Lahti teetti uskomattomalla 40 000 eurolla bränditutkimuksen, jossa todettiin Lahden vahvuuksia: mäkihyppy, mäkihyppy ja mäkihyppy. Tältä klusterilta on jo helppo ponnistaa maailman kartalle. Kaupungin muita vahvuuksia ovat: vesi, vesi ja puhdas vesi, mutta ei enää, koska Launeen läpi rakennetaan moottoriväylä, joka tuo Lahteen 100 000 uutta työpaikkaa, mutta pilaa suuronnettomuuden sattuessa upeat pohjavedet.

Lahtelaiset ovat arvaamatonta joukkoa. Niille, joilla on ostovoimaa maksavat ylikalliista lipuista hunajaa, muut piippalakit taas juovat lähiökuppiloissa ylikallista olutta kolme päivää kuukauden alussa. Kaupungin painopiste on viestinnässä ja tiedottamisessa. Asiantuntijoita ei ole, mutta kokemusta riittää! Innovaatioita ei ole, mutta uskoa ympäristöosaamiseen sitäkin enemmän!

Lahtelaiset eivät usko itseensä edes mäkihyppykinkereissä, vaan tuloksen pilaajat täytyy noutaa oikein pääkaupunkiseudulta. Tapahtumia ja Eventsejä riittää niin, että se työllistää 50 kokopäiväistä Region-pelleä ympäri vuoden suojatyöpaikoissa periaatteella: mikään ei muuttua saa Koko Lahdessa!

Tyhmät päättäjät ovat lopettaneet kaikki taidelaitokset ja satsanneet parturikampaajiin ja sorvareihin. Taiteilijoista ja henkisen alan koulutuksesta ei ole niin väliä, koska tuottavuus ei ole laskettavissa samoilla mittapuilla kuin talous- ja viestintäväen ansiot.

Käsityöläisosaaminen on karannut Pohjanmaalle, musiikkikoulutusta ajatetaan alas heivaamalla Lahden Konservatorion oppilaat ulos sijoittajien ylimmäisen kerroksen asujien takia. Lahtelaiset ovat absurdeja karjalais-hämäläisiä anarkisteja, joille ei kuitenkaan voi esitellä mitään ” keisarin uusia vaatteita” ja luulla etteivät he tajua, kuinka pihalla tilakeskuksen homekoulujen valvojat ovat.

Kaikki työt teetetään konsulenteilla, joita kutsutaan konsulteiksi, koska oma kompetenssi ei riitä. Lahden poliittisen eliitin erityisessä suojeluksessa ovat tilakeskuksen ”möniosaajat” ja ”könserikouluttajat”, jotka ovat pihalla kuin lumiukot siitä, mitä ja mihin tulevaisuudessa pitäisi nuoria kouluttaa. Lahden kaupungin finanssinerot ovat kuitenkin kannustaneet sellaisia yrittäjiä, joilla on tarjota vajakouluja vuokralle kymmenillä miljoonilla euroille; sanan yrittäjän sijaan pitäisi käyttää kai osuvampaa sanaa tahallisen heikosta rakentamisesta hyötyvät ”rakennusloiset”!

Tämän raastettavan lahtelaisen tuntee siitä, että hänen ylleen herrat ovat voineet vetää viattomuuden ja hölmöyden harson . Parhaimmillaan tämä lahtelainen poliittinen farssi muistuttaa meitä draaman kaaresta, josta voi syntyä ihka oikea omatekoinen Lahti-tragedia. Mukana on valehtelijoita ja koijareita, poliittisia välistävetäjiä ja juonia, jotka ylittävät fiktiofarssien henkilöhahmot mennen tullen. Pakkohan tästä on yrittää kirjoittaa koko kansan huvinäytelmä otsikolla: ”Kovaa peliä Lahdessa” Pääosissa Emma Väänänen ja Marlon Brando.

Juhani Melanen

Tuomenojan asuntoalueella asuvat perheelliset miehet Markus Partanen sekä Henri Walden kertovat, että Vanha Helsingintie on turvallisuusuhka alueen lapsille.
– Varsinkin Tuomenojan risteyksessä oleva linja-autopysäkki tulisi välittömästi siirtää 100 metriä eteenpäin, Partanen toteaa.

