Vuosi: 2017

Keskiviikkoaamuna sain tekstiviestin perustuslakivaliokunnan kokoukseen eduskuntaan. Viestin, jonka tiesin joskus tulevan, mutta jota en koskaan olisi halunnut saada. Isoäitini Rauha oli kuollut. Vielä tuntia aiemmin hän oli puhunut siskoni Jonnan kanssa puhelimessa, kuten jokaisena aamu. Rauha asui kodissaan Lahden keskustassa. Kiitos Erkki-enoni ja siskoni sekä muiden läheisten hän sai elää loppuun saakka omassa asunnossaan. Rauha oli minulle enemmän kuin isoäiti. Hänen 94 vuotta kestänyt elämänkokemuksensa 1930-luvun Viipurista, Karjalan Kannakselta 100- vuotiaaseen Suomeen ja Lahteen ei mahdu tähän kirjoitukseen.

Rauha Skyttä syntyi Viipurin Muolaan Leipäsuolla 1923. Isä Emil Skyttä oli asemamies, äiti Ida toimi puhelinkeskuksen hoitajana perheen kodissa. Kaunis koti pihoineen ja puutarhoineen piti jättää, kun talvisota syttyi. Evakkoon lähdettiin itsenäisyyspäivänä 6.12.1939. Rauhan tehtävänä oli muun muassa 15-vuotiaana lopettaa eläimet ennen kuin matka Loimaalle alkoi. Sodan aikana Rauha toimi Lottana ja osallistui jatkosodan aikana erittäin vaativiin huolto-operaatioihin rintamalla, maalla ja merellä.

Rauha avioitui ruotsinkieliseltä Karjaalta kotoisin olleen Aarre Santeron kanssa ja äitini syntyi vuonna 1947. Aarren ensimmäinen virkamiesposti alkoi nuorena juristina Lieksan kauppalan johtajana. Perhe muutti työn perässä Pohjois-Karjalaan ja sieltä Lahteen 1960-luvun alussa, kun isoisäni aloitti Lahdessa apulaiskaupunginjohtajana. Rauha oli Lahdessa aktiivinen vapaaehtoistyössä ja kulttuurin parissa. Runoja hän kirjoitti itse ja osasi niitä laajasti lausua. Osan värssyistä opin itsekin ulkoa. Suosikkini oli seuraava ja se on edelleen ajankohtainen, vaikka kuvaakin Runebergin sanoin nuoren Vilhelm von Schwerinin panosta Suomen sodassa. Rauha puhutteli tällä tekstillä omia poikiani usein, koska oli huolissaan nuorten syrjäytymisestä ja tulevaisuudesta – niin meidän perheen kuin muidenkin.

Ei ollut hän kuuttatoistakaan,
nuor’ urho tää,
mut ikää siinäkin, työ jalo vaan jos on elämää.

Siskoni Jonnan kanssa olemme kirjanneet paljon ylös sitä elävää kieltä, jota Rauha puhui. Kielen taito oli hänelle tärkeää. Siis suomen kielen, vaikka Viipuri oli eurooppalaisittain monikielisempi kuin Helsinki nyt. Esikoispoikani Emil (2002) nimettiin Rauhan isän mukaan. Rauha kuvasi minua usein Muolaan mieheksi tarkoittaen sitä huumoria ja kielenkäyttöä mitä hänen isänsä ja karjalaiset osasivat. Vaikeitakin asioita viestitimme huumorin kautta. Karjalan murteella höystetyllä huumorilla ja oikealla asenteella selviää Rauhan mukaan kaikesta – aivan kaikesta.

Rauha sai elää poikkeuksellisen ja pitkän elämän kotonaan muutamia sairaalajaksoja lukuun ottamatta. Kuolemaa emme osanneet vielä aavistaa, koska kunto oli vielä suhteellisen hyvä. Lähdön hetkenäkin hänellä oli oma poikansa eli Erkki vieressä. Hautajaisista hän toivoi mahdollisimman pienimuotoisia, mutta Rauhan kielellä se tarkoittaa mahdollisimman hyvää ruokaa ja monipuolista ohjelmaa.

Kiitos kaikesta Rauha. Tarinoita Karjalan Kannakselta, Viipurista, Lottana toimimisesta, Ojakkalasta, Lieksasta ja Lahdesta minulla, Jonnalla ja Erkillä sekä lapsillammekin – ja toivottavasti vielä heidän lapsillaan – riittää ja ne elävät sekä värittyvät vielä Muolaan tyyliin moneen kertaan.

