Jalkapallokoulut

Tutkin Kuusysin ja Reippaan sivuja. Molemmat mainostavat 6.kesäkuuta alkavia jalkapallokoulujaan. Loistavaa toimintaa!
Itse aloitin ammoisina aikoina Reippaan nappulakoulussa. Siellä opetettiin ja pelattiin. Muistan vieläkin, kuinka Aki Lievonen opetti mm. rintakuoletusta ja kehui minua. Meniköähän se oikeasti hyvin vai oliko Aki kannustava pullealle pojalle?
Silloin joukkueille annettin nimet Englannista. Parhaiten jäi mieleen Liverpool-kesä. Silloin tein urani ensimmäisen maalin. Voi, että olin polleata. Ne kesät Radiomäella hyvässä seurassa eivät koskaan unohdu.
Toimin myös itse ohjaajana pari kesää. Hape Kampman oli oikea oppi-isä kuten Hasa Lindholm. Yhtenä suvena oli mukana Luciano, joka oli oikea pikkupoikien suursuosikki.
Laittakaa vanhemmat lapsenne kokeilemaan. Luulen, että siellä on hauskaa. Ja mikä parasta, sieltä voi saada elinikäisen kipinän. Ei kaikista tarvitse tulla huippuja eikä tule, mutta jalkapallo tarjoilee niin monta mahdollisuutta. Jalkapallosta voi vaikka kirjoittaa…

Ensin harjoitellaan ja sitten pelataan kummassakin seurassa lopputurnaus. Hienoa. Peli se opettaa ja maalit pitää laskea. Tappio voi opettaa paljon paljon enemmän kuin voitto.
En tiedä, mitä kaikkea on suunnitteilla, mutta jos tätä ei ole pohdittu, niin ehdotan. Jalkapalllokoulujen jälkeen turnausten parhaat joukkueet kohtaisivat FC Lahden esiotteluissa. Tulisi oikein Reipas-Kuusysi tunnelmaa ja samalla lisää katsojia Kisapuistoon, jossa on ihan pakko tänä kesänä muutaman kerran vierailla.
Jatkakaa junnuseurat valitulla linjalla. Ja kouluihin vieraita, kai se Littikin voi Lahdessa piipahtaa, Kolkat ja Korteet mukaan kuten Kyykälle Pasanen, Eloranta, Kusti ja muut. Pekonen ei taida ehtiä.

Raine Järvinen

Aivan sattumoisin oli radio tänään ( 4.5.) auki juuri silloin, kun aluetoimitus kertoi Päijät-Hämeessä tulee jatkossa olemaan kaksi Nordean pankkikonttoria, joissa ei enää jatkossa käsitellä käteistä rahaa, vaan keskitytään muihin tärkeämpiin pankkipalveluihin. Toinen näistä konttoreista on radion kertoman mukaan Aleksi 10. Ensi kuulemalta ajatus vaikutti yhtä uskomattomalta kuin vaikkapa maidoton maitokauppa.

Tenavasta saakka olen pitänyt nimenomaan pankkeja laitoksina, joista saa ja joihin voi viedä rahaa. Tilinsä puitteissa toki. Käsitykseni pankin tehtävästä on siis ainakin miedosti vanhentunut.

Jos rahaa ei voi enää nostaa kassalta, maksaa laskujaan käteisellä kassalle tai tallettaa vähiä roposiaan kassalla, niin millaista palvelua tavallinen maija meikäläinen voi tutusta pankistaan saada? No, sijoitusneuvontaa ainakin. Minullekin tuli jokunen kuukausi takaperin kutsu keskustelemaan raha-asioistani. Kutsu oli niin huvittava, että päätin katsoa, mitä keskustelutuokio tarjoaisi tavalliselle, pientä virkamieseläkettä nauttivalle naisihmiselle.

Ja tarjosihan se! Olisi ollut valittavissa jos jonkinlaista sijoitusrahastoa, johon olisin voinut varojani sijoittaa. Siltä varalta, etten aivan huimapäiseksi heittäytyisi, oli valittavissa pitkäaikaistalletus, joka ei juuri voittoa toisi, mutta ei siinä olisi riskejäkään. Oli rahastoja, joitten kerrottiin olevan ”varmoja” ja sitten sellaisia. joissa tuotto oli korkeampi, mutta niin oli riskikin. Kuuntelin tarjouksia tunnin verran. Sen jälkeen olin vakuuttunut, ettei kuukausittain säästöön jäävillä muutamilla kympeillä sen enempää ostella osakkeita kuin sijoiteta rahastoihinkaan. Luulen, että useimpien tavallisten pankkiasiakkaitten kohdalla – ainakin eläkeikäisten – tilanne on sama kuin minullakin.

Isoihin hankintoihinsa useimmat meistä ovat tarvinneet pankin apua. Esimerkiksi asuntoa tuskin kukaan voi lähteä ostamaan pelkkää riihikuivaa lompakossa. Tarvitaan lainaa. Silloin auttaa pankki päätöksillään, eikä asiakas kysele, myöntääkö lainan käteiskassaton vaiko muulla lailla rahaa liikutteleva rahakonttori.

