Liipolan Lähiöseura levittää joulumieltä

Pikkuhiljaa jo lahtelaiseksi jouluperinteeksi muodostunut Liipolan lähiöseuran Tuomo Haaralan ja Jouni Ikosenideoima ”Tonttuparaati” vieraili tällä viikolla monessa eri kohteessa ilahduttamassa jouluisella tervehdyksellään.

Mukana oli tietenkin joulupukki muoreineen sekä iso katras laulavia ja soittavia tonttuja. Tonttuparaatin ideana on viedä sairaalassa joulunsa viettäville ihmisille, niin vanhuksille kuin lapsillekin hyvää ja iloista joulumieltä. Joulumielen lisäksi osastoille jaetaan yhteistyökumppaneiden lahjoittamia elintarvikkeita ja tavaroita. mm. kahvia, pullaa, omenoita, heijastimia sekä tänä jouluna myös kuntosalikortteja, kun kuntokeskus K&M oli lahjoittanut 300 kpl kuntoilulahjakortteja.

– Lahjoittajia tarvitaan paljon, sillä kohteiden määräkin on ollut joka vuosi kasvussa. Onneksi yrityksistä löytyy vielä joulumieltä, vaikkeivat ajat helppoja ole kenellekään. Tästä saa niin antaja kuin saajakin hyvän joulumielen kertoi ison keräysurakan joka joulu tekevä Haarala

Kierros aloitettiin jo maanantaina vierailemallla Saksalan päiväkodeissa, joihin vietiin mm. värikyniä ja värityskirjoja.

Petri Salomaa

Launeelaisten pikkujoulut

Launeen omakotiyhdistys ja Launeen kirjasto järjestivät jo perinteiset pikkujoulut kaikille lapsille ja lapsenmielisille lauantaina 13.12.

Juhlijoita saapui paikalle kiitettävästi, lumikuningatarena esiintynyt Satu Lång laulatti ja leikitti yleisöä. Juhlat huipentuivat joulupukin saapuessa paikalle. Namipusseja joulupukin kopasta riitti kaikille, myös glögi ja piparit maistuivat nniin lapsille kuin aikuisillekin.

Erikoisen hyvää joulumieltä aiheutti uutinen, että kirjastomme saa jatkaa nykyisellään. Myös joulupukki kiitteli puheessaan kaupungin päättäjiä ratkaisusta, joka takaa launeelaisille ”oman olohuoneen” säilymisen.

Helena Juutilainen

Lahden kaupunginteatterin Jessikan pentu on monisäikeinen näytelmä kasvusta, kehityksestä ja erilaisista linkeistä; niiden kadottamisesta ja uudelleenlöytämisestä. Yhteys luontoon, yhteys perheeseen, yhteys eläimeen, yhteys aikaan ja paikkaan sekä yhteys itseensä ovat näytelmän kantavia teemoja.

Lapsensa kasvatuksessa epäonnistunut Jessika Timmerbacka (Lumikki Väinämö) haluaa näyttää tietokoneelleen jumittuneelle Ilves-pojalleen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta perheestä olisi tullut perhe, eikä pelkkä toisistaan riippumaton joukko yksilöitä.
Tätä päämäärää varten Jessika pistää pystyyn teatteriesityksen, johon osallisiksi pääsevät Jessikan lisäksi hänen teknologiariippuvainen aviomiehensä (Mikko Jurkka), ylikiltti äitinsä (Ritva Sorvali) ja lääkärintakkiin puettu terapiakoira Jekku (Tapani Kalliomäki).

Leea Klemolan teksti merkityksellistyy jännittävällä tavalla toisaalta jyrkille vastakkainasetteluille, toisaalta lajien hämärtymiselle. Teknologia ja luonto kamppailevat läpi näytelmän melko suorasanaisesti. Teknologia edustaa sairasta nykyaikaa, luonto vapaata menneisyyttä. Luonto on se, johon Jessika kaipaa, ja jossa ihmisen ja eläimen maailmat sekoittuvat. Jessikan intiimi, jopa seksuaalinen, suhde koirana epäonnistuneeseen terapiakoiraansa ilmentää toisaalta koiran inhimillisyyttä, toisaalta ihmisen eläimellisyyttä.

Klemola jättää kuitenkin paljon tilaa katsojan omille tulkinnoille ja mielikuvitukselle. Se ei yritäkään tarjota valmiita vastauksia, vaan hämmentää onnistuneesti yleisöään.

Jessikan pentu tykittää menemään puolitoistatuntisen satiirisella ja karskilla huumorilla. Varsinkin yleisöä nylkyttävän Jekku-koiran ja rooliinsa eläytyvän mustanaamiopukuisen äidin edesottamukset saavat yleisön nauramaan kippurassa. Paikoin vimmatuksi yltyvän hurlumhein vastapainoksi esityksen loppuun tarjotaan levollinen vesisade, joka rauhoittaa yleisön pohtimaan näytelmän teemoja kaiken huumorin takana.

Loistavien roolisuoritusten Jessikan pentu on eriskummallinen tragikomedia nykyaikaisesta arjesta, jossa kehittynyt teknologia on helpottanut elämäämme tehden siitä pelkkää tyhjää epäelämää. Se kehottaa katsojaa siirtämään huomionsa virtuaalitodellisuudesta elämään, älypuhelimesta läheiseen. Edes hetkeksi.

