näitä rehellisiä keinoja nyt on. En väitä, etteivätkö ne voisi toimia, mutta melkoiselta potaskalta kyllä kuulostaa.

Maailma on sanallisesti ja kuvallisesti tiedottava. Katsoessamme kotona televisio-ohjelmia ja elokuvia teatterissa tulemme harvemmin miettineeksi, mikä on työryhmä ja ihmiset, jotka meille nämä ohjelmat tekevät.

Lahtelaistunut TV-ohjaaja ja mediavalmentaja Tertta Saarikko on tehnyt pitkän uran ohjaajana, käsikirjoittajana sekä tuottajana. Nykyisin hän myös kouluttaa eri alojen ihmisiä esiintymään luontevasti niin lehdistön kuin television kameran edessä. Hänen yrityksensä TS Media Produktion on erikoistunut esiintymistottumusta tarvitsevien henkilöiden valmennukseen. Heitä ovat yritysten johtohenkilöt, poliitikot ja eri aloilla työssään esiintymään joutuvat ihmiset.

Televisio-ohjaaja ja ohjelmien tuottaja on henkilö tai työryhmä, joka valmistelee pitkälläkin aikavälillä esimerkiksi elokuvia, dokumentteja, tv-ohjelmia ja sarjoja. Tähän työprosessiin kuuluu ohjelman ideasta alkaen käsikirjoitus, työn suunnittelu, mahdollisesti henkilöohjaus, tekninen henkilöstö ja taloudellinen vastuu. Koulutusta alalle antavat Aalto-yliopisto, ammattikorkeakoulut ja muutamat opistot. Tertta Saarikko on pitkän linjan TV-ohjaaja ja tuottaja. Tuottaja on henkilö, joka vastaa esimerkiksi lyhyt- tai pitkän elokuvan ja näytelmän kokonaisuudesta. Niille rahoituksen hankita on tuottajalle aina kovan työn takana.

Tertta lahtelaistui osittain, kun hän muutti parikymmentä vuotta sitten Lahteen asumaan tulevan aviopuolisonsa, kansanedustaja Jouko Skinnarin kotikaupunkiin. Runsas kymmenen vuotta sitten pääkaupungin töölöläistytöstä tuli virallisesti harjujen kaupungille veronsa maksava asukas, joka on opettanut myös Lahden ammattikorkeakoulussa nuorille esiintymistaitoa. Elokuvateatteri Kino Iiris ja Päijät – Hämeen elokuvakeskuksen uusi hallitus sai TV – ohjaajasta asiantuntevan jäsenen vuoden alusta. Lahdessa hänellä on suunnitteilla muitakin kulttuuriprojekteja hiihtokaupunkiin liittyen.

– Olen tosi iloinen, että saan olla mukana myös näissä Lahteen liittyvissä projektissa ja tehdään yhteistyössä lahtelaisten kanssa. Lähitulevaisuus on muutenkin työntäytteinen. Esiintymisvalmennuksen ohella minulla on työn alla useampi kiinnostava ohjausprojekti. Minulle avautui myös Dominikaanisen tasavallan Suomen kunniakonsuli Pasi Kapasen välityksellä mahdollisuus opettaa ohjaamista workshop-kursseilla parin viikon-kuukauden jaksoissa ensi talvena Santo Domingon yliopistossa kuudellesadalle TV- ja elokuva-alan opiskelijalle. Tasavalta on tullut tutuksi, kun olen vieraillut maassa muun muassa Suomi-tapahtumaan osallistuen.  Siellä esitettiin ohjaamani raumalaistaiteilija Lasse Kempaksen jääaiheinen filmi. Lämpimässä ilmastossa jää ja suomalainen kulttuuri kiinnostaa, kertoo Tertta iloisesti hymyillen.

