Kategoria: Ajankohtaista

Omalähiön päätoimittaja Petri Salomaa on tunnettu tekijä myös musiikkipiireissä sekä Francinen että Pääesiintyjien kontrabasistina sekä säveltäjänä ja sanoittajana.

Muusikko ja Omalähiö-lehden päätoimittaja Petri Salomaa täytti juhannusaattona 60 vuotta. Hän myöntää suoraan, että ikä numerona tuntuu pahalta.
– Viisikymppisenä ei tuntunut miltään, mutta nyt tuntuu oikeasti vanhalta.

Silti elämässä on nyt paljon hyvää. Ruuhkavuodet ovat takana, lapset muuttaneet omilleen, ja lapsenlapsien myötä Salomaa sanoo löytäneensä uudenlaisen rauhan.
– Enää ei tarvitse todistella mitään. Kunnianhimoa toki on edelleen, mutta elämä ei ole enää pelkkää suorittamista. Nyt eletään, nautitaan ja korjataan ne hedelmät, jotka on aiemmin kylvetty.

Salomaa on tehnyt urallaan 16 albumia ja toimii nykyisin Omalähiö-lehden päätoimittajana. Molemmat intohimot kulkevat rinnakkain ja ruokkivat toisiaan.
– En olisi ikinä uskonut olevani mukana tekemässä 16 albumia musiikkia. Alussa ajattelin, että ehkä saadaan kolme valmiiksi ja sitten pitää siirtyä oikeisiin töihin. Nyt teen molempia, ja se tuntuu hyvältä.

Lehtityön kipinä syntyi jo lapsena, kun pieni Petri istui taittopöydän alla ja nosteli pudonneita lehtileikkeitä lattialta.
– Ajattelin, että tämä on siistiä hommaa. Nyt teen itse lehteä jatkaen vanhempieni elämäntyötä ja saan tehdä juuri sitä, mitä rakastan.

The Francine – oma ääni ja suunta

Vuonna 1987 perustettu rockabilly-henkinen The Francine on Salomaan musiikillinen kivijalka. Ensimmäisissä treeneissä bändi saattoi soittaa kahdeksan tuntia putkeen.
– Heti kun pääsin kavereiden kanssa yhdessä soittamaan, niin tiesin, että tämä on se juttu.

Salomaa on soittanut vuodesta 1989 läskibassoa, soitinta johon hän rakastui rockabillyn kautta.
– Ray Campi, Buck Jones ja Stray Catsien Lee Rocker olivat ratkaisevia esikuvia soitinvalintaan musiikkiuralle.

Salomaan musiikkifilosofia on ollut aina kokeilunhaluinen.
– Musiikki on vapaata ja erilaisia juttuja saa aina rohkeasti kokeilla. Klassinen musiikki on ainoa, jossa on oikeasti sääntöjä. Kaikessa muussa musiikissa voi uskaltaa heittäytyä ja sekoittaa eri tyylilajeja.

Salomaan Pääesiintyjät-yhtye on tästä hyvä esimerkki, koska heidän musiikissaan genrerajat hälvenevät ja heidän musiikissaan yhdistellään sitä, mikä kuulostaa hyvältä.
– Viihdemusiikissa ei ole sääntöjä. Yleisö saa päättää, onko se hyvää vai ei.

Musiikin merkitys ei katoa

Salomaa kertoo edelleen innostuvansa, kun kuulee hyvän biisin.
– En enää jaksa kuunnella kokonaisia albumeja alusta loppuun. Yksittäiset kappaleet pysäyttävät.
Pääesiintyjien Iiris ja The Francinen Goodbye Forever ovat muusikko Salomaan omat suosikit omista sävellyksistä.
– Yhä edelleen tulee hyvä fiilis, kun näitä biisejä kuuntelee. Kiva, että olen onnistunut tekemään muutaman ihan mukiinmenevän ralllin, jotka ovat antaneet hyviä fiiliksiä muillekin kuin itselleni.

Uusin kappale Matkalla on kantrihenkinen iskelmä Pääesiintyjien tuotannossa.
– Se on mun elämäntarina tiivistettynä. Kirjoitin biisin tosi nopeasti ja se kertoo siitä, että koti on se perimmäinen syy olla olemassa. Menestyminen ei siis ole elämän tärkein asia.

Yhteisö, perhe ja matka itsessään tärkeintä

Nuoruus Launeella 1970-luvulla oli yhteisöllistä.
– Meitä oli sellainen jopa 20–30 hengen porukka, joka kokoontui Alijuhakkalan kentälle. Kuunneltiin rockabillyä ja joskus juotiin pussikaljaa. Silloin ei ollut kännyköitä, eikä somea. Kohtaamiset toisten nuorten kanssa oli tärkein juttu.

Nykyinen kulttuuri mietityttää.
– Spotify on keksintö suoraan helvetistä. Ennen levyn kannet luettiin todella tarkasti moneen kertaan ja ahmittiin levystä kaikki tieto esiin. Nyt selataan vain biisejä eteenpäin kuin Tinderissä.

Perhe on ollut Salomaalle elämän perusta. Vaimo Päivi on ollut rinnalla lukiosta asti. Neljä lasta ja nykyään lapsenlapset tuovat elämään merkityksen.
– Onnellisimmaksi minut on tehnyt perhe. Kun lapset kysyivät, mikä on suurin saavutukseni, niin vastasin, että te olette suurin saavutukseni.

Katse eteenpäin

Salomaa sanoo elävänsä päivän kerrallaan. Hän ei haikaile taaksepäin, eikä murehdi tulevaa.
– On mukava edelleen päästä keikalle ja soittaa ihmisille. Ei sillä ole väliä, onko se Orimattila vai Los Angeles. Kun menee lavalle, niin kaikki muu unohtuu.

Keikkakiertueilla on parasta, kun kesällä nousee kuumaan pakettiautoon ja pysähdytään jossain uimaan ja nauretaan asioille yhdessä.
– Nyt vaan vanhemmat äijät tekevät saman, hieman hitaammin.

Vaikka musiikillinen ura ei kansainvälisesti koskaan kunnolla breikannut, niin Salomaa ei kadu mitään.
– Tehtiin omista lähtökohdistamme musiikkia ja se oli oikea ratkaisu. Meillä oli perheet ja työt. Emme hypänneet tyhjän päälle, emmekä myöskään polttaneet itseämme loppuun.

Muusikko Salomaan mukaan nyt on hyvä hetki hidastaa, mutta ei pysähtyä.
– Jos vielä jotain musiikkirintamalla tapahtuu, niin se on hienoa. Jos ei, niin ei se mitään haittaa. On tässä jo aika paljon saanut aikaan.

