Runoilija Anna-Mari Kaskinen oli vain 28 -vuotias, kun hänen virsiään päätyi uuteen virsikirjaan vuonna 1986. Hänen tunnetuimpia virsiä ovat Herra kädelläsi ja Taivaan isä suojaa antaa. Molempiin virsiin sävellyksen on tehnyt muusikko Pekka Simojoki. He ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 1979 lähtien tähän päivään saakka.
– Emme osanneet kuvitella Pekka Simojoen kanssa, että laulujamme päätyisi virsikirjaan. Meiltä pyydettiin virsikirjan uudistustyön viimevaiheessa, että voisitteko tehdä vielä lasten ja nuorten lauluja.

Kaskinen kertoo, että kahteen heidän tunnetuimpaan virteen oli ollut valmiina sanoitus ja sävellys ennen kuin he istuivat keskustelemaan projektista Pekka Simojoen kanssa.
– Pekan sävellykset istuivat minun runoihin, eikä niihin oikein ollut pakko tehdä edes muutoksia. Näillä klassikoilla oli siis varsin mielenkiintoinen syntyhistoria.

Runoilija ja suomalaisten legendaaristen virsien sanoittaja huomauttaa, että ihminen, joka kirjoittaa virsiä, ei saa tehdä itsestään liian pyhää tai hurskasta.
– Ihmisten kipuja ja vaikeuksia on hyvä käsitellä virsissä. Kukaan ei ole yksin edes elämän
vaikeimmilla hetkillä. Virsien kautta voi tuoda esille esimerkiksi Jumalan antamaa lohdutusta. Se
täytyy muistaa, että aina on olemassa myös armo.

Ei mitään pateettisia virsiä

Jokainen suomalainen kirkossa virsiä laulanut ihminen tietää, että Kaskinen ja Simojoki eivät edusta omien virsiensä kautta virsien pateettista linjaa.
– Haluan kirjoittaa aidosti rehellisiä virsiä. Ihminen on pieni sekä vajavainen ja sen asian voi reilusti tunnustaa.
Kaskisen mielestä Jumala on suurempi ja ihmeellisempi kuin ymmärrämmekään.
– Jumalaa ei voi laittaa pieneen purkkiin.

Suomalaisten nykyvirsien uranuurtajatyöparin yhteistyö alkoi jo vuonna 1979, kun molemmat aloittivat opiskelun Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
– Parasta laatua -levy lapsille on viimeisin yhteistyömme hedelmä.

Herra kädelläsi-virsi on rakkain

– Ensimmäisenä virsikirjaan päätynyt laulu Herra kädelläsi on minulle henkilökohtaisesti rakkain virsi. En tiennyt sitä kirjoittaessani, että siitä tulee virsi.
Jaakko Löytyn säveltämä Pidä minusta kiinni -laulu on myös yksi suosikeistani.
– Jumis taas syntyi siten, että kirkon piirissä mietittiin, miten jumalanpalvelusta olisi mahdollistakehittää siihen suuntaan, että eri-ikäiset ihmiset tuntisivat sen omakseen ja esimerkiksi koululaiset saisivat sinne heille suunnattuja lauluja.

Tämän projektin myötä syntyi joukko iloisia ja raikkaita lauluja.
– Jäähyväiset-laulu on jäänyt elämään tästä yhteistyökuviosta. Vuosi sitten adventin aikoihin kirkoissa otettiin käyttöön uusi virsikirjan lisävihko.

Lisävihkoon kerättiin tuttuja lauluja sekä virsiä eri puolilta maailmaa.
– Olin mukana tässä työryhmässä. Sen lisäksi olen suomentanut Ruotsin kirkon virsikirjan virsiä.

Petri Görman

Varsinkin aiemmin, paljon matkustaneena reportterina mietin, pitäisikö yksittäisen turistin kantaa samanlaista moraalista vastuuta kuin valtiot yrittävät. Eli, jos vastustaa ihmisoikeusrikkomuksia, pitäisi myös boikotoida niitä harjoittavia maita. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tavallinen suomalainen ei valitsisi lomakohteekseen maata, jossa harjoitetaan vähemmistöihin kohdistuvaa sortoa ja väkivaltaa.

Kun seuramatkailusta alkoi tulla koko kansan huvia, suomalaiset vaelsivat valtoimenaan Espanjaan halvan rommikolan, kanan ja ranskalaisten sekä villien possujuhlien innoittamina. Kotimaassa arvosteltiin suureen ääneen maata johtavan kenraalin, Francisco Francon diktatuuria, mutta perillä Kanariansaarilla, Mallorcalla tai Torremolinosissa, puoli-ilmaisen cervezan äärellä oltiin suu supussa.

