Vuosi: 2015

Kansanedustaja Jouko Skinnari kiitti viime pyhänä ystäviään ja äänestäjiään kansanedustajakautensa päätteeksi Villen pysäkillä pidetyssä kahvitilaisuudessa puheella:

”35 VUOTTA KANSANEDUSTAJANA ON TEIDÄN ANSIOTANNE ÄÄNESTÄJINÄ!”

– Ilman teidän tukeanne en olisi pystynyt olemaan yhtäjaksoisesti kansanedustajana 35 vuotta. Se on pitkä aika ja suurin osa minun elämästäni.
Täällä Lahden seudulla on ihmisillä pienet palkat, pienet eläkkeet ja muukin sosiaaliturva. Työttömyys on ollut suuri ongelmamme 1990-luvun syvän laman jälkeen. Vuonna 1995 se oli korkeimmillaan 28%:ssa. Paljon on yhdessä tehty, mutta paljon on vielä tehtävää. Esimerkiksi Launeen uimahalli on rakentamatta. Mutta kyllä se tulee”, sanoi Jouko Skinnari.

”Keskeinen rooli kansanedustajaurallani on ollut Etelä-Lahden Sosiaalidemokraatit ry:n tuki. Tämä yhdistys asetti minut aikanaan ehdokkaaksi ja joka kerta sen jälkeenkin. Sen jäsenet ovat minua jatkuvasti tukeneet. Keskeinen merkitys on ollut eteläisen Lahden eri järjestöillä, kouluilla ja yrityksillä, joiden kanssa olen yhteistyötä
tehnyt.”

Valtiopäivämiehen kahvitilaisuuteen toi iloista naurua ja välitöntä leikkimieltä Joukon lapsenlapsista pienet tytöt Emmi ja Elina, isot pojat olivat samaan aikaan jääkiekkoharjoituksissa. Skinnarin Joukon ja Hannun lapsuudenkodin naapurissa Kuusitiellä asuva Birjetta Savio oli leiponut miesten lapsuuden aikojen muistoksi tilaisuuteen uunituoreet korvapuustit.

Kahvinjuonnin lomassa tilaisuuteen saapuneet ystävät ja tukijat muistelivat Joukon ensimmäisien kansanedustaja- ja presidentin valitsijamiesvaalien mainosten jakelua tammi-helmikuisissa pakkasissa. Kahvipöydän ääressä muistui vaalityöntekijöitten mieliin korkeat lumikinokset aurattujen teiden varsilla, kun puisiin sähkötolppiin kiinnitettiin isoja ehdokkaan mainoksia ja pellon laitaan pystytettiin mainostelineet.

Vieraat vertasivat nykyaikaista tiedonvälitystä Skinnarin uran aikana tapahtuneeseen kehitykseen. Mutta erilaisista lähes jokaisella ihmisellä olevista sähköisistä, langattomista tietokoneista ja puhelimista huolimatta tehdään Etelä-Lahden sosiaalidemokraatien eli ” eteläisen yhdistyksen” vuoden 2015 kansanedustajaehdokas Ville Skinnarinvaalityössä samat perusasiat kuin 1976, Joukon ensimmäisissä kampanjoissa.

Joukon ja Lahden muitten vaikuttajien ansiosta junat kiidättävät Arkadianmäelle menijät kuin muutkin matkustajat Lahdesta Helsinkiin runsaassa tunnissa, mutta sanomalehti on edelleen tärkeä tiedon välittäjä. Siitä syystä viime pyhän Villen pysäkin tapahtumasta ei kerrota facebokissa vaan painetussa lehdessä!

Marja-Liisa Niuranen

Hennalan päiväkodin esikouluryhmän kanssa vietettiin viime maanantaina 16.3. linnunpönttöjen rakennuspäivää. Päivä oli osa Lahden seudun ympäristöpalvelujen ympäristömummo- ja vaaritoimintaa.

Pönttöjä valmistui innokkaiden eskarilaisten autellessa pönttövaari Veijo Vierumäkeä ja Raimo Juutilaista. Lapset saivat kokeilla naulojen vasaroimista, sahaamista käsisahalla ja katsella, miten pönttö valmistui puuhun ripustettavaksi. Tekemisen ohella tuli hyödyllistä tietoa mm. siitä, miksi pöntöt on aina puhdistettava ennen kuin seuraavat asukit saapuvat, minkä kokoisen aukon tarvitsevat tiaiset, kottaraiset ym. linnut. Aukon ympärille kiinnitetty metallinen läpyskä herätti kysymyksiä ja pönttövaari Veijo selitti sen olevan oravia varten. Eivät pääse terävillä hampaillaan suurentamaan aukkoa ja ryöstelemään linnunmunia.

Kaksi pönttöä on nyt ripustettu näköetäisyydelle päiväkodin pihapiiristä. Kevään aikana on tarkoitus seurata kiikarien avulla mitkä linnut asettuvat niihin asumaan. Launeen seurakunnan miestenpiiri rakentelee pönttöjä lahjoituksina saaduista tarpeista ja niitä myydään Mustamäenkatu 66:ssa. Tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Helena Juutilainen

Ari ”Semi” Seppälä on onnellinen mies. Hän toteutti monivuotisen haaveensa omasta kalasavustamosta, kun viime vuoden lokakuussa Salpausselän kala sai uudet tilat Jokimaan yrityspuistosta Vasarakadulta. Jokimaan yrityspuistossa homma on lähtenyt hienosti käyntiin, sillä toimivat tilat on suunniteltu ja teetetty täysin Seppälän ohjeiden mukaisesti juuri kalansavustamoa varten, hyvässä yhteistyössä kiinteistönomistajan kanssa.

Löytyipä kalan myyntiäkin varten pieni tila tehtaanmyymälälle, joka avattiin viime viikolla. Tehtaanmyymälää on tarkoitus pitää auki torstaista lauantaihin. Myymälää ja sen ideaa kehitellään vielä ja mm. ulkomainoskyltit saapuvat aikanaan helpottamaan asiakkaiden suunnistusta kohti kalakauppaa.

