Eteläisen Lahden ikioma lähiölehti Omalähiö näki päivänvalon 35 vuotta sitten. Seppo Salomaa ja vaimonsaMarja tutkailivat mainosjakajien kotiinsa jakamia moninaisia mainos- ja tiedotelappusia miettien, saisiko ne jollain tavalla yhdistettyä. Lehdenteosta oli jo useamman vuoden kokemus, sillä pariskunta oli pyörittänyt vuosikymmenen ajan paikallislehteä, niin Kouvolassa kuin Heinolassakin. Sepolla oli toimiva kirjapaino pihassaan Patomäentiellä, joka tarvitsi vakituista painettavaa.

Samaan aikaan 70-luvun loppupuolella oli Suomeen alkanut nousta eri paikkakunnille uusi uljas lehtimalli – lähiölehti. Lehti joka ilmestyi vain tietyssä osaa kaupunkia. Seppo ja Marja laskivat yhteen kaikki nämä eri tekijät ja saivat kun saivatkin lopullisen ahaa-elämyksen. Etelä-Lahteen täytyy perustaa lähiölehti, jossa kaikki alueen kauppiaat voivat mainoslehtisten sijaan ilmoittaa keskitetysti tarjouksensa sekä omakotiyhdistykset ja seurakunta tiedottaa ja kertoa toiminnastaan.

Niinpä lokakuussa 1978 ilmestyi kautta aikain ensimmäinen Omalähiö-lehti. Ja nimenomaan Etelä-Lahdessa, jossa pohjoisrajana toimii rautatie. Toimitustilat uudelle lehdelle löytyivät läheltä, sillä perheen omakotitalon yläkerta Patomäentiellä remontoitiin toimistoksi. Samoissa tiloissa lehti valmistetaan vielä tänä päivänäkin 35 vuotta myöhemmin.

Aluksi lehti oli pienen pieni, todellinen lempinimensä veroinen pikkujättiläinen. Lehdessä oli vain neljä palstaa ( nyk.viisi) ja sivujakin useimmiten vain 4-6 kappaletta ( nyk 12-16). Värejä ei lehdessä ollut, värikkäitä tarinoita kylläkin, joita kirjoittivat Sepon lisäksi mm. Pauli Rantanen, Pekka Vanhala sekä pakinoitsijat Vähi (Väinö Hietala) ja Roope (Unto Laine). Urheilusta kirjoittelivat alkuvuosista lähtien Harri Hulkko (Haklen Spurtteja) jaRaine Järvinen (Rainen Sananen).

Pienellä henkilömäärällä tultiin jo silloin toimeen, sillä pääosin lehti kasattiin kolmen hengen ryhmällä. Seppo ja Marja tekivät juttuja ja latoja Eeva Kyyhkynen latoi ne koneella valmiiksi. Ilmoituksia myivät mm. Simo Uunila ja Helmi Huovinen. Juttuja on aina tullut vuosien saatossa paljon myös lukijoiltamme, omakotiyhdistyksiltä, seurakunnalta ja useilta freelance-toimittajilta.

K-kauppa Martintori varasi alkuaikoina aina etusivun, josta johtuen jotkut luulivat Omalähiön olevan Martintorin oma lehti. Etelä-Lahden omakotiyhdistykset ja seurakunta ottivat myös innolla vastaan uuden tulokkaan ja alusta lähtien ne ovatkin pitäneet Omalähiötä tiedotuskanavanaan. Perinteisesti jo vuosia Omalähiön sivulta 2 on löytynyt Papin palsta.

Alussa painosmäärä oli noin 8400 kappaletta, mutta varsin pian saavutettiin nykyinen 13 000 kappaleen painosmäärä. Painossa riitti kiirettä, sillä ensimmäiset vuotensa Omalähiö ilmestyi kaksi kertaa viikossa. Suuret marketit kuitenkin valtasivat nopeasti etelälahtelaisten pikkukauppojen markkinat, joten lähikauppojen lopetettua toimintansa, Omalähiökin siirtyi 90-luvun loppupuolella ilmestymään kerran viikossa perjantaisin.

Omalähiö on aina seurannut päivän kunnallispolitiikkaa tarkasti. Lehteen ovat kirjoitelleet vuosien varrella näkemyksiään monen eri puolueen jäsenet, onhan lehti itsessään puolueeton tiedonvälittäjä, joka antaa sivuillaan kaikille mahdollisuuden tuoda omia näkemyksiään esiin puoluekannasta riippumatta. Pisimpään poliittisia kolumneja Omalähiöön on kirjoittanut pitkäaikainen kansanedustaja Jouko Skinnari, joka on ollut mukana 80-luvun alkuvuosista lähtien aina tähän päivään asti. Myös monet arvovaltaiset päättäjät ovat käyneet tutustumassa lehtemme toimitukseen. Mm. liikenneministeri Matti Puhakka, kulttuuriministeri Arvo Salo ja maaherra Risto Tainio kävivät aikoinaan tutustumassa uuteen ”lehtirotuun” eli lahtelaiseen lähiölehteen.

Etelä-Lahden pikkujättiläinen on saanut vuosien varrella vankan jalansijan etelälahtelaisten arjessa. Lukijat mainitsevat usein syyksi sen, että Omalähiössä on paljon paikallista, etelälahtelaista asiaa. Lisäksi lehdessämme on paljon sellaisia juttuja, joita ei voi muista lehdistä lukea. Tämän mahdollistaa ahkera avustajajoukkomme, jota kaiken kaikkiaan on liki parikymmentä henkeä. Heitä kaikkia on suuresti kiittäminen siitä, että joka lehteen saamme tuoreita kuulumisia ilmestymisalueeltamme.

Lehtemme pitkäaikaisin toimittaja on Marja-Liisa Niuranen, joka hallitsi toimittamisen salat jo 80 -luvulla ja jatkaa edelleen lehtemme sivuilla intoa täynnä. Myös pidetty ja tinkimätön kolumnistimme Jussi Melanen on Melastellut lehtemme palstoilla jo pitkään aroistakin aiheista. Välillä vain muutaman sentin päästä raastuvasta…

Kriisejäkin on nähty. 90-luvun lama oli tiukkaa aikaa taloudellisesti ja siitä selvittiin nippa nappa nenä pinnan yläpuolella. Suomalaisen yhteiskunnan nopea siirtyminen tietokoneaikaan aiheutti 90-luvun lopussa sen, että oman kirjapainon toiminta oli lopetettava kannattamattomana. Toisaalta isompi kirjapaino mahdollisti lehden koon suurentamisen viisipalstaiseksi sekä värien käytön, joten jotain hyvääkin muutoksesta seurasi.