Liikennemäärät ovat lisääntyneet Jokimaan yrityspuiston ja kehätien maankaatopaikan myötä.
– Liian moni autoilija ajaa linja-autopysäkin kautta kovaa vauhtia ohi Mäntsälän suuntaan, jos Tuomenojalle on kääntymässä auto. Alle 10-vuotias lapsi pysäkillä ei osaa vielä hahmottaa turvallisuusuhkaa tömpäreen takaa.

Partasen mukaan risteysalueella on vaaratilanteita viikottain.
– Asiasta on valitettu ELY -keskukseen, jonka vastuulla tie on, mutta mitään korjaustoimenpiteitä ei ole tehty.

Molemmat miehet toivovat, että turvallisuusuhka korjataan ennen kuin vilkas tie ja sen epäkelpo risteyskohta vaatii seuraavan uhrin.
– Tällä kohtaa tyhjät rekat ajavat myös ylinopeutta. Alueella on 60 km/h nopeusajoitus, mutta ihmiset eivät piittaa siitä.

”Ei voi olla rahakysymys”

– Tämä ei voi olla missään nimessä rahakysymys. Pysäkin siirtäminen pois risteysalueelta ja keskikorokkeen tekeminen ei maksa paljon, Walden muistuttaa.

Hänen oma isänsä loukkaantui vakavasti kolarissa tässä risteyksessä 50 vuotta sitten ja siksi mies haluaa taistella alueen lapsien turvallisuuden puolesta.
– Tällä alueella asuu paljon lapsiperheitä, jotka maksavat tunnollisesti veroja. Haluamme verorahoille vastinetta!

Walden sanoo, että moni alueen vanhemmista pelkää, että lapsille saattaa käydä huonosti aivan kotinurkilla.
– Tämä on tahdonasia. Jos asia halutaan hoitaa kuntoon, niin se ei paljon vaadi.

Petri Görman

– Ajattelin, että kirjoitan faktapohjaisen ammattikirjan ammattiveljille, mutta tilanteet muuttuivat kirjoitusprosessin eri vaiheissa. Siksi päädyin ratkaisuun, että kirjoitan fiktiivistä tarinaa metsäteollisuuden muutosvuosista, kirjailija Juha Inovaara kertoo.

Miehen ensimmäinen kirja Männyn takaa ilmestyi kaksi vuotta sitten. Uusin Honkametsän huminaa-kirja julkaistiin viime keväänä.
– Olen koulutukseltani metsätalousinsinööri ja toimin pitkään Metsäliitolla puunostajana sekä hoidin puunkorjuuasioita.

Metsätalousinsinööri Inovaaran työura osui sellaiseen ajankohtaan, jolloin metsäteollisuudessa tapahtui suuria muutoksia.
– Olen yrittänyt kuvata objektiivisesti metsäalalla tapahtuneet muutokset 1980-luvulta lähtien ja siitä eteenpäin. Moottorisahakaudesta siirryttiin tuolloin monitoimikoneisiin sekä lyijykynästä tietokoneisiin. Puutavara-autojen ohjauksessa siirryttiin jo 1990-luvulla satelliittipaikannukseen.

Inovaara on kirjoittanut tekstiä niin, että kukaan metsäalan ihminen ei pääse sanomaan sen sisältävän faktavirheitä.
– Tarina on fiktiivinen ja ihmistyypit ovat mielikuvitukseni muokkaamia. Se on ollut tavoite, että kirjaa jaksaisi lukea metsäalan ammattilainen, metsänomistaja sekä maallikko.
– Olen saanut palautetta siitä, että kirjassa on sopivasti asiaa ja hömppää. Erityisesti entiset työkaverit ovat antaneet positiivista palautetta kirjasta. Ilmeisesti kirjallinen cocktail on muokkautunut onnistuneeksi ja tasapainoiseksi kokonaisuudeksi, vaikka metsäteollisuudesta kirjoittaminen ei olekaan trendikästä.

”En omista metsää”

– Vaikka olen taustaltani maatalon poika, niin en omista yhtään metsää. Se oli joskus ihmetyksen aihe entisessä metsätalousinsinöörin työssä.

