Viime maanantaina käytiin Lahden pääkirjaston auditoriossa tiukka keskustelu kulttuuriväen ja kirjaston johdon välillä. Alkupanoksen illan järjestämisestä antoi uutinen, jonka mukaan kirjastosaliin oltaisiin suunnittelemassa esiintymiskoroketta ja karaoke-tapahtumia. Kirjoja poistettaisiin tuhansittain ja kirjahyllyjä häviäisi suhteessa poistuviin kirjoihin. Tuleva kirjastolaki vaatisi kaikenlaisia väen tapaamisia. Viime vuonna pääkirjastossa kävi eri tapahtumissa yli 20 000 osanottajaa. Kuntalaiset lainasivat kirjoja ja muuta materiaalia monisatakertaisen määrän asukaslukuun verrattuna.

Kirjastotoimenjohtaja Marja Malminen ja kirjallisuus- ja tietopalvelupäällikkö Salla Palmi-Felin vastasivat kirjaston puolesta lukuisiin kulttuuriväen tekemiin kysymyksiin. Runsas kymmenen lahtelaista kulttuuriyhdistystä olivat delegoineet keskustelun johtamisen Lahden Runomaraton ry:n puheenjohtaja, kouluneuvos Rauno Kurjelle ja pääsihteeri Sanna Virralle. Kirjaston johdon selvityksen mukaan kirjaston pitää uudistua ajan hengen mukaan.

Nuoret kaupunkilaiset eivät nykyisin tule lainaamaa kauno- tai tietokirjallisuutta runsain joukoin vaan osa hakee tietonsa nykyaikaisten nettiviestimien kautta. Kirjahyllyistä poistetaan neljännes, niin tehdään tilaa sohvaryhmille. Kirjojen lainaukset ovat vähentyneet viimeisen kymmenvuotiskauden aikana kolmanneksen. Karaoke-tilaisuuksia pidetään ainakin toistaiseksi kirjaston toisen kerroksen tietotekniikassa, missä on tarvittavat välineet, mutta työskentelysoppia tutkijoille ja opiskelijoille alakerrassakin säilyy, lupasi johtaja. Karaoke-jutuissa ei Lahden kaupuginkirjasto ole yksin. Se on yli maan kulkeva ”villitys” kirjastoissa.

Kysymyksiin, mitkä tahot ovat tulevaa kirjastouudistusta suunnitelleet ja kuka päättää kirjojen hankinnasta sekä poistoista, ei saatu selkeää vastausta. Malminen totesi, että uudistamisesta on keskusteltu talon henkilöstöryhmien kanssa. Yleisön kysymykseen, miksi kirjaston asiakkaista ei ole muodostettu julkisella kuulutuksella asiakasraatia? vastauksena todettiin, että sitä yritettiin kutsua kokoon, mutta keskipäivän tapahtumiin ei löytynyt tarpeeksi tulijoita.

Vaikka yleisö osittain ymmärsikin syyt kirjastomateriaalin hävittämiseen ja kirjavarastoinnin rajallisuuteen, niin ymmärrystä ei saanut esimerkiksi vanhojen tietokirjojen poistot, koska uuden ja vanhan tietokannan vertailu, on eräs tutkimuksen painopiste.

Kirjallisuuden hankinnan määrärahoista ei yleisö juurikaan kysellyt, vaikka siihen olisi ollut hyvä tilaisuus, kun mukana olivat sivistystoimenjohtaja Tiina Granqvist ja kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Lasse Koskinen. Kirjastosalin korjaukseen, hyllyjen poistoon ja matalan kirjastosalin hyllyjen asemointiin on varattu 350 000 euroa.

Kirjaston kirjakokoelmat eivät häviä, yksittäisiä kirjoja on 530 000 kappaletta, joista vuositasolla poistuu kymmenen prosenttia. Myöskään vähän vanhemman kaunokirjallisuuden poistolle ei löytynyt ymmärrystä. Teoksetkin ikääntyvät, mutta niitä halutaan lukea myöhemminkin kuin juuri painosta tulleina. Tämä ikääntyminen koskee myös musiikkimateriaalia, jota myös on poistettu musiikkiosaston hyllyistä tuntuvasti. Ehkä nykyaikainen lukukoira innostaa pienempiä lapsia lukemaan kirjoja ääneen myös kotona ja kasvattaa uusia kirjojen ystäviä.

Marja-Liisa Niuranen

Mitäpä eivät aktiiviset Martta yhdistyksissään keksisi. Joensuun Martat tiedottivat sisaryhdistyksille ottaneensa uudelleen käyttöön käsien lämmittelyyn tarkoitetut muhvit. !950-luvulla ne olivat suurta muotia naisten ulkovaatetuksessa, lähinnä turkiksista tehtyinä.

Kultalammasturkis mustaksi tai ruskeaksi värjättynä luonnonharmaan ohella oli tavoiteltu materiaali muhvien valmistuksessa. Vuoden verran tätä käsien lämmitykseen tarkoitettua putkiloa ovat Lahdessa kutoneet puikoilla ainakin Alijuhakkalan Martta-yhdistyksen sinivalkoruutuisiin jakkuihin pukeutuneet martat.