Viimeisin kriisi koettiin vuonna 2009, kun Omalähiön pitkäaikainen päätoimittaja ja perustaja Seppo Salomaa siirtyi ajasta ikuisuuteen. Pienen hetken mietimme perhepiirissä onko lehdellä tulevaisuutta ja kuka sitä jatkossa lähtisi vetämään. Siitäkin ongelmasta selvittiin, kun minä astuin isäni isoihin saappaisiin liki lennossa. Jätin silloisen työni Itellassa ja hyppäsin mukaan, olinhan jo lapsena unelmoinut joskus pääseväni tekemään lehteä. Liekö sitten verenperintöä? Yhtään numeroa ei silloinkaan väliin jätetty. Eikä jätetä jatkossakaan.

35-vuoteen mahtuu paljon tärkeitä ihmisiä, osa jo poismenneitä, jotka ovat lehdestä tehneet sellaisen, kun se tänä päivänä on. Kaikkia heitä ei tässä jutussa voi mainita, sillä lista olisi aivan liian pitkä. Niin toimituksen, ilmoitusmyynnin kuin painonkin puolella on töitä paiskittu aina tiukasti, mutta rennolla otteella, päämääränä mahdollisimman hyvä lehti lukijoillemme. Pitkän työrupeaman painon puolella tehneet herrat Pertti ”Pepe” Palkamo ja Kalervo ”Kale” Pursiainen on kuitenkin nostettava monien nimien joukosta esiin.

Omalähiössä viihdytään yleensä kauan. Nykyisessä kokoonpanossamme pisimpään ovat työskennelleet Pirjo Järvinen (mukana jo 14 vuotta), joka huolehtii lehden ulkoasusta taittajana sekä ilmoitusmyyjä Jouni Rasimäki, joka on viihtynyt talossa jo 22 vuotta. Puhumattakaan tietysti Grand Old Ladystä Marja Salomaasta, joka edelleen toimii yrityksen toimitusjohtajana osallistuen aktiivisesti lehden tekemiseen. Melkoinen rautarouva! Salomaan perhettä kolmennessa polvessakin on jo nähty lehden sivuilla tyttäreni Elinan toimesta, joten ainakin jonkinlaista jatkuvuutta on odotettavissa?

Tulevaisuudessa Omalähiö aikoo jatkaa omalla linjallaan etelälahtelaisten omana lehtenä. Monesti minulta on kysytty, miksi lehtemme ei ilmesty muualla Lahdessa. Lyhyt vastaus on se, että Omalähiö on Etelä-Lahden oma lähiölehti ja sellaisena pysyykin. Tosiasia on myös se, että lehden jakelu koko Lahden alueelle aiheuttaisi selkeästi enemmän kustannuksia kuin tuottoja. Omalähiö on vahva omalla alueellaan ja täydentää omalta osaltaan Lahden mediakenttää.

Pieni myönnytys on kuitenkin ollut pakko antaa. Tänä päivänä voi muutaman uusimman jutun sekä kolumnit per lehti lukea modernisti netistä tai vaikkapa facebookista missä päin maailmaa tahansa. Maailmasta ei koskaan tiedä, mitä se tuo tullessaan, mutta emme panisi pahaksemme vaikka Omalähiö jatkaisi vielä vaikkapa toiset 35 vuotta. Vastahan tässä on päästy alkuun.

Petri Salomaa

Lahden ruokaosuuskunta piti Sylvia-talolla syyskokouksensa viime lauantaina. Alle vuoden kasassa ollut ryhmä sai juuri päätökseen ensimmäisen satokautensa, jonka herkuista osuuskuntalaiset ovat jo päässeet nauttimaan. Ajatus osuuskunnan perustamisesta sai alkunsa tämän vuoden tammikuussa.

– Alussa mukana oli vain pieni joukko ihmisiä, joiden haaveena oli perustaa ruokaosuuskunta. Uskoimme saavamme kasaan riittävästi väkeä, jotka ovat valmiita sijoittamaan toimintaan pienen määrän rahaa, osuuskuntalainen Perttu Lahtinen kertoo.

Toive toteutui, sillä mukaan lähti ihmisiä kymmenittäin. Jäsenten kausimaksut osuuskunta käytti muun muassa puutarhurin palkkaamiseen. Sopivat tilat toiminnalle löytyivät Aaltosen puutarhan yhteydessä sijaitsevilta kasvihuoneelta ja pellolta.
– Meillä on ollut Aaltosen puutarhan kanssa hieno yhteistyö koko vuoden ajan ja haluamme kehittää yhdessä toimintaamme myös tulevaisuudessa.

Alussa osuuskunnassa oli väkeä siis vain kourallinen ja kevättalvella jo hieman alle kaksikymmentä. Tällä hetkellä osuuskunnan jäseniä on seitsemisenkymmentä. Ensi vuoden tavoitteena on nostaa jäsenmäärä noin sataan.
– Peltoaluetta on käytössämme noin 75 aaria, joten emme voi ottaa ihmisiä määrättömästi toimintaan mukaan, jotta kaikille saadaan riittävän suuri osuus sadosta. Toimintamallimme on kuitenkin hyvin kopioitavissa, ja kannustammekin ihmisiä lähtemään tavalla tai toisella mukaan lähiruokatoimintaan, Lahtinen toteaa.

Lahden ruokaosuuskunta kasvatti tänä vuonna kasvihuoneissa kurkkua, tomaattia ja salaattia sekä pellolla pariakymmentä eri avomaalajiketta.

Lähiruualle on tilausta

Lahden ruokaosuuskunta on saanut alle vuodessa kymmeniä lähiruoasta kiinnostuneita liikkeelle.
– Lähiruokatoiminnalle on selvästi tilausta myös Lahdessa.
Monella ihmisellä tuntui olevan toisistaan tietämättä hyvin samankaltaisia ajatuksia. Ruokaosuuskunta kerää nämä ihmiset yhteen, kertoo Lahtinen.

Sadan osakkaan tavoite tuntuukin ensimmäisen kauden perusteella hyvin realistiselta.
– Olemme kiinnostuneita lähiruuasta ja sen menestymisestä tässäkin kaupungissa. Haluamme edesauttaa lähiluomuruoan tuottamista ja kuluttamista joko esimerkin avulla, tai olemalla keskustelijoita tai yhteistyökumppaneita asiasta kiinnostuneiden ihmisten kanssa.