Jos tai kun jokin pankkikonttori ei enää käsittele varsinaisia seteleitä, se satsaa toimintansa nimenomaan sijoitusneuvontaan ja muuhun vastaavanlaiseen asiakaspalveluun. Maija meikäläinen ihmettelee, riittääkö neuvottavia ja muita uuspalveltavia kuinkakin paljon, mikä on sitten asiakaskunnan rakenne. Mieleen tulee eittämättä erään entisen suomalaisen pankkimiehen lausuma, ettei hänen pankkinsa asiakkaiksi tarvita pienituloisia. Eipä kai. Mutta mistä johtui ja johtuu, että pienituloisten ihmisten palkat ja eläkkeet kuitenkin tulevat maksuun pankkitileille?

Olin alakouluikäinen, kun sain ensimmäisen oman pankkikirjan. Se oli Postipankista. Joka kerta, kun vein tililleni vaikka vain markan, teki ystävällinen täti tiskin takana siitä merkinnän ja – mikä erityisen hienoa – liimasi tallettamaani summaa vastaavan kuvan pankkirjaani. Ja että minä olin siitä ylpeä! Ikioma säästötili oli vanhempieni tapa opettaa minulle säästäväisyyttä: kun laittaa säännöllisesti talteen pieniä summia, voi sitten jossain vaiheessa ostaa itselleen jonkin mukavan jutun. Oppi meni sillä lailla lapselle perille.

Minun lapsuusajoistani koko suomalainen pankkilaitos on muuttunut. Ystävällisten pankkineitien sijaan meidän odotetaan nostavan rahaa hymyttömistä pankkiautomaateista. Hyvä pankkiasiakas on hän, joka hoitaa laskunsa kotitietokoneelta, maksaa kauppaostoksensa pankkikortilla ja näkyy itse fyysisesti mahdollisimman vähän pankissa, kun on kyse ns. pienistä asioista. Minun lapsuudessani ja pitkälti aikuisuuteen saakka pankit – valtion omistama Postipankki ja KOP – olivat aidosti suomalaisia. Nyt omistussuhteet ovat rämpineet yli rajojen, yritysnimiä on muuteltu moneen kertaan. Ei ole enää suomalaisten omaa Postipankkia, ja KOP oravankuvatunnuksineen on kadonnut pankkikartalta.. Raha pyörii edelleen, mutta palvelu on muuttunut ja muuttuu yhä enemmän itsepalveluksi.

Olen muutaman kerran ollut kokouksissa, joitten alussa rahalaitoksen edustaja on innostuneena kertonut edullisista sijoitusvaihtoehdoista. Esitys on, pankista riippumatta, alkanut lauseella: ”Teidän ei tarvitse sijoittaa kuin 5000 – 10 000 euroa, ja voitte jättää mukavan perinnön lapsillenne tai lapsenlapsillenne.” Arvatkaapa, ovatko noitten kokouksien osanottajat olleet eläkkeellä, pienituloisia tai jopa työttöminä! Ja arvatkaapa, kuinka moni heistä olisi pystynyt sijoittamaan tuollaisen summan ihan tuosta vaan. Jossain tai joillain käsitys ihmisten varallisuudesta on hämärtynyt, luulen.

Eila Jokinen

Kolea, mutta aurinkoinen vappusää ei pelottanut lahtelaisia. Ihmiset kerääntyivät torille omien aatejärjestöjensä vapputilaisuuksia seuraamaan. Ilmapallot poksahtelivat ja lasten vappuhyrrät saivat varsien päässä vauhtia tuulenpuuskista.

Lahden sosialidemokraatit saivat valovoimaisen puhujan torille. Puolueen puheenjohtaja ja eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Jutta Urpilainen puhui Lahdessa, Orimattilassa, Kärkölässä ja Heinolassa. Ennen demarien vappujuhlaa torin esiintymiskorokkeella oli Vasemmistoliiton tilaisuus, jota siivitti Teatteri Jukon upeasti laulava kuoro.
-Haluan nostaa työttömyyden seuraavan hallituksen ykkösasiaksi, painotti Jutta Urpilainen vappupuheessaan Lahden torilla uuden eduskuntakauden tavoitteita. Hän vaati uudelta hallitukselta ja eduskunnalta toimenpiteitä työttömyyden torjuntaan.
-Työ on kaiken perusta. Nyt neljännesmiljoona kansalaista on vailla työtä. Työttömyys lisääntyy, vaikka talous kasvaa, totesi puhuja. Huolestuttavinta on, että työ- ja elinkeinotoimistojen kuluvan vuoden työllistämismäärärahat ovat jo loppumassa. Tarvitaan työllistävä lisäbudjetti vielä ennen kesää, Urpilainen jatkoi ja sai yleisöltä taputukset.
-Elinkeinoelämässä johdon erilaiset palkitsemisjärjestelmät ovat karanneet käsistä. Haastankin heidät itsensä esittämään keinoja epäoikeudenmukaisuuden ja kohtuuttomuuden korjaamiseksi, vaati Urpilainen. Hän totesi myös, että ihmiset, jotka tulivat erilaisissa vaalitilaisuuksissa keskustelemaan omista lähtökohdistaan, olivat tosissaan kokiessaan nykyisen yhteiskuntamme eriarvoisuuden. Eduskuntavaalit saivat protestivaalien luonteen ja epäkohtiin eduskunnassa pitää puuttua.

