Lauantaina alkavat ja maanantaina finaaleihin päättyvät nyrkkeilyn SM-kilpailut ovat Urheilutalossa kilpailujohtaja Jouni ”Nate” Nurmisen mukaan todellinen voimainkoitos niin itse ottelijoille kuin myös Lahden Kalevalle, joka toimii kisojen järjestäjänä.
– Kyllä tässä on saanut viime kuukausien aikana kovasti tehdä töitä. Onneksi yhteistyökumppaneita on löytynyt, sillä kulut ovat kovat, Nate painottaa.

Hänen tietojensa mukaan SM-ilpailuja ei kannata järjestää kuin Helsinki-Tampere -akselilla. Kaleva joutuu järjestämisoikeudesta maksamaan Nyrkkeilyliitolle 10 000 euroa lisenssimaksuina. Lisäkuluja muodostuu esimerkiksi vuokrasta, vaikka Lahden kaupunki onkin hyvin mukana.
– Tämä on vaativa haaste seuralle. Onneksi olemme kokenut kisajärjestäjä, joten seuran nyrkkeilyjaoston ryhmä innolla mukana.

Nate Nurminen toivoo, että myös yleisö tulee runsaslukuisesti paikalle. Yleisötavoitteeksi lauantain ja sunnuntain osalta on asetettu 300-400 maksavaa katsojaa/päivä. Maanantaisiin finaaleihin odotetaan paria sataa katsojaa lisää.
– Tavoitteet ovat kovia, mutta täytyy muistaa, että Kaleva oli viime vuonna Helsingissä SM-kisojen paras seura.

Tällä kertaa suurin mielenkiinto varmasti suuntautuu etelälahtelaiseen Ville Hukkaseen, joka ottelee 81-kiloisissa. Kuusi vuotta tätä sarjaa hallinnut Turun Eemeli Katajisto siirtyi ammattilaiseksi.
– Ville on meidän tähti-iskijämme, mutta muitakaan ei voi unohtaa. Seurastamme on kisoissa mukana kahdeksan iskijää. Hyviä haastajia riitää ja esimerkiksi Jarkko Ojapalo voi lyödä itsensä mitaleille, ennakoi Nate Nurminen.

Kaikkiaan SM-kisoihin tulee yli 80 nyrkkeilijää. Luku koostuu ennakkoilmoittautumista ja Nurminen arveleekin määrän nousevan vielä lauantaina, sillä ennakkoilmoittautuminen ei ole pakollinen. SM-mitaleista kamppaillaan yhdeksässä sarjassa painoluokissa 48-91 kiloa. Kalevan nyrkkeilijöiden lisäksi lahtelaismenestystä kehästä hakevat myös Laakin nyrkkeilijät.

Harri Hulkko

Ville Hukkasella on lyömisen lahja – ja kirous

Mitkään sääntömuutokset eivät ole poistaneet nyrkkeilystä sen oleellista elementtiä. Kun isku osuu, se sattuu. Mitä kovempi isku on, sitä enemmän se sattuu. Mitä enemmän sattuu, sitä epävarmempi nyrkkeilijästä tulee.
Kun vastakkain on kaksi huippuottelijaa, päättyy ottelu harvoin tyrmäykseen. Tämä pätee sekä amatööri- että ammattinyrkkeilyyn. Iskuvoimalla on silti kummassakin nyrkkeilyn muodossa merkitystä.

Lahden Kalevan Ville Hukkanen, 19, osaa lyödä kovaa. Tämä kyky on kääntänyt monta ottelua hänen edukseen, mutta siitä on ollut myös paljon harmia. Hukkanen on kärsinyt jatkuvasti käsivammoista. Hänen rystysiään on operoitu neljä kertaa, ja jokaista leikkausta on seurannut pitkä kilpailutauko.
– Lopettaminenkin on käynyt mielessä, kun ei ole päässyt kolmeen vuoteen harjoittelemaan ja kilpailemaan täyspainotteisesti Hukkanen myöntää.

Viimeisin loukkaantumisen aiheuttama kilpailutauko kesti miltei puoli vuotta ja päättyi 28. tammikuuta, kun Hukkanen kukisti pohjoisirlantilaisen Damien Ramseyn Kankaanpäässä kaikin tuomariäänin.

SM-kilpailuille on Hukkaselle tänä vuonna tavallistakin suurempi merkitys. Kisat käydään kotiyleisön edessä, ja niissä on panoksena paikka viimeiseen olympiakarsintaturnaukseen, joka käydään Turkissa huhtikuussa.

Hukkanen voitti ensimmäisen yleisen sarjan Suomen mestaruutensa jo 16-vuotiaana vuonna 2009. Hän ei ole koskaan hävinnyt ottelua SM-kilpailuissa. Nyt edessä on kuitenkin uusi haaste, sillä Hukkanen nousee sarjaan 81 kiloa. Sarjaa on pitkään hallinnut turkulainen Eemeli Katajisto, jolla on kokemusta useista arvokilpailuista.
– Ei tarvitse enää pudottaa rajusti painoa, mikä taas lisää ottelukuntoa. Uskon että 81 kiloa on oikea sarja. Vaikka olen monia fyysisesti pienempi, niin olen irtonaisempi ja jaksan paremmin kuin mitä aikaisemmin 75-kiloisissa”, Hukkanen sanoo.

Sarjan 81 kiloa Suomen mestari pääsee Turkin karsintaturnaukseen, jossa 81-kiloisissa on jaossa vielä kolme olympiapaikkaa. Tilaisuus on Hukkaselle ainoa, sillä ensimmäisestä karsinnasta, Azerbaidzhanin MM-kilpailuista, hän joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi.
– Olympiakarsinnoissa kun on vähän arpaonnea ja pysyy terveenä, niin olympiapaikka on mahdollinen Hukkanen vakuuttaa.
Hukkasella onkin Lahdessa kaksi kovaa tehtävää: voittaa Suomen mestaruus ja pitää kädet ehjinä.

Mikko Marttinen

Jatkosodan aikana kesällä 1942 suomalaiset joukot Äänisen ja Laatokan välissä olivat asemasodassa. KirjailijaAimo Ojanen kertoo painotuoreessa kirjassaan Kuujärven kersantti 7.divisonan muutamasta syyskesän viikosta, jolloin suomalaiset vaanivat Neuvostoliiton armeijan partisaaneja. Vihollisen armeijan upseerit nimittivät suomalaisia sissejä bandiitoiksi. Vastapuolet halusivat ottaa molempia sekä tappaa. Painajaiset tästä tulivat sotilaille vasta kotona siviilissä rauhan aikana.