Nämä arvot tuntuvat yhdistävän osuuskunnan jäseniä kautta linjan. Toiminnan yrityspuoli on enemmänkin pakollinen paha.
– Toisaalta haluamme myös jatkossa palkata puutarhurin reilulla palkkauksella, joten siinä mielessä toiminnan on oltava yritysmäistä. Olemme kuitenkin valinneet yritysmuodoksemme osuuskunnan juuri siksi, ettei toiminta ole yrittäjävetoista vaan osuuskuntalaisten välistä yhteisötoimintaa, kertoo puolestaan toinen ruokaosuuskuntalainenKatariina Broman.

Vuodessa on tapahtunut paljon. Lahtisen mukaan toiminta on tempaissut mukaansa.
– Alussa tunsimme tietysti myös epävarmuutta, mutta se tunne hälveni toiminnan lähdettyä kunnolla rullaamaan. Osuuskunta on tuonut mukanaan elämäämme paljon ihania, kanssamme samanhenkisiä ihmisiä. Tietysti myös ensimmäinen sato ja sen jakaminen olivat hieno konkreettinen todiste konseptimme toimivuudesta. Ihmiset haluavat tietää mistä ruokaa tulee. Tätä ovat vauhdittaneet monenlaiset elintarvikeskandaalit, jotka ovat osaltaan tuottaneet tilausta tämäntyyppiselle omavaraisuudelle.

Osuuskunnan ensimmäisen vuoden ongelmat liittyvät pääosin viljelyyn liittyviin asioihin, kuten rikkaruohoihin ja etanoihin sekä kaukolämmön hintaan. Lisäksi mukaan on mahtunut joitain byrokraattisia haasteita, mutta pääosin osuuskunnan toiminta on lähtenyt käyntiin Bromanin mielestä yllättävänkin pehmeästi. Avoimuus on Bromanin mukaan avain hyvään yhteishenkeen.
– Olemme pystyneet avoimesti keskustelemaan ja tiedottamaan osuuskunnan asioista, joka on tukenut yhteisöajatteluamme. Jatkon kannalta on tärkeintä, että yhteisöllisyys ja hyvä ilmapiiri pysyvät yllä.

Mennyt vuosi on sekä Lahtisen että Bromanin mukaan ollut hieno kokemus. Lahtinen suositteleekin lähiruokatoimintaa joko heidän osuuskuntansa tai toisen yhteisön kanssa, tai vaikka omalla takapihallaan. Samalla hän toivottaa kiinnostuneet mukaan osuuskunnan talkoisiin.
Mukaan kannattaa lähteä, mikäli on kiinnostunut tietämään mistä oma ruoka tulee, kuka sen viljelee, ja millä keinoin.

Mikko Blomberg

Liipola futaa-avajaistapahtumaa vietettiin torstaina Liipolan asukastupa Toimelassa. Kunniavieraina paikalla olivat FC Lahden valmentaja sekä tähtipelaajat Rafael ja Nganbe Nganbe.
Liipolan omat maksuttomat futiskoulut käynnistetään marraskuun alussa oman vetäjän, FC Lahti Akatemian pelaajan Haziri Edonisin johdolla. Ilmoittautumisia otetaan vastaan Toimelassa.

Asuntoasianpäällikkö Ari Juhanila näkee toiminnan nyt erityisen tärkeänä liipolalaisille lapsille, kun Liipolan koulun liikuntatilatkin ovat poissa käytöstä pari vuotta ennen monitoimitalon valmistumista.

– Ideana oli saada Kuusysin ja Reippaan jalkapallokoulut tänne pyörimään, mutta asia ei ihan näin nopealla aikataululla onnistunut, joten palkkasimme sitten itse vetäjän, jotta saamme toiminnan pikaisesti käyntiin. Hyvän harrastuksen aloittaminen ei ole nyt ainakaan kiinni rahasta, vaikeista kulkuyhteyksistä tai huonoista ajankohdista kertoo itse erotuomaritarkkailijanakin toimiva Juhanila.

Asukastilaan rakennetaan pieni kaukalo, jossa lapset voivat pelata niin jalkapalloa kuin salibandyäkin.
Tilaisuudessa Malinen ja pelaajat kertoivat omia kokemuksiaan jalkapallon parista. Malinen kertoi siitä, kuinka jalkapallon parissa on mahdollista löytää monenlaisia tehtäviä. Kaikista kun ei tule maailmanluokan pelaajia.
– Itselläni oli unelma, että joskus pelaisin Englannin valioliigassa. Kaveri Aki Lahtinen siinä onnistui, mutta minusta tuli valmentaja. Ykkösjuttu on kuitenkin se, että jalkapallon parista saa aina ystäviä painotti Malinen

Nganbe Nganbe kertoi siitä, kuinka jalkapallo toi hänet Kamerunista Suomeen ja Rafaelin kohdalla eniten paikalla ollutta yleisöä kiinnosti luonnollisesti se, voittaako Rafu maalikuninkuuden. Jos Maliseen, Nganbe Nganbeen ja Rafaeliin on luottamista, niin siitä ei kuulemma ole epäilystäkään.
Lienee syytä käydä tarkistamassa asia lauantaina, kun FC Lahti kohtaa kauden viimeisessä ottelussaan TPS:n hiihtostadionilla klo 14.

Pete Salomaa

Olemme viime viikolla vietetyn Hyviä vuosia- Goda år -vanhusten viikon puitteissa saaneet lukea tai kuulla tiedotusvälineistä, että Suomi ei ole vanhusten hyvinvoinnin mallimaa. Kansainvälisessä HelpAge International-järjestön vanhusten hyvinvointia selvittävässä tutkimuksessa selvisimme 91 maasta vasta viidenneksitoista. Suomalaisen yhteiskunnan ohi ajavat naapurimaamme Ruotsi ja Norja sekä monet muut.

Toinen huomion arvoinen piirre on yhtäläisyys Kiinan ja meidän välillämme, molemmissa valtioissa, pienessä ja suuressa, on lasten syntyvyys vähäistä, arvatenkin eri syistä. Näitä vanhusväestön hyvinvointimittareita tarkasteli viikon Päijät-Hämeen pääjuhlassa LahdessaVanhus- ja lähimmäispalvelun liito ry:n puheenjohtaja, professori emerita Vappu Taipale.

Juhlapuhuja tarkasteli ihmisten elinkaarta, mukaansa tempaavaan tapaansa, jakaen sen lapsuuteen ja nuoruuteen, aikuisuuteen ja keski-iän kautta neljänteen jaksoon eli vanhuuteen, joka tilastojen mukaan alkaisi maailman laajuisesti 60-65 vuoden iässä. Suomessa ikääntyvän väestön hyvinvoinnin alku voidaan lukea alkavaksi vasta 1970-luvulla, kun työeläkkeet alkoivat hiljalleen vaikuttaa eläkeikäisten elintasoon. Samaan aikaan alkanut peruskoulu mahdollisti tasa-arvoisemman koulutuksen lähivuosikymmeninä eläköityville.