Hypistely-muhvit ovat muutakin kuin käsien lämmittelyputkiloita, kuvaa niiden monipuolisuutta Alijuhakkalan Martta-yhdistyksen puheenjohtaja Terttu Kaistinen Launeella, uudessa Vire Koti Kultakaaren oleskelutilan pyöreän pöydän ääressä. Pöydälle on asetettu parikymmentä eriväristä, koristeltua muhvia. Nämä ovat tarkoitetut myös hypisteltäviksi eli kosketeltaviksi.

Värikkyyden lisäksi ihmiset voivat hypistellä niiden koristeeksi virkattuja tai neulottuja ruusukkeita tai muita kohokuvioita, nappeja ja napinläpiä. Kultakaaressa asuva Meri-rouva totesikin vaaleanpunaista muhvia koetellessaan, että se oli neulottu pehmeästä langasta ja lämmitti mukavasti käsiä. Kun omat kädet eivät taivu enää virkkaamaan, tuo villasekoitteinen muhvi muistoja mieleen vaikkapa omista lapasista tai joululahjaksi kudotusta villamyssystä.

Mukana olleet martat Tellervo Lätti ja Asta Kostensalo miettivät miehille valmistettavien muhvien koristelua. Niihin pitäisi ommella varmasti, muttereita, sahoja ja pilkkionkia tai muita miehekäitä työvälineitä. Terttu Kaistinen, ammatiltaan vaatturi, muisteli, että vanha muhvimuoti vaati myös hienon silkkilankapunoksen kiinnityksen muhvin reunoihin. Punos pujotettiin takin kauluksen alle estämään muhvin putoamisen. Muhvissa oli myös pieni sisäinen kukkaro avaimille ja markoille.

Kun vierailu Kultakaaressa tapahtui iltapäiväkahvin aikaan, vierailijat kuulivat myös palvelutalon johtaja Anu Seppälää talon palveluista kahvipöydän ääressä ruokasalissa. Talon tarjonta on ikääntyville päijäthämäläisille monipuolinen; ympärivuorokautisen hoivakodin ohella siellä on kevyempää hoivaa tarjoava palvelutalo-osio. Omaishoitajien vapaapäiviksi tarjotaan omaiselle yhden-kolmen vuorokauden lyhytaikaista lomitushoitoa sekä päivittäistä tunnista muutaman tunnin hoitoa omaishoitajan asioinnin ajaksi. Myös saunassa käyntituokiot ovat mahdollisia.

Kultakaari on rakennettu Lahden entisen kaupunginpuutarhan tontille. Talo on valoisa ja maisemat avarat. Kaarikadun puolella olevien huoneiden ikkunoista voivat asukkaat seurata Launeen perhepuiston tapahtumia ja länsipuolelle rakentuva Kullankukkulan edusta tarjoaa tarkkailijoille uusien talojen rakentamisen seurantaa.

Marja-Liisa Niuranen

Naisten Pankki juhlisti viime tiistaina kansainvälistä naistenpäivää järjestämällä Sokoksessa mm. lipaskeräyksen, jonka tuotolla tuetaan kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa. Osana naistenpäivää, oli Sokoksen kirjaosastolle saapunut paikalle Naisten Pankin valtakunnallisen ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen, joka kertoi uudesta kirjastaan Tytön tie. Kirja kertoo Meriläisen matkasta vähävaraisesta polvijärveläis-tytöstä Helsingin Sanomien uutispäätoimittajaksi.

Meriläinen kertoi monipäiselle kuulijajoukolle mm. kokemuksiaan siitä millaista oli nuoren naisen elämä Helsingin Sanomien miesvaltaisessa urheilutoimituksessa. Meriläinen oli uranuurtaja sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä tuohon aikaan ei naisia urheilutoimituksissa näkynyt, toisin kuin nykyään. Niinpä Meriläinenkin sai alussa tottua toimituksessa ”tytöttelyyn”, tapaan, joka vieläkin tuntuu joissain työyhteisöissä elävän.
–   Kyllähän minä aluksi olin vain se ”tyttö sieltä urheilutoimituksesta”, mutta vuosien varrella tytöttely karisi pikku hiljaa. 50-luvun alussa Suomessa elettiin sodanjälkeistä jälleenrakennusaikaa ja olen kirjallani halunnut tuoda esiin sitä millaista se elämä silloin oli, jotta nykypäivän nuorillakin olisi jonkinlainen käsitys siitä, miten silloin elettiin kun Reetta-mummo oli nuori kertoi Meriläinen.

Kirjaansa varten Meriläinen on käyttänyt hyväkseen mm. omia päiväkirjojaan, keräilemiään lehtileikkeita sekä Helsingin Sanomien arkistoja, joten ajankuva faktoineen on varmastikin hyvin lähellä totuutta.
–   Päiväkirjani olivat tietyllä tavalla välillä jopa tuskaista luettavaa. Huomasin olleeni 16-vuotiaana tätimäisempi kuin nyt nauratti Meriläinen kuulijoita.

