Vuosi: 2013

Astun Liipolan parturi-kampaamon ovesta sisään minuutin myöhässä. Vastassani on nainen, jota asia ei todellakaan häiritse. Hän hymyilee kukkamekossaan ja toivottaa minut tervetulleeksi. Hän on liipolalaisten hiuspehkojen pelastus Leila Salokoski.

Jos sallitte, hyvät lukijat, sinuttelen Leilaa tästä eteen päin. Teen sen siksi, että Leilan kanssa puhuminen on luontevaa, aivan kuin olisimme tunteneet vuosia. Istumme Leilan backstagelle, hänen taukohuoneeseensa. Huoneen seiniä koristaa erilaiset kortit ja sarjakuvapätkät sekä hymyn arvosta muistuttavat mietelauseet. Liekö lausahdusten ansiota, mutta hymyilemään Leilaa ei tarvitse kehottaa.

Leilan pitkä ura parturi-kampaajana alkoi, kun hän valmistui ammattiin vuonna 1969. Kuten usein kliseisesti sanotaan, alku aina hankalaa. Niin myös Leilan tapauksessa. Nuori, innokas, opiskelijanalku sairastui nokkosrokkoon, eikä ihotautilääkärin tuomio kuulostanut hyvältä. Lääkärin mukaan allergisen tyttö-paran olisi turha lähteä opiskelemaan parturi-kampaajaksi.

– Ajattelin, että joo joo, ja menin vaan. Permanentteja sitten tein sormenpäät verillä ja kirveli niin maan perusteellisesti, Leila naurahtaa.
Nykyään parturi-kampaajien ei tarvitse liottaa käsiään samalla tavalla happamissa ja emäksisissä aineissa, joten Leilan intohimo ei onneksi enää ole käsien vihollinen.

Kymmenen vuotta valmistumisensa jälkeen, ja muutaman työpaikan kokeiltuaan, Leila päätyi Liipolan parturi-kampaamoon. Silloin työntekijöitä oli omistajan lisäksi neljä, ja tila oli jaettu kahtia kampaamopuoleen ja parturipuoleen. Noususuhdanteen ansiosta Liipolan ostari loisti elinvoimallaan: parturi-kampaamon lisäksi oli kauppoja, pankki, posti ja kukkakioski sekä tietenkin Villiruusu, joka parturin ohella on nykyisen ostarin ainoa alkuperäisasukas.

1995 Leilan asema työpaikallaan muuttui, kun hän osti parturi-kampaamon itselleen. Yhden unelmansa saavuttaneella naisella ei ollut aavistustakaan, kuinka kivistä tietä hän tulisi seuraavina vuosina tarpomaan. Ylitsepääsemättömältä tuntuva kallio asettui tielle syyskuussa 1999, kun Liipolan ostarin pizzeriasta alkunsa saanut tulipalo tuhosi kaiken tieltään; mukaan lukien parturi-kampaamon ja sen uudet joulutuotteet. Tapahtuman muisteleminenkin tekee pahaa.
– Se oli semmoinen lamaannuttava juttu. Vähään aikaan ei oikein tiennyt, että mitä sitä tekee, kun ei oikein osannut tehdä yhtään mitään muuta kuin itkeä.

Vaikka kaikki näyttäisi toivottomalta; vaikka taivas sylkisi päällemme ja maa tuntuisi vajoavan jalkojemme alta; silti asioilla on usein tapana järjestyä. Leila pääsi parturi-kampaamoineen väliaikaisesti viereisestä rakennuksesta poistuvan R-kioskin tiloihin. Puolen vuoden evakon jälkeen parturi palasi vanhaan rakennukseen, tosin pienempänä.
– Villiruusu halusi isommat tilat kuin aiemmin, ja minä taas pienemmät. Nykyinen liiketilamme on siis entisen Villiruusen eteinen ja narikka.

Samoihin aikoihin ostari hiljeni. Launeen suuret marketit söivät ostoskeskuksen elämää viemällä esimerkiksi apteekin mukanaan. Leilan leipää marketit eivät sen sijaan ole vieneet.
– Eihän tämä mikään kultakaivos ole, mutta hengissä ollaan selvitty.

Leila työskentelee nykyään yhdessä poikansa, Pasin, kanssa, joka päätyi äidilleen töihin erilaisten vaikeuksien kautta.
– Sanoin pojalleni, että molemmat tulee autettua, jos tulet oppisopimuksella töihin.