Vanhimmat kanta-asiakkaat ovat löytäneet Salpausselän kalan jo Sopenkorven aikoihin, josta kauppapaikka siirtyi keskustan Kauppahalliin. Toriparkin työmaa kuitenkin näivetti pahasti kauppahallissa toimimista ja kun kalansavustamolle löytyi oiva tila Jokimaan yrityspuistosta oli muutto uusiin tiloihin selvä asia. Savukala ei ole kuitenkaan yrityksen ainoa tuote.
– Toimitamme paljon tuoretta kalaa valmiiksi fileoituna sekä äyriäisiä kauppoihin ja ravintoloihin aina Helsinkiä myöten selventää Seppälä.

Juuri avattu tehtaanmyymälä ei ole ainoa paikka mistä yksittäinen asiakas voi Salpausselän kalan tuotteita ostaa.
– Meidän kalaa saa myös mm. viidestä Hämeeenmaan Prismasta, keskustan Sokoksesta ja Okeroisten K-Superista. Kalaa ja äyriäisiä toimitamme suoraan myös lahtelaisille laaturavintoloille, sillä asiakkaistamme löytyvät sellaiset ravintolat kuin Roux, Casseli, Lahden Seurahuone, El Toro, Taivaanranta, Mamma Maria ja Jonel Thai.
– Meillä on pari kylmäautoa, joilla toimitukset toimitetaan perille asti. Vahvuutemme on se, että Lahdessa ei ole ole toista yritystä, joka myy takuutuoretta, valmiiksi fileoitua kalaa. Kala, joka tulee meille tänään, fileoidaan meillä heti ja laitetaan yöksi suolaan ja heti seuraavana päivänä se savustetaan. Monessa paikassa savustettava kala tulee pakastimesta, jossa se on saattanut olla parikin viikkoa. Tällöin savustuksen lopputulos ei ole niin mehevä ja maukas, kuin tuoreen kalan savustuksen lopputulos on. Lisäksi käytämme savustuksessa perinteiseen tapaan puruja kertoo Seppälä maukkaan savukalansa salaisuuksista.

Seppälä tuli alalle 15 vuotta sitten tutun kautta. Tällä tutulla oli äyriäisten maahantuontifirma, johon Seppälää pyydettiin mukaan. Työ oli mieleistä, mutta työpari ei niinkään. Niinpä vuonna 2003 hän perusti oman firman, Retsbol Oy:n. Alkuvuodet menivät lähinnä äyriäisten ja kalapakasteiden maahantuonnissa. Toimenkuva laajeni, kun Seppälä osti Hannu Toivoselta Salpausselän kalan.

– Hannu soitteli minulle ja tarjosi firmaa ostettavaksi, koska oli itse jäämässä eläkkeelle. Kun hintakin oli sopiva, niin kaupathan siitä syntyivät. Tilat ja uunit Sopenkorvessa olivat vähän huonossa hapessa, joten niihin olisi pitänyt tehdä isot remontit. Siihen ei silloin lähdetty, joten monta vuotta savustimme kalat Helsingissä asti muistelee Seppälä alkuaikoja.

Seppälä ei ole firmassaan yksin, sillä vaimo Ira on ollut mukana jo vuosia. Lisäksi Salpausselän kala työllistää Jari Apusen ja Janne Salmisen, joka on nykyään myös osakkaana firmassa.
– Janne on ammatiltaan kokki, joten tuotannolinen puoli on hänen käsissään. Minä pyöritän sitten myynti- ja talouspuolta ja vaimo Ira pitää huolen tehtaanmyymälästä. Tosin meillä kaikki tekee kaikkea, jotta loma-aikoihinkin homma pyörii ilman ongelmia selventää Seppälä roolijakoa.

Kalanmyyntipiikit osuvat yleensä juhlapyhiin ja se näkyy myös Salpausselän kalan myynneissä.
– Lohta myydään huonona viikkona ehkä noin 1000 kilon verran, mutta esimerkiksi jouluna menee helposti 3000-4000 kiloa viikossa. Silloin kyllä päivät venyvät aika pitkiksi naurahtaa Seppälä.

Pääosin käytettävä kala on Norjan lohta. Jonkin verran tuotannosta löytyy myös paikallista kalaa mm. kuhaa ja muikkua. 
- 99 prosenttisesti ihmiset haluavat Norjan lohta, joten kotimainen kirjolohi jää siten selkeästi pienemmälle volyymille. Onhan Norjan lohi rasvaisempaa ja sen takia paljon mehevämpää savustettunakin tietää Seppälä.

Laatu, paikallisuus ja hyvä palvelu ovat Salpauselän kalan valtteja kovassa kilpailussa isoja myyntitukkuja vastaan.
– Asiakkaillemme on ensiarvoisen tärkeää, että kala tulee läheltä ja on tuoretta. Myös palveluun satsataan. Jos esimerkiksi asiakkaaltamme loppuu kala kesken illan ravintolan keittiöstä, toimitamme lisää vielä saman illan aikana. Tähän ei iso tukkumyyjä Helsingistä kykene tietää Seppälä.

Petri Salomaa

Patoseudun toimari on viime vuosina ollut kiitettävän ahkerassa käytössä. Toimintaa Patoseutulaisille on järjestetty laidasta laitaan. On ompelukerhoja, ruokajakelua, koko perheen tapahtumia, kesäteatteria jne.
Maanantaina toimarilla aloitti uusi, yläasteikäisille tarkoitetttu Nuorten Patari, joka kokoontuu kerran viikossa maanantaisin klo 16-18. Jos innokkaita nuoria ilmaantuu paikalle sankoin joukoin, on mahdollista saada toinenkin ilta nuorille aikaiseksi.

Toiminnallisena johtajana toimii Jouni Korpela ja luovana ohjaajana Anne Saarinen.
– Toimari on hieman profiloitunut viime vuosina lähinnä senioreiden paikaksi, mutta nyt asiaan halutaan muutos ja siksi halusimme aloittaa taas toiminnan myös nuorisolle. Yhdessä nuorten, vanhempien ja koulujen kanssa pyrimme saamaan aikaan toimivan ja monimuotoisen harrastustilan, jossa nuorten on mukava tavata toisiaan ja harrastaa yhdessä.
– Mitä täällä sitten tehdään on vielä suunnitteluasteella, loppujen lopuksihan kyse on siitä mitä nuoret haluavat tehdä. Pyrimme kuitenkin siihen, ettei täällä ole vain konsolipelejä. Ainakin geo-kätköilyä on suunniteltu. Koulussa kyllä suunnistetaan silloin tällöin, mutta voisin kuvitella, että ”aarteenetsintä ” olisi nuoristakin mielenkiintoisempaa linjaa Saarinen.