Sotavuosien rasitteet, matala koulutus- ja palkkatason on koskenut valtaosaa väestöstämme. Raihnaisuus on ollut tunnusomaista osalle ihmisiä sodan jälkeisinä vuosina, vaikka elintason nousu onkin tuonut valoa elämään. Hyvinvointi ei vanhusväestön osalta ole ollut niin tasokasta kuin läntisissä naapurimaissamme.
-Vanhus ja vanhuus ovat sanapari, joka ei kaikki ikääntyviä ihmisiä miellytä, pohdiskeli Vappu Taipale. Sanan käytöstä ei ole päästy yksimielisyyteen edes vanhuutta tutkivien ihmisten keskuudessa, mutta Wellamo-opiston auditorion täpötäysi kuulijakunta antoi kannatuksensa sanan käytölle.

– Vanhusten viikon juhlan osanottajat ovat vanhoja ja vireitä ollen monessa mukana, jatkoi Taipale. Ihmiset tarvitsevat toisiaan, ovatpa he sitten vanhoja tai nuoria, mutta yhä useampi muuttaa tai joutuu asumaan yksin nykyisissä sivistysvaltioissa. Silloin mukana olo erilaisissa harrastustoiminnoissa, pienissä ja suurissa ryhmissä antavat mielenvirkeyttä ja turvaa. Ihminen oppii vanhanakin, korosti juhlapuhuja lopuksi.

Vanhana pitää lähteä uusien harrastusten pariin rohkeasti, elämänkokemus ja motiivi auttavat uusien asioitten oppimisessa.
Vuoden 2013 eläkeläiseksi nimettiin Maija-Liisa Väisänen, joka omalta osaltaan on aktivoinut Lahden eläkeliitto ry:n puheenjohtajana yhdistyksensä toimintaa ja luonut yhteyksiä järjestötyössä.

Juhlaan toi Lahden kaupungin tervehdyksen sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Hannu Himanen, Eläkeläisjärjestöjen ja -laitosten neuvottelukunnan tervehdyksen esitti sen puheenjohtaja Jouko Halttunen ja Ev.lut.seurakuntien diakoniajohtaja Teuvo Siivonen. Juhlan järjestelyvastuun kantoi tänä syksynä Lahden eläkkeensaajat ry:, jonka varapuheenjohtaja Marjatta Airaksinen juonsi juhlan jouheasti. Yhdistyksen sekakuoro lauloi johtajanaan Saara Silvennoinen ja Omat pojat olivat vauhdissa Voitto Anttilan johdatuksella. Esa Viitasen kirjoittama sketsi, missä roolihahmo, erittäin viriiili Kalle Kovanen oli 100-vuotis haastattelussa, hauskuutti yleisöä ennen juhlakahvihetkeä.
Kuvateksti

Marja-Liisa Niuranen

Kaikkien hitti-iskelmiä sisältävien kiva-kiva-musikaalien jälkeen on hyvä palata siihen mistä teatterissa parhaimmillaan on kysymys. Tennesee Williamsin klassikko Kissa kuumalla katolla on pullollaan loistavaa, elämänmakuista ja raadollistakin dialogia. Tuntuu, että jokaisella repliikillä on oma paikkansa ja oma tarkoituksensa.

Näytelmä ottaa tylysti esiin ihmisenä olemisen ikiaikaiset ydinteemat: vanhempien ja lasten suhteet (Kuinka olla tasapuolinen ja tarviiko edes olla tasapuolinen?), avioliitto, rakkaus ja seksi sekä rikkaus, köyhyys ja ahneus.
Williamsin omasta elämästä kumpuavat teemat vaikeista ihmissuhteista, vallan ja intohimon kuvioista sekä alkoholismista loistavat kirkkaina tässä klassikkonäytelmässä.

Itse tarinan juoni lienee useimmille tuttu niin teatterin lavalta kuin loistavasta elokuvaversiostakin. Pollittien suku viettää Isopapan (Mikko Jurkka) syntymäpäiväjuhlia. Vanhimmalta pojalta, entiseltä urheilusankarilta Brickiltä (Tapani Kalliomäki) puuttuvat vieläkin lapset ja mies tuntuukin tarttuvan mielummin pulloon kuin villikissamaiseen vaimoonsa Maggieen (Elsa Saisio). Heidän suhdettaan kaivertaa Brickin hyvän ystävän, Skipperin kuolema.

Pikkuveli Gooper (Jarkko Miettinen) vaimoineen (Liisa Loponen) ovat mielestään hoitaneet oman elämänsä paremmin, onhan perheessä jo kolme lasta ja neljäs tulollaan. Gooper onkin enemmän kuin halukas otttamaan tilan haltuunsa, mutta rakastaako Isopappa enemmän Brickiä?

Kuolemansairas Isopappa vaatii juopuneen Brickin tilille ja perheen salaisuudet ja valheet alkavat pulppuamaan pintaan.
Mikä on Brickin juomisen perimmäinen syy? Miksi Brick ja Maggie eivät ole saaneet lasta? Mikä oli Brickin ja Skipperin suhteen todellinen laatu? Kuka saa tilan haltuunsa isopapan kuoleman jälkeen?

Williamsin alkuperäinen teksti on niin vahva, ettei näytelmässä yksinkertaisesti ole epäonnistumisen vaaraa. Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen on onnistunut sovituksessaan isolle Juhani-näyttämölle varsin hyvin ja erityisesti täytyy mainita Sami Järvisen äänisuunnittelu, joka antaa näytelmälle unenomaisen vaikutelman siitä, että oikeasti olemme Tenneseen kuumassa illassa.

Näytelmä tapahtuu pääosin yhdessä tilassa, neljän seinän sisällä, joten lavastus on yksinkertainen, mutta toimiva. Näyttelijäsuoritukset kautta linjan ovat vakuuttavia, johtotähtinään ilmeikäs Tapani Kalliomäki ja ihan oikeasti roolinsa mukaisesti kissamainen Elsa Saisio päärooleissa. Myös Mikko Jurkka tekee uskottavan työn Isopapan roolissa.

Lahden kaupunginteatteria voi moittia ainoastaan varmuuden ja kassaeurojen maksimoimisesta, kun se on ottanut tämän klassikkonäytelmän ohjelmistoonsa. Toisaalta kyseessä on merkittävä kulttuuriteko, sillä Kissa kuumalla katolla on näytelmä, joka jokaisen meistä pitäisi edes kerran elämässään nähdä. Näytelmän ikiaikaiset teemat nimittäin jatkavat elämäänsä meidän kaikkien arjessa, halusimme sitä tai emme.

