Vuosi: 2017

Pari viikkoa sitten järjestettiin Helsingissä mystiseksi luonnehdittu tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin Dingo-yhtyeen paluusta – ja vielä sen myyvimmällä kokoonpanolla. Siinä basisti Eve oli korvattu Pepe Laaksosella, joten heavy-terminologiassa puhuttaisiin Dingo Mark II:sta. Viittaan tällä siihen, miten lempiyhtyeeni Deep Purplen eri kokoonpanoja on tapana kutsua. Purplen miehityksestä ylivoimaisesti paras oli juuri Mark II, jossa oli mukana bändin kovin poppoo: Ian Gillan, Ritchie Blackmore, Jon Lord, Ian Paice ja Roger Glover.

Deep Purplen Mark II:n paluu lavoille olisi kova sana. Siinäkin mielessä, että se edellyttäisi kosketinsoittaja Jon Lordin nousemista haudasta. Vielä hurjempi juttu musiikkihistoriallisesti olisi Beatles Mark II:n comeback. Eroa Mark I:een oli siinä, että rumpali Pete Best korvattiin Ringo Starrilla. Tämänkin jumalallisen kokoonpanon saaminen lavalle vaatisi kahden soittajan palauttamista henkiin: John Lennonin ja George Harrisonin.

Maailma on täynnä niin kovan luokan rock-kokoonpanoja, että niiden mahdollisen comebackin rinnalla Dingon paluu lavoille on lähinnä maakuntasarjan uutinen. Arto Nybergin haastattelussa yhtyeen rumpali, Juha Seittonen, taitelijanimeltään Keijo Q tai Quuppa kertoi, että oli käynyt pitkästä aikaa vanhassa kotikaupungissaan Porissa, jossa Dingo oli saanut alkunsa. Ankealta näytti, kuten aikaisemminkin, tai oikeastaan vieläkin ankeammalta, hän jotakuinkin puki tunnelmiaan sanoiksi. Työttömyyden kanssa kärvistelevän kaupungin tori oli tyhjä kuin autiotalo. Josko viisikon paluu antaisi siihenkin samanlaista virtaa kuin 1980-luvun alussa, jolloin Pori oli Suomen rock-musiikin pyhättö?

Samassa tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös, että työn alla olisi kirja ja mahdollinen elokuva Dingosta. Varsinkin elokuvan, ja jopa ajan tasalle päivitetyn kirjankin vielä ymmärrän, mutta en comebackia. En ainakaan usko sellaisen kokoluokan paluuseen, josta kundit saisivat keikkailusta itselleen pysyvän rahapuun. Seittosen mukaan, ennen kuin juhannuksena tärähtää, pitää vielä treenata. Ja senkin jälkeen edelleen treenata, treenata ja treenata. Dingon jäsenistä Seittonen ja kosketinsoittaja Pete Nuotio olivatkin niitä, joilla oli suosion aikaan jalat tukevimmin maan pinnalla.

Ketkähän ensinnäkin olisivat keikkojen potentiaalia yleisöä? Entiset, nyt jo keski-ikään ehtineet Dingo-fanit? Heidän lapsensa, jotka ovat ihastuneet äitinsä lempimusiikkiin? Vai peräti lastenlapset? Kahdesta jälkimmäisestä ryhmästä saadaan tuskin halleja täyteen, ainakaan pitkässä juoksussa, ja epäilen, että äideillekin yksi yökerhokeikka per suurempi kaupunki taitaisi riittää.

Toinen avainkysymys kuuluu, missä mittakaavassa Dingo aikoo valloittaa Suomen uudelleen vai sortuuko se jälleen suuruudenhulluuteen kuten uransa loppuvaiheessa? Palaako manageriksi Lasse Norres vai onko tilalle mietittynä joku toinen henkilö? Norres paljasti muistelmissaan, Paavo Nurmen kirjoittamassa Kuunaama-teoksessa, menettäneensä päästään loputkin hiukset bändin vuoksi. Vai yrittävätkö jätkät setviä hommat omin päin? Siitäkään ei ole jäänyt muisteltavaksi hyviä kokemuksia.

Vastaukset saadaan viimeistään kesän jälkeen. Pahimmillaan voi käydä ainoastaan, kuten vanhaa parisuhdetta uudelleen lämmiteltäessä. Aluksi intohimoiselta tuntuvan kielarin jälkeen jää entistä pahempi maku suuhun.

Ilkka Isosaari

Niin siinä on käynyt, että vastahakoinenkin ihminen ryhtyy harkitsemaan atk- eli nykyaikaisen tietotekniikka-taitojen opettelua. Läppäriksi kutsuttu kannettava tietokone on jo monella kotona, mutta sen käyttöön tarvittavat taidot on omistajalla vähän hataralla pohjalla. Pöytätietokone ja siihen tarvittava laatikkomainen palvelinkin on saattanut olla kotona, mutta sitä käyttivät jo sieltä muualle muuttaneet lapset. He auttoivat perheenjäseniä tai naapurin tädin asioissa, kun tarve vaati.

