Venäjä, Turkki, Pohjois-Korea ja kymmenet maat ovat vajonneet rautasaappaan alle ja sellaisista ihmisoikeuksista, kuin meillä on Suomessa, voidaan vain haaveilla.

Venäjä levittää valeuutisia ja rahoittaa uusfasismia. Sen tavoite on edelleen demokratian tuhoaminen. Lonkerot ulottuvat jo Valkoiseen taloon, joten nyt jos koskaan tarvitaan vastarintaa. Trumpin örveltäminen USA:ssa on jo niin groteski ilmiö, että hänen vastustamisestaan voi tulla milleniaalisukupolven poliittinen avainkokemus.

Luin viikonloppuna loistavan pamfletin, jonka oli kirjoittanut Yalen yliopiston hstorian professori Timothy Snyder. ”Tyranniasta” (suom. Matti Kinnunen, Siltala 2017) kirjassaan hän ruotii säälimättömästi fasismia ja patistelee lukijoita vastarintaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Hän on julistanut varsinaisen ”vastarinnan katekismuksen”, jossa käy 20 käskyä Lutherin periaatteella Käsky ja Mitä se on?

Seuraavassa esittelen ne lyhennettyinä ja suuresti pelkistettyinä, mutta erittäin tärkeinä ja vakaviksi tarkoitettuina hätähuutoina elämäntapamme puolesta.

1. Älä tottele ennakkoon
Älä lankea itsesensuuriin! (suomettuminen)

2. Puolusta säilyttäviä instituutioita
Kunnioita yliopistoa, kirkkoa, oikeuslaitosta ja vapaata sanomalehdistöä.

3. Varo yhden puolueen valtioita
Tue monipuoluejärjestelmää

4. Kanna vastuusi maailmaa kohtaan
Aktivoidu ja seuraa aikaasi. Älä jää syrjäänkatsojaksi. Osallistu vaaleihin ehdokkaana!

5. Muista etiikka ja moraali
Keskiluokan ammateissa (lääkärit, tuomarit, opettajat) noudatetaan usein sovittuja pelisääntöjä!

6. Varo puolisotilaallisia ryhmiä
Puolustusvoimat hoitaa kyllä tehtävänsä.

7. Erottaudu
Älä ravaa joukon mukana

8. Usko totuuteen
Tiede ja uskomus ovat eri asia. Tarkista tietosi

9. Ota selvää!
Lue pitkiä artikkeleita ja tarkastele useita lähteitä

10. Ole isänmaan ystävä
Rakasta Suomea aidosti!

Noudata seuraavia myös seuraavia ohjeita:
– Ole mahdollisimman rohkea, aja hyviä asioita, säilytä maltti, kun tapahtuu mahdottomia, harjoittele kehon
politiikkaa, katso silmiin ja juttele, puolusta yksityiselämää, ja tarkkaile ympäristöäsi koko ajan.

Näillä ohjeilla sinä selviät tulevaisuudessa mainiosti. Tosiasiassa yksi Trump ei silti kykene romuttamaan
amerikkalaista järjestelmää, vaikka kuinka uhoaisi. Siksi sinun kannatta myös kuulostella vihapuheita ja vaarallisia sanoja. Löydät myös muista maista vertaisryhmiä niin internetistä kuin järjestöistä.

Nyt olet saanut rokotuksen despootteja, dikaattoreita ja tyraniaa vastaan. Siis hengitä! Ole Suomessa!

Juhani Melanen

Rajakadulla on toiminut Vihertalo Varpula vuosikymmeniä, ehkä vähän piilossa vihreän aidan takana Mannerheiminkatua huristavilta autoilijoilta. Puutarhuri Antti Varpula aloitti Lahdessa kotipuutarhoille taimimyynnin elokuussa 1967, siis 50 vuotta sitten. Silloin myytiin paakkutaimisia omenapuita, marjapensaita ja orapihlaja-aidan taimia keväisin ja alkukesästä.

Lahdessa Varpula aloitti Helsingintien sillankorvassa taimimyymälän myyden Hankkijan taimia. Oman myymälän hän perusti ensinnä nykyisen Pässinpuiston tontille. Sieltä yritys siirtyi nykyiselle Rajakadun tontilla, missä oli iso, syvä maakuoppa, mikä täytettiin. Hyötykasvien lisäksi oli myynnissä erilaisia siemeniä kuten porkkanan, punajuuren ja persiljan sekä kesäkukkien. Monivuotisina pihojen koristepensas oli esimerkiksi morsiusangervo ja monivuotiset ruusut. Siemenperunoita kaupunkilaiset tulivat ostamaan 1990 luvulla.

