Vuosi: 2017

Etelälahtelainen Minni Salminen on toinen Pro Lahti -ryhmän kaupunginvaltuutetuista. Salminen on tullut tutuksi varsinkin launeelaisille, koska hän oli aktiivisesti selvittämässä Launeen homekoulujupakkaa.
– Näin samassa yhteydessä paljon välinpitämättömyyttä ja vastuunvälttelyä niin virkamiestaholta kuin päättäjienkin puolelta.

Uusi kaupunginvaltuutettu Salminen muistuttaa, että lasten tai kenenkään muunkaan hätää ei tulisi koskaan ohittaa olankohautuksella.
– Varsinkin lasten terveydestä ja tulevaisuudesta huolehtiminen on meidän aikuisten vastuulla.

Salminen kertoo, että hän heräsi poliittisesti nimenomaan vuonna 2013, kun hän sai jatkuvasti kummastella asioiden toimimattomuutta.
– Valitettavasti päätöksenteosta unohtuu monesti tavallinen ihminen. Perusasioiden tulisi olla kunnossa ennen kuin panostetaan muihin asioihin.

Lahdessa on iloa ja särmää

– Lahti on kotikaupunkini ja tykkään asua täällä. Kaupungissa on iloa, kotoisuutta ja särmää.

Pro Lahti -ryhmä pyrkii tuomaan päätöksentekoon Salmisen mukaan lisää maalaisjärkeä.
– Kortit pitäisi näyttää päätöksenteossa avoimemmin kaupunkilaisille, joita tulisi myös kuunnella aidosti.

Päätöksenteko on jatkuvasti täynnä arvovalintoja ja Salmisen mukaan jokaisen päättäjän ja virkamiehen tulisi toimia niin, että omatunto ei kolkuttelisi nyt eikä tulevaisuudessakaan.
– Poliittista ryhmäkuria toivoisin myös höllennettävän kaupunginvaltuustossa.

Kaikki kaupungin alueet yhtä tärkeitä

– Ei minulla ole sellaista kiikaria, jolla voisi kurkistaa tulevaisuuteen ja näkisi neljän vuoden päähän.

Uusi kaupunginvaltuusto aloittaa toimintansa kesäkuussa ja parhaillaan eri ryhmien välillä käydään neuvotteluja sekä sovitaan linjauksista.
– Nyt tehtävillä arvovalinnoillahan ratkaistaan se, miltä Lahti neljän vuoden päästä näyttää.

Itse Salminen pyrkii tuomaan tietoa ja avoimuutta päätöksentekokoneistosta kaupunkilaisille parhaansa mukaan.
– Koitan leikellä kurkistusaukkoja päätöksentekoon kaupunkilaisille, mutta melkoisen vahva on kyllä peitto vielä tällä hetkellä päättäjien ja kaupunkilaisten välillä.

Salminen ei aja erikseen yhdenkään kaupunginosan asiaa.
– Kaikki alueet ovat yhtä tärkeitä.

Petri Görman

Maailmamme tuntuu levottomalta ja epävakaalta. On sotia, terrorismia ja erilaisia konflikteja. Maailmanrauha ei ole vain missikisojen osallistujien toiveena, vaan sitä kaipaa yhä useampi. Kuitenkin ponnistelut rauhan rakentamiseksi tuntuvat olevan kovin vaikeita. Historia on osoittanut, että rauhan eteen on tehtävä työtä. Se ei tule itsestään. Mutta historian esimerkit rohkaisevat meitä myös siinä, että rauha voidaan löytää.

Tuntuu siltä, että rauha on suurvaltojen johtajien käsissä. Osittain näin onkin. Mutta myös meillä on oma roolimme ja paikkamme. Rauha lähtee ruohonjuuritasolta. Arjen elämässä luodaan joko vastakkainasetteluja tai toisen ymmärtämistä. Ja niitä vastakkainasetteluja voidaan luoda hyvin erilaisten ihmisryhmien välille: kansojen ja kansallisuuksien, uskontojen, poliittisten ryhmittymien, rotujen, eri yhteiskuntaluokkien, ym. välille. Mutta samoin voidaan etsiä toisen ymmärtämistä, toisen asemaan asettumista ja puolesta puhumista.

Ensi sunnuntain raamatunteksti lupaa: ”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.” Vanhurskaudella Raamatussa tarkoitetaan oikeudenmukaisuutta ja Jumalan mielenmukaisuutta mutta myös Jumalalle kelvollisuutta. Epäoikeudenmukaisuus synnyttää kaunaa ja eriarvoisuutta. Oikeudenmukaisuus tuottaa ja rakentaa rauhaa.

Todellisen oikeudenmukaisuuden taustalla on Jumalan mielenmukainen elämä ja käsitys elämästä. Sen perustana on Jumalan luomisteko, että meidät on luotu yhdenvertaisiksi ja tasa-arvoisiksi. Ja todellisen rauhan perustana on se anteeksiantamus, jonka Jumala on valmistanut pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Kaunoista ja vihasta voidaan päästä vain anteeksiantamuksen kautta. Jos joutuu kantamaan vihaa tai katkeruutta, se vammauttaa mielen ja koko elämän. Kun Jeesus kehottaa, että voita sinä paha hyvällä, se ei ole helposti tehty. Mutta jos ymmärtää myös itse saaneensa anteeksi, on helpompaa antaa anteeksi.