Se, mitä tapahtui Espanjassa kulissien takana tuolloin, on edelleenkin täyttä totta Turkissa, josta on tullut suomalaisten suosituimpia matkailukohteita nimenomaan alhaisen hintatasonsa ansiosta. Asia on ollut tiedossa jo todella pitkään, mutta matkailuväki puhuu siitä sordiinolla. Vuonna 1991 kirjoitin aiheesta pääkirjoituksen Seura-lehteen, ensimmäisen Turkkiin suuntautuneen lomamatkani jälkeen.

Olimme viettämässä silloisen avovaimoni kanssa viimeistä iltaa Marmariksessa, kun huomasimme, miten kaksi paikallista miestä kiusasi rantabaarissa viatonta siiliä. Eläinraukka oli vangittu baaripöytään niin, että se oli ympäröity kylmillä olutlaseilla. Sen jälkeen miehet tökkivät siiliä nenään palavalla savukkeella.

Kotimaahan palattuani tutustuin Amnesty Internationalin raportteihin Turkista, jotka olivat järkyttävää luettavaa. Siilin kohdistunut toimenpide oli vain yksi perinteisistä keinoista, joilla turkkilaisia vähemmistöjä ja toisinajattelijoita on kidutettu. Kylmävesikäsittelyn, lämmöllä kärventämisen, sähköshokkien ja sukuelinten rusikoimisen ohella, turkkilaiset puhuvat ”falakasta”, mikä tarkoittaa perinteistä jalkapohjien hakkaamista kumipampulla. Viime mainittu on toki tuttua hommaa täälläkin.

Pääkirjoitukseni ei herättänyt Suomessa sen suurempaa huomiota paitsi, että maan virallisesta matkailutoimistosta välitettiin toisen käden kautta ilmoitus, että meikäläisen ei ehkä kannattaisi käydä vähään aikaan Turkissa lomailemassa. Olin nimittäin kehottanut tekstini lopuksi lukijoita hienovaraisesti valitsemaan seuraavaksi turistikohteekseen Turkin sijasta jonkun toisen maan.

Erdoganin johtama Turkki on mennyt entisestään vielä enemmän takapajulan suuntaan, jossa toisinajattelijoiksi ja yhteiskunnan viholliseksi mielletään nykyään myös osa lääkäreistä, lakimiehistä, opettajista ja toimittajista. Tuorein esimerkki on arvostetussa amerikkalaislehdessä, Wall Street Journalissa työskentelevälle suomalais-turkkilaiselle Ayla Albayrakille täysin aiheetta langetettu vankeustuomio.

Turkilla, joka ei kykene omaksumaan edes humanismin aakkosia, ei ole mielestäni edelleenkään minkäänlaisia edellytyksiä tulla osaksi demokraattista Eurooppaa. Maa, joka polkee toistuvasti ihmisoikeuksia, on vanhan lempinimensä, ”Euroopan sairas mies”, täysin ansainnut.

Ilkka Isosaari

Ennätinkin jo kehua suomalaista politiikantekoa television viihdeohjelmia paremmaksi satiiriksi, eikä hulvaton meno näytä laantuvan. Timo Soinin valtiosihteeri Samuli Virtanen poistui salaisesta tapaamisesta pääministeri Juha Sipilän kanssa auton peräkonttiin piiloutuneena, jotta lehdistö ei saisi palaverista mitään vihiä. Virtasen katoamistempun jälkeen Suomen hallitukselle nauroi eduskunta ja jopa hallituksen ykkösmies, Sipilä itsekin. Ei ole vaaraa, että huumori tästä maasta loppuisi lähiaikoina.

Persujen henkinen edeltäjä, Lapuan liike harrasti vuonna 1930 niin sanottuja muilutuksia, joissa kommunisteina tai liian vapaamielisinä pidettyjä henkilöitä siepattiin autoon ja vietiin itärajan tuntumaan tai sen taakse. Tunnetuin muilutettu oli entinen presidentti K. J. Stählberg, joka kyyditettiin vaimonsa Esterin kanssa väkisin Joensuuhun. Virtasen mafiatyylinen matkustustapa oli kuitenkin miehen oma valinta, joten se ei täytä sellaisenaan muilutuksen tunnusmerkkejä. Pitäisikö tässä tapauksessa siis puhua itsemuilutuksesta?

Kansan Uutiset keräsi parhaat palat, miten peräkonttigatea kommentoitiin Twitterissä. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen mukaan perussuomalaiset nousivat aikoinaan toden teolla julkisuuteen Tony ”Exit only” Halmeen vanavedessä ja jatkaa: ”Peräkontti on edelleen puolueen politiikassa mukana, nykyään kuitenkin sofistikoidummin.” Demareiden Sanna Marin lataa puolestaan: ”Mitä liikenneministeri Anne Berner sanoo hallituskumppanin ja sinisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Tiina Elovaaran kommentista, että auton takakontissa saa matkustaa. Eikö meillä olekaan turvavyöpakkoa?”