-Ilmasto on lämmennyt viimeisen 15 vuoden aikana Suomessa siten, että jopa eteläisen Euroopan Magnolia-puut selviävät talven yli Lahden seudulla samoin viinirypälepensaat, kertoo hyväntuulinen, kesäruskettunut puutarhuri. Meillä myydään myös talven kestäviksi jalostettuja makeaa kirsikka- ja luumupuulajikkeita. Kun aloitin Lahdessa, kysytyin omenapuun taimi oli Valkoinen kuulas, nyt kesäomenalajikkeita on useampia, kuten kestosuosikit Huvitus ja Siloposken hunajainen, syysomenoista esimerkiksi Grenman ja talviomenoista Siloposken kaunotar. Koristepuista värikkäimpiä ovat Verijapaninvaahtera-puut.

Mikä on pitkän kauppapuutarhuriuran salaisuus? Antti Varpula hymyilee; se on rakkaus kasveja, maata ja multaa kohtaan. Hän kertoo aloittaneensa kasvien kanssa seurustelun äiti Varpulan pihapiirissä ja kukkakaupassa lapsuuden kotipitäjässä Punkalaitumella Satakunnassa. Hän pääsi Reitkallin puutarhurikouluun1960 luvulla. Sinne vaadittiin kolmen vuoden harjoittelu. Koulu oli Vehkalahdella, Haminan läheisyydessä. Se oli perustettu jo 1898 naisille. Myöhemmin kaksivuotiseen kouluun otettiin myös miehiä ja perustettiin kauppapuutarhurilinja.

Mielenkiintoinen Varpulan harjoittelupaikoista oli Kultarannan puutarha. Sieltä mieleenpainuvia muistoja hänellä on keskustelut puutarhan hoidosta rouva Sylvi Kekkosen kanssa. Tämä oli todella ystävällinen ihminen ja kiinnostunut presidentin kesäkodin ympäristöstä.Presidentti Urho Kekkosella ei ollut aikaa puutarhakeskusteluihin.

Ihmisillä on nykyisin taloudellisesti varoja istuttaa kotipihoihin erikoisiakin kasveja, ja talojen piha-alueet ovat hyvin hoidettuja samoin kerrostalopihat. Nyt pihoihin on muotia istuttaa kääpiöhavupuulajikkeita. Ensimmäinen havupuusuosikki oli Kanadan Tuija. Ennen maan jäätymistä on aika istuttaa ensi kevään tulppaanien sipulit, kuten Triuph-ryhmät, jotka kukkivat sävy sävyssä ja eri aikajanalla.

Puutarhurin neuvoo, että keväällä tulppaanin kukittua, sen varsi pitää katkaista alimpaan lehteen saakka ja poistaa kuivunut varsi myöhemmin. Silloin sipuli jaksaa kasvattaa komean kukan jälleen seuraavana keväänä.

-Kun astiataimet tulivat myyntiin, mahdollistui kasvien istutukset koko kesäkaudelle. Myös henkilökunnan pitää olla ammattitaitoista, mistä Antti Varpula kiittää omaa henkilökuntaansa. Asiakkaita he neuvovat esimerkiksi mullan käsittelyssä ja kasvien istutuksissa, lannoituksessa ja kasvupaikan valinnassa. Kotipuutarhassa ostomulta tai turve pitää sekoittaa maan perusmultaan, hiekkaan tai saveen, silloin se tukee kasvavia kasveja. Syksy on parasta istutuskautta monivuotisille puutarhakasveille. Ne pääsevät kasvuvauhtiin heti keväällä maan lämmettyä.

Marja-Liisa Niuranen

Monet saivat sätkyn, kun Tampereella ilmestyvä Aamulehti ilmoitti päätoimittajansa Jouko Jokisen johdolla, että se pyrkii tasa-arvoisempaan kielenkäyttöön korvaamalla mieheen ja naiseen viittaavat tittelit neutraalimmilla termeillä. Koskaan aikaisemmin ei ole Aamulehteä luettu niin tarkkaan Pirkanmaan ulkopuolella – ja rivien välistä. Kaikki eivät heti ymmärtäneet, että kyseessä oli vain vakava pyrkimys nykyaikaisempaan suuntaan, eikä suinkaan mikään ukaasi, josta lipeämisestä toimittajia rangaistaisiin potkuilla. Pyykkipoikia kutsutaan todennäköisesti jatkossakin pyykkipojiksi.