Suomen nykyiseen hyvinvointiin Meriläinen löytää myös ”syntipukin” eli Suomen koululaitoksen, jota hän estotta ylistää.
–   Kyllä se, että keksittiin laittaa kaikki lapset, niin tytöt kuin pojatkin, maksuttomaan keskikouluun ja myöhemmin peruskouluun, on avain kaikkeen hyvinvointiin. On selvä, että ilman isoa joukkoa koulutettuja ihmisiä on vaikea luoda maahan minkäänlaista hyvinvointia. Tämä on nähtävissä tänä päivänä monissa kehitysmaissa linjasi Meriläinen.

Merkit media-alan tulevasta murroksesta olivat näkyvissä jo 90-luvun loppupuolella. Nykyisestä mediaviidakosta ex-päätoimittaja Meriläinen on hieman huolissaan.
–   Toimittajien työmäärä on tänä päivänä hurjan kova. Pitää hallita monta eri teknistä vempelettä, monia eri kanavia sekä tehdä samalla journalistisesti uskottavaa tekstiä. Esimerkiksi netti ja sosiaalinen media on tuonut mukanaan sen, että nykyään kuka vaan voi julkaista omia tekstejään ja ajatuksiaan faktana eli valta on, mutta vastuuta ei. Toivon että toimittajat jaksaisivat silti pitää laadusta kiinni

Naisten pankin toiminta antaa Meriläisen omien sanojensa mukaan merkitystä eläkepäiviin, sillä hän on aina löytänyt itsestään hieman ”maailmanparantajaa” Naisten päivän teeman sopivasti Meriläinen puhui lopuksi myös hieman sukupuolten välisestä tasa-arvosta.
–  Matka sukupuolten väliseen tasa-arvoon on pitkä ja vaappuva. Tasa-arvo tarkoittaa eri asioita eri puolilla maailmaa. Täällä Suomessa puhutaan  palkkatasa-arvosta, kun taas monissa kehitysmaissa nainen on lähinnä vain kauppatavara tai sodankäynnin väline. Esimerkiksi se että Liberian sisällissodan aikana noin 70% kaikista naisista raiskattiin kertoo siitä minkälainen vuori meillä vielä on kiivettävänä ennenkuin voimme puhua tasa-arvon sukupuolten välillä toteutuneen kiteytti Meriläinen sanomansa.

-Petri Salomaa-

INFO:
NAISTEN PANKKI – Rahasto kehitysmaiden naisten tukemiseksi

Naisten Pankki on suomalainen vapaaehtoisverkosto, joka kerää varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen, toimeentulon ja yrittäjyyden kehittämiseksi.
Naisten Pankin työn pääkohteena ovat naiset, joiden omaehtoista ja kestävää toimeentuloa tukemalla parannetaan sekä heidän että heidän perheidensä ja yhteisöjensä asemaa. Voimavarana ovat lukuisat aktiiviset vapaaehtoiset, osakkaat ja lahjoittajat kautta Suomen.
Naisten Pankin rahastoa hallinnoi ja hankkeet toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu.

Tiistaina monitoimikeskus Takataskun alakerran kahvila Cafê Eila oli ääriään myöten täynnä, kun keskuksessa juhlittiin 10-vuotisjuhlia kakkukahvien ja iloisen haitarimusiikin kera. Monitoimikeskus Takatasku on lahtelainen palvelutyöpaja, joka edistää ihmisten työllistymistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Toiminnan pyörittämisestä vastaavat Lahden Seurakuntayhtymä ja Lahden kaupunki yhdessä.Vuosittain noin sata henkilöä saa tukea työllisyyspolulleen Takataskun kautta. Takatasku aloitti toimintansa Työttömien toimintakeskuksena jo lamavuosina joulukuussa 1993, joten nyt juhlittiin nimenomaan Huovilankadun tilan 10-vuotisjuhlia.

– Alkuvuodet toimimme Vesijärvenkadulla. Maaliskuusta 2006 alkaen toiminta on järjestetty täällä nykyisissä tiloissa Huovilankadulla. Meillä on täällä monenlaista toimintaa, joka vetää ihmisiä paikalle, joista mainittakoon mm. aamuinen leipäjakelu, edullinen lounas ja ATK-koulutukset senioreille. Pyrimme myös koko ajan kehittämään palvelujamme. Esimerkiksi aprillipäivänä järjestämme perhepäivän ja tietenkin toivomme, että kotona lasten kanssa olevat löytäisivät sillon tänne tutustumaan keskuksen toimintaan kertoo toimintakeskuksen johtaja Olli Kopo, joka on ollut mukana työttömien toiminnassa jo 90-luvulta lähtien.

Takataskun asiakkaista 75 prosenttia on eläkeläisiä. Tämä vaikuttaa palvelujen järjestämiseen ja tuo näkökulman asiakaspalveluun.
– Palveluihin osallistumiskertoja tilastoitiin viime vuonna 90 690, joten kävijöitä on ihan mukavasti. Takataskun valttikortti on se, että hinnat ovat edulliset pienempituloisellekin. Moni palvelu tarjotaan jopa ilman maksua muistuttaa Kopo.