Petri Görman

Timo Sandberg jatkaa rikoskirjallisuuden ja sosiaalihistorian yhdistämistä ainutlaatuisella tavalla  ja paikallisuus on edelleen hänen työnsä sydän.
– Minulla taitaa olla persoonallinen tapa kirjoittaa. Se on kai vienyt lukijat mukanaan. Ja mikä tärkeintä, olen saanut tallentaa menneisyyttä tavalla, joka ehkä jää elämään myös tuleville sukupolville

Kirjailija Timo Sandbergin kahdeksas rikosromaani Surmasatama vie lukijan vuoteen 1950 ja Lahden satamaan. Se oli aikaa, jolloin Suomi yritti vielä toipua sodan jälkeisistä haavoista. Kirja jatkaa Sandbergin tuttua linjaa. Hän yhdistää koukuttavaa rikosjuonta ja taustalla soljuu tarkasti tutkittu tarina lähihistoriasta.
– Mietin pitkään, mistä ajanjaksosta seuraava kirjani kertoisi. Olen aina ollut kiinnostunut historian tapahtumista, jotka ovat järisyttäneet koko kansakuntaa, mutta vuosi 1950 tuntui pitkään hiljaiselta, kunnes avasin Kansallisarkistossa Lahden rikospoliisin mapin.

Mitään suuria rikoksia ei vuodelta 1950 löytynyt, mutta sitäkin enemmän pieniä väkivaltaisia ja usein selvittämättä jääneitä tapauksia.
– Niitä tapahtui erityisesti Lahden sataman alueelta.

Sodan jälkeen satama oli vilkas paikka, koska puutavaraa liikkui ja sotakorvaukseksi sovittuja tavaroita kulki sen kautta.
– Alue veti puoleensa myös rikollista ainesta.

Sandbergin mukaan nuoriin naisiin kohdistuneita rikoksia ei siihen aikaan juuri tutkittu.
– Ne ohitettiin tai niitä vähäteltiin. Se tuntui niin epäoikeudenmukaiselta ja päätin rakentaa tarinan juuri siitä maailmasta, Sandberg sanoo.

Elämänmakuista historiaa

– Surmasatama on paitsi dekkari, mutta myös ajankuva. Sandberg kertoo kirjassa siitä, miten ihmiset yrittivät rakentaa uutta elämää sodan jälkeen.
– Osa onnistui, moni ei. Pettymykset, työttömyys ja sodan henkiset arvet näkyivät kaikkialla. Rintamamiehet kokivat, ettei heitä enää muistettu, vaikka heidän piti olla uuden Suomen rakentajia.

Sandberg kertoo kirjassa, miten nämä pettymykset vaikuttivat ihmisiin.
– Myös nuoret turhautuivat, kun heille ei annettu mahdollisuuksia.

Kirjan henkilöhahmot heijastelevat tätä aikaa.
– Osa omien kokemusteni ja sukuni tarinoiden pohjalta. Näitä asioita olen aina kertonut kirjoissani.

Kirjan päähenkilönä jatkaa Otso Kekin poika Urho, joka alkaa poliisina. Sandberg kertoo, että sai lisäsisältöä juoneen rakentamalla tarinaa Urhon poliisikokemusten ja nuoren miehenongelmallisten naissuhteiden ympärille.
– Siitä muodostui seikkailu, johon itsekin innostuin.

Oikeista muistoista fiktioksi

Sandberg on tunnettu siitä, että hänen kirjansa ammentavat todellisista tapahtumista ja paikoista.
– Monet tarinan yksityiskohdat ovat peräisin omista muistoista lapsuudesta ja nuoruudesta. Kävimme ongella satamassa, hypimme tukkilautoilla ja melkein hukuin kerran siellä. Se oli meidän lapsuutemme leikkikenttää.

Satamassa kytättiin puliukkoja ja varjostettiin rakastelevia pareja.
– Nämä kaikki pienet hetket olen tallentanut ja tuonut mukaan kirjaan, Sandberg naurahtaa.

Suvun tarinat ovat aina olleet Sandbergin kirjoittamisen pohja. Hänen äitinsä ja isoäitinsä muistot on kirjattu muistiin.
– Isoäiti kuoli varhain, mutta hänen tarinansa elävät edelleen kirjailijan kynän kautta. Äiti sairastui myöhemmin muistisairauteen, mutta valokuvien avulla hän palautti asioita mieleen. Minä keräsin ne talteen.

Sandbergin kirjoittajaura alkoi suvun muistojen pohjalta.
– Ehkä nämä kirjat ovatkin jonkinlainen lahja omille lapsille ja lapsenlapsille. Olisi hyvä, että he tietäisivät, millainen maailma joskus oli.

Kirjailijan polku ja kirjoittamisen filosofia

Sandbergin esikoisteos ilmestyi jo vuonna 1990, mutta hän kertoo vierastaneensa pitkään kirjoittamista lähelle omaa elämäänsä. Heittola-sarja sai alkunsa Järvenpäästä, mutta myöhemmin hän päätti sijoittaa tarinat Lahden ja Hollolan maisemiin, joissa myös itse on pitkään asunut.
– Monet suomalaiset dekkarit kertovat paikallisista tarinoista. Olen kokenut, että tässä on ollut hyvä maaperä ja lukijoita kiinnostavat paikat ja ihmiset, jotka tuntuvat tutuilta.

Kirjoittaminen ei ole aina sujunut helposti. Niinpä Surmasatamasta tuli kahden vuoden projekti. Kustannusprosessia viivästytti myös kustannustoimittajan vaihtuminen, mutta lopulta päätettiin, että kirja julkaistaan keväällä 2025.
– Keväällä kirjat saavat usein paremmin näkyvyyttä. Ja ehkä tämä nyt toimii näin.

Sandbergin kirjoitustyyliä on kiitelty selkeydestä ja vaivattomasta luettavuudesta. Kirjailija itse toteaa, että helppolukuisen tekstin kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa.
– Pidän siitä, että lauseet ovat napakoita, ettei lukija huku pitkiin koukeroihin. Haluan, että tarina vie mukanaan, mutta ei eksytä.
Tässä asiassa esikuvani on Ernest Hemingway, joka aloitti uransa opettelemalla lyhyiden lauseiden kirjoittamista.
En kuitenkaan halua kirjoittaa sähkösanomakieltä, koska juonen ja tunnelman täytyy aina kantaa.

