Kategoria: Ajankohtaista

Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän metsissä tehdään talven aikana metsänhoitotöitä, joissa poistetaan kirjanpainajan ja myrskyjen vaurioittamia kuusia.

Kerinkallion, Liipolan ja Nikkilän metsissä on tehty ja tehdään edelleen metsänhoitotöitä talven aikana. Työt liittyvät erityisesti kirjanpainajan aiheuttamiin metsätuhoihin sekä aiempien myrskyjen jälkien korjaamiseen. Nikkilässä on tehty ensiharvennuksia ja varttuneemman koivikon harvennusta. Ne työt on saatu pääosin valmiiksi. Lahden kaupungin metsäpäällikkö Anna-Maaria Särkkä kertoo, että kyse on suunnitelmallisesta ja pitkäjänteisestä metsänhoidosta.

– Viime talvena aloitettiin maisematyöluvan mukaiset työt, joista tiedotettiin laajasti. Nyt talven aikana samaa työtä jatketaan, Särkkä sanoo.

Kirjanpainaja ja myrskytuhot taustalla

Kirjanpainaja on kuusimetsien vakava tuholainen, joka iskeytyy erityisesti yksilajisiin ja iäkkäisiin kuusikoihin. Tuhot voivat levitä nopeasti ja aiheuttaa kuusten kuolemia.
– Kerinkallion alueella tuhot ovat laajoja, Nikkilässä niitä esiintyy pistemäisesti ja paikoin myös laajempina alueina. Liipolan metsissä tilannetta seurataan osana kokonaisuutta.

Metsänhoitotöissä poistetaan kuolleita ja vaurioituneita kuusia sekä tehdään pienimuotoista pienpuuston ja taimikoiden hoitoa.
– Osa työstä liittyy myös aiempien myrskyjen aiheuttamien tuhojen korjaamiseen.

Lisäksi metsätuholaki velvoittaa poistamaan kuorellisen puutavaran tietyin osin maastosta, jotta tuholaiset eivät pääse lisääntymään.
– Kyse on normaalista ja pienimuotoisesta toiminnasta kaupunkimetsissä. Toimenpiteet ovat huomattavasti kevyempiä kuin talousmetsissä, Särkkä painottaa.

Hakkuut ja hoitotyöt ovat olleet mukana kaupungin pitkäaikaisissa suunnitelmissa, kaavoituskatsauksissa ja kaupungin verkkosivuilla julkaistuissa vuosittaisissa työohjelmissa.
– Kaikille kohteille on haettu maisematyölupa, ja asiat on käsitelty lupaprosessin yhteydessä.

Sekametsiä ja monimuotoisuutta vaalitaan

Luonnon monimuotoisuus on metsänhoidossa keskeinen tavoite. Alueilla noudatetaan luonnonsuojeluvalvojan ohjeita ja lausuntoja. Myös arvokkaat luontokohteet huomioidaan työssä.
– Yksilajisia kuusikoita kehitetään sekametsiksi harvennushakkuiden avulla. Lehtipuiden määrää lisätään, jotta metsät kestävät paremmin kirjanpainajaa ja muita tuhoja tulevaisuudessa.

Sekametsät ovat ekologisesti kestävämpiä ja tarjoavat elinympäristöjä useammille lajeille.
– Metsänhoitotöissä lisätään myös lahopuun määrää, mikä parantaa hyönteisten, lintujen ja sienten elinolosuhteita.

Tavoitteena on, että lajikirjo säilyy ja jopa vahvistuu.
– Kaupunkimetsissä maisema- ja virkistysarvot ovat etusijalla. Harvennukset ja pienimuotoiset poimintahakkuut tehdään niin, että ulkoilureitit, näkymät ja metsien virkistyskäyttö säilyvät mahdollisimman hyvin. Talousmetsiin verrattuna puuntuotanto ei ole ensisijainen tavoite.

Lahden kaupungin metsänhoidon periaatteet ovat parhaillaan päivitettävänä.
– Työt jatkuvat talvikauden ajan, ja niistä tiedotetaan maastossa sekä kaupungin verkkosivuilla.

Hakkuut toteutetaan pääosin routa-aikana, jotta maastovauriot jäävät vähäisiksi.
– Kaikki metsänhoitotyöt lopetetaan aina lintujen pesimäkauden alkaessa huhtikuun alussa, Särkkä muistuttaa.

Petri Görman

– Tämä juttu on tehty Omalähiön lukijan juttuvinkin toimesta.-

Talvella ilvekset voivat liikkua lähellä asutusta, kun rusakot ja kauriit hakeutuvat pihojen tuntumaan lumen ja petopaineen vuoksi.

Ilvesten määrä on selvästi lisääntynyt Lahden seudulla viime vuosina. Eniten havaintoja on tehty Hollolan alueella, ja niitä kertyy jatkuvasti lisää riistakameroiden ,näkö- ja jälkihavaintoina. Havaintoja voivat seurata niin viranomaiset kuin riistanhoidon toimijatkin TASSU-järjestelmästä. Suurpetoyhdyshenkilöt tarkastaa ja sitten kirjaa ilmoitetut havainnoit  TASSU-järjestelmään

Lahden seudun ilvestilannetta seuraa tiiviisti Lahden seudun riistanhoitoyhdistys. Yhdistyksen toiminnanohjaaja Lasse Perttola kertoo, että ilveskannan kasvuun vaikuttaa moni tekijä, joista tärkeimpiä ovat ravinnon saatavuus ja metsästyksen puuttuminen.

Ravintoa ja rauhaa 

Ilves vaatii elinympäristöltään laajoja metsäalueita sekä kallioista ja mäkistä maastoa, jossa se voi pesiä ja levätä. Ravintoa ilves hakee usein pelloilta ja niiden reuna-alueilta. Sen ruokavalioon kuuluvat pienet nisäkkäät sekä sorkkaeläimet, kuten kauriit ja peurat.
– Talvisin ilveksiä liikkuu tavallista enemmän myös asutuksen lähellä. Varsinkin nuoret yksilöt ja pentueet tulee taajamiin helpon saalin perässä Kun lunta on paljon, rusakot ajautuvat pihojen tuntumaan, sillä ne eivät saa ruokaa lumen alta kaivamalla.