Elina Salomaa

Persreikiä. Tunteettomia sikoja ja laiskoja kusipäitä. Semmoisia ne miehet ovat. Lämminhenkinen yhden miehen komedia Luolamies kuitenkin vakuuttaa, ettei miestä tarvitse vihata.

Luolamies on kansainvälinen menestystarina, jonka suosio perustuu sen universaaliin luonteeseen. Perinteiset sukupuoliroolit näyttäytyvät melko samanlaisina kaikissa länsimaisissa kulttuureissa, joten niiden stereotypisoiminen on helppoa. Naiset shoppailevat ja juoruavat, miehet poraavat ja tuijottavat telkkaria. Luolamies on täynnä näitä samoja kuluneita roolituksia kuin jokainen näkemäni stand up-esitys.

Luolamies ei kuitenkaan tyydy pinnalliseen rooleilla leikittelyyn, vaan sen koko hauskuus perustuu luolamiesteoriaan, jossa naisten ja miesten välisiä eroavaisuuksia etsitään aina luolaihmisten käyttäytymisestä saakka. Miehet ovat saalistajia, naiset keräilijöitä. Tämän teorian avulla selitetään uskottavasti kriittisintäkin katsojaa ärsyttämättä esimerkiksi se, miksi naiset pystyvät tekemään montaa asiaa yhtä aikaa tai miksi mies shoppailee vasta viimeisenkin villapaidan kuluttua loppuun.

Lahden kaupunginteatterissa Rob Beckerin ansiokkaan yhden miehen shown luolamiehenä nähdään Mikko Jurkka, jonka taitava monologi vangitsee yleisön nopeasti. Pienen Aino-salin tunnelma on tiivis; aivan kuin yleisö istuisi Jurkan olohuoneessa kuuntelemassa totuuksia naisista ja miehistä. Stand up-tyyppinen yleisön osallistaminen toimii niin hyvin kuin se hiljaisen suomalaisyleisön kanssa voi toimia. Toiset innostuvat vastailemaan Luolamiehen kysymyksiin, toiset katsovat lattiaa ja toivovat ”ettei se nyt vaan esittäisi henkilökohtaisesti mulle mitään kysymystä.” Tämä homma toiminee Luolamiehen synnyinsijoilla rapakon takana astetta luontevammin.

Luolamies on hätähuuto perinteisten sukupuoliroolien murenemista vastaan. Se haluaa pitää naisen keräilijänä ja miehen saalistajana. Se osoittaa, että meille on annettu tietyt kehykset, joiden sisällä toimimme, halusimme sitä tai emme. Se haluaa näyttää, että vaikka mies ja nainen puhuvat eri kieltä, niillä on yhteiset elämänarvot. Kaikesta sukupuolten karkeasta yleistämisestä huolimatta Luolamies on viihdyttävä miehuuden palopuhe, joka naurattaa sympaattisuudellaan ja rehellisellä otteellaan.

Elina Salomaa

LSP puhallinorkesteri on perustettu jo vuonna 1949. Silloin orkesterin toiminta oli osa Lahden seurakuntien nuorisotyötä. Orkesteri sai alkunsa, kun legendaarinen seurakunnan poikatyöpioneeri Pentti Sormunen keksi antaa pojanviikareille käteen soittimet. LSP toimi aktiivisesti aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Silloin toiminta lopahti silloisen kapellimestarin siirryttyä muualle ja kun jatkajaa ei heti toiminnalle löytynyt, siirtyivät soittajatkin muihin orkestereihin.

Vuonna 2009 toiminta alkoi uudelleen kun kaksi 50-luvulla LSPssä soittanutta henkilöä päätti jatkaa toimintaa, Reijo Korhonen orkesterin kapellimestarina ja Pertti Nieminen asiainhoitajana ja trumpetistina.
Toiminnan aloittaminen uudelleen oli sattumien summa. Ristinkirkon kanttori oli löytänyt LSP:n vanhan nuotiston kirkolta ja tiedusteli Niemiseltä mitä niille tehdään. Samaan syssyyn paikalle eksyi myös Korhonen, jonka Nieminen tiesi osaavaksi kapellimestariksi.
– Ehdotin Reijolle, että jos hän lähtee vetämään orkesteria, niin minä kyllä hommaan soittajat, nuotit ja hoidan juoksevat asiat muistelee Nieminen viiden vuoden takaisia tapahtumia.
Nieminen löysi parissa viikossa mukaan seitsemän orkesterin vanhaa soittajaa sekä nipun uusia soittajia, jotka lupautuivat mukaan. Kaiken kaikkiaan orkesterissa soittaa tänä päivänä kolmisenkymmentä musiikin harrastajaa.

Etelälahtelaisille LSP on tullut tutuksi ainakin miestenpiirin järjestämästä kesäisestä yhteislaulutilaisuudesta Salinkallion jylhillä kallioilla, jossa orkesteri on ollut mukana alusta asti.
– Siellä on ollut aina mukava soittaa, jos sää vain sen sallii. Itseasiassa olemme soittaneet siellä jo 50-luvulla muistelee Nieminen.