Eila Lehti ja Airi Paakki ovat jo Takatasku-konkareita, sillä he ovat olleet mukana alusta lähtien Takataskun muutettua Huovilankadulle

Kakkukahveista ja tiiviistä tunnelmasta nauttivat myös ystävykset Eila Lehti ja Airi Paakki. He ovat käyttäneet Takataskun palveluja päivittäin siitä lähtien, kun keskus Huovilankadulle muutti.
– Ruoka on todella hyvää ja henkilökunta on oikein mukavaa. Torstaisin käymme yhdessä kävelylenkillä isomman ryhmän mukana ja kaikenlaisia muitakin mukavia aktiviteetteja on tarjolla meille ikäihmisille. Lisäksi täällä näkee paljon tuttuja, joiden kanssa on mukava vaihtaa kuulumisia kehuvat Lehti ja Paakki kuin yhdestä suusta.

Petri Salomaa

Liipolan kirjasto muutti viime syksynä upouuteen monitoimitalo Onniin. Muuton yhteydessä kirjaston yhteyteen saatiin hieno sohvanurkkaus. Nimeksi nurkkaukselle annettiin komeasti Sammalkulma. Toimelasta nurkkaukseen saatiin asuinaluehankkeen peruilta vielä iso televisiokin. Nyt tuo nurkkaus on noussut nopeasti Liipolan koulun oppilaiden suosikkipaikaksi iltapäivisin. Viidakkorumpu on rummuttanut sen verran tehokkaasti, että kirjastolle saavutaan aina Launeen ja Salinkallion kouluilta asti. Koululaisilla on siis olemassa paikka, missä viettää aikaa mielekkäästi heti koulun jälkeen ja ennen kaikkea aikuisen valvovan silmän alla. Mistä on oikein kyse, ohjaaja Päivi Aaltonen?

– Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuodesta 2013 myöntänyt kunnille valtionavustusta koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen. Tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Rahoitusta on nyt sitten tämän projektin tiimoilta kohdennettu kaupungin toimesta juurikin tänne Liipolan alueelle Monitoimitalo Onnin koulun ja päiväkodin lapsille kertoo Aaltonen

Aaltonen oli aluksi työharjoittelussa asuinaluehankkeessa Toimelassa, joka toimi viereisessä ostoskeskuksessa. Viime syksynä Toimela siirtyi Onniin, Aaltonen mukanaan. Nykyisen kaltainen toiminta ei syntynyt kuitenkaan suunnittelun tuloksena.
– Nuoret yksinkertaisesti löysivät tämän nurkkauksen ensin ja siitä sitten heräsi ajatus ihan ohjatusta ja valvotusta toiminnasta. Itse aloitin virallisesti työssäni tämän vuoden alussa kertaa Aaltonen projektin alkutaivalta.

Maanantaista torstaihin klo 14-16 välillä Sammalkulmassa saattaa olla kerrallaan jopa parikymmentäkin 7-15 vuotiasta nuorta touhuamassa koulupäivän jälkeen. Ykkösjuttu aktiviteeteista tuntuu tällä hetkellä olevan konsolipeli FIFA 2016.
– Jutellaan koulupäivästä, askarellaan, tehdään savitöitä tai rannekoruja, hengaillaan muuten vaan ja jutellaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Kerran viikossa pelaamme isolla porukalla liikuntasalissa futista. Minkäänlaisia käyttäytymisongelmia ei meillä ole ollut vaikka ikähaarukka onkin aika iso. Ensi viikolla on hiihtoloma, mutta meillä toiminta jatkuu. Suunnitelmissa ensi viikolle on ainakin pulkkamäki ja torstain leffapäivä kertoo Aaltonen joka on silminnähden innostunut työstään lasten parissa.

Kokemukset toiminnasta ovat olleet hyviä, niinpä ei olekaan ihme, että alustavasti vihreätä valoa rahoituksen suhteen oltaisiin näyttämässä myös ensi syksylle.
– Tällainen vapaaehtoinen iltapäiväryhmäsysteemi olisi hyvä saada kaikkiin kouluihin ja miksei kirjastoihinkin. Täällä nuori ei sitoudu mihinkään, vaan voi mennä ja tulla kuten haluaa. Kuitenkin paikalla on kokoajan aikuinen koordinoimassa toimintaa ja valvomassa, ettei ylilyöntejä tapahdu. Meillä ei ketään kiusata, vaan nuori saa rakkautta ja myös niitä rajoja linjaa Aaltonen

Aaltonen on perustanut Facebookiin ryhmän nimellä ”Onnin nuorten nurkka” , johon hän toivoo varsinkin lasten ja nuorten vanhempien liittyvän, sillä sinne hän päivittää miltei päivittäin ryhmän kuulumisia.

-Petri Salomaa-

”Muistakaa kertoa Sepolle terveisiä!” Näin evästi seurakuntalaisia Launeen seurakunnan eläkkeellä oleva kirkkoherra, teologian tohtori Jaakko Ripatti, kun laskiaissunnuntaina 14.2. vietettiin Renkomäen seurakuntakodin 20-vuotisjuhlia.