Petri Salomaa

Keltaiset upouudet tiilitalot ovat valloittaneet vanhan puistoalueen Launeenkadun varressa. Keskellä uudisrakennuksia on Esperi Care Oy:n Hoivakoti Laune. Sen ensimmäiset asukkaansa muuttivat sinne kuukausi sitten. Nämä rakennukset ovat Launeen terveyskeskuksen viereisen mäenkukkulan eteläpuolella, missä oli vielä parikymmentä vuotta sitten entisen Lahden kulkutautisairaalan puisia rakennuksia.

Hoivakoti Launeen ensimmäisen kerroksen ruokailu- ja oleskelutilan pöydän ääressä alkavat leipurit työnsä. Ennen kotiinlähtöään on yöhoitaja alustanut pullataikina leivinliinan alle odottamaan jauhopeukaloita. Ja pyöreitä voisilmäpullia syntyy talon uusien asukkaiden pyörittäminä uuniin työnnettäväksi.

Yhteisvoimin leipurit kertovat pullasutia heiluttavalle Pauliinalle, mitä voisilmäpulla vaatii ennen paistamista. Kaikilla hienouksilla varustetun uunin vartijaksi on lupautunut aamuvuorossa oleva yksikön päällikkö Pauliina Murtoniemi, joka on pukenut työasun päälle kodikkaan kukikkaan esiliinan. Keskiviikkoisen aamupäivän aikana päätettiin leipoa yhteisvoimin iltapäiväkahville tuoretta pullaa, kun ikävä sade esti väeltä omalla pihapuistikolla petangin pelaamisen.

Päivittäisiä asukkaitten yhteishetkiä ei vietetä rutiininomaisesti, vaan ideoinnille on tilaa. Aamupäivällä keskustellaan päivän uutistapahtumista ja pidetään tuolijumppatuokio. Toissa perjantai-iltana heitä ilahdutti naapurin, Taidepäiväkoti Satakielen järjestämä Taiteiden iltayö, kun talojen välinen portti aukaistiin ja vierailtiin naapurissa.

Joka kerroksen ruokailutila jatkuu värikkäänä seurustelunurkkauksena. Jokaisessa kodin 4:ssä ryhmäkodissa on myös televisio, mutta useimmiten ihmiset katsovat iltapuhteella lempiohjelmansa omassa huoneessaan.

Esperi Care Oy:n Hoivakoti Laune on kaksikerroksinen U-mallinen talo, missä on 54:lle hoivaa tarvitsevalle henkilölle huoneet. Asumaan vakituisesti tulevat asukkaat tuovat omat huonekalunsa, joten jokainen huone on persoonallinen. Motorisoidut sängyt ovat valmiina odottamassa niitä tarvitsevia asukkaita. Talokompleksin kellarikerrokseen valmistuu iso harrastetila askartelu- ja sisäliikuntaa varten.

Lahden kaupungin lisäksi Oiva- ja Aavakunnat voivat antaa asiakkaalle palvelusetelit kustannusten peittämiseksi. Kodin asukas ostaa omat lääkkeensä sekä hygieniatarvikkeet. Talon henkilökunta on hoito- ja sosiaalialan ammattilaisia kolmivuorotyössä. Yrityksen geriatriaan erikoistunut omalääkäri tekee uudelle asukkaalle terveyskartoituksen ja käy hoivakodissa tai antaa puhelinkonsultaation tarvittaessa.

Talo tarjoaa myös omaishoitajille lomatauon, kun hoidettavilla on mahdollisuus päästä esimerkiksi viikoksi hoivakotiin. Launeen Hoivakodin kautta voi myös tarvitseva kysyä turvapuhelinpalveluista, sillä ne hankitaan erikseen Esperin turvapuhelinpalvelusta. Syksyn väreihin sonnustautuneen puiston ympäröivässä talossa on vielä tilaa uusille asukkaille.

Marja-Liisa Niuranen

Tiistai-iltana sai ensi-iltansa odotettu Sleepy Sleepers-musikaali Kuka mitä, häh? Lahden Sibelius-talossa. Siinä missä ”Vuonna 85” oli umpitamperelainen musikaali, on Kuka, mitä häh? vastaavasti umpilahtelainen. Musikaalissa vilahtelevat tuon tuostakin tutut lahtelaiset paikat ja nimet kuten Torvi, Novatalo, Nelson pub, Kanttis jne…Lisäksi isolla valkokankaalla nähdään kuvia ja lehtileikkeitä tuosta ajasta, niin bändistä kuin kaupungistakin. Ajan iso auktoriteetti eli Kekkonen on vahvasti myös kuvissa mukana. Eikä ihme, olihan Kekkonen silloin Jumalasta seuraava.

Tarinan kertojana toimii sliippariroudari Pulu (Markku Häkkinen), jonka kautta käydään läpi Sleepy Sleepers-yhtyeen historiaa aina Pulun kuolemaan asti 80-luvun loppupuolella. Kyseessä on enemmänkin ajankuva Kekkoslandian aikaisesta Lahdesta ja Suomesta 70- ja 80- lukujen taitteessa kuin dokumentti Sliippareista. Käsikirjoittajina toimineiden Mato Valtosen, Sakke Järvenpään ja Jalle Niemelän kerronta on jouhevaa ja mutkatonta tutussa sliipparihengessä.

Osansa sliipparihuumorista saavat siis vanhaan malliin niin poliisit, Suomi-Neuvostoliitto-Seura kuin lahtelaiset kunnallispoliitikotkin. Varsin hulvaton esimerkki lahtelaisesta politikoinnista on valtuuston kokous, jossa kiistellään pitkään siitä käytetäänkö vanhuksilla posliini- vai kertakäyttölautasia. Sen sijaan iso 120 miljoonaa maksava perhepuiston investointi ohitetaan olan kohautuksella, jotta päästään pikaisesti brandylle suurhallin saunaan. Näinköhän Valtosella vanhana kunnallispoliitikkona on sisäpiirin tietoa asiasta?

Pääosassa Pulun roolissa on uskottavasti osansa esittänyt Markku Häkkinen, jolta sujuu niin laulu kuin näytteleminenkin varsin mallikkaasti. Mato (Roope Salminen) ja Sakke (Ilari Hämäläinen) jäävät musikaalissa yllättäen hieman jopa taka-alalle vaikka varsinkin Hämäläinen taidokkaasti osastaan suoriutuukin. Liekö syynä käsikirjoittajien (Mato & Sakke) vaatimattomuus omasta osuudestaan bändin historiassa? Salmisen ja Hämäläisen yhdessä esittämä muistelobiisi ”Muistatkos kuka kaivoon putosi” kokee muuten ihan uuden elämän herrojen ilmeikkäässä ”Kaksi vanhaa tukkijätkää”- tyylisessä käsittelyssä.