Petri Görman

Launeen kirkkoherra Heikki Pelkonen korostaa kunnioittavaa keskustelua eri tavoin ajattelevien välillä. – Yhteistyö on ollut rakentavaa eri tavalla ajattelevien ihmisten välillä.

Kesäkuun alussa voimaan astunut piispainkokouksen uusi pastoraalinen ohje on herättänyt keskustelua myös Lahden seurakunnissa. Uusi ohjeistus linjaa, ettei pappeja, jotka vihkivät tai siunaavat samaa sukupuolta olevia pareja, tule enää rangaista. Kirkon virallinen avioliittokäsitys pysyy edelleen yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona, mutta uusi ohje merkitsee suurta muutosta kirkon sisäisessä käytännössä.
Piispainkokouksen linjauksen takana on nyt enemmistö piispoista, mikä tekee siitä aiempaa vaikuttavamman. Uuden pastoraalisen ohjeen mukaan samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta tai vihkimisestä ei enää seuraa kurinpidollisia toimia.

Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkonen kertoo, että heidän seurakunnassaan asiasta ei ole käyty keskustelua vähään aikaan, koska painopiste on ollut muissa kysymyksissä. Kuitenkin aikaisemmin sekä seurakuntalaisia että seurakuntaneuvostoa on kuultu aiheesta.
– Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen on nyt pinnalla oleva aihe, joka jakaa mielipiteitä kirkossa ja seurakuntalaisten keskuudessa, Pelkonen toteaa.

Kirkkoherra Pelkonen korostaa, että kirkko pyrkii toimimaan kunnioittavasti kaikkia ihmisiä kohtaan, myös niitä, jotka eivät mahdu kirkon viralliseen avioliittokäsitykseen.
– Kirkon sanoma on armollinen ja kaikkia ihmisiä kunnioittava. Me emme tiedä kaikkien seurakuntalaisten elämäntilanteita tai seksuaalista suuntautumista, eikä se ole arkipäivän toiminnan kannalta keskeistä.

Kirkkoherra ja seurakuntaneuvosto päättävät tilojen käytöstä

Lahden seurakuntayhtymässä toimii viisi seurakuntaa, ja jokainen niistä tekee päätöksensä kirkkotilojen käytöstä itsenäisesti. Käytännössä kirkkoherra ja seurakuntaneuvosto yhdessä päättävät, ketkä voivat käyttää kirkkosaleja esimerkiksi vihkimistilaisuuksiin.
– Jos heidän näkemyksensä eroavat, niin silloin asia siirtyy tuomiokapitulin ratkaistavaksi.

Tämä antaa paikallisille seurakunnille paljon liikkumavaraa, mutta myös vastuuta.
– Salpausselän seurakunta on linjannut avaavansa tilat kaikelle vihkimisille, muissa Lahden seurakunnissa noudatetaan kirkolliskokouksen päätöstä. Linjauksen muutos voi toki nousta keskusteluun myös muissa seurakunnissa. Launeen seurakunnassa keskustelu on ollut viime aikoina hiljaista, mutta lehdistön kautta aihe on noussut jälleen esille.

Pelkonen painottaa, että vaikka näkemykset kirkossa vaihtelevat, niin yhteistyö eri tavoin ajattelevien ihmisten välillä on ollut rakentavaa.
– Olen kokenut, että kirkkovaltuustossa ja yhteisissä toimielimissä on pystytty tekemään hyvää yhteistyötä, vaikka näkemykset ovat paikoin erilaisia.

Lahden alueella aihe on herättänyt keskustelua myös seurakuntien välillä.
– Se ei ole yllättävää, että asia nousi jälleen esiin, koska keskustelua käydään eri puolilla Suomea, ja se on osa laajempaa kirkollista prosessia.

Katse tulevaisuuteen

– Yhteiskunta muuttuu nopeasti, ja kirkon on myös pakko reagoida asioihin.

Kirkolliskokouksen on jatkossakin otettava kantaa kysymykseen samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä.
– Se täytyy muistaa, että kirkon opetuksen täytyy aina perustua raamatulliseen ja teologiseen pohdintaan.

Samalla kirkkoherra Pelkonen muistuttaa, että kirkko pyrkii kaikessa toiminnassaan kunnioittamaan kaikkia ihmisiä riippumatta heidän taustastaan tai suuntautumisestaan.
– Ajattelen, että meidän on mahdollista elää ja toimia yhdessä, vaikka näkemykset poikkeavat toisistaan. Kirkon perussanoma on armo ja rakkaus ja sen tulisi ohjata kaikkea toimintaamme.

Petri Görman

Patomäen kentät ovat viimeistä silausta vaille valmiita.

Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas kertoo iloisia uutisia Patomäen kentän tilanteesta.
– Kenttäalue on lähes valmis, ja viimeisen vuoden aikana on otettu merkittäviä edistysaskeleita. Juhannuksen jälkeisellä viikolla järjestetään vastaanottokatselmus koko nurmialueelle, ja liikuntapalveluiden puolesta on jo tehty ennakkokatselmus.

Siirtotekonurmikenttä on erinomaisessa kunnossa, ja kahdelle muulle kenttäalueelle tehdään samat toimenpiteet viikon sisällä.
– Nurmialueille suoritetaan ensimmäinen niitto, jotta nurmi ei kasva liian pitkäksi. Kesäkuun lopulla urakoitsijan ja tilaajan edustajat tekevät vielä yhdessä katselmuksen, jonka perusteella päätetään jatkotoimenpiteistä.

Ahokkaan mukaan tilanne näyttää lupaavalta, ja on mahdollista, että kenttäalue on ainakin osittain käytössä jo heinäkuun aikana.
– Huolto- ja pukukoppirakennus on jo valmis ja se saadaan käyttöön nopeasti. Ulkokuntolaiteryhmä ja aitaus odottavat vielä lisäsuunnittelua, mutta tavoitteena on, että alueen aitaaminen ja ulkokuntolaitteiden asennus tapahtuu vielä tämän vuoden aikana.

Kenttäalueella on kuitenkin ollut haasteita.
– Aluetta halkoo 110 kilovoltin voimalinja, joka on aiheuttanut rajoituksia metallirakenteiden sijoittelulle. Tämä asia on kuitenkin ratkaistavissa, ja se määrittelee, mihin kohtaan aluetta rakenteita voidaan sijoittaa.

Nurmikon kasvun haasteet

Kenttäalueen valmistuminen etenee hyvin, mutta nurmikon kasvussa on vielä huomioitavia seikkoja. Jos jokin kenttäalue kaipaa lisäkylvöä, sitä ei avata vielä, vaan kylvön on ensin onnistuttava.
– Kuivakausi on ollut nyt pitkä, ja kentät kaipaavat kosteutta.