”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Eduskunnan täysistuntokeskustelussa tuli eilen ahdistava olo. Sinänsä erittäin tärkeä keskustelu Suomen julkisen talouden tulevaisuudesta kääntyi pelkäksi juupas-eipäs väittelyksi. Kenen ansiota talouden kasvu on? Kuinka paljon itse asiassa Suomen omilla päätöksillä on vaikutuksia, jos ja kun koko Euroopan kasvu oli jäissä pitkään 2008 finanssikriisin jälkeen?

Pääministeri puhui hyvin sanoessaan, että tavoitellaan yli kahden prosentin kasvua ja se on tärkeä positiivinen viesti suomalaisille. Kahden prosentin kasvulla pääsemme Sipilän hallituksen tavoitteeseen eli 72 prosentin työllisyysasteeseen. Mutta kuten valtiosihteeri Hetemäki muistutti, sekään ei meille riitä pitkässä juoksussa, vaan 80 prosentin työllisyysaste tarvitaan, jotta julkinen talous olisi jatkossa tasapainossa. Haaste on niin suuri, että se kuka on oikeassa tai kenen ansiota kaikki on ei ole tärkeintä. Kasvua me haluamme.

Hallitus kuunteli hyviä avauksia

Suomen talous on kääntynyt kasvuun ja se on hieno asia. Nyt väiteltiin siitä, kuka sen on saanut aikaiseksi – ja koska. Viime hallituskaudella käynnistetyt toimenpiteet esim. rakentamisessa vaikuttavat varmuudella. Työllisyysvaikutuksien näkeminen kestää aina. Minä halusin keskustella täysistunnossa hallituksen kanssa rakentavasti tulevaisuudesta – en penkoa jatkuvasti historiaa, etsiä syyllisiä tai sankareita. Omassa puheenvuorossani korostin oikean ja monipuolisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Sanon suoraan, että elinkenopolitiikassa me Demarit olemme lähempänä Kokoomusta kuin Keskustaa. Keskustan kasvustrategia perustuu biotalouden kehittämiseen, joka on valitettavasti pääosin paikallista ja alueellista puuhastelua. Sipilän johtama Suomi ei pysty luomaan uutta ja kansainvälisesti verkottunutta innovaatiojärjestelmää, johon 1990-pystyimme Nokian valtakaudella. Keskustalle se tuntuu nyt riittävän. Kokoomuksella on enemmän näkemystä ja kunnianhimoa kansainvälistymiseen ja aitoon kasvuun. SDP:n avauksista puoliväliriiheen otettiin mukaan panostukset kiertotalouteen, tutkimukseen ja kehitykseen sekä matkailuun. Molemmat tärkeitä asioita myös Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa. Päivähoitomaksuissa maksuttomuuden tulorajoja nostettiin ja hyvä niin.

Yhteistä näkemystä löytyy 

Yhteistä näkemystä meiltä löytyy suurissa asiakokonaisuuksissa yli hallitus – oppositiorajojen. Talousvaliokunnassa teimme lähes yksimielisen mietinnön hallituksen energia- ja ilmastostrategiaan. Vain vihreät halusivat profiloitua taas kerran omalla eriävällä mielipiteellä.

Mikä on Suomen suunta?

Mitä sitten SDP tekisi eri tavalla? Vastaus on yksinkertainen. Sipilän Suomessa kasvu ja hyvinvointi jakautuu eriarvoisesti suomalaisten kesken ja se on väärin – tehdään jako heihin kenellä jo on ja niihin kenellä ei ole – eikä tule tällä menolla olemaankaan hyvinvointia. Heikompia pitää puolustaa – vahvat selviävät aina. Suomi ei saa jakaantua kahtia. Se ei saa olla Suomen suunta.

Ville Skinnari 
kansanedustaja

Teflon poliitikko Petteri Orpon kardinaalivirhe oli se, ettei hän missään vaiheessa tunnustanut tehneensä mitään väärää tai halusi jopa kieltää, sen, että oli ollut päättämässä kolikoiden ulkoasusta. Kolikon suunnitellut Ilkka Suppanen luuli oikeasti, että ”kolikosta tulisi sulka Orpon hattuun!”.

Kylmä totuus on, että sisällissotamme molemmat osapuolet tekivät molemmin puolin hirvittäviä terroritekoja, joista nykylainsäädännön ja EU-tuomioistuimen lakitulkinnoilla olisi seurannut suuria sanktioita. On aivan samantekevää, onko kuva lavastettu vai ei. Me ennen muuta suuret ikäluokat haluamme, korostaa kansallista yhteyttä sekä talvisodan yksimielisyyttä. Siksi se tuntuu meistä vastenmieliseltä!