Ohjaajilla on omat vahvat alueensa. Jouni Korpela omaa valmentajan ammatin, joten hän hoitaa Nuorten Patarilla sen urheilullisemman ja ”miehisemmän” puolen. Saariselle jää ns. luovan puolen ohjaus, jota voisi olla vaikkapa ilmaisutaidon kehittäminen. Toisaalta toimarilla on valmiudet vaikka minkälaiseen toimintaan. Saarinen mainitsee vaihtoehtoisina esimerkkeinä vaikkapa tietokoneopetuksen, kokkauksen tai biljardin peluun. Kaikki on täysin kiinni siitä mitä nuoret itse haluavat tehdä.
– Kyllä tässä nuorten ehdoilla edetään. Jos joku haluaa vaikkapa tehdä musiikkia täällä, niin sekin onnistuu tai mikseipä joskus voitaisi järjestää karaoke-iltakin. Toisaalta mitään pakkoa ei ole tehdä yhtään mitään. Jos haluaa vain hengailla kavereiden kanssa tai katsoa vain televisiota, niin sekin onnistuu maalailee Saarinen.

Nuorten Patarin toiminta on ensisijaisesti tarkoitettu yläasteikäiselle eli ikähaitari on 13-15 vuotiaat.
– Helposti käy niin, että ala-asteikäisillä tai sitten vastaavasti lukiolaisilla on aika erilaiset intressit, joten siksi halusimme asetttaa näinkin tiukan ikähaarukan kertoo Saarinen.

Patoseudulla asuu varmasti paljon ikähaarukkaan osuvia nuoria. Saarinen toivookin, että mahdollisimman moni tulisi paikalle ideoimaan toimintaa.
– Toivottavasti nuoret oivaltavat, ettei tarvi lähteä keskikaupungin kulmille viettämään aikaa kylmässä seisoen, kun näin lähellä on mukava harrastustila, jossa voi toteuttaa itseään hyvissä oloissa toivoo Saarinen

Petri Salomaa

Joskus biisintekijöille jää takataskuun kappaleita, jotka eivät välttämättä sovellu oman orkesterin tarpeisiin tai ne eivät vaan sovi levylle, mutta hakevat paikkansa uudelle esilletulolle ajan saatossa.
Joskus vierailu toisen bändin keikalla ja varsinkin keikan jälkeiset tapahtumat saattavat johtaa ideoihin, joista suurin osa ei koskaan toteudu. Tai sitten toteutuu. Kaarle Viikate ja Marko Haavisto yhdistivät voimansa Francinesta tutun kitaristi Antti Kukkolan kanssa. Kun rumpuihin löytyi yksi Suomen parhaista rumpaleista Kepa Kettunen, niin tarina oli valmis alkamaan.
Helmikuussa ilmestyi Kaarle Viikatteen & Marko Haaviston albumi ”Laulu tuohikorteista” ja kokoonpano lähti pienimuotoiselle rundille asian tiimoilta.

Mistä tuli idea tehdä yhteistyötä Haaviston Markon kanssa, Kaarle Viikate?
-Albumin nimibiisi ”Laulu Tuohikorteista” oli taltioitu Viikatteen toimesta jo kaksi kertaa (Petäjäveräjät- ja Kymijoen lautturit -sessiot), kun se putosi taas albumikokoonpanosta. Kappale oli kuitenkin niin onnistunut, ettei sitä sopinut jättää unholaan. Tämä oli siis runko erilaisen albumikokonaisuuden tekemiseksi. Viikate sitä ei kuitenkaan pystynyt tekemään, sillä lakisääteinen lomailukausi oli tosiasia kohtuullisen työrupeaman vuoksi. Maaliskuusta 2012 -syyskuuhun 2014 välisenä aikana tehtiin kolme studiolevyä + irtobiisit (Adventti-single Kotiteollisuuden kanssa ja Eppu Normaali-tribuutti) sekä 120 keikkaa. Tästä syystä almanakassa oli iskemälevyn mentävä aukko. Markon kanssa ollaan törmäilty varmaan kymmenen vuoden ajan ja jossain kohtaa on alkanut muhia ajatus yhteistyöstä. Tämän aikaa se näköjään otti.

Bändissä on tuttuja soittajaniekkoja? Kuinka he löytyivät? 
– Kukkolan Antti on taas vuosien takaa samoilta keikoilta ja löytyyhän levyhyllystä myös pari peukalohangallista Francine levyjä. Jollain Francinen keikalla polkaisin yhtyeen takahuoneeseen juomaan heidän virvoitusjuomiaan. Samassa yhteydessä asia taisi tulla puheeksi ja vastaus oli myönteinen. Marko tunsi taas Kepan, joka kahden sekunnin miettimisen jälkeen oli vastannut kanssa kyllä.

Helmikuussa ilmestyi pitkäsoitto. Kerro sen teosta? 
– Kahdet harjoitukset lokakuussa, kaksi viikkoa äänityksiä ja kaksi viikkoa miksausta marraskuussa + masterointi ja albumi oli valmis tehtaalle. Se oli nopeaa ja kivutonta toimintaa kuin eturauhastähystys siis. Soitot taltioitiin Petraxilla Hollolassa, laulut Astialla Lappeenrannassa kuten myös miksaus. Yhteen hiilen puhaltaminen oli tosiasia ja onhan noin kovien ukkojen työnteon seuraaminen selkeä etuoikeus.

Kuinka kuvailisit teidän esittämää musaa? Iskelmää rautalankakitaroin western-tyylillä, vai mistä on kyse?
– Sellaista pohjattoman kaipauksen ja räkätwistin yhdistelmää matkalla Kolmen kolikon kaupunkiin eli kyllä nuo stetsonitikin ovat tanassa, eivätkä kannuksetkaan kolise tyhjyyttään.

Entäs nuo biisit? Käsittääkseni siinä on teikäläisen tekemiä ralleja? Olivatko ne varta vasten tähän projektiin tehtyjä, vai oliko kyse sellaisista biiseistä jotka eivät sopineet Viikatteelle?
– Homman perusta oli siis tuo nimikappale, muut kappaleet olivat pääsääntöisesti uutta materiaalia. ”Kivi itkee vihreää” on aikoinaan julkaistu Viikatteen ”Surut pois ja kukka rintaan” -levyllä 2003 instrumentaalina. Nyt tein siihen tekstin, jonka Marko tulkitsee tuottaja Miitri Aaltosen sanoin ”kuin Badding aikoinaan”.