Vuosikymmeniä työskennelleen naisen toiveena on päästä joskus eläkkeelle. Suunnitelmissa on, että Leilan jatkajana nähdään sekä hänen poikansa että miniänsä. Aktiivinen nainen ei kuitenkaan vielä kuulosta lopullisen valmiilta viettämään laiskanpulskeita eläkepäiviään, vaan kertoo aikovansa jatkaa työntekoa harrastuspohjalta – ihan vain huvikseen.

Liipolan asukkaista Leilalla ei ole pahaa sanottavaa.
– Nykyään työttömyys vaikuttaa siihen, että jostain on pakko tinkiä. Ennen oli leppoisampaa. Kantaliipolalaiset ovat kuitenkin aina olleet sellaisia, että ne elää ja antaa toistenkin elää, Leila kuvailee.

Monet asiakkaat ovat käyneet Liipolan parturi-kampaamossa pikkunassikasta lähtien, ja tuovat nyt omia lapsiaan Leilan taitaviin käsiin. Suuresta osasta asiakkaista on tullut ystäviä, melkein sukulaisia.
– Monet asiakkaat tykkäävät, että tänne tuleminen on vähän kuin Leilan lepotuoliin tulisi: samalla hoidetaan hiukset ja mieli, Leila nauraa.

Leila teki aikoinaan väliaikaisesti töitä myös Liipolan päiväkodissa, mutta työhön ei löytynyt samanlaista intohimoa kuin hiusten leikkaamiseen.
– Työskentelen mieluummin aikuisten kanssa. Parasta työssäni on, että saan toteuttaa itseäni. Tärkeää on myös, että pääsen kosketuksiin ihmisten kanssa.

Liipolalaisten hiusten kesyttäjä teki töitä hetken myös muutamassa muussa Lahden parturi-kampaamossa, mutta Liipola on aina ollut se kaikkein rakkain. Siitä osoituksena lupaus, jonka hän antoi palattuaan Liipolan parturi-kampaamoon:
– Jos liipolalaiset eivät jätä minua, niin minä en jätä heitä.

– Elina Salomaa –

Sunnuntaina Patoseudun Toimarin kesäjuhlissa makkara tuoksui ja musiikki raikasi.
Pitkän tauon jälkeen ensimmäisen kerran järjestetty kesäjuhla keräsi mukavasti väkeä viettämään aurinkoista kesäpäivää. Ohjelmassa oli esimerkiksi Gospel-kuoron esityksiä, ulkopelejä ja lapsille poniratsastusta.

Mira Korhonen, Pertti Vuolukivi ja Reijo Kivelä ottivat pihamaalla toisistaan mittaa petankkissa ja nauttivat tunnelmasta.
– Tällaiset kesäjuhlat keräävät hyvin paikallista väkeä yhteen. Tämä on erinomainen paikka tavata ystäviä ja harrastaa erilaisia aktiviteetteja, Korhonen sanoo.

Patoseudun asukkaat ovat ottaneet Toimarin omakseen. Toimarin toiminnasta vastaava Matti Hirvonen kertoo, että Toimarissa tapahtuu viikon jokaisena päivänä. Maanantaisin ja perjantaisin on ohjelmassa Toimarin lahjoituselintarvikejakelu, joka kerää viikosta toiseen paikalle runsaasti väkeä. Muina päivinä muun muassa pelaillaan erilaisia pelejä, jumpataan ja harrastetaan käsitöitä. Nuppupeittokerhossa valmistetaan peitteitä Päijät-Hämeen keskussairaalalle. Viikonloppuisin Toimarin tiloja vuokrataan syntymäpäivien, rippijuhlien tai muiden juhlapäivien viettoa varten. Hirvonen paljastaa, että tulevan syksyn haasteena on marttatoiminnan viritteleminen Toimarin ohjelmaan.

Kesäjuhla järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.
– Tapahtumalla halusimme osoittaa, että Toimari on toimiva Patoseudun keskus, jonne kaikki ovat tervetulleita, Hirvonen kiteyttää.

Toimarin tarkoituksena ei ole voiton tavoittelu, vaan lähiasukkaiden saaminen liikkeelle. Uusia kontakteja on tärkeä solmia, sillä niiden mukana mahdollisuudet erilaisten tapahtumien järjestämiseksi kasvavat. Hirvonen on mielissään, että Toimari on saanut uutta potkua tummahkojen vaiheiden jälkeen.
– Nuoret perheenäidit ovat tuoneet mukanaan toimintaamme uutta ilmettä ja uusia toimintamalleja.