Mielestäni on varsin outo asia se, että juhlarahoissamme ei saisi käsitellä vapaussodan, kansalaissota tai sisällissodan, millä nimellä sitten haluammekin tätä vuoden 1918 sotaa nimittää, niitä kauheuksia, joita silloin tehtiin. Teloituskuvassa teloitetuilla on kravatit , valkoiset paidat, komeat pussihousut ja saappaat. Ovatko teloittajat siis punaisia vai valkoisia? Mielestäni sen symbolinen arvo on juuri siinä, että tätä ei saisi enää koskaan tapahtua. Se on syvä muistutus sitä, mitä tapahtuu silloin kun veli käy veljeä vastaan.

Suunnittelijan ratkaisu oli radikaali ja se on herättänyt keskustelua laajasti, kuten sen pitääkin herättää! Sisällissodastamme on kulunut jo niin pitkä aika, että sen kuvistakin on tullut enemmän symbolisia ja kuvitteellisia ikoneja, kuin henkilökohtaisia teloitus- tai tappamiskuvia.

Minulla oli etuoikeus olla läsnä sotiemme veteraanien huikean hienossa ja isänmaallisessa juhlassa Lahdessa 27.4.2017, päivänä jolloin Lapin sota loppui. Koko tilaisuudesta henki se maanpuolustustahto ja isänmaallisuus, jossa kunnianosoituksena olivat viime sotiemme veteraanit. Ilman vasemmiston ja nimenomaan sosiaalidemokraattien maanpuolustuspanosta puhuisimme nyt venäjää äidinkielenämme.

Silloin rinnakkain sotivat vielä tehtaan poika ehkä vänrikkinä ja torpparin poika sotamiehenä. Mutta eivät nämä useimmat vänrikit pelänneet johtaa joukkojaan edestä, yhtä vähän kuin rohkeat entiset punakaartilaiset lähteä hyökkäykseen, jossa lopputuloksena olisi todennäköinen kuolema. Presidentti Niinistö sanoikin sattuvasti omassa juhlapuheessaan, että kansa, joka ei tunne historiaansa, on tuomittu epäonnistumaan kansakuntana.

Siispä Orpo oli todella orpo, kun esitti Pontius Pilatusta tässä kiusallisessa kolikkoasiassa. Onneksi tämäkin asia unohtuu pian. Ilman sotiemme veteraanien panosta meillä ei olisi demokratiaa, vapaata lehdistöä ja ilmaisun vapautta. On jo lopulta suuren sovinnon aika! Edessämme ovat uudet uhat, kuten terrori ja itsevaltaiset despootit ja kybersota. Tekemistä siis turvallisuuskysymyksissä riittää meille kaikille!

Juhani Melanen
Kasvatustieteiden maisteri,
erityisluokanopettaja,
res. yliluutnantti

Suomalaiset ovat keskustelleet poikkeuksellisen innokkaasti kolikoista. Kyse ei ole ollut siitä, että kansalaisilla eivät kolikot enää riittäisi, koska se on jo vanha uutinen, vaan Rahapajan juhlarahasarjasta, joka oli tarkoitus julkaista Suomen satavuotispäivän kunniaksi.

Juttuhan on niin, että mitä enemmän uimme uutisten virrassa, sen enemmän takerrumme tietoihin, jotka ovat vain pintakuohua. Median keskinäisessä kilpailussa nopeudesta on tullut itseisarvo. Syventäviä analyysejä harrastetaan joukkotiedotusvälineissä entistä vähemmän. Jopa Yleisradiossa leikataan ensimmäiseksi tutkivasta journalismista. Printtimedian puolella Suomen Kuvalehden tai Imagen kaltaiset analyyttiset viikkolehdet eivät nauti samanlaista yleisönsuosiota kuin Seiska.

Juhlarahakohussa kaikki lähti liikkeelle siitä, että muotoilija Ilkka Suppanen sai tehtäväkseen suunnitella viiden kolikon sarjan, jossa kukin kolikko kuvaisi 20 vuoden periodilla Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Työ toteutettiin ja se sai kaikkien tahojen siunauksen. Sitten joku vinkkasi valtiovarainministeri Petteri Orpoa katsomaan kolikkoja tarkemmin. Sen jälkeen juhlarahahanke tuomittiin yhtä yksimielisesti kuin oli aikaisemmin hyväksyttykin. Syynä oli raha, jonka toinen puoli kuvasi kansalaissotaa.

Korostan, että en ota nyt kantaa puolesta tai vastaan minkään yksittäisen kolikon klaava- tai kruunapuolen kuvaan. Suppasen mukaan rahasarjan ideana on, että kukin kolikko kuvaa kyseisen aikakauden suurinta haastetta ja saavutusta. Siinä hän mielestäni onnistui vähintäänkin kelvollisesti. Lopputulos oli tehtävänannon mukainen. Kansalaissotaa ei siis ole mitenkään tarkoitus juhlistaa, vaan se tuodaan esiin. Eikö keskustelu aihevalinnasta osoita, että sisällissota, kansalaissota, vapaussota – tai miten sitä halutaankaan kutsua – on meille trauma edelleenkin. Kipeä mätäpaise, joka pitäisi jollain tavalla puhkaista.