– Seppo Savolainen oli kirkkovaltuuston puheenjohtajana ja aktiivinen seurakuntalainen Renkomäessä. Kun Lahden seurakuntien uusia rakennushankkeita suunniteltiin, eri hankkeiden välillä oli kova kilpailu ja Laune oli jäämässä jälkeen rakennusohjelmassa. Seppo sanoi että nyt on ensimmäinen tehtävä kirkkovaltuustolla laittaa ykköseksi Renkomäen seurakuntakodin rakentaminen, koska käytössä oleva tila on niin huonossa kunnossa. Renkomäessä ei ollut talvisin kokoontumistilaa laisinkaan. Jumalanpalveluksia pidettiinkin esimerkiksi koulun juhlasalissa. Seppo oli yksi keskeisiä vaikuttajia että uusi seurakuntakotihanke saatiin käyntiin Jaakko Ripatti jatkoi

Vuonna 1993 kirkkovaltuusto päätti ostaa tontin, jolla sijainneessa vanhassa maamiesseuran talossa seurakunta oli toiminut vuokralla jo 50-luvun lopulta alkaen. Alkuperäisissä suunnitelmissa oli rakentaa uusi seurakuntakoti siten, että vanha rakennus yhdistetään osaksi uudisrakennusta. Aika pian selvisi että vanhan rakennuksen hyödyntäminen ei ollut taloudellisesti kannattavaa. Vanha rakennus purettiinkin vuonna 1995 uudisrakennuksen tieltä. Vajaan vuoden kuluttua tästä, 18.2.1996, vietettiin uuden seurakuntakodin avajaisia piispa Paavo Kortekankaan johdolla.

Pääsuunnittelijana toimineen arkkitehti Satu Päivärinteen, sekä suunnittelun taustalla neuvoa antaneen Launeen seurakuntaneuvoston toimesta saatiin Renkomäkeen tiloiltaan käytännöllinen, maalaismaisemaan istuva rakennus.

Tilojen monipuolisesta käytöstä suuri osa tapahtuu lasten parissa toimien. Kirsi-Maria Honkaniemi toimi päiväkerhojen ohjaajana jo vanhassa rakennuksessa.
– Viimeinen talvi vanhassa rakennuksessa oli todella kylmä. 27 asteen pakkasella sisälämpötila laski neljään asteeseen. Kysyessäni lasten vanhemmilta että voiko näin kylmässä pitää kerhoakaan. Vanhempien mielestä lapset eivät palele, joten kerho jatkui kylmästä huolimatta. Vaarana oli
vain se etteivät lapset polta itseään tulikuumissa pattereissa. Satukirjaa luettiin rukkaset kädessä ja välillä piti hyppiä että tarettiin. Työmotivaatio
oli kuitenkin korkealla, haastavista puitteista huolimatta.
Eräänä päivänä istuimme lasten kanssa piirissä ja lauloimme; ”Juoksee metsän hiiroset”, niin kas kummaa – pieni hiiri piipersi keskelle piiriä , pysähtyi ja pelästyttyään lapsia, juoksi pois, kertoi Honkaniemi.

Seurakunnan vahtimestarina toimiva Kirsi Romo kertoi miten suuri merkitys seurakuntakodilla on hänelle ollut. Hän on asunut lapsena nykyisen seurakuntakodin naapurissa ja myöhemmin oman perheen perustamisen myötä seurakunnan tonttia on kierretty muutamaan kertaan paikkaa vaihtaen. Kirsi Romo kertoo käyneensä itse lapsena kaikki seurakunnan kerhot vanhassa rakennuksessa ja myöhemmin omat lapset kävivät nykyisessä rakennuksessa. Lopulta asiat järjestyivät niin että työpaikka seurakunnan vahtimestarina alkoi vuosi uuden rakennuksen valmistumisen jälkeen.
– Joka kerta kun tulen tänne, on kuin tulisin toiseen kotiini kertoo Romo.

Lahden kaupunginmuseon tutkija Riitta Niskanen toi juhlaan terveisinä tarinan seurakuntakeskuksen taideteoksista. Seurakuntakeskuksen alttariseinän lasimaalaukset, salin valaisimet, takaseinän maalaus ”Getsemane” ja kahvitilassa oleva ”Joulukuvaus” ovat kaikki vuonna 1977 puretun Keski-Lahden vanhan puukirkon taideteoksia.

Vuonna 1890 Lahtelaisten talkoovoimin rakentamaan kirkkoon hankittiin 18 vuotta kirkon valmistumisen jälkeen alttaritauluksi ”Getsemane”-niminen teos. Se oli Saksalaisen Heinrich Hoffman’in, alunperin New Yorkin Riverside-kirkkoon tekemän taulun kopio. Myöhemmin vuonna 1950 tehtiin Keski-Lahden puukirkkoon laajat korjaukset. Siinä yhteydessä tilattiin Jyväskyläläiseltä taidemaalarilta Urho Lehtiseltä alttaritaulun alle ”Joulukuvaus”-niminen maalaus, sekä alttaritaulun yläpuolelle ”Ylösnousemus”-lasimaalauskokonaisuus. Yhdessä nämä kolme teosta muodostivat ristin.

Seurakunnan varastoihin lähes unohdetut taideteokset nousivat esille museon tehdessä niiden luettelointia joitain vuosia ennen Renkomäen seurakuntakeskuksen valmistumista. Ne saivat nykyiset ansaitut paikkansa seurakuntakeskuksen sisustuksen suunnittelun
yhteydessä.