Haastateltava ei ole ensi kertaa maailmalle työhön lähdössä. Jo nuorena TV I:n musiikkiohjelmien juontajana hän pääsi opiskelemaan ja tekemään ohjelmia Lontooseen BBC:n kuvausryhmään. Siellä oppaana nuorelle suomalaiselle oli edelleen hänen ihailunsa kohde, edesmennyt, legendaarinen uutiskommentaattori Erkki Toivonen. Hän jo huomasi nuoren naisen kiinnostuksen kokonaisvaltaiseen ohjelman tekoon ja neuvoi kouluttautumaan elokuvaohjaajaksi. Toinen ammatillisesti tärkeä oppi Tertalle oli Kööpenhaminassa näyttelijä-ohjaajakurssi, jonka opettajana oli karismaattinen näyttelijä Jeremy Irons. Kun Tertta oli opiskeluvuosina opinnot rahoittaakseen kansainvälisen Eileen Fordin mallitoimiston palkkalistoilla, näki hän mallina olemisen lisäksi Euroopassa kuin Yhdysvalloissa studiotyöskentelyn moninaisuuden. Se kaikki on antanut nykyisiin töihin erilaisia näkökulmia.

Useiden työhön liittyvien kurssien lisäksi hän suoritti Helsingin yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa kandidaatin tutkinnon.
Jopa musikaalisuus on tuntuva lisäapu henkilöllä, joka filmiensä leikkausvaiheessa haluaa olla läsnä rytmittämässä lopullista kuvakerrontaa. Tertta Saarikko soitti pianoa aina viisivuotiaasta täysi-ikäisyyteen saakka. Hänestä piti tulla konserttipianisti, kunnes pianonsoiton ankara opettaja Irma Ruuskanen totesi oppilaalleen:
– Neidin pitää päättää tuleeko Teistä konserttipianisti vai tennistähti Wimbledonin kisoihin?

Ei tullut Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun oppilaasta pianistia, mutta koulun kulttuurikilpailusta tuli Sibeliuksen Kuusi-pianokappaleella vahva hopeasija, voittaja oli Erik T. Tawastjerna. Tennis on pysynyt harrastuksena edelleen ahkeran elokuvissa käynnin ohella. Elokuviin hän eläytyy mukaan aidosti, mutta ammatti-minä on aina mukana analysoimassa kuvallisia ja ohjauksellisia ratkaisuja, Tertta toteaa elokuvien katsomisesta.

Marja-Liisa Niuranen

Omalähiön lukijamatka Pietariin seuraamaan KHL-ottelua Pietarin SKA vs. Jokerit herätti mukavasti mielenkiintoa lukijoissamme. Viidakkorummun ja nettimainostuksen avulla saimme asiasta kiinnostuneita mukaan myös hieman kauempaakin kuin vain Etelä-Lahdesta. mm. Heinolasta asti saapui matkalle joukko innokkaita ja iloisia jääkiekkomiehiä. Niinpä sunnuntai-aamuna kello 6.00 Lahden linja-autoasemalta starttasi täysi Ruotin turistibussi kohti Pietaria. Kuskimme Jukka Ruoti toivotti kaikki tervetulleiksi matkalle ja sitten menoksi.

Rajanylitys Vaalimaalla onnistui ilman sen suurempia kommelluksia. Osasimmehan mennä hienosti vaadittuun numerojärjestykseen passintarkastuksessa. Pian rajan jälkeen oli aika vaihtaa eurot rupliin sekä käydä kaupasta hakemassa hieman virvokkeita, olihan matkaa edessä vielä useita tunteja. Liekö virvokkeet saaneet kiekkoasiantuntijamme Pasi Nurmisen kielenkannat irtoamaan, sillä pian kuulimme Pasin uskomattomia tarinoita KHL-liigasta.

Pasi kertoi omalla eläväisellä tavallaan mm. miten Venäjällä sopimuksia tehdään ja puretaan ja miten paljon erotuomareita ”voidellaan” jo ennen kautta. Asiat sai oikeisiin mittasuhteisiin, kun Pasi kertoi SKA:n olevan maailman kallein jääkiekkojoukkue. Omistajat saattavat luvata joskus ennen peliä pelaajille voitosta 20 000 – 30 000 taalaa erikoispalkkiona, joten joskus pelaaja saattaa tehdä yhdessä pelissä saman tilin kuin koko kaudesta SM-liigassa. Kuten Pasi itsekin totesi, niin Venäjällä usein totuus on taruakin ihmeellisempää ja ainakin tarinoiden perusteella näin myös on.