Ville Skinnari

Kotoisessa Veikkausliigassa ollaan päästy kauden ratkaisuvaiheisiin. HJK on mestaruutensa jo varmistanut, mutta muut mitalisijat ovat vielä ratkaisematta. FC Lahti on pelannut hienon kauden, mutta aivan kalkkiviivoilla joukkue on pahasti kangistumassa ja jäämässä jo käsien ulottuvilla olleiden mitalien ulkopuolelle. Pitkän häviöttömien otteluiden putken jatkoksi ote on kirvonnut liki totaalisesti, eikä pisteitä ole tullut plakkariin tarvittavaa määrää. Niinpä kahdelle viimeiselle kierrokselle Lahti lähtee mitalitaistossa neljän pisteen takamatkalta hopea- ja pronssitilaan.

Voittamalla molemmat jäljellä olevat ottelunsa Lahti voi vielä hyvällä onnella saavuttaa mitalin, mutta omissa käsissä ei mitali enää ole. Nyt on saatava apua muilta joukkueilta. Lisäksi Maarianhamina ja SJK kyttäävät vielä aivan tappituntumassa Lahteen, joten mitä vain voi vielä tapahtua. Pahimmillaan Lahti voi hyytyä jopa sijalle kuusi, joka olisi kyllä suuri pettymys, kun mitalinsyrjässä on roikuttu melkein koko kausi. Lahden päätavoite onkin varmistaa vähintään neljäs sija, jotta ensi kesänä päästäisiin maistelemaan Euroopan kenttiä.

Lahti koki pahan takaiskun, kun kenties koko liigan paras maalivahti Vasjutin loukkaantui. Varamaalivahtien Mujunen ja Pakkanen syyksi ei häviöitä voi pelkästään laittaa, mutta tiukoissa peleissä ei yksinkertaisesti ole varaa yhteenkään lipsahdukseen. Samaan syssyyn myös maalinteko on tarponut tervassa, kun Simonovskin, Anierin ja Stenion ruuti on ollut pahimpaan mahdolliseen aikaan märkää. Toivotaan, että Lahti hoitaa loput kaksi otteluaan mallikkaasti ja nappaa ne kuusi tarjolla olevaa pistettä. Katsotaan sitten 28. lokakuuta HIFK-matsin jälkeen mihin sijaan ne pisteet loppujen lopuksi riittävät. Realistina uskon neljänteen sijaan, pronssi vaatii jo niin paljon Ilveksen tai KuPSin töpeksimistä, että lottovoittokin taitaa olla todennäköisempi. Kaikki paikalle viimeiseen kotiotteluun 28.10. jolloin vastaan asettuu HIFK. Nyt jos koskaan Kuhnurit tarvitsevat yleisön apua.

Pelicans porskuttaa

Myönnän mielelläni, että olin väärässä. Parin ensimmäisen kierroksen jälkeen olin varma, ettei tällä kaudella nähdä Lahdessa playoff-kiekkoa. Uusi pelitapa ei ollut hanskassa ja vastustaja sai toistuvia läpiajoja ja ylivoimahyökkäyksiä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että uusi, aktiivisempi pelityyli onkin loksahtanut kohdilleen ja pelistä toiseen Pelicans on se hallitsevampi osapuoli otteluissa. Hyvinä esimerkkeinä käyvät vaikkapa vierasottelu Porissa tai tämän viikkoinen Jukurit-ottelu, joissa peli näytti aika ajoin siltä, että kentällä oli isät vastaan pojat-asetelma. Niin ylivertainen turkoosilauma yksinkertaisesti oli. Karvauspeli on todella rohkeaa ja se myös tuottaa tuloksia kiekonriistojen muodossa. Maalin taakse ei jäädä odottelemaan, vaan peli käännetään todella nopeasti hyökkäyssuuntaan. Paremmalla viimeistelyllä Pelicans olisi iskenyt taululle paljon rumemmat luvut monessa ottelussa.

Pelicansin hyökkäyksen kärjeksi hankittu Rendulic myytiin yllättäen KHL:ään. Se siitä sitten ajattelin. Kuka nyt tekee maalit? Vastaus saatiinkin heti tiistaina kun paluumuuttaja Jesse Saarinen iski tehot 2+2. Uskon, ettei Saarinen kuitenkaan ole Rendulicin paikkaaja, vaan Pelicans aikoo hankkia vielä markkinoilta pelaajan tai kaksikin. Yhtään en ihmettelisi, jos KHL:stä kenkää saanut Jesse Mankinen pukisi Pelicansin paidan päälle jo ensi viikolla. Mankinen sai nimittäin väistyä juuri Rendulicin tieltä Vitjazin joukkueessa.