Nuoret ja kauniit pankkien rouvat ja herrat päättivät vähentää asiakkaitten pankissa käynnit ja keksivät atk-eksperttien kanssa kaiken maailman verkkopalvelut. Niitten välityksellä omalta pankkitililtä voi pappa ja mummo kotoa käsin maksaa tietokoneella laskuja ja siirtää rahaa sukulaislapsen merkkipäivänä tämän pankkitilille. Tosiasia on, että sähköinen asiointi on tullut ihmisten jokapäiväiseen elämään

Tietokoneen käytön taitoihin on meidän kirjastolaitoksemme lähtenyt mukaan kirjastolainsäädännön ”monilukutaito”-pykälän mukaisesti. Kirjastotoimenjohtaja Marja Malminen kertoi, että Lahdessa opinhaluisille tietotekniikan opiskelijoille, on pääkirjastossa järjestetty jo useita kursseja tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen käyttöön. Erityisiä määrärahoja ei kirjastohenkilöstön tietokonetaitojen opettajille ole, mutta omia kursseja virkailijoille on järjestetty ja nuorilla taloon tulleilla ovat nämä taidot jo olemassa. Nyt haetaan vertaisryhmään kirjastojen asiakkaista ohjaajia.

Lahden pääkirjastossa on mediaohjaaja Sirpa Saarekkeen opastuksella järjestetty noin viikon mittaisia kursseja. Työkäytössä on kannettavan tietokone eli läppäri. Kurssit ovat järjestetty valtiovallan ”digiloikka-teeman” suuntaisesti. Kirjastoissa neuvotaan kaiken ikäisiä kuntalaisia tietokoneen, tabletin ja älypuhelintenkin peruskäytössä, mutta muutaman päivän pituisia kursseja on järjestetty ainoastaan pääkirjastossa. Muutamien kurssien kohderyhmänä ovat olleet seniori-ikäiset. Harvalla esimerkiksi yli 65-vuotiaalla on työelämässä ollut tietokoneet käytössä. Kurssilaisista Teuvo Häyrinen kertoi, että kotona on vaimon kanssa harjoiteltu tietokoneen käyttöä. Hän on tullut kurssille, kun tietokannassa olevat ohjelmat vaativat opiskelua. Samalla ohjaajalta saa tietoa painetuista tietokoneitten käyttöön liittyvistä oppikirjoista.

Pankkien verkkopalveluihin siirtyminen antoi sysäyksen viime viikolla kurssilla olleilla henkilöillä. Heillä kaikilla kannettava tietokone on ollut jo montakin vuotta kotona lähes käyttämättömänä, mutta sysäyksen kurssille tulolle olivat antaneet pankit, mistä erikseen mainittiin Nordea. Laskujen maksu on asiakkaalle pankin konttorissa käydessä ylettömän kallista verrattuna laskujen maksuun kotikoneella.

Vaikka tietokoneen käyttö tuntuu näppäimistön ja hiiren kera monimutkaiselta ensin alkuun, on siitä opiskelijalle myös se ilo, että salapoliisihahmo Hercule Poiroitin lausahdusta mukaellen; ”harmaat aivosolut saavat työtä!”, ja virkistyvät. Vastaavat kirjastonhoitajat Jenni Laine Launeelta ja Johanna Nurminen Renkomäeltä kertovat, että kirjastoissa opastetaan asiakkaita heidän omien laitteittensa käytössä yksilöllisesti. Renkomäen kirjastossa on käynyt oppia saamassa myös perhepäivähoitaja-ryhmä.

Peruskäytön lisäksi mediaohjaaja Marita Nuto Liipolan kirjastosta pitää tärkeänä opastaa tietoa haluavaa asiakasta myös tulostuslaitteen, internetin ja sähköpostin käytössä sekä sähköisten kirjojen lukutaitoa. Kevyempi vaihtoehto sähköisistä välineistä ovat tabletit, jos henkilöllä ei ole tarvetta kirjoittaa pitkiä kirjeitä tai esimerkiksi opinnäytteitä. Nuto toteaakin, että nykyisin radio- ja televisio-ohjelmiakin voi katsella ja kuunnella näillä välineillä. Nämä sähköiset jo nykyisin jokaisen saatavilla olevat kojeet auttavat kirjaston asiakastakin löytämään tietolähteet tietokannoista.

Marja-Liisa Niuranen

Tämän viikon pyhäpäivänä vietetään laskiaissunnuntaita. Toiselle laskiaisesta tulee mieleen rasvainen hernekeitto, kun taas toinen pyörittelee mielessään jo pullaa kermavaahtotäytteellä. Jos omakohtainen mäenlasku vielä mietityttää, niin tänä vuonna siihen löytyy ainutkertainen ratkaisu. Oman kaupungin MM-kisat tarjoavat mahdollisuuden seurata, miten huippu-urheilijat mäenlaskun hoitavat. Hyppyristä tullaan kovaa ja korkealta!

Luterilaisille paastoperinne ei ole kovin vahva, vaikka paastonaika kirkkovuoteen olennaisesti kuuluukin. Joka vuosi pyörittelen mielessäni mihin paasto minua tänä vuonna kutsuu. Onko aika keventää ruokavaliota ja tehdä lisää reikiä vyöhön? Vai onko pinnan alla jotakin tärkeämpää, mikä on kuluneen vuoden aikana päässyt unohtumaan?