Inovaara myöntää, että kirjoittamisen myötä hän on alkanut ymmärtää yhä enemmän luonnonsuojelijoita.
– Ammattini puolesta olin se ihminen, joka hävitti luontoarvoja puolustaneiden ihmisten mielestä metsäluontoa. Nyt, kun en enää joudu laulamaan työnantajan lauluja, niin huomaan asettuneeni osittain toiselle puolelle. Ymmärrän luonnonsuojelijoita paljon paremmin kuin 20 vuotta sitten.
Metsäasiantuntijat väittävät, että Suomessa voisi vuosittain hakata vielä 100 miljoonaa mottia puuta. Tiedän, että suomalaiset metsät on inventoitu ja luku perustuu tutkimustietoon. Niillä alueilla, joissa itse toimin metsäinsinöörinä, oli paljon aukkoja. Yhtenäisiä metsäalueita oli todella vähän.

Metsäteollisuuden ja luonnonsuojelijoiden mielipiteet tulleet lähemmäksi toisiaan
– Metsänkäsittelyohjeet ovat muuttuneet pehmeämmiksi ja uudenlaisia hakkuumenetelmiä on kehitelty. Metsäteollisuus on muuttanut toimintatapojaan vihreämpään suuntaan. Tätä vastakkainasettelua kuvaan molemmissa kirjoissani.

Keski-ikäinen löysi uuden intohimon

– Uskomatonta, että nelikymppisenä löytää harrastuksen joka vie täysin mukanaan. Kirjoitustyö on tällä hetkellä suuri intohimo minulle.

Flow on tärkeä asia kirjoitustyöläiselle.
– Silloin, kun tekstiä syntyy helposti ja jouhevasti, niin yleensä se on myös laadukasta.

Inovaaralla on aina muistivihko mukana, jonne hän kirjoittaa ideoita, mutta hän kirjoittaa paljon myös ulkomaanmatkoillaan.
– Joskus on päästävä normiarjesta pois toiseen ympäristöön. Se vapauttaa ajatuksia ja usein nuo hetket ovat parhaimpia kirjoittamisen kannalta.

Ensimmäisen kirjan kirjoittaminen kesti eri vaiheineen 12 vuotta, mutta nyt Inovaaralla on niin paljon materiaalia takataskussaan, että toinen kirja syntyi vaivattomasti.
– Minulla oli unelma, että kirjoitan joskus kovakantisen kirjan. Halusin myös löytää oikean kustantajan kirjalleni. Monien vaiheiden jälkeen pieni perhekustantamo Myllylahti innostui asiasta. He ovat kustantaneet molemmat metsäaiheset kirjat.

Petri Görman

Nettisivuilla leviää varsin hupaisa pilapiirros, jossa esitellään, millaiselta näyttää Suomen kartta hesalaisen silmin. Se on arvatenkin hyvin pääkaupunkikeskeinen.

Pääkaupunki Stadin rajat ovat siirtyneet siinä reippaasti Uudenmaan ulkopuolelle, ja ainoa toinen keskus, joka jää lähestulkoon nykyiseen Jyväskylään ulottuvan Kehä III:n sisäpuolelle, on Espoo. Lahtea ei näy kartalla lainkaan. Kehä III:n ulkopuolista aluetta kutsutaan yleisnimellä Bönde ja sen katsotaan olevan jo Pohjois-Suomea. Ainoa pikatieyhteys Stadista kulkee Mikkeliin, joka on sijaintinsa ansiosta oivallinen paikka pääkaupunkilaisten mökkipitäjäksi.

Edelleen, jos jatkaa mielikuviin liittyvän kartan tarkastelua, Turku löytyy Porin korkeudelta, Vaasa on sijoitettu Ruotsin puolelle ja Lappeenranta Venäjän rajan taa. Kuopio sijaitsee nykyisen Rovaniemen paikalla ja Jyväskylä hieman siitä etelään. Oulu on sijoitettu keskelle Lappia, jotakuinkin Sodankylän kohdalle ja Rovaniemi sinne, missä Ivalon pitäisi sijaita.