Ja sitten vielä tapaus Libor Sulak. Miestä odotettiin Lahteen kuin kuuta nousevaa, eikä turhaan, sillä tiistaina Sulak näytti, että kaikki kehut ja ennakkopuheet ovat pilkulleen totta. Jäätävä esitys, ottaen huomioon, että joukkue, liiga ja pelityyli ovat vielä miehelle uusia. Kunhan Sulak kotiutuu kunnolla, voidaan häneltä hyvällä syyllä odottaa maagisia otteita. Ja ensi kaudeksi sitten NHL-jäille dominoimaan.

Pelicansin maalivahtitilannekin näyttää erinomaiselta, sillä niin Juvonen kuin Voutilainenkin ovat torjuneet hyvällä tasolla. Ainoa pieni huoleni Pelicansin suhteen on se, että loukkaantumisia on tullut viime aikoina liikaa. Tällä hetkellä telakalla ovat Tyrväinen, Björninen ja Aleksi Mustonen. Kaikki joukkueen kärkiäijiä, joita tarvittaisiin kaukalossa. Toisaalta ns. täytemiehet ovat täyttäneet paikkansa yli odotusten ja koko joukkue selkeästi puhaltaa yhteen hiileen. Matikainen ja Nurminen ovat saaneet soturilaumansa yllättävän kovaan iskuun ja nyt jos koskaan sitä kannataa käydä paikan päällä Isku Areenassa ihailemassa. Näin viihdyttävää Pelikaania ei ole Lahdessa nähty sitten kauden 2011-12. Ja me kaikkihan muistamme mihin se päätyi.

 Pete Salomaa

Onko sinulla kokemusta siitä, millaista on katsoa jotakin henkeäsalpaavan kaunista maisemaa ensimmäisen kerran? Miltä tuntuu kaikki se kauneus, joka silmien eteen avautuu? Sellaisessa hetkessä voi samaan aikaan naurattaa ja itkettää. Sellaisessa hetkessä on läsnä jotakin minua suurempaa, kuin pyhän kosketus.

Ehkä jotakin samaa koki se sokeana syntynyt mies, jonka Jeesus paransi. Siihen saakka mies oli elänyt pimeydessä, toisten hyljeksimänä ja muiden avusta riippuvaisena. Silmien aukeamisen jälkeen koko maailma tuntui erilaiselta. Elämään tuli valoa ja värejä. Mikään ei ollut enää niin kuin ennen.

Oli vain tämä hetki, jossa kaikki muuttui. Paluuta entiseen elämään ei enää ollut. Ja muutoksesta alkoi kasvaa jotakin uutta. Mies sai myös omin silmin nähdä Ihmisen Pojan, sen, josta jo vanhat kirjoitukset ennustivat. Siinäkin oli läsnä jotakin suurempaa, kuin pyhän kosketus.

Pyhän kosketuksen voi kokea monissa asioissa: luonnon kauneudessa, lähellä olevissa ihmisissä, rukouksessa, ehtoollisessa. Ja kaikki se on Jumalan lahjaa. Hänen lahjaansa on myös usko, jota monesti kutsutaan luottamukseksi. Usko on luottamusta siihen, että mihin ikinä meitä johdetaan, siellä Hän on kanssamme. Ja luottamuksessa saamme uskoa todeksi sen, minkä kauan elänyt rukoilija Julia Norwichlainen puhuttelevasti on sanoittanut:

”Kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja aivan kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.”

Pauliina Hatakka

Lahden kaupunkikonserniin kuuluu noin 60 yritystä, yhtiötä, kuntayhtiötä ja säätiötä. Töissä näissä suojatyöpaikoissa on yli 10000 ”iskurityöläistä”, jotka tuottavat monesti mutu- tietoja ja täysin toisarvoista tietokantaa, eivätkä kuuluisi Lahden kaupungin ydinosaamiseen. Poikkeuksen toki tekevät Lahti Energia Oy ja Lahti Aqua Oy, jotka huolehtivat Lahden infrastruktuurista ja sen ylläpidosta.

Tärkeitä ovat toki palvelutuotannosta huolehtivat Koulutuskeskus Salpaus ja muut koulutusyksiköt sekä tietysti terveydenhoitoon erikoistuneet yksiköt ja toimipisteet.Mutta täysin hyödyttömiä ovat sellaiset yhtiöt ,kuten Lahti Region Oy, joka palvelee muka Laden seudun matkailua? Internetissä hoidetaan jo suoraan tällä hetkellä 93, 4 % kaikista matkailuun ja huoneenvaraukseen liittyvistä asioista. On tyhmää maksaa liikaa ja turhasta.