Harva tiedotusväline yleensäkään kertoi, mitä oli kolikon toisella puolella, eli sitä positiivista asiaa, saavutusta. Jos saksalaiset olisivat tilanneet vastaavanlaisen työn, olisiko niin vain voitu ohittaa holokaustia, joka on ollut maan historiassa yhtä keskeinen ja leimaava tapahtuma kuin Berliinin muurin murtuminen, mutta luonnollisesti kipeydessään vertaansa vailla? Tuskinpa amerikkalaisetkaan olisivat omaa sisällissotaansa unohtaneet, jos olisivat kolikkoja lyöneet.

Toisenkin Suppasen suunnitteleman kolikon kääntöpuoli kirvoitti keskustelua, mutta jäi pienemmälle mediahuomiolle. Sen pohjana oli uutiskuva Välimereen hukkuneesta, kolmevuotiaasta Aylan Kurdista. Kuva, josta tuli saman tien pakolaiskriisin symboli. Rahassa on teksti: ”Globaali oikeudenmukaisuus.” Eikö globaali oikeudenmukaisuus ole nimenomaan yksi kansakuntamme suurimpia haasteita tällä hetkellä? Ainakin keskustelu aiheesta käy valtoimenaan. Tässäkään tapauksessa kolikon kääntöpuoli ei saanut juuri nimeksikään huomiota. Kiista kulminoitui, kun unohdettiin, että käsittelyn alla pitäisi olla kokonainen rahasarja, jossa kolikkoja on viisi ja niiden puoliskoja kymmenen.

Muistutettakoon nyt siis, että kansalaissotaa kuvaavan kolikon toisella puolella oli kuva vuonna 1938 valmistuneesta Helsingin olympiastadionin tornista ja globalisuusaiheisen rahan kääntöpuolella kuva tulevasta Helsingin keskustakirjastosta. Ehdotankin, että jos suunnitellaan uutta juhlarahasarjaa tämän nyt jo hyllytetyn tilalle, taiteilija valittaisiin kolikkoa heittämällä. Näin säästettäisiin yhteiskunnan varoja – osa poliitikoistahan joutuu joka tapauksessa aina naurunalaiseksi. Esimerkiksi nykyhallitusta kuvaisi parhaiten kolikko, jossa olisi toisella puolella hallituksen myönteinen kanta ja toisella puolella kielteinen kanta, kulloinkin käsiteltävänä olevaan asiaan. Kokoavana teemana voisi olla tuulessa heiluva takki.

Ilkka Isosaari

Ensi sunnuntain raamatuntekstit kertovat Jeesuksesta, jolla oli huoli seuraajistaan. Heitä piti ennakkoon valmistella, sillä Jeesus oli lähdössä Jumalan luokse valmistamaan asuinsijaa, kuten Raamattu kertoo. Yksi Jeesuksen huolista oli yhteys ja yhdessä pysyminen. Mikään joukko ei pysy yhdessä, jos ristiriidat erottavat sen jäsenet heti toisistaan. Jeesuksen sanat on kirjoitettu osaksi hänen jäähyväisrukoustaan, joka on samalla hänen testamenttinsa seuraajilleen. Jokainen kirjoittaa viimeiseen testamenttiinsa vain asioita, jotka ovat hänelle itselleen tärkeitä. Jeesus halusi siis nostaa lopuksi esiin ennen kaikkea yhteyden.

Yhteyden kaipuulle on tilaa näinäkin päivinä. Toiset haluavat vaalia yhteyttä. Niin yhteiskunnassa, kirkossa kuin maailmallakin. Joidenkin mielestä pienissä kyläyhteisöissä oltiin enemmän yhteydessä, kuin tämän päivän kaupunkikulttuurissa. Se on varmasti totta. Toisten mielestä on turvallisempaa, jos jokainen on omassa karsinassaan. Paljon puhutaan moniäänisyydestä. Iso joukko ihmisiä ei koskaan voi olla samaa mieltä, se on osa ihmisyyttä. Jos joku niin väittää, on kyse illuusiosta, jossa ei uskalleta sanoa omaa mielipidettään.

Jo Jeesuksen ajoista lähtien, kristinuskon luonteeseen on kuulunut yhteys. Seurakunta kokoontuu yhteen palvelemaan Jumalaa ja toinen toistaan. Yhteyteen ja yhteydessä voi kasvaa. Kirkon ykseys on elävä ruumis mutta kyse ei silti ole tiukasta saman mielisyydestä. Myös kirkko ja kristityt epäonnistuvat yhteyden säilyttämisessä. Monet kokevat erilaisiin yhteisöihin, ryhmiin ja piireihin kuulumisen valtavan tärkeäksi. Seurakunta on yksi yhteisö, joka Jeesuksen pyynnön tavoin kutsuu ihmisiä.

Kirkon penkissä on tilaa sinullekin.​ Tervetuloa!

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori

Suomessa poliittinen keskustelu on keskittynyt kunnallisvaalien ja hallituksen puoliväliriiheen. Lopullisia linjauksia on luvassa ensi viikon alussa. Yllätyksiä on varmasti tulossa, koska hallitus halusi lykätä monta asiaa kuntavaalien yli. Hyvä uutinen on, että yritystukia tullaan leikkaamaan 200 miljoonaa euroa. Tämä raha laitetaan tutkimukseen ja kehitykseen.

