Kaveriporukoiden jalkapallosarjat pelattiin Kortteliliigassa jo 42. kerran, leikissä oli mukana 103 joukkuetta ja otteluita kamppailtiin kuluneen kesän aikana yhteensä lähes 700.
Klassisen isonkentän mestariksi pelasi Kimmo Haapsaaren johdolla Villähteen ylpeys Lähde Krouvi ja pienjoukkuesarjojen parasta osaamista esitti Sami Takalan manageroima Naisvoimistelijat Tähkä. Hyvällä sykkeellä pelatun Mimmiliigan kultamitalit nappasi FC Matamit ja Pappasarjassa parhaaseen vauhtiin pystyi Saksalan Krouvin nimivahva nippu.
Yksi sarjakesän upeimpia juttuja oli nuorten joukkueiden vahva esiinmarssi. Jännä juttu sinänsä miten sukupolvi toisensa jälkeen löytää tämän pelimahdollisuuden ja ottaa sen omakseen. Nuorista kyvyistä mainittakoon vielä erikseen Perttu Laitisen luotsaama Momentum, jolle on helppo povata hyviä pelikesiä myös jatkossa.
Näin iloisissa tunnelmissa päätti kautensa pj.kakkosen pronssijoukkue Varsity Llamas.
Ja mitä Kortteliliiga voisi toivoa pelaajiltaan jatkossa. Ainakin parempaa asennetta erotuomarihommiin, kaverisarjat voidaan viedä läpi vain joukkueiden omia tuomareita käyttäen, joten jokaisen joukkueen soisi skarppaavan omalla vihellysvuorollaan. Hyöty tästä jämäköitymisestä koituu kuitenkin kaikkien pelaajien hyväksi.
Kaikkien vetäjien puolesta on syytä esittää toive paremmasta maksukulttuurista. Jokainen pelaaja voisi sisäistää osuutensa joukkueen menoista entistä paremmin ja hoitaa reilusti omat maksunsa joukkueen vetäjälle vaikka mieluusti ennen pelien alkua, kuin vasta kymmenen kinuamisen jälkeen.
Jätkäpoikien sarjassa, jätkäpojat vastaavat myös kaikista kuluista itse ja joukkueiden vetäjillä riittää kyllä puuhaa muutenkin.
Talven aikana on kaikilla korttelipeleihin osallistuneilla aikaa pohtia näitä pikkuparannuksia. Jaosto pohtii puolestaan sääntöjä ja systeemejä. Joukkueet juostaan jälleen kasaan maaliskuun puoliväliin mennessä ja harrastejalkapalloilijat kirmaavat kentille uuden sarjakauden merkeissä toukokuussa 2012.
Saksalan syystapahtuma sunnuntaina 4.9. pidettiin oikeastaan jonkinlaisen ”jälkikesän” merkeissä. Alkuiltapäivän tunteina aurinko porotti lämpimän kesäisesti ulkoilevalle väelle. Kirpputorilla myytiin villasukkia, lapasia, leluja ja erilaisia käsitöitä. Grillimakkarat maistuivat sekä tarjoamamme kahvi ja mehu kävivät hyvin kaupaksi.
Liipolalaiset olivat ottaneet haasteemme vastaan ja saapuivat peräti kolmen mölkkyjoukkueen kanssa haastamaamme otteluun. Saksalasta saatiin kasatuksi kaksi joukkuetta. Vuosi sitten Saksala voitti niukasti Liipolan ensimmäisessä haastekisassa. Kiertopokaali on sitten ollut Saksalassa vuoden ajan.
Liipolan ykkösjoukkueessa pelasivat Seppo, Anja L., Anja K. ja Vesa.
Saksalan ykkösjoukkueessa pelasivat taas Pekka, Jouni, Seppo Paulus ja Terttu.
Liipolan kakkosjoukkueessa pelasivat Jouni M., Orvokki, Jouni I. ja Maija
Liipolan kolmosjoukkueessa taas Hannu, Marjatta, Tepa ja Kari.
Saksalan kakkosjoukkueen pelaajat olivat Mara, Sulo, Vuokko ja Sirpa.