Eduskunnan puhemies Ben Zyskowicz on moittinut, yllättävää kyllä, valtiopäivien avajaisistunnossa yritysjohtajia samasta asiasta kuin Jutta Urpilainen vappupuheessaan. Aika näyttää, mitä uusi eduskunta, uusine kansanedustajineen pystyy tekemään yhteiskunnan eriarvoisuuden poistamiseksi.

– Marja-Liisa Niuranen-

Yleensä lääkäreillä on pilleri kaikkeen mahdolliseen kipuun, mutta tarkemmin ajatellen pilleri poistaa kivun vain hetkeksi ja varsinainen kivun syy jää jäljelle ja helposti pillerikierre on valmis. Onneksi tarjolla on myös toisenlaisia vaihtoehtoja lääkkeiden lisäksi.

Rauhankadulla toimivan Kranio Fysion fysioterapeutti ja omistaja Johanna Heino kertoo tärkeimpänä ohjenuoranaan olevan nimenomaan se, että asiakkaan vaivaan etsitään oireen perimmäinen syy, sen sijaan että keskityttäisiin vain seurauksen esim. säryn hoitoon. Kranio
Fysiossa Johannan hoitomuotoja ovat mm. kraniaaliterapia, Maitland-tekniikka, akupunktio, kinesioteippaus, hyvänlaatuisen asentohuimauksen hoitokonsepti ja leukanivelten- ja purentalihasten oireiston hoidot.

– Jotkut sekoittavat keskenään hieronnan ja fysioterapian. Tämä ei ole hierontaa vaan nivelten mobilisointia ja hermojen käsittelyä linjaa Heino. Tavallinen hieronta usein auttaa lääkkeen tavoin vain hetken aikaa ja pian kipu tai särky taas palaa, fysioterapiassa sen sijaan pyritään etsimään säryn tai kivun alkusyy ja pyritään vaikuttamaan siihen.Esim. kraniaalisen terapiamuodon tarkoituksena
on saada selkäydinneste kulkemaan normaalisti, sillä ihmisen hyvinvointi ja terveys perustuu esteettömälle selkäydinnestekierrolle. Kun kiertoon tai sen tuotantoon tulee tukoksia, ihminen alkaa oirehtia ja sairastella. Kraniaaliterapiaa käytetään monenlaisiin kehon oireisiin, kuiten migreeniin,
stressiin, turvotuksiin, äänentuoton vaikeuksiin, tinnitukseen, koordinaatio- ja motoriikkaongelmiin sekä leikkausten jälkihoitoon. Hyviä tuloksia on saatu myös ADHD-oireisten henkilöiden hoidossa.
Nopeaa helpotusta ihmiset ovat saaneet myös päänsärkyyn, krooniseen hermokipuun sekä onnettomuuksien ja traumojen jälkeisiin kiputiloihin.

– Maitland-tekniikassa asiakas haastatellaan ensin, koska terapiassa asiakas on paras oman kipunsa ja oireidensa asiantuntija ja hänen tuntemuksiensa mukaan valitaan oikea hoitotekniikka kertoo Heino. Myös kinesioteippauksesta on ollut monelle vaivaiselle apua. Teippi mahdollistaa liikkeen ja lämmittää kudosta. Kinesioteippi tukee fysiologista liikettä, kun taas vanha urheiluteippi rajoittaa
liikettä joko osittain tai kokonaan. Kinesioteippejä näkee nykyään monilla urheilijoilla, mutta teippi soveltuu kaikille muillekin, jotka erilaisten selkä- ja niskakipujen kanssa painivat.

Uutuutena Bemer-laite

Fysioterapeutti Johanna Heinon uusin ”aluevaltaus” on Bemer-laite, jonka jälleenmyyjänäkin hän toimii. Kyseessä on Liechtensteinissa valmistettava, kaksitoista vuotta markkinoilla ollut kotihoitolaite. Bemer-hoito avaa mikroverenkierron ja erottelee punasolut toisistaan ja näin parantaa veren juoksevuutta. Ihmiselimistössä pienimpien verisuonten verenkierrolla eli mikroverenkierrolla on ratkaisevan tärkeä kuljetustehtävä: Se toimittaa kudoksiin ja elimiin happea ja ravinteita, kuljettaa pois kuona-aineita sekä tukee immuunijärjestelmää. Puutteellinen tai häiriintynyt
mikroverenkierto onkin usein syynä solujen nopeaan vanhenemiseen ja lukuisten vaivojen ja sairauksien syntymiseen.

– Noin 74 % ihmisen verenkierrosta on juuri tuota mikroverenkiertoa, joten sen saaminen kuntoon on ensiarvoisen tärkeää opastaa Heino.
Bemer-hoidosta on tutkitusti saatu apua mm. luuston luutumiseen, silmänpohjanrappeumaan, diabetekseen, unenlaatuun ja keskosten selviytymiseen. Bemer-hoito parantaa myös immuunijärjestelmää, jolloin voi paremmin välttyä tulehduksilta tai stressin seurauksilta. Yksi hoitokerta kestää 8-20 minuuttia ja päivittäin 1 – 2 hoitokertaa riittää kehon ja elimistön voinnin parantamiseen.

– Bemer-teknologia on täydentävän ja ennaltaehkäisevän terveydenhuollon tämän hetken ehkä tutkituin ja tehokkain fysikaalinen hoitomenetelmä linjaa Heino lopuksi.