Orkesteritoiminta ei oikein sopinut seurakunnan varsinaiseksi työmuodoksi, sillä seurakuntien musiikkityön taloudelliset resurssit olivat kiinni jo olemassa olevissa kuoroissa.
– Niinpä perustimme vuonna 2010 Lahden seurakuntien orkesterien yhdistyksen, LSO ry:n. Ry voi myös kerätä itsenäisesti rahaa toimintaansa ja hallinnoida omaisuutta. Nykyisin toiminta perustuu siis täysin vapaaehtoiselle pohjalle. Kenellekään ei makseta palkkaa tai palkkioita. LSO ry:n orkestereihin on kaikki tervetulleita, jotka vähänkin osaavat soittaa. Tarvittaessa perustamme vaikka uusia orkestereita kertoo Nieminen.
– Tarkoituksemme on aloittaa lähiaikoina myös nuorison Gospel Big Band. Siihen etsimme 12-25 vuotiaita soittajia. Heti kun peruskokoonpano löytyy, toiminta alkaa mainostaa intendentti Nieminen.

Juhla- ja joulukonsertti Ristinkirkossa

LSP juhlii 65-vuotista taivaltaan torstaina 11.12 Ristinkirkossa. Samalla tulee täyteen 5 vuotta orkesterin uudelleensyntymisestä, joten juhlan aiheita on kaksi. Tai itse asiassa kolme, sillä kolmas juhlanaihe on tietenkin lähestyvä joulu.
– Konsertissa soitamme aluksi muutamia kappaleita, joita soitimme jo orkesterin alkutaipaleella 50-60 -luvuilta. Mukana on mm. LSP-marssi, jonka Teuvo Laine sävelsi nimenomaan orkesterillemme silloisen kapellimestarin Paavo Kotinurmen pyynnöstä. Lisäksi mukana on uudempaa puhallinmusiikkia ja kevyttä klassista. Konsertti on jaettu kahdeksi kokonaisuudeksi joista jälkimmäinen on sitten pyhitetty joululauluille, joita lauletaan yhteislauluina kertoo Nieminen.

Konsertin viimeisenä kappaleena LSP soittaa virren ”Oi Herra luoksein jää”, joka on samalla kunnianosoitus Pentti Sormuselle, joka aina päätti seurakuntapoikien kokoukset juuri tähän virteen.
Juhlakonserttiin on pyritty kutsumaan kaikki orkesterissa aikojen kuluessa soittaneet musikantit.
– Kaikkia vanhoja soittajia emme ole ikävä kyllä vielä tavoittaneet, joten kutsunkin kaikki ne, jotka eivät henkilökohtaista kutsua ole saaneet, kunniavieraiksi konserttiimme mukaan juhlimaan orkesterin 65-vuotista taivalta päättää intendentti Nieminen.

Petri Salomaa

Launeen miestenpiiri järjesti Liipolan seurakuntakeskuksessa perinteisen miehille suunnatun tapahtuman. Tilaisuuden pääpuhujaksi aiheesta fyysisesti terve mies, oli saatu valtakunnan ykkösurologi Mika Matikainen. Hänen runsaan tunnin kestänyt puheenvuoronsa käsitteli pääosin miehille tuttua ongelmaa, eturauhasen liikakasvua ja syöpää ja sen hoitoa.
Viesti oli, ei huolta, hoidot on kehittyneet viime vuosina huimaa vauhtia. PSA-testin avulla ongelmat saadaan selville heti alkuvaiheessa ja siten lääkitys päästään aloittamaan ennen kuin mitään peruuttamatonta on päässyt tapahtumaan.

Pirteässä syyssäässä oli miehekästä nauttia lohikeitto ulkosalla

Matikainen sai paljon ”potilaita” heti kahvitauolla. Pitkä jono oli kyselemässä omista tuntemuksistaan. Vastauksen saivat nekin jotka olivat etukäteen kirjallisesti kysymyksensä esittäneet. Kiinnostava aihe keräsi kuulijoita pitkälle toista sataa, ympäri Päijät-Hämettä.
Veijo Vierumäki oli hankkinut kahta lajia lohikeittoa paria sataa miestä varten.

Tapahtuman toinen osa käsitteli henkisesti tervettä miestä. Sen osuuden hoitajaksi oli valittu Sana-lehden päätoimittaja pastori Hannu Nyman. Hänen valitsemallaan tiellä jatkoi kirkkoherra Heikki Pelkonenpäätösmessussaan. Kuten perinteet velvoittivat, elävää vettä-tilaisuus päättyi ehtoollisen viettoon. Tilaisuuden onnistuminen ja miehiltä saadut palautteet innostavat Launeen miestenpiiriä jatkamaan tapahtuman järjestämistä, taas yhden välivuoden jälkeen.

Heikki Laine

Surullista mutta totta Hennalan varuskunnan toiminta loppuu vuoden vaihteessa, vuosi vierähti myös omakotiyhdityksessä varsin nopeasti. Totta törisen nopeasti on aika mennyt, melkein kuin linnun siivillä, itse olen ollut mukana jo 7 ellen 8 vuotta sihteerinä toimien, kun en jaksa oikein muistella vanhoja eikä se sovi oikein kenellekkään, nyt mennään ”etiäpäin sanoi mummo lumessa”, uusin tuulin purjeen heiluen.

