Kesäteatteri vie Anttilanmäen tarinan vuosikymmenten taakse

kuva: Mäkitupa on rakennettu Anttilanmäelle talkoilla ja sitä ylläpidetään samalla periaatteella. – Elokuussa tällä alueella nähdään Saksalan maisterin omenatarha -näytelmä, puheenjohtaja Silja Kostia kertoo.


– Saksalan maisterin omenatarha -näytelmää treenataan jo Anttilanmäellä. Siihen on saatu hyvä ja innostunut porukka mukaan. Sen lisäksi esityksen musiikista vastaa paikallinen Etelärinteen Pojat -bändi, Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksen uusi puheenjohtaja Silja Kostia kertoo.

Näytelmän vuoksi Mäkituvan ympäristöön rakennetaan elokuun alussa katsomorakennelma.
– Historiikistamme jäi niin paljon materiaalia käyttämättä, että päätimme tehdä siitä näytelmän.

Asukasyhdistyksen uusi puheenjohtaja kertoo, että unohtumaton taide-elämys odottaa kaikkia Mäkituvalle saapuvia teatterinystäviä.
– Näytelmässä on mukana myös Anttilanmäellä asuvia ihmisiä

Anttilanmäki elää jatkuvassa muutoksessa

– Muutin itse Anttilanmäelle vuonna 2002. Sen jälkeen useampi talo on vaihtanut omistajaa ja erityisesti lapsiperheitä on muuttanut tänne.

Puheenjohtaja tervehtii ilolla, että asuinalueelle ei ole kohdistettu uudisrakentamista reuna-alueita lukuun ottamatta.
– Meillä on tällä alueella yhteinen tavoite, että vanhoja taloja ensisijaisesti kunnostetaan. Jos kunnostamisprosessi on liian vaativa, niin uudisrakentamisen tulisi edustaa modernia, olevaan rakennustapaan soveltuvaa arkkitehtuuria.

Yksi talo sai Anttilanmäellä purkuluvan vähän aikaa sitten.
– Aika monelle meistä heräsi huoli, linjaako tuo päätös myös tulevia purkulupahakemuksia

Toista kertaa asukasyhdistyksessä

– Olen toista kertaa asukasyhdistyksen toiminnassa ja nyt lupauduin puheenjohtajaksi. Minulla on kohtuullisen haastava työ ja se rajoittaa hieman yhdistystoimintaharrastustani.

Asukasyhdistyksen johtokuntaan valittiin vuosikokouksessa myös uusia jäseniä ja se ilahduttaa myös uutta puheenjohtajaa.
– Meillä on avoin ja keskusteleva johtokunta. Jokainen voi tuoda vapaasti omia ideoitaan tapaamisiimme.
I
hmiset pelkäävät puheenjohtajan mukaan liikaa yhdistystoimintaan osallistumista sen vuoksi, että se tuo velvollisuuksia mukanaan.
– Täällä on mukava pieni yhteisö, jossa on helppo toimia. Paikallisille ihmisille on mukava järjestää tapahtumia eri vuodenaikoina. Asukasaktiivina sitä kuitenkin toivoo, että ihmiset osallistuisivat järjestettyihin tapahtumiin.

Petri Görman

Anttilanmäellä kaikki tuntevat toisensa

Kuva: Jari Helminen ja Ulla Tuominen viihtyvät Anttilanmäellä


ETELÄ-LAHDEN OMAKOTI- JA ASUKASYHDISTYKSET ESITTÄYTYVÄT

Etelä-Lahdessa toimii tällä hetkellä kymmenen omakoti- ja asukasyhdistystä. Monet näistä yhdistyksistä on perustettu jo useita kymmeniä vuosia sitten. Ne ovat olleet omien alueidensa tärkeitä puolestapuhujia sekä yhteisöllisyyden että asuinalueen identiteetin kehittäjiä. Omalähiö on tehnyt vahvaa yhteistyötä näiden yhdistysten kanssa jo 40 vuotta. Tässä juttusarjassa otamme selvää siitä, mitä näille yhdistyksille kuuluu juuri nyt ja mikä on omakotiyhdistysten rooli tämän päivän yhteiskunnassa, jossa sosiaalinen kanssakäyminen uhkaa muuttua digitaliseksi some-höpinäksi.


Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys sai keskiviikkona uuden puheenjohtajan, kun Ulla Tuominen luopui tehtävästä. Hän toimi luottamustehtävässä kolmen vuoden ajan johtaen historiaprojektin alusta maaliin saakka. Loppuvuodesta eläkkeelle jäänyt tarmokas nainen suunnittelee nyt muuttoa pois Anttilanmäeltä, kun elämän ruuhkavuodet on vietetty lasten kanssa idyllisessä ja turvallisessa Anttilanmäen yhteisössä. Siksi nyt oli myös oikea hetki luopua puheenjohtajuudesta. Tuominen on alkuperäinen anttilanmäkeläinen.