Latvan kylä Iivinäjoen itäpuolella, Kuujärvi ja Syväri muodostavat kersantti Reino Haataisen ja hänen muiden JR 9:n komppanian sotilaitten taistelualueet. Syvärin itäpuolelta NKVD:n neuvostomajuri Ivanov lähetti partisaaniryhmiään tiedustelu ja hävittämistehtäviin rajan Suomen puolelle. Suuria sotatoimia ei Ojanen kirjassaan kuvaa, mutta hän kertoo tarkasti ja elävästi rajan molemmin puolin tapahtuvasta tiedustelusodasta.
Näillä partioretkillä eivät sotilaat säästyneet kuolettavilta luodeilta. Tarkka – ampujat tekivät tehtävänsä molemmin puolin. Vangiksi yritettiin ottaa etenkin upseeritason miehiä. Ivanov tosin menetti enemmän tiedustelutehtävissä olleita miehiään kuin Haataisen kapteeni Vasenius kaukopartiotehtävissä olleita. Eivät venäläiset partisaanit jääneet oveluudessaan suomalaisille toiseksi. Kuvaus partisaanien ”hiljaisesti valtaamasta ” kuorma-autokyydistä on herkullinen.

Laatokan ja Äänisjärven välisellä kannaksella asui myös siviiliväestöä etenkin Latvan kylässä. Yllättäen suomalainen sissipartio törmäsi puolukassa oleviin äitiin kahden lapsensa kanssa, joka ei onnesta käsiään yhteen lyönyt tavatessaan partion. Samoin Kuujärven ja Syvärin alueella asuvat, ja sinne Neuvostoliiton jättämät suomalaisten sukulaiset, karjalaiset, vepsäläiset ja lyydiläiset perheet eivät Ojasen mukaan suomalaisia sotilaita joka paikassa hyväksyneet. Alipäällystö ja rivimiehet kummeksuivat hiljaisissa keskusteluissaan korsuissa iltapuhteella; oliko mitään järkeä rajan takaisen alueen valloittamiseen, Suur-Suomen luomisella? Se oli korkeanarvoisen upseeriston haave.

Kuujärven kersantti Haatainen ja hänen kumppaninsa kuten vääpeli Rousku sekä sotamiehet Ahonen ja Salonen ovat arkisissa askareissaan kovin tutun oloisia sotia käyneitten isien kertomuksista. Salonen veistelee pojalleen puuautoa, joku toinen valokuvakehyksiä. Haatainen kaipaa nuorta vaimoaan Liisaa ja miettii, miten tämä ja appivanhemmat saavat Satakunnassa pienellä tilallaan syystyöt tehtyä. Kersanttia ei ole päästetty partiotehtävistä lomalle kuukausiin. Teetä ja korvikettta juodaan korppujen ja vanikan kera. Ryhmänjohtajatkin saattavat saada upseerikorsussa neuvottelujen aikana tilkkasen kahvia, kun sitä oli lähettänyt kapteeni Kontion täti, Lahdesta!

Jos venäläiset upseerit pitävät vodka-pulloa komentotoimistonsa työpöydän lähituntumassa, löytyy kirkasta juomaa myös naapurissa. On vaikea tietää, liioitteleeko Ojanen vihollisen komentajien vodkan käyttöä, mutta kyllä suomalainenkin sotilas esimieheltään viinatilkan saa. Suuria karkeloita ei näillä saada aikaan.

Äänislinnan postikonttori oli tärkeä paikka sotilaille ja lotille. Kirjeet kulkivat kotiin ja ystäville, kotoa tulevat paketit otettiin kiitollisuudella vastaa korsujen hämärässä. Olkitukkainen sotamies Ahonen oli puolestaan innokas Työmies-tupakka-askien ostaja kavereilleen, kun piti partiomatkalle lähteä. Ei se tupakka-aski miestä kiinnostanut vaan vaaleakutrinen Anna , nuori lotta!

Lahden apulaispoliisipäällikkö evp. Aimo Ojasen kirja on elävää historiaa 70 vuoden takaa. Sotilaitten kulkeminen partiotehtävissä partisaaneja vaanien on todellista kuvausta asemasodan tapahtumista divisioonien( asemapaikat lännestä itään) 5, 17, 11 ja 7 töistä ja tehtävistä, kaiketi sodassa olleitten miesten muisteluista ylöskirjoitettuja. Ojasen kieli on selkeää, ilman suuria korulauseita. Kirjailija on kehittynyt kielellisesti sitten ensimmäisten julkaisujen. Kirjan painopaikka on N-Paino Lahti 2012 ja kansikuva on Ulrika Syrjävaaran.

Marja-Liisa Niuranen

Lahden Runomaraton julisti juhlavuotensa runokilpailun alkaneeksi 6.2.2012. Kilpailu on tarkoitettu suomeksi ja ruotsiksi kirjoittaville ihmisille Lahdessa ja muualla maailmassa. Runot eivät saa olla aikaisemmin julkaistuja. Kilpailu päättyy tulevan huhtikuun 30. päivänä. Runokilpailu ”TYÖ, ELÄMÄ” järjestetään yhteistyössä Ammattiliitto PRO:n kanssa. Yhdistyksellä on juhlavuosi, se perustamisestaon kulunut 30 vuotta tänä vuonna.

Yhteistyökumppania edusti avajaistilaisuudessa puheenjohtaja Antti Rinne eduskunnan Pikkuparlamentin tiloissa. Hän tunnustautui pöytälaatikkorunoilijaksi. Rinne lausui kilpailun avausrunon tilaisuudessa. Hän kertoi kirjoittaneensa sen viime perjantai-iltana Brysselin lentokentällä kyytiä Suomeen odotelleessaan. Osa sen säkeistä olivat Eilen tänään huomenna/….sata vuotta riistoa ja työtä ……/ palkka ei riitä, ei uskalla sairastua…..