Demareihin niin ikään kuuluva Antti Rinteen neuvonantaja Dimitri Qvintus vertasi nykyhallituksen toimintaa autolla matkustamiseen yleensäkin: ”Sipilän hallituksessa on syntynyt kesäkuun jälkeen yhä vahvemmin kuva, että ministeriauton ratissa on kokoomus, kepu istuu pelkääjän paikalla ja siniset takakontissa.” Samoilla linjoilla on vihreiden Ville Niinistö: ”Uusien tietojen valossa on kohtuutonta sanoa, että soinilaiset olivat valmiit myymään kaiken paikasta ministeriauton takapenkillä. Viime kädessä siihen riitti paikka takakontissakin.”

Julkisuuden suhteen kannattaa olla tänä päivänä kieli keskellä suuta. Lehdistön lisäksi meitä vahditaan somessa tarkemmin kuin kerrostalokytät seuraavat naapurien tekemisiä ja menemisiä Liipolassa. Entisen uutisankkurin, Pirkko Arstilan pyllyhousu-kolumniksi kutsuttu teksti ET-lehdessä levisi nimenomaan netissä kaiken kansan tietoisuuteen. Pienemmässä piirissä Arstilaan verrattavan tylytyksen kohteeksi joutui Facebookissa eräs entinen seurapiiritoimittaja, joka asuu osan vuodesta Thaimaassa. Hän muistutti Thaimaan ystävien fb-ryhmässä lempeän ironisesti, että Thaimaaseen on kieliopillisesti väärä taivutusmuoto. Pitäisi sanoa Thaimaahaan, kun puhutaan sinne menemisestä. Eihän kukaan myöskään tule Thaimaasesta, vaan Thaimaasta.

Hyvä vinkki Thaimaasta pitäville sai kuitenkin tyrmäävän teilauksen. ”Kaiken näköset saatanan tosikko opettajat täällä v-ttu saa kirjoittaa jotka ei mistään mitään ymmärrä! Mä meen aina thaikkulandiaan ja siitä siisti”, vastasi eräs naispuolinen ryhmän jäsen. Yhtä närkästynyt oli toinen miespuolinen Thaimaan ystävä: ”Toivottavasti sie jäät rajalla kiinni kun laukkuus on joku piilottanut huumeita, niin joudut siellä sitten telkien takana loppu ikäsi viettämään tai kuoleman tuomio tollaselle paskalle! Mie puhun murretta ja mie sanon että thaimaaseen. Siinä kellään mitään koputtamista oo!”

Kuten palaute, josta en tarkoituksella korjannut kirjoitusvirheitä, antaa ymmärtää, Thaimaan ystävät eivät ehkä ole kaikkein otollisin kohderyhmä suomen kielen alkeiden opettamiselle. Sen vahvisti sivuston ylläpidon viestikin: ”Saivartelijoille ja kieli oppi viisastelijoille on omat palstat terveisin ylläpito.” Huh-huh! Jos jollakin ovat hermot vielä noin kireällä Thaikkulandiaan tutustumisen jälkeen, voi vain kuvitella, millaista helvettiä elämä on täällä kotimaassa ollut. Silti ulkomaillekaan ei kannattaisi matkustaa henkisessä peräkontissa.

Ilkka Isosaari

Suomi täyttää 100 vuotta ja sen kunniaksi me kansanedustajat olemme käyneet tutustumassa päiväkoteihin ympäri Suomea. Omat lapseni eivät enää ole päiväkodissa, mutta oma kokemus kolmen lapsen osalta auttaa ymmärtämään niin lasten kuin henkilökunnan arkea. Lahtelaisten päiväkotien lisäksi vierailin tällä viikolla Kalkkisissa ja Vääksyn keskustelussa päiväkoti Hulivilissä. Meillä oli lasten kanssa aivan mainioita keskusteluita. Kaupunkipäiväkoteihin verrattuna Kalkkisissa oli lapsilla jo aika selkeä kuva mitä isona halutaan tehdä. Luonto, kalastus, metsästys, puimurit ja muut työkoneet sekä ajoneuvot olivat lapsille tuttuja. Olemmeko me kaupunkilaisperheet irtautumassa luonnosta ja sen ymmärtämisessä? En usko, mutta töitä pitää tehdä. Päiväkodeissa ja alakouluissa tehdään tärkeää työtä retkien,opetuksen ja leikkienkin muodossa.

Lasten oikeuksia pitää puolustaa

SDP on kannattanut subjektiivista päivähoito-oikeutta myös Lahdessa. Syy on se, että kyse on lapsen oikeudesta. Lapsen oikeudesta olla tasa-arvoisessa asemassa lapsuuden tärkeät vuodet perhetaustasta riippumatta. Turvallinen ja toimiva varhaiskasvatus on koko yhteiskunnan ja perheen kivijalka.