Se oli mielestäni rohkea veto aikaisemmin kokoomuslaiselta julkaisulta. Yksi pahimmin päreensä polttaneista oli, kuinka ollakaan nainen, Ylen Pressiklubi-ohjelmaa Ruben Stillerin jälkeen vetänyt Sanna Ukkola, joka kirjoitti aiheesta ohjelman ulkopuolisessa blogissaan tulistuneen palopuheen. Ukkola joutuu kuitenkin itse samaan prässiin Aamulehden toimittajien kanssa, sillä Jokinen vaihtaa työpaikkaa. Hänet nimitettiin äskettäin Ylen uudeksi uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajaksi. Jokinen aikoo vetää saman uudistuksen läpi myös Yleisradiossa.

Mainittakoon tähän väliin, että Ukkolan Pressiklubi on osoittautunut lopulta haljuksi kopioksi Stillerin räväkkään tv-show´n rinnalla. Ukkolan journalistinen uskottavuus ja riippumattomuuskin on jo asetettu moneen otteeseen kyseenalaiseksi, sillä hän on persujen äänitorven, Perussuomalainen-lehden sekä sen nettiversion, Suomen Uutisten päätoimittajan, Matias Turkkilan aviopuoliso.

Onko tällä mitään merkitystä, kun puhutaan objektiivisesta journalismista? Ainakin Ukkolan mielestä perhesuhteet vaikuttavat päätöksentekoon, hän ilmoitti tentatessaan vihreiden tuoretta puheenjohtajaa, Touko Aaltoa tämän naissuhteista samaisessa Pressiklubissa. No, olihan Stillerkin julkidemari, mutta Sdp joutui hänen ohjelmissaan muita puolueita tiukempaan käsittelyyn. Omaa blogia pitävä Ukkola sen sijaan kehuu olevansa ”livenä lempeämpi kuin kolumninsa”.

Toimittajien ammattijulkaisu Journalisti paljastaa tuoreessa numerossaan, että sukupuolineutraalin linjan isä – vai pitäisikö sanoa keksijä – oli tamperelainen sosiaalipsykologi Klaus Weckroth. Häntä ärsytti syyskuisena lauantaiaamuna, kun hän luki Aamulehden pääkirjoitusta, jossa puhuttiin samaan aikaan tasa-arvosta ja luottamusmiehistä. Hän lähetti pikimmiten sähköpostia päätoimittaja Jokiselle ja kehotti tätä tarttumaan kipeään aiheeseen, esimerkiksi pääkirjoituksen muodossa. Niin tapahtuikin heti seuraavana sunnuntaina.

”En ole koskaan viihtynyt maskuliinisen vallan, alistamisen, sotimisen ja hyväksikäytön keskellä. Olen nimittänyt sitä herrorismiksi, tai herroriksi. Yksi herrorin muoto on, että pakotetaan kaikki ´olemaan miehiä´ tekstin tai keskustelun tasolla. Se on alistamista, ja sellaisessa en haluaisi millään olla mukana”, Weckroth sanoo.

Niille, jotka ovat kutsuneet Weckrothin ajatuksia merkityksettömäksi näpertelyksi, hän vastaa, että ihminen on sekä biologinen että sosiaalinen olento, jolle kieli on avainasemassa. ”Ilman kieltä, käsitteitä ja sanoja ei ole olemassa tajuntaa tai järkeä. Käytetty kieli vaikuttaa kaikkiin ihmisiin. Eihän enää puhuta lehtineekereistä tai kääpiöistäkään”, hän jatkaa. Ennen vanhaan tällaista pyrkimystä olisi tervehditty sivistysmaassa ilolla. Mihin ihmeeseen on hävinnyt tasa-arvoajattelu Suomessa?

Ilkka Isosaari

Istun lentokoneessa. Kuulen, kuinka koneen mahtavat voimat jylisevät ulkona. Lentokone on juuri aloittamassa kiihdytyksen kiitoradalla. Hetkeä myöhemmin tunnen, kuinka vauhti kiihtyy ja kone koskettaa viimeisen kerran Helsinki-Vantaan lentokentän asfalttia. Katson edessä istuvaa henkilöä, josta huokuu lentopelko. Hän sanoo vierustoverilleen: ”kaikista pahimpia ovat nousut, jostain syystä alkuun latautuu kaikista voimakkain jännitys. Joka kerta hyvästelen mielessäni siihen asti eletyn elämän ja teen hypyn tuntemattomaan. Outoa, koska olen matkustanut satoja kertoja ja silti aina vain pelottaa.”