1. Miten Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksen toiminta on muuttunut vuosien varrella?
– Asukasyhdistyksen toiminta on ollut aina vilkasta yhteisöllistä. Olemme ajaneet aina asukkaidemme etuja onnistuneesti. Olemme onnistuneet houkuttelemaan aina johtokuntaan ammattilaisia ja asiantuntijoita. Arkkitehdit ja insinöörit ymmärtävät tämän meidän idyllisen miljöön päälle kuin tavalliset asukkaat.

2. Millaista asukasyhdistyksen toiminta on tällä hetkellä?
– Yhä edelleen elämme asukasyhdistyksessä aktiivista vaihetta. Halusin itse luovuttaa puheenjohtajuuden nuoremmille. Meillä on paljon erilaisia asioita agendalla, joita on vietävä eteenpäin. Vuosi 2017 oli meille upea juhlavuosi. Anttilanmäen historiakirja julkaistiin ja asukasyhdistys täytti 60 vuotta.

3. Kuinka paljon Teillä on jäseniä?
– Tällä hetkellä yhdistyksellä on noin 100 jäsentä.

4. Miksi asukasyhdistyksen jäseneksi kannattaa liittyä?
– Yhteisönä voimme vaikuttaa alueen asioihin. Voimme olla sanansaattaja ja uusien asioiden mahdollistaja. Tässä yhteisössä on mukava toimia. Jokainen saa tässä yhteisössä vapaasti sanoa oman mielipiteensä. Juhlimme useaan kertaan yhdessä vuoden aikana sekä teemme retkiä. Viikko sitten alueen lapsille järjestettiin hiihtokilpailut. Ensi kesänä olemme mukana kesäteatterissa.

5. Huolettaako Anttilanmäen asukkaita tällä hetkellä mikään erityinen asia?
– Alueen ihmisiä tulee taas muistuttaa rakennustapaohjeista. Askon alueen hulevesiasiat koskettavat meitä.

6. Millainen asuinalue Anttilanmäki on?
– Anttilanmäki on viehättävä kaupunginosa. Sen sijainti on todellinen. Täällä kaikki tuntevat toisensa. Se on myös hieno asia, että alueella asuu eri sukupolvia.

7. Onko asuinalueella tapahtunut jo sukupolvenvaihdos ja miten se näkyy?
– Näyttää siltä, että parhaillaan on taas menossa sukupolvenvaihdos Anttilanmäellä, koska monen talon pihassa näkee lastenvaunuja. Myös vanhoja rakennuksia peruskorjataan tällä hetkellä aktiivisesti.

8. Missä asukasyhdistys yleensä kokoontuu?

– Kokoonnumme kesäisin Mäkituvalla. Asukasyhdistys on rakentanut sen talkoilla. Silloin tällöin kokoonnumme Anttilanmäen baarissa. Koulu oli pitkään meidän kokoontumispaikka. Nyt koulu on siirtynyt uudelle omistajalle ja se on remontissa.

9. Mitä haluaisitte parantaa Anttilanmäen asukkaiden palveluissa?
– Haluaisin parantaa Anttilanmäellä liikenneolosuhteita. Läpikulkuliikenne on luvattoman runsasta. Haluaisimme muuttaa kaikki alueen tiet pihakaduiksi, mutta kaupunki on suhtautunut asiaan nihkeästi.

10. Koska Teillä on kevätkokous?
– Ehdimme jo pitää kevätkokouksen keskiviikkona. Luovuin vapaaehtoisesti Anttilanmäki-Kittelä asukasyhdistyksen puheenjohtajuudesta. Valitsimme uudeksi puheenjohtajaksi Silja Kostian.



”Anttilanmäen ainutlaatuisuus tunnetaan arkkitehtipiireissä”

Arkkitehti Jari Helminen muutti Anttilanmäelle vuonna 1994 ja liittyi samalla asukasyhdistykseen. Siitä lähtien mies on istunut Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksen johtokunnassa.
– Tämä on suorastaan epätodellinen asuinalue lähellä keskusta-aluetta ja mittakaavaltaan inhimillinen sekä lintukotomainen. En tiedä onko missään suomalaisessa kaupungissa vastaavanlaista asuinaluetta, Helminen toteaa.