Lainsäätäjälle lapsen etu on keskeinen periaate, joka näkyy ja pitää näkyä kaikessa. Minua on koskettanut ehkä eniten työssäni jatkuvasti kasvaneet lasten huostaanottotapaukset Lahdessa ja Päijät-Hämeessä. Meidän pitää pystyä auttamaan perheitä paremmin, koska uskon, että monta lasten huostaanottoa voidaan ehkäistä oikeilla toimilla. Tässäkin päiväkodin rooli on keskeinen. Hyvinvointiyhtymän pitää tehdä saumatonta yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulutoimen kanssa – samoin kun muiden viranomaisten.

Elinkaarimalli on oikea ratkaisu

Lahden koulujen ja päiväkotien uudistaminen ja uuden rakentaminen on tämän syksyn suurimpia päätöksiä Lahdessa. Elinkaarimallin käyttö on aivan oikein otettu mukaan Lahden kaupungin työkalupakkiin ja se on oikein. Liian paljon ja liian monta riskiä on toteutunut kaupungin omalla tuotannolla tehdyissä hankkeissa. Ammatilaisten kanssa tehtävä esimerkiksi 20 vuoden sopimus on lasten ja aikuisten eli hyvinvoinnin henkivakuutus. Siksi toivon, että myös Humpulan päiväkoti (7 MEUR) saadaan mukaan investointiohjelmaan elinkaarimallilla. Muuten meillä tulee ongelmaksi päiväkotipaikkojen riittävyys kunnallisesssa päivähoidossa. Ykstyistä päivähoitoa tarvitaan, mutta ei saa olla itsetarkoitus ajaa alas hyvin toimivaa julkisen sektorin eli Lahden kaupungin päivähoitoa. Oikein toteuttu elinkaarimalli tuo työtä Lahteen ja koko maakuntaan.

Ville Skinnari

Tässä taannoin mietimme Launeen seurakunnan nuorten kanssa hyvän elämän ohjeita. Ohjeita siihen, miten elämää kannattaa elää, tulee monesta suunnasta. Myös nuoret miettivät elämänohjeita, joita kokosimme yhteen ja jaoimme toisillemme. Niitä olivat muun muassa: älä ressaa turhista, anna anteeksi ja armahda, ole oma itsesi ja anna muidenkin olla sekä rakasta! Mahtavia ohjeita vai mitä?

Raamatussa on myös paljon ohjeita hyvään elämään. 10 käskyä ohjaavat meitä suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Jeesus tiivisti lain rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.

Ajattelen, että Raamattu ei kuitenkaan ole pelkästään hyvän elämän ohjekirja, vaan sen sanojen kautta Jumala kutsuu ihmistä yhteyteensä. Jumala ei kutsu meitä ensisijaisesti hyvään elämään, vaan pelastukseen, elämään armahdettuina. Hyvä elämä on jokaiselle meistä ehkä hiukan eri asioita. Yhteistä sille voisi olla, että on terveyttä, läheisiä ympärillä ja katto pään päällä. Kaikki se on kuitenkin itsestä riippumatonta, Jumalalta lahjaksi saatua. Elämä on hyvää, kun sen elää Jumalan kanssa. Niin kuin virressä 517 lauletaan: ”Onneni on olla Herraa lähellä.”

Maija-Reetta Katajisto
Launeen srk

Mukavinta tässä toimittajan työssä on palaute; siis myönteinen! Tuntuu mukavalta, kun tutut kehuvat juttujani ja sanovat, että hyvin kirjoitit tai soittavat ja kertovat epäkohdista, virkamiesten laiminlyönneistä ja rakenteellisesta korruptioista. Ikävintä taas on se, että Lahden kaupungin johto ei tee mitään kirjoittamieni asioiden korjaamiseksi, vaikka pystyisin esittämään laiminlyönneistä selkeää faktaa ja osoittamaan, että lahtelaiset veronmaksajat ovat kärsineet miljoonien menetyksiä rakennuskohteiden valvonnan laiminlyöntien takia.

Uskomattominta on se, että tämän toiminnan annetaan jatkua vuodesta toiseen siksi, että kukaan ei ota asioista selvää. Selvistä vastuuasioista vaietaan niin visusti ja totaalisesti vain siksi, ettei myönnetä sitä, että kaikki johtuu yksinkertaisesti rakennusvalvonnan kompetenssin puutteesta, johdon salaamishalusta ja Lahden kaupungin johdon halusta kitkeä tai mitenkään puuttua tähän rikolliseen toimintaan. Kun joku yrittää siihen puuttua, häntä uhkaillaan ja hänet vaiennetaan aidon mafian tyyliin omertan lailla.