Saksalan syystapahtumaa suosi sää jälleen
Mölkkyottelusta muodostuikin jännittävä. Saksalan ykkösjoukkue hävisi tiukassa ottelussa Liipolan ykkösjoukkueelle.
Saksalan kakkosjoukkue onnistui taas voittamaan sekä Liipolan kakkos- että kolmosjoukkueet. Lopuksi Liipolan ykkösjoukkue pelasi vielä Saksalan kakkosjoukkuetta vastaan.
Omaksi yllätykseksemmekin onnistuimme voittamaan molemmissa peleissä myös Liipolan ykkösjoukkueen! Joten saimmekin pitää kiertopokaalin edelleen Saksalassa.
Päivä jatkui vapaan pelin ja oleskelun merkeissä. Toivotamme liipolalaiset tervetulleiksi myös ensi vuoden tapahtumaan. Sekä Liipolan että Saksalan pelaajilla oli selvästi sellainen ote pelissään, että ennenkin on pelattu. Molemmissa kaupunginosissa lienee harjoiteltu pitkin kesää?
Maanantaina 5.9. pelattiin ainakin Saksalassa kauden viimeiset yhteiset mölkyt, mutta ensi keväänä on tarkoituksena jatkaa tätä useimmille sopivaa lajia.
Jatkamme Saksalan syksyä teatteriretken merkeissä 15.10. Kotkan kaupunginteatterin Luulosairaan liput menivätkin hyvin kaupaksi. Loppuvuodesta olemme suunnitelleet järjestävämme yhteisen joululauluillan Saksalassa. Tilaisuutemme ovat avoimena eri-ikäisille asukkaille. Näinhän me kaikki tutustumme paremmin toisiimme.
Etelä-Saksassa sijaitsevassa piskuisessa Friedrichshafenin kaupungissa pidettiin viime viikolla kolmepäiväiset Eurobike-polkupyörämessut. Paikalla tuhansien muiden lailla olivat työnsä puolesta Lahden polkupyörähuollon Timo Heikkinen ja Jari Virtanen.
– Voidaan puhua todella isoista messuista, sillä näyttelyhalleja oli kaksitoista ja siihen lisäksi ulkoalueet. Pyöräily on Keski-Euroopassa tällä hetkellä todella suosittua ja sen näkee myös pyöräteiden hyvästä kunnosta. Sikäläiset pyörätiet muodostavat hyvän yhtenäisen verkoston, eikä siellä tarvitse hyppiä tien toiselta puolen toiselle puolen kuten meillä Suomessa kertoo Heikkinen.
– Messuilla esillä olleista pyöristä peräti 95% oli eri merkkejä kuin meillä Suomessa on myynnissä. Suomalaiset pyöränvalmistajat, kuten Helkama ja Tunturi loistivat poissaolollaan. Messuilla ei ollut tarjolla kaukoidän halpoja ihmeitä, vaan laadukkaita, hyvin varusteltuja pyöriä.
Jos huonekaluliikkeessä myydään polkupyöriä, niin silloin kannattaa hälytyskellot jo soida. Niin se vain on, että laatua ja kestävää kulutustavaraa saa vain rahalla, halvemmat mallit, kun tuppaavat menemään nopeasti rikki varoittelee Virtanen.
Kuvassa vasemmalla Kauppias Timo Heikkinen ja oikealla matkaseurueeseen kuulunut Olli-Pekka Porkka. He poseeraavat tämän vuoden TdF voittajan, Cadel Evans, pyörän äärellä.
Mitä messuilta jäi sitten käteen? Mikä on se seuraava iso trendi polkupyörämaailmassa?
– Lyhyesti sanottuna sähköpyörä. Erilaisia sähköpyörämalleja oli todella paljon ja Keski-Euroopassa se onkin jo saanut hyvän jalansijan. Suomessa sähköpyöriä on ollut saatavana jo 90-luvulta lähtien ja pikkuhiljaa se on valtaamassa alaa myös Suomessa.
Suurin este kasvulle löytynee hinnasta, sillä hyvä sähköpyörä maksaa noin 2000 euroa, kun laadukkaan normaalipyörän saa jo 500 eurolla.
Lisäksi Suomen ajokausi on lyhyempi kuin Keski-Euroopassa, joten pari tonnia polkupyörästä voi tuntua isolta hinnalta tietää Heikkinen.