Pelkkä ryhtiliike, siis lupaus tehdä kaikki tehokkaammin ja paremmin, ei mielestäni palvele minun paastoani. Epäilen myös hahmotelmiani siitä, että sisäinen orjapiiskurini vaatisi minua syömään 40 päivää terveellisemmin ja remmillä motivoisi minua liikkumaan enemmän. Tällaiset pohdinnat kuulostavat aivan nurkkaan heitetyiltä uudenvuodenlupauksilta, enkä halua paastota epäonnistumisen pelossa, saati sitten syyllisyyden vallassa. Viimeiseksi, eikä varmaankaan huonoimmaksi vaihtoehdoksi jää kuoren alle kurkistaminen.

Haikeus ja kaiho ovat sanoja, joita nykyään käytetään hyvin harvoin. Niitä on hankala määritellä. Emme aina pysty osoittamaan sormella mitä on kaiho tai haikeus. Voisiko näihin sanoihin liittyvät mielikuvat auttaa, samalla kun etsit oman paastosi sisältöä. Molemmat, sekä kaiho, että haikeus muistuttavat jostakin sellaisesta, joka on ollut merkityksellistä mutta joka on jäänyt jostakin syystä taakse. Jättäen kuitenkin kauniit muistot. Kyse voi olla myös jostakin hyvästä asiasta, jonka arasti toivoisi toteutuvan.

Tuleeko mieleesi haikeus jostakin pyhästä kokemuksesta tai pohditko haikeudella vuosia, jolloin olit aktiivisesti seurakunnan toiminnassa? Onko olemassa rauhan ja levon paikka, jonka vain kaihoinen mieli tavoittaa? Laskiaisriehan jälkeen tuhkakeskiviikkona voit lähteä löytöretkelle. Lähde tutkimaan niitä asioita, joita kaihon ja haikeuden tunteet sinulle osoittavat. Vietä tämä paasto näiden asioiden keskellä. Paaston jälkeen arvosta löytöjäsi. Saattaahan olla, että samasta aihepiiristä löytyy vielä lisää ammennettavaa. Ehkä tämän vuoden paasto voi antaa sinulle kauniin kokemuksen, jota sitten tulevissa paastoissa voit kaiholla muistella. Muista silloin hymyillä leveästi.

Siunattua paastonaikaa,
Ville Hakulinen

Elinkeinoelämän keskusliiton keskiviikkoinen ilmoitus yli 20 keskusjärjestösopimuksen irtisanomisesta oli odotettu, mutta valitettava päätös. Keskusjärjestösopimuksissa turvataan muun muassa luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen asemaa. Suomen työmarkkinoiden vakaus ja ennustettavuus on pohjautunut sopimiseen jo vuosikymmeniä. Nyt sopimusyhteiskunta halutaan purkaa. Sipilän hallitus synnyttää omalla toiminnallaan työmarkkinoille epäluottamusta. Se luo työmarkkinoille väkisin jännitteitä, jotka tulevat purkautumaan tavalla tai toisella.

Kilpailukykysopimuksessa (Kiky) tehtiin paljon vaikeita kompromisseja – työntekijäpuoli tuli vastaan monessa asiassa. Työajan pidennys oli yksi niistä. Tähän liittyy ongelmia, mitkä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Pienten lasten vanhemmille Kikyn vaikutukset ovat tulleet yllätyksenä. Monet huolestuneet vanhemmat ovat olleet minuun yhteydessä osittaiseen hoitorahaan liittyen.

Tässä eräs esimerkkitapaus: Toimihenkilön viikkotyöaika oli ennen kikyä 37.5 tuntia. Tästä laskettuna osittaisen hoitovapaan työaika on 0.8 x 37.5 = 30. Kikyn myötä vuosittaista työaikaa pidennettiin 24 tunnilla. Tällöin viikkotyöaika nousee yli 30 tunnin. Työnantaja kylläkin tarjosi vaihtoehtoisen järjestelyn, joka on seuraava: helatorstai on työpäivä, ja sen lisäksi 16 tunnin palkkaa vastaava määrä vähennetään lomarahoista. Tätä vaihtoehtoa suositeltiin niille, jotka ovat osittaisella hoitovapaalla. Muilla siis oli vapaus valita, mutta osittaisella hoitovapaalla olijan oli suostuttava palkan alennukseen varmistaakseen Kelan osittaisen hoitotuen saaminen.

Ministeri vastasi kirjalliseen kysymykseeni aiheesta. Kysyin, mitä hallitus aikoo tehdä varmistaakseen, etteivät monet vanhemmat menetä kilpailukykysopimuksen työajanpidennyksen myötä osittaista hoitorahaa. Ministeri toteaa vastauksessa, että ongelmaa ilmenee joissakin tapauksissa, mutta ratkaisuja asiaan hän ei valitettavasti esittänyt. Kilpailukykysopimuksessa ei ole huomioitu tämän ihmisryhmän tilannetta. Vaihtoehtoina heillä on hoitorahan menetys tai palkan menetys.