Ympäristöneuvontaa aikuisille ja lapsille

Toimarin kesäjuhlassa oli paikalla myös Kestävän kehityksen ohjaaja Sari Knuuti Lahden seudun ympäristöpalveluista. Patoseudun asukkaille jaettiin vinkkejä siitä, miten omissa arjen toimissaan voisi suojella ympäristöä. Knuutin mukaan maksuton ympäristöneuvonta on kaupungin tehtävä.
– Jätelajittelu ja luontoasiat kiinnostavat ihmisiä. Myös ympäristötietämyksen määrä on lisääntynyt, mikä johtaa usein siihen, että myös luonnosta halutaan pitää parempaa huolta, Knuuti huomauttaa.

Lehmusreitin uusi kartta on ollut Knuutin mukaan suosittu alkukesästä.
– Uudessa kartassa on merkittynä reitit helposta haastavaan. Ihmiset voivat valita oman kuntonsa ja mielenkiintonsa mukaan kuinka haastavaa maastoa haluaa kulkea.

Toimarin kesäjuhlassa lapsille oli ohjelmassa neljän rastin luontopolku, jossa kuunneltiin luonnon ääniä ja tehtiin ympäristöstä erilaisia aistihavaintoja. Knuuti kertoo, että ympäristöneuvonnan tiloista lainattava luontopolku on suosittu paitsi monien kesätapahtumien, myös päiväkotien ohjelmassa.

– Elina Salomaa –

Mölkyn suosio on kansainvälisessä mittakaavassa edelleen hyvässä kasvussa. Esimerkiksi viime viikonvaihteessa jo 10. kerran pelattu Tallinna Open turnaus keräsi ennätysmäärän osanottajia, mukana helteisessä heittourakassa oli 73 joukkuetta.

Suomalaisjoukkueet taistelivat oivasti, mutta himoittu turnausvoitto jäi Eestiin, sikäläisen tarkkakäsiparin Vetik & Rannus viedessä ykköspokaalit jo toistamiseen. Kakkospokaalit pokkasi lahtelainen Wood Pub -pari Timo Kemppisekä Toivo Vihervaara, kolmospystien matkatessa Hollolaan Sanna Koskimaan ja Ilkka Horttanaisenmukana.

Alkulohkovaiheen jälkeen pudonneille joukkueille järjestetyn B-finaalin voiton vei lahtelaispari Suvi Soini ja Juha Keinonen. Soini voitti myös oheiskilpailuna käydyn tarkkuusheittokilpailun naisten sarjan. Miesten sarjassa paras tarkkuusheittäjä oli darts -areenoiltakin tuttu Ville ”Osuma” Petäjämäki.

Menestysjoukkueiden lisäksi hyviä suorituksia tehtailivat muutkin lahtelaisporukat, joista mainittakoon uutta kansainvälistä sykettä peliinsä saaneet Kaameat Apinat ja MM-kisoista tuttu Touch. Hyvin olivat pelissä mukana myös Liipolan oma joukkue Duracell, sekä aina aktiivinen Ylä-Karjala Kerho, vain muutamia mainitakseni. Päivän parhaat tuuletukset esitti puolestaan suuri yllättäjäkaksikko Kimmo Koskela sekä Esko Kortelainen.

Eestissä järjestetään tämän sesongin aikana vielä useita kaikille avoimia turnauksia, joita voi vilpittömästi suositella matkailuhaluisille. Varsinainen huipentuma koetaan sitten ensi maaliskuussa, kun Tallinnassa järjestetään lajin ensimmäinen EM-turnaus.

Jake Ropponen

Yli-Marolan kotieläinpihassa järjestetään huomenna lauantaina taidetta tallissa -tapahtuma, joka toimii samalla näyttelyn avajaisena. Tapahtumassa pihassa pidetään päivän aikana kaksi työpajaa, kello 11 ja kello 13, joissa keskitytään graffittimaalaukseen ja yhteisötaiteeseen.
Paikalle saapuvat vieraat pääsevät työpajoissa osallistumaan taiteen tekemiseen. Työpajat vetää Lahden kaupungin elävöittämiseen keskittyneiden Inspis-hankkeen edustajat. Kotieläpinpihan vs. toiminnanjohtaja Anna Puolakka kertoo, että tapahtuma on luonnollista jatkoa viime vuoden Tinga tinga – taidenäyttelylle.
– Tapahtuman ja näyttelyn kantanava ajatuksena on esittää graffitit muunakin kuin vain sotkemisena, ja antaa nuorille mahdollisuus ilmaista itseään.
Kuten viime vuodenkin esillepano, on näyttely myös tällä kertaa auki lauantaista lähtien koko kesän.