Samalla rusakot ja kauriit hakevat suojaa petoeläimiltä asutuksen läheisyydestä.
– Pedot seuraavat perässä sinne, missä ravintoa on tarjolla.

Perttola muistuttaa, että ilveksiä on nyt enemmän myös siksi, että niitä ei ole metsästetty kannanhoidollisesti kolmeen vuoteen.
– Suotuisat olosuhteet ja runsas ravinto näkyvät suoraan kannan kasvuna.

Kissoihin kohdistuneet tapaukset huolestuttavat

Riistanhoitoyhdistyksen tietoon on tullut tapauksia, joissa ilves on tappanut kotikissoja. Perttola korostaa, että lain mukaan kissoja ei saisi päästää vapaasti ulkoilemaan.  Ainoastaan aidatulla piha alueella.
– Ilves ei näe kissaa varsinaisena saaliseläimenä, vaan pikemminkin kilpailijana omalla reviirillään.

Tarvittaessa ilves voi tappaa kissan ja myös syödä sen.
– Erityisesti nuorille ilveksille kissa on helppoa ravintoa.

Terve ilves välttelee ihmistä. Ilves ei käy ihmisen kimppuun, vaan väistää yleensä jo kaukaa.
– Saalistustilanteessa ilves saattaa tulla ihmisen yllättämäksi. Yllätettynä pakenee tilanteesta nopeasti. Myöskään pienet koirat eivät ole vaarassa, kun ne ovat ihmisen talutuksessa ja valvonnassa.

Metsästys osaksi ratkaisua

Tällä hetkellä ilveskantaa ei käytännössä säädellä metsästyksellä. Perttolan mukaan luonto hoitaa osansa taudeilla ja liikenteellä, mutta kannanhoidollisia lupia ei ole myönnetty lainkaan.
– Hallittu kannanhoidollinen metsästys olisi kuitenkin tarpeen, sillä kanta kasvaa koko ajan.

Jos ilveksille löytyy ravintoa pihoilta ja taajamista, niiden luontainen ihmispelko voi heikentyä.
– Ilves kuuluu metsään, ei pihoihin. Toimiva kannanhoitosuunnitelma edellyttäisi kompromissia suojelun ja ihmisten tarpeiden välillä. Alueille pitäisi  määritellä sopiva määrä petoeläimiä, ja tarvittaessa kantaa harvennettaisiin.

Perttola kehottaa ihmisiä ilmoittamaan ilveshavainnot petoyhdyshenkilöille, jotta tiedot kirjautuvat järjestelmiin ja kanta-arviot tarkentuvat.
– Samalla on syytä muistaa koko ekosysteemi. Jos ilveskanta kasvaa liikaa ja vaikuttaa muiden riistaeläinten, kuten metsänjäniksen jo ennestään heikkoon tilanteeseen, niin asiaan on puututtava ajoissa.

Petri Görman

Sosionomi Marja-Liisa Niuranen oli lahtelaisen kunnallispolitiikan ja sosiaalityön vahva ääni. Ihminen, joka asettui koko elämänsä ajan tavallisen ihmisen puolelle. Hän menehtyi 13. tammikuuta 2026 hoitopaikassaan Lahdessa.

Marja-Liisa tunnettiin pitkäaikaisena lahtelaisena sosialidemokraattina, erityisesti Etelä-Lahden äänenä ja Etelä-Lahden Demareiden vahvana vaikuttajana, kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä. Hän oli ihminen, jolle politiikka ei ollut vallankäyttöä, vaan vastuunkantoa. Hänen työnsä kunnallispolitiikassa kumpusi vahvasta oikeudentajusta ja tinkimättömästä uskosta siihen, että yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta heikoimmistaan.

Sosiaalityössä Marja-Liisa oli uranuurtaja ja esikuva. Hän toimi kriminaalihuollossa ja muissa sosiaalialan tehtävissä aikana, jolloin sosiaalinen oikeudenmukaisuus ei ollut itsestäänselvyys. Työtoverit ja asiakkaat muistavat hänet tarmokkaana toimeen tarttujana, joka antoi apua, kun sitä häneltä pyysi. Hän ei epäröinyt ottaa yhteyttä keneen tahansa, jos asia sitä vaati. Hänellä oli poikkeuksellisen vahva eettinen selkäranka ja syvä luottamus siihen, että ihmisarvo kuuluu jokaiselle – taustasta, asemasta tai elämänvaiheesta riippumatta. Marja-Liisa uskalsi, jaksoi ja pysyi rinnalla silloinkin, kun tie oli raskas. Hän ei etsinyt kiitosta, mutta sai sitä osakseen laajasti niin sosiaalialalla kuin kunnallispolitiikassa.

Marja-Liisa Niuranen jättää jälkeensä vahvan perinnön: muistutuksen siitä, että politiikka ja sosiaalityö ovat ennen kaikkea ihmistyötä. Hänen elämäntyönsä merkitys elää Lahdessa, sen yhteisöissä ja niissä ihmisissä, joiden elämään hän ehti vaikuttaa. Uutisointi ja kirjoittaminen Omalähiöön ja muihin medioihin oli hänelle tärkeää. Hän jaksoi taistella sosiaalipalveluiden lisäksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon puolesta ja näki jo kaukaa mihin suuntaan hallitsematon yksityinen palveluiden monopolisointi Suomea ja Päijät-Hämettä vie.

Etelä-Lahden palvelut, kuten Launeen kirjaston säilyttäminen ja asukkaiden äänen kuunteleminen kaikessa – myös tiehankkeissa – oli tunnettua Marja-Liisaa. Hän tarvittaessa pisti tiukille myös omat puoluekollegat ja inhosi asioiden hoitamista tavallisten ihmisten arjen, järjen ja hyvinvoinnin vastaisesti. Hänelle perhe oli erittäin tärkeä, erityisesti lapsenlapset.

Lämmin osanotto omaisille ja läheisille. Marja-Liisan perintö ja muisto säilyy.