Työtätekevät lapsiperheet ovat muutenkin jo tarpeeksi kovilla päivähoitomaksujen ja jatkuvasti nousevien asumis- ja elinkustannusten keskellä. Siksi osittaiseen hoitorahaan liittyvät ongelmat tulee korjata. SDP:n esittämä maksuton varhaiskasvatus on saanut tukea jo hallituspuolueilta. Hyvä niin. Päivähoidon maksullisuus on nykyisin yksi usein kuultu syy kieltäytyä työpaikasta. Lapsen edun lisäksi kyse on samalla työllisyyden kehittymisestä.

Ville Skinnari
kansanedustaja (sd.)

Lueskelin viime syksynä facebookissa ja mediassa levinnyttä En olisi tässä” -kampanjaa, jonka ideana oli osoittaa aitoa rakkautta valtioita kohtaan kertomalla tuesta, jota valtio ja yhteiskunta on tarjonnut meille suomalaisille näin 100-vuotisjuhlien kunniaksi.

Valtio nähdään helposti kaiken huolenpidon ja hyvinvoinnin ehtymättömänä lähteenä, jota on kieli ruskeana pakko kehua ja ylistää. Kuitenkin valtion yhteiskuntarauha ja rahoitus on sidottu ainaiseen talouskasvuun, joka osaltaan kuluttaa ja kuumentaa ilmakehää, hävittää eliölajeja, pilaa ympäristöämme. Kuluta, kuluta tai muuten et ole mitään.

Suomen ja muiden pohjoismaisten ns. hyvinvointivaltioiden vauraus perustuu siihen, että kaikki työkykyiset elävät tehokkaiden palkkamarkkinoiden ehdoilla. Järjestelmän ehtona selvä kaksinjako, jossa työkykyiset vapautetaan (tai pakotetaan) irti niistä, jotka ovat vähemmän työkykyisiä ja tarvitsevat paljon apua. Kaiken ideana on kontrolli, jota valvoo poliisi, armeija, koululaitos ja erilaiset virastot. Erityisen kontrollin pauloissa ovat työttömät, sairaat, vangit ja huostaan otetut.

Me maksamme veroja täällä varsin paljon ja terveydenhoitomme on erittäin hyvin järjestetty. Todellisia hyvinvointiyhteiskuntamme sankareita ovat sotaveteraanit, jotka meille tämän maan lunastivat ja pelastivat demokratian. Yhteisvastuu syntyy koettelemuksista ja solidaarisuudesta. Ja tämä on juuri se hyvinvointivaltio- Suomen suuri tarina, joka tahtoo unohtua. Moraalinen vastuu toisistamme ja usko siihen, että me suomalaiset kykenemme huolehtimaan myös heikommin toimeentulevista kanssaveljistämme.

Liian suuri nationalismi on aina huolestuttavaa, sillä se tuijottaa liiaksi omaan napaansa ja muuttuu helposti rasistiseksi ja leimaavaksi. Tämä kansa on vahva keitos erilaisista ihmisistä, jotka sadan vuoden aikana on lunastanut paikkansa kansakuntien joukossa lakkoilemalla, marssimalla, äänestämällä , kapinoimalla, sotimalla ja lakeja säätämällä. Samalla on uskallettu puolustaa demokratiaa sellaisina aikoina, jolloin sitä uhkasivat niin lapuanliike kuin kommunismikin. Talvisodassa myös vasemmisto onnistuttiin sitomaan kansallisvaltioon, jossa oikeisto sosiaalidemokraatit Tannerin johdolla pelastivat demokratian Suomeen. Ilman järjestäytynyttä työväenliikettä monet tärkeät uudistukset yhteiskunnasamme olisivat jääneet  tekemättä.

Tilanne tänään on totaalisesti toinen kuin sata vuotta sitten. Digitalisaatio ja robotit vievät nyt työpaikat ja jäljelle jäävät prekariaattien töitä ja siivousta. Työväen puolueet ovat jähmettyneet koloihinsa eivätkä ymmärrä joustavien työmarkkinoiden ideaa. Työt vain karkaavat halvan työkustannusten maihin. Päivän nimi on populismi! Euroopan populistiset puolueet yrittävät nousta valtaan. Tämä on yritettävä estää demokraattisilla keinoilla ja valistettava myös suomalaisia siihen, että vaikeisiin kysymyksiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja tai vastauksia.

Juhani Melanen

Työllistymis- ja koulutusongelmat ovat nuorten arkipäiväistä elämää. Koulutuksesta on valtionhallinnon toimesta leikattu määrärahoja niin yliopistoilta kuin keskiasteen opinahjoista. Lahdessa kokoontuivat sosialidemokraatit puoluekokoukseensa pari viikkoa sitten. Perinteiseen tapaan kokoukselle olivat eri puoluejärjestöt valmistelleet aloitteita, jotka antavat puolueen päättäville elimille ja eduskuntaryhmälle järkeviä viitteitä siitä, mitä kansalaiset haluavat yhteiskuntamme rakentuvan jo lähitulevaisuudessa.