Kenttäalueella on vielä itämättömiä siemeniä, mutta niiden odotetaan alkavan kasvaa.
– Syyskylvöt ovat aina haasteellisia, ja on hyvä muistaa, että nurmikko saavuttaa täyden kestävyyden vasta viisivuotiaana. Luotan siihen, että koko kenttäalue saadaan avattua, ja jalkapalloilijat voivat palata pelikentille.

Ahokas kertoo olevansa helpottunut ja toiveikas Patomäen kenttäkokonaisuuden suhteen.
– Jos kenttäalue ei aukea kokonaan, niin ainakin osittain tämän kesän aikana. Ehkä jo heinäkuussa Patomäen kentällä nähdään jalkapallo-otteluita. Kentältä ei nyt lähdetä pois ennen kuin se saa avausluvan.

Petri Görman

Patomäen kakkosalueen entiset nuoret kokoontuivat kolmannen kerran yhteistapaamiseen.
Mukana olivat muun muassa Marko Peltola ja Jaana Saksman os. Heikkinen (alarivissä).  Sakari Elmstedt, Anne-Leena Lindholm, Annamaija Id-Korhonen, Tiina Berg ja Tuula Hovilainen-Kilpinen (oikealta keskellä) sekä Pasi Lindholm ja Tapio Räihä (oikealta takarivistä).

Aurinko porottaa kesäiseen Patomäkeen, kun joukko aikuisia kokoontuu tuttuun paikkaan eli kakkosalueen kentälle, jossa vuosikymmeniä sitten pelattiin pesäpalloa ja notkuttiin porukassa sekä suunniteltiin seuraavaa hauskaa tekemistä. Kyseessä on Patomäen nuorten jo kolmas tapaaminen, ja vaikka aika on kulunut, ei yhteishenki ole kadonnut mihinkään.

– Ensimmäinen tapaaminen sai alkunsa vuosia sitten surullisesta syystä. Yksi porukan jäsenistä sairastui vakavasti ja hän tiesi, ettei hoitoa sairauteen enää ole. Hän halusi tavata vielä kerran ystävänsä nuoruudesta, kertoo Tuula Hovilainen-Kilpinen.

Tuo hetki toi ihmiset yhteen ja siitä syntyi perinne.
– Nyt kokoonnuttiin jo kolmannen kerran muistelemaan mennyttä. Toki oli tärkeä kertoa vanhoille kavereille, mitä elämässä on tapahtunut viime aikoina. Ennen kaikkea juhlistamaan yhteistä taustaa ja matkaa, joiden kanssa koettiin muun muassa bileet, jäätävän kylmät koulumatkat
Paskurinojan yli Launeen koululle ja yhteiset pihapelit.

Elämäntilanne, samanikäisyys sekä samanlaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevat perheet yhdistivät Patomäen kakkosalueen nuoria.
– Vanhempamme olivat rakentaneet talonsa Patomäkeen 1970-luvun alussa, ja me kasvoimme kirjaimellisesti yhdessä.

Keskiluokkaista perhe-elämää ja yhteisöllisyyttä

– Kakkosalueella elettiin keskiluokkaista arkea. Rahaa ei ollut ylen määrin, mutta vanhemmat halusivat panostaa lastensa tulevaisuuteen. Moni muistaa, kuinka joulu- ja kevätjuhliin ostettiin uudet vaatteet.

Usean äiti oli kotona ja isät rakensivat ammatillista uraa.
– Aika moni perhe oli muuttanut työn perässä maaseudulta Lahteen.

Yhteisöllisyys oli vahvaa, ja naapuruston lapset tunsivat toisensa.
– Elämä Patomäessä oli täynnä kaikenlaista tekemistä, vaikka ei meillä virallisia harrastuksia juuri ollut. Letukoilla ajelleet isommat pojat toivat oman mausteensa alueen elämään, ja kentällä pelattiin lentopalloa ja pesistä.

Illat vietettiin aina yhdessä, joskus kirjastoautolla, toisinaan kotibileissä, jotka olivat ihan fiksuja ja hyvässä hengessä järjestettyjä.
– Me oltiin kyllä aikamoisia, mutta kukaan ei pahemmin hajottanut paikkoja. Kokoontumiset olivat kilttejä. Meillä oli pari luontevaa johtohahmoa, joiden ideoiden mukaan mentiin.

Paskurinojan haastava ylitys
– Melkein kaikki meistä kävi Launeen koulua. Ylitimme koulumatkallamme Paskurinojan, joka siihen aikaan virtasi vielä ilman siltaa. Kaikki meistä varmaan mulasi sinne joskus. Kävelimme pitkin katuja ja metsiä Launeen koululle.

Patomäen nuorille järjestettiin myös nuokku vanhan putkan tiloihin Launeenkadulle lähelle entistä terveysasemaa.
– Siellä emme oikein viihtyneet, koska kokemuksemme mukaan meitä kontrolloitiin siellä liian paljon.

Osa kävi rippikoulun Heinäsaaressa, toiset taas Ranta-Vahalan leirillä.
– Yläasteen jälkeen meidän polkumme erkaantuivat. Osa jatkoi Salinkallion lukioon ja toiset ammattikouluun. Se oli ensimmäinen kerta, kun tiivis yhteisö alkoi hajota.

Elämä kuljetti eri suuntiin, mutta jälkikäteen katsottuna kaikille kävi hyvin.
– Porukasta löytyy hoitajia, opettajia, putkimiehiä, sähköasentajia ja yrittäjiä. Kukaan ei syrjäytynyt, vaikka me nuorina saatettiin olla vähän holtittomia.

Kolme porukan jäsentä on menehtynyt, ja heidän muistonsa elää mukana näissä tapaamisissa.
– Jäljellä olevat kokoontuivat, hengasivat kaksi tuntia vanhalla kentällä ja lähtivät sen jälkeen kierrokselle Patomäen kujille ja kaduille. Halusimme nähdä vanhoja kotejamme ja muistella samalla lapsuutta ja nuoruutta.

Puuhanainen Tuula Hovilainen-Kilpinen kertoo, että on yllättävää, kuinka lähes kaikki persoonat ovat edelleen samoja.
– Meistä on tullut aikuisia, mutta se 70-luvun porukkahenki ei ole kadonnut mihinkään.

Facebook-ryhmä yhdistää nykyisin monia, mutta kaikki eivät ole siellä.
– Viesti tapaamisista kulkee myös suusta suuhun, vaikka osa porukasta asuu jo muualla Suomessa. Suurin osa meistä asuu edelleen Lahdessa ja jotkut jopa Patomäessä. Seuraavan kerran tapaamme kesäkuun ensimmäisenä lauantaina kahden vuoden kuluttua.