Seurakuntakeskuksen 20-vuotisjuhlien päätöspuheenvuorossa kirkkoherra Heikki Pelkonen piirsi sillan menneen ja nykyisyyden välille
– Uuden seurakuntakeskuksen rakentamispäätös oli kauaskantoinen ja viisas. Renkomäkeläiset kokevat talon omakseen, voimme tyytyväisenä todeta.    Tahdomme lausua asiaa aikoinaan ajaneille kiitokset”.

Launeen seurakunnan Renkomäen aluetyöryhmän puolesta,
Olli Leivo

Lahden kaupunginkirjaston juhlasalissa katto on korkealla, mutta niin oli myös juhlatunnelma, kun Lahden Karjalaseura ry:n 75-vuotisjuhlaa vietettiin tässä salissa. Karjalan Liiton tervehdyksen esitti toiminnanjohtaja Satu Hallenberg. Hän iloitsi siitä, että karjalanpiirakasta on tullut Suomen suosituin ruoka.
– Karjalainen kokkimestari on käynyt täällä Lahdessa opastamassa täkäläistä Fazerin leipomoa siitä, miten karjalanpiirakoita voidaan valmistaa. Kaiken lisäksi karjalanpiirakka on päässyt myös postimerkin aiheeksi, Hallenberg kertoi.

Hän totesi, kuinka kansallispukuperinne on siirtynyt myös nykyasujen kankaiden kuoseihin. Lahden seudulla on luotu oma vihreäraitainen ”Lahen raita”, joka esiintyy myös Lahden kaupungintalon kokoushuoneitten pöytäliinoissa.

Eurooppa yllätettiin

Lääketieteen tohtori, kansanedustaja Martti Talja esitti juhlapuheen. Hänen sukujuurensa ovat Vuoksenrannan Kaskiselässä. Hän tarkasteli puheessaan nykyistä pakolaistilannetta. Hän esitti katkelman lahtelaisen ja karjalaisen Anneli Seppälän mielipidekirjoituksesta, jossa tämä korosti karjalaisten evakkojen olleen pakkosiirtolaisia omassa maassaan.

– Nyt meitä on kohdannut toisen maailmansodan jälkeen toiseksi suurin pakolaistulva. Heidän työntekonsa esteenä on monia lainsäädännön esteitä. Tapahtumat ovat yllättäneet koko Euroopan. Ensi sijaisena tavoitteena pitää olla sotien lopettaminen pakolaisia tuottavilla alueilla, Talja korosti.

Taljan mukaan Suomen toimenpiteet asiassa ovat tulossa vuoden myöhässä. Suomi panostaa pakolaishuoltoon kolme miljardia euroa, jotta pakolaisvirta saataisiin pysähtymään. Oma lukunsa ovat Venäjältä tulevat. Heitä tipahtelee itärajan tälle puolelle noin 20 henkilön päivävauhtia.

Ei anneta yltiölupauksia

Martti Talja totesi, että Suomi uskoi pitkään, että EU pystyy hallitsemaan kriisejä, mutta siinä erehdyttiin. Suomi pyrkii nyt siihen, että meiltä ei anneta yltiöpäisiä lupauksia maahan pyrkiville. Tornion kaltaisia vastaanottokeskuksia ollaan vasta virittämässä Kreikassa ja muualla.

– Tulijoille on saatava työtä tai muuta tekemistä, muuten heitä uhkaa turhautuminen ja helposti syntyy silloin rikollisuutta. Suomen sisäisestä turvallisuudesta on myös huolehdittava. On todettava, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö, että hyviä vaihtoehtoja ei tilanteeseen ole olemassa.

Martti Talja jatkoi presidentin sanoin, että me emme Suomessa pysty auttamaan kaikkia niitä, jotka syystä tai toisesta tuntevat olonsa tukalaksi kotimaassaan. Meidän on myös pyrittävä saamaan työtä kaikille suomalaisille.

Vauhdikkaat ”laulujuhlat”

Juhlivan seuran historiikin esitti hallituksen jäsen Airi Kurki ja lausuntaa esitti Marja-Liisa Nieminen. Varsinaisen riemutunnelman juhlassa nostivat laulusolistit Erkki Liikanen ja Hannu Lehtonen sekä heitä säestänyt hanuritaiteilija Jarno Kuusisto. Liikasen kaskut singahtelivat aina laulujen välillä. Yleisökin pääsi laulamaan solistien mukana.

Tervehdykset juhlivalle seuralle esittivät Karjalaisseurojen Lahden piiri ry, Lahden karjalaisyhteisöt ja Lahden kaupunki. Juhlan loppusanat lausui Lahden Karjalaseura ry:n puheenjohtaja Raimo Koukonen. Juhlaan kertyi 150 hengen yleisö.

Juhlaväki siirtyi lopuksi viereiseen Lahden kaupunginteatteriin, sen suuren Juhani-näyttämön katsomoon seuraavaan Inkeri Kilpisen kirjoihin pohjautuvaa Evakkotytön tarinaa.