Kartta ei ole pelkästään hyvä vitsi, sillä varsinkin nuorten ja etelässä asuvien maantiedon tuntemus on kehnossa kuosissa. Koulua siitä on pelkästään turha syyttää, sillä jo 80-luvulla pääkaupunkiseudun toimittajat ja valokuvaajat tunsivat tarkemmin New Yorkin pintapaikat kuin oman kotimaansa. En tiedä, johtuiko se siitä, että jokainen Jyväskylää pohjoisemmaksi suuntautunut juttumatka tehtiin lentäen. Välillä lennettiin kyllä myös sinnekin. Jos yritti houkutella vakituista kuukausipalkkaa nauttivaa reportteria Lappiin, onnistuminen oli työn ja tuskan takana.

Parin viime vuoden ajan olemme huomanneet suomalaisten vieraantuneen toisistaan entistä enemmän. Yleisradion kolumnistin, Reetta Rädyn mielestä se ei kuitenkaan johdu kokonaan maantieteestä, vaan syvin jakolinja kulkee luokkien välillä:

”Kaupunkilaisten elämäntavat yhdenmukaistuvat, se on totta. Moni helsinkiläinen tuntee Lontoon paremmin kuin Kainuun. Vauraus on tuottanut mahdollisuuden elämäntapavalintoihin. Miksi ne nähdään vapauden sijaan vain uhkana? Minusta suurempi vaara ovat yhteiskuntaan rakentuvat portaat – se että katsomme toisiamme ylhäältä päin tai säälien. Kuvittelemme, että maalaiset ovat maalla, koska eivät ole päässeet kaupunkeihin. Yhtä vääristynyt on ajatus, että kaupunkilaiset on valettu betoniin ja teennäiseen hipsteröintiin, koske he yrittävät olla jotain hienompaa kuin ovat.”

Kuusamossa kasvanut ja Helsingin Kalliossa asuva Räty ei tunne elävänsä nykyisessä kotikaupungissaan niin sanotussa punavihreässä kuplassa. Termi on hänen mielestään liioittelua ja poliittinen klisee: ”Rikkaat – tai ylipäätään elämässä pärjänneet – eivät tunnista köyhien todellisuutta ja elämän reunaehtoja. Täällä Helsingissä ne kilometrien leipäjonot kiemurtelevat, paljon suurempana yhteiskunnallisena ongelmana kuin kauramaito. Kaupunkiliberaali tuntee mustikat ja maalla asuvat sukulaisensa, mutta tunteeko hän oman konttorinsa siivoojaa?”

Ilkka Isosaari

Jeremian kirjassa on jykevät Jumalan sanat: Näin sanoo Herra: Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa, ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan. Näin sanoin, mutta te vastasitte: ”Emme kulje!” Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä ja sanoin teille: Kuunnelkaa torven ääntä! Mutta te vastasitte: ”Emme kuuntele!” (Jer. 6:16-18)

Aikuiset moittivat herkästi lapsia ja nuoria siitä, että he eivät tottele hyviä ohjeita tai käskyjä. Mutta totteleminen ei ole helppoa kenellekään. Oman mielen mukaan noudattaminen maistuu ensin alkuun paljon paremmalta.

Jumalalla on kuitenkin viisautta ja näkökykyä enemmän kuin meillä. Hänen tiensä on hyvä tie, jota kannattaa seurata.
Jumalan tie vie ihmisen sisäiseen rauhaan. On turvallista, vaikka elämässä onkin vastoinkäymisiä. Tulee hyvä olo siitä, että saa kuulua pitkään jatkumoon ja kulkea menneiden aikojen ihmisten kanssa samalla tiellä. Matkan päässä odottaa lopullinen koti ja ikuinen rauha.

Luulen, että moni ihminen aavistelee Jumalan tien olevan hyvä, mutta silti valitsee oman polun. Joskus tottelemattomuus on hyvinkin äänekästä: Emme kulje, emme usko, emme kuuntele Jumalan Sanan neuvoja, emme halua kristillisiä arvoja!

Ihmisellä on joka hetki mahdollisuus pyytää Jumalalta anteeksi menneitä harha-askeliaan ja pyytää apua eteenpäin. Jumala kutsuu meitä jykevästi tielleen, mutta vielä jykevämpi on hänen armonsa ja rakkautensa. Jeesus on sen meille ansainnut ja siksi se kestää. Siinä saa levätä.

Riitta Särkiö

Yhteiskuntaa selittämään tarvitaan aina ekonomikoulutettu taskulaskin ekspertti. Ennen yhteiskunnan linjoja selitti jonkun sortin hyvinvointiyhteiskuntaa puolustava sosiologi, nyt tuomiopäivän lauluja laulaa viestintäkoulutettu pankkiekonomi.