– Ei meilläkään liikkeessä ole tällä hetkellä kuin pari sähköpyörämallia esillä, mutta tilaamalla kyllä saadaan helposti, jos kysyntää löytyy.
Pyörien akut ovat kehittyneet viime vuosina, sillä esim. Helkaman uusien mallien akut kestävät peräti 70 -80 kilometrin ajomatkoja yhdellä latauksella. Vastaavasti kiinalaiset halpisakut kestävät vain noin 20- 30 kilometriä, joten tässäkin asiassa kannattaa satsata laatuun.
– Sähköpyörien myyntimäärät ovat Suomessa jääneet pienemmiksi kuin on odotettu, mutta Saksassa ei taas vastaavasti ollut ns. Jopo-kultturia naureskelee Virtanen viitaten Suomessa tällä hetkellä kovin suosittuun kaupunkipyöräbuumiin, joista retromallinen Jopo lienee se tunnetuin.
– Sähköstä puheenollen, myös sähkövaihteet tekevät tuloaan, mutta aluksi vain kilpapyöriin maalailee tulevaisuutta Virtanen.
Messujen ja pyöräilyn suosiosta Saksassa kertoo muuten myös sekin seikka, että hotellit Friedrichshafenin ympäristössä liki 100 kilometrin säteellä ovat varattuja jo hyvissä ajoin ennen messuja.
– Vuotta aikaisemmin pitää hotelli varata, jos mielii saada majoituksen messujen aikana Friedrichshafenista. Meidänkin majoitus oli noin 30 kilometrin päässä naureskelevat Heikkinen ja Virtanen lopuksi.
Asemantaustaan Kittelän alueelle vuosi sitten muuttanut kuvataiteilija Terhi Kaakinen on yllättynyt nykyisestä asuinympäristöstään. Puuveistoksia tekevä Kaakinen on mielissään, kun heidän perheelleen löytyi läheltä keskustaa erinomainen asuinpaikka.
– Asuimme ennen Kiveriössä, mutta ilmeisesti pidimme melua liikaa, naurahti Terhi Kaakinen, kun perhe löysi Linjakadulta perheelle talon.
– Pystyn tekemään kesäisin töitä ulkona ja talvella sisällä. Eivät naapurit ole tulleet valittamaan moottorisahan äänestä.
Terhi Kaakinen kävi Pekka Halosen Akatemiassa taidemaalariopinnot, mutta viisi vuotta sitten hän innostui Lahden Taideinstituutissa kuvataiteilijan työstä.
Veistäminen on fyysistä työtä jossa moottorisahakin on tarpeen
– Puuveistokurssi kolahti minulle heti. Maalaaminen on jäänyt taka-alalle, sillä olen innostunut tähän työhön. Pölkystä tämä lähtee, selvitti Kaakinen.
Uuteen asuinpaikkaansa hän on sangen tyytyväinen, koska työmateriaalia löytyi omasta pihasta.
– Kaadoimme pihasta seitsemän koivua, joista olen voinut työstää veistoksia. Teen rempsakasti töitä, joten puuta tarvitaan. Ihmiset ovat olleet minulle ystävällisiä ja esimerkiksi mökkiläiset tarjoavat puita minulle. Tältä alueelta löytyy vaahteroita ja omenapuita, mutta ne ovat liian kovia lajikkeita veistettäviksi.
Kärkölästä lähtöisin oleva Terhi Kaakinen piti onnistuneen näyttelyn Vapari6-Galleriassa. Tänään päättynyt näyttely kokosi taideharrastajia ympäri Suomea ja Kaakinen sai näyttelyvieraskirjaansa useita kannustavia viestejä aina Rovaniemeä myöten.
Hänen näyttelyssään oli maalattuja ja väritettyjä puuveistoksia, joiden aiheet kumpusivat taiteilijan omasta lapsiperheen arjesta sekä tanssista, joka on osin merkinnyt hänelle irrottautumista arjesta.
– Halusin haastaa jäykän ja raskaan puun liikkeen. Nautin veistämisen fyysisyydestä, kun siinä lentävät niin hiki kuin purukin.