Lisätietoja: www.kraniofysio.fi ja www.bemer.fi

– Petri Salomaa-

Idyllinen Launeen kaupunginosa on Lahden kaupungin erityissuojelussa. Tämä tarkoittaa, ettei launeelainen saa rakentaa etupihalleen roskapönttökatosta tai korkeaa lankkuaitaa. Onneksi takapihalle saa kuitenkin rakentaa kerrostalon, jos muistaa mainita taikasanat ”kaupunkirakenteen tiivistäminen”. Tämä ja paljon muuta yllättävää ilmeni Launeen omakotiyhdistyksen järjestämässä rakennus- ja remontointitilaisuudessa Salinkallion koululla huhtikuisena torstai-iltana.

-Kun arkkitehti Carolus Lindberg vuonna 1937 teki Launeen puutarhakaupunginosan kaavan, monet nauroivat kaavan suurellisuudelle. Ei uskottu edes, että kaupunginosaan löytyisi asukkaita Lahdesta, joka tuolloin oli 23 000 asukkaan pikkukaupunki, kertoi tutkija Riitta Niskanen.
Niskasen mukaan naureskelu loppui, kun sodan jälkeen vuonna 1945 piti yhtäkkiä saada nopeasti asuntoja siirtoväelle ja rintamamiehille. Laune toteutui, mutta kaavassa oli monia hienouksia, jotka eivät olleet mahdollisia rakennettaviksi tiukassa taloustilanteessa. Laune ei koskaan saanut Lindbergin piirtämää siirtolapuutarhaa ja kauppatoria.
-Ensimmäiset tyyppitalot rakennettiin Rahkakadulle, Suorankulmankadulle ja Pajusillankadulle. Launeen taloja olivat suunnittelemassa monet kuuluisat arkkitehdit. Jorma Järvi esimerkiksi oli suunnitellut Helsingin Postitalon ja Elsa Arokallio Eduskuntatalon, Niskanen luetteli.
Launeen vanhin säilynyt rakennus on kuitenkin Launeen lähteen päälle rakennettu Launeen pumppuasema, joka on rakennettu jo ennen Suomen itsenäistymistä eli vuonna 1909. Rakennuksen suunnitteli Carl Tavast. Muita alueen vanhoja julkisia rakennuksia on Launeen kirjasto (1948), joka aluksi sai nimekseen Launeen koulu ja lopulta palveli Lähteen kouluna. Arvokkaina Niskanen piti myös vuonna 1956 rakennettuja Launeen lastentaloa ja Salinkallion koulua. Myös Launeen kirkko on alueelle leimallinen.
-Kannattaa muistaa, että Launeen lastentalo on Lahden vanhin päiväkoti ja Launeen kirkko Lahden vanhin kirkko, Niskanen alleviivasi.
Jokainen rakennuslupa on yksilöllinen

-Me yritämme säilyttää Launetta, mutta toisaalta vaikutamme niin, ettei se säily, esitteli itsensä ja toimistonsa Lahden kaupungin kaavoitusosastolla työskentelevä kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen.
Karvinen-Jussilaisen mielestä on erityisen hienoa, että Launeella on tehty tonttikohtaisia muutoksia harvinaisen vähän. Hän muistutti, että Launeella tontin rakennusoikeus on pienempi kuin monilla uusilla alueilla, joka uusia rakennuksia suunnittelevien launeelaisten tulee ottaa huomioon.
-Moni pettyy rakennuslupaa hakiessaan, mutta pitää muistaa, että rakennuslupaa tai lupaa tontin jakamiseen ei välttämättä saa, vaikka naapuri olisikin saanut. Jokainen tontti on yksilöllinen ja vanhojen rakennusten sijoittelu on erilaista eri tonteilla. Me yritämme valvoa, että katukuva säilyy, selitti Karvinen-Jussilainen kaavoituksen ongelmatilanteita.
Harvinaisen selkeänä Karvinen-Jussilainen piti kuitenkin tilannetta, jossa launeelainen toivoo voivansa laajentaa tonttiaan puistoon. Lupaa laajennukselle ei tipu.
-Onneksi Launeella uudisrakentaminen on ollut Launeella melko vähäistä, mutta kyllä meille kannattaa tulla keskustelemaan suunnitelmistaan. Yritämme katsella mahdollisuuksia avoimin mielin, lupasi Lahden kaupungin rakennuslupapäällikkö Markku Sivonen.
Sivonen palautti kuulijoiden mieliin, että kaikkiin rakennushankkeisiin ja laajennuksiin tarvitaan rakennuslupa. Monille oli yllätys, että huoneen rakentaminen oman talon yläkertaan vaatii luvan. Lupa tarvitaan myös grillikatoksille ja roskapönttökatoksille sekä lauta-aidoille. Jopa itse kasvatetun puun kaatamiseen on haettava lupa, mutta se haetaan kaupungin vihertoimelta.
-Launeella on muistettava myös, että vaikka uusiutuvan energian käyttö olisi suositeltavaa, pohjavesialueelle ei myönnetä lupaa maalämpöputkien poraamiseen, Sivonen huomautti.

Entäs naapurin pressuautotalli?