Ville Skinnari, kansanedustaja
Rauno Kurki, kouluneuvos

Renkomäessä satsataan koulumatkojen turvallisuuteen.

Renkomäessä halutaan parantaa lasten ja nuorten koulumatkojen turvallisuutta. Aihe oli esillä Renkomäen asukastilaisuudessa 15.1.2026. Tilaisuudessa kerrottiin alueen ajankohtaisista hankkeista, jotka liittyvät erityisesti koululaisten liikkumiseen. Tavoitteena on, että lapset voivat kulkea kouluun turvallisesti jalan tai pyörällä ja että arjen liikkuminen olisi sujuvaa myös perheille. Koulumatka on monelle lapselle tärkeä osa päivää.
Turvallinen reitti tukee lapsen hyvinvointia ja itsenäistymistä. Samalla vähennetään tarvetta kuljettaa lapsia autolla, mikä rauhoittaa liikennettä koulun lähellä ja tukee ympäristöä.

Turvallisuutta parannetaan koko koulumatkan varrella

Asukastilaisuuden alussa kestävän liikkumisen asiantuntija Anniina Setälä esitteli suunnitelmia, joilla koulumatkojen turvallisuutta parannetaan Renkomäessä.
– Työtä ei tehdä vain yksittäisissä paikoissa, vaan koko liikkumisympäristöä tarkastellaan kokonaisuutena.

Setälän mukaan huomiota kiinnitetään muun muassa siihen, millaisia reittejä lapset käyttävät ja miten risteykset toimivat ja onko valaistus riittävä eri aikoina.
– Lahti on saanut hankkeeseen valtionavustusta Traficomin Suomi liikkeelle -ohjelmasta.

Rahoituksen avulla Orimattilankadun jalankulku- ja pyöräväylää parannetaan.
– Lisäksi useiden risteysalueiden valaistusta lisätään. Työt on suunniteltu tehtäväksi pääosin kesällä 2026, jotta ne häiritsevät mahdollisimman vähän koulun arkea.

Hyvä valaistus auttaa lapsia näkemään paremmin ja tulemaan nähdyiksi.
– Selkeät ja turvalliset väylät vähentävät vaaratilanteita. Kun reitti tuntuu turvalliselta, lapsi uskaltaa liikkua itsenäisesti ja vanhempien huoli vähenee.

Koulu ja perheet mukana muutoksessa

Renkomäen koulu on aktiivisesti mukana kehittämistyössä.
– Koulu osallistuu KELPO-hankkeeseen, jossa etsitään kestävän liikkumisen ratkaisuja Päijät-Hämeessä. Renkomäki toimii hankkeessa pilottikouluna, ja toimenpiteitä on suunniteltu yhdessä koulun henkilökunnan kanssa.

Koululla on tehty myös käytännön muutoksia.
– Koulun aulaan on asennettu kypäränaulakot. Ne helpottavat pyörällä kulkemista ja muistuttavat kypärän käytön tärkeydestä.

Setälä totesi, että pienet arjen ratkaisut voivat kannustaa turvallisempiin tapoihin liikkua.
– Lisäksi koululle on laadittu ohjeistus turvallisiin ja kestäviin koulumatkoihin.

Ohjeet on suunnattu oppilaille ja heidän perheilleen.
– Niissä kerrotaan selkeästi, miten koulumatka voidaan kulkea turvallisesti ja ympäristöä säästäen. Tavoitteena on lisätä tietoa ja tukea hyviä valintoja arjessa.

Renkomäessä tehtävä työ osoittaa, että koulumatkojen turvallisuus syntyy yhteistyöllä.
– Kun kaupunki, koulu ja perheet toimivat yhdessä, syntyy ympäristö, jossa lasten on hyvä ja turvallinen liikkua joka päivä

Petri Görman

Kaustisen Vuoden yhtye Hilja Grönfors & Latšo Džinta esittää romanimusiikin lauluaarteistoa. Kuva: Maarit Kytöharju

Lahtelainen Hilja Grönfors ja hänen yhtyeensä Latšo Džinta on valittu Vuoden yhtyeeksi Kaustisella. Valinta julkaistiin viikonloppuna Folklandia-risteilyllä. Tunnustus on merkittävä, sillä Kaustinen on suomalaisen kansanmusiikin arvostettu instituutio.
Vuoden yhtye -valinnalla Kaustinen haluaa nostaa esiin romanimusiikin ja romanikulttuurin keskeisen merkityksen suomalaiselle kansanmusiikille.

– Hilja Grönfors & Latšo Džinta esittää romanimusiikin vanhaa ja arvokasta lauluaarteistoa. Kyse on elävästä perinteestä, jota on vaalittu ja siirretty eteenpäin sukupolvelta toiselle, Kaustisen festivaalin ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki toteaa.

Hilja Grönfors on pitkän linjan romanimusiikin vaikuttaja. Hän on taiteen akateemikko, Taideyliopiston kunniatohtori ja mestarikansanlaulaja.
– Valinta voidaan nähdä myös kunnianosoituksena hänen elämäntyölleen romanimusiikin ja -kulttuurin puolestapuhujana.

Perinteet käsissä -teema näkyy musiikissa ja puvuissa

Ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki kertoo, että valinta liittyy vahvasti festivaalin Perinteet käsissä -teemaan. Hänen mukaansa Hilja Grönfors kantaa perinteitään arvokkaasti sekä musiikissa että myös asuissaan.
– Pukeutuminen on osa identiteettiä ja yhteisöllisyyttä, ja se vaatii taitavaa käsityötä.

Hilja Grönfors on lahtelainen ja asuu Liipolassa. Hän kertoo laulaneensa jo ennen kuin oppi puhumaan.
– Lapsuudesta asti olen laulanut romanimusiikkia. Ensimmäiset televisioesiintymiset olivat Ruotsissa jo 1970-luvulla. Suomessa hän on toiminut ammattilaismuusikkona 1990-luvulta lähtien.