Terhi Kaakinen on toiminut Vapari6-Gallerian galleristin ominaisuudessa. Gallerian tilat ovat tämän vuoden osalta täynnä, joten Kaakinen on positiivisellä mielellä myös ensi vuoden suhteen.
– Ensi vuosi on vielä kysymysmerkki, mutta jo tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia innokkaita näyttelynpitäjiä, jotka ovat halunneet elävöittää tilaa teoksillaan, mainitsi kuvataiteilija Terhi Kaakinen.
Mökkimatkalla juuri aukaistun sivutien ojan reunustalta on löytynyt omalaatuisen hohtoinen kivi, jolla on painoakin saunan kiuaskiveä runsaammin. Liekö oikea rautakivi tai mikä sen malmikiven nimi nyt olikaan. Kivilöydön matka voisi jatkuva Lahden Kivikerho ry:n tiloihin vanhan Upon valimon kolmanteen kerrokseen. Sieltä löytyvät asiantuntijat. Jos hekään eivät tiedä, niin murikka voidaan lähettää yhteistyökumppanille Suomen geologiselle laitokselle analyysia varten.
Kivikerho viirien saajat vasemmalta: Inkeri Heikkonen, Eine Oksanen, Kaino Jaatinen, Pauli Ilén ja Kari Lepola. Myös Kimmo Varis on viirien saaja mutta hän ei päässyt paikalle.
Innokkaat kiviharrastajat perustivat Lahden Kivikerhon 25 vuotta sitten, kun kivinäytteitä kerääntyi joka kodin hyllyille. Kivilajin alkuperä ei keräilijän omalla tutkimuksella aina kirkastunut, mutta kerhon kokoelmat kiinnostivat jo alan eksperttejä. Kivikerhon lehdessä Hessoniitissa Jarkko Klami kertoo kivestä nimeltä Kompleksipegmatiitti! Se ei ole mikään taivaankappale, vaan kallioperään kiteytynyt mineraali, mistä nykyisin on suuri kysyntä high-tech-metallin raaka-aineeksi. Lahden Kivikerhon vitriinissä on ainakin yksi murikka pegmatiitti-mineraalia.
Suomesta löytyy yllättävän runsaasti kivilajeja, joista kivistä innostunut harrastaja voi hioa itselleen koruja. Kivien hiontaan kerholaisilla on käytössään välineet Askonkatu 13 b:n kolmannen kerroksen tiloissa. Kivikerhossa ovat alkaneet Pyörö- ja viistehionnan kurssit jälleen. Aivan ihmeellisiä pienen pieniä koruja saa paljon kokemusta kerännyt hioja viistehiontakoneen äärellä. Pyöröhionnasta kivihionnan harrastus alkaa. Kun kaunis punagraniittinen medaljonkikivi kiedotaan itse punottuun hopeakehykseen, on tekijän syytä olla ylpeä aikaansaannoksestaan.
Kivihiontakurssit ovat maanantaisin samoin hopeaketjukurssi. Jos ”kivenpyörittäjä” kaipaa pehmeämpiä materiaaleja luovuutensa toteutukseen, tarjoaa Lahden Kivikerho neljättä vuotta mahdollisuuden osallistua maalauskurssille. Kerholta löytyy perintönä saatuja öljyvärejä, joten niitä ei kurssille tulijan tarvitse heti ostaa.
Lahden pääkirjastossa on koko syyskuun Lahden Kivikerhon neljännesvuosisadasta kertova näyttely. Lokakuussa on Kivi – ja korumessut kerhon tiloissa. Kerholaiset vierailevat talven mittaan myös sisarkerhojen näyttelyissä ja järjestävät yhden suomalaisista kiviesiintymistä kertovan korkeatasoinen luentotilaisuuden vuosittain. Kiviaineslöytöjen lisäksi joillakin kerhon jäsenillä on vankka kokemus kullanhuuhdonnasta.
Kivikerholla on mineraalirikasta kerrottavaa vierailleen sekä kerhoon liittyville.