Naispääosaa esittävä PMMP:stä tuttu Mira Luoti suoriutuu Saaran roolistaan hyvin, vaikka lisää räiskyvyyttä ja rouheutta rooliin hieman kaipasinkin. Laulaahan Mira tunnetusti osaa. Muista rooleista nousee esiin mainio Antti Peltola Pitkä Kuosmasen roolissa, joka ilmeikkäästi esittää Pitkä Lehtisen ja Sakari Kuosmasen kombinaatiota.

Biisit joita on 22 kappaletta, on sisällytetty hyvin mukaan tarinaan. Tekstiin on lisäksi ovelasti ujutettu mukaan useita legendaarisia sliippari sanoituksia sieltä täältä. Bändi Costello Hautamäen johdolla soittaa hyvin, tosin olisin kaivannut ainakin joistakin biiseistä erilaisia sovituksia, nyt mentiin pitkälti alkuperäisten versioiden ehdoilla.

Miinukset sen sijaan on pakko antaa äänentoistolle. Varsinkin nopeammat kappaleet puuroutuivat ja sanoista ei monestikaan saanut selvää. Onneksi monet ne osaavat toki ulkoa. Sibelius-talo on haastava paikka kovaääniselle rock-musiikille ja sen ikävä kyllä huomasi. Toivottavasti jatkossa äänentoistoon saadaan parannusta.

Kokonaisuudessaan väliaikoineen 2,5 tuntia kestävä musikaali on piristävä ja viihdyttävä nostalgiamatka Kekkosajan Suomeen, joka kannattaa käydä katsomassa, vaikkei lahtelainen olisikaan. Sleepy Sleepers-faneillehan musikaali on ihan ”pakko katsoa”-osastoa. Hyvistä musikaaleista on aina pula, joten eiköhän tästäkin saada pitkäaikainen musikaalihitti kiertämään pitkin suomalaisia teatterilavoja.
Kysymykseen Onko järkee vai ei, vastaan että on.

-Pete Salomaa-

Omakotiliiton kansalaisaloite rakennuksen energiatodistuslain muuttamiseksi menee eduskunnan käsittelyyn.
Kansa on puhunut, aloitteen takana on jo yli 50.000 kannattajaa. Omakotiliiton lisäksi aloitteen tueksi ovat lähteneet Sähkö- ja Teleurakoitsijaliitto STUL ry, Sähkölämmitysfoorumi ry, Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry, Energiateollisuus ry, Maanomistajain liitto ja Kuluttajaliitto- Konsumentförbundet ry, kansanedustajia sekä joukko julkisuuden henkilöitä.

Merja Kuusisto, kansanedustaja (sdp) korostaa: ”Pidän tärkeänä, että energiatodistus perustuu todelliseen kulutukseen. Se olisi omakotitaloasujien kannalta oikeudenmukainen ja kannatettava vaihtoehto. Asumisenkustannukset tulee pitää kurissa eikä niitä pidä lisätä turhalla byrokratialla. Toivon, että mahdollisimman moni käy allekirjoittamassa aloitteen!”

Markku Eestilä¸ kansanedustaja (kok.): ”Kannatan Omakotiliiton kansalaisaloitetta. Lakia on tarkasteltava kokonaisuudessa uudelleen. Energiatodistusten hinnat ovat nousseet paikoitellen täysin kohtuuttomiksi. Energiatodistus on vain lisännyt asumisen kustannuksia ja hyöty on kyseenalainen.”

Antti Kaikkonen, kansanedustaja (kesk.): ”Allekirjoittajien suuri määrä kertoo siitä, että energiatodistuslaki on epäonnistunut. On tärkeää, että laki käsitellään uudelleen. Tavoitteena pitää olla yksinkertaisempi, edullisempi ja oikeudenmukaisempi malli, joka perustuu todelliseen energiankulutukseen.”

Asia koskettaa kaikkia asumismuotoja – koko laki uudelleen tarkasteluun

Omakotiliiton kansalaisaloitteen perustelut on tehty omakotitalon asukkaan näkökulmasta, mutta nyt on tärkeää katsoa energiatodistuslainsäädäntöä kokonaisuudessa – kaikkien asumismuotojen osalta. Ongelmat eivät kosketa vain pientaloissa asuvia, vaan laskennallinen, energiamuotokertoimella painotettu energiatodistus on epäoikeudenmukainen kaikille asuntotyypeille omakotitaloista, pari-, rivi- ja kerrostaloihin.

Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen sanoo: ”Omakotiasukkaat ja päättäjät ovat huomanneet, että laissa on epäkohtia. Energiatehokkuus ja ympäristönsuojelu ovat meille kaikille tärkeitä arvoja, keinojen vain täytyy olla motivoivia. On välttämätöntä, että lakia tarkastellaan nyt kokonaisuudessa.”

Keräysaikaa on jäljellä viikko (11.10. klo 24.00 saakka) ja joukkoon mahtuu vielä mukaan. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa helposti omilla pankkitunnuksilla netissä, https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/297, tai oikeusministeriön vahvistamalla lomakkeella jonka voi tulostaa Omakotiliiton sivuilta www.omakotiliitto.fi.

Suosittuja punkkareita – Klamydian 25-vuotisjuhla-albumi XXV nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan albumilistan ykköseksi

Vaasan punkrockylpeys Klamydia viettää tänä syksynä 25-vuotisjuhlaa ja yhtyeeltä ilmestyikin vastikään tuplacd XXV. Syksy kierretään keikoilla viikonloppuisin ympäri Suomea ja marraskuussa tehdään vielä Klamydian juhlaristeily, joka on ollut jo jonkin aikaa loppuunmyyty.

Pitkään uraan mahtuu monenlaista asiaa, mutta sitkeästi nämä työn sankarit ovat jaksaneet hommaansa tehdä. Keikoilla on yleisöä riittänyt paljon ja levyt myyvät kultaa. Bändi on perustettu syksyllä 1988 ja nykykokoonpanon muodostaa: Vesa Jokinen (laulu), Severi Kohtamäki (basso), Riku Purtola (rummut) ja Jakke Helin(kitara).