Helmisen mukaan alueen idyllisyys on huomattu myös hänen ammattikuntansa piireissä.
– Onneksi aluetta suojeleva kaava saatiin vihdoinkin kahdeksan vuotta sitten valmiiksi. Se auttaa meitä vaalimaan alueen kulttuuriperintöä.

Anttilanmäellä asumisesta Helmisellä ei ole mitään negatiivista sanottavaa.
– Asun itse lähellä koulua. Siinä ei ole liikennettä ollenkaan ja tonttia ympäröivät puistoalueet.

Uusi kaava toi mukanaan rakennusoikeuksia alueella.
– Vanhoja taloja voi sen mukaan laajentaa ja kaava mahdollisti muutamia uusia isoja tontteja jonkun verran. Kaavaan sijoitettiin niitä asioita, joita asukkaat halusivat.

Yhteisöhenki on Anttilanmäen asukkaiden erityispiirre Helmisen mielestä.
– En usko, että Lahdessa millään muulla alueella on tällaista kyläyhteisöfiilistä. Tästä on hyvä esimerkki Saksalan maisterin omenatarha -näytelmä, jossa näyttelevät Anttilanmäellä asuvat ihmiset.

Petri Görman

Anttilanmäki-näytelmä kertoo maisteri Saksalasta

Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksen onnistuneen Anttilanmäki elää. Eläköön Anttilanmäki! -historiahankkeen yhteydessä nousi esiin ajatus näytelmän tekemisestä Anttilanmäellä vaikuttaneista henkilöistä ja tapahtumista. Asia on sittemmin saanut tuulta purjeisiin ja näytelmä toteutetaan asukkaiden talkoovoimin kyläteatterina. Käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi on sitoutunut Timo Taulo (kuvassa).

Historiikin sisältämät kertomukset henkilöineen ovat sen verran sisältörikkaita ja laajoja aina lemmikkikarhusta Jepulis Penjamin seikkailuihin, että niistä riittää varmasti näytelmiä useammalle tulevalle vuodelle. Tulevan käsikirjoituksen näytelmän ajankohta sijoittuu Lahden kultaiselle kasvukaudelle 1950-60 -luvuille keskittyen alueella vaikuttaneeseen maanviljelijä, herrastuomari Martti ”Maisteri” Saksalan persoonaan ja elämäntarinaan. Kyseinen Saksalan Maisterina tunnettu hahmo oli Saksalan tilan isäntä, joka kuollessaan jätti aikanaan suurimman, yli 10 000 000 markan perinnön valtiolle, josta silloin myös kohistiin valtakunnallisesti lehdistössä. Se miten Saksalan Maisteri itse aikanaan rahojaan käytti ja rikkauksiensa keskellä eli saattaa sisältää hyvin kiinnostavia kertomuksia ja näkökulmia niin historiaan kuin myös omaan aikaamme.

Kyläteatterin on tarkoitus kokoontua ja toteuttaa projekti yhteisöllisessä hengessä, niin että sekä perheen pienimmät että vanhimmat pysyvät tahdissa mukana ja kaikilla on hyvä mieli. Näin on myös mukava samalla tutustua oman kylän asukkaisiin. Ehkä tästä myös kasvaa ulos jokunen tuleva huippunäyttelijä. Kaikkiaan näytelmään tarvitaan noin 10-20 henkeä: eri ikäisiä ja kokoisia eikä kokemuksellakaan ole väliä kunhan intoa riittää. Näyttelemisen lisäksi tarvitaan kaikenlaista osaamista mm. tietotekniikasta, rakentamisesta, puvustamisesta, ja laulamisesta.

Tulevat esitykset järjestetään elokuun iltojen saapuessa ja samaan yhteyteen pyritään järjestämään Anttilanmäki-päivä tai viikonloppu, jolloin vietetään kauniissa kaupunginosassa avointen ovien ja puutarhojen päivää siten, että tästä on iloa ja virkistystä koko kaupungille. Itse harjoitukset aloitetaan heti helmi-maaliskuun vaihteessa, kun näytelmään vaadittava porukka on kasassa.

Näyttelijähaku käynnissä

Kiinnostuitko? Ilmianna itsesi näytelmän koordinaattorina toimivalle Ari-Pekka Lauhakarille laittamalla itsestäsi viestiä asukasyhdistyksen sähköpostiin asukasyhdistys@anttilanmäki.fi tai suoraan FB-sivuston kautta.
Muista laittaa mukaan yhteystietosi. Asukasyhdistyksen FB-sivustolla tiedotetaan projektin etenemisestä, ja sen ympärille rakennetaan kevään kuluessa myös oma internetsivu.

AJANKOHTAISTA -arkisto

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011