Yleisöä kiinnostivat monet oman tontin kulmilla seisovat rakennelmat. Alustajilta kyseltiin naapurin pressuautotallista, joka rumentaa omaa pihaidylliä. Lisäksi kysyttiin talon pintamateriaalin vaihdosta ja grillikodan rakentamisesta.
Asiantuntijoiden mukaan pressuautotallit eivät ole suositeltavia, vaikka eivät varsinaisesti olekaan kiinteitä rakennuksia. Talon pintamateriaalin saa luvalla vaihtaa, jos se istuu ympäristöön, kuten puu tai rappaus. Levypinnoitteiden vaihtoa pidettiin jopa suotavana, koska ne eivät ole alkuperäisiä alueella.
-Grillikotaa ei saa rakentaa, mutta jonkinlaisen kevyen grillikatoksen voisi kenties tehdä, jos se saadaan sopimaan ympäristöön, lupaili Sivonen.
Keskustelua herättivät myös Itellan vaatimat ryhmitellyt postilaatikkoryteiköt. Monien mielestä kaikenkirjavat postilaatikot rumensivat katunäkymää kohtuuttomasti. Samaa mieltä olivat myös alustajat.
-Rumia ne ovat. Asiasta yritettiin neuvotella Itellan kanssa, mutta häviölle jäätiin, selitti Karvinen-Jussilainen.
Paikalla olleet halusivat myös tietää, millaisen väliaidan saa rakentaa talojen väliin. Lisäksi kyseltiin, millainen roskapönttökatos olisi suositeltava.
-Launeella pitäisi suosia pensasaitoja. Jos naapurilla on oikein pelottava koira, voi pensasaidan taakse rakentaa vaikkapa verkkoaidan. Roskapöntöt taas on tarkoitettu kestämään pakkasta, joten niille ei välttämättä tarvita mitään katosta. Pöntöt voi toki reunustaa pensailla, jos haluaa, neuvoi Karvinen-Jussilainen.

Keskustelussa tuli esiin myös monia kiinnostavia tietoja Launeen alkuperäisistä väreistä ja kasveista. Anne Karvinen-Jussilainen kertoi, että alueen talojen alkuperäiset värit olivat vaaleita ja neutraaleja. Sinistä, keltaista ja muita kirkkaita värejä ei käytetty. Talojen ikkunanpuitteet eivät suinkaan olleet valkoisia, kuten nykyisin, vaan tummia. Niskanen taas huomautti alueella suositun vanhoja lehtipuita: koivuja, vaahteroita ja pihlajia. Kaikkia launeelaisia neuvottiin lukemaan museon ”harmaa kirja” eli Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista.
Launeelaisia askarruttanut kysymys kerrostaloista, jotka nousevat Äestäjänkadun vanhojen omakotitalojen takapihalle, sai kuitenkin selkeän ja kipakan vastauksen kaupunginarkkitehdiltä.
-Suomessa ja Lahdessa on monia hyviä esimerkkejä asuinalueista, joilla omakotitalot ja kerrostalot sopeutuvat hyvin samalle alueelle. Lahdessa tarvitaan kaupunkirakenteen tiivistämistä ja kerrostalot luovat hyvän meluvallin alueen reunalle, Anne Karvinen-Jussilainen päätti keskustelun aiheesta.

Teksti: Marjo Liukkonen
Kuva:  Pekka Kuuslahti

Kortteliliigan kaukalopallokausi päättyi varsinaiseen ottelusumaan, kun sarjojen 28 parasta joukkuetta pelasi mitaliottelut Launeen jäähallissa.

Päivän ehkä parasta antia oli se, että kaikki joukkueet olivat liikkeellä täysillä kokoonpanoilla ja porukkaa riitti katsomoonkin. Uljaimpaan kokonaissaldoon ylsi kakkosen finaalissa loistanut VeKu, joka oli aktivoinut lehtereille 45-henkisen fanijoukon. Iloinen vekujengi osasi todella ottaa ilon irti kultamitaleista. Kokonaisuuden kannalta tärkeitä onnistumisia nähtiin myös erotuomaritehtävissä. Aktiivituomarit olivat terävöittäneet osaamistaan Pasi Kostiaisen johdolla ja tiukoissa paikoissa löytyi tarvittavan tiukkoja vihellyksiä.

Mestaruussarjan finaalissa Flexolahti venytti mestaruusputkeaan, kannu lähti Flexon kultasaunaan jo seitsemännen kerran peräkkäin. Ykkösen finaalissa Luukkumiehet olivat terävässä vedossa, eikä nuorekas Neliveto pystynyt tällä kertaa haastamaan parempiaan. Kolmosen kultakamppailussa Setä Samuli nousi huimalta takamatkalta 7-6 voittoon yllättäen hyytynyttä SHW:tä vastaan. Nelosen finaalissa Kytölän Pallo oli maalin verran parempi kuin aina vaarallinen Ylämummo ja viitosen kultaa biletti ansaitusti FB Kalmisto.

35-v.senioreiden loppuottelussa LG pyöritteli 8-2 voiton Launepallosta. Hopeajoukkueesta maalintekoon pystyivät lauantaina vain ikihanakka Anssi Karen, sekä Saku Pyyhtiä.