Petri Görman

Venla (Kaisa Koskelainen) ja varuskunnan lapset Matti (Eino Soinoja), Ami (Manta Piilola) ja Paula (Alma Piilola)

Lahtelainen näytelmäkirjailija ja ohjaaja Timo Taulo tuo kesän alussa Ainonpuiston teatterin näyttämölle uuden historiallisen draamansa Eversti ja Tornan tyttäret. Näytelmän piti saada ensi-iltansa jo vuonna 2020, mutta koronapandemian vuoksi suunnitelmat menivät uusiksi.
– Nyt teos on hiottu uuteen uskoon, ja sen kantaesitys oli 4. kesäkuuta Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä.

Näytelmä on Taulon 13. Lahteen sijoittuva historianäytelmä.
– Näytelmä kertoo sotien jälkeisestä epätietoisuuden ajasta, jolloin Suomessa pelättiin uuden miehityksen uhkaa ja valmistauduttiin salaisesti puolustamaan maata.

Tämän näytelmän keskiössä ovat Lahden alueella toteutettu asekätkentäoperaatio ja sen keskeiset toimijat, kuten eversti Valo Nihtilä ja Antero Aakkula.
– He ovat todellisia historiallisia henkilöitä, jotka asuivat Hennalan upseerikylässä.

Näytelmä nivoo yhteen evakkotarinoita, suomalaisen sotahistorian käännekohtia sekä upseeriperheiden arkea sodan jälkimainingeissa.
– Mukana on myös Tornatorin tehdaskylän karjalaisväestön tarinoita, sillä jatkosodan jälkeen Lahti vastaanotti suuren määrän evakkoja. Tornatorin alueella asui parhaimmillaan 600 evakkoa, joita työllisti Enso-Gutzeit. Näytelmä tuo näyttämölle heidän elämänsä jälleenrakentamisen keskellä epävarmuuden ja toivon ristipaineessa.

Ajankohtaisempi ja puhuttelevampi versio

Näytelmä sai uuden sisällön Venäjän hyökkäyssodan jälkeen.
– Kirjoitin sen uuteen aikaan, sillä nyt elämme jälleen epävakaita aikoja. Se tekee esityksestä ajankohtaisemman ja puhuttelevamman, sanoo Taulo.

Esityspaikka Hennalan vanhalla kasarmialueella upseerikerhon pihalla ei ole sattumaa.
– Näytelmää on filmattu myös alueen historiallisissa rakennuksissa. Lavalla nähdään iso screen, jolla nähdään autenttista arkistomateriaalia Ylen dokumenteista. Katettu katsomo takaa sen, että sade ei pääse häiritsemään tunnelmaa.

Näytelmän pääosissa nähdään todellisia upseereita ja veteraaneja.
– Eversti Valo Nihtilää esittää everstiluutnantti Joni Taunila Pääesikunnasta, Antero Aakkulaa Hämeen rykmentin majuri evp Antti Kumpulainen ja majuri Urho Purhosta vääpeli evp ja rauhanturvaaja Jukka-Pekka Haikonen.

Tornan tyttärien roolit on jaettu laulutaidon perusteella, ja mukana on myös viisi varuskunnan lasta.
– Mukana näytelmässä on myös asekätkijöitä, korsukolpötööri, lottatyttöjä, sotilaskotisisaria, sotilasairaala 8:n potilaita ja upseerien perheitä.

Toivoa tulevaisuuteen antava näytelmä

Historiallisen painolastin vastapainoksi Eversti ja Tornan tyttäret on sävyltään valoisa ja toivoa valava.
– Se on ennen kaikkea jälleenrakennusnäytelmä, joka kertoo, miten ihmiset selvisivät ja rakensivat elämänsä uudelleen.

Musiikki on näytelmässä keskeisessä roolissa.
– Lavalla kuullaan 1940-luvun slaagereita ja sota-ajan lauluja sekä myös omaa Harmony Sistersin henkistä karjalaistrioa.

Erityisen koskettavasti esille nousee Lottalaulu, jonka sanoissa välittyy se, mitä näytelmän dialogissa ei tarvitse sanoa ääneen.
– Laulujen kautta välittyy aikakauden tunnelmat, pelot ja toiveet.

Näytelmän harjoitukset alkoivat jo tammikuussa, ja 25 näyttelijän ensemble on Taulon mukaan sitoutunut suurella sydämellä. Lipunmyynti on käynyt vilkkaasti ja 80 prosenttia lipuista on myyty jo ennen ensi-iltaa. Katsojakunta koostuu etenkin eläkeläisistä ja maanpuolustushenkisistä suomalaisista, joita kiehtoo sota-ajan tarinoiden autenttisuus ja paikallishistoria.
– Tämä on uniikki esitys, jota ei nähdä muualla. Hennalaan kannattaa tulla, koska tämä on erilainen näytelmä, joka kertoo tärkeän palan Lahden menneisyydestä, Taulo summaa.

– Näytelmä toimii myös kunnianosoituksena niille, jotka elivät epävarmuuden vuosia 80 vuotta sitten ja muistutuksena siitä, miten historia usein toistaa itseään.

Petri Görman

Etelä-Lahdessa yli 25 000 asukasta on menettämässä sekä koulun että kirjaston. Salinkallion koulun ex-rehtori Kari Ratia ja ikuisesti salinkalliolainen Jarmo Mäkeläinen toivovat, että alueen asukkaat heräävät puolustamaan oikeuksiaan ennen kuin kaikki palvelut katoavat.
– Seurakunta uskoo alueeseen, miksei kaupunki, he kysyvät?

Salinkallion koulu on ajautumassa lopullisesti historiankirjoihin. Entisen koulurakennuksen purkutuomio ei tullut yllätyksenä Salinkallion pitkäaikaiselle rehtorille Kari Ratialle, joka jäi eläkkeelle jo vuonna 2010. Ratia näki jo virka-aikanaan, mihin suuntaan kaavoitus ja kaupungin painopisteet kulkivat. Tarkastuslautakunnan uusimman raportin mukaan Salinkallion koulun purkaminen on ainoa jäljellä oleva vaihtoehto.

– Oli pääteltävissä, että tällainen kohtalo oli koululle tulossa. Koulu näivetettiin tarkoituksellisesti, koska oppilaaksiottoalueita leikattiin pois ja oppilasmäärä ajettiin alas. Esimerkiksi Anttilanmäki ja Liipola otettiin pois, Ratia kertoo.