Vieläkö muistuu sinun ensimmäinen keikka Klamydiassa? Millaisia mielikuvia siitä jäi, Klamydian laulaja ja keulahahmo Vesku Jokinen? 
– Keikka oli vuonna 1989 Pietarsaaren tupakkamakasiinilla. Kohkattiin Arton (Laaksonharju) ja Kapen ( Toni Pitkäsalo) kanssa oikein kunnolla. Mulla oli kitarassa kolme akustisen kitaran pronssikieltä ja Arton bassossa kaksi. Tuleva rumpalimme Riku kävi ”taustalaulamassa” piisejä. Herrasta oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Rokki soi ja keskari virtas.

Teiltä ilmestyi syyskuussa tupla cd XXV, joka meni ilmestyttyään suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi. Koskas tuota levyä alettiin tehdä ja minkälaisella aikajänteellä Klamydian levyt yleensä tehdään?
– Puolisen vuotta pitkä prosessi, jossa kasattiin, treenattiin ja sovitettiin kondikseen parisenkymmentä piisiä. Studiosessio kesti miksauksineen kymmenisen päivää. Äänitettiin Petraxilla Hollolassa.

Levyltä löytyy biisit Antti Tuiskun vuosirenkaat ja Klamydia on perseestä? Minkäläinen tarina on näiden kappaleiden taustalla?
-Klamydiaa kuitenkin tietyt piirit taas mollaa oikein urakalla, niin mä ajattelin tehdä sen jo tällä kertaa ihan itte ennenkuin muut ehtii. Antti-laulu kertoo veneilystä ja kansien putsaamisesta,heh….kuunnelkaa itte niin loput selviää.

Mistäs idea tehdä Francinen kanssa biisi Isi haisee rock´n rollilta?
-Francine on mahtava orkka ja niillä on tosi loistava svengi. Meidän miksaajamme Arska ehdotti moista kombinaatiota, ja mehän oltiin heti täysillä mukana.

Millä ihmeen keinonopilla te olette saaneet pidettyä bändin kasassa 25 vuoden ajan?
– Meillä on helvetin hyvä yhteishenki, ja me todellakin tykätään siitä mitä me tehdään. Ei siinä sen kummempaa reseptiä tarvita. Tietysti suurin kiitos näin pitkästä keikkailu-urasta kuuluu yleisöllemme, joka on jaksanut käydä keikoillamme diggailemassa vuodesta toiseen. Ilman heitä tää ei olisi mahdollista.

Onko orkesteri ollut koskaan lähellä hajota?
– Joskus 90-luvulla vitutti kaikki ja päätin pistää pillit pussiin, mutta onneksi se tunne meni ajan myötä ohi.

Onko paljon tarvinnut perua keikkoja 25 v aikana, esim. sairauksien tai autorikkojen vuoksi tms.?
– Yksi on peruttu sairauden vuoksi 90-luvulla. Tällä kokoonpanolla ei yhtään. Keikkoja on tehty noin kaksi tuhatta. Eli lavalle mennään vaikka pää kainalossa. Keikan jälkeen voi sitten jatkaa sairastelua.

Mikä on sun omasta mielestä Klamydian uran tähtihetkiä?
– Kaikki kultalevyt ja platinalevyt, loppuunmyydyt keikat ja ihmisten vilpitön riemu keikoilla.

Mitä levyä pidät parhaimpana, minkä olette tehneet?
– Tämä uusin XXV on hieno virstanpylväs kaikin puolin. Omasta mielestä piisit on perhanan onnistuneita!

Entä mikä on ollut vastaavasti masentavin hetki Klamydian uran aikana?
– Kun bussi levisi 30 asteen pakkasessa Lappiin keskelle ei mitään,tai yleensäkin sellaiset hetket, kun tekniikka tai joku muu asia jolle ei voi mitään kusee ja tosi pahasti.

Onko vielä jotain sellaista keikkaa minkä haluaisitte tehdä, mutta mitä ei ole vielä tehty?
– Roskildessa tai jossain tommosessa vastaavassa hässäkässä ois kiva soittaa, tai sitten kimppakeikka Ramonesin kanssa, just joo…eh….no Motörheadin kanssa joku vääntö ois kanssa asiallinen.

Houkutteleeko orkesteria vielä tehdä keikkoja esim. ulkomailla. Ettekös te aikoinaan Saksassakin soittaneet?
– Kyllä meille Suomi aikas hyvin riittää näin perheellisille miehille. Ei tuu ne poissaolot niin järkyttävän pitkiksi. Juu, kolme Saksan rundia on tehty. On myös soitettu Tsekeissä ja Sveitsissä. Mukavia reissuja. Sattui ja tapahtui niin paljon, että niistäkin pelkästään saisi tehtyä pari kirjaa.

Marraskuun lopulla pidetään Klamydian 25 v- juhlaristeily. Mistä on kyse ja mitä kaikkea tuo juhlaristeily pitää sisällään? 
– Tapahtuu Viking Grace-laivalla. Klamydialla vedetään ekstrasetti, julkaistaan karaoke dvd, ja luonnollisesti siellä on myös Klamydia-karaoke, Tippuri duo (Uniklubi-Teemu ja Antti Anatomia) esittää Klamydiaa akustisesti. Laivalla pidetään myöskin Klamydia-tietokilpailu, ja kaikkea muuta mahdollista hubaa…….

Ketä suomalaista rokkaria arvostat yli kaiken ja miksi?
– Kyllä se varmaan on toi Mustajärven Pate. Loistava ääni ja ehdottomasti kovin ja mukaansa tempaavin laulumies Suomessa.

Entä kun juhlat on takana, jatkaako Klamydia normaalia keikkailua vai tuleeko taukoa vai kuinka edetään?
– Homma jatkuu niinkuin ennenkin. Vastahan tässä on päästy hyvään alkuun.

Teksti: Vesa Kontiainen

Kouvolasta kotoisin oleva, suomalainen raskaansarjan rokkijyrä, Viikate julkaisi äskettäin kymmenennen levynsä Kymijoen lautturit, joka meni heti ilmestyttyään Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Viikate on yhtye, jonka musiikillisissa arvoissa lyö kättä Topi& Agents-tyyppinen kaihoisa rautalankaiskelmä kuin raskaalla kädellä jyräävä Motörhead. Yhtye on perustettu v.1996 ja on lyönyt läpi jo vuosia sitten suomalaisten rokkidiggareiden sydämiin. Mikseipä olisi, sillä Viikateen omanlainen meininki on piristysruiske vailla vertaa.

Yhtyeen tekstit kuvaavat varmastikin kymenlaaksolaista ajatusmaailmaa, mutta samalla sieltä syvemmältä se perisuomalainen ajatusmaailmakin ilmenee, tyyliin ei se tästä tai kohta lakkaa helpottamasta. Viikatteen muodostaa: Arvo ”Ari” Viikate (soolokitara), Simeoni ”Simo” Viikate (rummut), Ervo ”Erkka” Viikate (basso) sekä Kaarle ”Kalle” Viikate (laulu ja kitara).