Reilut 300 kamppailua kauden aikana tahkonneet kaukalopalloilijat siirtyivät mitalipelien myötä ansaitulle kesätauolle. Seuraava hikoilukausi alkaa syyskuussa ja silloin on jälleen luvassa vauhdikkaaseen jääurheiluun tykästyneille kaveriporukoille jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain sinistä.

Jake Ropponen

Keväinen auringonpaiste on vienyt lumikinokset nopeasti aukeilta paikoilta, pikkulinnut livertelevät jo soidinmenojaan. Lasten ja varttuneempien harrastajien talvinen aherrus nähdään ja kuullaan konserteissa ja töiden näyttelyissä keväiseen tapaan.

Lahden musiikkiopiston lapset ja Konservatorion mummojen ja vaarien kanteleryhmä piti omaisille kevätkonsertin Kalevi Aho-salissa. Väinämöinen vieraili siellä Kumu I veneellä ja soutajina oli Kalevalan poikia koko vene täynnä! Muu väki lauloi ja soitti ympärillä, kun rumpu-poikien Komu I – vene taisi ajaa karikolle!

Harjulan setlementin kansalaisopisto juhlii tänä vuonna 70 – vuotistaivaltaan. Vuorikadun koululla oli esillä aikuisopiskelijoitten talven töitä sekä vähän nuorempien piirustuksia kahviossa. Pyöreitten vuosien johdosta näyttelyvieraille tarjottiin talon puolesta kermakakkukahvit! Esillä oli taidokkaita käsitöitä, kangaspuilla kudottuja pellavaliinoja, arkeen ja juhlaan ommeltuja mekkoja ja takkeja sekä entistä taidokkaampia puukäsitöitä. Kuvanveisto – ja piirustus-, maalaustaide-, ja valokuvaus kutsuu aina syksyisin harrastuspiireihin mukaan ihmisiä, joilla on luomisen kyky. Heidän saavutuksia ihailtiin sekä Harjulan että Wellamo – opiston näyttelyissä.

Wellamo – opiston kurssien opiskelijoitten työt olivat esillä Lahdessa Aikuiskoulutuskeskuksessa. Käden taitojen lisäksi siellä oli musiikki- ja tanssiesityksiä aulassa ja auditoriossa. Sukututkijoitten kammarissa selvitettiin tutkimukseen liittyviä kiemuroita. Ehkä eniten tuli opettajille kysymyksiä KHO:n päätöksetä, mikä estää sukututkimuksen harrastajien pääsyn tutkimaan seurakuntien tiedostoja viimeisen 125 vuoden ajalta.

Wellamo-opisto kattaa nykyisin koko Päijät-Hämeen, joten sen piiriin kuuluvissa kunnissa oli viikonlopun aikana omat alueelliset kevätnäyttelynsä. Lahdessa opiston ala-aulan lasivitriinissä oli näyttävä kokoelma ikoneja, sanataide oli saanut sijansa ja näyttelyssä kävijöillä oli mahdollisuus kokea Shiatsu terapian päähieronnan ihanuus. Puutyön harrastajien soittimien rakentamia viuluja viriteltiin ja kuulosteltiin sointeja alakerran pienessä luentosalissa.

Todettakoon lukijoille, että kuvateksti on toimittajan omasta mielikuvituksesta kirjoitettuja! Mukavaa Pääsiäisen aikaa lukijoille!

Marja – Liisa Niuranen

Kortteliliigan kaukalopallokausi huipentuu lauantaina 16. päivä huhtikuuta jo 29. kerran pelattaviin mitaliotteluihin. Kauden päätöshetkille on koottu varsin näyttävä otos lahtelaisesta lajiosaamisesta, sillä mitalien osoite ratkaistaan Launeen jäähallissa peräti seitsemällä eri sarjatasolla ja tuimiin taisteluihin osallistuu liigan 14 parasta joukkuetta.

Parasta osaamista nähtäneen mestaruussarjan finaalissa, jossa iskevät klo 16.25 alkaen yhteen Flexolahti ja Myllytupa. Harrastetason syvyyttä peilattaneen puolestaan viitosen loppuottelussa, jossa laatikkoon luistelevat liigan vanhin joukkue Gremon Pallo ja huimaa kevätvirettä puhkuva FB Kalmisto. 35-v.sarjan kultakamppailussa saataneen oiva näyte lahtelaisten kaukalopallosenioreiden huimasta nykyvauhdista, kun LG ja Laune Pallo kilvoittelevat jälleen kerran keskenään. Lehtemme levikkialueen suosikkijoukkueen Laune Pallon riveissä kultamitaleita janoavat mm. kaikille tutut taitajat Arto Kemppainen, Stefan Ikonen, Kimmo Lyytinen ja legendaarinen punakypärämies Ilkka ”Ile” Tonttila. Huhut kertovat myös Harri Valkosen teroittaneen hokkarinsa.

Yleisöllä on perinteiseen kortteliliigatyyliin, nonstoppina kahdessa kaukalossa pyöriviin otteluihin, vapaa pääsy ja hallin kahvio on avoinna.

Kuluneen kauden päättyessä haetaan jo kiivaasti joukkueita mukaan syksyllä alkaviin uusiin sarjakahinoihin. Kaukalopallo tarjoaa edelleen mainion tilaisuuden yhteiseen hikoilu- ja kuntoilunautintoon vapaamuotoisille kaveriporukoille. Tämän vauhdikkaan, kaikille sopivan turvallisen jääurheilulajin kuviot esitellään tarkemmin yhdistyksen internet -sivulla.