Sen jälkeen Ville Skinnari astui mikrofonin ääreen ja kertoi hieman laajemmalti koko liigan taustoista ja nykytilasta ja se, miten paljon KHL liittyy politiikkaan ja Putiniin. Täytyy myöntää, että paljon tuli ainakin meikäläiselle uutta tietoa tuosta itäisestä liigasta ja paljon myös sellaista tietoa, jolla olisi käyttöä lähinnä Seiska-lehdessä.

Matkalla poikkesimme syömässä Repinossa, joka on muuten entinen Kuokkala/Terijoki. Neljän aikoihin saavuimme vihdoin Pietariin ja hotelli Moskovan pihaan. Pikaisesti kävimme tsekkaamassa huoneet ja sitten takaisin bussiin ja kohti Pietarin Jäähovia eli jäähallia.

Jäähalli oli komea, hieman samanoloinen kuin Helsingin Hartwall-areena, mutta se tosiseikka, että katsomot olivat jyrkemmät kuin jaffalassa, teki hallista enemmän hornankattilamaisen. Ottelu taisi olla loppuunmyyty, joten mekkala hallissa oli alusta lähtien mahtava. Erikoismaininta täytyy antaa loistavalle äänentoistolaitteistolle, jollaista ei Suomen halleissa ole vastaan tullut. Tosin harvalla suomalaisella joukkueella on irroittaa äänentoistoon puolta miljoonaa…Joka tapauksessa meininki ja show oli kuin olisi istunut keskellä 12 000 ihmisen megabileitä. Itse pelistä silmiin pisti taklausten puuttuminen. Tämä taas johtuu siitä, että Venäjällä arvostetaan taitokiekkoa, rymistelijät kun eivät kuulemma osaa pelata.

Pelin jälkeen porukka palaili omaan tahtiinsa bussille. Jotkut olivat nähtävästi huomanneet erätaukojen aikana virvokkeiden halvat hinnat ja meno olikin sitten sen mukaista. Paluumatkalla hotellille jotkut olivat niin iloisia ja liikuttuneita hyvästä meiningistä, että laulumopo hieman karkasi käsistä ja kuulimmekin monenlaisia ja -tasoisia lauluesityksiä. Hyvässä hengessä tietenkin.

Hotellille saavuttuamme porukkamme hajosi eri suuntiin. Jotkut lähtivät kaupungille etsimään ruokapaikkaa ja jotkut jäivät hotellille viettämään aikaa. Itse suuntasin Money Honey Rock’n’Roll klubille syömään ja kuuntelemaan rockabilly-musiikkia Rissasen Palen kanssa. Tosin molemmat, niin ruoka kuin musiikkikin, olivat mielestäni hieman keskenkertaisia. No, tulipahan samalla hieman katsastettua miltä se Pietarin keskuskatu Nevski Prospekt oikein näyttää ja hienoltahan se näytti.

Lähtö kotiinpäin koitti seuraavana aamuna klo 10, kunhan olimme ensin nauttineet aamiaisen hotellilla. Ennen kaupungista poistumista kävimme kuitenkin bussin kyydissä vielä katsastamassa Pietarin pakoliset nähtävyydet eli Iisakin kirkon ja talvipalatsin eli Eremitaasin.