Vuonna 2019 Salinkallion koulun ovet suljettiin oppilailta lopullisesti. Kaikki oppilaat siirrettiin Lähteen kouluun, ja siitä alkoi entisen rehtorin mukaan koulun lopullinen alasajo.
-Taloudellisesti Salinkallion koulun ylläpito ei ole enää järkevää, sillä tyhjillään seisovan rakennuksen vuosittaiset kustannukset kaupungille ovat noin 150 000 euroa. Minulla on mennyt jo suruaika ohi, mutta kaiho valtaa mielen, kun katson koulun nykyistä rappiotilaa. Uskon, että rakennus katoaa fyysisesti lähitulevaisuudessa. Nyt vain odotetaan purkukoneiden ilmestymistä, Ratia sanoo.

Kaavoitus ei ole onnistunut

Salinkallion koulun kohtalo ei kuitenkaan ole vain yksittäinen rakennusratkaisu, vaan se on laajemman kehityskulun seurausta.
– Etelä-Lahden alueen, erityisesti Hennalan ja Starkin, asuinalueiden kasvu ei ole realisoitunut. Alueelle olisi riittänyt oppilaita ja 300–400 lasta olisi tehnyt Salinkallion koulusta kestävän yksikön pitkälle tulevaisuuteen.

Poliittinen päätös oli keskittää resurssit Lähteen kouluun.
– Salinkallio uhrattiin. Länsiharjun ja Launeen oppilaat ohjattiin muualle, eikä Salinkalliolle jäänyt enää ketään, Ratia harmittelee.

Koulun lakkautus ei ole jäänyt huomaamatta alueen asukkailta.
– Moni kokee, että Etelä-Lahdessa palveluita ajetaan järjestelmällisesti alas. Ensin koulu, nyt sitten Launeen kirjasto.

Kari Ratia puolestaan kantaa huolta laajemmasta koulutuspolitiikasta. Hän kritisoi suurten yksiköiden kasvattamista ja muistuttaa, että isoissa kouluissa esiintyy ongelmia, joita ei voida enää sivuuttaa.
– Väitetään, että ongelmat ovat lieviä, mutta kokemukseni mukaan ne ovat vakavia. Liian suuret yksiköt eivät toimi. Yli 1200 oppilaan koulua ei hallitse kukaan. Eivätkä ongelmat ole vain maahanmuuttajien syytä, kuten joskus annetaan ymmärtää, Ratia painottaa.

Hän nostaa esiin myös resurssien puutteen, koska kuraattoreita ei ole tarpeeksi, psykologille pääsy on vaikeaa ja koulunkäynninohjaajista on säästetty. Psykiatrista hoitoa ei ole saatavilla, ja lasten pahoinvointi vain kasvaa.
– Tämä on priorisointikysymys. Meillä olisi varaa huolehtia lapsista ja nuorista. Nyt unohdamme tärkeimmän, koska Lahden kaupunki on köyhä, Ratia kiteyttää.

Ystävyyksiä ja yhteisöllisyyttä

Jarmo Mäkeläinen seisoi Salinkallion koulun pihamaalla vuosi sitten yhdessä vanhojen koulukavereidensa kanssa. Heidän edessään kohosi tuttu rakennus, jonka seinät kätkivät sisäänsä lukemattomia tarinoita, oppitunteja ja muistoja.
– Totesimme yhteen ääneen, ettei tätä rakennusta kannata purkaa. Tämä paikka on edelleen ihanteellinen koululle.

Salinkallion koulu ei ollut pelkkä opinahjo, vaan se oli kasvualusta ja yhteisö. Mäkeläinen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1990 ja koululla on erityinen paikka hänen sydämessään.
– Minulla on pelkästään hyviä muistoja Salinkalliolta. Se oli sopivan kokoinen, luonnonläheinen ja kotoisa paikka, jossa opettajat tunsivat oppilaat. Täällä vallitsi perhekeskeinen tunnelma.

Salinkallion koulun vahvuus oli sen mittakaava. Koulu oli riittävän pieni, jotta jokainen tuli nähdyksi ja kuulluksi. Mäkeläinen kuvailee, kuinka opettajat olivat helposti lähestyttäviä ja välittäviä.
– Heidän kanssaan pystyi puhumaan avoimesti. Tunsin olevani turvassa ja arvostettu, mikä on erityisen tärkeää nuoruuden myllerryksissä.

Mäkeläiselle koulu merkitsi myös selviytymistä vaikeista tilanteista. Hän joutui selkäleikkaukseen yläasteen ensimmäisenä vuonna, mikä aiheutti huolta ja stressiä.
– Koko opettajayhteisö ja luokanvalvoja Olli Nurminen tukivat minua. Sain palata kouluun rauhassa ja kokea, että minut hyväksyttiin. Kiusaamista en kokenut.

Tuo kokemus kiteyttää sen, miksi Salinkallio on niin monelle rakas.
– Yhteisö toimi, ja yksilöä tuettiin. Tällaisessa ympäristössä jokainen voi kasvaa turvallisesti.

Monille Salinkallio merkitsi elinikäisiä ystävyyksiä.
– Parhaat kaverini ovat peräisin Liipolan ala-asteelta ja Salinkalliolta. Se kertoo, että täällä muodostui aito ja hyvä kaveriporukka, joka kantaa yhä tänä päivänä. Ystävyyssiteet, jotka syntyivät koulun käytävillä ja pihapeleissä, ovat kulkeneet mukana läpi elämän.

Lyhytnäköistä päätöksentekoa

Mäkeläinen on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Etelä-Lahdessa sekä Liipolassa että Patomäessä.
– Tällä on mun juuret. Tunnen kuuluvani tänne.

Nyt, kun Salinkallion koulu uhkaa kadota, hän kokee, että alue menettää jotain korvaamatonta.
– Jos tätä rakennusta ei enää ole, en usko, että suuntaan tänne kovin usein. Tähän jää tyhjiö.

Urheilukenttä, ensimmäiset koulupäivät, ylioppilasjuhlat ovat muistoja, jotka ovat juurtuneet syvälle.
– Muistijäljet katoavat, jos rakennus katoaa. Salinkallio on kuin pyhiinvaelluspaikka.

Mäkeläisen kritiikki kaupungin päätöksentekoa kohtaan on suoraa.
– Etelä-Lahti on kasvava asuinalue, mutta palveluita viedään pois. Launeen kirjasto suljetaan ja Salinkallion koulu puretaan. Asukkaiden ääntä ei kuunnella.