Mitkä ovat omia suosikkikappaleita ja miksi? 
– ”Alla ajopuun” kitarateema on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Samoin ”Kivi itkee vihreää” on hyvin onnistunut kappale. Kukkolan Antin soolo ”Missä olet, Annina” -twistissä käy lapikkaalle kuin yleinen syyttäjä. Toisin sanoen jokaisessa rallissa on jokin asia, joka voisi nostaa sen levyn parhaaksi ralliksi.

Yllättikö levyn vastaanotto? Sehän nousi myyntilistoillekin Top 10:een että heilahti.
– Täysin. Itse arvelin sijoituksen olevan jossain kahdenviiden huitteilla. Myös kaksi viikkoa putkeen Rumban listan kolmosena kertoo, että fyysiset levyt liikahtavat kaupoista.

Kuinka keikat ovat sujuneet? Kuinka jengi on ottanut teidät vastaan keikkapaikoilla?
– Yleisö on ollut luonnollisesti tarkkaavaista, mutta loppua kohden yhä tanssialttiimpaa. Yhteissoitossa ei ole ollut hetkeäkään valittamista. Ensimmäisellä keikalla Turussa oli pientä mailan puristamista, mutta aika pian sekin jännitys laukesi.

Keikkoja tehdään helmi- maaliskuussa seitsemän. Eikö niitä olisi kannattanut tehdä enemmänkin? 
– Kenties niitä olisi tehty hyvinkin paljon enemmän, mutta orkesterin kaikki neljä tyyppiä ovat almanakkojensa kanssa jo nyt niin kusessa, että tuo seitsemän päivän rypistys oli maksimi, joka passasi kaikille.

Jääkö tämä kuvio keikkojen jälkeen kokonaan unholaan, vai onko mahdollista että keikkailette vielä myöhemmin kun kaikkien aikataulut vaan antavat siihen mahdollisuuden?
– Kappaleethan ovat ajattomia. Mutta tällä erä lisää yhteistoimintaa ei ole sovittuna. Sikäli, että seuraava levy jossain vaiheessa tulee ajankohtaisesti, luulen että kaikki neljä hanua ovat käsi pystyssä käytettävissä.

Teksti: Vesa Kontiainen

Kun huippu-urheilija lopettaa uransa, on hänellä helposti vaarana jäädä ns. tyhjän päälle. Vuosikymmeniä kestänyt treenauskulttuuri ja kiireinen aikataulutus pelimatkoineen jää taakse. Yhtäkkiä onkin rutkasti vapaa-aikaa, muttei välttämättä mitään mitä tehdä. Ei edes töitä. Lahtelainen jääkiekkoikoni Toni Koivunen lopetti aktiiviuransa vuonna 2012 kauteen Ranskassa. Koivusella oli onnekseen selvät sävelet aktiiviuran loppuessa.

– Olin tehnyt lopettamispäätöksen jo joulun tienoilla, mutta kyllähän se playoff-ottelun viimeinen takaiskumaali oli kuin märkä rätti päin kasvoja, kun sen maalin merkitys realisoitui samalla koko uran päättäväksi. Pari viikkoa meni ennen kuin asian täysin tajusi, ettei enää tarvi mennä treenaamaan seuraavaa kautta varten. Itse asiassa meni vuosi ennen kuin seuraavan kerran menin salille muistelee Koivunen uransa lopettamista muutama vuosi sitten.

Koivunen ei kuitenkaan jäänyt tyhjän päälle. Pian Suomeen palattuaan työt perintätoimisto Kontiolla alkoivat ja laskeutuminen normiarkeen tapahtui yllättävänkin helposti.
Vuosi sitten kuitenkin työt Kontiolla loppuivat, kun yrityspuolen myynti lopetettiin. Kävi kuitenkin niin, kuten monesti käy. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.

– Skinnarin Ville soitti lasten pelikyytiasioissa. Samalla Ville kertoi, että ovat perustamassa Lahteen kiekkokauppaa, mutta vetäjää kaupalle ei tunnu löytyvän. Totesin siihen, että jäin tässä juuri pari päivää sitten työttömäksi, että kyllähän minua kiinnostaisi tuo kaupan vetäjän homma muistelee Koivunen onnekasta yhteensattumaa.

Näin nopeassa tahdissa Toni Koivunen huomasi yhtäkkiä olevansa Hockey Unlimitedin osakas ja liiketoimintajohtaja. Koivusen vahvuuksia ovat tietenkin tunnettavuus sekä kontaktit niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

– Kyllä tälläisen hockey-kaupan perustaminen on ollut minulla jo pitkään suunnitteilla ja eräänlaisena haaveena. Muistan jo vuonna 1997 kun pelasin Jyväskylässä suunnitelleeni kauppaa lätkänpelaajille. Silloin se ei kuitenkaan ollut mahdollista pelikiireiden vuoksi muistelee Koivunen.

Koivunen ei ole ainoa tunnettu kiekkokasvo Hockey Unlimitedissä. Taustajoukoista löytyvät mm. sellaiset kaikille tutut nimet kuin Pasi Nurminen ja Leo Komarov, joten osaamista ja kontakteja alalta löytyy laajalta rintamalta. 
Hockey Unlimited ei ole pelkästään jääkiekkoilijoiden liike, sillä jääkiekon lisäksi kaupasta löytyvät kaukalopallon, ringetten-, taitoluistelun ja salibandyn kaikki tunnetut ja parhaat tuotemerkit.

– Pietarista löytyy kaksi Hockey Unlimited -liikettä, joissa on osaksi samaa omistajapohjaa kuin Lahdenkin liikkessä. Viime vuonna avasimme kauppakeskus Valossa liikkeen ja mukavasti on homma lähtenyt käyntiin, vaikkei koko maan taloustilanne kovin mairitteleva olekaan. Kaupan lisäksi merkittävässä roolissa on nettikauppa, jonka kautta saamme myytyä tavaraa ympäri Suomea kertoo Koivunen

Tunnettavuutta yritys on pyrkinyt lisäämään mm. kolmen viikon takaisella Pietarin KHL-matkalla, joka järjestettiin yhdessä Omalähiön ja Ruotin kanssa.
– Matka sai hyvän vastaanoton ja niitä varmasti järjestetään lisää tulevaisuudessa uskoo Koivunen.