Kahdesti perustettu

Lahden karjalaisten yhdistys koottiin talvisodan jälkeen, marraskuussa 1940. Perustamiskokouksessa oli mukana 400 henkilöä. Toiminta aloitettiin perustamalla ensimmäisenä sekakuoro, käsityöryhmä ja yhteiseksi iloksi seura sai kummilapsen Pohjois-Karjalasta. Ensimmäinen pikkujoulujuhla keräsi lähes 700 osallistujaa. Jatkosodan jälkeen seura elvytettiin uudelleen syyskuussa 1945. Silloin se myös virallisesti rekisteröitiin.

Mittavin aikaansaannos sotien jälkeen oli, kun karjalaiset rakennuttivat Lahteen peräti 13 kerrostaloa. Rakentaminen painottui 1950-1960 -luvuille. Sodan jälkeen tärkeitä olivat myös erilaiset neuvontatilaisuudet, joissa käsiteltiin korvausmaan saamista ja asutustoimintaa.

Myöhemmin järjestö keräsi rahaa professori Jussi Mäntysen hirvipatsaan toisintoon Lahteen, kun alkuperäinen jäi Viipuriin ja on siellä edelleen. Vähitellen alueen karjalaiset muodostivat omia pitäjäseurojaan ja kyläyhdistyksiään, joten Lahden karjalaisten jäsenmäärä väheni tuntuvasti. Jäsenmäärä vuonna 1967 oli 820. Nykyinen määrä on noin 170. Seuran toiminta painottuu nyt erilaisiin matkoihin Karjalaan ja muualle Suomeen sekä lähimaihin.

Lasse Koskinen

Viime viikon torstaina-iltana moni hieraisi silmiään Liipolan Ostoskadulla, varsinkin, jos ei tiennyt mistä oli kyse. Liipolan ostarin parkkipaikat olivat täynnä ja ihmisiä vaelsi paikalle kamerat käsissään. Paikalla hyöri myös epätavallisen paljon mediaa. Illan hämärtyessä Ostoskatu 1:n piha täyttyi harvinaislaatuisen valoteoksen ihastelijoista. Asukkaiden koti-ikkunat valaistiin sisältäkäsin yhtäaikaisesti eri värein, kuvin ja videoin. Useita kymmeniä ihmisiä kerännyt valoteos ylitti jopa valtakunnallisen uutiskynnyksen, sillä asiasta uutisoivat ainakin YLE ja MTV3 nettisivuillaan. Kerrankin sitä kaivattua positiivista mainosta Liipolalle!

Valoinstallaation takana olleet kuvataiteilijat Anna Turunen ja Anne Roininen toteuttivat osallistavan valotaideteoksen yhdessä Ostoskatu 1:n asukkaiden ja Liipolan asuinaluehankkeen kanssa.
– Asukkaat tavoitettiin mukaan yhteiseen valotaideteokseen kiertämällä kerrostalossa ovelta ovelle. Toteutukseen innostuneiden asukkaiden kanssa suunniteltiin yhdessä koteihin tuleva valaistus. Asukkaat valitsivat ikkunoihinsa itselle mieluisia värivaloja, kuvia tai videoita. Kuva-aiheet välittävät erilaisia tunnelmia sekä kertovat asukkaiden kiinnostuksen kohteista ja harrastuksista. Valoteokseen osallistui noin 40 talon asukasta kertoivat taiteilijat Turunen ja Roininen

Valoteoksen suunnitteluun käytettiin paljon aikaa ja vaivaa. Liipolan monitoimitalo Onnissa järjestettiin työpaja valoteokseen osallistujille. Työpajassa saattoi kokeilla eri vaihtoehtoja oman kodin ikkunoiden toteutukseen. Osallistujat innostuivat myös aktivoimaan kerrostalonsa kerhohuoneen uudestaan käyttöön. Kerhohuoneessa syntyneet teokset tulivat osaksi valoteosta, kun valaisu levittäytyi asunnoista myös rappukäytäviin.

Launeen nuorisotalo näyttäytyi myös rappukäytävissä. Nuoret olivat ohjaajiensa avulla suunnitelleet ja toteuttaneet teoksia osaksi valoteosta. Toteutuksessa oli mukana 5 nuorta

Olisiko tässä hyvä idea vaikkapa juhlistaa ensi vuonna MM-hiihtoja? Hakatorneihin samanlainen valoteos, kaikkiin taloihin tietenkin samanaikaisesti.

Pete Salomaa

Saksalan laskiaistapahtuma onnistui säästä huolimatta

Saksalassa järjestettiin laskiaissunnuntaina koko perheen mäenlaskutapahtuma Poppelipolun ja Poppelikadun välisessä mäen rinteessä. Lasten vanhemmat olivat mukana suunnittelemassa tätä yhteistapahtumaa asukasyhdistyksemme kanssa. Saksala-Seura tarjosi lämmintä mehua ja keksejä tapahtumaan osallistujille. Samoin hankittiin grillattavat makkarat lähikaupasta. Grillimakkara maistuikin osallistujille niin hyvin, että Pekka kävi hakemassa kahdesti kaupasta lisää makkaroita- niin että makkarahylly oli lopulta ihan tyhjänä. 64 makkaraa myytiin loppuun.