Toinen vastaava on KOKO Lahti Oy, johon kuuluu Sibeliustalo, Messut ja Lahti Events Oy. Ne on perustettu yksinomaan eräänlaisiksi roskapankeiksi, joihin voidaan upottaa ”tappiollinen toiminta” laillisesti ja kivuttomasti. Lahden suurena ideana oli tehdä kaikista omistuksistaan osakeyhtiöitä, joiden taseet pysyvät piilossa uteliailta osakelainsäädännön avulla ja toiseksi, hädän hetkellä ne voidaan lakkauttaa ja ajaa alas eli tehdä
hallittu konkurssi, kuten tehtiin laittomasti viime vuonna.

Kuitenkin näitä bulvaaniyhtiöiden ja konserniyhtiöiden toimintaa pitäisi ohjata selkeät konserniohjeet. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaupunginhallituksen tilajaostolla on vastuu konserninohjauksesta!  Miksi sitä ei ole käytetty? Laki sanoo yksiselitteisesti, että Lahden kaupunginhallituksen tilajaostolla on vastuu tila-asioista sekä konsernitasolla että kunnan omien kiinteistöjen tasolla!

Tämä viherpiipertäjä Aleksi Mäntylän johtama jaosto ei ole laittanut tikkua ristiin huolehtiakseen millään tavalla rakennuttamisvastuista Lahdessa, vaan on antanut Tilakeskuksen virkamiesten häärätä aivan miten nämä haluavat esimerkiksi homekoulujen ja kaiken muunkin korjausrakentamisen osalta! Ja tästä syystä Lahdelle on aiheutunut vuosien varrella yli 15 miljoonan euron kustannukset!

Mielestäni tilajaoston vastuita kannattaa myös kysellä tutkimuspyynnöllä, ellei asiaan tule mitään korjausta. Antaa mennä vaan, politiikan on Lahdessakin muututtava. Elleivät sitä osaa tehdä Lahden kaupungin valtuuston ”lullukka porukka”, se täytyy hoitaa valitusmenettelyillä ja rikosilmoituksilla yksityisten toimijoiden kautta.

Olen huomannut, että vuosien kirjoittelu näistä asioista ei tunnu auttavan. Kuka suojelee ketä ja miksi väärinkäytöksiin ei puututa? Seuraavaksi tulen osoittamaan valitukseni Lahden kaupungin valvontaelimille ja heidän toimimattomuuteensa asioissa, joista he ovat tienneet, mutta eivät ole ryhtyneet tarvittaviin toimenpiteisiin? Eihän kukaan toimi näin yksityisellä sektorillakaan!

Juhani Melanen

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran talousarvioesityksessä todetaan, että Launeen kirjasto tarvitsee uudet tai nykyiset tilat ahtaiden, huonokuntoisten ja toimimattomien tilalle. Kirjaston korjaussuunnitelman yhteydessä päivitetään myös kirjastoverkkosuunnitelma. Seudullisen kirjastojärjestelmän ja verkkokirjaston uusiminen ja käyttöönotto sekä alueellisen kehittämistehtävän käynnistäminen, organisointi ja toimintamallin luominen ovat vuoden 2018 haasteita.
– Tämä on juuri sitä virkakieltä, josta ei saa pirukaan selvää, mitä sillä haetaan. Ollaanko kirjastoa lakkauttamassa vai antaako sille vielä mahdollisuus, kirjailija Kalle Veirto pohtii

Nyt on launeelaisen kirjailijan mukaan kuitenkin tunnustettu se tosiasia virkamiehen suulla, kuinka loistava kirjasto Launeella oikeastaan on.
– Keskeisellä paikalla oleva kirjasto kannattaisi ehdottomasti kunnostaa. Ei se tarvitse miljoonaremonttia, vaan 200 000 – 300 000 euroa riittäisi kunnostusprojektiin aivan varmasti.

Kirjaston lakkautus olisi kaikkien launeelaisten mielestä järjetön ajatus.
– Tämä kirjasto on Lahden kaupungin kruunun jalokivi. Kirjaston kävijämäärä kertoo sen, kuinka tärkeä se on meille.

Kaupunki kasvaa etelään

– Uusia asukkaita muuttaa kaiken aikaan eteläiseen Lahteen. Mitä järkeä olisi nypätä ihmisten arvostama palvelu pois?

Veirto muistuttaa, että Launeen kirjasto sijaitsee umpikadun päässä, jossa on myös runsaasti parkkipaikkoja.
– Tällä alueella on turvallista liikkua. Sinne pääsee myös polkupyörällä helposti. Yleiskuvaltaan tämä kokonaisuus istuu täydellisesti Lahti kaupungin strategiaan. Ei kai strategiaa vastaan kukaan sivistynyt päättäjä toimi?

Veirto ei lämpene Launeen kirjaston siirrolle, eikä hänelle kelpaa kauppakeskus. Hän haluaa, että kirjasto jatkaa nykyisessä rakennuksessa.
– Ei meillä voi mennä vielä niin huonosti, että kaupungin on lopetettava sellaiset palvelut, joiden avulla ihmiset voivat kehittää ja virittää itseään sivistyksen toiselle tasolle.