Tunnettavuutta varmasti lisää myös ensi kesäksi suunniteltu tossulätkäturnaus kauppakeskus Valon pihassa. Tarkka ajankohta on vielä avoin, mutta tapahtumasta on tarkoitus tehdä samalla ikäänkuin uuden lätkäkauden avaus. Paikalle odotetaan kovia nimiä niin kotoisesta SM-liigasta sekä KHL- ja NHL- pelaajia. Tietenkin sen mukaan, miten kesäkiireiltään paikalle ehtivät. Tunnetustihan kiekkoilijat ovat kesäisin kovin kysyttyä riistaa.

– Mitään nimiä ei voi tietenkään vielä mainita, sillä päivän suunnittelu on vasta alkutaipaleella, mutta tarkoitus olisi saada mm. suomalaisia NHL-pelaajia pelaamaan pihalla näytösottelu ja jakamaan nimikirjoituksia. Saas nähdä, ketkä Komarov ja Nurminen saavat suhteillaan paikalle rahdattua naurahtaa Koivunen.

Kun kyseessä on lahtelainen jääkiekkoikoni, on lopuksi vielä pakko kysyä mitä miettii vanhan liiton sentteri lahtelaisesta ja yleensä suomalaisesta jääkiekosta tänä päivänä.

– Tänä päivänä lätkätarjonta on kova. On Liiga, CHL, KHL, NHL, maajoukkuepelit jne. Tuotteen pitää olla kunnossa. Eihän kukaan mene katsomaan huonoa elokuvaa tai huonoa näytelmääkään. Katsojan pitää saada rahoillensa vastinetta, varsinkin tässä taloustilanteessa.
Esim. Jokereiden lippujen hinnoittelu kotiotteluissaan on järkevämpi kuin liigan lipunhintapolitiikka. Ensi kaudeksi moni joukkue on pienentämässä pelaajabudjettiaan ja se taas tarkoittaa sitä, että kokeneemmat pelaajat suuntaavat ulkomaille ja vapautuvat pelipaikat täytetään omilla junnuilla, joka taas helposti tarkoittaa sitä että pelin taso laskee.

– Enemmän joukkueisiin pitäisi saada yksilöosaamista tai sitten vastaavasti vahvoja persoonia, joita tultaisiin seuraamaan. Jos valmentajan ohjeet on, että vedä kiekko sinisen jälkeen päätyyn ja tule vaihtoon, niin ei sitä kukaan mene katsomaan.
Muistan, kun Lahdessa tultiin katsomaan mitä neloskentän Komarov-Heino-Sihvonen -trio tällä kertaa keksivät. Ja kyllähän ne pojat aina jotain keksivätkin naurahtaa Toni Koivunen, joka on mukana Pelicansin B-junnujen valmennustiimissä. Näinköhän sieltä kasvaisi niitä tulevia kiekkokaukaloiden persoonia?

Pete Salomaa

Renkomäen sorakuoppa on aiheuttanut jonkin verran eripuraa Renkomäen asuinalueella jo 60-luvulta asti, jolloin soranotto nykyisellä sorakuopalla alkoi. Alueella tehdyn asukaskyselyn perusteella n. 50 % vastaajista kokee hankkeen vaikutuksen alueen melutasoon erittäin negatiivisena ja n. 40 % negatiivisena. Tosin kyselyn otanta oli vain parisataa taloutta eli noin 10% koko Renkomäen talousmäärästä.

Melutaso ei ole ainoa ongelma, sillä nyt esiin on noussut uusi epäily soranoton vaikutuksista alueen lähellä oleviin taloihin. Peräti seitsemästä Renkokadun talosta on löytynyt vakavia vaurioita, joita asiantuntijat ovat käyneet tutkimassa. Asukkaat syyttävät vaurioista sorakuopan työmaata.

– Talon ulkoseinän tiilivuoraus on murtunut Tarolankadulle olevalta puolelta ikkunan alta sokkeliin asti noin 2-3mm verran, samanaikaisesti pesuhuoneen lattialaatta on jännittynyt niin että lattialinkkeri on irronnut keskeltä lattiaa laasteineen lattiapohjasta ja noussut ylöspäin noin 1 sentin verran noin neliön alueelta. Vakuutusyhtiöstä paikalla kävi vahinkovakuutustarkastaja joka totesi, ettei kyseinen vaurio johdu vesivahingosta eikä näytä siltä että se olisi roudan aiheuttamakaan kertoo yksi Renkokadun asukkaista, joka on jo viemässä asiaa eteenpäin. Vahinkoilmoitus Rudukselle on lähetetty tammikuussa.

Lahden kaupungin rakennustarkastajan mielestä kyseessä ei ole routavaurio tai talon rakenteista johtuva kyseisen tyyppinen vaurio, joka on ilmestynyt vasta nyt. Sen sijaan hän oli sitä mieltä, että kyseiset vauriot olisivat ilmaantuneet jo huomattavasti aikaisemmin jo talon rakentamisen jälkeen 1986.

Renkomäessä soranotto saattaa päättyä jo kesällä 2017, jolloin nykyinen maa-aineslupa umpeutuu. Soranottajat eli Lahden kaupunki ja Rudus Oy haluaisivat kuitenkin laajentaa nykyistä ottoaluetta, jolloin hyödynnettävän soran määrä kasvaisi. Rudus ja Lahden Kaupunki ovat yhdessä tehneet soranoton ympäristövaikutusten arvioinnin viimeksi vuonna 2013. Finnrock Consulting kävi yhdessä Renkokadun talossa suorittamassa vauriokatselmuksen. Siinä päädyttiin seuraavanlaiseen johtopäätökseen:
”Työmaalla ei suoriteta toimenpiteitä jotka aiheuttaisivat ympäristön maaperään laajalti leviävää tärinää, joka vaurioittasi talojen rakenteita. Työmaan ja esitettyjen vaurioiden välillä ei ole syy-yhteyttä. Asiassa ei työmaan osalta ole aihetta jatkotoimenpiteisiin.”