Ilokseni voin nyt vihdoinkin todeta, että Jokimaan omakotiyhdistyksen kuluvaan vuoteen mahtuu uutta ja erilaista toimintaa, perinteisestä siivoutalkoista aina 50- vuotisjuhlimme, jotka vietimme elokuussa Jokimaan ravikeskuksessa. Juhlaamme järjestimme erillisenä iltajuhlana, Jokimaalla järjestetyn Elonilon tapahtuman yhteydessä, jossa olimme myös mukana yhtenä osatekijänä. Teltallamme kävi mukavasti väkeä ja arpoja meni sen verran, että saimme jotain kirstumme pohjalle. Muutama pieni tapahtumavieras sai iloisen ilmeen ja mukavan muiston, kun väkelsin heille kasvomaalauksia poikani Vilin myydessä arpoja.

50-vuotisjuhlassa oli alueemme väkeä mukavasti paikalla, kutsuvieraslistalta saimme myös pari henkilöä tapahtumaamme juhlistamaan. Juhliin saapunut väki oli liikenteessä iloisella ja toiset jopa hilpeällä mielellä/ tuulella …… taloudenhoitaja Jorma Töllinen oli tuonnut paikalle menneiden aikojen kuvia ja kirjoituksia, joita oli mukava katsella ja lueskella.

Ruokailun ja kakkukahvien jälkeen ohjelma tarjonnasta vastasi mm. Taikuri Jokke ja Sipi Pelle taikoineen, illan aikana oli myös arpajaiset ja karaokemusiikin tahdittamat tanssit. Kiitos keittiö ja tarjoilu henkilökunnalle, tarjoilut olivat maistuvia ja varmasti kaikki halukkaat saivat vatsansa täyteen.

Iloisia tunnelmia Jokimaan okyn 50-vuotisjuhlista!

Itselläni oli jalat poikki tuon viikonlopun jälkeen ja takki aivan tyhjä, onneksi päätyöstäni olin saanut tapahtumaviikonlopuksi vapaata, muuten en olisi jaksanut sitäkään vähää, no eipähän tarvinnut lahjoa nukkumattia tuomaan ylimääräistä lastia unihiekkaa. Väsymyksetä ja työmäärästä huolimatta tärkeintä minulle oli esillä yhdistyksen esilläolo ja teltalla kävijöiden viihtyvyys.

Arpajaispalkintoja saimme kiitettävästi eritahoilta, mutta ennenkuin kirjoitan lahjoittajien nimiä yhtään sen enenpää niin kirjoittelen tässä vielä kiitoksia.
Suurkiitokset Jokimaan Ravikeskukselle ja TOMI HIMANGALLE yhteistyöstä. Kiitos myös koko Jokimaan ravikeskuksen henkilökunnalle. Kiitokset myös Lahden poliisilaitokselle ja Lahden VPK.lle paikalla olosta.
Arpajaispalkontojen lahjoittajia olivat mm: Omalähiö, Vesijärven Auto, Veljekset Wahlsten, Ravikauppa Lahti Oy, Lem-Kem Oy, Herralan traktorihuolto, LAN&WAN,, EceröLine, Kärkkäinen, Biltema, IKH, Autohuolto Partanen sekä useat yritykset ja yksityiset henkilöt
Yhteistyötahot mahdollistivat onnistuneet 50v. juhlamme.

Syyskokouksen havinaa

Jokimaan omakotiyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin Jokimaan ravikeskuksen ravintola Hippodromissa keskiviikkona 19.11.2014, paikalle saapui muutama alueen tapahtumista kiinnostunut osallistuja, kiitos kaikille paikalla olleille. Johtokunta vaihtui hieman ja pari uutta nimeä saimme johtokuntamme vahvuudeksi.

Uusina johtokuntalaisina alottavat Airi Tiher ja Heli Tikka, tervetuloa mukaan. Erovuorolaisista johtokunnassa jatkavat Sari Autio, Jorma Töllinen ja Tuija Notkonen, vanhoina jatkaa Sari Päivärinta ja Kari Härkönen. Puheenjohtajan tehtäviin valittiin Kari Härkönen ja sihteerin tehtäviä valittiin hoitamaan Tuija Notkonen

Toimintasuunnitelmasta keskusteltiin ja se saikin aikaan hyvän keskustelun, saimme alueemme läsnä olevilta asukkailta hyviä ajatuksia ja ideoita, joista suurimmaksi aiheeksi nousi alueen nuorisolle kehitettävä toiminta, mutta myös muuhun toimintaa oli kiinnostusta.

Tieturvallisuus nousi tärkeäksi puheenaiheeksi.

Kyläkunnantien varteen pysäköidyt rekkojen perävaunujen, joka katsotaan liikenteelle vaaralliseksi samoin on myös huomioitava lisääntynyt läpi ajo Ala-Okeroisten tielle. Helsingintiellä liikennevalojen vättäjät ajavat nyt Kyläkunnatien ja Rälssitien kautta Ala-Okeroistentielle, jossa ei kyllä ajallisesti voita juurikaan mitään.