Vuosi vuodelta kiireisempää

Puolakan mukaan pihassa on riittänyt yleisöä parin ensimmäisen viikon aikana reilusti, keskimäärin noin 200-300 kävijää päivässä.
– Hyvät kelit ovat varmasti vaikuttaneet tämän kesän kävijämääriin positiivisesti, mutta kävijöitä on ollut vuosi vuodelta muutenkin koko ajan enemmän.

Yli-Marola on houkutellut paikalle vieraita myös Lahden ulkopuolelta. Puolakan mukaan tänäkin kesänä kävijöitä idylliseen pihapiiriin on saapunut muunmuassa Hämeenlinnasta ja Helsingistä.

– Usein kuulee ihmisten sanovan, että aivan kuin mummolan pihaan olisi saapunut.

Pihan asukkaina on tänäkin vuonna tuttu kaarti vuohista, lampaista, vasikoista ja alpakoista possuun, kukkoon ja kanoihin sekä uusiin tulokaisiin, Shetlanninponeihin Kaunisrannan Irwyniin ja Kodaan. Puolakka kertoo, että pihan henkilökunta on uudistunut, joten pihan toimintatavoissakin on tapahtunut joitakin muutoksia. Piha pyritään Puolakan mukaan kuitenkin pitämään samanlaisena rentouttavana keitaana kuin edellisvuosinakin.

Työtä harjoittelemassa

Yli-Marolan kotieläinpiha on 4H-yhdistyksen ylläpitämä. Yhdistys järjestää samalla nuorille mahdollisuuden työkokeiluihin ja -harjoitteluihin pihassa. Askeleet eteenpäin- hanke mahdollistaa nuorille monipuolisia töitä eläintenhoidosta ja toimistotöistä kiinteistöhoitoon. Valtaosa tämänkin kevään henkilökunnasta on Yli-Marolassa nimenomaan työharjoittelijoina. Puolakka antaa työharjoittelijoille tunnustusta:
– Tämän pihan toiminta ei pyörisi ilman työharjottelijoiden panosta.

Mikko Blomberg

Rivakka ja nopea toimittajaystäväni poistui keskuudestamme 9.5.2013. Hän oli erittäin toimelias,tarkka ja hyvävainuinen lehtimies, joka ei pelännyt haasteita. Harri aloitti toimittajauransa Etlarin urheiluavustajana vuonna 1975, vaikka työskenteli samaan aikaan postissa päätoimisena. Silti
hän uskalsi lähteä uudelle uralle ja perusti Uutispalvelu Harri Hulkko nimisen yrityksen vuonna 1981.

Freelancerina hän oli ahkera journalisti, joka avusti vakituisesti lukuisia lehtiä, kuten Etelä- Suomen Sanomia, Turun Sanomia, Aamulehteä ja Hufvudstadsbaldettia kaikesta Lahden urheilusta. Erityisesti hän oli kysytty kirjoittaja silloin, kun Lahdessa pelattiin vierasmatseja. Pyyntöjä tuli ympäri maata ja tätä jatkui noin 3o vuotta. Lehtikirjoittelun ohessa hän toimi Lahden urheilutoimittajien Lunnin sihteerinä sairastumiseensa saakka.

Harille ja koko hänen perheelleen urheilu oli intohimo ja nuorempana hän pelasi jalkapalloa Starsissa. Harri tuli monille lahtelaisille tutuksi Lahden urheiluympyröistä ja urheilukatsomoista. Luonteenomaista Harrille oli se, että vaikka töitä ei joka urheilutapahtumista tilattukaan, hänet kohtasi Kisamontusta tai Kisapuistosta urheilu-uutisia metsästämässä leveä hymy huulillaan. Lomia Harri ei juuri pidellyt, vaan töitä hän teki sairastuttuaankin.

Sairaseläkkeellä hän avusti monia lehtiä ja teki napakoita juttuja meidän omaan Omalähiöömmekin useita vuosia. Harri osasi jutustella jouhevasti ja monikaan ei tiennyt, että hän toimi myös kirpputoriyrittäjänä. Harri oli luonteeltaan kiltti ja monet ihmiset myös hyödynsivät
tätä ominaisuutta joskus itsekkäästikin.