SOTE:n valinnanvapaudesta hallituspuolueet neuvottelevat edelleen. Sotku on suuri hallituksen sisälläkin. Perjantaina on luvassa ratkaisuja. 60 miljoonan euron porkkanaraha maakuntiin valuu toteutuessaan suoraan yksityisille palveluntuottajille. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä julkinen puoli ei ole valmis näin nopealla aikataululla yhtiöitettyyn palvelutuotantoon. Raha menee suoraan yksityisten terveysyhtiöiden taskuun. Tätä se markkinatalous ilmeisesti täällä Euroopan Amerikassa tarkoittaa. Suuret vakuutusyhtiöt tulevat saamaan lisää asiakkaita ja voittamaan – taas kerran.

Ministereiden määrää ollaan lisäämässä kesän aikana. Perussuomalaiset haluavat pitää oikeusministerin salkun ja tehtävään halutaan uusi kesäkuussa valittava puheenjohtaja. Kokoomus saa tässä mallissa myös lisäsalkun, jolloin nimitetään opetusministerin oheen uusi urheilu- ja kulttuuriministeri. Halukkaita tehtävään riittää – saa nähdä valitaanko Harry Harkimo unelmapaikalleen. Mielipiteitä ja yritystä häneltä ei ainakaan puutu. Keskustalle tullee ympäristö- ja asuntoministerin lisäksi maa- ja metsätalousministerin paikka. Sitä he eivät muille anna. Jari Leppä on selkeä valinta, jos hän vain tehtävään haluaa.

Suomi ei ole saari

Samaan aikaan maailmalla jännitteet kasvavat eri puolilla. Lähi-Idän kriisille ja Syyrian kärsimyksille ei ole loppua näkyvissä. Korean niemimaan tilanne varoitti maailmaa todellisen suursodan uhasta. Kun Pohjois-Korea, Kiina, Venäjä, USA ja Japani ovat toistensa iholla, voi alueella tapahtua mitä tahansa. Mitä tapahtui Pohjois-Korean ydinkokeelle viime hetkellä? Painostettiinko Pohjois-Korea toteuttamaan ydinkoe ”suutarina”, kun Trumpin twitteri lauloi jo kaikkea muuta kuin diplomaattista ratkaisua?
Rauhan ja liennytyksen sijaan uskotaan aseiden ja sodan voimaan. Vai halutaanko vain ylläpitää jännitteitä, kriisejä ja sotia?

Suomi ei ole saari eli meidän on oltava mukana kansainvälisessä päätöksenteossa. Euroopan Unioni on meille tärkein ja vaikutusvaltaisin työkalu. Ensi viikolla vierailemme eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanssa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. New Yorkissa keskustelemme YK:ssa mm. kansainvälisen terrorismin tilanteesta ja ISIS-järjestön toiminnasta. Washingtonissa tapaamme amerikkalaisia kollegoita, joiden mielenkiinto Suomea kohtaan liittyy Venäjä-suhteeseemme ja laajemmin arktisen alueen tulevaisuuteen. Kanadassa pääministeri on tehnyt rohkeaa ja hyvää jälkeä maahanmuutossa ja noussut suurten valtiomiesten joukkoon.

USA:ssa kiinnostaa moni asia. Miten talouden kasvu jatkuu vai jatkuuko? Keskustelemme kongressiedustajien ja senaattoreiden kanssa mm. Korkeimman oikeuden roolista ja merkityksestä. Presidentti Trumpin ensimmäiset 100 päivää vallassa ovat olleet ihmisten perusoikeuksien näkökulmasta karmeaa seurattavaa.

Suomen EU-politiikka on hukassa

Suomi on EU:n puheenjohtajamaa vuonna 2019 heti eduskuntavaalien jälkeen. Meidän pitää olla valmiina vastaamaan silloin koko Eurooppaa ja maailmaa koskeviin haasteisiin ja pystyä esittämään uskottavia ratkaisuja. Nyt meillä ei ole sisältöjä, mitä tarjota Eurooppaan. Olemme vetäytyneet hyvän alun jälkeen viime vuosina härmäläiseen kuoreemme. Uusia avauksia tarvitaan hyvissä ajoin ennen vuotta 2019. Paavo Lipposen pääministerikauden jälkeen emme ole tähän pystyneet ja se näkyy.

Suomi on aina lähtenyt ihmisoikeuksien, kansainvälisten sopimusten ja ihmisarvon kunnioittamisesta. Mihin USA, Venäjä ja muut suurvallat ovat menossa ja millaista esimerkkiä ne maailmalle haluavat näyttää? Maailma on nyt levottomampi kuin pitkään aikaan. Voimaa ja aseita tarjotaan ratkaisuna, vaikka diplomatian tarve on suurempi kuin koskaan. Suomi haluaa ja osaa rakentaa rauhaa diplomaattisin keinoin. Meitä arvostetaan laajasti maailmalla. Ylpeänä voin kertoa olevani Suomesta ja Lahdesta – minne ikinä menenkin.