Tieturvallisuusasioissa nousi puheenaiheeksi myös Ala-Okeroistentieltä Rälssintielle käännyttäessä oleva tie, Rälssitien päähän tulee varsinkin pimeällä niin huomaamattomasti että siihen tulisi saada joku tolppa jossa olisi heijastin, näin Rälssintiellä asioivat voisivat ennakoida tien paremmin ja hyvissä ajoin. Nyt syntyy vaaratilanteita Ala-Okeroisten tiellä, kun varsinkin vieraat kuljettajat joutuvat tekemään äkkijarrutuksia havaittuaan Rälssintien juuri kohdallaan.

Varmaan alueellemme on paljon sellasia asioita joihin pitää puuttua, siksi toivommekin että alueemme asukkaat ilmottavat niistä meille, että voimme viedä asiaa eteenpäin, itse toimin myös alueellamme aluekummina olen luvannut johtokunnassa viedä asioita eteenpäin kummitoiminnan kautta. Alueellamme toimii myös muutama muukin aluekummi, joten olemme hyvin varustettu ainakin tässä asiassa.

Tässäpä näitä aluumme kuulumisia tältä syksyltä, toivomme alueemme asukkaita tervetulleeksi yhteisiin tapahtumiin ja kokouksiin. Ideoita ja asioita voitte laittaa vaikka yhdistyksen sähköpostiin jokimaanoky@gmail.com, asiat käsitellään johtokunnan kokouksessa.

Käy kurkkamassa valokuvia ja kirjoituksia fb.ssä https://www.facebook.com/jokimaan.omakotiyhdistys
Nyt voinen toivottaa itseni ja Jokimaan omakotiyhdistyksen puolesta kaikille alueemme asukkaille, lehdenlukijoille sekä kaikkia yhteistyötahoille oikein hyvää loppuvuotta.

Sinivalkoista tulevaa Itsenäsyyspäivää ja kiireetöntä Joulun odotusta. Toivotaan hieman lunta maahan synkkää ja pimeää vuodenaikaa valaisemaan.

Jokimaan omakotiyhdistys ry.n sihteeri
Tuija Notkonen

Dublin, tuo vihreän saaren eli Irlannin pääkaupunki, on ennen kaikkea tunnettu pubeistaan, tummasta oluestaan ja viskistä. Itse asiassa pubeja löytyy tästä alunperin viikinkien 800-luvulla perustamasta kaupungista vaatimattomasti noin tuhat kappaletta.

Muuta en sitten etukäteen Dublinista tiennytkään, kun lokakuisena iltana suuntasimme nokkamme kohti Irlantia. Dublinin lentokentällä meitä vastassa oli vaakasuoraan piiskaava sade ja raju tuuli, jota tälläinen sisämaan tallaaja voisi kutsua jopa myrskyksi. Onneksi sade kesti vain ensimmäisen illan ja seuraavana aamuna sää olikin mitä parhain, tosin tuuli oli koko reissun ajan kova.

Vaikka Dublin on iso kaupunki, suunnilleen väkiluvultaan lähellä Helsinkiä, on sen ydinkeskusta aika pieni ja siihen on helppo tutustua ihan vaikka kävellenkin. Kävellessä on syytä huomioida vasemmanpuoleinen liikenne, joka ainakin aluksi saattaa aiheuttaa jopa pieniä vaaratilanteita tottumattomalle, varsinkin tienylityksissä. Jos haluaa tutustua kaupungin nähtävyyksiin laajemmin, on hyvä vaihtoehto ostaa lippu kaikista turistikaupungeista tuttuun Hop on/Hop off- busseihin. Niistä kun voi aina hypätä pois, kun jotain mielenkiintoista näkyy ja kun yksi alue on nähty, voi taas hypätä seuraavaan bussiin ja jatkaa matkaansa kohti seuraava turistirysää. Varsin kätevää.

Temple Bar kävelykatualue vilisee turisteja ja tietenkin pubeja. (kuva Päivi Salomaa)

Dublinin sydän on keskustan Temple Bar-alue, joka on täynnä pubeja, yökerhoja ja ravintoloita, joissa viihtyvät niin paikalliset kuin turistitkin. Useimmissa pubeissa on elävää musiikkia aamusta lähtien. Pubit ovat täynnä elämää myös päivisin, sillä monet käyvät syömässä ja viettämässä aikaansa pubeissa. Silloin ykkösruoka on briteistä tuttu fish & chips eli paneroitua turskaa ranskalaisilla perunoilla. Lapsiperheille tiedoksi, että pubeihin pääsevät myös lapset, tosin vain ennen kello kuutta illalla.

Dublin on myös suosittu ostoskaupunki. Keskustan ostosalueet keskittyvät kävelykatujen Grafton Streetin ja Henry Streetin läheisyyteen, joilta löytyvät kaikki mahdolliset kansainväliset merkkiliikkeet.