Suomen tilanne alkaa huolestuttavasti muistuttaa Kreikan taloudellista tilannetta, sillä valtio ottaa joka vuosi uutta velkaa mljarditolkulla. Hallitus laati ensimmäisen 490 miljoonan lisäbudjetin 19. toukokuuta 2017

Ekonomisti Pasi Holm lanseerasi Suomeen käsitteen ” jakovara” vuonna 2007. Hän määritteli sen lapsellisen yksinkertaisesti: ”Valton talouden ylijäämä saadaan, kun vähennetään tuloista menot.” Tätä käsitettä Matti Vanhasen hallitus ja Jyrki Kataisen hallitus ovat sitten noudattaneet. Kataisen ”Sari-sairaanhoitaja” vaalipuheet kirvoittivat Suomen hirvittävään palkkaralliin. Vuoden 2007 valtion velka oli huimat 56 miljardia. Nyt velka on kaksinkertaistunut ja oli viime vuonna 108 miljardia. Siinä on todella miettimistä tulevilla veronmaksajilla !

Nyt kokoomus ja keskusta ovat taas vallassa ja ”jakovara- ajattelu taas voimissaan. Suomen eri hallitukset ovat vuoden 2008 jälkeen tehtailleet alijäämäiset budjetit. Velkaa on otettu velan päälle ja meno jatkuu samanlaisena.

Hallituksen esitys ensi vuoden budjetiksi julkistetaan 19. syyskuuta. Suuri kuva tuskin muuttuu, vaikka talous on piristynyt. Petteri Orpo on tukalassa tilanteessa, kun kepun ministeri Antti Kaikkonen esittää takuueläkkeitä korotettavaksi 40- 50 eurolla ja saman puolueen Antti Kurvinen vaatii lisärahaa aluepolitiikkaan. Kun Orimattilan lahja maallemme eli ”polliissi” ja kokoomuksen jyrä, Kalle Jokinen laajentaisi kotitalousvähennystä, on taas suuren sirkuksen rahanjako entistä hektisempää, vaikka
kukkaron nyöriä olisikin kiristettävä! Nyt ei ole varaa euforiaan sillä olemme vahvasti Kreikan tiellä!

Keynesiläinen talousajattelu loi keskiluokan Pohjolaan ja valtio loi sosiaalipolitiikallaan kulutusyhteiskunnan. 1970-luvulla tuuli kääntyi, kun öljyä vievät OPEC-maat nostivat hintojaan ja inflaatio laukkasi kuin hullu hevonen. Tällöin katsottiin virheellisesti, että keynesiläinen teoria epäonnistui.

Chicagon koulukunta Milton Frideman johdolla loi täysin utopistisen vapaan liberalismin, joka oli lähellä upota vuonna 2008 maailman valuuttakriisissä, jonka holtittomasti lainaa jaelleet pankkiirit olivat aikaansaaneet. Koko maailman velka on uskomattomat 230 biljoonaa euroa ja seuraavaa suurta ”luovaa tuhoa” odotetaan, ottamalla lisää velkaa. Suomi on hyvin tässä leikissä mukana. Seurauksena
on eriarvoisuuden lisääntyminen ja hyvinvointiyhteiskunnan taantuminen!

Juhani Melanen

– Haluan viestittää Lahden kaupungin liikennesuunnittelusta vastaaville virkamiehille huoleni Patomäentien liikenneturvallisuudesta, Launeen omakotiyhdistyksen hallituksen jäsen Helena Juutilainen sanoo.

Erityisesti Joki- ja Nurmitietä koskeva liikenne kaipaa nopeita ratkaisuja, jotta siellä ei tapahdu kohtalokkaita kolareita.
– Nurmikadun puolelle olisi hyvä saada stop -merkki, koska se lisäisi liikenneturvallisuutta ajettaessa sieltä Patomäentielle.

Liian suuret tilannenopeudet ja huono näkyvyys ovat Patomäentien ja siihen yhdistyvien pikkuteiden keskeisin ongelma.
– Siksi olemme nostaneet ongelmat esiin, että virkamiehet kiinnostuisivat tästä asiasta. Yhdessä löydämme varmasti tähän asiaan ratkaisun.