Ville Skinnari

Pelicans ja FC Lahti suorittivat huhtikuussa vahdinvaihdon lahtelaisten penkkiurheilijoiden kiinnostuksen kohteena. Pelicans lopetti kautensa hieman jopa alakuloisissa fiiliksissä ja toisaalla FC Lahti aloittelee kauttaan lievässä hämmennyksen tilassa, sillä joukkue on kokenut aika paljon muutoksia ja suoranaisia kysymysmerkkejä vilisee kokoonpanossa enemmän kuin tarpeeksi. Tosin parissa ensimmäisessä ottelussa joukkueen otteet ovat olleet enemmän positiivisen kuin negatiivisen puolella.
Pureudutaanpa ensin hieman Pelicansin kauteen 2016-17. Matikaisen ja Nurmisen projektin toinen kausi ja päämääränä oli parantaa viime kaudesta. No, Pelicansin runkosarjasijoitushan oli oikeastaan odotusten ylärajoilla, sillä suora playoff-paikka oli kauden parasta antia. Lisää posia voi antaa siitä, että monet nuoret pelaajat ottivat isoja steppejä urallaan, joista mainittakoon ainakin Kangasniemi, Siikonen, Björninen ja Koivisto.

Sitten miinuksiin. Runkosarjan kalkkiviivoilla Pelicansin peli meni ihme sekoiluksi. Ei toiminut ylivoima eikä alivoima. Itseasiassa ei koko kautena. Tuntui siltä, että silloin kun kentällä oli loukkaantumisten pakottamana sekalainen ”puukäsien” sakki, pelattiin nöyremmin joukkueelle. Vaikka joukkueeseen hankittiin kesken kauden niinkin kovia nimiä kuin Kousa, Hodgman ja Rämö oli tulos sama kuin viime vuonnakin, putoaminen jo puolivälierissä ja millä tavalla. Tällä rosterilla oli lupa odottaa paikkaa mitalipeleissä.

Loppujen lopuksi Kalpaa vastaan oltiin koko lyhyt playoff-sarja jälkijunassa, kun kuopiolaiset luistelivat turkoosipaidoilta yksinkertaisesti jalat alta. Onneksi näyttävät luistelevan myös muilta, joten hyvälle joukkueelle hävittiin. Kaiken kaikkiaan Pelicansin kaudesta jäi allekirjoittaneelle hyvin kaksijakoiset tunnelmat. Runkosarja Hyvä+, playoffit Välttävä-. Kausi oli kuin iloinen ryyppyilta kavereiden kanssa. Paljon odotettiin, mutta loppujen lopuksi jäikin vain paskan maku suuhun.

Ensi vuodeksi Pelicans kokee paljon muutoksia, joten haasteita riittää ihan mukavasti projektin kolmannellekin vuodelle. mm. koko ykkösketju menee uusiksi, sillä Sopanen, Erkinjuntti ja J.Tyrväinen lähtevät kaikki muille maille, kuten myös Hodgman. Miehet mättivät hyvät pisteet runkosarjassa, mutta playoff-peleissä varsinkin Sopanen, Hodgman ja Erkinjuntti häipyivät kuvasta totaalisesti. Näinköhän mielessä välkkyi jo ensi kauden rahakas sopimus? Puolustuksesta lähtevät ainakin Puistola, Hovinen, Pietilä, Pöyhönen ja Blood. Näistä jään kaipaamaan ainoastaan Pöyhöstä.

Maalivahtitilanne on stabilisoitu jo hyvissä ajoin eli Juvonen-Voutilainen -kaksikolla lähdetään kauteen, ellei Amerikan kentät vie kesän aikana Juvosta. Ensi kauden uusina pelikaaneina on ehditty jo esittelemään Aleksi Mustonen (Ilves), Libor Sulak (Cze) ja Casimir Jürgens (SaPKo). Toisaalta se uusi ykkösketju on vielä löytymättä, tai ainakin julkaisematta. Niinpä onkin luontevaa siirtyä tässä kohtaa futiksen pariin.

FC Lahti muutoksen kourissa – Kausi nro 1 ilman Rafaelia

Helppoa kautta ei ole luvassa FC Lahdellekaan. Kokoonpano on muuttunut viime kaudesta ja tällä kaudella Lahdessa luotetaankin entistä enemmän viime hetkellä joukkueeseen saapuneisiin ulkomaalaisiin pelaajiin, joiden todellisesta tasosta ei tiedetä kovinkaan paljon. Lahden pölyt jaloistaan karistivat vakiokokoonpanon miehistä Jani Tanska, Duarte Tammilehto ja Boris Tatar sekä supervaihtomies Kalle Multanen. Lisäksi seuraikoni Rafael lähti Mikkeliin jäähdyttelemään ja Jussi Länsitalo ripusti nappulakengät naulaan siirtyen toimiston puolelle hommiin.
Aivan kauden kynnyksellä myytiin vielä joukkueen isoin syömähammas Jasse Tuominen Valko-Venäjälle. Siis ainoa kaveri, joka oikeasti sai viime kaudella palloa pussiin. No, Jasse olisi lähtenyt viimeistään kauden jälkeen ja silloin ilman siirtokorvausta, joten nyt päätettiin ottaa rahat pois kuljeksimasta.