Paluumatkalle poikkesimme Viipurissa. Tutustuimme paikalliseen kauppahalliin ja sen tarjontaan sekä tietenkin siihen legendaariseen Pyöreään Torniin. Tärkeää lahtelaisen jääkiekon kannalta on tietenkin se fakta, että Pelicansin edeltäjä Viipurin Reipas voitti ensimmäisen jääkiekkoilun Suomen mestaruuden vuonna 1928 ja se mestaruusviiri roikkuu siis tänä päivänä Lahden jäähallin katossa.
Paluumatkalla kuulimme myös nuoriherra Aksu Skinnarin jäätävän Toni Koivus-haastattelun, jossa käytiin läpi Bobbyn upeaa uraa aina päätyen muisteloihin päiväkodista ja sen tytöistä, mutta siitä ei sen enempää…

Illan jo pimetessä saavuimme rajalle. Jonoa ei ollut, mutta tällä kertaa homma ei mennytkään niin kuin elokuvissa. Bussimme lähti ensitarkastuksen jälkeen vielä läpivalaisuun, joten liki pari tuntia kykimme sitten siinä rajalla, onneksi sentään sisätiloissa. Syyksi moiseen tarkastusintoon ja viivyttelyyn ilmoittivat venäläiset, että alakopilta oli soitettu tulossa olevan suomalaisia huligaaneja. Liekö sitten sekoittaneet meidät lahtelaisiin lätkähuligaaneihin, jotka ovat tällä kaudella terrorisoineet viattomia ihmisiä jo Lappeenrannassa ja Vaasassa?

Loppu hyvin kaikki hyvin, sillä klo 20 Jukka Ruoti parkkeerasi bussin Lahden linja-autoasemalle ja huikea ja hauska matkamme oli ohi. Omalähiön puolesta haluan kiittää kaikkia matkalla mukana olleita mukavasta seurasta sekä tietysti lätkäasiantuntijoitamme Pasi Nurmista ja Toni Koivusta sekä matkan primus motoria Ville Skinnaria. Jukka Ruoti hoiti upeasti kuskin ja matkaoppaan hommat. In Jukka we trust!

Ensi kerralla sitten Riikaan tai Bratislavaan? Näin ainakin moni toivoi ja eiköhän näin myös tehdä. Koko reissu voitaneen kiteyttää huudahdukseen, joka tuli matkan aikana aika tutuksi: AIIIVAN MAHTAVAA!!

P.S. Ai niin, SKA voitti voittomaalikilpailussa Jokerit 2-1

-Pete Salomaa-

Lahden kaupunginteatteri aloitti uuden vuoden kahdella ensi-illalla, Ilmari Turjan klassikkonäytelmällä Särkelä itte ja Tove Janssonin novellikokoelmaan Rent Spel (Reilu peli) pohjautuvalla näytelmällä Kaksi naista ja meri. Sen kantaesitys oli myös tammikuussa teatterin Eero-näyttämöllä. Janssonin novellien tekstit on suomentanut ja kirjoittanut teatterille näytelmäkirjailija ja dramaturgi Pipsa Lonka, ohjannut Saana Lavaste ja tekstin dramaturgina kirjoittanut Emilia Pöyhönen. Näytelmän kokonaisuus muodostuu kymmenestä novellista. joita yhdistää näyttämön peräseinälle heijastetut videot.

Kaksi naista ja meri kertoo kirjailija, kuvataiteilija Tove Janssonin ja tämän puolison, taidegraafikko Tuulikki Pietilän elämästä osin kuvitteellisesti, näytelmänimillä Mari (Eeva-Kirsi Komulainen)  ja Jonna (Ritva Sorvali). Eeva-Kirsi ”Tiiti” Komulainen viettää tämän näytelmän myötä 35-vuotis-taiteilijajuhlaansa Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta. Näytelmä kertoo seitsemänkymppisistä taiteilijoista, joitten yhteiselämä kesti lähes puolivuosisataa.