Kaksi vuotta olen kirjoittanut tästä kaikkiin Lahdessa oleviin sanomalehtiin ja tuskaillut asiantilaa, mutta mikään ei ole muuttunut tai mitään ei ole tapahtunut, vaikka Lahden tarkastuslautakuntakin on yrittänyt omalta osaltaan puuttua valvonnan ongelmiin. Mitkään huomautukset tai oikeuskanslerin huomautukset eivät vaikuta tilakeskuksen luupäihin millään tavalla. He noudattavat sitä hyvää tsaarin aikaista ohjetta, että ellei virkamies tee mitään, hän ei tee virkavirhettäkään! Kyllä kansa maksaa!

Epäilen suuresti, että Lahden tilakeskuksen johtaja vastaavine päällikköineen ovat pätemättömyydellään aiheuttaneet Lahden kaupungille miljoonien vahingot siksi, etteivät ole huolehtineet tilaajan rakennuttamisvastuusta, vaan ovat hyväksyneet sellaisia laskuja töistä, joita ei ole tehty asianmukaisesti tai on valvottu huonosti tai ollenkaan. Päättäjille tiedoksi Suomen laki ei kiellä epäilemistä! Toiseksi ” melastelua” on pakina!

Erityisen pettynyt olen Lahden kaupunginvaltuutettujen ymmärrykseen ja kiinnostukseen näitä yhteisistä rahoista, joita vuosien ajan on kylvetty huitsin Nevadaan ja aiheutettu veronmaksajille sellaisia kustannuksia, joilta olisi voitu välttyä asianmukaisella rakennusvalvonnalla ja sisäisillä tarkastuksilla.

Kaikkein hurjinta asiassa on se, että mitä enemmän näitä Tilakeskuksen asioita rakennuttamisvastuista pöyhii, sitä enemmän se alkaa haista! Tutkivalla journalismilla ei Lahdessa ole ollut jalansijaa, koska Lahdessa vaikeneminen on ollut tabu ja tietoja on piilotettu niin taitavasti, että lasten flunssasta ja leikkikenttien tarpeellisuuksista kirjoittavista lahtelaisista rivitoimittajista ei yksinkertaisesti ole löytämään ja käsittelemään näitä asioita. Toisaalta myös monesti toimituksen johto ei uskalla tarkistettujakaan tietoja julkaista!

Pakko yrittää nyt kuitenkin poliisille tehdyn tutkintapyynnön avulla yrittää selvitellä, miksi kustannukset ovat karanneet ja homekouluja on rakennettu Lahdessa ilman suunnitelmia ” mutu”-tuntumalla! Vapaa tiedonvälitys on demokratian paras kulmakivi!

Juhani Melanen

Mukavinta tässä toimittajan työssä on palaute; siis myönteinen! Tuntuu mukavalta, kun tutut kehuvat juttujani ja sanovat, että hyvin kirjoitit tai soittavat ja kertovat epäkohdista, virkamiesten laiminlyönneistä ja rakenteellisesta korruptioista. Ikävintä taas on se, että Lahden kaupungin johto ei tee mitään kirjoittamieni asioiden korjaamiseksi, vaikka pystyisin esittämään laiminlyönneistä selkeää faktaa ja osoittamaan, että lahtelaiset veronmaksajat ovat kärsineet miljoonien menetyksiä rakennuskohteiden valvonnan laiminlyöntien takia.

Uskomattominta on se, että tämän toiminnan annetaan jatkua vuodesta toiseen siksi, että kukaan ei ota asioista selvää. Selvistä vastuuasioista vaietaan niin visusti ja totaalisesti vain siksi, ettei myönnetä sitä, että kaikki johtuu yksinkertaisesti rakennusvalvonnan kompetenssin puutteesta, johdon salaamishalusta ja Lahden kaupungin johdon halusta kitkeä tai mitenkään puuttua tähän rikolliseen toimintaan. Kun joku yrittää siihen puuttua, häntä uhkaillaan ja hänet vaiennetaan aidon mafian tyyliin omertan lailla.

Kaksi vuotta olen kirjoittanut tästä kaikkiin Lahdessa oleviin sanomalehtiin ja tuskaillut asiantilaa, mutta mikään ei ole muuttunut tai mitään ei ole tapahtunut, vaikka Lahden tarkastuslautakuntakin on yrittänyt omalta osaltaan puuttua valvonnan ongelmiin. Mitkään huomautukset tai oikeuskanslerin huomautukset eivät vaikuta tilakeskuksen luupäihin millään tavalla. He noudattavat sitä hyvää tsaarin aikaista ohjetta, että ellei virkamies tee mitään, hän ei tee virkavirhettäkään! Kyllä kansa maksaa!