Median arvioissa ennen kautta FC Lahti on yleisesti rankattu sijoille 7-9 mikä vastaa aika hyvin myös omia ennakko-odotuksiani. Mielelläni näkisin Lahden taistelemassa mitaleista, mutta tänä vuonna edelle taitaa ennättää liian monta joukkuetta, ainakin paperilla. Ainahan voi käydä niin hyvä munkki, että brassi Stenio mättää maaleja kuin Rafael parhaimpina päivinään Simonovskin säestäessä vieressä. Santeri Hostikka ottaa vielä yhden stepin eteenpäin urallaan ja dominoi omalla laidallaan, samalla kun Shala ja Hertsi palaavat omalle hyvälle tasolleen toisessa laidassa. Samaan hengenvetoon puolustuslinja Jovanovicin johdolla tilkitsee alapään ja nuori toppari Paavo Voutilainen nousee suomalaisen jalkapallokansan tietoisuuteen.

Näin siis unelmissa. Reaalimaailmassa Lahdella on kuitenkin vain kaksi liigatasolla tähtistatukseen yltävää pelaajaa sekä joukko potentiaalisia onnistujia, joiden osaaminen mitataan vasta tosipeleissä. No, kapteeni Mikko Hauhiavoidaan kyllä laskea varmoihin onnistujiin kaudesta toiseen.
Lahden keskikentän kunkku on Hendrik Helmke, joka vakuutti jo muutamassa preseason-pelissä olevansa se sama kaveri, joka tehoili joitain vuosia sitten Jarossa ja Maarianhaminassa. Tässä mies jonka otteita kuhnuripaidassa kannattaa tulla seuraamaan ihan livenä. Parhaimmillaan huikea, huonoimmillaankin hyvä. Toinen puoli miehen pelistä on välillä liian kuumana käyvät tunteet, josta jo hieman esimakua saatiinkin punaisen kortin verran. Toinen tähtistatuksen omaava lahtelaispelaaja on tietenkin maalivahti Vasjutin, joka Lahden onneksi ei saanut paikkaa kovasta Zenit-nipusta ja päätyi takaisin Lahteen. Vasjutin johtaa puolustusta kovaäänisesti tontiltaan ja osallistuu peliin paljon myös jalalla. Varmaa on, että tänä vuonna ei maalivahtipeliin kaaduta.

Liigan voimasuhteissa ei ole tapahtunut mitään mullistavaa, sillä kärkeen povataan tuttua kolmikkoa HJK, MIFK ja SJK. Muista joukkuiesta Ilves, KuPs ja Inter saattavat hämmentää kärjen kuvioita. JJK ja PS Kemi on tuomittu yksimielisesti häntäpään vartijoiksi. Kotona FC Lahti esittäytyy ensimmäisen kerran vasta 29.4. jolloin sarjanousija JJK saapuu hiihtikselle. Kisapuistossa ei tällä kaudella näillä näkymin palloilla, mikä on sääli. Oi Lahti on!

Pete Salomaa

Onko tavallisen etelälahtelaisen, Iskulla yli 40 vuotta toimineen, lääkärin Ilkka Kainiemen oikeusturva uhattuna, koska hänen asiallisia valituksiaan ei ole otettu käsittelyyn, vaikka hän on toimittanut täysin asialliset asiakirjat laillisesti sekä Oikeusministeriöön, että Presidentin kansliaan? Mikä tässä asiassa oikein kiikastaa?

Kainiemi on toimittanut asian tiedoksi myös kansanedustajille, mutta sieltäkään taholta ei asiaan ole puututtu? Asia on siis kaikkien tiedossa, mutta mitään ei tehdä, koska omaa pää saattaa olla ”pölkyllä”! Jotain outoahan Suomessa on nyt todella tapahtunut, sillä ylimpiä oikeustoimia hoitavista viranomaisista on tehty kanteluita erittäin paljon verrattuna viime vuosiin.

Eräs heistä on koko Suomen valtakunnan korkein syyttäjä Matti Nissinen. Jos maamme korkein syyttäjäviranomainen ei osaa jäävätä itseään sellaisissa asioissa, joissa käsitellään hänen omien sukulaistensa liiketoimia oman virastonsa hankinta-asioissa, ei hän tunne Suomen lakia. Tämä meidän Matti-poikamme osti veljensä yritykseltä johtajakoulutusta useilla tuhansilla euroilla, kun samaan aikaan hänen kälynsä palkattiin samaan syyttäjäministeriöön yli sadan pätevimmän hakijan joukosta.

Nissinen on nyt syystäkin palkattomalla virkavapaalla ja odottaa, mitä toimenpiteitä häntä vastaan tullaan esittämään. Jos Nissisen tapausta ei nosteta oikeuteen, vaan painetaan ”villaisella” eli ei korppi korpin silmää noki, on kyseessä taas eräs nepotismitapaus, jota voidaan verrata erittäin perusteellisesti pääministeri Sipilän suhmurointiin Terrafamen asioissa.

Lääkäri Ilkka Kainiemi oli lähettänyt kantelunsa asiallisesti oikeusministeriöön, mutta ministeriön kansliassa työskennellyt naisviranomainen ei ollut kirjannut kantelua vastaanotetuksi. Tästä on alkanut Kainiemen oikeudellinen kujanjuoksu, jolle ei näy tulevan ratkaisua.

