Lahden kaupungin sivistyslautakunta käsitteli tiistaina varhaiskasvatuksen palvelusetelimallia. Virkamiesten päätösehdotus oli ehtinyt viikon aikana saamaan runsaasti kritiikkiä Lahdessa toimivilta yksityisiltä päiväkodeilta sekä myös Päijät-Hämeen yrittäjiltä. Tästä huolimatta sivistyslautakunta tiukensi vielä tiistain kokouksessaan yksityiskohtia, jonka vuoksi suurin osa lahtelaisista pienistä yksityisistä päiväkodeista ei ole lähdössä mukaan uuteen maksujärjestelmään. Myös yksityiset perhepäivähoitajat kärsivät uudistuksen vuoksi.
– Realistisesti todettuna palvelusetelipäätös tarkoittaa sitä, että pienemmällä rahalla tulisi tehdä enemmän työtä, yrittäjä ja päiväkodinjohtaja Katja Ståhl kertoo.
Taidepäiväkoti Satakieli on toiminut Launeella jo 11 vuotta ja siellä järjestetään 42 lapselle päivähoitopalveluja.
– Yhden päivähoitopaikan hinta päiväkodissamme on tällä hetkellä keskimäärin 900 euroa. Palvelusetelin myötä saisimme vain 825 euroa tulovirtaa kuukaudessa yhtä lasta kohden. Tuo 75 euron lovi on vuositasolla aika paljon rahaa.
Varsinkin lahtelaisilla päättäjillä on Ståhlin mielestä ihmeellinen harhaluulo siitä, että yksityinen päivähoito olisi hyvää bisnestä.
– Ei meillä ole koskaan ollut niin sanottua löysää rahaa. Kaikki ylimääräinen tulovirta käytetään aina toiminnan kehittämiseen.
Yksikkökohtainen lisämaksu
Kouvolassa varhaiskasvatuksen palvelusetelijärjestelmä on asiakaslähtöinen sekä yrittäjäystävällinen. Siinä annettiin yrittäjille mahdollisuus olla persoonallisia päiväkoteja, eikä ehtoja oltu rajattu tiukasti sääntökirjassa. Lahdessa tehty päätös aivan päinvastainen. Yrittäjä Ståhl kertoo, että Kouvolassa yksityiset päiväkodit saavat myös periä lisähinnan siitä toiminnasta, johon he ovat erikoistuneet.
– Tämä Lahden malli on ehdoton ja joustamaton. Olen laskenut, että se tulee kaupungille paljon kalliimmaksi pitkässä juoksussa.
Kokenut yrittäjä muistuttaa, että lahtelaiset päättäjät ovat kirjauttaneet strategiaan, että kaupunki on Suomen yrittäjäystävällisin paikkakunta jo ensi vuosikymmenellä.
– Ei tuollaista slogania voi käyttää, jos päätökset ovat tällaisia. Tämä päätös viestii, että pienyrittäjiä ja varsinkaan naisia ei Lahdessa kuunnella päätöksenteossa.
Lahdessa on yksityisiä perhepäivähoitajia enemmän kuin kunnallisia. Myös he jäävät palveluseteliratkaisun ulkopuolelle.
– Tällä ratkaisulla ajettiin myös heidän yli. Perhepäivähoitajilla ei ole mahdollisuutta ostaa esimerkiksi varahoitoa heinäkuulle. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että perhepäivähoitaja maksaisi oman heinäkuun palkkansa varahoitoa tarjoaville päiväkodeille.
Epäoikeudenmukainen kohtelu hämmentää
Suurilla ketjupäiväkodeilla on mahdollisuus kilpailla hoitomaksuilla, mutta pienille yrityksille pienetkin muutokset alaspäin ovat monesti ylitsepääsemättömiä. Ståhlin mukaan palveluseteliratkaisulla luodaan myös yksityiselle puolelle kahdet markkinat, joilla suuret jyräävät pienet.
– Se tuskin oli tämän uudistuksen tarkoitus. Valtakunnallisilla päiväkotiketjuilla on mahdollisuus sopeuttaa toimintansa uuteen tilanteeseen.
Taidepäiväkoti Satakielen hoitomaksut ovat olleet aina kaupungin päiväkoteja suuremmat, koska siellä on tarjottu erikoistunutta varhaiskasvatuspalvelua.
– Alusta lähtien minulle oli selvää, että emme tarjoa perushoitoa, vaan löydämme erikoistumalla oman paikkamme tässä kaupungissa.
Sivistyslautakunnan vasemmistopuolueiden edustajat ovat pitäneet ääntä nollamaksuluokasta.
– Jos saisimme periä sen 50 euron lisämaksun ja palvelusetelin katto olisi esimerkiksi 900 euroa, niin pienimmän tuloluokan ihmiset maksaisivat vain 50 euroa hoitomaksuja meille kuukaudessa.
Petri Görman
Kuvassa:
Taidepäiväkoti Satakielen johtaja Katja Ståhl kertoo, että he eivät ole mukana uudessa palvelusetelijärjestelmässä. – Tuntuu siltä, että sivistyslautakunnassa kaikki eivät ymmärtäneet, kuinka laaja-alaiset vaikutukset tehdyllä päätöksellä toimialaan on. Toivon hartaasti, että sivistyslautakunnan huonon päätöksen johdosta otto-oikeutta käytetään ja asiaa pohditaan vielä uudelleen.