Jään miettimään ajatusta pelon kohtaamisesta. Sanotaan, että Kristus kohtasi sen kaikkein pahimman pelkonsa Golgatan kukkulalla. Hän pelkäsi yleisinhimillisesti ja tunsi olevansa kahlehdittu tuon pelkonsa alla. Markuksen evankeliumiin on tallennettu sanat, jotka muistuttavat, kuinka hän Getsemanen kauniissa puutarhassa toivoi ”maljan” menevän hänen ohitseen. Se, miten lopulta todellisuudessa kävi, sen me tiedämme.

Hetkeä myöhemmin palaan kahden ihmisen väliseen keskusteluun, joka on ilmeisesti päättymässä. Vieressä oleva vastaa hänelle: ”Mielestäni rohkea ihminen ei ole se, joka ei pelkää mitään. Mielestäni rohkea on sen sijaan se ihminen, jota pelostaan huolimatta uskaltaa. Onko rohkeampaa ja vapaampaa ihmistä kuin se, joka kohtaa pelkonsa?”

Niin, onko siinä Golgatan miehen salaisuus? Valtavan pelon äärellä syntyi jotain, mikä mullisti maailman.

Teemu Reinikainen

Lahden kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona info-tilaisuuteen kaupungintalolle. Tilaisuuksien tavoitteena on avata asioita yksityiskohtaisemmin valtuutetuille seuraavaan valtuuston kokoukseen (tuleva maanantaina) liittyen sekä samalla antaa valtuutetuille mahdollisuus kysyä tarkentavia kysymyksiä esitteleviltä virkamiehiltä. Tämä keskiviikko ei ollut tästä poikkeus. Kaupunginjohtaja esitteli meille valtuutetuille Lahden talouden tasapainottamisen ohjelmaa vuosille 2018 – 2022. Käytäntö on minusta hyvä ja sitä voisi verrata, vaikka eduskunnan kyselytuntiin. Tosin kuntatasolla ei ole vastaavaa hallitus – oppositio asemaa, kuten eduskunnassa.

Suomen talous kasvaa kolmen prosentin vauhtia ensi vuonna ja hyvä niin. Saako Lahti tästä kasvusta osansa vai olemmeko edelleen jatkuvalla näivetyksen tiellä? Tähän emme saaneet vastausta tai edes yritystä olla mukana. Kalvosarjoissa puhutaan kyllä houkuttelevuudesta ja elinvoimasta, mutta todellinen tekemisen suunnitelma ja polku puuttuvat. Kun kaupunginjohtajaa kuunteli, niin johtopäätös on, että Lahti ei usko edes itse kestävään kasvuun seuraavan viiden vuoden aikana. Eli yksinkertaistettuna Lahden tulopuoli sakkaa jatkossakin – leikataan, leikataan ja toivotaan parasta. Ero menestyvien kaupunkien tapaan toimia ja asenteeseen on suuri. Miksi muut kaupungit ovat onnistuneet houkuttelemaan yksityistä pääomaa mukaan investointeihin ja Lahti on suurten kaupunkien alisuorittaja, kuten Heikki Helin ESS:ssa hyvin kirjoitti? Peruspalveluiden toimivuus ratkaisee paljon. Junassa minulle yksi arvostettu lahdessa asuva ekonomisti totesi torstaina aamulla, että eihän Lahdella mitään hätää ole. Laitetaan sloganiksi, että ”muuta Lahteen, täältä on lyhyt matka Helsinkiin”.

Lahti-konsernin omistajaohjaus on paljon valvojana. Samoin HYKY. Yhteistyö pitää toimia ja uskon, että se toimiikin. Pidemmän aikavälin kehittäminen, rakentaminen, säästöjen hakeminen, myyminen ja ostaminen on taitolaji – vielä kun sitä pitäisi tehdä yhdessä eli yli perinteisten organisaatiorajojen. Osaammeko nostaa omistuksiemme arvoa vai tuhota sitä? Lahti samoin kuin Suomen valtio (VR, Posti jne.) tarvitsee tähän uutta osaamista ja syvyyttä.

Miksi yhtiöitetään, jos ei ole kasvua?

Kaupungin konsernin toimintoja on haluttu yhtiöittää ja viedä markkinoille. Yhtiöiden kasvuun ei kuitenkaan uskota, vaan vaaditaan sopeutuksia ennen kuin liiketoimintaa on edes saatu kunnolla liikkeelle. Näivettymisen kierre on ja pysyy, jollei asenne ja tekeminen muutu. Lahti on panostanut paljon mm. uusiin väyliin ja kaupunki-infraan. Muun muassa toriparkki, matkakeskus ja Kehätie ovat tästä julkisella rahalla tehtyjä työnäytteitä. Kehätien kerrottiin tuovan välittömästi ja välillisesti työtä ja toimeentuloa Lahteen. Missä tämä näkyy Lahden kaupungin strategiassa ja tulopuolella? Kehitetäänkö esimerkiksi Launeen aluetta, kuten pitäisi, koska palvelut pitää tehdä liikenneyhteyksien lähelle? Miten Launeen uimahalli tai vapaa-ajan keskuksen kehittäminen etenee? Puheita riittää, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ole ainakaan minulle pystytty esittämään. Virkamiesten tehtävä on ja tulee olla valmistella eri vaihtoehtoja.