Paikalla oli myös kasvomaalauksen haluavia lapsia. Kaksi äideistä saikin maalattua mieluisia kuvia tyttöjen ja poikien kasvoihin. Ja kun lumi oli nuoskaa, pienimuotoisia lumiveistoksiakin ilmestyi rinteeseen. Meille pitkään Saksalassa asuneille tulivat alkuvuosien muistot mieleen. Aikoinaan järjestettiin joka talvi lasten hiihtokilpailut ja taas kesäkelillä vastaavat juoksukilpailut.

Joku nyt jo ihan aikuinen entinen lapsi muisti myös lumiveistoskilpailut, joihin haastettiin taloyhtiöiden ohessa myös muiden asukasyhtiöiden tai omakotiyhdistysten edustajia. Näitä kaiken ikäisten yhteistapahtumia voisimme jatkaa lapsiperheiden kanssa yhteistyössä. Parasta olisi, jos saisimme täydennettyä johtokuntaa vielä muutamalla nuorten perheiden edustajalla. Silloin voisimme suunnitella yhdessä lisää asukkaille mieluisia tapahtumia.

Eli toivomme myös uusia pienten lasten perheitä vuosikokoukseemme Saarnikatu 5:n kerhohuoneelle sunnuntaina 28.2. klo 15 alkaen.
– Tätä tapahtumaa ei ainakaan sääolosuhteet haitannut, josta kiitän reippaita osallistujia! Tätä yhteistyötä haluaisimme jatkaa.

Yhteistyöterveisin
Vuokko Kautto

Myös Metsä-Hennalassa vietettiin laskiaista

Laskiaista liu´uttiin Metsä-Hennalassa sunnuntaina 7.2. Edellisviikon talvinen sää muutti pulkkamäen vesiliukumäeksi, mutta se ei lasten riemua haitannut. Vanhemmat olivat varustaneet lapset kumisaappailla ja kurahousuilla ja hauskaa oli.

Lapsia ja aikuisia oli paikalla hieman yli kolmekymmentä. Kermaisia laskiaispulla herkkuja meni kaakaon kera yli 50 kappaletta.

Tämän talven huonon lumitilanteen vuoksi saatiin ainoastaan yksi kouru avattua. Voit katsoa youtubesta nimellä Tuubimäki, minkälaiset liu’ut saa kun on lunta normaalisti.

Launeelle Kaarikadun varteen avattiin keskiviikkona uusi hoivakoti lahtelaisille senioreille. Kultakaari on toinen Mainio Vire Oy:n ikääntyvälle väestönosalle suunnattu hoivakoti Lahdessa. Ensimmäinen asukas muutti taloon torstaina.
– En tiedä voiko hoivakodille olla parempaa paikkaa Lahdessa kuin tämä? Meillä on perhepuisto ja sen sorsalampi aivan naapurissa. Olen varma siitä, että asukkaat viihtyvät täällä, palvelutalon-johtaja Anu Seppälä toteaa.

Kultakaaressa on yhteensä 66 asukaspaikkaa. Suurin osa niistä on suunnattu tehostettuun palveluasumiseen ja pitkäaikaishoitoon.
– Olemme varautuneet siihen, että noin kymmenkunta asukaspaikkaa voidaan asukastilanteen salliessa tarjota lyhempään hoitotarpeeseen. Näitä huoneita on mahdollista käyttää lyhytaikaiseen palveluasumiseen esimerkiksi omaishoitajien loma-aikoina.

Palvelutalon johtaja Seppälä sanoo, että Mainio Vireen kodeissa on logoterapeuttinen hoivafilosofia käytössä, niin Kultakaaressakin.
– Se tarkoittaa sitä, että kuuntelemme, kohtaamme ja pysähdymme asiakkaan edessä. Haluamme tuntea hänen tapansa ja tottumuksensa, jotta osaamme järjestää hänelle oikeanlaista palvelua.

Merkittävä työllisyysvaikutus

– Tehostetun palveluasumisen piiriin pääsee yleensä sellainen seniori, joka tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa ympärivuorokautisesti. Silloin kotihoidon tuki ei yleensä enää riitä. Ikääntyneellä henkilöllä on usein tuolloin myös muistiin liittyviä vaikeuksia, aluejohtaja Tuula Helle-Kuusjoki kertoo. Aluejohtajan mukaan Kultakaareen on helppo tulla asumaan.
– Tämä on liikunta- ja kuntoutumismyönteinen hoivakoti. Toiminta- ja liikuntakykyä on erittäin tärkeää ylläpitää kaiken ikäisillä.

Toimintakykyä ylläpidetään päivittäisissä arjen asioissakin kannustamalla asukasta muun muassa sijaamaan sänkynsä aina, kun siihen riittää voimia.
– Täällä on helppo liikkua pyörätuolillakin, koska käytävät on suunniteltu leveiksi. Normaalia leveämmät ”vasikkaovet” takaavat sen, että sängyt on tarvittaessa helppo siirtää huoneesta pois ja takaisin.

Talon sisätiloihin on kiinnitetty kaiteet joka paikkaan, jotta senioreiden liikkuminen olisi helpompaa ja turvallista.
– Näin kannustamme asukkaitamme liikkumaan omatoimisesti. Myös liikuntarajoitteiset asukkaat uskaltavat liikkua paremmin, kun tuki on aivan vieressä.

Kultakaari työllistää noin 40 hoiva-alan ammattilaista.

Petri Görman