Grönfors sanoo olevansa kiitollinen tunnustuksesta. Hänen mukaansa valinta kertoo siitä, että romanimusiikki saa ansaitsemaansa huomiota.
– Olen tehnyt musiikkia jo 1970-luvulta asti ajatuksella, että romanimusiikki on samalla tasolla kuin muu kansanmusiikki. Työtä on tehty vuosikymmeniä, eikä sitä ole ollut pakko tehdä yksin. Monet romanit ovat tehneet ja tekevät yhä työtä saman asian eteen.
R

omaneilla on ollut Suomessa pitkä historia. He ovat eläneet täällä yli 500 vuotta ja ovat saamelaisten ohella Suomen vanhimpia etnisiä ryhmiä.
– Romanikulttuuri on saanut usein kaiken hieman myöhässä, mutta nyt ollaan menossa eteenpäin. Musiikilla on tässä suuri merkitys.

Musiikki rakentaa identiteettiä ja yhteisöä

Grönfors korostaa, että romanimusiikilla on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä.
– Se vaikuttaa erityisesti lapsiin ja nuoriin. Ilman kieltä, musiikkia ja kulttuuria ei ole identiteettiä.

Laulujen kautta opetetaan tapoja, arvoja ja jopa yhteiskuntaoppia.
– Monet meidän perinteiset laulut ovat opettavaisia ja niillä on yhä tärkeä rooli.

Hän haluaa rohkaista nuoria romanimuusikoita etsimään omaa suuntaansa. Yhtyeensä kanssa hän keikkailee aktiivisesti ja jatkaa kulttuuriperinnön siirtämistä eteenpäin.
– Käännekohtia urallani on ollut monia, kuten mestarikansanlaulajan arvonimi Kaustisella vuonna 2005. Vuoden yhtye -tunnustus on jälleen yksi merkittävä askel romanimusiikin näkyvyydelle.

Grönfors haluaa kiittää useita yhteistyökumppaneitaan matkan varrella, koska yhdessä tekemällä mahdollistetaan aina ne tärkeimmät jutut
– Erityisen lämpimät kiitokset hän haluaa lausua muusikoilleen, jotka ovat todellisia ammattilaisia

Petri Görman

Pohjalaistaustainen Tero Jokinen tunnetaan sisukkuudestaan. Hän päätti jättää rollaattorin kotiin käydessään Paavolan uudessa Citymarketissa, vaikka liikkuminen on aivoinfarktin jälkeen aiempaa vaikeampaa.

Lahtelainen Tero Jokinen liikkuu nykyään rollaattorin avulla. Taustalla on aivoinfarkti, jonka hän sai vuonna 2020. Sen jälkeen tasapaino ei ole ollut entisensä ja erityisesti talvella liikkuminen on haastavaa.
– Rollaattori tuo turvaa. Sen avulla pysyy pystyssä liukkaalla ja siitä saa tukea, jos horjahtaa, Jokinen kertoo.

Rollaattorissa on myös istuin, jota Jokinen käyttää tarvittaessa.
– Jos väsyy kesken matkan, voi pysähtyä ja istua hetken. Se tekee liikkumisesta helpompaa.

Jokinen on käyttänyt paljon Lahden joukkoliikennettä. Linja-autot ovat vieneet häntä eri puolille kaupunkia.
– Lahdessa on hyvät bussiyhteydet. Torille pääsee helposti monesta suunnasta ja siellä on helppo vaihtaa toiseen linjaan.

Julkinen liikenne on ollut Jokiselle tärkeä osa arkea.
– Se on mahdollistanut asioinnin, tapaamiset ja liikkumisen ilman omaa autoa.

Maksuton matka poistui vuodenvaihteessa

Vuodenvaihteen jälkeen tilanne muuttui. Rollaattorilla liikkuvat eivät voi enää matkustaa linja-autossa ilmaiseksi Lahdessa.
– Uusi käytäntö koskee satoja ihmisiä.

Lahden seudun liikenne perii maksun jokaiselta rollaattorin kanssa matkustavalta 1.1.2026 alkaen. Samalla myös polkupyörien ja sähköpotkulautojen kuljettamisesta  linja-autossa on alettu periä maksu uusien ohjeiden mukaan.
– Päätöksen on tehnyt Lahden seudun joukkoliikennelautakunta.

Jokinen ei päätöstä ymmärrä eikä tue.
– En käsitä, miksi hyväksi havaittu palvelu otetaan pois. Olen kertonut tästä myös muualla Suomessa asuville sukulaisille.

Käytäntö herättää hämmennystä

Jokista huvittaa ja samalla huolestuttaa uusi käytäntö linja-autoissa.
– Rollaattorilla matkustavan pitää ensin nousta etuosasta maksamaan matka ja jättää rollaattori ulos bussin viereen. Vasta sen jälkeen matkustaja voi nousta rollaattorin kanssa bussin keskiosaan.

Lahden kaupunkiliikenteen busseissa ei voi maksaa kortilla keskiosassa.
– Tämä vie aikaa ja kiristää aikatauluja, Jokinen pohtii.

Hänen mielestään tilanne lisää myös kuljettajien painetta.
– Kuljettajilla on jo nyt kiire. En haluaisi, että heitä kuormitetaan entisestään tällä uudistuksella.

Jokinen huomauttaa, että rollaattorilla liikkuvilla ei yleensä ole kiire.
– Meille on varattu bussin keskiosasta kaksi tai kolme paikkaa. Jos ne ovat täynnä, niin silloin odotetaan rauhassa seuraavaa autoa.

Huoli hyvinvointivaltiosta

Jokinen muistuttaa, että hyvinvointivaltiossa pitäisi olla varaa tukea ikäihmisiä ja liikuntarajoitteisia.
– Tuki lisää tasa-arvoa. Ilman sitä moni jää kotiin, eikä uskalla lähteä liikkeelle.

Hän katsoo asiaa myös veronmaksajan näkökulmasta.
– Olen ex-yrittäjänä maksanut paljon veroja. Siksi odotan, että silloin kun elämä kolhii ja liikkuminen vaikeutuu, niin yhteiskunta tukee.