Ammattiliitto PRO:n 130 000 jäsenen joukosta löytyy runsaasti kulttuurin harrastajia; kirjoittajia, runoniekkoja ja esittäviä taiteilijoita, jotka toimivat liiton harrastuskerhoissa. Ruotsinkielistä jäsenistöä on viisituhatta. Tie Rinteen omaan runoharrastuksen avautui nuoruudessa, kun hänen oli taitelija Veikko Sinisalon ”Kaukametsä – kiertueen” autonkuljettaja.

Lahden Runomaraton ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Jouko Skinnari kertoi vuosien aikana pidetyn 17 runokilpailua ja julkaistun yhtä monta kilpailujen runoista painettua kirjaa. Viimeisimmän kilpailun Runoja leipälaatikosta on kuvittanut tämän vuoden Puupää-sarjakuvapalkinnon saanut taiteilija Kaisa Leka. Yhdistyksen taiteellisena johtajana toimii edelleen runoilija Risto Ahti, joka on runokilpailuraadin puheenjohtaja.

Ruotsinkielisten runojen kilpailuraadin puheenjohtaja on kirjailija Henrika Ringbom Helsingistä. Kilpailurunoista koostuvan runokirja toimitetaan syystalven joulumarkkinoille. Sen toimittaja on FT Kati Mikkola, joka toimii päivätyönään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijana.

Kilpailurunot saavat olla pituudeltaan 1000 merkkiä. Kirjoittaja voi lähettää runot postin välityksellä tai kirjoittaa ne sähköisessä muodossa. Lahden Runomaratonin nettisivuilla avautuu kilpailun säännöt ja kirjoitusaukema napauttamalla ylämarginaalissa olevaa kohtaa”kilpailut”.
Kilpailusivu on elävästi kuvitettu ja yhdistyksen pääsihteeri Natalia Kylmänen kertoi, että kilpailija säännöt luettuaan, voi kirjoittaja käyttää piirroksia hyväkseen. Kilpailun tarkoituksena on innostaa erityisesti harrastelijarunoilijoita kirjoittamaan nykyisestä työelämästä, työttömästä elämästä ja elämästä, niihin liittyvistä iloista ja suruista.

Marja-Liisa Niuranen

Puolustusvoimien säästökuurin tyly koura iski tuntuvasti Lahteen, kun keskiviikkona ilmoitettiin Hennalan varuskunnan lakkauttamisesta vuoden 2014 loppuun mennessä. Näin siis Hennalan satavuotinen historia varuskuntana loppuu ja alue tulee vapautumaan kolmen vuoden päästä siviilikäyttöön.

– Hennala koettiin liian pieneksi yksiköksi, jossa kehittämismahdollisuudet ovat huonot mm. tilat ja harjoitusalueet ovat rajalliset, Hennalassa ei ole mitään sellaista toimintaa, mitä ei voitaisi siirtää ja lisäksi kasarmit olisi joka tapuksessa pitänyt perusparantaa seuraavien kymmenen vuoden aikana. Yhden kasarmin perusparannus maksaa noin 3-7 miljoonaa euroa ja tähän ei yksinkertaisesti ole rahaa kertasi Maavoimien esikuntapäällikkö kenraalimajuri Juha-Pekka Liikola Hennalan lakkauttamisen perussyitä.

Liikolan mukaan muitakin vaihtoehtoja mietittiin. Esillä olivat mm. ammattiarmeija, valikoiva asevelvollisuus tai pitää nykyinen malli elossa. Kaikki nämä osoittautuivat liian kalliiksi ratkaisuiksi, joten päädyttiin näihin lakkautuksiin.
– Tosiasiahan on, että tulevaisuudessa ikäluokat pienenevät, joten tarve organisaation karsimiseen tuli tarpeen. Nyt raskasta organisaatiota karsitaan, jotta saadaan pelimerkkejä lisää kentälle esimerkiksi kouluttajien määrää lisäämällä linjaa Liikola.

Hennalan 400 työntekijän kohtalo ei vielä ole selvillä, sillä uusien, nyt perustettavien organisaatioiden henkilökokoonpanot eivät vielä ole selvillä. Toiveena kuitenkin on, että viimeistään kesällä 2012 ollaan viisaampia työntekijöiden tilanteesta henkilötasolla.
– Uskon, että Hennalassa on niin paljon erityisosaamista ja asiantuntijatietoa, että sitä tullaan tarvitsemaan muissakin yksiköissä. Vaikeampi tilanne tulee varmasti eteen siviilihenkilöille, jotka ovat varuskunnassa työskennelleet tai joiden työ on liittynyt varuskuntaan. Vaikutukset ympäristöön laajemmalti ovat vielä selvityksen alla kertoo Liikola.

Kenraalimajuri Liikola ei usko, että kansanedustajien kotipaikkakunnilla oli tekemistä lakkautusten kanssa.
– Riihimäki säilyi pitkälti sen tähden, että siellä on vaikeasti siirrettävää infraa, toisin sanoen elektroniseen sodankäyntiin liittyvää materiaalia valotti Liikola tilannetta.

Liikola on itse aloittanut sotilasuransa Hennalassa vuonna 1973 varusmiehenä ja on toiminut sen jälkeen useaan otteeseen Hennalassa eri tehtävissä, joten myös hänellä on tunnesiteitä varuskuntaan.
– Ei tämä helppo paikka ole, kipeää tekee, mutta tehtävät pitää toteuttaa toteaa sotilaallisesti alkuperäiseksi lahtelaiseksi tunnustautuva Liikola

Hämeen rykmentin komentaja Eversti Risto Kolstelan mukaan työntekijät ovat ottaneet tiedon vastaan yllättävänkin rauhallisesti.
– Tunnelmat ovat olleet rauhalliset ja moni on helpottunutkin, siitä, että nyt varmuus lakkautuksesta on saatu. Keskustelemme asiasta loppuviikon aikana oman porukan kesken, jolloin jokainen voi kertoa omia tuntemuksiaan. Tiedostamme kyllä, että hankalia tilanteita voi tulla, mutta onneksi tukiverkostomme on hyvä kertoi Kolstela.

Jotain pientä Lahteenkin sentään jää, sillä Panssariprikaatin aluetoimisto, joka tulee hoitamaan ison alueen asevelvollisuusasiota, jää Lahteen. Toimiston tarkka sijainti on vielä avoin.