Renkokadulla ei selvityksen tuloksia ihan helposti niellä. Kuinka talojen vauriot ovat sitten voineet syntyä? Ohiajavista rekoistako?
– Tarolankadun etelänpuoleinen maaperä omakotialueella on pääosin savea jossa on hiekkataskuja. ELY -keskus Tuomo Korhosen mukaan maa-aines on helpommin liikkuvaa ja tärinän siirtokyvylle alttiimpaa kun siinä on savipitoista maata, jossa on hiekkataskuja mutta pääosin savea. Tiedetään, että sorakuopalla suoritetaan murskausta ja kiviainesten seulontaa ja toisinaan irtokivien iskuvasarointia ja nähtävästi se aiheuttaa tärinää. Se tarina, että tärinät aiheutuisivat ohimenevistä rekoista ei pidä paikkaansa. Eivät rekat saa laseja tärisemään kaapeissa ja ikkunoita helisemään. Kyllä perussyy löytyy sorakuopan työmaalta uskotaan Renkokadulla.

Rudus ei usko soranoton olevan syynä vaurioihin

Ruduksella ollaan tietoisia Renkokadulta tulleesta vahinkoilmoituksesta.
– Ilmoituksia toiminnan vaikutuksista tulee erittäin harvoin. Soranjalostustoiminta aiheuttaa jonkin verran ääntä ja silloin tällöin pölyämistä. Vuosien aikana alueella on ollut hyvä keskusteluyhteys alueen asukkaiden ja varsinkin Renkomäen omakotiyhdistyksen kanssa. Kanssakäyminen asukkaiden kanssa on ollut luontevaa, avointa ja asiallista kertoo Ruduksen Itä-Suomen aluejohtaja Kimmo Rantanen

Rantanen on hämmästynyt Renkokadulta kantautuneista epäilyistä:
– Meillä ei ole käsitystä talovaurioiden syystä. Mielestämme toiminnastamme ei synny sellaista vaikutusta, joka aiheuttaisi kyseisenlaisia vaurioita. Tutkitutimme vauriot asiantuntijalla ja hänen näkemyksensä tuki meidän omaa näkemystämme siitä, ettei toiminta aiheuta sellaisia tärinöitä, jonka vuoksi taloihin syntyisi vaurioita. Esimerkiksi lumien putoaminen katolta aiheuttaa isomman tärinäpiikin mittauksiin kuin kivien murskaus, jota meillä tehdään todella harvoin.
Toiminta on luvanvaraista ja valvonta on säännöllistä ja dokumentoitua. Myöskään valvovalla viranomaisella ei ole ollut mitään huomautettavaa toiminnastamme. Alueen maaperää on tutkittu useasti ja sen on todettu olevan soraa ja kalliota. Tutkimusten mukaan savea ei soranottoalueella ole. Aluetta ei ole kaivettu myöskään liian syvälle kertoo Rantanen

Miten yrityksessä suhtaudutaan mahdollisiin vahinkoilmoituksiin jatkossa ja kuinka kiusallista tälläinen vaurioepäily on, varsinkin kun toimintalupa on katkolla vuonna 2017?
– Renkomäen sora-alueen kehittämiseksi on tehty paljon töitä. Kyseessä on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä kiviainesvaranto. Alueella on arviolta 20 miljoonan euron arvosta kaivettavaa.
Toimintaluvat viranomainen ratkaisee selvitysten ja lakipykälien mukaan, ei tunteella tai mielipiteiden mukaan. Sinänsä asiakaspalaute ei koskaan ole meille kiusallista, vaan kaikenlainen palaute on meille erittäin tärkeää ja tervetullutta. Siten voimme kehittää toimintaamme ja vähentää vaikutuksia ympäröivään asutukseen ja luontoon.
Hyvä esimerkki on laskiaisena avattu pulkkamäki, josta olemme saaneet erinomaisen positiivista palautetta. Jatkamme suunnittelua alueen hyödyntämiseksi lähivirkistysalueena laajemminkin linjaa Rantanen

Summa summarum: 
Se, mistä talojen vauriot ovat syntyneet, on siis hämärän peitossa. Tosiasia on kuitenkin se, että jostain vauriot ovat taloihin tulleet. Onko syy maaperässä, soranotossa, rakennustavasta tai jossain muussa, jää vielä arvoitukseksi.

Talojen omistajilla on oma näkemyksensä, joka tulisi jollain tavoin saada todistettua. Yrityksellä ei siis tässä tilanteessa ole velvollisuutta hankkia asiantuntijoita kumoamaan asukkaiden epäilyjä. Epäilyn todistaminen todeksi onkin siis asukkaiden harteilla.

Jotta asiaan saataisiin jonkinlainen selvyys ja vaurioiden laajuus saataisiin kartoitettua, olisi hyvä, jos sorakuopan läheisyydessä asuvat tarkistaisivat talonsa mahdolliset vauriot. Vauriot, jos sellaisia löytyy, ovat täysin maallikonkin huomattavissa, joten varsinaisia asiantuntijoita ei paikalle tarvita, ainakaan näin aluksi. Jos löydät talostasi outoja halkeamia sokkelista, ikkunoiden alta tai vaikkapa takasta, pitää maa-aineslain mukaan ensin tehdä vahinkoilmoitus epäillylle aiheuttajalle.

Petri Salomaa

Kirjailija, professori Ilmari Turjan ehkä tunnetuin näytelmä on Särkelä itte, savikukon tekijän ja mökin pojan kasvu tehtailijaksi. Se on nähty kotimaassa monella näyttämöllä, Suomen kansallisteatterissa ensi-ilta oli 1944. Ilmari Turja ( 1901-1998 ) oli koulutukseltaan juristi, mutta hän ei istunut oikeutta kuin opiskelun vaatimat käräjäistunnot. Hän oli koko elämänsä tuottelias ja aktiivinen kirjoittaja. Paitsi kirjailijana ja näytelmäkirjailijana hän tuli suomalaisille tutuksi Suomen Kuvalehden ja Uuden Kuvalehden päätoimittajana.

Lahden kaupunginteatterin tiedotustilaisuudessa, ennen tammikuista Särkelä itte komedian ensi-iltaa, ohjaaja Jussi Helminen kertoi, että Turjan näytelmissä on vaikutteita niin Moliérin kuin Shakespearen teksteistä, kuten Särkelä itte on kunnon juonellinen kansannäytelmässä. Sen keskipiste on kylän joen yli rakennettu uusi betonisilta, mihin on ärsyttävän suora näkymä Särkelän komean talon funkkis-ikkunoista. Silta on vihkimistä vaille. Se on kartanonomistajan, vanhan Fallstenin (Tapio Aarre-Ahtio) ja pitäjäläisten aikaansaannos, mistä tehtailija on ärtynyt.