Veirto toki ymmärtää, että hädässä kaikkia palloja on kokeiltava.
– Olisi hyvä, jos kirjastossa työskenteleviltä ammattilaisilta edes kysyttäisiin jotain. En usko, että he haluavat lukea yllättäen epämääräisiä pohdintoja kaupunginjohtajan talousarvioesityksestä.

Jos Launeelle halutaan uudistuksia, kirjastopalveluiden suurkuluttaja harkitsisi vaikkapa viikonlopuiksi itsepalveluaikaa, virkailijoista tinkimättä.
– Suosittu kirjasto toimii parhaiten, kun siellä on hyvä sekä kattava palvelu. Kirjastovirkailijat ovat kuitenkin arkipäivien sosiaalityöntekijöitä aika monelle meistä tämän hetken suomalaisessa yhteiskunnassa.

Petri Görman

Runoilija Anna-Mari Kaskinen oli vain 28 -vuotias, kun hänen virsiään päätyi uuteen virsikirjaan vuonna 1986. Hänen tunnetuimpia virsiä ovat Herra kädelläsi ja Taivaan isä suojaa antaa. Molempiin virsiin sävellyksen on tehnyt muusikko Pekka Simojoki. He ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1979 lähtien tähän päivään saakka.
– Emme osanneet kuvitella Pekka Simojoen kanssa, että laulujamme päätyisi virsikirjaan. Meiltä pyydettiin virsikirjan uudistustyön viimevaiheessa, että voisitteko tehdä vielä lasten ja nuorten lauluja.

Kaskinen kertoo, että kahteen heidän tunnetuimpaan virteen oli ollut valmiina sanoitus ja sävellys ennen kuin he istuivat keskustelemaan projektista Pekka Simojoen kanssa.
– Pekan sävellykset istuivat minun runoihin, eikä niihin oikein ollut pakko tehdä edes muutoksia. Näillä klassikoilla oli siis varsin mielenkiintoinen syntyhistoria.

Runoilija ja suomalaisten legendaaristen virsien sanoittaja huomauttaa, että ihminen, joka kirjoittaa virsiä, ei saa tehdä itsestään liian pyhää tai hurskasta.
– Ihmisten kipuja ja vaikeuksia on hyvä käsitellä virsissä. Kukaan ei ole yksin edes elämän
vaikeimmilla hetkillä. Virsien kautta voi tuoda esille esimerkiksi Jumalan antamaa lohdutusta. Se
täytyy muistaa, että aina on olemassa myös armo.

Ei mitään pateettisia virsiä

Jokainen suomalainen kirkossa virsiä laulanut ihminen tietää, että Kaskinen ja Simojoki eivät edusta omien virsiensä kautta virsien pateettista linjaa.
– Haluan kirjoittaa aidosti rehellisiä virsiä. Ihminen on pieni sekä vajavainen ja sen asian voi reilusti tunnustaa.
Kaskisen mielestä Jumala on suurempi ja ihmeellisempi kuin ymmärrämmekään.
– Jumalaa ei voi laittaa pieneen purkkiin.

Suomalaisten nykyvirsien uranuurtajatyöparin yhteistyö alkoi jo vuonna 1979, kun molemmat aloittivat opiskelun Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
– Parasta laatua -levy lapsille on viimeisin yhteistyömme hedelmä.

Herra kädelläsi-virsi on rakkain

– Ensimmäisenä virsikirjaan päätynyt laulu Herra kädelläsi on minulle henkilökohtaisesti rakkain virsi. En tiennyt sitä kirjoittaessani, että siitä tulee virsi.
Jaakko Löytyn säveltämä Pidä minusta kiinni -laulu on myös yksi suosikeistani.
– Jumis taas syntyi siten, että kirkon piirissä mietittiin, miten jumalanpalvelusta olisi mahdollistakehittää siihen suuntaan, että eri-ikäiset ihmiset tuntisivat sen omakseen ja esimerkiksi koululaiset saisivat sinne heille suunnattuja lauluja.

Tämän projektin myötä syntyi joukko iloisia ja raikkaita lauluja.
– Jäähyväiset-laulu on jäänyt elämään tästä yhteistyökuviosta. Vuosi sitten adventin aikoihin kirkoissa otettiin käyttöön uusi virsikirjan lisävihko.

Lisävihkoon kerättiin tuttuja lauluja sekä virsiä eri puolilta maailmaa.
– Olin mukana tässä työryhmässä. Sen lisäksi olen suomentanut Ruotsin kirkon virsikirjan virsiä.