Se mitä Hennalan varuskunta-alueelle tapahtuu vuoden 2014 jälkeen on arvoitus, sen verran pöksyt kintuissa lahtelaiset päättäjät lakkauttamisella yllätettiin. Vielä pari kuukautta sitten maakuntakaavan esittelytilaisuudessa Hennalan oletettiin olevan vuonna 2025 varuskuntakäytössä.
Nyt Lahden kaupungilla on vajaat kolme vuotta aikaa suunnitella kulttuurihistoriallisesti tärkeälle Hennalan kasarmialueelle uusi elämä.
– Omistaja vastaa jatkossa alueiden jatkosuunnittelusta, puolustusvoimat on ollut Hennalassa vain vuokralla. Hollolassa sijaitsevan Hälvälän ampumaradan kohtalo on vielä epäselvä, sillä myös jatkossa tullaan varmasti tarvitsemaan harjoitusalueita linjaa Liikola.

Petri Salomaa

Norjalainen Henrik Ibsen loi 1800-luvulla uuden ihmisten arkipäivän realismia ja perheen sisäisiä jännitteitä kuvaavia näytelmiä. Niistä tunnetuimpia meillä ovat Nukkekoti ja viimeisiä esityskertoja Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä esitettävä Villisorsa. Draama on tehty yhteisyössä Tampereen Työväenteatterin kanssa, missä se sai ensi-iltansa pari viikkoa sitten. Nukkekoti ja Villisorsa painottuvat naiseen ja tämän kantamaan valheeseen.

Villisorsan modernisoidun esityksen on ohjannut ja lavastanut nykyisin Berliinissä asuva Mikko Roiha. Hän on vapaasti kääntänyt ja sovittanut Henrik Ibsenin (1828-1906 ) käsikirjoituksen. Roiha on konkretisoinut ja ”suomentanut” Villisorsan hämäläispohjalaiselle murteelle. Näytelmän roolihenkilöt ovat nimetty näyttelijöitten omilla etunimillä. Ibsenin tilanomistaja Werlen perhe on Verla; Sahanomistaja Mikko, Mikko Jurkka, poika Jyrki, Jyrki Mänttäri. Valokuvaaja Ekdalin perhe ovat Alhoja: valokuvaaja Jarkko , Jarkko Pajunen, hänen vaimonsa Ritva, Ritva Sorvali, sokeutuva, mykkä tytär Elsa, Elsa Saisio, Vanha Alho, Harri Rantanen. Nimileikkiä en pitänyt tarpeellisena, mutta karsimalla tekstiä Roiha on tuonut esiin terävästi Alhojen ja vauraan sahanomistaja Verlan kieroutuneen suhteen.

Tapahtumat sijoittuvat korokkeella olevan pitkän pöydän äärelle tai sen alle. Näyttämöltä poistutaan katsomon ensimmäiseen riviin. Kolmetoista erilaista tuolia pöydän ympärillä symboloi ehkä raamatullista näytelmää Jeesuksesta ja opetuslapsen valheesta. Ibsenin aikana monet uskonnolliset liikkeet olivat vaatimassa ihmisiä puritaaniseenkin joukkoonsa. Siipeensä Vanhan Verlan metsästyskiväärin luodista haavoittunut Villisorsa asuu pöydän alla Elsan ja vanhan Alhon hoidossa Näyttämön taustalle heijastuu aiheeseen liittyviä Ilari Kellokosken (TTT) videokuvia. Valosuunnittelija Juha Haapasalon valoleikkaukset luovat omaa draamaa näyttelijöitten ympärille.

Ibsen käsitteli näytelmässään ajatusta ”Jos riistätte keskinkertaiselta ihmiseltä hänen elämänvalheensa, riistätte häneltä samalla onnen.” Toinen teema on Villisorsassa nainen, Ritva Alho, perheenäiti, joka kantaa elämänvalhetta ja toivoo pystyvänsä pitämään perheensä onnellisena kertomatta totuutta lapsestaan. Ritva Sorvali on miestään, tekniikan keksinnöstään haihattelevaa Jarkkoa, paapova nainen, joka on kaiken ahdistuksensa keskellä perheen selkäranka. Sorvali ei tee eleillään suurta draamaa, mutta on täysin uskottava miehensä tuki, lempeästi rakastava nainen.
Jarkko Pajunen on hyväntahtoinen perheenisä, joka on kuvitellut saaneensa vauraalta Verlalta tukea opintoihinsa poika Verlan kaverina. Tyttärestä totuuden saatuaan ja tämän itsemurhan jälkeen on romahdus uskottava.

Kolmas teema on totuuden etsijä ja valheen paljastaja, Jyrki joka haluaa olla rehellinen huolimatta sen seurauksista. Hän on korpisahalle paennut ja sieltä perheensä luo palannut ristiriitainen ihminen. Jyrki Mänttäri on kuin paha demoni, mutta itseään vähintään Pyhästä Pietarista seuraava tuomion julistaja. Hänestä huokuu ristiriita pahassa ja hyvässä. Hän on näytelmän pahis.

Viattomuutta esittää Villisorsaa hoivaava puhumaton, Elsa, joka on saanut biologiselta isältään Mikko Verlalta perinnöksi silmähermojen rappeumataudin. Tyttö rakastaa valokuvaaja-isä Jarkkoa jo hieman murrosikään ehtineen nuoren heräävällä intohimon aavistuksella. Vaikka Elsa Saisio ei lausu sanaakaan esityksen aikana, mutta ilmein ja elein nousee hänen suorituksensa yli muiden.

Tapani Kalliomäen rooli ainaista urheilukassia kantavana lääkäri Tapani Reunasena jäi hieman ulkopuoliseksi katsojalle. Väliajalla käsiohjelmaa selatessani vasta ymmärsin että Reunanen on perhelääkäri, joka yrittää tasapainottaa ristiriitoja salaa rakastamansa Ritvan tukena.
Pienen huumorinpisaran toi vanha Alho, luutnantti, Harri Rantanen, joka oli tainnut istua kirjanpitorikoksesta linnassa vanhan Verlankin puolesta.
Mikko Jurkka jyhkeänä sahanomistajana, hänen tuleva vaimonsa Soili Markkanen, Soili Lappeteläinen tasapainottavat näytelmää sopuisalla parisuhteellaan, jo keski-ikään ennättäneitten keskinäisellä rakkaudellaan.