Harri asusti viime vuodet isänsä Laurin kanssa Liipolassa ja osallistui sieltä käsin kaikkiin mahdollisiin paikallisiin kissanristiäisiin; usein myös raportoiden niistä meille etelälahtelaisille. Harri oli helposti lähestyttävä ja niin kiire hänellä ei koskaan ollut ettei juttujen kertomiselle olisi ennättänyt.

Harria jäivät kaipaamaan tytär Heidi, isä ja siskot Hannele ja Pirjo perheineen. Kuollessaan Harri oli 57-vuotias.

Juhani Melanen

Launeen omakotiyhdistys ja Launeen Martat järjestivät jälleen jo perinteiseksi muodostuneen kevättempauksen Launeen kirjastolla viime lauantaina. Ohjelmassa oli muun muassa aarteenetsintää lapsille piraattiteemalla, mölkky- ja hyppynarukilpailu, vuoden launeelaisen julkistaminen sekä arpajaiset ja tarjoilujen puolesta muurinpohjalettuja sekä tietysti kahvia ja makkaraa.

Lämpimässä kevätsäässä läpi viety tapahtuma vetikin alueen ihmisiä paikalle sankoin joukoin. Launeen omakotiyhdistyksen puheenjohtaja ja tapahtuman järjestäjiin lukeutunut Erika Himilä oli mukana tempauksessa nyt kolmatta kertaa.
– Tapahtumalle näyttää muodostuneen oma jalansija ja paikka. Tänne on kaikenikäisten ihmisten helppo tulla viihtymään.
Tapahtuman väkimäärä onkin Himilän mukaan lisääntynyt vuosi vuodelta. Osaansa tämän vuoden suosiossa näytteli suoraan postilaatikkohiin jaetut esitteet sekä mainostus Omalähiössä. Tapahtumasta ei ole kuitenkaan tarkoituskaan luoda enää paljonkaan isompaa.
– Näyttää siltä, että tapahtuma kehittyy kuin itsestään. Ajatuksena on pitää tempaus ennen kaikkea lastentapahtumana myös jatkossa, Himilä toteaa.

Tempaus kaipaa Himilän mukaan kuitenkin lisäesiintyjiä: vaikkapa soittajia ja laulajia.
– Tapahtuma antaa meille mahdollisuuden mukavaan yhdessäoloon. Toivoisin myös, että tämänlaisten kokoontumisten myötä alueen yhteisöllisyys kehittyisi ja alueen asukkaiden ajatukset ja ideat pääsisivät kuuluville.

Marjo Liukkonen on vuoden launeelainen

Launeen omakotiyhdistyksen toiminnassa yli 10 vuotta mukana ollut Marjo Liukkonen palkittiin tapahtumassa vuoden launeelaisena. Yllättynyt palkittu näki Launeen nykytilan kohtalaisen hyvänä.
– Launeen tulevaisuus näyttää kirkkaalta. Tänne muuttaa paljon lapsiperheitä ja alue on arvostettu lahtelaisten keskuudessa.

Myös Launeen siisteys ja idyllisyys saivat Liukkoselta suitsutusta. Uhkakuvina Launeelle Liukkonen kokee ET-12 -tiehankkeen sekä Launeen kirjaston epävarman tulevaisuuden. Tiestä on olemassa suunnitelmat, mutta ratkaisuja suuntaan tai toiseen ei ole vielä tehty.
– Olemme olleet yhteydessä ympäristöministeriin ja keränneet nimiä hankkeen peruuttamiseksi. Launeella ollaan harvinaisen yksimielisesti tiehanketta vastaan.

Syiksi hankkeen vastustamiselle Liukkonen kertoo esimerkiksi alueella väistämättä lisääntyvät saasteet sekä idyllin rikkoutumisen. Esimerkiksi taloja jouduttaisiin purkamaan tien tieltä.
Vuoden launeelaiseksi valittu Liukkonen halusi viestittää alueen asukkaille aktivoivaa viestiä:
– Toimikaa alueen hyväksi. Tämä on sen arvoinen.

Autokirppis veti pihan täyteen ja vähän päälle

Paikalla nähtiin reilusti myyjiä, koska tapahtumaan kuului oleellista myös autokirppis. Puoli kymmeneltä tapahtuman teeman mukaisesti piraateiksi pukeutuneiden tyttäriensä Fannyn ja Nellyn kanssa paikalle saapunutJaana Heimonen ei enää saanut paikkaa sisäpihalta, koska se oli jo ehtinyt täyttyä.
– Kauppa on silti käynyt ja ihmisiä on piisannut silmämääräisesti edellisvuotta enemmän.
Heimoset myivät omalla kirppispöydällään ennen kaikkea lasten vaatteita ja käyttämättömiksi jääneitä leluja. Heimoset kertoivatkin myyvänsä tavaroita mieluiten ihmisten keskuudessa.
– Me oikein odotamme, että pääsemme tänne keväisin myymään käyttämättömiksi jääneitä tavaroitamme ja tapaamaan ihmisiä.