Jokinen toivoo, että päättäjät uskaltavat tarkastella päätöstä uudelleen.
– Jos huomataan, että ratkaisu on huono, niin luottamushenkilöiltä tarvitaan selkärankaa muuttaa sitä.

Askeleita pitää ottaa eteenpäin, mutta tämä uudistus menee väärään suuntaan.
– Vähäosaisilta on aina helppo ottaa pois, mutta kohtuus pitäisi muistaa. Meitä on Lahdessakin monia, jotka tarvitsevat tukea liikkumiseensa.

Petri Görman

Teemu Nikin suosikkikomedia 100 litraa sahtia toi Sysmän ja sahdin kaikkien suomalaisten huulille.

Ohjaaja Teemu Nikillä on ollut Sysmä mielessään koko elokuvauransa ajan. Hän muutti pois kotipitäjästään jo noin 30 vuotta sitten. Lahdenpohjan kylä ja Haaviston tila eivät ole kadonneet mihinkään. Ne ovat kulkeneet mukana lauseina, muistoina ja tarinoina, jotka lopulta tiivistyivät elokuvaksi 100 litraa sahtia.
– Se on lämminhenkinen mutta armoton kuvaus alkoholista, kyläyhteisöstä ja ihmisistä niiden ympärillä.

Nikki on maanviljelijän ja sikafarmarin poika. Nuoruudessa Sysmä ei näyttäytynyt elokuvallisena paikkana. Elokuvien maailma avautui Sysmän R-kioskilta, josta Nikki vuokrasi nuorena kaikki mahdolliset elokuvat.
– Silloin syntyi myös ratkaiseva päätös. Jo 16-vuotiaana nuorena päätin ryhtyä elokuvaohjaajaksi.

Ajatus Sysmästä ja sahdista elokuvan aiheena kypsyi pitkään. Nikki kertoo haaveilleensa sahtielokuvasta lähes 20 vuoden ajan.
– Sahti ei ollut minulle pelkkä juoma, vaan osa paikallista identiteettiä, kansankulttuuria ja perinnettä.

Päijät-Hämeessä sahtiin liittyy vuosisatojen mittainen jatkumo, jonka merkitystä on vaikea selittää ulkopuoliselle.
– Se vain on siellä esimerkiksi kylien arjessa ja juhlassa. En osaa sanoa, miksi sahtikulttuuri on niin tärkeässä osassa juuri täällä. Ehkä se on satoja vuosia vanha perinne, joka määrittelee vieläkin ihmisten elämää?

”Äkkisyvä komedia”

Elokuvan todellinen lähtölaukaus syntyi teatterissa. Nikki näki näytelmän, jossa Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka esittivät kahta humalaista naista kahden tunnin ajan. Tämä kokemus oli ratkaiseva.
– Ymmärsin heti, että tässä ovat elokuvani päähenkilöt.

Neljä vuotta sitten Nikki alkoi kirjoittaa heille tarinaa, jossa sahti ei ole rekvisiittaa vaan keskeinen kokoava voima. Koronapandemian jälkeen käsikirjoitus valmistui, ja elokuvasta tuli poikkeuksellisen tarkasti rakennettu kokonaisuus.
– Improvisaatiolle ei juuri ollut tilaa tässä elokuvassa ja lähes kaikki kuvat päätyivät lopulliseen versioon.

Elokuvaohjaaja Nikin 100 litraa sahtia on komedia, mutta se ei ole helppo sellainen.
– Yksi kriitikko kuvasi sitä “äkkisyväksi komediaksi” ja määritelmä tuntuu osuvalta. Elokuva naurattaa, mutta yllättää katsojan myös traagisuudellaan. Se kertoo alkoholismista, traumasta ja vaikeista perhesuhteista. Ne ovat aiheita, jotka ovat monelle suomalaiselle kipeän tuttuja.

Tarina on fiktiivinen, mutta monet yksityiskohdat kumpuavat todellisuudesta.
– Sahtikanisterilla rantaan kelluminen, auton tupakansytytin nenässä auton takapenkillä tai kun Ponu-Paavolla alastomat miehet kävelevät saunasta riviin ja on tapahtunut tai ainakin olen kuullut niin tapahtuneen.

Naapurinkylän sahtia arvostellaan letkautuksilla

Hienovaraiset alueelliset letkaukset ovat myös elokuvassa keskeisiä asioita.
– Juo litra sysmäläistä, niin kuset kaksi lammilaista on yksi repliikeistä, jotka avaavat paikallista sahtihuumoria. Korostan, ettei tarkoitus ole vähätellä ketään. Nämä asiat vain kuuluvat sahtikulttuuriin.

Nikki arvostaa kaikkia sahtipitäjiä ja jokaisessa kylässä oman kylän sahti on se paras.
– Visuaalisesti elokuva on kaunis, mutta tarinaltaan ruma. Kutsun sitä “Sysmä-westerniksi”, koska siinä on totuutta ja romantisointia, mutta mitään ei kuitenkaan elokuvassa silotella. Olin rehellinen itselleni, enkä yrittänyt miellyttää ketään.

Kun tekee elokuvaa henkilökohtaisesta aiheesta tai tutusta kylästä, niin olennaista on, ettei yritä hakea tarinaa mistään ulkopuolelta.
– Sen pitää tulla sisältä ja kummuta omista kokemuksista.

Ensi-iltaviikonlopun jälkeen Nikki ymmärsi, että elokuvasta tulee iso juttu. Se on hänen kahdeksas pitkä elokuvansa ja palaute on ollut poikkeuksellisen positiivista.
– Osa katsojista on kertonut, ettei elokuva naurattanut lainkaan, vaan se vain itkettI. Toiset taas ovat kiitelleet siitä, että alkoholismia käsitellään inhimillisesti.

Elokuva on löytänyt yleisönsä myös kansainvälisesti. Italiassa katsojat ymmärsivät sahdin merkityksen kylälle viinin kautta.
– Yhdysvalloissa alkoholismiin suhtauduttiin eri tavoin, mutta keskustelut olivat silti syviä. 100 litraa sahtia -elokuva liikkuu art house -kentässä ja on ollut mukana laajemmassa Oscar-keskustelussa yhtenä elokuvana 90 muun elokuvan joukossa.