Jake Ropponen

Helsingin Sanomien (21.3.2011) tekemän kyselyn mukaan suuri osa suomalaisista, varsinkin nuoret, ovat autuaan tietämättömiä nykyisestä hallituksesta. Lisäksi suorastaan liekehtivänä käy keskustelu siitä, mikseivät nuoret äänestä. Yhdeksi syyksi voisi olettaa postmodernin nyky-yhteiskunnan sirpaleisuuden. Tietoa ehdokkaista ja puolueista on saatavilla ja sitä pitäisi periaatteessa olla helposti löydettävissä. Yksittäistä vaalikeskustelua katsoessa on kuitenkin vaikea tehdä minkäänlaisia päätelmiä ehdokkaiden kyvykkyydestä tai edes puolueiden kannasta esimerkiksi ydinvoimaloihin, kun keskustelut tuntuvat aina viittaavan johonkin edelliseen keskusteluun tai tehtyihin sopimuksiin.

Ehdokkaiden samankaltaisuus aiheuttaa myös päänvaivaa äänestäjille. Puolueet eivät erotu toisistaan tarpeeksi jyrkästi, jotta niiden haluama brändi pinttyisi suomalaisten mieliin. Ketä oikeastaan edes kiinnostaa poliitikkojen antama tekopyhä julkisuuskuva? Pinnallinen hymyilevä pärstä, joka tahtoo pelastaa maailman, parantaa koulutusta, poistaa köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden universumista. Poliitikkoja pidetään kaksinaamaisina hyväuskoisten petkuttajina. Tyhjien lupauksien kruunaamattomina kuninkaina. Ihmiset antavat äänensä aina lopulta tunteen perusteella. Jos järki ja tunne ovat ristiriidassa, tunne voittaa. Surkeitten järkeä korostavien mainoskampanjoiden sijaan kannattaisi siis keskittyä tunteisiin vetoaviin iskulauseisiin ja mainoksiin.

Matti Vanhanen on oiva esimerkki siitä, kuinka paljon lopulta poliitikko poliitikkona kiinnostaa. Seiskasta luetaan uusimmat salarakaspuinnit, mutta poliittisista mielipiteistä viis veisataan. Ihmiset tahtovat tietää henkilöistä julkisuuskuvan takana, tirkistellä yksityisyyttä. Tämän media on osittain ottanutkin huomioon: poliitikot vierailevat Krissen vaaligrillissä nöyryyttämässä itseään, uutisvuodossa osoittamassa huumorintajuaan ja Korkojen kera- talk showssa paljastamassa luurankojaan. Perinteisten ydinvoima- ja tukiväittelyjen tilalle on tullut sensaatiokeskustelut ehdokkaiden kannabiskokeiluista, töistä lintsaamisista ja lasten kurittamisista. Lisäksi julkaistaan tietoja nykyisen hallituksen hallitsevista horoskooppimerkeistä.

Ainoa, epäilemättä toimiva, vaihtoehto olisi sulkea ehdokkaat muutamaksi kuukaudeksi BB- taloon ja äänestää heistä viikoittain tylsin, absolutistein ja varatuin asukas ulos. Tai jakaa puolueet heimoihin ja viskata Selviytyjiksi autiolle saarelle. Tämä olisi helpoin tapa kärjistää puolueet äärimmilleen ja samalla saataisiin selkeitä yhteenottoja ilman toimittajan väliintuloa. Jos politiikka haluttaisiin välttämättä osaksi tosi tv:tä, voitaisiin luoda uusi formaatti ”Huippueduskunta haussa”. Joka tapauksessa katsojat tahtovat aitoja tunteita, lähikuvia ahdistuneesta Päivi Räsäsestä autiosaarella tai pettyneestä Timo Soinista BB-päiväkirjahuoneessa

Elina Salomaa

Neljänkaivonkatu jatkui vuosia sitten Jalkamiehenkatuna, mikä puolestaan yhtyi R – kioskin takana Vähätalon katuun. Läntinen koulu eli Länsiharjun koulu oli Jalkamiehenkadun talojen eteläpuolella. Kadusta ovat vain muistot jäljellä ja ehkä asemakaava kaupungin arkistossa. Ainoa pysyvä muistomerkki vanhasta Jalkamiehenkadun lasten kotikulmasta on kahdeksankymmenvuotiaan koulun päätyosa. Helsingintietä eikä kaupungin keskustaan johtavaa rautatiesiltaa ei silloin ollut. Asukkaita palvelevia kauppoja oli Vähätalonkadun ja Tornatorin välisellä alueella runsaasti viime sodan jälkeisillä kahdella vuosikymmenellä Kadun varrella 1940 -luvulla asuneista lapsista kokoontui pieni joukko Länsiharjunkadun laitaan pari viikkoa kotejaan muistelemaan.