Arvosteleminen on helppoa ja siksi haluan tuoda mukaan konkreettisia ratkaisuja Lahden suunnan korjaamiseksi. Uskon, että olemme lähellä sitä tekemisen tasoa, että suunta saadaan muutettua. Lahdessa on paljon hyvää, se on erinomainen paikka asua, meillä on hyviä yrityksiä ja mahdollisuuksia, vaikka mihin. HYKY tulee tekemään omat avauksensa syksyn aikana. SOTE sektori on tärkeä työllistäjä ja elinvoiman tuoja koko maakunnalle ja sen roolia voidaan kehittää paljon.

Matkailun kasvun suurin pullonkaula on houkuttelevan hotellikapasiteetin puute. Siksi tarvitaan japanilaisen Muji-konsernin tapaisia toimijoita, jotta kansainväliset asiakkaat aidosti kiinnostuisivat Lahdesta. Malskin lisäksi vaihtoehtona on Sibelius-taon vieressä oleva tyhjä tontti.

Ville Skinnari

Maailman parhaaksi kehuttu peruskoulumme taantuu ilman ripeitä toimia. Nykyinen hallituskoalitio ei enää arvosta koulutusta eikä panosta siihen. Tänään koulutuksen trendejä ovat eriarvoistuminen, laskevat oppimistulokset ja valtion panostuksen romahtaminen.

Valtion päättäjät ovat kääntäneet selkänsä Suomen suurimmalle ylpeydelle: hyvälle peruskoululle. Valtio tukee kyllä Aalto-yliopistoa perustamalla sinne huippu talousyksikön, mutta kääntää selkänsä kruunujalokivellemme, jonka PISA-tuloksia ihmeteltiin ympäri maailmaa ja tultiin katsomaan kauempaakin!

OAJ on yrittänyt takoa päättäjien takaraivoon, millaisia tekoja pitäisi tehdä, että voisimme vielä pelastaa peruskoulumme, mutta turhaan. Tosiasiassa avainasemassa ovat kuntapäättäjät; meillä Lahden kaupungin valtuusto. Tämä porukka on ollut varsin hiljaa ja katsellut vierestä, Se ei ole edes tuominnut huonosti töitä valvoneita Lahden omia virkamiehiä homekoulusotkuissa, vaan on siunannut kymmenien miljoonien vahingot ilman sanktioita!

Ongelmana ei ole se, etteikö perusopetuksen pedagogiikkaa ja opetussuunnitelmia kehitettäisi. Nyt vain eletään sellaisessa Suomessa, jossa päättäjiltä puuttuu tahto uudistaa rahoitusta ja ohjausta peruskoulumme korjaamiseen. Peruskoululaki on luonteeltaan puitelainsäädäntöä. Siksi se antaa kunnille, siis myös Lahdelle ,lähes rajattoman vapauden luovuudelle, jota ei Lahdessa käytetä ainakaan oppimisen hyväksi.

Lahdessa esimerkiksi keksitään koko ajan keinoja vähentää kustannuksia ja tuottaa perusopetusta yhä halvemmalla. Peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmä ei aseta vaatimuksia sille, kuinka paljon rahaa perusopetukseen, kukin kunta, Lahtikin, käyttää. Peruskoulun rahoitus on siis yllättävän paljon kiinni kuntapäättäjien halusta ja tahdosta korostaa koulutusta ja sen tukitoimia.

Erittäin tärkeää on tässä tilanteessa kysyä, onko peruskoulun kehittäminen epäonnistuneiden sote-uudistusten vanki? Ja kauanko tämä tilanne jatkuu? Emme voi enää ulkomaanmatkoilla kehuskella aamukahvipöydässä suomalaisten PISA-tuloksilla, sillä vuoden 2006 jälkeen oppimistulosten lasku on ollut tosiasia. Erityisen huolestuttavaa sellaisten oppilaiden kohdalla, jotka eivät saa koulusta edes jatko-opinnoissa tarvittavaa vähimmäisosaamista.

Kotitaustan yhteys oppimistuloksiin on vahvistunut. Yksityiset koulut toimivat kaupungeissa ja maaseudulla oppimistulokset ovat heikompia kuin kaupungeissa. Erot kasvavat oppimistuloksissa, tuen määrissä,kielivalinnoissa, opetusryhmien koossa ja oppilashuollossa. Erot pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä kasvavat!