Kun Salinkallion koulu loppuu, niin oppilaat siirtyvät kävelemään ja pyöräilemään Launeen koululle juuri Patomäentien yli.
– Nyt olisi oikea hetki reagoida alueen liikenneturvallisuusasioiden päivittämiseen. Monet alueen aikuiset seuraavat tämän alueen liikennettä sydän syrjällään.

Nopeusrajoituksia ei noudateta

Pensaiden peittämässä risteyksessä autoilija ei välttämättä huomaa juoksijaa tai pyöräilijää, jos molemmilla on tilanteeseen nähden liian kova vauhti.
Juutilainen kertoo, että alle kouluikäistä lasta on vaikea nähdä autoon.
– Se täytyy myös muistaa, että alle kouluikäisellä lapsella tarkkaavuus ei ole samalla tasolla kuin aikuisella.

Asukasaktiivin mukaan paras ratkaisu Patomäentielle olisi se, että kevyenliikenteenväylä siirrettäisiin kokonaan Patömäestä tultaessa sen oikealle puolelle.
– Se ei veisi autoilijoilta yhtään tilaa pois, jos ajorataa levennettäisiin samalla toiselle puolelle.

Omakotiyhdistys käsittelee Patomäentien liikenneturvallisuutta syksyn kokouksessaan ja aikoo järjestää tempauksen tämän asian vuoksi.
– Saattaa olla, että olemme ensi vuonna turvaamassa aamuliikennettä tällä alueella, kun koulu alkavat. Valitettavasti emme ehtineet reagoida tähän asiaan vielä riittävän ajoissa tänä vuonna.

Jokitiellä asuva Erkki Yliheikkilä on myös esittänyt kaupungille suunnatuissa viesteissään huolensa Patomäentien liikenneturvallisuudesta.
– Mitään ei ole kuitenkan asian tiimoilta tapahtunut, Juutilainen kertoo.

Petri Görman

”Mietin Ylen televisiokanavien tehtäviä. Kun Yle Fem söi Teeman, miksi muiltakin kanavilta tulee joka päivä tanskan molotusta ja jättekiva ruotsia? Eikö se skandinaavinen kanava nyt riittäisi?”

Näin kirjoitti sosiaalisessa mediassa eräs suht nimekäs journalisti varsin pian Yleisradion sisäisen kanavauudistuksen jälkeen, jossa kaksi kanavaa sulautettiin yhdeksi. Kulttuurin ystävänä pitämäni toimittajan heitto on varsin outo, mutta edustaa varmastikin niin sanottua kansan syvien rivien mielipidettä.

Mikähän siinä on, että kaikki vähänkin Ruotsiin ja ruotsin kieleen liittyvä herättää suuressa osassa suomalaisia negatiivisia, jopa vihamielisiä tunteita? Liittyykö se edelleenkin ikivanhaan mielikuvaan, jossa ruotsinopettajat olivat vastenmielisiä kääkkiä ja kielen opiskelu siksi tervanjuontia? Savon ja Turun murre ovat monen hämäläisen ja stadilaisen mielestä pelkästään huvittavaa kuultavaa, mutta skandinaaviset kielet – kuten edellä kävi ilmi – molotusta. Ruotsiksi saa esittää korkeintaan iskelmiä, ja nekin mielellään yhteislauluna.

Jopa ansiokas ja palkittu, puhtaasti kotimaisin voimin toteutettu ja kesällä uusintana esitetty tv-sarja Suomi on ruotsalainen sai joidenkin karvat nousemaan pystyyn. Ohjelmaa arvostelleet syyttivät juontaja Juhani Seppästä salaliitosta ja lähettivät hänelle suoria uhkauksia. Kyseessä oli täsmälleen samanlainen väärinymmärrys, jonka Hassisen koneen kappaleen Rappiolla sanat saivat aikaan levyn ilmestyessä. Reaktiota ei edes hillinnyt Seppäsen tekemät jatkosarjat Suomi on venäläinen ja Suomi on suomalainen.