Julius Särkelää (Mikko Jurkka) voisi kuvata nykyaikaiseksi machomieheksi, joka olettaa elämän pyörivän hänen persoonansa ympärillä. Kun Jurkka on näytelmän muihin miesrooleihin verrattuna mittasuhteiltaan kookas, korostuu tiiilimaakarin, tiilitehtaan omistajan patruunamainen olemus isännän vaatetuksen ja äänen käytön ohella.

Oma komea talo on hänen lintukotonsa, missä on Herojan isännän mukaan ”kuivat huoneet”. Sinne saavat vain harvat ja valitut kutsun, muut menköön tehtaan konttorille. Eipä mennyt konttorille itsepäinen Herojan talon vanha isäntä, mainion roolityön tehnyt Taisto Reimaluoto, jonka kävelykepit lensivät lattialle, kun Särkelä suostui vihdoin maksamaan toimitetut puupinot.

Palvelijatar Fiinu (Satu Säävälä) ja erehdyksessä taloon saapunut ”Ameriikassakin ” työssä ollut Margit Granqvist (Mirja Räty) ovat näytelmän koomikoita. Säävälä on pienillä eleillä touhuava, isäntää passaava palvelijatar, ja Räty sopivasti liioitteleva, maailmaa nähnyt, tuleva tohtorin sisäkkö.

Isännän tahtoon näennäisesti alistuva rouva Emmi Särkelä, (Laura Huhtamaa), sovittelee kainon viehkeästi miehensä särmikkyyttä, mutta voimaa roolissa saisi olla enemmän. Tytär Saara Särkelä (Liisa Loponen), uskaltaa uhmata isäänsä ihan vain lyhyellä Turun voimistelukurssilla ja rakastumalla nuoreen Fallsteniin (Jarkko Miettinen).

Särkelän mieli muuttuu sillan suhteen, kun hänen ihailemansa, lukenut mies, kunnanlääkäri Antti Kosonen, (Teemu Palosaari) ja nuori Fallsten juonivat imartelulla isännän kyläjuhliin mukaan. Tämän jälkeen koko tehtailijan maailma muuttuu, kun maaherrakin (Mikko Pörhölä), on yöpynyt Särkelän vieraskamarissa.

Särkelä itte-näytelmä tapahtuu pääasiassa Minna Välimäen lavastamassa Särkelän salissa, jonka arkkitehtuuria voisi kuvata 1930-luvun funkkis-vaikutteiseksi, selkeäksi ja huonekalut ovat tyyppiä Bilnäs. Samalta aikakaudelta ovat Välimäen vaatteiden suunnittelu. Harri Peltosen valosuunnittelussa ja Sami Järvisen äänisuunnittelussa on samaa selkeyttä. Näytelmän käsiohjelma on tiedostoltaan vauras, Turja-Suomi -Sanakirjasta löytyvät sekä murre- että vierasperäisille sanoille suomennokset.

Marja-Liisa Niuranen

  LISTATEN

Elina Salomaa

-Kirjoittaja listaa huomioita maailmasta, jossa uskoo elävänsä-

 

Jos Suomea ei olisi juostu maailmakartalle, se olisi mitä todennäköisimmin hiihdetty sinne. Jollakin tavalla talviurheilu on aina liitetty vahvaksi osaksi suomalaisuutta. Hiihto, mäkihyppy, jääkiekko ja lumilautailu ovat olleet suomalaisten lajeja. Niissä on taisteltu ja niissä on voitettu. Vaan ei enää.

Suomalaisten vaatimaton menestys varsinkin hiihtolajeissa on alkanut huolestuttaa. Muun muassa maastohiihdon, alppihiihdon ja ampumahiihdon MM-kisojen kunniaksi olen selvittänyt keinot, joilla menestyminen voi tulevaisuudessa olla mahdollista.

1) Panostetaan dopingiin.
Kurja aloittaa tällaisella epärehellisellä keinolla, mutta tänä(kin) päivänä kilpaurheilu on paljon muutakin kuin lahjakas urheilija ja luistavat sukset. Tämä keino tosin on pelkästään nolo, jos se päättyy kuten eräs Similä-case. Similä-rukka kun ei koskaan mitään voittanut, mutta kärähti silti. Vuonna 2017 Lahdella on maineenpuhdistamisen paikka. Jos doping kuuluu tuolloin MM-kisasuunnitelmiin, niin hoitakaa se verenvaihto tällä kertaa niin, ettei siitä jää kiinni.

2) Panostetaan tuntemattomaan.
Näinhän itse asiassa on jo tehtykin. Kun keskitytään uusiin lajeihin (nykyisistä lajeista nostettakoon esille esimerkiksi alamäkiluistelu), joissa osanottajamaita on sadan sijaan viisi, on meillä paljon paremmat mahdollisuudet palkintopallille. Vielä paremmat mahdollisuudet menestykseen on, kun kehitellään kokonaan uusi laji. Miltä kuulostaisi vaikkapa hiihdon ja pesäpallon yhdistelmäkilpailu? Ei hassummalta minustakaan.

3) Panostetaan naapurimaihin.
Aika sotaisa ehdotus, johon tarvitaan hyvä armeija. Valloittamalla ensi alkuun vaikkapa Norja ja Ruotsi, ollaan jo aika pitkällä. Muuten toimiva suunnitelma, mutta kansallinen identiteetti olisi romuna. Jos Suomi ei voi olla enää ”pieni ja sisukas”, niin mitä sen sitten olisi? Vanhojen myyttien romuttuminen voisi olla turmiollista koko kansakunnalle.

4) Panostetaan naapurimaiden geenivarkauksiin.
Hedelmällisessä iässä oleville suomalaisnaisille voisi tarjota ilmaismatkoja Norjan vuonoille. 20 vuoden päästä meillä olisi kokonainen joukkueellinen norjalaisgeenein varustettuja suomalaisvoittajia. Tällainen rodunjalostus kuulostaa kylläkin vähän erään viiksekkään kansallissosialistin ajatukselta, joten jätänkin ideoinnin tästä aiheesta tähän.