Päättäjien tulisi muistaa, että uusi oppiminen vaatii investointeja ja opettajien osaamisen jatkuvaa päivittämistä! Peruskoulumme tila ei oikeasti tunneta ja tiedetä, vaikka pitäisi. Eniten pihalla tästä on opetusministerimme Sanni Grahn-Laasonen!  Mihin sivistysporvaristo on kadonnut?

Juhani Melanen

Suomi pelaa Kimbleä -turnauksen finaali järjestettiin viime lauantaina Kauppakeskus Puuvillassa Porissa. Suomenmestaruuden legendaarisessa pöytäpelissä voitti etelälahtelainen Taika Elpiö.
– Olen pelannut Kimbleä jo monta vuotta ja sen vuoksi osallistuin toukokuussa semifinaaleihin Lahdessa. Voitin tämän osakilpailun, josta pääsi kaksi parasta pelaajaa Poriin taistelemaan suomenmestaruudesta.

Porin finaaleissa Taika voitti kaikki kolme peliä.
– Finaalissa meitä pelasi neljä kilpailijaa vastakkain.

Hyvä Kimblen pelaaja on Taikan mielestä tarkka ja hän seuraa jatkuvasti, mitä vastustaja tekee.
– Minulla on sellainen taktiikka, että jos saan kutosen, niin otan aina uuden nappulan mukaan peliin.

Taikalta oli jäädä väliin Lahden osakilpailu toukokuussa, kun tyttö oli kaatunut päivää aiemmin pyörällä.
– Onneksi iskä sai houkuteltua minut pelaamaan, eikä se asfaltti-ihottuma enää pelitilanteessa minua haitannut.

Lautapeleistä voi oppia enemmän

– Pelaamme kotona Afrikan tähteä,Canastaa ja Kimbleä. Pöytäpelit ovat paljon mielenkiintoisempia kuin tietokonepelit.

Suomenmestarin mielestä ei ole terveellistä tuijottaa monta tuntia päivässä tietokoneen monitoria.
– Niin ja tietokonepelit koukuttavat helposti. Olen minäkin niitä sen verran pelannut.

Kimbleä Taika oppi pelaamaan viisivuotiaana, kun tuttavaperheen vieraillessa oli aina tapana ottaa yksi erä tätä peliä.
– Kun tajusin, että voitin mestaruuden, niin silloin oli kyllä todella siisti fiilis.

Lahtelainen 10-vuotias mestari aikoo sijoittaa 3000 euron voittorahat omaan poniin.
– Olen mä jo ehtinyt muutamaa ponia katsella, mutta ei me olla vielä päätöksiä tehty.

Petri Görman

Liipolan monitoimitalon nimeksi tuli nimikilpailun kautta Onni.
– Onni-nimi sai kymmeniä ehdotuksia, kertoo koulun rehtori Maritta Turunen.
Nimelle onkin todella vahvat perusteet ja perinteet, sillä suuri osa nykyisestä Liipolan asuinalueesta oli aikanaan puutarhuri Onni Liipolan omistuksessa.

Onni Liipolalla (1875-1950) oli kolme tytärtä. Sinikan pojat Kalle ja Jussi Ruutu sekä Vapun poika Heikki Liipola kävivät äskettäin kylässä heidän isoisänsä nimeä kantavassa monitoimitalossa. Rehtori Maritta Turunen esitteli vierailleen koulun tilat perinpohjin, ja entiset koululaiset saivatkin hämmästellä ja ihastella nykykoulun monipuolisuutta ja monimuotoisuutta.

Puutarhuri Onni Liipola oli ahkera ja lahjakas. Hän toimi Lahden kaupungin puutarhurina vuosina 1905-1906 ja vaikutti mm. Lahden puistojen kehitykseen. Hänen oma puutarhansa oli nimeltään Osmola, ja se sijaitsi Asemantaustassa aivan rautatieaseman läheisyydessä.

Tutkija Riitta Niskanen pitää Liipolaa ja hänen puutarhaansa lahtelaisen puutarhahistorian virstanpylväinä. Onni Liipola oli erityisesti omenamiehiä. Etelä-Suomen Sanomat kertoi 14.9.2014, että Lahden seudulla merkittävää työtä teki 1900-luvun alkupuoliskolla Osmolan taimisto, joka keräsi ja otti lisäykseen hyviksi havaitsemiaan paikallislajikkeita ja siemenlähtöisiä omenapuita.