Demarinuoret eli Sosialidemokraattinen nuorisojärjestö halusi panostaa aloitteissaan yhteiskunnan sosiaaliturvan parantamiseen vähemmällä byrokratialla ja ottamalla käyttöön modernia tietotekniikkaa. Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi Inarijärven rannalta on 26 vuotias insinööriopiskelija Rovaniemen ammattikorkeakoulusta. Mikkel puhuu pohjoissaamea kotikielenä suomen lisäksi, peruskoulussa ja lukiossa inarilaisissa kouluissa puhutaan myös eteläsaamea.

Eteläisten ihmisten kuvittelemille kieliriitakysymyksille hän hymähtää, kun jutun kirjoittaja tavoitti hänet keskiviikkoaamuna Brysselistä. Siellä Näkkäläjärvi ja parikymmentä muuta suomalaista poliittisten nuorisojärjestöjen edustajaa ovat tällä viikolla kuulemassa talous- ja energia- asioita, tietoja vapaakaupasta ja turvallisuuspolitiikasta Eu-komission kutsumana.

Näkkäläjärvi on huolestunut syrjäisissä kyläkunnissa asuvista ikäisistään miehistä, nuorista tytöistä ja pojista. Hän on itse porotaloudesta paljon tietävä nuori mies, mutta se antaa toimeentulon vain pienelle osalle lappilaisia. Nuorilla ei ole työpaikasta tietoa ja monet heistä ovat jääneet kotikulmille työttömyyspäivärahan ja sosiaalituen turvin. Heillä on peruskoulu takanaan ja mahdollisesti toisen asteen opinnot suoritetut.

Teollisuusalan työpaikkoja on Oulun seudulla, Merilapissa ja Rovaniemen alueella, mutta lisää niitä Pohjois-Suomessa tarvitaan. Työttömille tai pätkätöitä tekeville monet työttömyys ja sosiaaliturvaan liittyvä ohjepykälistö on vaikeaselkoinen. Heiltä rahallisen turvan hakeminen jää.

Tämän viikon Kulttuuri- ja opetusministeriön tietojen mukaan on 17 % alle 25 vuotiasta nuorta aikuista ilman vakituista työtä tai ammattiin johtavaa koulutusta. Oma maakuntamme Päijät-Hämeen työnantajilla ei myöskään ole aihetta ylvästellä työllistämisasteella ja pätkätyöllisyys antaa heikon turvan elämään. Myös rintamailla, kaupungeissa ja tehtaansa menettäneissä kunnissa elää demarinuorten tutkimusten mukaan yli 100 000 aikuisiässä olevaa ihmistä, joitten tulot eivät riitä vähimmäiskulutukseen. Vähimmäisturva pitäisi olla noin 700-800 euroa/kk:ssa asumismenojen jälkeen.

Yleisturva on Nuorisodemarit ry:n vaade saada turvattua ihmisten taloudellinen asema. Sen ideana on yksinkertaistaa nykyisen sosiaaliturvajärjestelmä. Puoluekokouksen päätöslauselman mukaan sen toteutumissuunnitelmassa on oltava selkeä rahoituslaskelma. Pääpaino on aina työllistymisellä, jos se on henkilön iän ja terveyden mukaan mahdollista. Yleisturvan henkilö koskevat ratkaisut ovat syyperusteisia, tarveharkintaisia ja että sen tulisi kattaa vähimmäistoimeentulon myös työllistymisen ensivaiheessa. Sen on parannettava pieni- ja keskituloisten asemaa ja työnteon kannustavuutta.

Opintotukijärjestelmä, perhevapaiden ja isyyslomien uudistaminen on nuorisopoliitikkojen tulevaisuuden suunnitelmissa nuorten työllistämisen ohella. Saksan oppisopimusmallista olisi Suomessa syytä ottaa mallia. Täällä mallia ovat työnantajat karsastaneet sen vaatiman ohjaavan panostuksen takia, joka vaatii myös rahaa. Saksassa sillä on pitkät perinteet, siinä on saksalaisten työllistymisen yksi kivijalka.

Marja-Liisa Niuranen 

nsi sunnuntain psalmissa sanotaan: ”Jumala, me olemme omin korvin kuulleet, isämme ovat meille kertoneet, minkä teon sinä teit heidän päivinään.” Hyvin samanlaisia kohtia on Raamattu pullollaan. Erityisesti Vanhasta testamentista välittyy se, kuinka viestiä Jumalan suurista teoista välitetään sukupolvesta toiseen ja kuinka se sanoma ja uutinen Jumalasta on juuri sitä perintöä, jota halutaan jättää lapsille ja tuleville polville.

Siirrämmekö me tätä omaa henkistä pääomaamme omaa arvopohjaamme lapsillemme? Kerrommeko me heille Jumalan hyvyyksiä, joita hän on meille tehnyt? Luulen, etten ole ainoa, joka kokee tässä vaikeutta. Yhtäältä koemme Jumalasta kertomisen vaikeaksi. Annamme sen helposti pappien tehtäväksi rippikoulussa tai uskonnon opettajan tehtäväksi koulussa. Toisaalta moni meistä haluaisi välittää myös tätä viestiä lapsilleen.