Ajolähtö Kisapuistosta osoittautui loppupelissä hyväksi ratkaisuksi koko maailman mölkkyväelle. MM-kilpailujen uusi pelipaikka Lahden torilla toi mukanaan näkyvyyttä ja uusia ystäviä hienolle lajille. Torilla ja sen ympäristössä pelasivat entistä paremmin myös oheispalvelut tuhatpäiselle pelaajajoukolle sekä yleisölle. Mahdollisimman julkinen paikka oli omiaan edelleen karsimaan nuorehkon lajikulttuurin epäkelpoja ilmentymiä.
Kenttien ympärillä vapaasti liikkunut yleisö toi mukanaan oivan lisämausteen itse peliin. Aivan jokaisen kinkeripiirin kisoissa ei pelaaja pääse heittämään satojen silmäparien tarkassa seurannassa. Adrenaliinia erittyi ja jännityksen hiki kihosi moneen käteen. Parhaan itseluottamuksen omaavat pelaajat ilmiselvästi nauttivat tilanteesta ja uskalsivat ottaa ”evilämäisesti” yleisön mukaan taputuksin suoritukseensa. Mölkkyhistorian ehkä syvimmän ”ooooh” -huokauksen esitti pronssikamppailun katsomo, erään kovakäden rempaistua voimalla yli avauspakan.
Ja niinhän siinä leikissä sitten lopulta kahden päivän heittomyllyn jälkeen kävi, että mestaruus jäi kotikaupunkiin. Loistavasti roolitettu Nassu esitti tasaisen varmoja suorituksia sekä hyvää pelin lukemista avausottelusta aina jännittävään finaaliin saakka ja kirjasi ansaitusti jo toisen MM-kullan saavutustensa kirjaan. Vahvan strategin Ismo Ristolaisen johdolla pelanneesta mestarijoukkueesta ei heikkoa lenkkiä löytynyt. Kultamitalin arvoista varmaa osaamista esittäneiden Jarkko Kallion, Risto Tuiskulan ja Raimo Kaulio ohella todellista lisäarvoa suorituksiin toi maailman kärkipelaajiin lukeutuva Tero ”Kone” Nikki. Oman lukunsa menestystarinaan kirjasi jäätäviä osumia esittänyt Ville Sappinen, joka huhujen mukaan pelasi kauden ensimmäiset mölkkypelinsä vasta MM-kisoissa. Aika velikulta.
Kärkijoukkueiden ohella torilla nähtiin paljon iloisesti pukeutuneita kaveriporukoita nauttimassa aurinkoisesta tapahtumasta. Lajin moni-ilmeistä ja sallivaa luonnetta korostaen voitaneen lopuksi todeta, että MM-finaalin suurin anti tavalliselle mölkkykansalle oli varsin lohdullinen – myös huipulla saa ja voi heittää ohi.
Japanin ja Suomen yhteistyöllä kulttuurin, kaupan ja teknologian sekä opiskelijavaihdon sektoreilla on pitkä historia. Eduskunnassa yhteistyöhön on vaikuttanut Japani-ystävyysryhmä. Sen pitkäaikaiselle puheenjohtajalle, kansanedustaja Jouko Skinnarille luovutti suurlähettiläs Hiroshi Maruyama Japanin hallituksen myöntämän Nousevan auringon ritarikunnan kunniamerkin kultaisella ja hopeisella tähdellä Japanin suurlähetystössä Helsingin Kuusisaaressa. Korkea-arvoinen kunniamerkki on myönnetty Skinnarille pitkäaikaisen ja monipuolisesta yhteistyön edistämisestä maitten välillä.
Japanin ja Viron suurlähettiläs Hiroshi Maruyama kiitti kunniamerkin luovutustilaisuudessa suomalaisia aktiivisesta ja myötätuntoisesta suhtautumisesta japanilaisten kohdatessa viime maaliskuussa tsumanikatastrofin. Sen jälkeen jättämiä ydinreaktorisäteily ja muita vaurioita korjataan Koillis-Japanissa edelleen. Katastrofin sattuessa suurlähettiläspariskunta oli Salpausselän kisoissa kannustamassa Japanin joukkuetta.
Suomessa Maruyamaa kiinnostaa muotoilu, sen suunnittelu ja opetus. Japanilaiset nuoret opiskelevat vaihto-oppilaina myös Lahden taideinstituutissa. Toinen mielenkiinnon kohde suurlähettiläspariskunnalla on suomalainen rakennusteknologia. He ovat tutustuneet ainakin Kuopion asuntomessuilla niin pientalojen suunnitteluun kuin moderneihin sisustusratkaisuihin.