Nikki kertoo tarinan sysmäläisestä parturi-kampaamosta, jossa hän kertoi tekevänsä elokuvaa nimeltä 100 litraa sahtia. Yksi lause nousee ylitse muiden valmisteluvaiheesta ja tästä parturi-kampaamossa kuullusta sutkautuksesta.
– Ai kauheeta, eihän se riitä mihinkään.

Elokuvaohjaaja Nikin mukaan 100 litraa sahtia jää elokuvaksi, jossa Sysmä on enemmän kuin tapahtumapaikka.
– Se on mielentila sekä tarina, jota on kannettu pitkään ja joka vihdoin kerrottiin valkokankaalla.

Erakkotarina jo työn alla

Nikillä on useampi projekti tekeillä ja yksi niistä sijoittuu metsään.
– Tuleva elokuva käsittelee erakoitumista ja ihmistä, joka on valinnut täydellisen vetäytymisen. Tarinan keskiössä on mies, joka on elänyt metsässä ja palaa lopulta takaisin yhteiskuntaan vain huomatakseen, kaiken muutuneen.

Nikki on valmistautunut elokuvaan omalla, tutulla tavallaan eli olemalla lähellä aihetta. Hän on viettänyt pitkiä aikoja metsissä, kulkenut yksin ja kuunnellut erakoista kertovia kirjoja sekä tarinoita.
– Minua ei kiinnosta erakko-meininki pelkkänä kuriositeettina, vaan ilmiönä, joka kertoo jotakin olennaista ajastamme ja ihmisestä itsestään. Se kertoo tarinan halusta vetäytyä, kadota ja aloittaa kaiken alusta.

Suomessa erakoita on monenlaisia. Osa vetäytyy konkreettisesti metsään, mökkiin tai autioon paikkaan, pois katseilta ja yhteiskunnan vaatimuksilta. Toiset taas erakoituvat huomaamattomammin jäämällä kerrostaloasuntoon, katkaisemalla yhteydet ja katoamalla hiljaisuuteen keskellä kaupunkia.
– Elokuvani tarkastelee tätä rajapintaa, missä kulkee vapaaehtoisen vetäytymisen ja näkymättömäksi tulemisen raja, ja mitä ihmiselle tapahtuu, kun maailma jatkaa kulkuaan ilman häntä.

Teema jatkaa luontevasti Nikkin aiempaa elokuvallista linjaa, jossa yksilö ja yhteisö törmäävät toisiinsa, usein armottomasti, mutta inhimillisesti.
– Metsään sijoittuva tarina ei lupaa helppoja vastauksia, vaan hiljaisia kysymyksiä. Keitä me olemme, eläimiä vai ihmisiä? Mitä jää jäljelle, jos ihminen katoaa muiden elämästä kokonaan?

Petri Görman

Ukrainalaiset Tamara Babaskina, Romanna Prus, Daria Momot ja Natalia Zauholnykova ovat järjestämässä Ristinkirkkoon Joulu yhdessä -tapahtumaa 27.12.

Lahdessa vietetään joulun jälkeen hetki, joka on monelle ukrainalaiselle perheelle vuoden tärkeimpiä. Ukrainalaisten yhdistys Lahdessa järjestää 27. joulukuuta suuret joulujuhlat ukrainalaisille lapsille. Tapahtumaa ovat olleet organisoimassa yhdistyksen vapaaehtoiset jo kolmen vuoden ajan, ja yksi heistä on Tamara Babaskina.
– Olemme järjestäneet vastaavia juhlia jo kolmen vuoden ajan. Viime vuonna pidimme kaksi juhlaa, yhden Lahdessa ja toisen Nastolassa, ja niihin osallistui noin 200 lasta.

Kaikki lapset saivat lahjoja ja nauttivat juhlista täysin siemauksin.
– Siksi järjestämme juhlan myös tänä vuonna. Haluamme tuoda hieman enemmän iloa ukrainalaisille lapsille Suomessa, Babaskina kertoo.

Yhdistyksen järjestämän juhlan tavoite on kaksijakoinen Se haluaa tarjota lapsille iloa ja samalla pitää elossa ukrainalaisia perinteitä, kieltä ja kulttuuria.
– Se on erityisen tärkeää nyt, kun monet lapset elävät sodan vuoksi kaukana kotimaastaan. Haluamme, että lapset muistavat ukrainalaiset perinteet. Ne ovat osa identiteettiä.

Joulujuhla alkaa joulujumalanpalveluksella ja sen jälkeen ohjelmassa on esitys Jeesuksen syntymästä.
– Laulamme myös jouluvirsiä ja yleisölle on myös järjestetty erilaisia leikkejä. Lopuksi lapset saavat lahjoja ja maistavat ukrainalaista jouluruokaa.

Juhla on yhteisöä kokoava voima

Ukrainalainen Romana Prus on ollut aktiivisesti mukana Ukrainalaisten yhdistyksen Lahden toiminnassa ja asunut kaupungissa lähes neljä vuotta, korostaa joulun merkitystä koko yhteisölle.
– Tärkeintä on, että tämä juhla on kokoava voima meidän yhteisöllemme. Lahdessa asuu yli 1 500 ukrainalaista. Ukraina on suuri maa Euroopassa, ja siellä on paljon erilaisia alueita. Minä olen kotoisin Länsi-Ukrainasta.

Monelle Suomeen muutto ei ollut sattumaa. Prusin mukaan perhesiteet vaikuttivat ratkaisevasti.
– Minulla oli sukulaisia Suomessa ja se oli yksi syy, miksi muutin tänne. Se toi turvaa tilanteessa, jossa koko elämä Ukrainassa muuttui yhdessä hetkessä.

Ukrainassa joulu on vahvasti perheeseen, uskoon ja yhteisöllisyyteen kytkeytyvä juhla. Prus on kotoisin pienestä kylästä, jossa joulun viettoon kuului aina kirkko.
– Asuin pienessä kylässä Ukrainassa. Jouluaamuna menimme aina kirkkoon. Se oli meille itsestäänselvä osa juhlaa.