Monet turistit keskittyvät pubitoimintaan olutta ja viskejä maistellen, mutta kyllä kultturinnälkäisellekin jotain kaupungista löytyy. Ehdottomasti kannattaa tutustua ainakin Trinity Collegeen, yhteen Euroopan kuuluisimmista yliopistoista. Käymisen arvoisia ovat myös vuonna 1204 rakennettu Dublinin linna sekä upeat katedraalit St. Patrick ja Christ Church. Vehreyttä kaipaavalle löytyy kaupungin laitamilla sijaitseva Phoenix-puisto, joka on Euroopan suurin yleinen puisto. Siellä sijaitsee mm. eläintarha sekä vuonna 1817 Wellingtonin herttuan kunniaksi rakennettu 60 metriä korkea obeliski. Monet tekevät myös ns. pyhiinvaellusreissuja Guinnessin olutpanimoon ja Jamesonin vanhaan viskitislaamooon, joten kai se on pakko myöntää, että Irlannin ykköstuote näyttäisi sittenkin olevan pubit, olut ja viski.

Dublin on nopeasti läpi koluttu, varsinkin jos ei aio käydä kaikissa tuhannessa pubissa tummaa olutta litkimässä. Niinpä viimeisenä matkapäivänänämme hyppäsimme junaan ja puksuttelimme 20 minuutin matkan pohjoiseen, idylliseen Howthin kalastajakylään. Varsinkin kesäisin Howth on erittäin suosittu lomakohde dublinilaisten keskuudessa, mutta syksyisinkin voi alueella kävellä ja ihastella komeaa merimaisemaa. Kävelimme sataman kautta kylän reunamille, josta lähti polku, joka vei meidät korkeiden ja jyrkkien kallionkielekkeiden päälle ihastelemaan todella maalauksellisia maisemia. Oikein mukavaa vaihtelua Dublinin kiireiseen turistiryysikseen.

Dublin on oikein viihtyisä kaupunki, jossa kannattaa ehdottomasti käydä. Tosin kesäaika voisi olla mukavampi, vaikkei lokakuun lopun sää mitenkään kylmä ollutkaan, tuulinen kylläkin. Kaupungilla ei ole tarjota Pariisin tai Rooman tavoin uskomatonta historiaa, kulttuuria tai nähtävyyksiä, mutta toisaalta se on myös Dublinin valtti. Tällöin matkaajan ei tarvitse ravata ympäri kaupunkia nähtävyyksien perässä, vaan hän voi rauhassa nauttia kaupungin rennosta tunnelmasta ja siitä kuuluisasta pubitunnelmasta. Ja sitähän Dublinissa riittää.

Pete Salomaa

Oikeushammaslääkäri, professori Helena Ranta on kohdannut ihmisten pahuuden ja kansanryhmien surmien uhrit viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana eri puolilla maapalloa. Hänet oli kutsunut Lahden Akateemiset Naiset kertomaan kokemuksista Bosniassa ja Kosovassa sekä muualla. Asia kiinnosti järjestön ulkopuolistakin yleisö, joten viime maanantaina oli Lahden kansanopiston auditorio lähes täynnä. Keskustelua johti yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Koskinen.

Helena Ranta kehittänyt työryhmän kanssa Helsingissä, Oikeusministeriön Oikeuslääketieteellisellä laitoksella uhrintunnistamisjärjestelmää 1990 luvulla, mitä Interpol oli pyytänyt jäsenmailtaan. Kun Estonia-alus upposi 1994 vieden sadat matkustajat kuolemaan, joutuivat laitoksen tutkijat ensimmäisen kerran työhön tunnistamaan suurta joukkoa hukkuneista. Seuraavina vuosina tulivat pyynnöt Helena Rannalle YK:n ja EU:n tahoilta tutkimaan joukkohautoja kansainvälisiin työryhmiin, jäseniksi tai johtamaan niitä Kosovaan ja Bosniaan, Jugoslavian raunioille. Seuraaviksi tulivat Perussa hallitsevien ryhmien Andeille karkottamien alkuperäisasukkaitten joukkohautojen tutkinta, ja sitten vuorossa olivat Kamerun, Nepal, Tsetsenia ja Irak Sadam Husseinin jälkeen. Syyriassa tutkiminen ei nykytilanteessa ole mahdollista.

Lahden Akateemisten Naisten vieraana kävi oikeushammaslääkäri, professori Helena Ranta

Irakissa tutkimusryhmällä oli 2004 jälleen hankalaa pommitusten ja tienvarsimiinojen takia. Ongelmia aiheutti myös USA:n upseerit, kun Rannalla ei ollut Suomen pääesikunnasta yhteysupseeria mukana. Amerikkalaiset eivät antaneet viedä vainajista kerättyjä tietoja pois.
– Tosin ne tulivat osittain mukana, kun eräs upseeri vihjaisi muistitikkujenkin käytöstä, hymähtää Helena Ranta.
Samana vuonna oli Thaimaan maanjäristys ja hyökyaalto, tsumani, jonka jälkeen jättämiä vainajia oikeushammaslääkäri oli työryhmineen tunnistamassa. Siellä ei tarvinnut kulkea kuumissa luotiliiveissä kypäräpäässä, mutta kuumuus ja sairaalasta toiseen vainajien kokoamispaikalle kulkeminen väsytti ja rasitti omaisten kohtaamisen ohella.