Petri Görman

Varsinkin aiemmin, paljon matkustaneena reportterina mietin, pitäisikö yksittäisen turistin kantaa samanlaista moraalista vastuuta kuin valtiot yrittävät. Eli, jos vastustaa ihmisoikeusrikkomuksia, pitäisi myös boikotoida niitä harjoittavia maita. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tavallinen suomalainen ei valitsisi lomakohteekseen maata, jossa harjoitetaan vähemmistöihin kohdistuvaa sortoa ja väkivaltaa.

Kun seuramatkailusta alkoi tulla koko kansan huvia, suomalaiset vaelsivat valtoimenaan Espanjaan halvan rommikolan, kanan ja ranskalaisten sekä villien possujuhlien innoittamina. Kotimaassa arvosteltiin suureen ääneen maata johtavan kenraalin, Francisco Francon diktatuuria, mutta perillä Kanariansaarilla, Mallorcalla tai Torremolinosissa, puoli-ilmaisen cervezan äärellä oltiin suu supussa.

Se, mitä tapahtui Espanjassa kulissien takana tuolloin, on edelleenkin täyttä totta Turkissa, josta on tullut suomalaisten suosituimpia matkailukohteita nimenomaan alhaisen hintatasonsa ansiosta. Asia on ollut tiedossa jo todella pitkään, mutta matkailuväki puhuu siitä sordiinolla. Vuonna 1991 kirjoitin aiheesta pääkirjoituksen Seura-lehteen, ensimmäisen Turkkiin suuntautuneen lomamatkani jälkeen.

Olimme viettämässä silloisen avovaimoni kanssa viimeistä iltaa Marmariksessa, kun huomasimme, miten kaksi paikallista miestä kiusasi rantabaarissa viatonta siiliä. Eläinraukka oli vangittu baaripöytään niin, että se oli ympäröity kylmillä olutlaseilla. Sen jälkeen miehet tökkivät siiliä nenään palavalla savukkeella.

Kotimaahan palattuani tutustuin Amnesty Internationalin raportteihin Turkista, jotka olivat järkyttävää luettavaa. Siilin kohdistunut toimenpide oli vain yksi perinteisistä keinoista, joilla turkkilaisia vähemmistöjä ja toisinajattelijoita on kidutettu. Kylmävesikäsittelyn, lämmöllä kärventämisen, sähköshokkien ja sukuelinten rusikoimisen ohella, turkkilaiset puhuvat ”falakasta”, mikä tarkoittaa perinteistä jalkapohjien hakkaamista kumipampulla. Viime mainittu on toki tuttua hommaa täälläkin.

Pääkirjoitukseni ei herättänyt Suomessa sen suurempaa huomiota paitsi, että maan virallisesta matkailutoimistosta välitettiin toisen käden kautta ilmoitus, että meikäläisen ei ehkä kannattaisi käydä vähään aikaan Turkissa lomailemassa. Olin nimittäin kehottanut tekstini lopuksi lukijoita hienovaraisesti valitsemaan seuraavaksi turistikohteekseen Turkin sijasta jonkun toisen maan.

Erdoganin johtama Turkki on mennyt entisestään vielä enemmän takapajulan suuntaan, jossa toisinajattelijoiksi ja yhteiskunnan viholliseksi mielletään nykyään myös osa lääkäreistä, lakimiehistä, opettajista ja toimittajista. Tuorein esimerkki on arvostetussa amerikkalaislehdessä, Wall Street Journalissa työskentelevälle suomalais-turkkilaiselle Ayla Albayrakille täysin aiheetta langetettu vankeustuomio.

Turkilla, joka ei kykene omaksumaan edes humanismin aakkosia, ei ole mielestäni edelleenkään minkäänlaisia edellytyksiä tulla osaksi demokraattista Eurooppaa. Maa, joka polkee toistuvasti ihmisoikeuksia, on vanhan lempinimensä, ”Euroopan sairas mies”, täysin ansainnut.

Ilkka Isosaari

Ennätinkin jo kehua suomalaista politiikantekoa television viihdeohjelmia paremmaksi satiiriksi, eikä hulvaton meno näytä laantuvan. Timo Soinin valtiosihteeri Samuli Virtanen poistui salaisesta tapaamisesta pääministeri Juha Sipilän kanssa auton peräkonttiin piiloutuneena, jotta lehdistö ei saisi palaverista mitään vihiä. Virtasen katoamistempun jälkeen Suomen hallitukselle nauroi eduskunta ja jopa hallituksen ykkösmies, Sipilä itsekin. Ei ole vaaraa, että huumori tästä maasta loppuisi lähiaikoina.