Tänä päivänä moni ajattelee myös sitä, että päättäköön lapsi sitten aikuisena, mihin uskoo ja miten uskoo. Tällainen yltiöindividualismi jättää kuitenkin lapsen vaille sitä turvaa ja perustaa, johon hän on oikeutettu. Tasapainoisen kasvun aineksia ovat niin rakkaus kuin rajat. Sitä ovat hyvät ohjeet, sitä on se arvopohja, jolla maailmaa katsotaan ja arvioidaan. Kristillinen elämänkatsomus voi auttaa siinä, kun opetellaan omien siipien kantamista. Sillä ei ole olemassa neutraalia maailmantulkintaa ja elämäntapaa, vaan jokainen ponnistaa joltakin pohjalta.

Me kirkkona ja seurakuntana haluamme olla tässä asiassa perheiden tukena ja rinnalla. Siksi perhekerhot, pyhäkoulut ja päiväkerhot välittävät kristillistä viestiä. Kastetuille annetaan tänä vuonna lahjaksi rukouspussi, jossa on erilaisia iltarukouksia. Ehkäpä sekin voi olla auttamassa siinä, että iltarukouksesta tulee totuttu asia ennen nukkumaanmenoa. Neljä vuotiaille seurakunnasta tuodaan oma lastenraamattu. Sieltä välittyy viesti Jeesuksesta, lasten ystävästä.

Hyvä Jumala siunatkoon perheitämme ja antakoon hän teille vanhemmille viisautta ja rakkautta kasvatustyöhön!

Heikki Pelkonen
khra, Laune

Eduskunta kuunteli keskiviikkona täysistunnossa pääministeri Juha Sipilän puhetta tarkalla korvalla. Pääministerin kertoi eduskunnalle hallituksen näkemyksen ja tilannekuvan, miten Suomella menee kotona ja kansainvälisesti. Kansainvälinen toimintaympäristö on harvinaisen vaikea ennustettavuudeltaan, mutta Suomen asema on kansainvälisesti vakaa. Pääministeri sanoi aivan oikein ja painokkaasti, että ystävien kanssa voimme keskustella hankalistakin asioista. Tällä hän viittasi meille suomalaisille aina tärkeään Venäjä – suhteeseen. Taloudessa hän näki käänteen jo tapahtuneen positiiviseen suuntaan. Sitä me kaikki toivomme. SDP:n puheenvuorossa korostimme huoltamme eriarvoistumisen kehityksestä

Sen sijaan pääministerin väite pitkäaikaistyöttömyyden laskusta ei pidä paikkaansa. Se on itse asiassa kasvanut 3800 työttömällä edellisestä vuodesta työ – ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen ongelma, jonka korjaamiseen tarvitaan kaikki mahdolliset keinot. Sipilän hallituksen päätös tukityöllistämisestä leikkaamisesta jopa 50 prosentilla ei ainakaan paranna tilannetta. Päinvastoin. Liian moni lahtelainen jää jatkossa ilman työpaikkaa, kun rahoitusta tukityöllistämiseen ei ole. Jokainen pitkäaikaistyötön rasittaa samalla kuntien taloutta. Kunnat joutuvat maksamaan työttömistä sakkomaksuja valtiolle. Lopputuloksena kunnissa leikataan muun muassa terveydenhoidosta, peruspalveluista ja koulutuksesta.

Aiemmin tällä viikolla pääministeri totesi, että talouden elpymisen merkeistä huolimatta työllisyystavoitteen saavuttaminen vaatii uusia ratkaisuja perinteisen laatikon ulkopuolelta. Mielenkiintoinen lause saa pohtimaan mitä nämä ratkaisut voisivat olla. Tämän viikon olemme oppositiossa pohtineet, mitä pääministeri tällä lausunnolla todella tarkoitti. Tarkoittiko hän kotihoidon tuen uudistamista, ansiosidonnaisen porrastamista tai jotain muuta uutta avausta? Itse toivon, että pienyrittäjyyden edistäminen ja sen esteiden helpottaminen olisi nyt keskiössä. Työttömän mahdollisuus aloittaa yritystoiminta menettämättä työttömyyskorvausta tai ansiosidonnaista tietyin ehdoin vaikuttaisi uskallukseen aloittaa yritystoiminta. Pitkäaikaistyöttömien eläköitymisen avuksi tehty ”Lex Taipale” alkaa sekin toivottavasti vihdoin toimia ja näkyä tilastoissa. Nuorisotakuuta pitää kehittää ja siihen pitää löytyä rahoitusta. Ruotsissa on SDP:n johdolla on tehty konkreettinen lupaus: Jokainen nuori saa työpaikan, opiskelupaikan tai harjoittelupaikan 90 päivän kuluessa eli kolmen kuukauden sisällä. Samanlaista ajattelua haluan myös Suomeen ja seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Hallitusohjelmassa tavoitteet ja sisältö on pikälle lyöty lukkoon aina seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Se ei aina muuttuvassa maailmassa ole oikea tapa. Politiikkaa on tehtävä ajassa, mutta samalla pidemmälle tulevaisuuteen. 12 vuotta on lyhyt aika esimerkiksi liikenteen ratkaisujen suunnittelussa. Siksi suurista linjoista pitää olla yhteinen näkemys eduskunnassa kaikkien puolueiden kesken. Sitä kutsumme parlamentaarikseksi valmisteluksi. Laatikon ulkopuolellle meidän pitäisi uskaltaa katsoa enemmän. Liian usein todetaan, että näin tehdään, kun on aina tehty. Se karsii luovuutta löytää uusia ratkaisuja ja karkoittaa uutta ajattelua valmistelusta ja päätöksenteosta. Kunnallisvaaleissa huhtikuussa nähdään, miten rohkeita päättäjiä valitaan Lahden valtuustoon.