Erityisesti hän hämmästelee sitä, että Lahden seurakuntayhtymä suunnittelee Launeen seurakunnan laajentamista, kun taas kaupungin sivistystoimi vetäytyy alueelta.
– Seurakunta uskoo Etelä-Lahden tulevaisuuteen, mutta kaupunki ei. Tämä osoittaa, ettei sivistystoimi ole kartalla paikallisten elämästä, eivätkä lahtelaiset poliitikot.

Petri Görman

Toimittajan huomio:
Tilajaostolla ei ole päätösvaltaa

Salinkallion koulun purkaminen on toistaiseksi pysähdyksissä. Lahden kaupunginhallituksen tilajaosto ei voi tehdä asiassa päätöstä, sillä koulurakennuksen purkaminen vaatii museoviranomaisten luvan, eikä sitä ole myönnetty.

Lahtelaiset museoviranomaiset ovat ottaneet jyrkän kannan rakennuksen säilyttämisen puolesta, ja virkamiehet ovat todenneet, ettei purkupäätöstä voida tehdä ilman heidän hyväksyntäänsä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tilajaoston yli on kävelty, eikä sen esityksillä ole tässä vaiheessa mitään painoarvoa.
Lahdessa rakennusten purkupäätökset tekee rakennusvalvontaviranomainen, joka toimii osana rakennus- ja ympäristölautakuntaa. Kaupunginhallitus ei siis voi tehdä lopullista päätöstä asiassa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin purkamista koskeva päätös tehdään. Nykytilanteessa ei ole näkyvissä, että purku etenisi lähiaikoina.

Kaupunginvaltuutettu Kalle Aaltonen johti luottamuspaikkaneuvotteluja Pro Lahti -ryhmän osalta. Pro Lahti -ryhmä ei ollut mukana kirjoittamassa valtuustosopimusta.

Mitä konkreettisia muutoksia on tapahtunut Lahdessa vuoteen 2029 mennessä?
– Pahoin pelkään, että Liisua on edistetty, veroja on korotettu ja vihervasemmisto on tehnyt tuhojaan. LUT ja LAB porskuttavat vahvasti, mutta onneksi päättäjistä riippumatta.

Luottamushenkilöiden paikkajakoon liittyvät neuvottelut sujuivat nopeasti. Tarkoittaako tämä, että lahtelaiset poliitikot ajavat myös kaupunkilaisten etuja tulevalla nelivuotiskaudella?
– En usko, että veronkorotukset, ideologinen viherpesu ja ihmisten arjen hankaloittaminen ovat kenenkään etu.

Millaisia toimenpiteitä toteutetaan, että lahtelaisten työllisyystilanne paranee vuosikymmenen loppuun mennessä?
– Hyvinvointialueen kanssa pitäisi siivota työttömyystilastoista pois ne, jotka eivät niihin kuulu. Muuten mikään ei muutu. Suomen järjestelmä ei palkitse ahkeruutta, vaan se rankaisee siitä.

Kuinka digitaalisia palveluja kehitetään Lahdessa seuraavien vuosien aikana ja miten huolehditaan, että kaikki ikäryhmät pääsevät nauttimaan niistä?
– Kehitys kyllä jatkuu, mutta luottamus siihen, että kaikki osaavat tai pystyvät käyttämään digipalveluja, on naiivia. Tästä tulee vielä isoja ongelmia.

Miten tiedolla johtaminen näkyy Lahden kaupungin arjessa tulevaisuudessa?
– Ei ainakaan taloudessa – ellei suunta muutu ja järki palaa päätöksentekoon.

Malvan kuherruskuukaudet ovat ohi. Miten se kilpailee suurten museoiden kanssa?
– En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava tai voisi kilpailla isojen museoiden kanssa. Toivon toki olevani väärässä.

Mitä Hennalan alueelle tapahtuu tulevalla vaalikaudella?
– Toivottavasti tässä asiassa tapahtuu viimein kehitystä.

LUTissa opiskelee paljon ulkomaalaisia opiskelijoita. Miten huolehditte, että heille löytyy harjoittelu- ja työpaikkoja?
– Lahteen pitää houkutella lisää yrityksiä ja vanhat yritykset on pidettävä täällä. Ilman työpaikkoja ei ole pysyviä työntekijöitä.

Onko ympäristöajattelu jalkautunut Lahteen ja miten se näkyy kaupungin arjessa?
– Kaikki pyritään viherpesemään ja kaupunkilaiset yritetään pakottaa busseihin, pyöriin ja kävelemään. Samaan aikaan, kun päättäjät johtavat edestä ja ajavat omilla autoillaan.

Onko hotellikapasiteetin vajaus perussyy, miksi turistit eivät löydä Lahteen?
– Ei. Lahti on hyvä paikka elää arkea, mutta ei tämä mikään turistirysä ole, eikä tästä kaupungista sellaista tule tekemälläkään.

Petri Görman

Kirkkoherra Heikki Pelkonen esittelee rakennustyön ensimmäistä vaihetta.
– Vanhassa asuntosiivessä on paljon alkuperäisiä tilaratkaisuja. Nyt ne päivitetään nykyaikaisiksi.

Launeen kirkon vanhaan asuntosiipeen on suunnitteilla mittava remontti, jonka tavoitteena on ajanmukaistaa tilat ja parantaa saavutettavuutta sekä turvallisuutta. Viimeksi kirkon tiloihin tehtiin muutostöitä vuonna 2001, mutta silloin kyse oli lähinnä vähäisistä päivityksistä. Tällä kertaa muutos on merkittävämpi, erityisesti kiinteistön vanhentuneen asuntosiivessä.

Remontti alkaa vuoden 2026 alussa, ja sitä edeltää urakoiden kilpailutus syksyllä 2025. Hanke on saanut 870 000 euron suuruisen rahoituksen, jonka turvin kiinteistöä voidaan päivittää laajasti nykyvaatimusten mukaiseksi.
– Paikat ovat jo kuluneet. Erityisesti esteettömyyteen ja turvallisuuteen halutaan nyt panostaa. On aika päivittää rakennus 2030-luvulle, kirkkoherra Heikki Pelkonen toteaa.

Tilat nykystandardien mukaisiksi

Asuntosiipeä on käytetty aiemmin kirkon työntekijöiden, kuten kirkkoherran, suntion ja diakonissan asuntoina. Rakennuksen talotekniikka on vanhaa, ja tilaratkaisut ovat osoittautuneet epäkäytännöllisiksi nykytoiminnan kannalta.
– Remontissa varasto- ja wc-tilat uusitaan, ja yläkerrassa huoneiden seiniä siirretään, jotta tiloista saadaan toimistokäyttöön sopivia.