Liipolan taimistossa oli omenalajikkeita, joilla on paikallisia nimiä: Jalkarannan kesä, Osmolan syys ja talvi sekä Paasikivi. Juho Kusti Paasikivihän oli Lahden yhteiskoulussa opettajana, ja häneen Liipola oli tutustunut ystävänsä kielentutkija ja diplomaatti G.J. Ramstedtin välityksellä, joka myös oli jonkin aikaa yhteiskoulun opettajana.

– Ramstedt oli äitini kummi. Hän toi Vapulle hienoja Japanin-tuliaisia ja isoisä Onnille eksoottisten kasvien siemeniä, kertoo Vapun poika Heikki Liipola.

Onni Liipola oli monipuolinen ja -taitoinen ihminen, kaiken lisäksi hänellä oli vielä täysihoitolakin Pulkkilanharjulla. Siellä vieraili tunnettuja lomalaisia mm. Lauri Kristian Relander. Onni Liipolan pikkuveli oli kuvanveistäjä Yrjö Liipola, jonka veistos ”Työn patsas” on Lahden kaupungintalon puistossa.
Onni Liipolan tytär Vappu Liipola opiskeli kuvataiteilijaksi, mutta hänestä tuli merkittävä lasten- ja nuortenkirjailija, jonka teoksia ovat mm. Tiina Talitintti ja Eläinystäviäni.

Kaija Halme

Autokansaa puhuttavat netissä parhaillaan erään saksalaisen automerkin tyyppiviat. Termillähän tarkoitetaan kullekin eri automerkin mallille tyypillisiä vikoja, jotka ovat yleensä normaaleja kulumavikoja. Fiksu autonostaja varmistaa aina etukäteen, onko hänen seuraavassa kulkupelissään korjattu sille tyypilliset viat vai joutuuko niiden korjauksen pulittamaan ehkä piankin omasta pussistaan.

Kotimainen tv-viihde on kärsinyt pitkään lastentaudeista, joita voisi hyvinkin kutsua tyyppivioiksi. Voisin kuvitella, että tuotantopalaverissa on erästäkin suhteellinen tuoretta viihdeohjelmaa rakennettu seuraavien periaatteiden varaan:

1. Tehdäänpä joku kokkiohjelma, ne ovat olleet meillä ja maailmalla pitkään suosittuja. Ihmiset tykkäävät syödä, ja kaikkihan meistä syövät jotain.

2. Otetaan mukaan Sami Hedberg. Eikös se ole kova poika syömään, ainakin aina ennen kuin laihduttaa? Sitäpaitsi kaikki tuntevat sen, ja se osaa väännellä naamaansa hauskasti. Menestys on taattu, eihän kukaan voi olla rakastamatta Sami Hedbergiä!

3. Unohdetaan käsikirjoitus. Onhan meillä Sami Hedberg ja sen naama!!! (Yksi selkeä merkki käsikirjoituksen puuttumisesta on se, että jos esiintyjät eivät keksi enää mitään hauskaa sanottavaa, he panevat tanssiksi. Laskekaapa ihan huviksenne, miten usein näin tapahtuu ohjelmissa, joissa vaikkapa Hedberg ja Janne Kataja ovat mukana.)

Jos joku lukijoista ei ole vielä hiffannut, kenelle mainosrahoitteisilla kanavilla tehdään ohjelmia, paljastettakoon nyt, että ei suinkaan katsojille, vaan mainostajille. Ja kuten vähänkin televisiota seurannut ymmärsi, viittasin äskeisellä TV 5:n Komediakeittiö-sarjaan. Se on mielestäni ala-arvoisinta soopaa, mitä tuutista on suollettu pitkään aikaan ulos. Jopa kaiken maailman viidakon tähtöset olivat tekeleen rinnalla laatutyötä! Mitä Hedbergiin tulee yleensäkin, hänen opinnäytteensä Grillit huurussa sai kuulla kunniansa jo avauskaudella, eivätkä opiskelut ole tuottaneet näköjään tulosta toisellakaan yrittämällä.

Mainoksissa ei ole sinänsä mitään pahaa, vaan ne ovat keskeinen osa mediatoimintaa. Mutta hyödyttääkö liian tiukka kohderyhmäajattelu pitemmän päälle ketään? Tietyn teeman varaan rakennetut ohjelmat keräävät tolkuttoman ennakkopuffauksen ansiosta korkeat katsojaluvut aloitusjaksolleen, jonka jälkeen katsojat vaihtavat kanavaa. Komediakeittiökin on houkutellut mukaan lukuisia elintarvike- ja kodinkonealan mainostajia. Yksi johtavista kauppaketjuistamme on jopa avoimesti sen pääsponsori.