Epäilen suuresti, että Lahden tilakeskuksen johtaja vastaavine päällikköineen ovat pätemättömyydellään aiheuttaneet Lahden kaupungille miljoonien vahingot siksi, etteivät ole huolehtineet tilaajan rakennuttamisvastuusta, vaan ovat hyväksyneet sellaisia laskuja töistä, joita ei ole tehty asianmukaisesti tai on valvottu huonosti tai ollenkaan. Päättäjille tiedoksi Suomen laki ei kiellä epäilemistä! Toiseksi ” melastelua” on pakina!

Erityisen pettynyt olen Lahden kaupunginvaltuutettujen ymmärrykseen ja kiinnostukseen näitä yhteisistä rahoista, joita vuosien ajan on kylvetty huitsin Nevadaan ja aiheutettu veronmaksajille sellaisia kustannuksia, joilta olisi voitu välttyä asianmukaisella rakennusvalvonnalla ja sisäisillä tarkastuksilla.

Kaikkein hurjinta asiassa on se, että mitä enemmän näitä Tilakeskuksen asioita rakennuttamisvastuista pöyhii, sitä enemmän se alkaa haista! Tutkivalla journalismilla ei Lahdessa ole ollut jalansijaa, koska Lahdessa vaikeneminen on ollut tabu ja tietoja on piilotettu niin taitavasti, että lasten flunssasta ja leikkikenttien tarpeellisuuksista kirjoittavista lahtelaisista rivitoimittajista ei yksinkertaisesti ole löytämään ja käsittelemään näitä asioita. Toisaalta myös monesti toimituksen johto ei uskalla tarkistettujakaan tietoja julkaista!

Pakko yrittää nyt kuitenkin poliisille tehdyn tutkintapyynnön avulla yrittää selvitellä, miksi kustannukset ovat karanneet ja homekouluja on rakennettu Lahdessa ilman suunnitelmia ” mutu”-tuntumalla! Vapaa tiedonvälitys on demokratian paras kulmakivi!

Juhani Melanen

Nikkilän omakotiyhdistys on perustettu vuonna 1952. Se juhli 11.10. 65-vuotispäiviään. Anneli Peltokukka on Nikkilän omakotiyhdistyksen ensimmäinen naispuheenjohtaja. Hän on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2015 lähtien.
– Olen syntyperäinen nikkiläläinen. Täällä olen asunut lähes koko elämän ajan lukuun ottamatta muutamaa Salpakankaalla vietettyä vuotta.

Nykyinen puheenjohtaja oli kaksivuotias, kun omakotiyhdistys perustettiin.
– Nikkilässä rakennettiin paljon 1950-luvulla. Täällä oli paljon rintamamiestaloja ja nuoria lapsiperheitä. Täältä ovat jääneet hyvät lapsuusmuistot elämän matkaeväiksi.

Nikkilä oli lintukoto luonnonhelmassa vielä 65 vuotta sitten.
– Metsässä me pääosin leikimme. Jossain vaiheessa tänne rakennettiin myös leikkikenttiä.

Kaupunginosassa meininki hiljentyi 1970-luvulla, kun sodan jälkeen syntynyt nuoriso muutti kotoaan pois.
– Yhdistyksen historiassa vuosina 1976 -78 ei ollut toimintaa ollenkaan.

Toisen polven nikkiläläiset palasivat takaisin

Seuraavan nousukauden Nikkilän kaupunginosa koki 1980-luvulla.
– Silloin tänne muutti myös paljon lapsiperheitä. Omakotitalojen tontit olivat isoja, juuri sellaisia, joita lapsiperheet tuohon aikaan halusivat. Moni palasi takaisin kotikonnuille kasvattamaan lapsiaan.

Kaikki nikkiläläisiä on myöhemmin yhdistänyt ohitien sekä kehätien vastustaminen.
– Molemmat taistelut kuitenkin hävisimme. Emme olisi halunneet, että linjaus menee omakotialueen läpi.

Alueen kaksijakoinen syntyhistoria näkyy erityisesti omakotitalojen tyylejä silmäillessä. Nikkilässä on paljon rintamamiestaloja ja myös uudempia 1980-luvulla rakennettua omakotitaloja.
Yhä edelleen tämä kaupunginosa houkuttelee lapsiperheitä isojen tonttien vuoksi.
Peltokukka kertoo, että omakotiyhdistyksessä on 150 -200 jäsentä.
– Nikkilä on lähellä luontoa, eikä täältä ole pitkä matka kaupungillekaan. Kaikki kauppapalvelut ovat erittäin lähellä.

Launeen rautakaupat tärkeitä omakotiasujille

Matti Visuri asui ensimmäisen kerran Nikkilässä jo vuonna 1949. Työ vei miehen maailmalle, mutta mies palasi takaisin ja on nyt asunut siellä jo 30 vuotta.
– Muistan vielä sen ajan, kun nykyisen seurakuntakodin tiloissa toimi osuuskauppa. Niitä oli itseasiassa useampia täällä.