Myös inva-wc:t rakennetaan yläkertaan hankeen myötä.
– Alakerran jyrkät kierreportaat uusitaan kokonaisuudessaan, sillä ne eivät täytä nykypäivän turvallisuusstandardeja. Rakennuksessa on paljon yksityiskohtia 1950-luvulta, kuten portaat, jotka säilytettiin edellisessä remontissa. Nyt ne joudutaan kuitenkin uusimaan turvallisuussyistä.

Diakoniatyöntekijöiden vastaanottotiloissa tullaan huomioimaan turvallisuusratkaisut erityisen tarkasti.
– Ilmanvaihtoa parannetaan kauttaaltaan, ja asunto-osan päivittäminen mahdollistaa myös wc-tilojen lisäämisen, joita rakennuksessa on tällä hetkellä liian vähän.

Kirkkosalin ja alakerran remontti vuodelle 2027

– Nyt keskitytään asuntosiipeen, mutta Launeen kirkon alakerta ja kirkkosali ovat myös uudistusten kohteena hieman myöhemmin. Tavoitteena on, että niiden remontti toteutuisi vuonna 2027.

Uudistuksilla varaudutaan myös Etelä-Lahden kasvavaan asukasmäärään, sillä alueelle on kaavoitettu runsaasti uutta asuntokantaa.
– Kirkkosalin kylkeen ja alakertaan kaavaillaan lisätiloja, ja sisäpihan puolelle on alustavia hahmotelmia pienestä laajennuksesta.

Yläkertaan voisi samalla rakentaa lisää seurakuntasalitilaa.
– Ajatuksena on, että kun kirkkosali saadaan kuntoon, niin kirkolla voidaan tulevaisuudessa järjestää taas isoja tilaisuuksia, kuten konfirmaatioita.

Päiväkerhoihin suurin vaikutus

Remontti kestää arviolta puoli vuotta, ja sen aikana muu kirkkotila säilyy käytössä.
– Eniten muutostöistä kärsii päiväkerhotoiminta, jolle etsitään parhaillaan korvaavia tiloja. Partiotoiminta ja diakoniatyö siirtyvät osittain kirkon puolelle kerhohuoneisiin, ja nuorisotoiminta jatkuu kirkkotilojen yhteydessä.

Päiväkerhotila on ollut osittain nuorten käytössä, mutta uudistuksen myötä nuorille saadaan lisää omia tiloja.
– Launeen kirkon remontti on esimerkki siitä, miten historiallista rakennusta voidaan kunnioittaen päivittää tulevaisuuden tarpeisiin. Koko hankesuunnitelma on vielä työn alla, mutta suunta on selvä. Launeen kirkko halutaan pitää elävänä ja toimivana osana Etelä-Lahden seurakuntayhteisöä.

Petri Görman

Lahden seudun oppaat ry:n 50-vuotista taivalta juhlistetaan myös näyttelyllä Lahden pääkirjastossa. Esillä on valokuvia, historiatietoa ja vanhoja opaspukuja.

Lahden seudun oppaat ry viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan. Puheenjohtaja Annukka Linnisen mukaan kesästä on tulossa poikkeuksellisen vilkas.
– Opastuskierroksia järjestetään ennätysmäärä niin Lahdessa kuin muuallakin Päijät-Hämeessä. Meillä on ilahduttavan paljon myös uusia kierroksia, Linninen kertoo tyytyväisenä.

Tuttujen suosikkikierrosten rinnalle on tuotu tuoreita teemoja, kuten Lahtelaisia bändejä sekä Murhia ja mysteereitä – selittämättömiä tarinoita Heinolassa. Sen lisäksi järjestetään Geopark-koskikierros Asikkalassa, Lahdessa ja Sysmässä sekä paljon kiinnostavia bussikierroksia.
– Vuoden 1918 tapahtumat kiinnostavat erityisesti miespuolista yleisöä, ja hautausmaakierrokset ovat vuodesta toiseen yleisön suosikkeja. Uutuuksina nähdään tänä kesänä luontohenkiset hautausmaakierrokset sekä Levolla että Nastolassa.

Erikoisuutena juhlavuonna on opaskierros Lanu-puistossa, sillä kuvanveistäjä Olavi Lanun syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta.
– Myös rooliopastukset, kuten Rouva Lindin kierrokset, ovat nousseet yleisön suosikeiksi. Ne tuovat elävän tarinallisuuden osaksi kierrosta.

Yhdistyksessä toimii tällä hetkellä 34 opasjäsentä, joista osa työskentelee matkailualalla ja osa toimii oppaana harrastuspohjalta. Linninen itse on ollut mukana vuodesta 2017 ja toimii erä- ja luonto-oppaana.
– Oppaiden koulutus tapahtuu yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Koulutuksen jälkeen on mahdollisuus saada virallinen ammattitutkinto. Salpaus-selkä Geopark -oppaita kurssitetaan erikseen.

Salpausselkä on geologisesti merkittävä kohde

Salpausselkä Geopark on Unescon myöntämä status geologisesti merkittäville alueille. Lahden seudun oppaat ry:lle on myönnetty virallinen Geopark-partneristatus.
– Tämä mahdollistaa Geopark-logojen käytön markkinoinnissa. Se myös osoittaa, että järjestämme vastuullista opastustoimintaa. Minulla on ilo sanoa, että monilla jäsenillämme on myös Geopark-pätevyys, Linninen toteaa.

Lahden tarinat ja geologia kulkevat käsi kädessä
– Vesi on muovannut alueen harjut, järvet ja supat, kuten Pulkkilanharjun. Se on luonut Salpausselän ainutlaatuisen maiseman.

Veden muovaama maisema toimii myös alueen markkinointilauseena.
– Lahti on Järvi-Suomen portti ja paikallinen pohjavesi on alueelle elintärkeä luonnonvara.

Kesä on vilkkainta aikaa ja silloin opastuskierroksia järjestetään paljon, mutta myös syksyllä on mahdollisuus nauttia opastetuista kaupunkikierroksista Lahdessa.
– Kannustan sekä paikallisia että turisteja osallistumaan opastetuille kierroksille. Jaettu ilo on paras ilo.

Opastuksilla ei pelkästään kuunnella oppaita, vaan asiakkaat jakavat myös omia muistojaan ja kokemuksiaan.
– Siinä syntyy mukavaa vuoropuhelua. Usein lähdemme retkelle kauemmas, vaikka omassa kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa, Linninen muistuttaa.

Petri Görman