Persujen henkinen edeltäjä, Lapuan liike harrasti vuonna 1930 niin sanottuja muilutuksia, joissa kommunisteina tai liian vapaamielisinä pidettyjä henkilöitä siepattiin autoon ja vietiin itärajan tuntumaan tai sen taakse. Tunnetuin muilutettu oli entinen presidentti K. J. Stählberg, joka kyyditettiin vaimonsa Esterin kanssa väkisin Joensuuhun. Virtasen mafiatyylinen matkustustapa oli kuitenkin miehen oma valinta, joten se ei täytä sellaisenaan muilutuksen tunnusmerkkejä. Pitäisikö tässä tapauksessa siis puhua itsemuilutuksesta?

Kansan Uutiset keräsi parhaat palat, miten peräkonttigatea kommentoitiin Twitterissä. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen mukaan perussuomalaiset nousivat aikoinaan toden teolla julkisuuteen Tony ”Exit only” Halmeen vanavedessä ja jatkaa: ”Peräkontti on edelleen puolueen politiikassa mukana, nykyään kuitenkin sofistikoidummin.” Demareiden Sanna Marin lataa puolestaan: ”Mitä liikenneministeri Anne Berner sanoo hallituskumppanin ja sinisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Tiina Elovaaran kommentista, että auton takakontissa saa matkustaa. Eikö meillä olekaan turvavyöpakkoa?”

Demareihin niin ikään kuuluva Antti Rinteen neuvonantaja Dimitri Qvintus vertasi nykyhallituksen toimintaa autolla matkustamiseen yleensäkin: ”Sipilän hallituksessa on syntynyt kesäkuun jälkeen yhä vahvemmin kuva, että ministeriauton ratissa on kokoomus, kepu istuu pelkääjän paikalla ja siniset takakontissa.” Samoilla linjoilla on vihreiden Ville Niinistö: ”Uusien tietojen valossa on kohtuutonta sanoa, että soinilaiset olivat valmiit myymään kaiken paikasta ministeriauton takapenkillä. Viime kädessä siihen riitti paikka takakontissakin.”

Julkisuuden suhteen kannattaa olla tänä päivänä kieli keskellä suuta. Lehdistön lisäksi meitä vahditaan somessa tarkemmin kuin kerrostalokytät seuraavat naapurien tekemisiä ja menemisiä Liipolassa. Entisen uutisankkurin, Pirkko Arstilan pyllyhousu-kolumniksi kutsuttu teksti ET-lehdessä levisi nimenomaan netissä kaiken kansan tietoisuuteen. Pienemmässä piirissä Arstilaan verrattavan tylytyksen kohteeksi joutui Facebookissa eräs entinen seurapiiritoimittaja, joka asuu osan vuodesta Thaimaassa. Hän muistutti Thaimaan ystävien fb-ryhmässä lempeän ironisesti, että Thaimaaseen on kieliopillisesti väärä taivutusmuoto. Pitäisi sanoa Thaimaahaan, kun puhutaan sinne menemisestä. Eihän kukaan myöskään tule Thaimaasesta, vaan Thaimaasta.

Hyvä vinkki Thaimaasta pitäville sai kuitenkin tyrmäävän teilauksen. ”Kaiken näköset saatanan tosikko opettajat täällä v-ttu saa kirjoittaa jotka ei mistään mitään ymmärrä! Mä meen aina thaikkulandiaan ja siitä siisti”, vastasi eräs naispuolinen ryhmän jäsen. Yhtä närkästynyt oli toinen miespuolinen Thaimaan ystävä: ”Toivottavasti sie jäät rajalla kiinni kun laukkuus on joku piilottanut huumeita, niin joudut siellä sitten telkien takana loppu ikäsi viettämään tai kuoleman tuomio tollaselle paskalle! Mie puhun murretta ja mie sanon että thaimaaseen. Siinä kellään mitään koputtamista oo!”

Kuten palaute, josta en tarkoituksella korjannut kirjoitusvirheitä, antaa ymmärtää, Thaimaan ystävät eivät ehkä ole kaikkein otollisin kohderyhmä suomen kielen alkeiden opettamiselle. Sen vahvisti sivuston ylläpidon viestikin: ”Saivartelijoille ja kieli oppi viisastelijoille on omat palstat terveisin ylläpito.” Huh-huh! Jos jollakin ovat hermot vielä noin kireällä Thaikkulandiaan tutustumisen jälkeen, voi vain kuvitella, millaista helvettiä elämä on täällä kotimaassa ollut. Silti ulkomaillekaan ei kannattaisi matkustaa henkisessä peräkontissa.