Päähenkilöiden kodit ja ateljeet olivat todellisessakin elämässä samassa talossa, mutta eri portaassa yhdyskäytävänä ullakko, jonka käytävän seinät olivat taiteilijoitten tauluilla katetut. Niitten uudelleen järjestelystä alkoi myös näytelmä, kun Jonna ei ollut tyytyväinen Marin ripustamien taulujen järjestykseen. Tärkeintä taiteilijoille oli oma yksityisyys työssä, mutta kaikesta heijastui kumppanista huolehtiminen. Jonna huolehti, että toinen oli muistanut ottaa vitamiininsa ja että ruokakin tuli syödyksi. Yhteistä heille elävässä elämässä oli, Toven eli Marin näytelmien lavastus. Näytelmässä heijastui Komulaisen tekemä roolin hauraus, ja Jonnan (Sorvalin) huolehtivainen ote ystävästään ehkä hieman liiankin totisella otteella.

Saana Hyvärisellä oli roolit tarmokkaana partiolainen Helgana, nuorena taiteilijaoppilaana Mirjana, ja amerikkalasenan hotellisiivooja Veritnä. Aki Raiskion rooleihin kuuluivat nukketeatteritaitelija Wladyslaw ja 80-vuotias hissipoika Albert sekä Tom, Marin veli. Raiskion mainio, vanha ja vikkelä nukketeatterin luoja menosi kuvataitelijalle käsien merkityksen maalauksissa. Hän oli kuin salaman välähdys tasapainoisessa teoksessa. Kädet on kuvattu myös käsiohjelmassa. Toinen Raiskion rooli, 80-vuotias hissipoika oli lyhyt, jaloistaan vaivainen, kohta kuoleva, mutta ystävällinen vanhus.

Hyvärisen roolit loivat jännitteitä päähenkilöitten välille, mustasukkaisuuden pilkahdus tuli esiin sanattomassa viestinnässä. Jonnan puheissa esiin nostettu Marin äiti Ham (oikeassa elämässä piirtäjä Signe Hammarsten -Jansson) ja taidegraafikko eivät tulleet toimeen keskenään, vaan aihetta saattoi muistella vähän hymähtäen.

Eero-näyttämölle muodostui novellien mukainen lavastus pukusuunnittelija ja lavastaja Jonna Kuittisennäkemyksen mukaan. Hauska yksityiskohta lavastuksessa on Klovharun saaren pienoismalli ja ulkomuodoltaan rouhea vene. Toinen kekseliäs lavastuksen yksityiskohta on naisten Amerikan matkan pystyyn nostetut sängyt, joilla he nukkuivat käsi kädessä. Lavastus oli selkeä porrasmainen, jota elävöitti Jukka Vierimaanäänisuunnittelu ja Antti Rautavan videot .

Katsomossa istuen minua hiukan häiritsi näyttämökuvan jatkuvat muutos, kun hiljaa liikkuva tekninen henkilökunta teki novellien vaatimia muutoksia.
Pirjo Lonka toteaa käsiohjelmassa: ”Rakkaus ja rakastuminen olisi välimatkan ja läheisyyden tasapainoa”. Tähän viittasi Mari (Eeva-Kirsi Komulainen), kun hän esitteli roolissaan pariskunnan erillisiä koteja. Tämä ajatus tuli myös näytelmän viimeisessä osiossa, kun Jonna (Ritva Sorvali), sai yksityisen vuoden apurahan Pariisissa opiskelua varten. Mihin toinen hymyili ja totesi yksin olemisen rauhoittavan omiin töihin keskittymistä.

Marja-Liisa Niuranen

Ringette on peli, joka on alunperin suunniteltu naisten pelattavaksi jääpeliksi. Lajia kutsutaan eräänlaiseksi jääkiekon ja koripallon risteytykseksi, jossa yhdistyy jääkiekon nopea pelirytmi sekä koripallon pelistrategia. Pelissä korostuvat taktiikka ja taito, sillä esimerkiksi taklaukset ovat tyystin kielletyjä. Peli on rantautunut Suomeen vuonna 1979, ja tähän mennessä se on ehtinyt keräämään lajin pariin jo tuhansia harrastajia. Ringetteä pelataankin paikalliselta harrastetasolta aina valtakunnalliseen SM-sarjaan asti, nuorimpien harrastajien ollessa vain 3-4 vuotiaita.