Visuri tykkää asua Nikkilässä, mutta ei Lahdessa.
– Lahti on ilkeä kaupunki.

Nikkilässä on parasta rauhallinen ilmapiiri ja lyhyet matkat kaikkialle.
– Rautakaupat ja isot marketit ovat tosi lähellä. Varsinkin rautakaupat ovat tärkeitä ostoskohteita omakotiasujille.

Lea Toini on kirjoittanut lapsuutensa Nikkilästä historiateoksen Metsätie 10. Se ilmestyi jo vuonna 2006.
– Vielä minulla on muutama kirja jäljellä.
Asuin Nikkilässä vain reilun vuoden ennen kuin muutimme Kanadaan.Nikkilä on muuttunut lapsuudenajoistani paljon. Yhtä mukavalta tämä paikka vaikuttaa vieläkin kuin 1950 -luvulla.

Petri Görman

Suomalaisten suhtautumista Katalonian itsenäisyyskamppailuun ei voi määritellä enää perinteisten puoluerajojen mukaan. Se todistaa, että tapa jakaa nykyisin valtaa käyttävät puolueet vasemmistoon ja oikeistoon, on aikansa elänyt. Katalonian irtautuminen Espanjasta viehättää yhtä lailla vasemmistoliiton kannattajia kuin perussuomalaisia.

Puhutaan nationalismista. Nationalistejahan me suomalaisetkin olimme, kun pyrimme irti venäläishallinnon ikeestä. Vähäväkisenä kansana meidän on helppo asettua Euroopan vähemmistöjen puolelle. Omatkin sympatiani ovat katalonialaisten puolella, ja sydämeni sykkii myös itsenäisyyttä tavoittelevalle Skotlannille.

Nämä ovat tunnepitoisia asioita, joissa ei ole olemassa yhtä totuutta. Nationalismikin ruokkii kärjistyneimmässä muodossaan helposti ääriajattelua, Rajat kiinni -mentaliteettia, jolla halutaan säilyttää oma kansallinen rotu puhtaana. Vastustan sellaista yhtä paljon kuin väkivallan käyttöä minkäänlaisena poliittisena aseena. Kansallisten erityispiirteiden vaaliminenhan on pohjimmiltaan erilaisuuden hyväksymistä, mikä tarkoittaa myös vieraanvaraisuutta ja toisella tavalla ajattelevien puolustamista. Salli minun ajatella itsenäisesti, sallin saman sinullekin.

Pari nykyrajoista kiinni pitävää pakkoruotsin kiihkeää vastustajaa tuli kysymään minulta pian Katalonian mellakoiden jälkeen, sallisinko Ahvenanmaan irtautumisen Suomesta. Vastaukseni oli kyllä. Ymmärtäisin myös, jos Ahvenanmaa haluaisi liittyä osaksi Ruotsia. Mielestäni jokaisen itsenäiseksi pyrkivän kansakunnan pitäisi saada päättää omista asioistaan. Ja mitä tulee Ahvenanmaahan, jokainen saarella vähänkin pitemmin aikaa viettänyt tietää, että sen kulttuuri ja arki ovat huomattavasti lähempänä ruotsalaista kuin suomalaista elämänmuotoa. Ahvenanmaalaiset lukevat ruotsalaisia iltapäivälehtiä, eivätkä ole välttämättä aina tarkasti kartalla, kuka on Suomen kulloinenkin pääministeri, tangokuningas tai Miss Suomi. Heidän kotinsa on myös maantieteellisesti lähempänä Ruotsia.

Ahvenanmaalaiset eivät myöskään kohtele suomalaisia niin ylimielisesti kuin väitetään. Totta kai he puhuvat perinteiselle votkaturistille vain ruotsia, jos tämä yrittää ympäripäissään kyykyttää ravintolahenkilökuntaa ja vaatii kaljaa valomerkin jälkeen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Kaikkein suvaitsevaisimmaksi seuduksi Suomessa ovatkin nykyisen maahanmuuttoaallon aikana osoittautuneet ruotsinkieliset alueet, kuten manner-Suomen viimeisenä kuntana ainoastaan ruotsia virallisena kielenä vuoteen 2015 asti käyttänyt Närpiö. Sen murretta ymmärtävät yhtä huonosti niin muut Suomessa kuin Ruotsissakin ruotsia äidinkielenään puhuvat.

Kuten olettaa saattaa, pohjanmaalaisen Närpiön yleisin sukunimi ei ole vielä nykyäänkään Virtanen, Korhonen tai Mäkinen. Se ei ole myöskään Johansson, Nyman tai Lindholm. Se on Nguyen. Tämä johtuu paikkakunnalle 1980-luvulta alkaen tulleista vietnamilaisista maahanmuuttajista. He ovat saapuneet Närpiöön kaupungin tomaatin- ja kurkuntuotannon työpaikkojen takia, tietää Helsingin Sanomat kertoa. Ja ainakin tähän mennessä kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisiä.