Hyväntuulisen ja inhimillisen Helena Rannan sydäntä lähellä ovat kaikki ne naiset, nuoret ja lapset jotka ovat kokeneet maansa sotien yhteydessä vainoa, väkivaltaa ja raiskauksia saamatta oikeutta. Vasta vuonna 2000 YK:n päätöslauselman 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus on antanut oikeuden puolustaa naisia ja tyttöjä, jotka sodissa ja kansannousuissa ovat joutuneet väkivallan ja raiskauksien uhreiksi. Mutta tämä ei vielä Rannan mukaan riitä. Naiset, jotka raiskauksien jälkeen joutuvat synnyttämään lapsen, joutuvat pääsääntöisesti hyljeksityiksi omissa yhteisöissään. Toinen Rannan vakaumus näiltä raskailta työmatkoilta on: Jokaisella ihmisellä on kuolemansa jälkeen ihmisoikeus tulla haudatuksi omalla nimellään, omaan hautaansa.

Viime keväänä Helena Ranta lähti jälleen Kosovaan suomalaisen ryhmän kanssa kouluttamaan paikallisia asiantuntijoita etsimään ja tunnistamaan vainajia. Ranta totesi, että ensimmäisestä maailmansodasta lähtien vuosisata on ollut viheliäistä sotien ja väkivallan aikaa. Jo Euroopassa on kuollut sotien uhreina miljoonia ihmisiä YK:n ja EU:n rauhan tahdosta huolimatta. Meidän lähialueillamme, kuten tämän vuoden aikana Ukrainassa, ihmisiä kuolee sotilasoperaatioissa ja niistä johtuvista seuraamuksista jatkuvasti puhumattakaan Syyrian ja Afrikan valtioiden sotimisesta.

Marja-Liisa Niuranen

Usein kuulee väitettävän, että asukkaita on vaikea innostaa tulemaan heille järjestettyihin tiedotustilaisuuksiin.
Torstainen ilta 13.11. Liipolan Toimelassa todisti jotain vallan muuta. Väkeä oli paikalla runsaasti, jakkarat juuri ja juuri taisivat riittää.

Liipolan lähiöohjelman ”sielu” Ari Juhanila kertoi aluksi valmistumassa olevan monitoimitalon tulevaisuudesta. Sen lisäksi että talossa on koulu, päiväkoti, kirjasto ja muita virallisia toimijoita, se on edelleenkin tarkoitettu myös asukkaille. Yhteistoiminnan suunnittelujen pitäisi lähteä käyntiin keväällä 2015. Syksyllä talo on valmis ottamaan suojiinsa kaiken sinne tarkoitetun toiminnan.

Yleisön joukossa aisti tyytyväistä hyrinää, kun Juhanila mainitsi, että Onniin (sehän on talon nimi) on toiveissa saada taloisäntä. Rahoitus on vielä kuitenkin avoinna. Kuulija laittoi sormet ristiin ja toivoi, että isäntä ei jäisi pelkäksi toiveeksi vaan todella tulisi osaltaan huolehtimaan uuden talon hyvinvoinnista ja toiminnan sujuvuudesta.
– Palveluja tulee, totesi Juhanila, mutta yhteistyöhön tarvitaan myös asukkaita. Iltaisin monet tilat ovat auki järjestöille, mutta myös asukkaille.

Mitenkäs liikuntatilat?
Liikuntatilat on koululle ja myös muulle käytölle. Iltakäyttö kiinnostanee erilaisia seuroja.
Haluttiin tietää, jatkuuko Toimelassa hyvin alkanut, alkupäiviin sijoittuva liikunta myös uudessa talossa. Toimelassa on nyt tarjolla tuolijumppaa, senioritanssia ynnä muuta. Väki on löytänyt niiden pariin. Jääkö aikuisten päivätoiminta kenties kokonaan pois? Siihen ei selkeää vastausta saatu.

Mihin pysäköidään autot?
Arkkitehti Theodora Rissaselta tivattiin tulevista liikennejärjestelyistä. Minkä verran autoja saa parkittaa koulun alueelle? Jos ei sinne, niin mihin autot laitetaan? Onko Ostoskadulla ihan pakko olla viheraluetta, jos autoja ei saada sopimaan?
Rissanen vakuutti, että liikennejärjestelyissä kyllä otetaan kaikki seikat huomioon.

Aidataanko koulu, pääseekö pihaan vain yhdestä portista, vai tuleeko useampi portti?
Lehtokadun suunnasta kulkee paljon lapsia koululle ja päiväkotiin. Heitä tuodaan ja haetaan myös autoilla. Miten tämä liikenne hoidetaan? Arkkitehti vakuutti, että autojen kääntöpaikkaa tarkastellaan toimivammaksi ja porttejakin koulun alueelle tulee useampi kuin yksi Ostoskadun puolelta.

Kuuset ja kirjanpainajat

Liipolan komeat ikivanhat kuuset ovat saaneet riesakseen kirjanpainajatoukat, jotka säälimättä tuhoavat puut. Tästä syystä alueella joudutaan tekemään hakkuita, ja maisema saattaa paikoin näyttää hiukan ankelta. Kaadettujen puitten tilalle aukkopaikkoihin istutetaan uutta puustoa, lähinnä koivuja, ehkä myös haapoja jotka kasvavat nopeasti. Metsäsuunnitelma on tehty ja metsänhoitotyöt alkavat pika puoliin.  Tieto puitten kaatamisesta nostatti kysymyksiä myös siitä, saako ja missä määrin kaataa puita ilman viranomaisten lupaa taloyhtiön omalta tontilta. Ei kuulema saa, voi tulla sakkoja.