Marja-Liisa Niuranen

Viimeinen Uusi Lahti ”Cup” pelattiin tällä kertaa turnausmuotoisena. Neljä joukkuetta (FC Lahti, HJK, KuPS ja Haka) kohtasivat viikonlopun aikana vuoroin toisensa ja eniten pisteitä kerännyt vei lopulta 12 000 euroa. Turnaus oli yhtä kiihottava kuin Suurhallin betonilattia, sen ohut nurmimatto ja kolkon harmaan seinät. 15 euroa yhden päivän lipusta tuntui kiskonnalta, varsinkin kun opiskelijahintoja ei turnaukseen ollut.

Pelillisesti turnauksen taso ei antanut aihetta tuuletuksiin, ei edes pieniin riemunkiljahduksiin. Kulahtaneella alustalla kulahtaneissa olosuhteissa voiton nappasi jälleen kulahtanut Helsingin Jalkapalloklubi. FC Lahti jätettiin turnauksessa armotta hännille. Kuhnureiden peli kuitenkin parani perjantain hirvittävästä kaaoksesta sunnuntain paikoin näppäräänkin syöttelyyn. Liigatasoiset pelaajat ovat silti edelleen yhden käden sormilla laskettavissa.Tommi Kautosen leiristä turnauksen ainoita onnistujia oli saksalainen testimies Hendrik Großöhmichen, joka heti maanantaina palkittiinkin vuoden mittaisella sopimuksella.

Uusi Lahti Cup tuhkataan, haudataan ja jätetään kylmästi kasvamaan heinää. Entä sitten, kiinnostaako se ketään?
Uusi Lahti Cup kuopataan, eikä tapahtumaa jää edes ikävä. Jalkapallo on kesäpeli, sitä kuuluu pelata ulkona, vihreällä nurmikolla, auringon porottaessa niskaan tai veden piiskatessa selkää. Pelin on oltava tasokasta ja siinä on oltava panosta, pelkkä rahasta pelaaminen puolivalmiilla junnujoukkueella ei sytytä ketään. Jalkapallo ei ole pelkästään peliä, se on myös intohimoa ja tunnetta. Suurhallin kolkkoudessa intohimoinen rakkaus lajiin ja omaan joukkueeseen jäi taas kerran näkemättä.

Uusi Lahti Cup mullataan, ja tapahtumaa jäädään varmasti kaipaamaan. Tapahtuma on monelle talven kohokohta, pieni pilkahdus kesää pakkasen keskellä. Silloin puidaan tulevan kesän otteluohjelmaa oluen ääressä, keskustellaan pelaajahankinnoista hyvänpäiväntuttujen kanssa ja kajautetaan karaoket Wanhassa Mestarissa kannattajaporukalla. Se on kuhnureiden kannattajia yhdistävä symboli, joka samalla muistuttaa lahtelaisia siitä, ettei Pelicans ole mastokaupungin ainoa urheilujoukkue.

Lahti Cup on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Se on poissa, kuollut, potkaissut tyhjää. Toivottavasti joku visionääri vähät välittää suruajasta, ja suunnitteilla on jo uusi cup, turnaus tai muu huikea spektaakkeli, jossa olosuhteet ovat ankeat ja pelin taso surkea, mutta tunnelma kohdallaan.

Uusi Lahti Cupin muistoa kunnioittaen,
Elina Salomaa

SM-liigahistoriaa tehdään jäähallissa

Lahden jäähallissa eli Isku Areenassa tehdään tässä kuussa kaikella todennäköisyydellä jääkiekkohistoriaa. Puolustaja Jan Latvalalla on takanaan SM-liigassa 998 ottelua. Jos hän pelaa tänään perjantaina Raumalla Lukkoa vastaan ja lauantaina Lahdessa TPS:aa vastaan, tulee tuhat ottelua liigassa täyteen.
– SM-liiga on huomioinut tämän homman, koska maaottelutauko ajoittuu juuri tähän kohtaan, vitsailee Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen.

39-vuotias Jan Latvala on 20-vuotisen uransa aikana edustanut kasvattajaseuraansa JYPiä, Jokereita ja Pelicasia, jossa kuluva kausi on hänelle seurassa yhdeksäs. Latvalan ja seuran kanssa on myös solmittu pelaajasopimus myös ensi kaudeksi.
SM-liigassa eniten pelejä on pelannut Erik Hämäläinen, joka tunnetaan Lukko-ikonina. Hänellä on koossa 1001 peliä, joten Latvalalle on mahdollisuus saavuttaa uusi ennätys 18. kuluvaa kuuta, jolloin vastaan asettuu espoolainen Blues.

– Kovat juhlat ovat tulossa, mutta se ei riitä sopimukseen, että pelaa SM-liigassa tuhat peliä. Pelaamisella osaaminen pitää näyttää. Lade (Jan Lavala) on esimerkillinen ammattiurheilijasta, joka pitää huolta kropastaan ja kunnostaan. Hän on loistava esimerkki nuoremmille pelaajille, korostaa Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen.

– Itse olen tilanteeseeni tyytyväinen, kun seuran johtokin halusi minun jatkavan pelaajauraani. Mitään muita vaihtoehtoja en ehtinyt edes miettiä. Pelicansissa olen noussut jalustalle ja viihtynyt, Jan Latvala kuittasi vaatimattomasti, joka sanoi pelityylinsä olleen samanlainen 20 vuotta.
– Uskomatonta, että joku pelaaja kestää mukana näin pitkään, hämmästelee Pelicansin toimitusjohtaja Ilkka Kaarna.

Lauantainen TPS-ottelu ei juhlallisuuksien vuoksi pääse alkamaan kello 17, vaan aloituskiekko tavoittaa jään luultavasti vartin myöhässä.
– Juhlien takia emme pelaajasysteemiämme muuta. Tärkeintä on TPS:n kaataminen, valistavat Kai Suikkanen ja Jan Latvala.

Harri Hulkko

Usea Launeen kirjastossa kävijä on jo huomannut mainoksen Hei Kuka Olet? Se kutsuu aikuisia naisia ja miehiä torstaina, maaliskuun 15. päivänä tulemaan uuteen työpajaan Launeen kirjastolle. Mukana on kaupunginteatterin yleisötyöntekijä Päivi Tuki. Hänen kanssaan teatterista, omasta ympäristöstään ja luovuudestaan kiinnostuneet etelä-lahtelaiset tutustuvat kuutena torstai-iltana, toisiinsa ja teatteriin. Päivi Tuki opiskelee kolmatta vuotta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Metropolia AMK:ssa, Helsingissä.