Mikko Blomberg

Launeen perhepuistossa oli menoa ja vilskettä viime sunnuntaina, juuri ennen sadepilven saapumista puiston päälle. Kaunis keskipäivä oli varmasti Launeen Leijonien tilaus säänhaltijoille. Laajalla puistoalueella oli paikoittain tungosta, kun ihmiset kerääntyivät herkullisesti tuoksuvien ruokatelttojen läheisyyteen tai esiintymislavan tapahtumia seuraamaan.

Vaikka ohjelma esiintyjineen vaikutti täyteen ahdetulta neljän tunnin mittaiseen tilaisuuteen, ei iltapäivällä enää ollut suurta hälinää, mutta ihmisiä, jotka suunnistivat makkaranpaito- voveli- ja kahvikeitaiden äärelle. Palo- ja poliisiautot saivat ansaitsemansa huomion, ja isot ja pienet ponit ratsastajansa.

Vaahteramäen Eemeli-näytelmän roolihenkilöt saivat varmasti tervehdyksellään katsojia Taaborinvuoren kesäteatteriin myöhemmin kesällä. Tärkeintä tapahtumassa on sen rahallinen tuotto, jolla Launeen Leijonat auttavat vähävaraisia nuoria. Tuotto menee myös tämän tilaisuuden osalta lyhentämättömänä nuriostyöhön.

Marja-Liisa Niuranen

Kahvit, tee ja omenapiirakka oli katettu Liipolan kirjaston lähes tyhjien kirjahyllyjen väliin viime perjantaina. Vuonna 1975 kirjaston vihkiäisissä olleet opettaja Pirjo Lehtinen ja kirjaston evp johtaja Eila Jokinen muistelivat haikeudella kirjaston tilojen käyttöä nykyisille kirjaston virkailijoille.

Kirjaston toiminta loppuu kesäajaksi, kun koko Liipolan ala aste joudutaan purkamaan homeongelmien takkia. Koulu rakentui 1970-luvun ensimmäisinä vuosina, ja lapset saatiin Anttilanmäen koulusta ja parakeista oman alueen kouluun. Lisäksi vanhemmat iloitsivat sinne saadusta kirjastosta ja nuorisotiloista.

Meitä uudisasukkaita Luhtikadulla ja Pihtikadulla hieman askarrutti sen aikuinen rakennustekniikka. Koulun länsipuolelle, kaivantoon, puhkesi suuri lähde, oliko lie pohjavesisuoni. Sitä ei käsityksemme mukaan saatu kokonaan tyhjennettyä, ennen kuin koulurakennuksen osio rakennettiin sen päälle. Eipä meidän maallikkojen mielestä ollut mikään ihme, kun kirjaston vieressä pohjakerroksessa olleet nuorisotilat jouduttiin jo vuosia sitten sulkemaan kosteusongelmien takia.

Kaupunki oli kasvava ja rakennusmiehiä tarvittiin ehkä muualla. Viisaat suunnittelijat lienee kuvitelleen, että veden pulppuaminen loppuu ajan mittaan maan uumenissa. Valitettavasti kosteusongelmat ovat tämäkin rakennuksen tuho. Liipolan koulun lisäksi Jalkarannan koulu joudutaan myös purkamaan homeongelmien takia. Launeen koulua uhkaa lehtitietojen mukaan sama ongelma. Toivottavasti rakentamiselle saataisiin tulevaisuudessa säädökset, jotka asettavat rakennusurakalle myös vaatimukset materiaalien ja rakennuspohjien laadusta.

Onneksi kirjastotoimen johto ja kaupungille tiloja suunnittelevat virkamiehet ovat ottaneet tosissaan liipolalaisten ja ympäristön toiveet saada kunnon väistötilat eli tilapäinen kirjasto sitä käyttäville. Liipolan seurakuntakeskuksesta löytyi Launeen seurakunnan mahdollistamat tilat, jotka kirjasto vuokraa käyttöönsä. Syyskuuhun mennessä niiden pitäisi olla asiakkaitten käytössä.