Ilkka Isosaari

Keskiviikkoinen työpaiväni oli monella tavalla positiivinen ja poikkeuksillinen. Aamulla kokoonnuimme Lahden kaupungintalolle Hyvinvointiyhtymän (HYKY) työvaliokunnan kokoukseen yhdessä Päijät-Hämeen kuntajohtajien kanssa. Henki oli hyvä ja uskon, että löydämme yhteisen maakunnallisen näkemyksen vuosille 2018 – 2019. Ne ovat todella haastavia, koska kuntien pitää säästää saadakseen paremmin valtionosuuksia vuoden 2020 jälkeen ja seuraavaksi sadaksi vuodeksi, kun maakuntamalli (ehkä) käynnistyy. Valtiovaraiministeriön valmistelema malli on monella tavalla järkeä vailla. Eri maakunnissa tilanne on erilainen. Meidän pitää nyt panostaa palveluihin (esimerkiksi kotihoito ja terveyskeskukset) ja investoida Keskussairaalaan. Muuten emme ole kilpailukykyisiä 2020 – luvulla, kun kilpailu asiakkaista käydään maakuntien ja myös yksityisten ja julkisten palveluiden välillä.

Aamuinen kokous Lahdessa tarkoitti minulle poissaoloa aamun valiokuntatyöstä (perustuslakivaliokunta), mutta joskus oman kaupungin ja maakunnan asiat pitää laittaa lainsäädäntötyön edelle.

Eduskunta tuli Lahteen

Keskiviikkona Lahti sai vieraaksi eduskunnan, mikä on harvinaista herkkua. Noin 60 kansanedustajaa saapui Lahteen katsomaan teatteriin Täällä Pohjantähden alla – kappaleen ensiesityksen. Tätä ennen kävimme vaasalaisen kollegani Joakim Strandin (rkp) kanssa alustamassa liikunnan – ja kulttuurin kehittämisestä ja rahoituksesta Lahden kaupungin liikunta – ja kulttuurilautakunnalle. Vaasalla menee hyvin ja siellä ollaan ylpeitä panostuksista liikuntaan, kulttuuriin ja sosiaali – ja terveyspalveluihin. He haluavat tarjota asukkailleen Suomen parhaat olosuhteet ja parhaat palvelut. Työllisyys on kunnossa, yliopisto kehittyy ja viennistä tulee rahaa molemmilla kotimaisilla kielillä. Vaasa osaa näyttää tietä myös Lahdelle – Vasa kan visa vägen, kuten Vasa Bladetin haastattelussa totesin.

Minulle teatteri-ilta Lahdessa oli monella tavalla muuta kuin tavanomainen. Aloitteen eduskunnan vierailusta Lahden kaupunginteatteriin teki isäni Jouko vuonna 2014 silloiselle eduskunnan puhemiehelle Eero Heinäluomalle. Isäni muistutti minua asiasta aloittaessani eduskunnassa keväällä 2015 ja vielä vähän ennen kuolemaansa keväällä 2016. ”Varmista, että teatterivierailu Lahteen toteutuu, kun Suomi täyttää 100 vuotta”. Lahtelaisen sivistyksen, kulttuurin ja henkisen pääoman kehittäminen olivat isälleni tärkeitä asioita yhdessä Oikoradan, yliopiskeskuksen ja ammattikorkeakoulun kanssa.

Työ, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus

Mitä itse esitykseen tulee niin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on edelleen ajankohtainen ja puhuttelee meitä monella tavalla eriarvoistuvassa maailmassa ja Suomessa. Mikä on suomalaisen keskiluokan ja hyvinvointivaltion nykytila ja tulevaisuus? Rikkailla menee entistä paremmin – heikommassa asemassa olevilla huonommin. Pienipalkkaisella työllä tai pienyrittäjyydellä ei meinaa enää selvitä – puhumattakaan, jos olet työtön tai muuten työelämän ulkopuolella. Se tarkoittaa suomeksi sitä, että oikedenmukaisuuden, tasa-arvon ja työn puolesta pitää edelleen taistella. Eli kyse on juuri siitä, miksi Sosialidemokraattinen puolue on aikanaan perustettu ja mihin meitä edelleen tarvitaan porvarimediassa liikkuvista huhuista huolimatta.

Koska olet muuten viimeksi käynyt Lahden kaupunginteatterissa tai missään teatterissa? Kannustan lahtelaisia teatteriin, koska edelleen upea Lahden kaupunginteatteri tarvitsee menestyäkseen asiakkaita muulta Suomesta, mutta myös meitä paikallisia.

Ville Skinnari