Parhaiten Marja Salomaa, Heikki Laine, Hannu Antinniemi, Sirpa Salmela ja Irma Ahonen muistavat elintarvikekortit ja kaupat. Hannulla on kirvelevä muisto viimeisestä käynnistä Luukkaisen kaupassa. Äiti meni kauppaan ja pieni mies jäi odottelemaan ulkopuolelle. Oli talvipakkanen ja Hannu poika otti ja nuolaisi jäätyneitä maitojääpuikkoja portaikon vieressä olevasta tonkasta. Kieli tarttui rautatonkkaan kiinni. Tietysti kielestä lähti pieni pala pois, kun sitä irrotettiin ja kipeää teki.
-Lähempänä Jalkamiehenkadun läntistä kulmaa olivat Linoksen kivijalkakauppa ja Lehtosen kangaskauppa, mistä ostettiin mekkokankaat, muisteli Sirpa, jonka äiti hyvä ompelija. Tilkuista tytöt saivat nukeilleen monenlaisia vaatteita. Sirpa kävi äidin kanssa rautatieaseman takana Lahden meijeristä hakemassa kurria, nykyaikaista rasvatonta maitoa. Siellä oli jonossa samalla asialla monen muunkin perheen äiti. Kurrimaito oli kaiketi edullista juotavaa.

Perheissä ei tuhlattu. Erään perheen äiti oli säästänyt makaronipakettia jouluruokaa varten. Kun makaronilaatikon teko alkoi, olikin pussi täynnä toukkia! Sen sisään oli tihkunut kosteutta. Kasvi- ja perunamaat kuuluivat perheviljelyksiin tärkeinä ruoan lähteinä.

Heikki ja velipoika Hannu juoksivat Kullankukkulan välistä polkua alas ja hakivat maitoa Marolan iltalypsyltä. Muorinkujan ja Rahikankadun risteyksessä oli Ala – Osuuskauppa. Kodin lähistöllä muisteltiin olleen myös toisen osuuskaupan myymälä sekä Vähätalon kauppa sekä rakennus, mihin vietiin tyhjät pullot.

Laineen ja Saarnikosken poikien kotitalot olivat vastakkain. Poikien harrastukset vain poikkesivat toisistaan. Kun tulevat viulistit Veikko ja Risto Saarnikoski alkoivat harjoitella, lähtivät Lainen pojat pesäpallomailat kainalossaan Länsiharjun koulun kentälle. Laineet ovat olleet SM- sarjatason pesäpalloilijoita nykyisin jo toisessa polvessa.
Lentopalloseura Kimmokin sai alkunsa koulun kentältä, kun Kansakoulukadun ”miljoonakylän eli milkkien” pojat Aallosen, Kostensalon, Huotarisen ja Lahden veljekset aloittivat siellä tulevan huippuseuran harjoitukset. Hannu muistaa hiihtoharrastukset ja vertailut suksimerkeistä; ”Hilpisen hikilankut ja Järvisen lamellit”, viimeksi mainitut rapsahtivat poikki, kun tyhjän ojan päällä poika suksilla keinui.

Muistelijat ovat syntyneet ennen talvisotaa. Sodasta he muistavat koulun pommisuojaan juoksut, ilmahälytykset ja pommien ujellukset. Laineen talosta lensi ja särkyi peltikatto lähistölle. Koulun nykyisen Kasvihuonerakennuksen kohdalla oli suppa, mihin hukutettiin kissanpennut.
Traumaattisimmat muistot Jalkamiehenkadulla asumisesta oli Mäenpään kaksoissisarilla Marjalla ja jo edesmenneellä Ritvalla. Tytöt oli lähetetty viisivuotiaina sotaa pakoon Ruotsiin. He saapuivat sieltä äitinsä ja isänsä luokse kymmenvuotiaina ummikkoina suomen sanaa osaamattomina. Vanhemmat osasivat ainoastaan suomea. Asuntona vanhemmilla oli Aholan talon kivijalassa kamari ja keittiö. Ruotsissa he olivat asuneet suurissa maalaistaloissa. Pelottavinta oli lisäksi pitkä rivi ulkohuuseja ja naapuristossa kuulemma kummitteli. Risuisen kummun alla makasi kansalaissodan uhreja haudassaan.
Marja olisi halunnut lähteä takaisin Ruotsiin heti, mutta pienellä tytöllä siihen ei ollut mahdollisuutta. Ritva oli perheessä, joka halusi kurilla kasvattaa sotalasta, joten tämä ei takasin tohtinut lähteä. Kotiutumista hankaloitti lisäksi Länsiharjun koulun terveydenhoitaja, joka teki jostain syystä heidän kotiinsa erittäin usein tarkastuskäyntejä. Näillä käynneillä hän takavarikoi tytöille lähetetyt ruotsinkieliset kirjat ja lehdet, joten hän pakotti sisarukset ”suomettumaan”, niin hyvin, että myöhemmin tarpeellinen ruotsinkieli unohtui molemmilta.

Ystävyys on Jalkamiehenkadun lapsilla säilynyt. Sirpa kertoi olleensa aina iloinen, kun Irma palasi äitinsä luota Tammelasta Lahteen kauppakouluun. Irman mummo asui naapurissa, missä tämä vietti kaikki kesät ja koululomat.

Nykyisin ei Jalkamiehenkadusta ole muistona kuin muutamat valokuvat. Myöhemmin rakennettu Starckjohannin pääkonttori varastohalleineen on vielä olemassa, mutta uudella omistajalla.

– Marja-Liisa Niuranen-