Liipolan kirjaston johtaja Suvi Haikola ja kirjastovirkailija Elena Olkonen ryhtyvät pakkaamaan kesäkuussa työpaikkansa kirjat muuttolaatikoihin odottamaan tilapäisen kirjastotilan remontin valmistumista nettiyhteyksineen. Tietokoneet ovat olleet kirjaston asiakkaitten ahkerassa käytössä, ja niille toivotaan löytyvän edelleen tilat seurakuntakeskuksen tiloissa. Kirjasto auto pyörähtää Liipolassa kesäkuukausina.

Marja-Liisa Niuranen

Heitä oli kymmenittäin, Renkomäen koulun suurella näyttämöllä. Peikkojen hännät huiskivat ja välillä varpuluutakin, peikkokuninkaalliset ylvästelivät kruunut päässä purppuraviitoissaan ja keijut välkkyvin siivin lepattivat harsohameissaan ja vedeneläjät olivat myös mukana. Ihmisten lapset ”Kädet laske kiville”- musikaalissa kaipasivat tylsän, koulun jälki-istunnon virkistykseksi jotain muuta, ipad-tietsikan näppäilykin taisi jo kyllästyttää!

Renkomäen koulun kaikki runsas 270 oppilasta, opettajat ja vanhemmatkin ovat olleet tekemässä suurta, ”Kädet laske kiville” musikaalia viime syksystä alkaen. Mitään muuta ei esitykseen lainattu kuin ohjaaja ja vähän ehkä roolivaatteita. Laulujen ja muun musiikin sävellys oli omasta takaa samoin käsikirjoitus samoin näyttelijät ja muusikot olivat viime viikkoisessa kolmessa esityksessä koulun omia oppilaita.
– Ne, jotka eivät harjoitellen roolisanoja, tekivät lavasteita ja roolivaatteita. Töitä riitti koko talven ajaksi. Ohjaaja Ninni Parviainen lainattiin Timotei – teatterista, kertoi koulun opettaja Petteri Paappanen. Kolmessa näytöksessä, joissa jokaisessa yleisöä oli salin täydeltä, vaihdettiin myös roolihenkilöitä.

Musikaaliin työryhmien tekemät sanat lauluihin ja sävellykset olivat koulun omien muusikoiden soittamia, samoin äänitykset tehtiin itse sekä kuvaukset. On katsojan kannalta kiitokseksi sanottava, että sävellykset olivat korvia hyväileviä, eivät mitään nykypäivän disco-jumputusta. Omintakeisten äänitteiden lisäksi soittajia oli myös esityksessä mukana. Oppilaitten jälki-istunnossa, mistä näytelmä alkoi, oli opettajan määräyksellä etsittävä laulu kevätjuhlaan.

Kuinka ollakaan, musiikkikirjan välistä löytyi vanha lähimetsän kartta. Jälki-istunto sai jäädä, kun oppilaat Emilia Iina Urpalainen / Siiri Hiltunen, Riku Evert Mäki / Valtteri Kallio, Sandra Kaisa Kaarna / Inka Sarikka, lähtivät hakemaan lähimetsän karttaan merkittyä kahta kiveä. Mutta kiviä taputellessa oppilaille tapahtui jotain merkillistä. He joutivat seikkaillun, missä Ridolf, Peikkojen kuningas Aleksanteri Palo / Kasper Sallinenjoukkoineen teki parhaansa saadakseen lapset Peikkolaan. Päällikkökeiju ja lasten suojelija Linnea Leivo / Saga Lehtinen joukkoineen voittivat taistelun ja saivat lapset takaisin valon maailmaan Ennätti siinä tulla Emilialle ipadia ikävä, vaikka lavalla kyseltiinkin, että mitä vatia tyttö kaipaa, kun mokomaa ihmismaailman härveliä ei tunnistettu.

Opettajilla ja oppilailla on ollut todella työtehot päällä sata ja kymmenen prosenttisesti, kun musikaali ”Kädet laske kiville” on saatu ensi-iltaansa. Opettaja Petteri Paappanen kiitti koko Renkomäen kyläyhteisöä yhteen hiileen puhaltamisesta, lähes joka talossa oli joku, joka oli mukana yhteisessä tavoitteessa.

Marja-Liisa Niuranen

Harvassa eurooppalaisessa suurkaupungissa voi uida ja ottaa aurinkoa keskellä kaupunkia. Nizza on sellainen paikka ja hyvin pitkälti siitä syystä se onkin ollut yksi suosituimmista lomakohteista kautta aikojen. Lisäksi Nizza on kuuluisa ruokakulttuuristaan ja vilkkaasta yöelämästään. Myös Monacon ja Cannesin läheisyys houkuttelee monia, sillä ne sijaitsevat vain lyhyen junamatkan päässä.