Itse tervehdin ilolla, että paljon parjattua molotusta, jolla viitataan myös alitajuisesti Tanskan suuriin saavutuksiin tv-rintamalla, kuulee myös muilla kanavilla. Kuten olen moneen kertaan toistanut, meillä suomalaisilla viihteentekijöillä olisi vielä paljon opittavaa tanskalaisilta. Ruotsalaiset, norjalaiset ja jopa islantilaiset ovat jotain jo oppineetkin. On hyvä, että ylikansallisen englanninkielisen tarjonnan lisäksi saamme nauttia muistakin kielistä; edellä mainittujen lisäksi myös saksasta, italiasta, espanjasta ja venäjästä. Samaa koskee omia murteitamme. Ne ovat rikkaus, eivätkä suinkaan väärien vaikutteiden tyrkyttämistä.

Moitin jokin aika sitten, että suomalaisena huippuproduktiona mainostettu Presidentti-sarja oli vain vaivoin verhottu kopio tanskalaisesta esikuvastaan Vallan linnake. Yhteneväisyydet olivat niin ilmeiset, että asiasta kirjoiteltiin laajemmaltikin. Hesari tarttui härkää sarvista ja kysyi tuoreeltaan Vallan linnakkeessa keskeisessä roolissa esiintyneeltä Pilou Asbaekilta, mitä meidän suomalaisten kannattaisi tehdä. ”Älkää kopioiko. Palatkaa koulunpenkille ja kouluttakaa erinomaisia käsikirjoittajia ja erinomaisia näyttelijöitä. Pankaa rahat koulutukseen, niin asioita alkaa tapahtua”, mies vastasi.

Suomen ja Muumien ystäväksi paljastautunut Pilou ei ole mikään turha jätkä, vaan tietää, mistä puhuu. Hän on kuuma nimi maailmalla ja myös Suomessa. Game Of Thronesin ystävät tunnistavat hänet Euron Greyjoyn roolista, ja tänä vuonna valmistuneessa Ghost In The Shell -elokuvassa hänellä on miespääosa. Aesbaek nähdään niin ikään päätähtenä Arto Halosen ohjaamassa ja ensi vuonna ilmestyvässä elokuvassa The Guardian Angel. Suomalais-tanskalais-kroatialainen yhteistyöfilmi perustuu tositapahtumiin, Tanskaa vuonna 1951 järkyttäneeseen kaksoismurhaan, jossa hypnoosilla oli keskeinen merkitys.

Ilkka Isosaari

Kristityn toimintaa ohjaa kaikissa elämänvaiheissa uskollisuus. Uskollisuus kenelle tai mille?

Matt 25:14-30 kertomuksen isäntä on Jumala, palvelijat kuvaavat meitä ihmisiä. Millainen suhde meillä ihmispalvelijoilla on Jumala-isäntään. Onko Jumala meille rakas, läheinen, kunnioitettava, jota mielihyvin ja uskollisesti haluamme palvella? Vai onko Jumala etäinen, pelottava ja ankara, joka vaatii ja käskee, ja jota ei ole lainkaan mukava palvella.

Huono palvelija on laiska. Hänen mielestään isäntä on ankara, etäinen ja pelottava. Huono palvelija ei viitsi ajatella, mikä olisi isännän edun mukaista.
Hyvät palvelijat ovat uskollisia. Hyvillä palvelijoilla on lämmin, myönteinen ja kunnioittava asenne isäntää kohtaan. He muistavat että käytössä on isännän omaisuus, kunnia ja maine. He eivät käytä omaisuutta omaksi hyödykseen, vaan isännän hyötyä ajatellen. Toimissaan he kysyvät, ´mitä isäntä tahtoisi´, ´onko tämä isännän edun ja tahdon mukaista´.

Tosiasiassa suurimman osan ajasta elämme ja toimimme huonon palvelijan tavoin Jumalasta välittämättä. Tuskin ajattelemme, että omaisuus, henkiset kykymme ja käden taidot, jopa aikamme, on Jumalalta saatua lahjaa. Käytämme kaikkea tätä omien mielihalujemme mukaan. Milloin olet rukoillen kysynyt Jumalalta neuvoa, mitä hän tahtoisi sinun tekevän?

Kristittyinä meidän kutsumuksemme on palvella Jumalaa. Miten palvelija voi toimia uskollisesti, jos hän ei edes kysy, mitä isäntä tahtoo. Lopulta se Jumalan palveleminen toteutuu siten, että palvelemme ja autamme toisia ihmisiä. Mutta olennaista tässä on kristityn mieli ja asenne: mitä tahansa teetkin, tee se Jumalan kunniaksi.