– Lahden ringette-edustuksesta vastaa Lahti Ringette ry. Seurassa pelaa ringetteharrastajia aina 5-vuotiaista täysi-ikäisiin asti. Lahti Ringetessä nuorimmat pääsevät mukaan heti, kun pysyvät jäällä pystyssä luistimilla, kertovat G- ja F-junioreiden vastuuvalmentajat Toni Kurisjärvi ja Tomi Kettunen. Kumpikin on toiminut ringettevalmentajana viime kaudesta alkaen. Lajin pariin jääkiekkoa harrastuksena pelanneet miehet toi omat tyttäret.

– Kävimme tyttöjen kanssa usein luistelemassa, ja mietin missä luistelutaitoa pystyisi kehittämään. Sitten päädyimme mukaan Lahti Ringeten toimintaan, kertoo Kurisjärvi.

Sekä Kurisjärven, että Kettusen ja joukkueenjohtaja Rami Kainiemen mielestä ringette on tytöille hyvä laji, ja Lahti Ringette loistava paikka kehittyä niin ihmisenä kuin pelaajanakin. Ringette on miehien mielestä tytöille jääkiekkoa sopivampi laji.

– Luistelutaito on ringetessä kaiken A ja O. Ringette on myös älyä vaativa joukkuepeli, jossa ei ole samalla tavalla fyysistä kontaktia kuin jääkiekiekossa. Ringeten parissa oppii monia tärkeitä taitoja, pohtii Kurisjärvi.

Ringette vaatii lajina enemmän joukkuepeliä ja syöttelyä verrattuna jääkiekkoon. Lajin säännöt pakottavat pelaajat pelaamaan joukkueena.

– Koen, että laji opettaa jääkiekkoa paremmin joukkuepeliä. Ringetessä ei voi pelata samalla tavalla yksittäisen pelaajan vahvuuksiin nojaten, Kettunen puolestaan toteaa.

Ringette kokee Lahden alueella kovaa kasvua, sillä harrastajamäärät ovat nousussa. Lahti Ringetessä pelaa hetkellä 19 F-junioria ja 10 G-junioria. F-juniorit ovat 9-10-vuotiaita, G-juniorit 5-8-vuotiaita. Mukaan pääseekin todella nuorena. G-junioreiden nuorin tyttö on täyttänyt vasta pari viikkoa sitten 5 vuotta. Nuorimmat pärjäävät valmentajien mukaan matkassa mukana kovalla tahdolla.

– Pienimmät tytöt ovat monesti niitä sisukkaimpia, Kettunen kertoo.

Alaikärajaa ei ole. Jos osaa luistella, pääsee mukaan. Luistelemaan taas oppii Lahti Ringeten luistelukoulussa. Luistelukoulua, jonne jokainen ringetteä aloitteleva tyttö ensin menee, pidetään sekä Lahdessa että Nastolassa. Kun luistelu alkaa sujua, pääsee mukaan varsinaisiin ringeten lajiharjoituksiin.

– F- ja G-joukkueet harjoittelevat yleensä kaksi kertaa viikossa, torstaisin ja sunnuntaisin. Lisävuoroillekin olisi kysyntää. Osa tytöistä on niin innostuneita, että kävisivät harjoituksissa vaikka neljäkin kertaa viikossa.

Lisätietoja ringetteharrastuksesta löytyy Lahti Ringeten verkkosivulta: www.lahtiringette.fi

Mikko Blomberg

Vaikka lahtelaisyhtye Adam & Eve harjoittelee ja nauhoittaa Petri Liskin omakotitalon kellarissa, on bändillä jo kova hinku ihmisten ilmoille.