Japanissa on herännyt vakava keskustelu ydinvoimasta asteittain luopumisesta, mikä korvattaisiin uusiutuvalla energialla. Ydinvoima tuottaa 30 prosenttia maan energiasta. Siitä kokonaan luopumista suurlähettiläs epäilee, sillä uusiutuva energia ja sitä varten kehitettävä teknologia tuskin riittää Japanin energiatarpeisiin. Niitä olisivat merienergiaa eli vuorovesivaihtelua hyväksi käyttävät voimalaitokset, maalämmön käyttöönotto ja tuulivoimalat. Osa tuulivoimapuistojen alueilla asuvista ihmisistä vastustavat niiden lisärakentamista äänekkyyden sekä muuttolintujen kuolemaan johtavien törmäysten tähden.
Genevessä, Sveitsissä, ollessaan suurlähettiläspariskunta ihastui länsimaiseen oopperaan, mitä he käyvät katsomassa myös Suomessa. Japanissa he ovat harrastaneet golfia, joka sujuu paremmin Suomen kesäisessä säässä kuin kotimaan liian kuumassa kesäilmastossa. Murtomaahiihdon Hiroshi ja Michiko Maruyama oppivat Sveitsissä ja ovat hiihtäneet kahtena talvena Seurasaaren ja merenlahden laduilla. Lahden talvikisojen aikana he ovat päässeet samalla nauttimaan päijäthämäläisestä talvimökkeilystä.
Jouko Skinnarille myönnetty Nousevan auringon ritarimerkki on ritarikunnan arvoasteikossa toiseksi korkein, korkeimman ritarimerkin on saanut ainakin Suomessa marsalkka G.E. Mannerheim. Kunniamerkin luovutustilaisuudessa viime torstaina oli mukana joukko lahtelaisia ay-liikkeen ja kulttuurin edustajia sekä Japanin ystävyysseurojen jäseniä.
Ravintola Lispetissä Liipolassa pidettiin värikkäät sikajuhlat lauantaina. Paikalle oli kokoontunut runsaasti kanta-asiakkaita, jotka leikkimielisesti äänestivät vuoden 2011 siaksi Markku ”Weikki” Tuomelan.
– Hän on paikallinen kaveri, joka on aina kovasti tapahtumissa mukana. Kilpailuissakin hän aina voittaa kaikki muut 6-0, jutteli 12 vuoden ajan Lispettiä pyörittänyt heinolalainen Heidi Niemelä.
Sikajuhlien suuri suosio perustui siihen, että päivään mahtui erilaisia tapahtumia. Heidi grillasi maukasta sikaa, jonka hän oli hankkinut Pertunmaalta Toivosen palvaamosta. Sika näytti maistuvan asiakkaille erittäin hyvin.
– Tämä oli kolmas kerta, kun järjestimme sikajuhlat. Vilkkaita tilaisuuksia nämä ovat joka kerran olleet. Ei tässä ole ehtinyt oikein muuta tehdä kuin grillata sikaa, sanoi Heidi Niemelä, joka täksi vuodeksi oli muuttanut tapahtuman ajankohtaa.
– Aikaisemmin tapahtuma on järjestetty kesäkuussa, mutta elokuuhan se on oikea sikailukuukausi, hän virnisti.
Liipolan Lispetissä järjestetyissä sikajuhlissa oli tunnelmaa
Mari Salmensuo asuu aivan Lispetin naapurissa, joten hän oli sangen tyytyväinen, kun osui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
– Ajankohta oli minulle sopiva, sillä vietän kesälomani viimeisiä päiviä. Palasin tänne Liipolaan perjantaina Norjasta, kertoi toista kertaa tapahtumassa mukana ollut Salmensuo.
Hän on tyytyväinen, kun kotinurkilla tällaisiä tapahtumia järjestetään.
– Ainahan se vilkastuttaa baarin elämää. Kyllä tämä hyvää tekee ja sika maistuu hyvältä, hän lisäsi nautiskellen palvisikaa.