Lopuksi vielä nöyrä kiitos viime viikonloppuna minut SDP:n puoluejohtoon Lahdessa äänestäneille puoluekokousedustajille. Kansalaisten vaaleissa antaman valtakirjan jälkeen oman puolueen vahva tuki lisää luottamusta. Rakentavaa otetta oman puolueen lisäksi tarvitaan myös yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Kaikki lähtee luottamuksesta. Se pitää aina ansaita.

Ville Skinnari

Kun suuntaa askeleensa markettiin maitoa ja leivän kyrsää noutamaan, niin ei voi muuta kuin ihmetellä Citymarketin ja muidenkin kauppojen eteisessä sitä peliautomaatien määrää. Harmaa eläkeläismassa seistä möllöttää työntämässä kolikoita ”myllyihin” monta tuntia. Totuus on kuitenkin se, että kaikki eivät voi voittaa ja onko häviö omalle taloudelle mahdollisesi vahingollinen?

Urheilu on viihdettä ja siitä on tullut median liiketoimintaa, joka kerää rahaa urheilun ympäriltä, yleisöltä, sponsoreilta ja todennäköisesti myös pestyä rahaa eri puolilta maailmaa. Huippu-urheilu on tänään jotain muuta kuin terveyteen liittyvää liikuntaa, se on suurta showta, jossa liikkuu uskottomia summia rahaa, kuten koko suomalaisessa peliteollisuudessa, jossa jotkut suomalaiset ovatkin menestyneet loistavasti ja antaneet jopa uskoa sadoille muille nuorille tehdä rahaa ja pitää samalla kivaa ”töissä”.

Suomessa on muutama ammattipelaaja, joka on saavuttanut maailman tason, mutta siellä on tungosta ja tappiotakaan ei aina voi välttää, jos on kyse pokerista ja muista korttipeleistä. Jääkiekossa voi menestyä ja nousta käärimän ” hilloa” jo nuorena, kuten Patrik Laine ja muutama muu huippu on rapakon takana osoittanut, mutta kaikista ei ole teemuselänteiksi. Ammattiurheilu on kovaa työtä ja vain pari prosenttia voi siinä onnistua, mutta heistä leivotaan täällä jumalia. Matti Nykänen on jo ylittänyt niin käsitteenä kuin ilmiönäkin kaiken suhteellisuuden tajun.

Pelaaminen ja huippu-urheilu kulkevat käsi kädessä ja siinä maailmassa eivät muut tämän yhteiskunnan lait valitettavasti päde. Mennään doping suossa ja kun se hyväksytään osana suurta karnevaalia, eivät tulokset aina ole ihan oikeita! Kerääkö veikkaus takaisin ne rahat, jotka on dopingilla voitettu kahdeksan vuotta sitten vedonlyönnissä? Uusia testejä tulee, mutta niin tulee uusia lääkkeitäkin lisää ja huulirasva ja astma lisääntyvät. Venäjä on paras esimerkki ns. valtion hyväksymästä kansallisesta dopingista. Itä- Saksa ja Kiina tulevat perässä, Amerikassa ei ammattiurheiljoita testata samalla tavalla kilpailukautena kuin Euroopassa pelikausien aikana.

Sirkus pyörii vinhaa vauhtia. Lahti elää kohta pari viikkoa kisahuumassa, mutta kukaan ei kysy onko urheilijan terveys suojattu terveesti ja esteettisesti? Kansa haluaa draamaa omaan tylsään elämäänsä ja tässä on peliteollisuuden mahdollisuus. Oksenteleva maratoonari ja viimeisillä voimillaan maahan suistuva hiihtäjä ovat sytykettä medialle. Suomen Veikkaus varjelee omaa neitsyyttään, mutta kohta EU:n uusi lainsäädäntö pakottaa sen luopumaan kansallisesta suojasta. Suomi astuu kovaan peliytimeen,
josta roposia ei enää heru tieteelle eikä taiteelle. Ne kilahtavat ylikansallisiin taskuihin ja siellä, missä rahaa pyörii, pyörii myös rikollisuus!