Puutarhuri Eva Blomberg on kesän aikana kiertänyt Liipolassa antamassa pihaneuvontaa. Työ on kuulunut osana Liipola -projektiin. Alueelle on tuotu asukkaitten toivomia penkkejä ja sähkökaapit ovat saaneet väriä. Yläleikkipaikan suunnittelu Huippukadulla on käynnissä ja sitä tehdään asukkaitten toiveita kunnioittaen. Aivan herkulliselta kuulosti puutarhurin mainitseman omenatarhan istuttaminen. Toivottavasti se toteutuu!

Ostoskeskusta pyritään saamaan viihtyisämmäksi.

Mitä tulee parakkien tilalle?
Tulee kivituhkakenttä. Tulee talvella jäädytetty alue. Nykyinen skeittipaikka muuttuu pienkentäksi.

Kuntopolku ja muuta liikuntaa
Kuntopolku pidetään kunnossa vaikka resurssit ovat vähäiset vakuutti paikalla ollut liikuntapuolen edustaja.
Polun varrella olevia välineitä voidaan vähän lisätä asukkaitten toiveita kuullen.
Virkamiesten taholta heitettiin ajatus, että Liipolasta puuttuu urheiluseuratoiminta. Tottahan se taitaa olla. Kukahan perustaisi? Tai ehkä olisi parempi, jos jokin jo kaupungissa toimiva seura päättäisi tuoda osaamistaan ja toimintaansa myös tänne.

Liipola on osa valtakunnallista lähiöohjelmaa, joka jatkuu vielä ensi vuonna. Tuloksia olemme jo nähneet ja lisää parannuksia alueelle on tulossa, siitä ainakin asukasillassa kuullut tiedot vakuuttivat.

Asukastilaisuus oli kaikkineen onnistunut tapahtuma. Kyseltiin, hiukan arvosteltiinkin. Mutta loppupäätelmä oli silti, että Liipola on hyvä paikka, kyllä siellä passaa asua.

Eila Jokinen

Seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi Lahdessa alle 10 prosenttiin. Kaikkiaan äänestämässä kävi 9,5 % äänioikeutetuista. 16 – 17-vuotiaista ainoastaan 2,3 % käytti äänioikeuttaan. Innokkaimmin äänestettiin Launeen seurakunnassa, siellä 10,1 prosenttia äänioikeutetuista kävi vaaliuurnilla. Keski-Lahden seurakunnassa äänestysprosentti oli 9,6 %, Joutjärven seurakunnassa 8,7 % ja Salpausselän seurakunnassa 9,3 %. Kaikkiaan äänioikeutettuja oli 60 296, joista 5727 äänesti.

Yhteiseen kirkkovaltuustoon valituista naisia on 22 ja miehiä 29. Vuonna 2010 valtuustoon valittiin 21 naista ja 30 miestä. Valtuutettujen keski-ikä nousi jonkin verran. Nyt valittujen keski-ikä on 56 vuotta kun neljä vuotta sitten se oli 52 vuotta. Uusia valtuutettuja on 20.

Seurakuntaneuvostoissa miesten osuus nousi jonkin verran. Kaikkiaan neuvostoihin valittiin 35 miestä ja 23 naista. Vuonna 2010 valituista miehiä oli 30 ja naisia 28. Naisten enemmistö on ainoastaan Salpausselän seurakunnassa. Seurakunnittain naisia ja miehiä valittiin seuraavasti: Keski-Lahti naisia 5 ja miehiä 11, Joutjärvi naisia 4 ja miehiä 10, Laune naisia 6 ja miehiä 8, Salpausselkä naisia 8 ja miehiä 6

VALITUT LUOTTAMUSHENKILÖT / LAUNE

KIRKKOVALTUUSTO

Eila Jokinen  140 ääntä
Marja-Leena Vierumäki  99 ääntä
Risto Kaakinen  88 ääntä
Martti Miettunen  71 ääntä (uusi)
Esko Taipale  62 ääntä
Jouni Vallinen  62 ääntä (uusi)
Heikki Laine  61 ääntä
Kirsi Uutela  60 ääntä (uusi)
Heikki Kotinurmi  58 ääntä (uusi)
Regina Leppänen  54 ääntä
Risto Paulamäki  49 ääntä
Martti Talja 48  ääntä (uusi)
Tiitu Lind 44  ääntä (uusi)

SEURAKUNTANEUVOSTO

Tapio Nieminen  157 ääntä
Eila Jokinen  131 ääntä
Marja-Leena Vierumäki  107 ääntä
Heikki Kotinurmi  82 ääntä (uusi)
Risto Kaakinen  78 ääntä
Heikki Laine  59 ääntä
Risto Paulamäki  56 ääntä
Tiitu Lind  52 ääntä(uusi)
Atte Nurminen  50 ääntä (uusi)
Regina Leppänen  50 ääntä
Jorma Matikainen  45 ääntä
Saara Tölli  45 ääntä (uusi)
Seppo Linkola  45 ääntä (uusi)
Anni Siivonen  36 ääntä (uusi)