Sikajuhlan maine oli kiirinyt myös Liipolan ulkopuolelle. Marin veli Jani Lindström toimi siskonsa kissanhoitajana loman aikana, joten Mari katsoi velvollisuudekseen tuoda Metsäkankaalla asuvan pikkuveljensä mukaan sikajuhlaan.
– Tähän mennessä meininki ei ole vielä päässyt valloilleen, koska kaikki nauttivat siasta ja juttelevat keskenään. Parempaa kohti tässä luultavasti mennään, arveli Lindström, joka toivoi, että ruoka maistuu tapahtumaan osallistuville.
Hänen toiveensa kävi toteen, sillä Toivosen palvaamon tuote katosi ns parempiin suihin nopeaan tahtiin.
Sian grillauksen jälkeen Lispetissä pidettiin tikkakisa ja musavia. Tikkakisassa naisten sarjan voittajaksi tähtäsi Pirkko ja miesten sarjassa tarkin oli Petri. Musavisassa Irma pääsi nauttimaan tietämyksellään.
Kylä heräsi eloon Anttilanmäen alla olevassa Kittelänpuistossa viime sunnuntaina, kun Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistys järjesti puistoon perhetapahtuman. Puistossa sai tutustua alueen muihin asukkaisiin ja testata taitojaan tehtäväpisteillä.
Ajatus lapsille ja perheille suunnatusta tapahtumasta sai alkunsa asukasyhdistyksen varastosta löytyneistä pölyyntyneistä puujaloista.
Päätettiin, että nämä täytyy saada käyttöön. Puujalkakävelyn lisäksi Kittelänpuiston tehtäväpisteillä kokeiltiin pituushyppyä, saappaanheittoa, vesiilmapallojen heittoa, savitöitä ja neppiautorataa. Lisäksi arvuuteltiin arvoituspurkkien sisältöä.
Mokkapalat loppuivat ensimmäisenä
Paikalla oli erityisen paljon alueen uudempia asukkaita. Anttilanmäelle on selkeästi muuttanut vastikään useita lapsiperheitä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat kulkevat Helsingissä töissä. Tunnelma oli lahtelaisittain yllättävän kansainvälinen, suomen lisäksi puhuttiin ainakin ruotsia, norjaa ja venäjää. Ehkäpä muualta muuttaneilla onkin paljasjalkaisia lahtelaisia suurempi tarve lähteä puistoon tutustumaan naapureihin, kun mummolat ja vanhat tutut ovat toisella paikkakunnalla.
Savityöpisteellä tehtailtiin leppäkerttuja ja vähän muutakin
Asukasyhdistyksen puheenjohtajalle tuli useita uusia ehdotuksia toiminnaksi alueella. Toivottiin opastuskierrosta asukasyhdistyksen perinnekasvipankille ja pihapuutarhojen avoimien ovien päivää.
Lisäksi toiveena olivat hiihtokilpailut ja puistokokoontumisia kotona lasten kanssa oleville vanhemmille.
– Katsotaan mitä ehdimme toteuttaa, toivottavasti ainakin jotakin näistä vielä tänä vuonna, tuumi asukasyhdistyksen puheenjohtaja Hanna
Vanhanen. Hyvä että innostusta yhteiseen toimintaan riittää.
Nyyttikestiperiaatteella järjestettyyn tapahtumaan tuli sopivasti syötävää. Kuten tavallista, mokkapalat katosivat tarjoilupöydältä ensimmäisenä. Suurta herkkua olivat myös norjalaiset täytetyt vohvelit.
Leppäkertut uuniin
Savityöpisteellä syntyi tapahtuman aikana 23 leppäkerttua, rei’itettyjä lättyjä, kädenjälkiä ja muuta taidetta. Työt lähtivät Pyöräkadulle savityöpistettä hoitaneen Airi Huuhtasen uuniin poltettavaksi ja lasitettavaksi. Valmiit savityöt voi noutaa
Anttilanmäen päällä olevalta asukasyhdistyksen Mäkituvalta syystalkoopäivänä. Talkoopäivää ei ole vielä päätetty, ne pidetään
sitten kun lehdet ovat tippuneet puista.
Ajankohta ilmoitetaan Omalähiössä, asukasyhdistyksen ilmoitustauluilla ja internetsivuilla.