Adam & Eve on nykysuomessa harvinaislaatuinen bändi jo ulkoiselta olemukseltaan, jossa on nähtävissä vaikutteita 80-luvun glamourista ja räikeästä näyttävyydestä. Bändi sai alkunsa vuonna 2011, kun vokalisti Matti Rockell muutti Ruotsista Suomeen ja Anttilanmäelle – jossa sattui asumaan myös yhtyeen rumpali Petri Liski ja kosketinsoittaja Ilmari ”Imppu” Myllynen.
Nopeasti tutustuneet ja yhteisiä junamatkoja töidensä vuoksi tehneet Liski ja Rockell huomasivat pian, että heillä on lähes yksinomaan yhteisiä suosikeita musiikin maailmassa. Liski oli noihin aikoihin viiden remonttivuoden uuvuttama, ja mies kokikin musiikkihommien olevan hänen osaltaan taaksejäänyttä elämää. Yhteisistä musiikillisista kiinnostuksenkohteista innostunut Rockell onnistui kuitenkin kääntämään Liskin pään.

– Sanoin Matille, että jos saamme Impun mukaan, niin tämä onnistuu, Liski kertoo.

Yhtyeessä koskettimia soittava Imppu, eli Ilmari Myllynen, hallitsee useiden kosketinsoitinten lisäksi myös ohjelmoinnin ja soundimaailman, joten hän oli tärkeä lisäys yhtyeeseen. Rockell toimi orkesterin syntyvaiheissa varsinaisena kykyjenetsijänä.
Bassoa Adam & Evessä soittavan Tuomas ”Largo” Larkovuon hän löysi ruotsinlaivalta, jossa basisti oli esittämässä laulutaitojaan – missäs muussa kuin laivan karaokessa, näyttäen Rockellin mukaan kapteeni Jack Sparrown ja Ville Valon sekoitukselta. Kitaristi Joonas Mäyrää jouduttiin etsimällä etsimään, ja mies saatiin mukaan lopulta Lahden konservatorion opettajien vinkkaamana. Mäyrä on valmistumassa lyömäsoittajaksi, mutta hallitsee myös kitaran Adam & Even edellyttämällä tavalla.

80-luvulta muutoinkin kuin ulkoasunsa suhteen ammentavan yhtyeen laulaja Rockell mainitsee viisikon vaikutteiksi esimerkiksi Duran Duranin, Depeche Moden ja INXS:n. Sekä Rockell, että Liski kertovat, että musiikkiharrastus on lähtenyt käyntiin nimenomaan edellämainituista bändeistä. Vaikka bändissä vaikuttaa 80- ja 90-luvulla syntyneitäkin jäseniä, myös heitä viehättää kasarimusiikki. Liskin mukaan bändin musiikissa yhdistyvät AC/DC:n riffisoitto funkkiin. Mistään nostalgiahakuisuudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan bändin ideana on tehdä nykyaikaista, modernia ja tanssittavaakin rockmusiikkia.

Yhtye alkoi nauhoittaa omaa materiaalia vuonna 2013. Ensimmäisistä kappaleista useat olivat Liskin demoja, joita yhtye työsti valmiiksi yhdessä. Vokalisti Rockell toimii yhtyeessä myös sanoittajana. Adam & Evellä on jo tusina kappaleita valmiina, mutta ryhmä ei tahdo kiirehtiä julkaisun kanssa. Tavoitteena onkin luoda kymmenen uutta kappaletta vuoden 2015 aikana, työstää niistä kolme niin hyvään kuntoon kuin mahdollista, ja alkaa sitten markkinoimaan niitä laajemmin. Yhtye ei aio jämähtää levynjulkaisuun ainoana formaattina, vaan saada materiaan ihmisten kuuluviin tavalla tai toisella.

– Levyn julkaiseminen ei välttämättä ole enää päivän sana. Kenties biisejä julkaistaan yksi kerrallaan verkkopalveluiden kautta, kertoo kosketinsoittaja Myllynen.

Vaatimattomuus ei kaunista

Toistaiseksi bändi ei ole vielä julkaissut mitään, ja 2015 tuleekin olemaan yhtyeen sisäänajovuosi. Seuraaville vuosille yhtyeellä on suunniteltuna jo hieman suurempia kuvioita. Yhtye aikoo lähettää kappaleen tulevansa syksynä Uuden musiikin kilpailuun, ja päästä näin mukaan kilpailemaan Suomen Euroviisuedustajan paikasta.