Juhani Melanen

Poliittinen maailmanhistoria heittää välillä häränpyllyä vauhdilla, johon eivät ulkopolitiikan asiantuntijat aina ole valmistautuneet. Muistan elävästi, kuinka pohdimme 1980-luvun loppupuolella Seura-lehdessä päätoimittaja Heikki Parkkosen ja silloisen itäblokkiin erikoistuneen toimittaja Hannu Toivosen kanssa, mikä olisi radikaaleinta, mitä maailmassa voisi lähivuosina tapahtua. ”Mitä luulette pojat, mikä on seuraavien vuosien suurin ulkopoliittinen uutinen”, Parkkonen heitti kysymyksen ilmaan. Toivonen oli ollut seuraamassa ruohonjuuritasolla Puolan itsenäisyyspyrkimyksiä ja Lech Walesan kansansuosion nousua lähietäisyydeltä. Samalla hän oli raportoinut paikan päältä, miten Baltian maat ja muut satelliittivaltiot pyristelivät irti neuvostonyrkin ikeen alta.

Jäin Parkkosen kanssa pohtimaan, josko se Neuvostoliitto lopulta hajoaisi. Itä-Saksasta juuri palannut Toivonen pani kuitenkin paremmaksi ja sanoi, että sitä ennen saattaa Berliinin muuri murtua, ja Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyvät. Pudistelimme Parkkosen kanssa epäuskoisena päätämme, mutta Toivonen heitti lisää vettä kiukaalle: ”Se voi tapahtua aikaisemmin kuin arvaammekaan.” Hän osoitti visionäärin kykynsä, sillä Neuvostoliitto hajosi virallsesti 1991, mutta Berliinin muuri mureni jo kaksi vuotta aiemmin.

Jo Kekkosen ajoista lähtien, lähes näihin päiviin asti, olemme olleet ryssän pelossa varovaisia ennustamaan, mitä ulkomaailmassa tapahtuu – tietyllä tapaa jopa sokeita. Vielä 1980-luvun alussa, opiskellessani Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta, varsinkin humanistisessa ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa vaikutti vahva, niin sanottu stalinistikommunistien äärisiipi. Se uskoi yhä, että aseellinen vallankumous Suomessa on mahdollista, ja että on vain ajan kysymys, koska se pannaan toimeen. Vanhempiensa omistamassa yksiössä eräskin suositun kongressihotellin omistajan tytär suunnitteli punaviinipäissään ampuvansa ensimmäiseksi kapitalistivanhempansa, kun väki astuu barrikadeille. Kun ehdotin toisen viinilasin jälkeen turvautumaan demokraattisempiin keinoihin, lensin opiskelijabileistä ulos fasistiksi ja vennamolaiseksi leimattuna.

Samaan aikaan esitin vakavasti näkemyksen, että oikeisto – vasemmisto -janan sijaan voisimme piirtää poliittisen kentän ympyräksi. Tässä mallissa äärioikeisto ja äärivasemmisto eivät sijaitsisikaan äärimmäisen etäällä toisistaan, vaan ympyrän ulkokehällä, samassa pisteessä. Sen vastakkaiselta puolelta löytyisivät vapaan demokratian kannattajat. Eivätkö natsit ja taistolaiset, äärioikeisto ja äärivasemmisto nimenomaan edusta samaa totalitaarista, yksilönvapauksia tuhoavaa poliittista suuntausta? Poliittinen jargon saattaa olla hieman erisävytteistä siansaksaa, mutta lopulliset pyrkimykset ovat samoja. Stalinistitoverit osakunnassa pyörittelivät päätään ja pitivät minua hulluna. Varmaan olivat diagnoosissaan siltä osin oikeassa, mutta tällä hetkellä hekin odottelevat kauhulla, mitä Trump ja Putin voivat saada yksissä tuumin aikaan.

Moni varmasti myös yllättyi Trumpin virkaanastumisen jälkeen, miten paljon Donaldin toimilla oli yhteistä SSS-ryhmästä SOS-jengiksi muuttuneen Sipilän hallituksen kanssa. Molemmat ovat panneet vauhtia päätöksentekoon, mutta toiselle ennemmin, toiselle myöhemmin on näytetty oikeusoppineiden taholta Stop-merkkiä. Maata on yritetty johtaa kuin liikeyritystä tai Diili-kisan joukkuetta.

Ja koska Lahden MM-kisat lähestyvät siirrytään vielä samoissa tunnelmissa urheilun puolelle. Yhtä lailla kukaan ei olisi jokin aika sitten uskonut, että suomalaiset jännittävät mäkihypyssä, pääseekö veteraani Janne Ahonen parhaana suomalaisena 20 joukkoon. Surkean hiihtomenestyksen myötä meiltä lahtelaisilta unohtui tyystin jopa kisamaskotin kehittely.

Luojan kiitos, Launeelta ehdittiin apuun. Launeenkulman kioskin eteen nousi yllättäen lumesta veistetty muumi, jonka ”kioskin täti” Kikka tuunasi kuntoon kisahenkisellä rekvisiitalla. Veistos on mitä sympaattisin ilmestys etelälahtelaisessa katukuvassa ja kertoo, että jos tässä kaupungissa päättäjät eivät saa mitään aikaiseksi, kannattaa tempaista itse. Muumi on sitäpaitsi symbolisuudessaan mitä oivallisin tunnus hiihtokisoihin. Sen luonut kirjailija ja taitelija, Tove Jansson unohti satuhahmoa piirtäessään tyystin, miten se antaa doping-näytteen.

Ilkka Isosaari