Ammattiteatterilaiset haluavat tutustua yleisöönsä sekä ihmisiin, joiden ei tule lähdettyä teatteriin. Lahdessa on järjestetty pari vuotta sitten Liipolassa Lähiöseuran kanssa työpaja, missä osallistujat tarkastelivat omaa asuinympäristöä uusista näkökulmista. Työpajassa mukana olleet toivat ympäristön tuntemuksiaan omin sanoin yhteiseen pöytään. Sen äärellä asioista puhuttiin siellä vierailleen Lahden kaupunginteatterin johtaja Maarit Pyökärin ja näyttelijöitten kanssa.

-Launeella työpajaan osallistujat katselevat omaa lähiympäristöä läheltä ja kaukaa, kun talven selkä on taittumassa. Samalla tutustutaan ryhmän muihin jäseniin sekä kaupunginteatteriin yhden esitysharjoituksen muodossa, kuvaa Päivi Tuki työpajailtojen sisältöä.
Ajatuksena on synnyttää vuorovaikutus niin ryhmän jäsenten kuin teatterin henkilökunnan kesken. Työpajaan osallistujille voi syntyä tunne siitä, että kynnys mennä teatteriin madaltuu kun siellä on käyty yhdessä ryhmän kanssa.
Työpajalaisten, joita Launeen kirjaston ryhmään mahtuu viisitoista, ei tarvitse olla haltioituneita teatterifaneja. Taiteen tekijät ovat kiinnostuneet myös siitä, miksi ihmisiä ei esittävä taide sytytä.

-Työpajassa tarkastellaan katsottua esitysharjoitusta osallistujien näkökulmasta ja keskustellaan nähdystä ja koetusta näyttelijöitten kanssa, suunnittelee Päivi Tuki työn sisältöä.
Ryhmä työstää omin sanoin myös lähiympäristöstä kokemaansa. Sen havainnointi on yksi tärkeimmistä teemoista. Tarkoituksena on näyttää ryhmäläisille, miten monella tavalla voidaan pientäkin näkymää tarkastella, vaikkapa ketun tai jäniksen oleskelua pihapiirissä.
Ryhmä ei Tuen suunnitelmien mukaan ryhdy kirjoittamaan oman näytelmän käsikirjoitusta, mutta mistäpä sitä tietää, mitä luovuus saa kevään kirkkaudessa aikaan.

Mainitusta Liipolan työpajasta löytyy tietoja netistä nimellä Yleisö ja teatteri uuteen suhteeseen 2008-2010.
Hei Kuka Olet ? työpajat kokoontuvat myös Ahtialan ja Mukkulan kirjastoissa. Launeen kirjastossa kokoontumiset alkavat torstaina 15.3 ja jatkuvat 22.3., 29.3., 5.4., 12.4. ja 19.4 klo 18.30 20.00.
Ilmoittautumiset 17.2.2012 mennessä osoitteella paivi.tuki@ metropolia.fi tai puh. 040 – 70 20081. Työpaja on maksuton. Kirjastonjohtaja Jenni Laine Launeelta on kertonut, että kirjaston asiakkaissa mielenkiinto on herännyt työpajaidea kohtaan.

Työpajojen toiveena on, niin Lahdessa kuin muuallakin, saavuttaa uudenlainen kosketus ihmisiin ja ympäristöön. Myös ammattiteatterin työntekijät, näyttelijät, lavastajat, puvustajat sekä tekninen henkilökunta tarvitsevat arkipäiväiseen työhönsä kommentteja työmaan ulkopuolisilta ihmisiltä, ei ainoastaan lehtien ammattikriitikoilta. Työpajaideoita käytetään esimerkiksi kouluissa ja työpaikoilla. Kohteena on oma ympäristö ja sen ihmiset.

Marja-Liisa Niuranen

Teatteri Vanha Jukon päätös ottaa uudestaan ensi-iltaan Kahdeksan surmanluotia on todella hyvä päätös. Aihe on edelleenkin ajankohtainen ja kipeä rakkaassa suomenmaassamme. Mikko Niskasen elokuvan tapahtumat on siirretty Lahteen ja nykyaikaan, toisaalta voisi kyseessä olla mikä tahansa kaupunki Suomessa. Kahden lapsen isä, työtön roskakuski Pasi asuu Lahden Asemantaustassa. Ei mene hyvin, ei. Tytär pakenee menneisyyteen, poika internetiin. Vaimo on yksinäinen muuten vaan. Pasi juo viinaa – kovat piipussa.

Juha Luukkosen ohjaama näytelmä ei huumorilla herkuttele, vaan lataa täyslaidallisen suomalaista karua todellisuutta ja angstia katsojan silmille. Näytelmä on täynnä väkivaltaa, ryyppäämistä ja murhetta. Vain hetkittäin näytelmässä pilkahtaa toivonkipinä paremmasta, mutta samassa hetkessä se viedään jo pois käsien ulottuvilta. Työttömyyden, alkoholin ja väkivallan pyhä kolminaisuus vie edelleen meitä suomalaista 6 – 0.

Ohjaaja Luukkonen käyttää näytelmässä hyväkseen paljon videotekniikkaa. Tiiliseinälle heijastetut tapahtumat vievät näyttelijät milloin katsomon alle, teatterin eteiseen tai jopa Vesijärvenkadulle. Hyvä idea, jolla saadaan Jukon pientä lavaa laajennettua ikäänkuin isommaksi näyttämöksi.
Videoilta katsojat näkevät myös väkivallanuhrien hakattuja kasvoja tai pääministeri Vanhasen kouluenglannilla selostamassa koulusurmia.

Luukkonen on lahjakas ohjaaja, jolla on selkeä näkemys siitä, mihin hän näytelmissään pyrkii. Kristian Smedslienee jonkinlainen esikuva Luukkoselle, mutta vaikka yhtäläisyyksiä onkin, ei se tässä tapauksessa haittaa. Luukkosen sanoma tulee harvinaisen selväksi. Suomessa on Niskasen surmanluotien jälkeen ammuttu suuri määrä surmanluoteja, usein kohdistuen ennalta täysin tuntemattomiin ihmisiin. Pari vuotta sitten näytelmän ensi-illan aikaan otsikoissa oli Sellon ampumistapaus, tänä päivänä puhuttavat perhesurmat. Yhtä kaikki, väkivalta ja alkoholi ovat ikävä osa suomalaista mielenlaatua.