Lahdessa ukrainalaisyhteisö on saanut käyttöönsä Ristinkirkon kerran kuukaudessa.
– Olemme siitä hyvin kiitollisia suomalaisille. Se merkitsee meille paljon, että meillä on paikka, jossa voimme kokoontua ja harjoittaa omaa uskoamme.

Ukrainalainen joulu on ennen kaikkea perhejuhla. Sukulaisia tavataan runsaasti, ja ovet ovat avoinna.
– Ukrainassa ei soiteta etukäteen, että voiko tulla kylään. Me vain menemme toistemme luo, Prus naurahtaa.

Jouluun kuuluu myös runsas ja perinteinen ruokakulttuuri. Perinteisesti valmistetaan jopa 12 juhlaruokaa, joista yksi tärkeimmistä on kutia – jyvistä, siemenistä ja marjoista tehty ruokalaji.
– Haluamme, että joulun sanoma välittyy myös lapsillemme täällä Suomessa.

Juhla myös yksinäisille

Sota on muuttanut joulun merkitystä. Monien perheet ovat hajallaan eri puolilla Eurooppaa, ja osa läheisistä on yhä Ukrainassa ja osa myös rintamalla.
– Muistamme jouluna erityisesti heitä, jotka taistelevat rintamalla. On tärkeää nähdä sukulaisia ja ystäviä.

Ukrainalaisten yhdistys Lahdessa haluaa, että juhla on avoin myös niille, joilla ei ole perhettä lähellä.
– Tarjoamme yksinäisille mahdollisuuden juhlia yhdessä. Kukaan ei saa jäädä yksin jouluna.

Tamara Babaskinalle joulu on aina ollut lämmin ja tärkeä juhla ja sodan myötä sen merkitys on vain kasvanut.
– Melitopol on yhä miehitetty, ja äiti asuu edelleen alueella.

Joulu on hetki, jolloin kaipuu ja toivo ovat yhtä aikaa läsnä.
– Me kaikki toivomme rauhaa.

Kiitollisuus Suomea kohtaan nousee esiin sekä Babaskinan että Prusin puheissa.
– Olemme kiitollinen Suomelle avusta ja tuesta. Täällä on rauhallista ja vapaata. Ihmiset ovat myös ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Olette luoneet tämän maan ja jaatte sen kanssamme.

Petri Görman

Teologian opiskelija Kaisa Kalmari Hako on viettänyt joulua edeltävät viikot pappisharjoittelussa Launeen seurakunnassa. Joulun lähestyessä hänen arjestaan on tullut entistä kiireisempää, koska edessä ovat joulun jumalanpalvelukset ja useat muut kirkolliset tapahtumat pyhien aikana. Silti juuri nyt, kirkon vilkkaimpana sesonkina, hän puhuu ennen kaikkea hiljaisuudesta.
– Jokaisella perheellä on omanlaisensa tapa viettää joulua. Minulla joulu on normaalisti todella intensiivinen ja usein kaoottinen ajanjakso.

Hänen joulunsa ei kuitenkaan asu suurissa eleissä tai äänekkäässä ilossa. Se löytyy pienistä, varhaisista hetkistä, kun muu perhe vielä nukkuu. Silloin hän herää aikaisin, keittää kahvia ja istahtaa ikkunan ääreen. Radio soi taustalla hiljaa.
– Voin vain katsella ikkunasta ulos ja nauttia hiljaisuudesta. Usein luen kirjaa. Ne ovat minun omia ja merkityksellisiä jouluhetkiäni.

Joulumusiikissa Kalmari Hako ei etsi koskaan iloista meininkiä. Hänen suosikkejaan ovat Jean Sibeliuksen Varpunen jouluaamuna ja Joni Mitchellin River.
– En pidä iloisista joululauluista. Pidän murheellisista, koska jouluun liittyy aina haikeutta ja surua. Se on ihan suomalainen juttu. Viehätys tulee kontrastista, joka sisältää iloa ja kaipausta. Siinä on myös suolaisen ja makean elementtejä samassa paketissa.

Joskus täydellinen joulun tunne syntyy kirkossa.
– Jos on tilaisuus käydä jouluyön messussa, niin fiilis on silloin täydellinen.

Pitkä tie kohti teologian opintoja

Tie teologiaan ei ollut Kalmari Hakolle itsestään selvä. Hän työskenteli aiemmin toimittajana ja viihtyi työssään, mutta jokin tuntui puuttuvan.
– Nautin toimittajan työstä, mutta oli sellainen olo, että yhtälöstä puuttui jotain.

Ratkaiseva hetki oli viisi vuotta sitten, kun hän luki artikkelia tieteellisestä raamatuntutkimuksesta.
– Ajattelin, että tämä on todella kiinnostavaa. Samassa lehdessä oli juttu ihmisestä, joka oli aloittanut opinnot tavoitteena pappisura. Ajattelin, että hetkinen, miksi minä en tekisi näin?

Seuraavana päivänä hän ilmoittautui avoimen yliopiston teologian opintoihin. Vuotta myöhemmin hän haki ja pääsi tutkinto-opiskelijaksi.
– Pääsykokeissa olin omien lasteni ikäisten nuorten kanssa.

Jouluna kirkko vetää puoleensa ihmisiä monista syistä. Joku tulee muistojen vuoksi, toinen tunnelman takia, kolmas hiljentymään.
– Joulu on monelle se ainoa kohta vuodessa, jolloin pysähdytään. Elämä on todella hektistä ja jouluna ihmisillä on kaipuu olla omien ajatustensa kanssa.

Kalmari Hakon mukaan joulun sanoma tuntuu poikkeuksellisen ajankohtaiselta.
– En muista, milloin maailma olisi tuntunut yhtä pimeältä kuin nyt. On paljon ahdistavuutta ja sekaisin olevaa todellisuutta, myös valtionjohtajien tasolla. Ikävöin sisäistä rauhaa, joka voisi pysyä, vaikka ympärillä on turbulenssia.