Korkeimmassakin oikeudessa ei toimita lain edellyttämällä tavalla ja hyvien eettisten ohjeiden mukaan, sillä korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo ei ryhtynyt mihinkään oikeudellisiin toimenpiteisiin tapauksessa, jossa hänen alaisensa, korkeimmanoikeuden naisjäsen Liisa Mansikkamäki jätti taksimaksunsa maksamatta useamman promillen humalassa ja joutui poliisiputkan pahnoille.

Kaikki nämä tapaukset herättävät kansalaisissa epäluottamusta maamme oikeuslaitosta kohtaan ja maamme saattaa pudota korruptiolistalla alaspäin. Tuleeko lääkäri Kainiemen tapauksesta Suomen oikeusjärjestelmän Dreyafus-juttu?

Juhani Melanen

Tv-sarja Solsidan – onnea onkimassa kuuluu eittämättä ruotsalaisen komediaviihteen suuriin helmiin. Kun kuulin, että suomalaiset tekevät siitä oman versionsa, nimellä Onnela, aloin taas pyöritellä päätäni. Jälleen kerran on kaivettu ulkomaan arkistosta tuttuja ja turvallisen tuntuisia aineksia kotimaista uutuustuotetta varten. Miksi kajota taas skandinaaviseen merkkituotteeseen? Eikä voisi vihdoinkin tehdä jotain omaa ja uutta?

Eikö palaute Sorjosesta tai Presidentistä kulkeutunut meikäläisten viihteentekijöitten korviin? Eikö brittiversioon perustuvasta Konttori-sarjasta maksettu jo tarpeeksi kovia oppirahoja? Solsidan pilkkaa niin korkealuokkaisella tavalla naapurimaan ylemmän keskiluokan päähänpinttymiä ja neurooseja, että sen ei voisi kuvitella mitenkään toimivan Suomessa. Meillä on nykyhallituksen aikaan samainen kansanosa joko köyhtynyt alemmaksi keskiluokaksi tai rikastunut entisestään.

Onnistuakseen suomalaisversio tarvitsisi reipasta adaptaatiota, eli teemojen soveltamista paikallisiin oloihin. Edellä mainitun perusteella se onkin liki mahdotonta, jolleivät sarjan tekijät sijoita tapahtumia rohkeasti suomenruotsalaisiin oloihin ja naura meidän oman ankkalammikkomme kustannuksella. Pientä toivonkipinää herättääkin, että sarjaa aiotaan kuvata tänä vuonna Porvoossa ja siellä sijaitsevassa kuvitteellisessa Poutaniemen kaupunginosassa. Porvoossa niukin naukin yli 30 prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään ruotsia. Muutenhan projekti olisi yhtä päätön kuin sijoittaa Tuntemattoman sotilaan tai Seitsemän veljeksen tapahtumat nykypäivän Ruotsiin. 1980-luvun puolivälissä Suomessa päätään nostaneesta juppikulttuurista olisi taas saanut hyvinkin hersyvän komediasarjan.

Sinänsä ruotsalaisilta on vaadittu paljon, että he ovat oppineet nauramaan itselleen. Tiedän sen, Ruotsissa asuneena ja heidän kanssa töitä tehneenä. Ruotsalaiset kestävät, sulattavat ja ymmärtävät kaiken. He yrittävät välttää viimeiseen asti konflikteja, eli yhteenottoja kanssaihmisten välillä. Me suomalaiset taas ammennamme elinvoimamme niistä. Naapurissamme asuvat mammanpojat ja peppipitkätossut ovat parkkiintuneita sosialidemokraatteja, jotka neuvottelevat palavereissa niin pitkään, että porukka on väsymyksestä yksimielinen. Sanottakoon tähän nyt varmuudeksi, että myös ruotsalaiset kokoomuslaiset, eli moderaatit, ovat meidän katsontakantamme mukaan demareita.

Yksi ruotsalaisten lempisanoista onkin lagom, jonka voisi parhaiten kääntää suomeksi: ”silleen sopivasti.” Se on tae yhteiskuntasovulle. Tällä kansakunnan piirteellä on toki puolensa ja puolensa. Osaavatko porvoolaisen merenrantapoukaman hannuhanhet sitten nauraa itselleen onkin kokonaan toinen juttu. Jonkinlaisia toiveita tähän suuntaan herättävät näyttelijävalinnat, sillä mukana on lahtelaislähtöinen koomikko, Pirjo Heikkilä ja Tom of Finland -elokuvan päätähti Pekka Strang.

Suomalaisten taivuttaminen skandinaaviseen formaattiin on ollut perinteisesti vaikeaa, paitsi, jos näyttelemme rosvoja tai ryssiä. Mielestäni edelleenkin parhaiten suomalaiseen mentaliteettiin on pureutunut komediasarjoista Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen Reinikainen. Sanon tämän tosissani, ilman piruilun häivääkään, sillä se toimii tänä päivänä uusintoinakin loistavasti

Ilkka Isosaari