Kahdeksan surmanluotia pitää sisällään muutamia vahvoja kohtauksia, jotka laittavat katsojan ajattelemaan. Esimerkiksi harvoin tulee tuijotettua suoraan kiväärin piippuun tosielämässä tai istuttua huppupäisen aseistetun miehen vieressä, joka katsoo tylysti suoraan silmiin.

Näytelmä on toteutettu vain kahdeksalla näyttelijällä, joten työtä yli kolmituntisessa näytöksessä riittää kaikille yllin kyllin. Hienosti näyttelijät kuitenkin heittäytyvät roolista toiseen, tarinan siitä yhtään kärsimättä. Kaikki näyttelijät suoriutuivat isosta urakastaan erittäin uskottavasti eikä ketään voi tai tarvitse nostaa toisten yli. Sen sijaan monissa musiikkinumeroissa ylitse muiden yltää kaunisääninen Minja Koski, jonka laulua on mukava kuunnella.

Kahdeksan surmanluotia voi aiheuttaa jopa pientä ahdistusta, sillä yli kolme tuntia ryyppäämistä, väkivaltaa, tappoja ja murhia voi olla liikaa joillekin herkille ihmisille. Jos näytelmästä on haettava jotain negatiivistä, niin se on näytelmän kesto. Ehkä pieni tiivistäminen olisi joissain kohdissa suotavaa, sillä Jukon vanhoissa tuoleissa yli kolme tuntia alkaa tuntumaan perskannikoissa. Toisaalta, jos sanottavaa on paljon, niin sanottavahan se on.
Kaiken kaikkiaan kovan luokan suoritus teatteri Vanha Jukolta.

Petri Salomaa

Viime perjantaina teatteri Vanha Jukon taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen esitteli medialle kevään tulevan ohjelmiston. Teatteri Vanha Juko, jolla on menossa jo 17. toimintavuosi jatkaa kevätkaudella osin vanhalla ja tutulla ohjelmistolla. Uuttakin tosin löytyy. Kaiken kaikkiaan kevään ohjelmisto on ehkä suurin koko teatterin historiassa.

Kevään 2012 ohjelmiston läpileikkaava teema on ”ehdotuksia uudeksi kansanteatteriksi”. Niissä käsitellään yksityisen ihmisen paikkaa nyrkin ja hellan, eurokriisien ja vallankumousten, sotien ja rakkauksien välissä maalailee Sorjanen

Uusintaensi-iltansa saa 27.1. Kahdeksan surmanluotia, joka joissakin piireissä nostettiin jopa vuoden 2010 teatteritapaukseksi.
– Surmanluotien ensi-ilta oli kaksi vuotta sitten, mutta katsoimme uusintaensi-illan olevan tarpeen koska meillä näytelmien elinkaari on usein liian lyhyt, emmekä halunneet ”tappaa” hyvää esitystä. Lisäksi näytelmän aihe on edelleen erittäin ajankohtainen ja on tarpeellista käsitellä näitä ikäviäkin asioita kertoo Sorjanen.
Surmanluoteja esitetään kevään aikana yhteensä 13 esitystä. Näytelmä nähdään Vanha Jukon lisäksi myös Helsingissä ja Tampereella.

Toinen ”vanha” näytelmä on Muoviukkeli, jota esitetään Vanha Jukon lisäksi myös Helsingin Korjaamo teatterissa ja Tampereen Telakalla, jotka ovat Vanha Jukon pääasialliset yhteistyökumppanit.

Ensimmäinen uusi esitys on helmikuussa ensi-iltaan tuleva ”Faust”, jonka ohjaajana toimii Ana Vazquez de Castro. Kyseessä on Jukon ja teatteri Telakan esitysvaihtohankke, jossa kantavana ideana on, että fyysisen ilmaisun päälle tehdään teksti, jolloin hahmot ja teksti ovat ristiriidassa. Esityksen sanotaan yhdistävän commedia de’ll Artea, miimiä ja klovneriaa vaudevilletyyliin. Lahdessa esityksiä nähdään vain kolme .

Vierailijat

Myös teatterin vierailijat ovat mielenkiintoisia. Sorjasen sanoin näyttelijätaidetta puhtaimmillaan edustaa Taisto Reimaluodon monologi ”Runoilija” joka perustuu Ilpo Tiihosen teksteihin, jossa kantavana voimana on Reimaluodon uskomaton läsnäolo ja näyttelijäntaidot. Rekvisiitalla tai tekniikalla ei esityksellä pröystäillä, sillä lavalla on vain mies ja valo.

Kokoteatterin ”Kuolema korjaa univelat” on hieman toisenlainen yhden naisen näytelmä, jossa Minna Puolantoesittää äitiä, joka ei nuku.
– Kokoteatterilla näytelmä on myynyt loppuun, joten mekin odotamme siltä paljon huomauttaa Sorjanen

Teatteri Rujon ”Tatuointi” täydentää vierailijoiden trion. Näytelmä on Dea Loherin kirjoittama mustaa huumoria ja kauneutta tihkuva esitys insestiperheestä tai kuten itsekin näytelmässä näyttelevä Sorjanen asian ilmaisi:
– Ihan hilpeä insestinäytelmä

Klubit ja musiikki

Maanantaiklubit jatkavat toimintaansa ja yhteensä niitä on kevätkaudella viisi kappaletta. Lavalla nädään mm. Husky Rescue, Jaakko Laitinen & Väärä Raha sekä Tapio Aarre-Ahtion väkevä puheenvuoro ruuasta ja eriarvoisuudesta otsikolla Leipäkabaree.
– Haluamme, että maanataiklubit on areena, joka pystyy reagoimaan nopeasti, siksi kaikkia iltoja ei ole vielä lyöty lukkoon kertoo Sorjanen

Muita musiikki-iltoja ovat Kaj Chydeniuksen ja Minja Kosken lauluilta sekä tietenkin perinteikäs vappukonsertti Perkele! Työväen lauluja Suomesta.
Myöskään Stand up- komiikan ystäviä ei ole unohdettu, sillä Niko Kivelä vetää kaksi klubi-iltaa kevään aikana.