On ilo palvella, sillä se on pelastuksen iloa ja kiitollisuutta. Jeesus on puolestamme kärsinyt, hän on sovittanut syntimme. Hän on vapauttanut meidät uuteen elämään Jumalan armossa. Juuri pelastuksen lahjan kautta, syntien anteeksisaamisen kautta meistä voi tulla hyviä ja uskollisia palvelijoita. Ei ansion mielessä, vaan vapautettuina.

Tapio Mattila, 
pastori Launeen seurakunnassa

Suomalainen peruskoulu on edelleen maailman parhaita, mutta silti koulussa selviäminen edellyttää tottelevaisuutta, tunteiden hallintaa ja mukautumista. On oltava aktiivinen oikealla tavalla oikeaan aikaan ja muuten kärsivällisen passiivinen. Tämä on murrosiän myöhemmin saavuttaville aktiivisille, reippaille ja harrastuksissa täysillä mukanaoleville pojille joissain tapauksissa mahdoton yhtälö.

Kauniista arvopuheista huolimatta koulun peruskäytäntö on oppilaiden kontrolloiminen. Tavat vain ovat vuosien saatossa muuttuneet. Opettajien karttakeppilinja on muuttunut erittäin oudoksi yrittäjyyskasvatusta toteuttavaksi konsulttiviestijäksi. Tavoitteena on muokata erilaisista oppijoista taloudellisia ja tuottavia ja hallinnon sisäistäviä kuluttajakansalaisia. Tämä metodi suosii tyttöjä paremmin kuin poikia.

Nykykoulun prioriteettina eivät ole erilaisten oppilaiden kokemukset, poikien hyvinvointi tai väkivallan estäminen, vaan oikeanlaisen käytöksen ja kovien ”oppimistulosten” tuotanto. Tässä leikissä pojat useimmiten ovat sijaiskärsijöitä.

Suomen Akatemian rahoittama Mind the Gap-tutkimushankkeessa on selvinnyt että lähes puolet Helsingin 12-vuotiaista on kyllästynyt tai väsynyt kouluun. Tämä osoittaa, että oppilaat kokevat nykykoulussa ”merkityskatoa”. Tätä huonoa kouluviihtyvyyttä on yritetty leimata Suomen kulttuuriseksi
piirteesi, mutta se ei ole totta.

Pojat eivät aina kykene osoittamaan nykykoulussa vaadittavia ominaisuuksia, koska koulun pääasiana tuntuu olevan tällä hetkellä, että suomalaisilta oppilailta löytyy kilpailukykyä, jolla pärjätään PISA-testeissä ja muissa TIMSS-tutkimuksissa. Jos poikien omat halut, tunteet ja tarpeet huomioitaisiin nykyjärjestelmässä paremmin ja heidän kehitystään kunnioitettaisiin, voitaisiin helposti saavuttaa sukupuolia paremmin huomioiva koulu.

Jokainen meistä itse on kokenut koulussa erilaisia, varsin kyseenalaisia toimintatapoja, kuten nolaamista, käskyttämistä, ulkonäöstä humauttelua, kiusausta ja oppilaiden toinen toista vastaan kilpailuttamista. Kouluampumiset ovat äärimäisiä jäävuoren huippuja. Tavallisimpia ovat usein näkymättömät syyt, kuten syömishäiriöt, masennukset, pinnaukset, yksinäisyys ja vetäytymiset.

Huonot koetulokset saattavat leimata jotkut vilkkaat pojat liian helposti kouluhäiriköiksi jo varhain. Koulut eivät pysty kovinkaan helposti uudessakaan opetussuunnitelmassa vahvistamaan poikien aktiivisuutta, lisäämään opiskelun merkityksellisyyttä tai mahdollistamaan koulussa onnistumisen kokemuksia.

Koululaitos ei kykene yksilöpsykologian avulla auttamaan koulupudokkaita poikia. Mitään varteenotettavaa suunnitelmaa tämän ongelman ratkaisuksi, en ole nähnyt. Ongelma tiedostetaan, mutta
siihen ei puututa!

Juhani Melanen