5) Panostetaan valmennukseen, treenin laatuun ja oikeanlaiseen huoltoon.
Ja mitä näitä rehellisiä keinoja nyt on. En väitä, etteivätkö ne voisi toimia, mutta melkoiselta potaskalta kyllä kuulostaa.

Maailma on sanallisesti ja kuvallisesti tiedottava. Katsoessamme kotona televisio-ohjelmia ja elokuvia teatterissa tulemme harvemmin miettineeksi, mikä on työryhmä ja ihmiset, jotka meille nämä ohjelmat tekevät.

Lahtelaistunut TV-ohjaaja ja mediavalmentaja Tertta Saarikko on tehnyt pitkän uran ohjaajana, käsikirjoittajana sekä tuottajana. Nykyisin hän myös kouluttaa eri alojen ihmisiä esiintymään luontevasti niin lehdistön kuin television kameran edessä. Hänen yrityksensä TS Media Produktion on erikoistunut esiintymistottumusta tarvitsevien henkilöiden valmennukseen. Heitä ovat yritysten johtohenkilöt, poliitikot ja eri aloilla työssään esiintymään joutuvat ihmiset.

Televisio-ohjaaja ja ohjelmien tuottaja on henkilö tai työryhmä, joka valmistelee pitkälläkin aikavälillä esimerkiksi elokuvia, dokumentteja, tv-ohjelmia ja sarjoja. Tähän työprosessiin kuuluu ohjelman ideasta alkaen käsikirjoitus, työn suunnittelu, mahdollisesti henkilöohjaus, tekninen henkilöstö ja taloudellinen vastuu. Koulutusta alalle antavat Aalto-yliopisto, ammattikorkeakoulut ja muutamat opistot. Tertta Saarikko on pitkän linjan TV-ohjaaja ja tuottaja. Tuottaja on henkilö, joka vastaa esimerkiksi lyhyt- tai pitkän elokuvan ja näytelmän kokonaisuudesta. Niille rahoituksen hankita on tuottajalle aina kovan työn takana.

Tertta lahtelaistui osittain, kun hän muutti parikymmentä vuotta sitten Lahteen asumaan tulevan aviopuolisonsa, kansanedustaja Jouko Skinnarin kotikaupunkiin. Runsas kymmenen vuotta sitten pääkaupungin töölöläistytöstä tuli virallisesti harjujen kaupungille veronsa maksava asukas, joka on opettanut myös Lahden ammattikorkeakoulussa nuorille esiintymistaitoa. Elokuvateatteri Kino Iiris ja Päijät – Hämeen elokuvakeskuksen uusi hallitus sai TV – ohjaajasta asiantuntevan jäsenen vuoden alusta. Lahdessa hänellä on suunnitteilla muitakin kulttuuriprojekteja hiihtokaupunkiin liittyen.

– Olen tosi iloinen, että saan olla mukana myös näissä Lahteen liittyvissä projektissa ja tehdään yhteistyössä lahtelaisten kanssa. Lähitulevaisuus on muutenkin työntäytteinen. Esiintymisvalmennuksen ohella minulla on työn alla useampi kiinnostava ohjausprojekti. Minulle avautui myös Dominikaanisen tasavallan Suomen kunniakonsuli Pasi Kapasen välityksellä mahdollisuus opettaa ohjaamista workshop-kursseilla parin viikon-kuukauden jaksoissa ensi talvena Santo Domingon yliopistossa kuudellesadalle TV- ja elokuva-alan opiskelijalle. Tasavalta on tullut tutuksi, kun olen vieraillut maassa muun muassa Suomi-tapahtumaan osallistuen.  Siellä esitettiin ohjaamani raumalaistaiteilija Lasse Kempaksen jääaiheinen filmi. Lämpimässä ilmastossa jää ja suomalainen kulttuuri kiinnostaa, kertoo Tertta iloisesti hymyillen.

Haastateltava ei ole ensi kertaa maailmalle työhön lähdössä. Jo nuorena TV I:n musiikkiohjelmien juontajana hän pääsi opiskelemaan ja tekemään ohjelmia Lontooseen BBC:n kuvausryhmään. Siellä oppaana nuorelle suomalaiselle oli edelleen hänen ihailunsa kohde, edesmennyt, legendaarinen uutiskommentaattori Erkki Toivonen. Hän jo huomasi nuoren naisen kiinnostuksen kokonaisvaltaiseen ohjelman tekoon ja neuvoi kouluttautumaan elokuvaohjaajaksi. Toinen ammatillisesti tärkeä oppi Tertalle oli Kööpenhaminassa näyttelijä-ohjaajakurssi, jonka opettajana oli karismaattinen näyttelijä Jeremy Irons. Kun Tertta oli opiskeluvuosina opinnot rahoittaakseen kansainvälisen Eileen Fordin mallitoimiston palkkalistoilla, näki hän mallina olemisen lisäksi Euroopassa kuin Yhdysvalloissa studiotyöskentelyn moninaisuuden. Se kaikki on antanut nykyisiin töihin erilaisia näkökulmia.

Useiden työhön liittyvien kurssien lisäksi hän suoritti Helsingin yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa kandidaatin tutkinnon.
Jopa musikaalisuus on tuntuva lisäapu henkilöllä, joka filmiensä leikkausvaiheessa haluaa olla läsnä rytmittämässä lopullista kuvakerrontaa. Tertta Saarikko soitti pianoa aina viisivuotiaasta täysi-ikäisyyteen saakka. Hänestä piti tulla konserttipianisti, kunnes pianonsoiton ankara opettaja Irma Ruuskanen totesi oppilaalleen:
– Neidin pitää päättää tuleeko Teistä konserttipianisti vai tennistähti Wimbledonin kisoihin?

Ei tullut Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun oppilaasta pianistia, mutta koulun kulttuurikilpailusta tuli Sibeliuksen Kuusi-pianokappaleella vahva hopeasija, voittaja oli Erik T. Tawastjerna. Tennis on pysynyt harrastuksena edelleen ahkeran elokuvissa käynnin ohella. Elokuviin hän eläytyy mukaan aidosti, mutta ammatti-minä on aina mukana analysoimassa kuvallisia ja ohjauksellisia ratkaisuja, Tertta toteaa elokuvien katsomisesta.

Marja-Liisa Niuranen