Seuraava iso oma ensi-ilta teatteri Vanha Jukolle on syksyllä ohjelmistoon tuleva ”Maa on syntinen laulu”, joka on Sorjasen mielissä eräänlainen jatkumo surmanluodeille.
– Tässäkin on kyse pienestä, konservatiivisesta kylästä Euroopan reunalla. Ihminen on edelleen itselleen käsittämätön. Lyhyesti sanottuna kyse on rakkaudesta ja kuolemasta. Näytelmä on nähty kohtalaisen harvoin kotimaisilla teatterilavoilla. Meillä näytelmä tullaan tekemään vain viidellä näyttelijällä, joten punakynälle lienee tarvetta, kun käsikirjoitusta työstetään naureskelee taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen lopuksi.

Petri Salomaa

Viime tiistaina liikenneministeri Merja Kyllönen vieraili Lahdessa. Vierailun yhteydessä ministeri otti vastaan Launeen omakotiyhdistyksen keräämän adressin, jossa allekirjoittaneet vastustavat VT12 Lahden Launeen ohitielinjausta ja vaativat,että ohitietarvetta tarkastellaan uudelleen ja etsitään sille uusia ratkaisuja jotka paremmin vastaavat ilmastomuutoksen hillintää, pohjaveden suojelua sekä asukkaiden ja ympäristön hyvinvointia. Lisäksi Renkomäen linjaus olisi adressin mukaan noin 100 miljoonaa euroa halvempi kuin Launeen vastaava. Adressin oli allekirjoittanut yli tuhat lahtelaista.

Vaikka Lahden poliittinen johto seisookin vakaana Launeen linjauksen puolesta ja on tuonut Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilkka Viljasen suulla tiedoksi, ettei asiasta enää keskustella, oli liikenneministeri Kyllönen sitä mieltä, ettei mitään peruuttamatonta ole vielä päätetty.
– Lahden eteläinen ohitie on yksi selvityksen alla olevista hankkeista, mutta koska hanke on niin mittava ja kallis ( arvio n.180 miljoonaa euroa) ja kun tiedetään tämän hetkinen taloudellinen tilanne Suomessa, niin ongelmia rahoituksen löytymisessä varmasti on uskoo Kyllönen.

Liikenneministeri Merja Kyllönen ei pitänyt ohitien rakentamista Renkomäen vaihtoehdon mukaisesti pelkkänä toiveajatteluna ja Laune-aktivistien huuhaana, joksi se on joissakin yhteyksissä leimattu.
– Tässä taloudellisessa tilanteessa kaikkia tulevia hankkeita on tarkasteltava aivan uudesta näkövinkkelistä. Kaikki varteenotettavat vaihtoehdot olisi syytä käydä läpi. Siinä vaiheessa vasta kun rahoitus- ja toteutuspäätökset on tehty, voidaan sanoa varmuudella mistä kohtaa tie Lahdessa kulkee ja nythän niitä päätöksiä ei vielä ole tehty. Aikataulullisesti huhtikuun loppuun mennessä tiedetään, mitkä hankkeet budjetissa nousevat ns. ykköslistalle ja mitkä hankkeet siirtyvät pitkän tähtäimen suunnitelmiin.

Valtion budjetissa liikenteeseen varatut rahat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen ja investointitahti laahaa pahasti jäljessä todellisesta tarpeesta. Ykkösprioriteettinä on nykyisen tiestön ylläpito ja jo se pelkästään vie paljon rahaa. Käytettävien varojen tehokkaammasta käytöstä Kyllönen antoi yhden esimerkin:
– Esimerkiksi Rovaniemen alueella oli tiehanke, jonka hinta-arvio oli alunperin noin 60-80 miljoonaa euroa. Kyseisen hankkeen hinta saatiin puristettua 25 miljoonaan uudelleensuunnittelulla eli mahdollisuuksia kyllä on, jos halua vain löytyy opastaa Kyllönen.

Varmasti liikenneministeri Kyllöselle tuli selväksi, että ohitieasia on tärkeä lahtelaisille, sillä hieman myöhemmin Kyllöselle luovutettiin myös toinen adressi liittyen eteläiseen ohitiehen. Siinä Päijät-Hämeen päättäjien viesti ministerille oli että Lahden eteläisen kehätien suunnittelu tulisi aloittaa heti Launeen linjauksen mukaisesti.

Jos ohitien rahoitusta ei saada aikaiseksi nyt keväällä, tulee asia olemaan erittäin kuuma puheenaihe ensi syksyn kunnallisvaaleissa.
– Kyllä tämä ohitieasia tulee esiin valtuustossa. Kaikkihan on kaavassa laillista, mutta kyse on nimenomaan rahasta. Sitä ei nyt valtiolla yksinkertaisesti ole, eikä ole muuten kaupungillakaan, joten halvemmat tiesuunnitelmat voisivat olla nyt kullan arvoisia, jos tie todella halutaan muistuttaa ex-kansanedustaja Matti Kauppila, joka oli yhtenä mukana luovuttamassa Launeen omakotiyhdistyksen adressia.

Adressia luovuttamasssa olleet Helena Juutilainen ja Seija Nerg olivat tyytyväisiä adressin saamaan vastaanottoon ja lupasivat seuraavaksi ottaa asian tiimoilta yhteyttä ympäristöministeriöön.
– Lahden päättäjät haluavat antaa kuvan, että tien paikka on jo päätetty, mutta liikenneministeri Kyllönen antoi kyllä mielestäni hieman toisenlaista viestiä. Ei tätä tähän jätetä, vaan tehdään jatkossakin töitä, että saataisiin tie pois keskeltä asutusta lupaa Juutilainen.

Tiettävästi Launeen omakotiyhdistys yrittää järjestää kevään aikana yleisötilaisuuden, jossa joku Etelä-Hämeen kansanedustajista olisi kertomassa omia näkemyksiään tieasiasta ja siitä miksi Launeen linjausta pidetään päättäjien keskuudessa parempana kuin Renkomäen vastaavaa ja miksi Renkomäen linjausta ei pidetä edes vaihtoehtona, vaikka sen hinta-arvio on selkeästi halvempi.
– Kovin vaikeaa on vain saada kansanedustajia paikalle tälläiseen tilaisuuteen toteaa Juutilainen lopuksi.

Petri Salomaa