Not so lonely riders… Viikatteen uutuusalbumi ”Kymijoen lautturit” oli ilmestymisviikollaan Suomen albumilistan ykkönen

Koska tuota Kymijoen lautturit-levyä alettiin tekemään ja kauanko meni, orkesterin keulahahmo Kaarle Viikate?
– Ensimmäinen ralli, Uusi syksy, valmistui samana päivänä, kun edellinen albumi Petäjäveräjät saatiin miksattua. Siitä sitten tasaisesti alkoi kappaleita ilmaantua. Taltiointi suoritettiin kahdessa osassa maalis- ja toukokuussa. Äänityspaikkoja oli myös kaksi eli Petrax Hollololassa ja vanha tuttu Astia Lappeenrannassa. Alkaen kappaleiden teosta äänitysten päätökseen kaikki sujui jollain lailla vaarallisen vaivattomasti. Hyvä niin!

Onko Viikatteella levynteko vaivaton prosessi? Poikkesiko tämän levyn tekeminen millään lailla vanhasta metodista?
-Juuri vaivattomuus leimasi tätä sessiota alusta loppuun, joka mielestäni kuuluu levyllä ilmavuutena ja rentoutena. Asioita, joita harvemmin yhdistetään meidän yhtyeeseen.Prosessi eteni vanhoja tuttuja latuja eli tankkauspisteitä oli riittävästi, sauvat eivät uponneet hankeen ja voitelu oli muutenkin kunnossa. Havuja ei tarvittu kesken matkan.

Kirjoitatko tekstiin paljon omasta elämästä, vai oletko tavallaan ympäristön havannoitsija, tarkkailija ja muistiinmerkitsijä?
– Vanha kausalalainen sanonta on, että kaikkea saa, kuhan ei kävele käkiät taskussa. Elämän havainnointi on ykkössijalla. Omasta elämästä saa teksteihin korkeintaan mausteita. Johtuen ihan siitä, ettei vauhtia ja vaarallista tilannekomediaa ole ihan joka päivä tarjolla.

Kun bändi menee studioon, onko kaikki biisit valmiina? Vai viilataanko sävellyksiä tai tekstejä vielä?
– Biisit ovat treenattu niin ,että perussuoritusta ei tarvitse hakea.Yksi äänitysten päämauste on kuitenkin lennosta sovittaminen eli mietitään eri vinkkeleitä rallien toteuttamiseen, jolloin vältetään valmiiksi pureskellun tuotteen sitko.Tekstien osalta joka levyllä on oltava ainakin yksi biisi, jonka teksti valmistuu vasta studiossa. Tuoreus ennen kaikkea.

Jääkö koskaan ylijäämämatskua? Vai meneekö niin, että etukäteen on päätetty mitä tehdään ja minkä verran?
-Maksimissaan yksi tai kaksi biisiä. Tämäkin johtuu siitä, että levyn draaman kaari muotoutuu yleensä kappaleiden valmistuttua ja kaikki rallit eivät ilmoilla olevaan kokonaisuuteen vain istu, vaikkei sisällössä vikaa olisikaan.

Minkäläinen prosessi on muuten levybiisien valinta bändin sisällä? Tuleeko isojakin mielipide-eroja, vai ollaanko levytettävästä materiaalista samaa mieltä?
– No, mie sen levyn draaman kaaren kyllä päätän itsekseni. Se on helpompaa niin. Ja tuskin se edes muita niin paljon kinnostaisi. Kappaleet ovatten kuitenkin pääsääntöisesti meikän tekemiä.

Levy käynnistyy kappaleella Minä kuorsaan verta. Millainen ihminen kuorsaa verta?
-Pohjois-kymenlaaksolainen noin 35-vuotias mies nautittuaan puolitoista perusannosta liikaa. Kolmen päivän ajan.

Elääkö Viikatteen jäsenet Suomessa musiikinteolla?
– Muilla orkesterin miehillä on oikeat työt. Mie olen ainut hanttapuli. Tapio Rautavaara oli oikeassa laulaessaan maailmasta ja pienistä leivän paloista.

Onko Viikate koskaan joutunut perumaan yhtään keikkaa?
– Koputetaan samoin tein puuta! Mutta yhden ainoan kerran, jolloin rumpali Simo sairastui sellaiseen keuhkokuumeeseen, ettei jaksanut edes sanoa ”vispipuuro on hyvä ruoka.” Korvaavaa keikkaa ei valitettavasti keretty tekemään, kun Ylivieskan ravintola Vieska kerkesi sulkemaan sillä välin ovensa. Toivotaan, että kyseessä oli ainutkertainen tapaus meidän historiassa.

Minkä ihmeen takia te teette niin vähän keikkoja? Keikkaperiodit on lyhyitä, vaikka kysyntää olisi varmasti enemmänkin? Miksi moinen niukkuus keikkojen tekemiseen? Syksyn levyjulkkarirundi on 18 keikan mittainen ja keväällä huhtikuussa tehdään kolme viikon rypistys..
-Pitäisi vaihtaa tyylilajia tuonne luumusukkapuolelle, niin voisi triplata keikkamäärän.

Olet suomalaisen hyvän elokuvataiteen ystävä. Montako kertaa on tullut nähtyä Raid-elokuva? Entä tv-sarja? Entä Simpauttaja?
– 8,5 kertaa. Yhdeksännellä kerralla dvd-soitin hajosi. Onneksi loppuelokuvan vuorosanat olivat hallussa, niin pystyi puhumaan dialogin itsekseen loppuun. Tv-sarjan olen katsonut useammin. Simpauttajan vain muutaman kerran. Kuten myös Siunatun hulluuden. On siinä miehellä virka!

Jos Viikate-yhtyeestä tehtäisi leffa, ketä siinä elokuvassa pitäisi näytellä bändin jäsenien roolia?
– Pasanen, Salminen, Loiri sekä Juha Muje rumpaliksi.

Oletko vieläkään miettinyt, kannattaisko Viikatteesta tehdä kirja joka ilmestyisi vaikkapa v.2016 20 v juhlan kunniaksi?
– Kyllä kirja varmaan kannattaisi tehdä, mutta siihen pitäisi ehdottomasti löytyä jokin parempi kulma kuin orkesterin vaiheiden kronologinen kirjaaminen. Siinä sitä onkin miettimistä, siinä kulmassa.

Teksti: Vesa Kontiainen