Launeella väreilee lämpö ja yhteisöllisyys

Pappisharjoittelu jouluna on hektistä. Kirkossa on iso vaihde päällä ja kirkkovuoden huippusesonki käsillä. Silti Launeella väreilee erityinen lämpö ja yhteisöllisyys.
– On runsaasti tapahtumia ja musiikkia ja ihmiset ovat lämminhenkisiä. Tällöin seurakunnassa käy paljon myös sellaisia, jotka eivät muuten vieraile kirkossa vuoden aikana.

Kirkon merkitys ei pappisharjoittelijan mukaan rajoitu uskonnollisuuteen.
– Kirkko on mahtava siinä, ettei se vaadi ihmisiltä uskonnollisuutta. Se voi olla peilauspinta ja paikka, jossa pohditaan, mistä elämässä on kyse ja mikä on tärkeää. Kirkko on läsnä ihmisen perustavanlaatuisissa hetkissä, kuten syntymässä, avioliitossa ja kuolemassa.

Erityisesti nyt ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyttä.
– Olemme liian paljon kiinni puhelimissa ja digitaalisilla alustoilla. Ne eivät voi korvata ihmistenvälisiä suhteita. Keskustelu toisen kanssa tai yhteiset joululaulutilaisuudet ovat todella vaikuttavia kokemuksia.

Kalmari Hako toivoo, että ihmiset veisivät joulukirkosta mukanaan jotain pysyvää.
– Valoa ja toivoa. Jotain sellaista, mikä kantaa eteenpäin aikoina, jolloin pimeys tuntuu olevan kaikkialla läsnä. Ehkä niistä hetkistä syntyy eheyden kokemus, joka kantaa myös arjessa.

Petri Görman

Launeen diakoniatyön joulu ei rakennu lahjoista, vaan ihmisistä. Heistä, jotka tarvitsevat apua ja heistä, jotka auttavat. Diakoniatyötä Launeen seurakunnassa tekevät Mika Leppäaho, Lotta Jensen ja Eija Paulamäki

Launeen seurakunnan diakoniatyössä joulunaika ei ole pelkästään juhlavalojen loistetta ja tunnelmallisia lauluja. Se on samalla vuoden kiireisintä aikaa ja hetki, jolloin avun merkitys kirkastuu kaikkein selvimmin. Johtava diakoniatyöntekijä Lotta Jensenin mukaan joulua ennen ihmisten huolet nousevat pintaan.
– Joulunaikaan liittyy paljon juhlaa, mutta myös paljon huolta. Moni miettii, miten selvitä ruoista, lahjoista tai ylipäätään siitä, voiko kutsua ketään kotiin, jos ei ole varaa tarjota jouluruokia.

Jensen kokee joulun joka vuosi suurena työn ja huolen aikana. Avun tarve on kasvanut selvästi.
– Meidän vastaanotoillamme näkyy erityisesti taloudelliset vaikeudet ja työttömyys.

Seurakunta vastaa avuntarpeeseen lisäämällä vastaanottoja, ohjaamalla ihmisiä Kelan ja sosiaalitoimen palveluihin sekä jakamalla lahjoituksena saatuja jouluherkkuja.
– Taloudellinen ahdinko vie voimia ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. On tärkeää, että ihminen saa kohdatuksi tulemisen kokemuksen. Joulun alla sen merkitys korostuu.

Jensenille yksi vuoden tärkeimmistä tilaisuuksista on Liipolan seurakuntakeskuksen jouluaaton ateria.
– Odotamme yli sataa ihmistä Liipolaan. Monelle se on ainoa joulupöytä ja ainoa paikka kohdata toisia. Joulussa tärkeintä on se, ettei kukaan jää yksin.

Joulu voi olla kaikkein vaikein hetki

Diakoniatyöntekijä Eija Paulamäki kohtaa työssään erityisesti yksinäisyyttä. Syksyn ja alkutalven ajan se on noussut selvästi esiin.
– Vastaanotoilla ihmiset kertovat, että yksinäisyys tuntuu raskaalta. Joulu saattaa olla vaikea, jos on menettänyt läheisen tai jos sukulaiset ovat kaukana. Jokainen kokee oman tilanteensa eri tavalla. Toiselle yksinolo on hyvä valinta ja toiselle se on raskas taakka.

Paulamäelle yhteisöllisyys on yksi seurakunnan tärkeimmistä tehtävistä.
– Meillä on monenlaisia kohtaamispaikkoja. Kauneimmat joululaulut, ryhmät ja perjantaiaamiainen, joka valmistetaan hävikkiruoasta. Sen jälkeen ruoka jaetaan mukaansa sitä haluaville. Siellä syntyy aitoja keskusteluja ja ihmiset kohtaavat toisensa.

Kiireestä huolimatta työyhteisön henki on aina lämmin.
– Meillä on hyvä tunnelma. Kun näkee, että pienikin hetki kuuntelemista voi helpottaa ihmisen oloa, niin se muistuttaa työn merkityksestä.

Pysähtyminen on joulun suurin lahja

Diakoniatyöntekijä Mika Leppäaho puhuu joulusta rauhan ja läsnäolon juhlana.
– Tavallinen ihminen voi tehdä jouluna paljon hyvää pienillä teoilla. Meillä kaikilla on liikaa kiirettä ja joskus kiire ulottuu ihmissuhteisiinkin. Pysähtyminen toisen luo, hetki yhdessä ja kuunteleminen ovat suuria tekoja, jotka muistetaan.

Leppäaho kertoo, että asiakkaat antavat usein palautetta siitä, että diakoniatyöntekijöillä on aikaa kuunnella.
– Se on asia, jonka haluaisin haastaa jokaista tekemään. Ei tarvitse sanoa mitään erityistä. Riittää, että on vain läsnä.

Leppäaho on tehnyt jouluaattoja töissä useammankin kerran, myös Liipolan yhteisessä ruokailussa.
– Joulu on sydänten juhla. Minulle se syntyy pienistä valmisteluista, joululauluista ja läheisten muistamisesta. Lahjojen ei tarvitse olla suuria. Tärkeintä on, että niissä on sydäntä.

Petri Görman