Bändi on myös äänittänyt ensi vuoden ystävänpäiväksi julkaistavan kappaleen ”Beautiful Valentine”.

– Se on takuuvarma hittibiisi. Mikäli emme saa sitä muuten esiin, niin lähetän sen vaikka itse sähköpostitse jokaiselle radiokanavalle Suomessa ja Euroopassa, Liski kertoo.

Suunnitelmat eivät lopu siihen. Lahden 2017 mm-kisojen tunnuslauseena toimii ”Join the celebration”. Tämän huomattuaan Liskin päässä alkoi raksuttaa, ja yhtye onkin parasta aikaa nauhoittamassa kappaletta kisaorganisaatiolle kuultavaksi ja käytettäväksi virallisena kisabiisinä.

– Tavoitteenamme on päästä avajaisseremoniaan esiintymään 10 000 ihmiselle livenä ja miljoonille kuulijoille kisajärjestelyiden mukana, Liski valottaa.

Yhtye onkin ollut jo yhteydessä Hiihtoliittoon, mutta päätöksiä asiasta ei ole vielä syntynyt.

Viisi aatamia, vaan ei Eevaa

Liskin mukaan kokoonpanon nimeäminen oli kuukausien prosessi.

– Kävimme läpi älyttömän määrän nimiä. Nykypäivänä tuntuu, että kaikki nimet ovat varattuja.

Bändin nimessä halutaan tuoda esiin syvyyttä ja henkevyyttä, ja haastaa kuulijaa elämänkatsomuksellisesti ja filosofisesti. Yhtyeen lyyrinen tematiikka liikkuu Liskin mukaan akselilla parisuhde, rakkaus ja seksi. Viiden miehen bändiltä sopiikin kysyä, että missäs se Eeva sitten on?

– Eeva arvotaan aina keikkabussissa, kuuluu kollektiivinen vastaus röhönaurun säestämänä.

Oikean nimen valitsemiseen vaikutti myös nimen kansainvälisyys ja selkeys: sitä ei tarvitse toistella kenellekään. Keikkoja bändin luulisi saavan jo pelkkien promokuvien perusteella. Kyseessä on ulkoiselta olemukseltaan nykymaailmassa poikkeava ryhmä.

– T-paitoja ja farkkuja on jo nähty aivan tarpeeksi, toteaa Myllynen puolestaan.

Yhtye kelpuuttaisikin keikan kuukaudessa tai parissa, niin keikkailuvireen ylläpitämiseksi, kuin hauskanpidonkin vuoksi. Viisikolla on taustalla vasta yksi privaattikeikka, mutta bändi sai siitä aimo annoksen uskoa omaan materiaaliinsa. Lavalla yhtyeen keskinäiset kemiat pelasivat hienosti.

– Palaset loksahtivat helposti kohdalleen ja homma toimi luonnollisesti, kertoo reilusti keikkailukokemusta omaava solisti Rockell.

– Omat biisimme menivät coverien seassa täysillä läpi, ja jengi lauloi mukana kappaleita, joita he eivät ole koskaan aiemmin kuulleetkaan, Liski ihmettelee.

Johtuiko se sitten hyvästä tarjoilusta vai laadukkaasta materiaalista? Se selviää Tirrassa 13.2., jossa Adam & Eve seuraavaksi esiintyy.

Adam & Eve on:

Matti Rockell – laulu
Ilmari ”Imppu” Myllynen – koskettimet, taustalaulu
Tuomas ”Largo” Larkovuo – Basso, taustalaulu
Petri ”L.” Liski – Rummut, taustalaulu
Joonas Mäyrä – Kitara, taustalaulu

Yhtyeen kuulumisia ja keikka-aikataluja voi seurata Facebookissa osoitteessa: www.facebook.com/adameverocks