Ilkka Isosaari

Suomi täyttää 100 vuotta ja sen kunniaksi me kansanedustajat olemme käyneet tutustumassa päiväkoteihin ympäri Suomea. Omat lapseni eivät enää ole päiväkodissa, mutta oma kokemus kolmen lapsen osalta auttaa ymmärtämään niin lasten kuin henkilökunnan arkea. Lahtelaisten päiväkotien lisäksi vierailin tällä viikolla Kalkkisissa ja Vääksyn keskustelussa päiväkoti Hulivilissä. Meillä oli lasten kanssa aivan mainioita keskusteluita. Kaupunkipäiväkoteihin verrattuna Kalkkisissa oli lapsilla jo aika selkeä kuva mitä isona halutaan tehdä. Luonto, kalastus, metsästys, puimurit ja muut työkoneet sekä ajoneuvot olivat lapsille tuttuja. Olemmeko me kaupunkilaisperheet irtautumassa luonnosta ja sen ymmärtämisessä? En usko, mutta töitä pitää tehdä. Päiväkodeissa ja alakouluissa tehdään tärkeää työtä retkien,opetuksen ja leikkienkin muodossa.

Lasten oikeuksia pitää puolustaa

SDP on kannattanut subjektiivista päivähoito-oikeutta myös Lahdessa. Syy on se, että kyse on lapsen oikeudesta. Lapsen oikeudesta olla tasa-arvoisessa asemassa lapsuuden tärkeät vuodet perhetaustasta riippumatta. Turvallinen ja toimiva varhaiskasvatus on koko yhteiskunnan ja perheen kivijalka.

Lainsäätäjälle lapsen etu on keskeinen periaate, joka näkyy ja pitää näkyä kaikessa. Minua on koskettanut ehkä eniten työssäni jatkuvasti kasvaneet lasten huostaanottotapaukset Lahdessa ja Päijät-Hämeessä. Meidän pitää pystyä auttamaan perheitä paremmin, koska uskon, että monta lasten huostaanottoa voidaan ehkäistä oikeilla toimilla. Tässäkin päiväkodin rooli on keskeinen. Hyvinvointiyhtymän pitää tehdä saumatonta yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulutoimen kanssa – samoin kun muiden viranomaisten.

Elinkaarimalli on oikea ratkaisu

Lahden koulujen ja päiväkotien uudistaminen ja uuden rakentaminen on tämän syksyn suurimpia päätöksiä Lahdessa. Elinkaarimallin käyttö on aivan oikein otettu mukaan Lahden kaupungin työkalupakkiin ja se on oikein. Liian paljon ja liian monta riskiä on toteutunut kaupungin omalla tuotannolla tehdyissä hankkeissa. Ammatilaisten kanssa tehtävä esimerkiksi 20 vuoden sopimus on lasten ja aikuisten eli hyvinvoinnin henkivakuutus. Siksi toivon, että myös Humpulan päiväkoti (7 MEUR) saadaan mukaan investointiohjelmaan elinkaarimallilla. Muuten meillä tulee ongelmaksi päiväkotipaikkojen riittävyys kunnallisesssa päivähoidossa. Ykstyistä päivähoitoa tarvitaan, mutta ei saa olla itsetarkoitus ajaa alas hyvin toimivaa julkisen sektorin eli Lahden kaupungin päivähoitoa. Oikein toteuttu elinkaarimalli tuo työtä Lahteen ja koko maakuntaan.

Ville Skinnari

Tässä taannoin mietimme Launeen seurakunnan nuorten kanssa hyvän elämän ohjeita. Ohjeita siihen, miten elämää kannattaa elää, tulee monesta suunnasta. Myös nuoret miettivät elämänohjeita, joita kokosimme yhteen ja jaoimme toisillemme. Niitä olivat muun muassa: älä ressaa turhista, anna anteeksi ja armahda, ole oma itsesi ja anna muidenkin olla sekä rakasta! Mahtavia ohjeita vai mitä?

Raamatussa on myös paljon ohjeita hyvään elämään. 10 käskyä ohjaavat meitä suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Jeesus tiivisti lain rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.

Ajattelen, että Raamattu ei kuitenkaan ole pelkästään hyvän elämän ohjekirja, vaan sen sanojen kautta Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä. Jumala ei kutsu meitä ensisijaisesti hyvään elämään, vaan pelastukseen, elämään armahdettuina. Hyvä elämä on jokaiselle meistä ehkä hiukan eri asioita. Yhteistä sille voisi olla, että on terveyttä, läheisiä ympärillä ja katto pään päällä. Kaikki se on kuitenkin itsestä riippumatonta, Jumalalta lahjaksi saatua. Elämä on hyvää, kun sen elää Jumalan kanssa. Niin kuin virressä 517 lauletaan: ”Onneni on olla Herraa lähellä.”

Maija-Reetta Katajisto
Launeen srk