Monet ystäväni ovat kehuneet Nizzaa, joten pitihän sinne sitten lähteä tutustumaan. Varsinkin kun Suomessa kevät oli myöhässä, oli päästävä jonnekin hieman lämpöisempään paikkaan nauttimaan hieman etukäteen kesäsäästä. Toukokuu on hyvä kuukausi tutustua Nizzaan, sillä turisteja ei ole läheskään niin paljon kuin keskikesällä. Lisäksi lämpötila pyörii kahdenkympin tienoilla eli sopivan lämmintä, muttei mitään tukahduttavan kuumaakaan. Lisäbonuksena oli vielä suorat lennot eli pois jäivät inhottavat välilaskut ja odottamiset ja jonottamiset lentokentillä.

Jos on matkustanut paljon eurooppalaisissa kaupungeissa, ei Nizza tarjoa mitään extraihmeellistä uutta katsottavaa. Ehkäpä Nizzan viehätys piileekin juuri siinä, ettei siellä tarvitse ravata ”pakko nähdä”- nähtävyyksien perässä, vaan voi rauhassa nauttia vaikkapa vanhankaupungin tunnelmasta ja jos tulee liian kuuma, voi helposti käydä välillä pulahtamassa meressä ja palata takaisin kaupungille, sillä vanhakaupunki ja meri sijaitsevat aivan vierekkäin.

Pitkän rantakadun, Promenade des Anglais’n varrella ravintolat ja kahvilat täyttyvät päivittäin turisteista. Rantakatu on myös erittäin suosittu lenkkeilijöiden keskuudessa ja mikä onkaan juostessa, kun samalla voi ihailla alla kimaltelevaa turkoosia merta. Rantojen ainoana miinuksena on niiden kivisyys, sillä hienosta hiekasta unelmoiva joutuu pettymään.

Toukokuun alussa rannat olivat vielä aika tyhjät, sillä myös Nizzassa kevät oli myöhässä ja paikalliset kertoivatkin tänä keväänä sataneen harvinaisen paljon. Meitä sen sijaan onnisti tällä kertaa ja saimme nauttia neljän päivän ajan auringonpaisteesta. Jopa siinä mitassa, että ensimmäisen päivän jälkeen huomasin otsani ja käsivarsieni punoittavan uhkaavasti, josta jopa tarjoilijat jaksoivat vitsailla. Merivesi oli jo lämpötilaltaan uitavassa kunnossa, tosin meidän kahden hengen seurueesta siellä pulikoi vain 50 % ja se 50 % en ollut minä.

Nähtävyyksistä vanhankaupungin lisäksi kannattaa nähdä pieni vaiva ja kiivetä kaupungin vieressä kohoavalle linnakukkulalle, josta on todella upeat maisemat yli kaupungin. Myös kukkulalla sijaitseva hautausmaa on upea hienoine hautakivineen. Mielenkiintoinen paikka oli myös modernin taiteen museo Mamac, jossa pääsi ilmaiseksi tutustumaan nykytaiteeseen. Myös Monacossa kävimme tekemässä pienen kuuden tunnin päiväretken.

Nizzan hintataso yllätti, sillä se ei ollutkaan niin korkea kuin etukäteen luulin. Monessa paikassa tarjoiltiin turistimenu, joka pitää sisällään alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan. Hintahaitari liikkui 15- 25 euron välillä. Hieman skeptisenä tilasin tälläisen menun vanhankaupungin aukiolla, mutta yllätyin iloisesti, sillä ainakin siinä paikassa jokainen ruokalaji oli kuin gourmet-annos. Näin ei ollut sitten seuraavassa paikassa, joten hieman onnenkaupalla turisti joutuu ruokapaikkansa Nizzassa etsimään. Ostoskatujen haravointi jäi meidän tapauksessamme sunnuntaille, mikä tarkoitti sitä, että suurin osa kaupoista oli kiinni. Näin ei käsittääkseni ole heinä-elokuun aikana, jolloin turistitulva on suurimmillaan.

Nizzaa voi hyvillä mielin suositella lomakohteeksi niille , jotka haluavat yhdistää ranta- ja kaupunkiloman.
Ei elämää suurempia nähtävyyksiä, vaan rentoa hengailua upeissa maisemissa.

Pete Salomaa