Ehkäpä parempi tulos, niin mainostajien kuin ohjelmantekijöidenkin kannalta – katsojista puhumattakaan – saataisiin, jos tehtäisiin oikeasti laadukkaita, etukäteen suunniteltuja ja taitavasti käsikirjoitettuja viihdeohjelmia, eikä luotettaisi enää improvisaation voimaan. Ne vetäisivät mukaansa mainostajia laidasta laitaan. Samaa ruokaa hyvästä sketsiviihteestä pitävät syövät, samaa kahvia juovat ja samoilla autoilla ajavat kuin kokki- tai moottoriohjelmia seuraavatkin.

Aikakauslehdistössä on ajoittain painittu samanlaisten ongelmien kanssa. Erikoisjulkaisut ovat syöneet turvallisten, joka viikko ilmestyvien perhe- ja naistenlehtien ilmoitustilaa. Kuitenkin peruselintarvikkeita ja kestokulutushyödykkeitä kannattaisi nimenomaan mainostaa koko kansan lehdissä, koska sitä kautta saisi lisää kontaktipintaa. Esimerkiksi 7 päivää -lehdellä oli aloittaessaan vaikeuksia ilmoitusmyyntinsä kanssa, koska se profiloitui heti alusta lähtien häpeilemättömästi juorulehdeksi. Vasta levikinnousu ja sitä kautta pääsy kamppailuun yleisaikakauslehtien paalupaikasta sai mainostajat kokeilemaan uutta välinettä.

Kotimaisen tv-viihteen tyyppivikoja on myös kiire kuluttaa uudet suosikkiesiintyjät loppuun mahdollisimman tehokkaasti. Kansansuosikkeja pyöritetään samanaikaisesti eri produktioissa kyllästymiseen asti, jollei omassa nimikko-ohjelmassa, niin vähintäänkin jonkin hömppävisailun vieraana tai panelistina. Tälläkin hetkellä, jos avaa television, mitä suurimmalla todennäköisyydellä löytää edestään Hedbergin tai Katajan pärstän. Aikaisemmin törmäsi melkein yhtä suurella varmuudella Roope Salmiseen. Sellainen alkaa tyypistä riippumatta pikku hiljaa tympiä.

Ilkka Isosaari

Mikkelinpäivänä kirkossa muistetaan enkeleitä. Monelle ensimmäisenä enkeleistä tulee varmasti mieleen lapsuuden kiiltokuvien vaaleakiharaiset hymyilevät kasvot ja valkoiset siivet. Myös iltarukouksessa on ehkä rukoiltu enkelien varjelusta. Raamatussa enkeleistä puhutaan Jumalan lähettiläinä, esimerkiksi 2. Mooseksen kirjassa Herra sanoo lähettävänsä enkelin ”kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkallasi.” Taannoin iskelmässä kyseltiin, enkeleitä onko heitä? Riippumatta siitä, uskooko enkeleihin, voi ajatella, että niihin liittyy lohdullinen ajatus Jumalan huolenpidosta. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, niin kuin psalmissa sanotaan.

Enkelit ovat suojelijoita, varjelijoita ja vierellä kulkijoita. Ne on Luoja lähettänyt luoduilleen turvaksi ja lohdutukseksi, saattajiksi elämänpoluille. Enkelit ovat myös Jumalan sanansaattajia, viestintuojia.

Enkeliaiheisessa virressä lauletaan ”maan korvessa kulkevi lapsosen tie.” Varsinkin näin syksyisin joskus tuntuu, että vaellamme pimeässä korvessa. Ilmat alkavat viiletä ja illat pimentyä. Voi tuntua, että samalla kun päivänvalo katoaa, ulkoinen pimeys tunkeutuu ihmisen sisälle asti. Koko ajan väsyttää, arki painaa ja tuntuu etteivät voimat riitä mihinkään.

Pimeän keskelle Jumala lähettää enkelinsä meistä huolehtimaan. Enkelit kulkevat vierellämme ja kuiskivat korviimme lohdun ja toivon sanoja kertoen näin Jumalan rakkaudesta. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että siellä missä erityisesti kaivattaisiin enkelin kosketusta, jää suojelus puuttumaan. Kaikki ei aina mene niin kuin itse haluaisimme. Jumalan rakkaus on kuitenkin totta ja aivan erityisesti läsnä siellä, missä on murtunut mieli ja särkynyt sydän.

Ilon ja surun hetkinä voimme rukoilla virren 496 sanoin:
”Enkelit, Jeesus, lähetä kulkemaan aina vierellä.”

Maija-Reetta Katajisto
Launeen seurakunta