– Tällä hetkellä kehätien suunnitteluun liittyviä laskuja on maksettu alle 10 prosenttia hankkeen kokonaissummasta, mutta urakkasopimuksia on tehty jo 100 miljoonalla eurolla, projektijohtaja Janne Wikström kertoo.
Etelälahtelaisille järjestettiin tämän vuoden ensimmäinen infotilaisuus kehätiestä Liipolan monitoimitalo Onnissa keskiviikkona.
– Uudenmaankadun projekti on jo puolivälissä ja se avautunee vielä loppuvuodesta liikenteelle nelikaistaisena.
Launeen eritasoliittymän paalutustyöt on projektijohtajan mukaan tehty.
– Joudumme tekemään vielä muutamissa kohdissa paalutuksia, mutta ne ovat pieniä verrattuna tuohon eritasoliittymän työstä aiheutuneeseen meluun.
Tunnelin rakentamisella tiukka aikataulu
– Kehätielle rakennetaan kaksi tunnelia. Patomäen betonitunneli ja Liipolan betonikalliotunneli ovat vielä suunnitteluvaiheessa, mutta louhintatyöt alkavat siellä kesäkuussa.
Louhintatyötä ei tehdä tämän projektin aikana yöaikaan.
– Kevään aikana selvitellään myös se, mihin maamassoja ajetaan niin, että ympäristö kehätien läheisyydessä ei haavoitu.
Projektijohtaja Wikström kertoi, että Nikulan eritasoliittymä on saatu mukaan sen vuoksi, että hankkeesta löydettiin säästökohteita.
– Liipolan tunnelin itäpuolella olisimme joutuneet rakentamaan tunnelia paalujen päälle viimeiset 25 metriä. Löysimme siihen kuitenkin kustannustehokkaamman ratkaisun ja säästimme sen vuoksi rahaa. Siksi Nikulan liittymä oli mahdollista ottaa projektiin mukaan.
– Nikulan eritasoliittymä on perusteltua rakentaa myös sen vuoksi, koska Hennalaan rakennetaan uusi asuntoalue ensi vuosikymmenen aikana.
Katselmuksia kerrostaloihin
– Louhintaa ja tärinää seurataan tarkasti koko projektin. Sen vuoksi olemme tehneet jo katselmuksia Liipolan kerrostaloihin. Seuraamme mittausten avulla, miten louhinta ja räjäytykset vaikuttavat kerrostalojen kuntoon. Tutkimustunneleiden avulla arvioimme kallioperän laatua louhinta-alueella ja tämä työ valmistuu kesäkuun alkuun mennessä kertoo projektipäällikkö Janne Tikkamäki VALTARIsta.
Liipolan alla kulkeva tunneli valmistunee jo vuonna 2020, mutta kaikkien teknisten järjestelmien testaaminen vie paljon aikaa varsinaisen louhistyön jälkeen.
– Kaiken louhintamateriaalin käytämme tämän hankkeen tiepohjiin.
Petri Görman
Kuvateksti:
Tilaisuuden aluksi Liikenneviraston projektijohtaja Janne Wikström esitteli koko hankekokonaisuutta ja projektipäällikkö Janne Tikkamäki VALTARIsta kertoi kehätien Lahdenpään kuulumiset.